[Tutoriaali] Figujen valokuvaaminen

[J-P]

Ennen muinoin Sotavasaralla oli sivut, joiden alla tämäkin foorumi oli. Näitä sivuja ei ihan hirveän moni lukenut, mutta sivuilla oli figujen kuvausta käsittelevä lyhyt artikkeli. En muista kuka tämän kirjoitti, mutta idea oli hyvä ja tekstikin asiallista. Propsit siitä tämän kirjoittajalle. Valitettavasti sivut ja artikkeli tämän myötä on kadonnut johonkin bittitaivaaseen, joten päätin kirjoittaa uuden vastaavan.
Tietysti tätäkään artikkelia ei kovin moni varmaan lukenut, koska ihmiset ottavat kuvia ja laittavat niitä näytille asenteella "Tämä on ihan riittävä minusta, joten pitäisi riittää muillekin." Jos laitatte kuvan figuista nettiin, ottakaa hyvä kuva katsojien vuoksi, älkää itsenne.
Tämä artikkeli on tarkoitettu erityisesti niille, joiden ottamat kuvat saavat enemmän kommenttia kuvasta itsestään, kuin kuvissa olevista figuista/maastosta. Vaikka en nyt mikään ammattikuvaaja ole, niin jotain sentään asiasta tiedän.
Jos artikkelista löytyy pahoja puutteita, tai asiavirheitä, niin mainitkaa. Korjailen tuota tarvittaessa.
Huomioitavaa on myös se, että artikkeli on suunnattu suunnilleen sellaiselle, joka ei ihan hirveästi tiedä valokuvauksesta. Jos mietit, kuinka ottaa parempia HDR-kuvia figuista, niin tämä artikkeli ei ehkä anna mitään uutta.
Palautetta saa antaa, varsinkin jos jokin perusteiksi laskettava asia on jäänyt mainitsematta, tai artikkelissa on asiavirheitä.

Artikkeli löytyy osoitteesta: http://koti.kapsi.fi/~jipsu/figujen_kuvaaminen/

ps. Kiitos kaikille irkissä artikkelin kirjoitusvaiheessa kommentoineille ihmisille.

edit: Lisätään nyt otsikkoon vielä, että kyseessä on tutoriaali.

[jamovoima]

Hyvä artikkeli. Kiitos tästä.

[Kaapelikala]

Kiva artikkeli. Kiitoksia.

[Sykerö]

Tälläistä olen kaivannut. Tästä ymmärtää peruskäsitteet hyvin ja helposti. kiitos.

[Merimetsä]

Laittakoon mode linkin johonkin ohjekokoelmaan. Senverran hyvä.

[Kaapelikala]

Sticky olisi kanssa jeppis, niin ei häviä.

[Merimetsä]

Permalinkki Tuonne varmaan riitää.

[Dolmot]

Olipas jopa yllättävän kattava artikkeli, kiitoksia. Jos tämä vielä laajenee, kannattaa ehkä jo harkita esim. raudan, kuvaustilanteen ja jälkikäsittelyn jakamista eri sivuille ettei tekstimuuri hirvitä lukijaa.

Aika monien kappaleiden alusta on kadonnut ensimmäinen kirjain johonkin. Nämä haittasivat luettavuutta eniten. Muu oikoluku on sitten hienosäätöä.

Sitten sekalaisia täydennysehdotuksia/havaintoja.

