Taide on tuskasta tehty osa 2

[Reaper]

Osa kaksi alkaa tästä.

Aika kului. Tunnit muuttuivat päiviksi. Päivät kuukausiksi. Balthazaarin elämä oli aika yksinkertaista. Joka päivä hän vaelteli niityllä ja haki metsästä hedelmiä ja varastoi niitä. Hän ei ollut uskaltautunut mennä yhtään syvemmälle metsään peläten yhä vartioita. Ja hän tiesi että aavikolle menevä reitti oli tukittu raskailla kivillä. Hän ei tulisi koskaan pääsemään siitä. Eikä hän välttämättä olisi halunnutkaan aavikon pelossa.

Hän vietti rauhaisaa elämää. Hän maalasi luolan seiniä aina silloin tällöin pienellä määrällä omalla verellään. Hän ikävöi Heimlingiä joka päivä suuresti. Toivoen että joskus näkisi hänet vielä . Mutta mitä enemmän hän ajatteli siskoaan sitä enemmän hän ajatteli myös Trissalimia. Ja mitä enemmän hän sitä ajatteli sitä enemmän hän sitä vihasi ja sen ylimielisiä sokeita pakana asukkaita. Lopulta ajan kuluessa kesä sai väistyä kylmän talven tieltä. Balthazaarille tämä tarkoitti vaikeuksia. Hänellä ei ollut mitään millä pitää itsensä lämpimänä. Paitsi kuivatut ruohon korret ja kuivat oksat joita hän poltti luolassaa muuta ne paloivat liian nopeasti ja eivät tuottaneet paljoakaan lämpöä.

Eräänä iltana riehui harvinaisen kova lumi myrsky joka piiskasi suoraan häneen luolaansa niin voimakkaasti että se sammutti hänen tulensa eikä hän saanut sitä enää syttymään. Muutaman tunnin jälkeen hän alkoi kylmetä pahasti. Hän mietti ettei hänen elämänsä pysty näin loppumaan. Hän ei suostu siihen. Hän ei suostu siihen ettei näe siskonsa kauniita kasvoja hymyssä enää koskaan. Hän alkoi miettiä kenen syy tämä oli ja hänen mieleensä nousi vain yksi nimi. Hän nousi seisomaan ja huusi ”Taret minä kiroan sinut ja kirotun kyläsi” ”tulkoon kuolema kylvämään sitä hornanpesää joka raiskaa sisareni mieltä koko ajan”. Hän lysähti kylmissään palaneen ruohon päälle itkien raivon kyyneleitä ja tietäen että hän kuolisi tänä iltana. ”Anna anteeksi” hän sanoi mielessään Heimlingille.

Balthazar makasi vielä hieman lämpimillä luolan lattialla kunnes hän kuuli ääniä. Ihan niinkui askelia lumessa . ”Sen ei tarvitse päättyä näin Balthazar” sanoi pehmeä ääni. Balthazar avasi silmänsä ja bongahti pystyyn ja katsoi äänen suuntaan. Luolan suu aukolla seisoi hahmo pukeutuneena mustaan kaapuun joka peitti olennon koko kehon. Hän ei erottanut olennon kasvoja hupun alta. ”Kuka jumalien nimeen sinä olet” sanoi Balthazaar pelokkaalla äänellä. Hahmo asteli muutaman askeleen sisemmälle luolaan. ” Minun mestarini on tyytyväinen sinuun Balthazaar olet touttanut hänelle paljon iloa” puhui hahmo rauhallisella äänellä. ”Hän haluaa palkita sinut ruhtinaallisesti”. Balthazar ihmetteli mitä tämä muukalainen oikein puhui. Oliko hänen luolaansa eksynyt jokin hullu vai ryöväri joka halusi hänet hämilleen jotta ehtisi iskeä. ”Mitä sinä haluat minusta” ”minulla ei ole mitään arvokasta” Balthazar puhui pelokkaasti. ”Minä en halua mitään vain minun luojani tahto merkitsee”. Balthazaar sai hetken päästä itsensä rauhottumaan. ”Mistä sinä oikein puhut?” hän kysyi hieman rauhallisemmin. Hahmo pysyi paikallaan hetken aikaa kunnes sanoi yhden monen kiroaman nimen. ”

Slaaaaanesssshhh”. Tuo nimi kaikui Balthazaarin pään sisällä kuin ukkonen. Hän peitti korvansa jotta tuskallinen kaiku loppuisi mutta se ei auttanut. Hän lyyhistyi polvilteen maahan. Hänestä tuntui kuin änen päänsä olisi haljennut.. Hetken päästä kaiku vaimeni ja hän sai ajatuksensa kiinni. Hän oli kuullut tuon nimen ennen. Kaukaisilta muukalaisilta jotka olivat jääneet kylään olivat kertoneet että Slaanesh oli yksi neljästä kaaoksen jumalasta. Slaanesh oli kaiken nautinnon jumala. Muuta hän ei tiennyt enempää koska matkalaiset eivät olleet uskaltaneet puhua enempää tästä pirusta. ”Luojani on erittäin otettu kuinka paljon jaksat kärsiä taiteesi vuoksi” ”siitä hyvästä hän on valmis auttamaan sinua taas”. Balthazar katsoi ylös hahmoa .”Taas miten niin taas?” Balthazar kysyi kummissaan. Hahmo seisoi hetken hiljaa ihan niin kuin se olisi kekkittynyt johonkin ”Kenen luulet ottaneen tuskan pois kun heräsit täällä”. ”Ilman hänen apuaan olisit kuollut kauan sitten” puhui hahmo kylmän rauhallisesti.

Slaaneshko oli hänet pelastanut ruhjeilta ja kivuilta mutta miksi juuri hänet. ” Hän haluaa auttaa sinua koska sinä ruokit häntä sinun himollasi”. ”Sinun himosi taiteeseen ja hän hän haluaa auttaa sinua jälleen kerran”. Balthazar katsoi muukalaiseen miettivästi ja kysyi. ”Mitä se maksaa minulle?”. ”Vain sinun uskollisuutesi hänelle niin sinä kevelet vielä ulos tästä kirotusta luolasta”. Balthazar mietti että tämä ei ole totta hän näkee harha kuvitelmia ennen kuolemaansa. Mutta entä jos tämä onkin totta mitä se tulisi maksamaan hänen sielulleen. Mutta se merkitsisi myös sitä että hän näkisi Heimlingin jälleen . Hetken epäröinnin jälkeen hän vastasi skeptisesti. ”Suostun mihin sopimukseen kirjoitan nimeni” hän sanoi ivallisesti. Hahmo seisoi paikoillaan ja sanoi ”minä olen se sopimus Balthazar”. Balthazar katsahti sitä kummastuneena. ”mi mitäh hittoa sinä tarkoitat” Balthazar änkytti. Hahmo poisti hupun päänsä päältä. Balthazaarin henki salpautui. Olennon naama oli naisen mutta se muistutti jotakin liskon ja demonin sekotukselta jolla oli irvokkaat pitkät sarvet jotka kaarteuvat sen pään takapuolelle. Olento otti vyön pois sen vyötäisltä. Sen kaapu lysähti lattialle paljastaen sen alastoman vartalon. Se oli jotain mitä Balthazar ei ollut koskaan osannut kuvitelletkaan. Olento muistutti Naisen liskon sekoitukselta. Sillä oli naisen vartalo mutta sillä oli liskomainen häntä ja iso kynsiset jalat. Balthazar tuijotti sitä kauhusta lamaantuneena mutta samalla erittäin suurella mielenkiintoisesti. Ihan kuin hän olisi pelännyt ja himoinnut sitä samaan aikaan. Ihan niin kuin hän ei olisi mahtanut tunteilleen mitään. Olento lähestyi häntä ja puhui. ” Minä olen sopimus ja lahja luoja Slaaneshilta” ”Sinä allekirjoitat hänen sopimuksen eläimellisellä intohimolla ja hän tuo lämmön minun kautta joka pelastaa henkesi” