Turmion Tahto (Kello Tikittää)

[halko]

Itse kuitenkin aktivoidun 3. päivä. Alustava lupaus fluffin saapumiselle ensi viikonloppu.

Jes! Viimeksi lupailit sitä pörröä, milloin se olikaan? Aivan, taisit lupailla sitä päiväksi, joka oli kolme viikkoa sitten :) (Ei pahalla kuitenkaan). Alan jo odotella miekkani kanssa ;)

[The Chosen of Waagh]

Heeh, jos ihmiset nyt aktivoituvat joukolla, voin itsekin puudellä seikkailua vielä tämän viikon puolella.

[El Capitan]

No voihan kakka. Missä on inspikseni kirjoittaa? Mokoma boxi ottaa kaiken huomioni. Jotain kuitenkin näytille, loput myöhemmin.

Ensimmäinen seikkailu

Markusta harmitti hieman matkan varrella hänen tapansa, jolla hän oli kohdellut Rolffia kylässä. Rolf oli mennyt kuuntelemaan jonkun henkilön puhetta kiinnostuneena ja hän oli kiskonut hänet väkijoukon keskeltä pois kyetäkseen jatkamaan matkaa kohti lähellä olevaa tornia. Mutta toisaalta, oliko se niinkään väärin tehty teko. Heppu olisi voinut puhua ties vaikka kuinka kauan siinä tai siihen malliin, että hän olisi yllyttänyt väkijoukon ties vaikka mihin. Jos vaikka Rolf olisi pitänyt kuulemastaan ja hän olisi lähtenyt miehen perään muiden ihmisten lailla. Tästä matkasta ei olisi silloin tullut mitään tai se olisi mennyt niin myöhäiseen ajankohtaan, että matka torniin kestäisi liian kauan aikaa turnauksen alkamisen ollessa nurkan takana tai sitten matkaa olisi pitänyt yön tai illan vuoksi siirtämään huomiseen.

Markuksen pohtiessa Rolf oli kerinnyt jo kävellä nopeammin kauas eteenpäin. Hän oli vielä näkyvissä horisontin tällä puolen tasaisen maan vuoksi, mutta ystävällisesti Rolf oli pysähtynyt paikoilleen odottamaan hitaasti löntystävää Markusta, joka näytti kaukaa katsottuna olevan aivan muissa maailmoissa. Rolf tuhahti vihaisesti nähdessään Markuksen pysähtyvät paikoilleen vanhan kivisen sillan kohdilla. Hän ei ymmärtänyt pysähdyksen syytä ja jäi paikoilleen ihmettelemään Markuksen miettiessä mitä ikinä hän oli miettimässäkään. Hetken aikaa katsoen kyykistyneenä sillan rakennetta ja sen jälkeen vettä sen alapuolella, Markus jatkoi matkaansa eteenpäin ja ylitti sillan. Päästyään Rolfin luokse, hän läiskäisi kämmenellään Markusta takaraivoon näyttääkseen suuttumisensa. Markuksella oli ollut kiire lähteä tälle matkalle, mutta nyt näytti aivan siltä, että mitään kiirettä ei olisi koskaan ollutkaan. Markus ei vain ollut halukas jäämään kuuntelemaan miehen sanoja.

Markus ei ollut yhtään hämmästynyt Rolfin läimäisystä. Se oli täysin odotettavissa. Sen sijaan hän oli hämmästynyt omasta kiinnostuksestaan tuohon siltaan, joka oli rakennettu mitä loistavimmalla taidoilla. Se oli sileä, kestävä ja sen päällä oli mukava kävellä ilman mitään pelkoja sen sortumisesta. Tuo silta tulee olemaan tuossa vielä hyvin kauan aikaa. Hetkessä se ei siitä ole sortumassa.

Lopulta kaksikko pääsi tornin luokse ja Markus näytti hieman pettyneeltä. Rolf ei jäänyt siihen oven ulkopuolelle kysymään, mikä Markusta nyt oikein vaivasi vaan suuntasi suoraan oven luokse ja vahvoilla käsivarsillaan työnsi oven auki edessään. Oven saranat narisivat ja pöly nousi maasta painavien ovien liikkuessa sisään päin. Rolfin saatua oven tarpeeksi auki, että näki paremmin sisään, hän astui torniin yskien. Markus seurasi perästä hetken päästä pölyn laskeuduttua.

Tornin aula oli hyvin mitään sanomaton. Siellä ei ollut mitään huonekaluja suuremmissa määrin, tuskin lainkaan. Vain kierreportaat, jotka veivät ylös ja alas. Ensimmäisenä tulleena ja päättäväisenä, Rolf oli heti suunnannut yläkertaan, josta alkoi kuulumaan jo kolinaa kun Markus vielä katseli ympärilleen. Nopeasti rientäen ystävänsä luokse, Markus suuntasi yläkertaan.

Rolf oli jo löytänyt jotain katselemisen arvoista Markuksen päästyä ylös. Jokin outo kivinen patsas, joka näytti eläimeltä. Koiralta tai sudelta, jos tarkkoja ollaan. Patsas oli hyvää käsityötä, jossa oli paljon erilaisia koukeroita, riimuja kuvia tai miksi niitä kukin haluaa kutsua. Suurimman huomion kuitenkin sai otsassa oleva suuri kokoinen tumman vihreä jalokivi, jota Rolf alkoi katsomaan silmät pyöreinä. Aivan kuin hän olisi lumoutunut sen nähdessään ja hänen tekisi mieli ottaa se vaikka väkisin sen oikealta omistajalta. Vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.

Markus ei suinkaan kävellyt Rolfin viereen ihailemaan patsasta vaan etsi itse itselleen jotain, jota hän voisi ihailla samalla tavalla. Kauaa siinäkään ei kestänyt kun hänen silmiinsä osui kirjahylly lukemattomilla kirjoilla, kääreillä ja pulloilla. ”Jos täältä jotain arvokasta löytyy, niin se on painettu tieto.”, Markus ajatteli ja suuntasi kirjojen pariin, jotka olivat vuosien varressa peittyneet paksuun pölykerrokseen. Puhaltaen muutaman kerran ja kädellään pyyhkien, kirjan pölyt nousivat ilmaan ja Markus aivasteli.

Markus kuitenkin joutui pettymään hyvin nopeasti löytämiinsä kirjoihin. Niissä ei näyttänyt olevan mitään arvokasta tietoa, koska hänellä ei ollut aavistustakaan mistä ihmeestä ne kertoi. Oliko kirjat velhon muistiinpanot omituisista taioista, oliko kirja pikku tytön satukirja vai oliko kirja kenties tämän tornin muistelmat. Kuka tietää, joten Markus laittoi kirjan nätisti takaisin hyllyyn muiden luokse. Lopulta selattuaan muutaman kirjan, hän löysi jotain mielenkiintoista luettavaa. Hänellä ei ollut vieläkään mitään ajatustakaan, mistä se kertoi, mutta sentään hän ymmärsi tekstiä. Hetken aikaa luettuaan kirjaa, hän päätti ottavansa tämän kirjan mukaansa.

Markuksen laitettua kirjan laukkuunsa, Rolf huusi jotain hänelle. Kääntyen toverinsa puoleen, Rolf kertoi patsaasta jotain ja aikeistaan ottaa jalokivi siitä itselleen. Se voisi olla arvokas ja hyödyllinen kivi taistelun aikana. Kuka tietää, mitä tämän maagisen tornin salaisuudet pitävät sisällään ja kaikkeen muuhun verrattuna tuo kivi on puhdasta kultaa. Markus piti ajatuksesta ottaa jotain arvokasta täältä talteen, koska selkeästi sitä kukaan muu ei tarvitse, mutta hän ei oikein pitänyt ajatuksesta, missä se kivi olikaan. Kaikkeen muuhun verrattuna kivi tosiaan on hyvin arvokas, mutta mihin se on laitettu. Patsaaseen, joka on kauniisti tehty, mutta samalla myös hyvin uhkaavaksi. Ehkä kiven omistaja tiesi, että kivellä on monia halukkaita omistajia, joten hän rakensi patsaan sen suojeliaksi. Mitä jos se herää eloon tai jokin omituinen luonnonvoima käy kimppuumme?

Rolf ei kuitenkaan kuunnellut Markuksen pahoja aavistuksia vaan itsevarmasti luotti omaan vaistoonsa ja patsaan rakentajan viisauteen. Voisihan tämä olla ansa, mutta kuinka nerokasta olisi huijata varkaita tuomalla heidän päähänsä ajatuksia, jotka saivat Markuksen ihon kananlihalle. Rolf katsoi Markukseen, joka teki hyvin selväksi, että kiven ottaminen on sinun päätöksesi ja hän ei tulisi estämään sinua missään vaiheessa. Hengittäen muutaman kerran syvään, Rolf katsoi kiveä ja laittoi siihen kätensä. Hetken aikaa hän epäröi, pitäisikö kivi ottaa paikastaan, mutta hän oli mielensä päättänyt jo heti kiven nähdessään. Yhdellä helpolla nykäisyllä kivi lähti irti ja Rolf katsoi sitä kädessään silitellen sen pintaa toisella kädellään. ”Se on minun”, hän tokaisi.

[El Capitan]

Jooh, vähän myöhemmin. Vähän liian myöhemmin, jos minulta kysytään.

Täällä vartoin minä

Rolfin menettäessä ajan tajun ihastellessaan saamaansa kiveä, Markus huokaisi helpotuksesta, että hänen aavistuksensa jostain pahasta olivat olleet vääriä. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan, mutta juuri ennen kuin Markus ehti taputtaa toveriaan olkapäähän, patsaassa alkoi tapahtumaan jotain. Siitä alkoi kuulumaan hyvin epämiellyttävää ääntä ja sen jokainen riimu alkoi vilkkua kauniin vihreällä valolla. Markuksella nousi valon vilkkuessa luu kurkkuun kun Rolf oli vielä muissa maailmoissa, miettien syntiä syviä kiven maagisista voimista.

Patsas vilkkui pitkän aikaa, mutta minuutti minuutilta ääni alkoi käydä yhä pelottavammaksi ja vilkkuminen näytti hidastuvan. Markus ei voinut ajatella mitään muuta kuin, että nyt kohta patsaassa tapahtuisi jokin turvareaktio, joka lankeuttaisi hirveän koston kiven ottajille, mutta Rolf näytti hyvin tyyneltä palattuaan takaisin maailmaan. Markus hätäisenä ja pelokkaana yritti taivutella Rolfia laittamaan kiven takaisin paikoilleen, mutta itsepäisenä pohjoisen miehenä, hän ei halunnut luopua siitä, minkä hän oli rehellisesti ottanut elottomalta olennolta. Lopulta hän ei kuitenkaan jaksanut kuunnella pienen ystävänsä marisemista vieressään ja rauhoittaakseen tämän, Rolf kosketti vasemmalla etusormellaan kiven pintaa ja silitti sitä hellästä viimeisen kerran, ennen kuin laittoi sen paikoilleen patsaan otsalle. Äänet ja valo eivät heti kadonneet, mutta ne rauhoittuivat ja hetken kuluttua patsas oli jälleen samassa tilassa, missä se oli ollut heidän tänne tullessa. Rolf seisoi tyynenä paikoillaan katsoen vihaisesta toveriaan, joka oli kauhuissaan kuin joku heikko nainen.

Illan otukset
Minua vaivaa
Rauhaa niiltä en saa
kun minua pelottaa

Äiti äiti, karkota pahat henget
Niitä nähdä haluta en
Pelkään mä niitä niin
Rohkeutta anna mulle siis

Rolf jatkoi huoneen tutkiskelua löytääkseen jotain yhtä arvokasta kuin patsaan kivi kun Markus istui vieläkin paikoillaan katsoen patsasta pyörein silmin. Sanonta kuuluu, että pelko on viisaan miehen tunne, mutta Rolf ei voinut millään ymmärtää sanonnan merkitystä Markuksen kohdalla. ”Pelko on heikkojen tunne.”, Rolf ajatteli hiljaa itsekseen kalutessaan vanhoja rääsyjä lattialta huoneen toiselta puolelta. Vaatteet olivat hyvin likaisia ja huonokuntoisia yhtä lukuun ottamatta. Vaatekappale oli muihin verrattuna loistavasti selvinnyt ajan julmista kourista ja vaikka Rolf ei ymmärtänyt arvokkaiden kankaitten päälle, hän aavisti, että tämä kangas olisi jotain erikoisempaa kuin ne, mistä hänen ja Markuksen vaatteet on tehty. Laitettuaan kankaan päällensä, se osoittautui hyvin, hyvin pieneksi ponchoksi, joka ei ylettynyt Rolfia edes navan kohdalle.

Tällä välin Markus oli tullut itse takaisin maailmaan ja näytti voivan paljon paremmin. Hänen hengityksensä oli palautunut taas melkein kuulumattomaksi ja hikipisarat hänen poskiltaan olivat tyystin kuivuneet olemattomiin. Rolf kuitenkin näki hänen silmissään vielä sen saman pelon, mikä oli ottanut hänessä vallan hetki sitten, mutta oli iloinen nähdessään Markuksen kuitenkin katsovan patsasta, jopa koskea sitä ja sen riimuja.

Katsottuaan patsasta tarkemmin ja lähempää, Markusta alkoi kiinnostamaan nuo riimut sen yllä ja osa niistä näytti hyvin tutuilta. Aivan kuin hän olisi nähnyt ne joskus tässä lähiaikoina aikaisemmin. Sulkien silmänsä, hän yritti muistaa, missä oli nähnyt ne, kunnes lopulta hän aukaisi laukkunsa ja otti yhden kirjan esiin. Selaten sitä nopeasti sivu sivulta, hän löysi keskeltä sivun, johon oli piiretty juuri samankaltaisia riimuja ja muutama aivan samanlainen riimu. Rolf ei tavallisesti kirjallisuudesta ole koskaan välittänyt, mutta hänen mielenkiintonsa nousi samalle tasolle Markuksen kanssa ja molemmat alkoivat lukemaan kirjaa tarkemmin. Rolf kuitenkin huonompana kielimiehenä ei ymmärtänyt tekstistä paljoa, mutta hän tunsi muutamia sanoja vanhasta kielestä, mitä Markus ei ollut aikaisemmin kohdannut. Minuuttien vieriessä eteenpäin, kaksikko sai tietoonsa kirjan riimuista ja alkoivat ymmärtää, mitä riimujen patsaassa pitäisi kertoa muukalaisille. Tai ainakin he luulivat ymmärtävänsä.

Rolf oli täysin hämmästynyt nähdessään Markuksen täynnä intoa patsasta kohtaan kun hetki sitten hän olisi voinut tarvita uusia alushousuja. Vanha ja viisas sanontahan kuuluu, että kaikkea, mitä ei ymmärrä, pelätään automaattisesti, mutta nyt kirjan ansiosta, he olivat saaneet niin paljon tietoa patsaasta, että Markus oli alkanut ymmärtää ja samalla pelokkuus patsasta kohtaan oli tyystin kadonnut. Vaikka riimut kertoivatkin kauniita asioista, niistä seurannut tuho ja pimeys ei pelottanut kumpaakaan heistä, joka sai Rolfin katsomaan Markusta uudella silmällä. ”Jos Markus ei olisi välissä noin vauva vaan uskaltaisi taistella, voisimme tehdä tässä maailmassa vaikka mitä ja voittaa kenet tahansa.”, Rolf ajatteli Markuksen ollessa haltioissaan patsaan riimuista. Vaikka markus oli saanut juuri hyvin paljon tietoa eri asioista, hänen tiedonhalunsa ei ollut vielä sammunut.

Markus kääntyi katsomaan Rolfia mietteliään näköisenä. Aivan kuin häntä kiinnostaisi ottaa selvää jostain. Ennen kuin Rolf kerkesi sanomaan mitään, Markus ilmaisi olevansa halukas ottamaan kiven patsaasta pois uudestaan ja tällä kertaa pysyvästi. Hän valehtelisi, jos sanoisi, että ajatus siitä ei nostaisi hänen selkäkarvojaan pystyyn, mutta jos tarinoita on lainkaan uskomista, kivi voi olla hyvinkin arvokas. Jopa niinkin arvokas, että sen puolesta voisi taistella kuoleman uhalla. Rolf hymyili rohkealle toverilleen ja asettui patsaan eteen ja katsoi toveriaan selkänsä takana, joka nyökkäsi hänelle. Rolf kosketti kiveä ja asetteli sormensa sen ympärille ja nopealla nykäisyllä hän veti sen irti. Kaikki se hehkuva vihreä valo palasi äänten kanssa, mutta kaksikko seurasi tilannetta päättäväisinä.

Äiti äiti, katso minua
kasvanut isoksi pojaksi olen

Pelkää mitään en enää
Demoni, eläväkuollut mikä vaan
Karkuun en juokse enää
taisteluni otan vastaan vaan

------------------------------------------------------

Vähän ontui runot tällä kertaa...

Jos välttämättä haluat halko meijät tappeleman pihalle kuten peliaikana kävi, niin voit siirtää meijät sinne.

[halko]

*Casts Invocation of Nehek with irresistable force*

Mä fluffaan jossain vaiheessa ensi viiikkoa tappelun suden kanssa ja kaaoksenpalvelijoiden turpajuhlat. Kun molemmat ovat tulleet, alkaa pommi tikittämään. Menee liian kauan mun kiinni ottamisessa ja fluffaamisessa, se räjähtää laiskurin eteen ja hahmo kuolee jollain kivalla tavalla. Eli nyt pojat ottakaa muhun yhteyttä teoista (ja jos ette jaksa/halua olla mukana niin siitäkin) hyvän sään aikana.

[halko]

Pffft. Joko nyt pojat ilmotatte että ette jaksa enään olla mukana (jolloin tapatan hahmonne) tai sitten ilmotatte tekemisenne YV:llä, mesessä tai fluffaamalla (jolloin en tapata hahmoanne ja päästään jatkamaan). Tietenkin voitte vain idlailla, mutta kuitenkin kuolette.

Eli jos ei ennen syyskuun ensimmäistä päivää ennen ole tullut tietoa (poislukien arkki, DBB, capu ja rotten kun mä oon itse ollu vähän jäässä niiden fluffien kanssa) jatkoistanne niin jotain ikävää tapahtuu.

[El Capitan]

Halkohan on armollinen. Vähän alle kaksi viikkoa antaa armonaikaa koko kesän idlanneille jätkille.

Eikö sinulta pitänyt tulla muuten fluffi iltasaduksi eilen? Murr....

[halko]

Halkohan on armollinen. Vähän alle kaksi viikkoa antaa armonaikaa koko kesän idlanneille jätkille.

Mä nyt annan armoa kun itekin olen idlaillut jonkun verran, emmä nyt toki muuten

Eikö sinulta pitänyt tulla muuten fluffi iltasaduksi eilen? Murr....

Saat sen tänään (tällä kertaa varmasti)

[halko]

Yötämyöten valvottu ja kirjoiteltu, mutta valmiiksi on saatu.

Da Zuzi

Ulvonta kaikui pitkin tornin mahtavia kiviseiniä, ulvonta joka olisi saanut useimmat halvaantuneiksi pelosta.. Rolf kuitenkin vain kohautti olkiaan ja asettui valmiusasemiin. Markuksella ei puolestaan ollut intoa leikkiä sankaria, vaan hän nappasi kaveriaan olkapäästä ja veti häntä poispäin.
“Ilonpilaaja”, barbaari tuhahti, mutta lähti silti portaita pitkin alaspäin. Patsaan silmät leiskuivat vihreällä liekillä kun susi siirsi jalkaansa eteenpäin kohti portaita.

Markus ja Rolf olivat nopeita, mutta obsidiaanisusi sai heidät kiinni hetkessä, ja pian taistelu raivosikin portaikossa. Rolf huitaisi sutta voimakkaasti, mutta miekka vain kilahti kiviseen patsaaseen. Susi iski mahtavalla kourallaan Rolfin ilmalentoon. Barbaari tömähti kivuliaasti portaikolle ja vieri useita askelmia vielä alemmas. Markus viskasi sutta tikarillaan, joka upposi siististi kiveen. Susi ei moisesta välittänyt, vaan syöksi Markuksen kimppuun. Varas oli kuitenkin ketterä, ja väisti syöksyn painautumalla portaita vasten. Ilmavirta sudet syöksyessä yli tuntui pelottavan voimakkaalta. Rolf oli nopeasti sudet kimpussa. Voimakkaat kädet käyttivät miekkaa tappavan voimakkaasti ja hetken näytti jo siltä että susi oli antamassa periksi. Pian Markuskin oli tikareinensa iskemässä patsasta selkään. Patsas käpertyi kerälle kuin avuton vauva. Markus ja Rolf hellittivät hetkeksi ja katsoivat sutta tutkailevasti. Pieni hetki oli liikaa ja susi huitaisi ympärilleen terävillä kynsillään. Punaiset viivat yliestyivät Rolfin rintakehään ja Markus onnistui nipin napin väistämään iskun. Susi oli haukkana Rolfin kimpussa ja barbaari joutui tekemään kaikkensa pysyäkseen pystyssä ja torjuakseen mahtavat iskut.

Huomatessaan kaverinsa olevan pulassa, Markus kirosi ja puristi käsissään olevia tikareita. Varkaan tappavan tarkka heittokäsi heilahti ja toinen halkoi ilman poikki. Tikari kilahti kiveen ja tippui lattialle. Epätoivoisesti varas hyppäsi patsaan selkään ja pisteli tikarillaan minne sattui. Suureksi hämmästykseksi osa iskuista onnistuikin lävistämään kuolemanmustan kiven. Susi ei tykännyt siitä yhtään vaan alkoi rimpuilla hirmuisesti. Tämä paljasti Rolfille otollisen mahdollisuuden jota barbaari ei tuhlannut. Isku osui jonnekin patsaan vyötärön tienoille ja upposi koko terän matkalta. Markus loikkasi pois suden selästä samalla kun Rolf taklasi suden alas portaikolta. Kuului vain tömähdys ja patsas makasi liikkumattomana.

Markus pyyhki hikeä otsaltaan ja katsoi Rolfia.

“Näetkö nyt pelkuri. Eihän se ollut niin kamalaa”

“Kamalaa? Unohditko jo ne syvät haavat mitä susi-”, Markus vaikeni järkytyksestä. Rolfin rintakehä, se oli ehjä. Ei haavoja saati verta missään, “Mitä tämä-”

Ulvonta alhaaltapäin viesti vain yhdestä asiasta: obsidiaanista susipatsasta ei ollutkaan niin helppo tuhota kuin miltä näytti.

“No Rolf. Se kun oli niin helppo niin teet samaan varmaan uudestaan”. Barbaari hymyili. Aika joka sudelta kului juostessa portaita ylös tuntui Markukselta ikuisuudelta. Patsaan raskaiden askelien töminä kaikui hänen korvissaan ja hiki valui kasvoja pitkin. Rolf hänen vieressään taas seisoi ryhdikkäästi ase kädessään. Odotus palkittiin kun hohtavat silmät ilmestyivät portaikkoon. Rolf ei aikonut jäädä tällä kertaa puolustuskannalle vaan hyppäsi ase kenossa taisteluun. Ensi-isku sai patsaan perääntymän vähän ja Markus sijoitti tikarinsa sitä kylkeen. Patsas iski raivokkaasti, mutta joko sen iskut kohtasivat pelkkää ilmaa tai miekan kovan teräksen. Markus tuli mukaan suden kaatoon. Kaverukset iskivät. Ja iskivät. Ja iskivät. Hetken patsas näytti jo kukistetulta, mutta sen vihreät silmät syttyivät uudestaan palamaan. Se huitoi ympärilleen kuin mielipuoli, yrittäen osua edes johonkin. Markus ottikin osumaa kämmenselästä ja lensi kipeästi selälleen portaikkoon. Rolf puolestaan ehti hypätä taaksepäin, jalat hapuilleen sopivaa kohtaa portaista. Barbaari päätti tehdä lopun taistelusta ja iski miekallaan kohti patsaan kaulaa. Miekka kohtasi patsaan kouran joka tarttui aseesta kiinni ja nykäisi Rolfin maahan.

Patsas kumartui Rolfin ylle valmiina antamaan surmaniskun. Rolf oli kuitenkin nopea tulemaan ystävänsä avuksi, ja iski tikarinsa kaikella voimallaan patsaan polvitaipeeseen. Susi ulvoi ja iskeytyi portaikolle polvilleen. Rolf näki tilaisuutensa tulleen ja nousi seisomaan. Barbaari kohotti miekkansa pystyyn ja iski sen keskelle patsaan kasvoja. Susi päästi korkeaa ääntä ja kaatui kuolleena portaille.

“Hyvä että kuuntelit taas minua Markus. Olemme tätä kiveä rikkaampia”

[El Capitan]

Äiti äiti, katso minua
kasvanut isoksi pojaksi olen

Pelkää mitään en enää
Demoni, eläväkuollut mikä vaan
Karkuun en juokse enää
taisteluni otan vastaan vaan

Halko, unohikko tän? Markus ei pelkää patsaan voimia ennää.

Torni vailla herraa

Markus katsoi Rolfia, joka läähätti hengähdyksestä taisteltuaan patsasta vastaan. Markus itsekin haukkoi happea hieman pelokkaasti. Hän ei ollut odottanutkaan taistelun olevan helppo ja nopea, mutta oli yllättynyt, miten uhmakkaasti patsas oli heidän kimppuunsa käynyt ja miten hyvin hän kesti meidän osumia. Sen ruumis oli täynnä hänen tikareidensa viiltoja ja muutama syvempi ura suoraan Rolfin miekasta. Patsas oli hyvä vartija vartioimaan sitä, mitä se ikinä vartioisikaan. Se oli puhdasta taikuutta takajalan kynsistä etuhampaisiin. Sen tekijä oli viisas ja mahtava velho, kun saa elottomankin noinkin eläväntuntuiseksi. Se vartioisi uskollisesti ikuisuuden, mitä sen haluttu vartioivan. Ehkä kauemminkin. Markus alkoi hetkeksi säälimään tuota patsasta, minkä he olivat rikkoneet, niin hienoa tekoa ja taidetta toisaalta, kunnes Rolf alkoi tuttuun tapaan puhumaan roskaa patsaalle.

Rolf kuitenkin piti mölynsä hyvin vähäisenä ja naurahtaen tokaisi olleensa koko ajan oikeassa. Näin kova vartija ei voisi mitään muuta vartioida kuin arvokasta helyä, joka olisi hänen omaisuuttansa nyt. Rolfilla ei ollut aavistustakaan, mitä kivenmurikka tekisikään, mutta hän aavistelisi sen voimien olevan suuri ja mahtavat. Jos ei muuta, he voisivat väittää niin jollekin matkaajalle ja saada hyvät rahat siitä. Markus ei ilahtunut kuullessaan Rolfin suunnitelmat kiven käyttöön. Hän ei voinut kiistää, että kivi ei olisi niiden rahojen arvoinen lopulta, mitä he tulisivat pyytämään siitä, mutta tällä hetkellä ei eivät voisi tietää sen todellista rahallista arvoa ja se jos mikään sai Markuksen suuttumaan. Eihän Markus paljoa voi alkaa moralisoimaan Rolfia ollessaan varas, mutta hänen kasvoiltaan kykeni kuitenkin näkemään se pieni halveksunnan ilme vaikka miten varas yrittikin pitää kasvonsa ilmeettömänä.

Mutta tuo kivi. Jokin siinä Markusta häiritsi niin kovasti. Voisiko se sittenkin olla niin arvokas kuin Rolf sen kuvittelee olla? Jos jotain Markus oli varasvuosistaan oppinut, rikkaat eivät pidä arvoesineitään missä sattuu. Hyvin usein aloitteliat menevät siihen lankaan, että ottavat jonkin arvokkaan sijasta jotain muuta, puhdasta lasia. Henkeä ei kannata sellaiseen riskeerata saatika mainettansa, kun kehuskelee onnistuneesta ryöstöstä alamaailman baareissa tai kaupustelee kadulla. Viisaan rikkaus on myös muutakin, kuin pelkkää materiaa, jonka voi omistaa. Patsasta ei voinut luoda kukaan muu, kuin maailmaa nähnyt henkilö, jolla oli viisautta ja taitoa enemmän, kuin voisi kuvitella. Hän ei uskoisi mitään suunnattoman arvokasta patsaan suojeltavaksi, ainakaan suoranaisesti. Puhumattakaan siitä, että patsas oli suoraan neniemme edessä ikään kuin odottamassa, että joku tyhmän rohkea nuori kloppi ottaisi sen irti. Täällä on vuoren varmasti jotain muutakin. Salassa ja kätkettynä. Piilossa etsiviltä silmiltä.

Markus kertoi Rolfille ajatuksensa. Ajatuksensa jäädä tähän torniin viettämään yötä, etsien ja kaluten koko tornin edes takaisin. Huomenna tai lähipäivinä alkavaan turnaukseen hän ei jättäisi toveria yksin vaan palaisi aamunkoitteessa hänen avukseen. Rinta rinnan he kävisivät silloin taistoon uudemman kerran. Voitokkaana he poistuisivat sieltä viettämään yhdessä ilon hetkiä baarissa myöhemmin, tarkkailen muita voittajia, heidän luullessaan olevansa mahtavimpia koko maailmassa. Kaikki tämä huomenna. Kaikki. Mutta nyt hyvä Rolf, varkaalla on tekemisiä.

Hmm... mikähä miussa on vikana? Noh, lisää myöhemmin. Paljon myöhemmin...

[halko]

Tota noin... Kellään intoa jatkaa tätä, vai onko tämä kuollut?

[Da Big Boss]

Miulle se on ihan sama, mutta kun tuo Sola tuohon tupsahti, niin kaikki muu taitaa kuolla sen mahdin alla.

[El Capitan]

Miulle se on ihan sama, mutta kun tuo Sola tuohon tupsahti, niin kaikki muu taitaa kuolla sen mahdin alla.

Jooh, kolomosen aikaan hyvin moni areena menetti henkensä. Valitettavasti yksi niistä areenoista oli hyvä.

Halko, älä tapa tätä. Mulla on hyvä hahmo! Toisaalta, moni tiimi aloitti areenan, mutta minä & Rotten, DBB ja Arkki hengissä. Pelataan sitten nelistään eteenpäin. Mie potkin Rotteniin vauhtia ja tapata sinä muut hahmot tai poista niiden tiedot vaikka alkuviestistä.

[Da Big Boss]

Jänskää, kaksi vastaan kaksi. Otetaanko matsi jo heti Capu vai? Ehkä meidän juusto on liikaa teille.

Mites tätä sitten jatkettaisiin, jotain omaperäisempää ropettamista kaaoksella_on_hankala_toteuttaa. Petskules.

[halko]

Tässä nyt vain kusee semisti sellainen asia, että DBB ja Arkki ovat kaksi eri ryhmää (Eli siis kahdet eri rajoitukset) kun taas Rotten+Capu ovat periaattessa yksi ryhmä (yhdet rajoitukset), joten periaatteessa kaaoksenpalvojat ovat tuplasti parempia.

Täytyy keksiä jotain

[El Capitan]

Jos ei parempaa ideaa tule mieleen, niin Arkki ja DBB potkii väkeään pois ryhmästään ja tekee tag-tiimin kuten mie ja Rotten.

[Arkki]

En minä tätä areenaa halua tapettavaksi (ainoa areena jossa oon edennyt yhen taistelun [FaBassa] ja selvinnyt). Onhan toi sola tossa, mutta minä olen sen verran No-life ettei yhtään haittaa jos molempia pitäisi kirjoitella. Ja kuten DBB mainitsi, on se yks perkele roolipelata kaaosta (siksi vampyyri toiseen areenaan ja ihminen solaan), mutta katsotaan mitä voimme tehdä. Ainakin kaaos on ropeareenoihin nähden aika tasanen pelattavuudessa. Kaaos, kickääs areenapeleissä mutta roolipelin suhteen yksi perkele.

[Da Big Boss]

Kuoliko tämä nyt sitten tähän, kun solakin tuli tuohon? :(

Käytännössä hommahan kusee kun me ollaan ylivoimaisia selkeässä kohtaamisessa, ja ketään ei kiinnosta ropetus 4 pelaajalla.

[El Capitan]

Minä olen yhä sitä mieltä, että tää ei saa kuolla.

Onse kumma, miten mie en saa pelata areenoissa paljoa kun jokainen kuolee kesken kaiken vasta alettuaan. Olisi kivaa vaihtelua areenan vetämisen ohella.

[halko]

Miehän en anna tän kuolla (tai siis yritän väkisin pitää tätä hengissä)! Argh, pitäishän varmaan itelle tunkea jotain deadlineja kun solaankin Capu varmaan haluaa jotain tekstiä ja tänne sitten kirjoitella jotain. Huoh, täytyy pistää varmaan näppäimistöön vauhtia.

2vs1 tilanteen ajattelin tässä ratkoa niin, että jokaista tiimiä vastaan tulee vastaan monsteri/kovaukko X ja se joka delaa ekana on ulkona. Ja sitten heittelen finaalit kahen jäljellä olevan kanssa ja sitten katotaan loppupelit jos jotain edes kiinnostaa (mulla on jotain varalla vielä finaalin jälkeen). Tämä NPC vastustaja ihan vaan sen takia että ei tarvi tehdä muuta turhaa sählinkiä tiimien kanssa.


EDIT: Tai sitten nappaan vaan randomisti jonkun pelaajan (joka ei ole enään aktiivinen) ryhmän ja laitan sen yhtä vastaan niin saadaan hyvä 2v2 kierros valmiiksi. Tässäkin kyllä kusee vain se, että jos se "kuollut" ryhmä/ukko voittaa, niin ei ole ketään fluffaamassa sitä.

Tarvis edes yhden pelaajan vielä mukaan niin kaikki menisi järkevästi