• Jo sanastossa voisi varmaan mainita termien englanninkieliset nimet, kirjainlyhenteet ja esimerkkiarvot, koska niihin törmää usein kamerassa ja muissa oppaissa.
• Kameroiden tuottama kuva (lähinnä ei-raw-formaateissa) riippuu todella rankasti kuvankäsittelyprosessorista ja valmistajan hyviksi katsomista asetuksista. Ennen kuin jpeg kirjoitetaan, on tehty monta kierrosta raa'an kennodatan käsittelyä ja jälkiehostusta. Esimerkiksi pokkarien huonoa rautaa, asetusten köyhyyttä ja point-and-shoot -käyttötapaa kompensoidaan usein tuottamalla keinotekoisesti kirkastettuja ja kylläistettyjä kuvia. Siksi musta, valkoinen ja kirkkaat värit pärähtävät vahvoina suoraan kuvaan. Ovat iloisia, mutta hienompaa dynamiikkaa katoaa väleistä. Järkkäreissä suositaan uskollisempaa tallennusta (ja lähtödatakin on toki parempaa). Käsittelytyylin voi usein valita kamerassa muutamista asetuksista.
• Raweissa on ennen kaikkea enemmän dynamiikkainformaatiota kuin käsitellyissä 8 bitin loppuformaateissa. Tämä tuottaa joskus eron jolla on merkitystä. Jos ottaa kuvan hyvässä valossa ja kameran resoluutio on tältä vuosituhannelta, se riittää jpeginäkin tallennettuna ihan hyvin kaikkeen kansainvälisiä kisoja kevyempään. Irtofigukuvat joutuu kuitenkin pienentämään usein mitälie neljännekseen per suunta tai vieläkin enemmän, eikä yhden pikselin pyöristysvirhe haittaa. Jos taas valaistus oli huono ja sitä yrittää kompensoida jälkeenpäin, välitallennustarkkuus alkaa tulla esiin. Samaten jos kohde on iso eikä kuvaa juuri pienennetä, joka pikselin tallennus alkaa merkitä. Parempi silti ottaa hyviä originaaleja jpeginä kuin kuvata hutiloiden rawina ja toivoa että siitä saa pelastettua jotain. (Jos ottaa hyviä kuvia ja tallentaa rawina, on luultavasti jo valmiiksi ammattilainen.)
• Käsittelyssä kannattaa pyrkiä priimatulokseen mahdollisimman vähillä askelilla. (Tietysti alkaen jo mahdollisimman vähän säätöä vaativasta originaalista.) Jokainen muokkaus hävittää informaatiota numeeriseen käsittelyyn. Väärään suuntaan meneville muokkauksille ronskisti undo-nappia eikä lisäpurkkaa. Itse säädän yleensä kirkkauden, kontrastin ja väritasapainon kertalaakista yhdellä curves-säädöllä käyttäen värikanavakohtaisia käyriä. Sitten lisään kylläisyyttä jos tarvitsee. Pienennys nettikokoon aina viimeisenä, eikä sen jälkeen mitään roplausta.
• Taustoissa sekä puhdas musta että puhdas valkoinen ovat minusta vähän ongelmallisia. Valkoisen etuna on toki äärihelppo valkotasapainon säätö, mutta molemmat värit tahtovat niellä itseensä jotain reunojen yksityiskohtia. Musta ei myöskään heijasta figuun yhtään pehmentävää sivuvaloa. Harmaa (mahdollisesti jollain kevyellä tekstuurilla) on minusta kaikin puolin helpompi ja armollisempi käsittelylle/katsojalle. Sinisiä gradientteja sun muuta voi käyttää jos tykkää.
• Ainakin omassa raudassani kannattaa kytkeä pitkän valotuksen jalustakuvissa objektiivin vakaaja pois päältä. Jostain syystä se seilaa päällä ollessaan ja huonontaa kuvia eikä suinkaan paranna niitä.
• Jalustan voi hädän tullessa (tai laiskuuttaan) improvisoida laatikosta X ja muotoillusta vaatekappalemytystä. Ei ole niin justiinsa kunhan jonkinlainen on. Sitten vain ajastin päälle ja reilusti sekunteja kelloon.
• Jos kuvaa yhtä figua, reilulla syväterävyydellä ja kaukana taustasta, automaattitarkennus palvelee laiskaa yleensä ihan kivasti. Jos taas haluaa rakentaa kompaktin asetelman ja tehdä taiteellisen tarkennuksen tiettyyn syvyyteen, voi joutua palaamaan käsitarkennukseen (olettaen että sellainen on).

Tästäkin oppaasta tykkäsin aikoinaan. Olennainen suht lyhyesti.

Ja jos tämä koko roska alkaa vaikuttaa pituudessaan ahdistavalta, tässä hyvin tiivistetty lista jolla pahimmat netissä nähtyjen kuvien ongelmat ratkeaisivat:

• Säädä aina valkotasapaino ja kirkkaus kuntoon, mieluusti jo kuvatessa, B-suunnitelmana softassa.
• Käytä jalustaa (vaikka sitten verkkarihousuja) ja mieluiten ajastinta. Ei salamarätkäisyjä käsivaralta figujen yleiseen ilmansuuntaan.
• Jos syväterävyyttä ei syystä tai toisesta irtoa, kuvaa vähemmän figuja kerralla ja pistä ne vierekkäin (ei peräkkäin).
• Rajaa edes karkeasti ennen kuin lähetät.
• Älä ota "where's Waldo" -kuvia yläviistosta keskelle pöytäkaaosta vaan kuva itse figusta suunnilleen vaakatasosta.
• ...ja jos kuvan taustalla on kissa/kirjahylly/DVD-kokoelma/vessapaperirulla, ihmiset kommentoivat taatusti lähinnä sitä eivätkä figua. Etsi siis edes suhteellisen neutraali tausta. A4 on helpoin.
• Jos kuva on heilahtanut 20 pikselin verran, et haluaisi nähdä sitä itsekään. Silloin vähän rehtiä itsekritiikkiä ja uutta yritystä kehiin.

Muuta hienostunempaa turinaa ehkä toiste.

(En ole ammattikuvaaja. Pois se minusta. Jotain luulen silti oppineeni yrityksen ja monen erehdyksen kautta.)

[J-P]

Olipas jopa yllättävän kattava artikkeli, kiitoksia. Jos tämä vielä laajenee, kannattaa ehkä jo harkita esim. raudan, kuvaustilanteen ja jälkikäsittelyn jakamista eri sivuille ettei tekstimuuri hirvitä lukijaa.

Aika monien kappaleiden alusta on kadonnut ensimmäinen kirjain johonkin. Nämä haittasivat luettavuutta eniten. Muu oikoluku on sitten hienosäätöä.

Sitten sekalaisia täydennysehdotuksia/havaintoja.

• Jo sanastossa voisi varmaan mainita termien englanninkieliset nimet, kirjainlyhenteet ja esimerkkiarvot, koska niihin törmää usein kamerassa ja muissa oppaissa.
• Kameroiden tuottama kuva (lähinnä ei-raw-formaateissa) riippuu todella rankasti kuvankäsittelyprosessorista ja valmistajan hyviksi katsomista asetuksista. Ennen kuin jpeg kirjoitetaan, on tehty monta kierrosta raa'an kennodatan käsittelyä ja jälkiehostusta. Esimerkiksi pokkarien huonoa rautaa, asetusten köyhyyttä ja point-and-shoot -käyttötapaa kompensoidaan usein tuottamalla keinotekoisesti kirkastettuja ja kylläistettyjä kuvia. Siksi musta, valkoinen ja kirkkaat värit pärähtävät vahvoina suoraan kuvaan. Ovat iloisia, mutta hienompaa dynamiikkaa katoaa väleistä. Järkkäreissä suositaan uskollisempaa tallennusta (ja lähtödatakin on toki parempaa). Käsittelytyylin voi usein valita kamerassa muutamista asetuksista.
• Taustoissa sekä puhdas musta että puhdas valkoinen ovat minusta vähän ongelmallisia. Valkoisen etuna on toki äärihelppo valkotasapainon säätö, mutta molemmat värit tahtovat niellä itseensä jotain reunojen yksityiskohtia. Musta ei myöskään heijasta figuun yhtään pehmentävää sivuvaloa. Harmaa (mahdollisesti jollain kevyellä tekstuurilla) on minusta kaikin puolin helpompi ja armollisempi käsittelylle/katsojalle. Sinisiä gradientteja sun muuta voi käyttää jos tykkää.
• Ainakin omassa raudassani kannattaa kytkeä pitkän valotuksen jalustakuvissa objektiivin vakaaja pois päältä. Jostain syystä se seilaa päällä ollessaan ja huonontaa kuvia eikä suinkaan paranna niitä.

Tästäkin oppaasta tykkäsin aikoinaan. Olennainen suht lyhyesti.

Ja jos tämä koko roska alkaa vaikuttaa pituudessaan ahdistavalta, tässä hyvin tiivistetty lista jolla pahimmat netissä nähtyjen kuvien ongelmat ratkeaisivat:

• Säädä aina valkotasapaino ja kirkkaus kuntoon, mieluusti jo kuvatessa, B-suunnitelmana softassa.
• Käytä jalustaa (vaikka sitten verkkarihousuja) ja mieluiten ajastinta. Ei salamarätkäisyjä käsivaralta figujen yleiseen ilmansuuntaan.
• Jos syväterävyyttä ei syystä tai toisesta irtoa, kuvaa vähemmän figuja kerralla ja pistä ne vierekkäin (ei peräkkäin).
• Rajaa edes karkeasti ennen kuin lähetät.
• Älä ota "where's Waldo" -kuvia yläviistosta keskelle pöytäkaaosta vaan kuva itse figusta suunnilleen vaakatasosta.
• ...ja jos kuvan taustalla on kissa/kirjahylly/DVD-kokoelma/vessapaperirulla, ihmiset kommentoivat taatusti lähinnä sitä eivätkä figua. Etsi siis edes suhteellisen neutraali tausta. A4 on helpoin.
• Jos kuva on heilahtanut 20 pikselin verran, et haluaisi nähdä sitä itsekään. Silloin vähän rehtiä itsekritiikkiä ja uutta yritystä kehiin.

Eipä tuohon varmaan ihan hirveästi enää tule lisättävää, tuo on nytkin jo aika pitkä perusteiksi.
Voipi olla, että se viimeinen oikoluku on nimenomaan sitten sotkenut tuota ja jäänyt copypastesta jostain syystä alkukirjaimia poissa, pitääpä korjata. (Heti vaikkapa huomenna.) Tuo huomio kuvanvakaajasta oli hyvä, unohdin moisen kokonaan, koska itselläni ei ole vekotusta, jossa olisi moinen, mutta tosiaan. Kuvanvakaaja toimii siten, että se kokoajan analysoi tärisyttämällä optiikkaa, että täriseekö optiikka. Tämä aiheuttaa sitten tärinää, kun kamera on jalustalla. Pitääpä lisätä tuo johonkin väliin, samaten heitän joku päivä nuo termit lontooksikin yhteen sarakkeeseen. Saatanpa vielä ottaa yhden kuvan kameran popup-salamalla ja laittaa esimerkkikuvaksi, että miksi salaman käyttö on lähtökohtaisesti huono idea.
Taustoista senverran, että oikeastaan mikä tahansa valkeasta mustaan, joka on neutrali, eli harmaan sävyä on hyvä tausta. Tämä ihan siksi, että kuvankäsittelyohjelmien automaattinen valkotasapaino lukee neutraalit harmaansävyt oikein. Musta on vaikeampi, koska se muuttuu harmaaksi. Jos haluaa oikeasti täysin mustan taustan, niin musta (sametti)kangas kauas figusta, figu jalustalle ja spottivalaisu ja tausta ilman valoa. Valkoinen A4 paperi on se helpoin, jolla saa kivan valkean taustan. Värillisen taustan kanssa se valkotasapaino on saatava kamerassa jo kohdallaan, koska sen jälkeen sitä ei ainakaan automaattisesti enää jälkikäteen säädetä. Ja kuten Dolmottikin mainitsi, mitä vähemmän jälkikäsittelyä ja enemmän kuvausvaiheessa asioita oikein tehtynä, sitä helpompaa ja parempi lopputulos.
Lisään myös varmaan tuonkin oppaan linkkeihin, kuten ehkä jonkun valoteltan rakennusohjeen. Tuo lontoonkielinen opas kertoo sen, mitä minäkin olen todennut monesti ihmisille. Figujen valokuvaus ei ole välineurheilua, neljän megapikselin pokkarin ja kahdeksan megapikselin järkkäri 500 euron optiikalla ja kuvissa ei ole juuri mitään eroa. Ja nykyään halvimmat pokkarit on varmasti parempia kun tuo.

Ja mainittakoon, että yksi iso tekijä kuvanlaadussa on sen kameran kennon fyysinen koko. Järkkärin kenno on luokkaa 22 x 15 mm (karekasti pyöristettynä), pokkareissa luokkaa 10 x 8,5 mm (tosin yleensä ilmoitetaan tuumissa). Kännykkäkameroissa vielä pienempi, yleensä alle puolet pokkareista. Vaikka megapikselimäärä olisi sama, niin se sensoreiden määrä jokaista pikseliä kohden tekee niitä eroja, varsinkin huonommissa olosuhteissa erot näkyvät. Eli ne megapikselitkään eivät ratkaise, kahdeksalla megapikselillä saa jo A4-kokoista printtiä aikaan valokuvapaperille. Tästä syystä vanhat kännykkäkamerat ovat surkeita. Uusissa kamerapuhelimissa kennon koko rupeaa lähentelemään pokkareita.

Ja jos tätä ei laita stickyksi, niin tämä kyllä katoaa varmaan aikojen saatossa. Irkissä pohdin, että pitäisikö tämä linkittää mihin, niin yleiskäsitys oli, että tänne alueelle kannattaa, en sitten tullut ajatelleeksi, että voihan sen toki muihin paikkoihin heittää linkiksi.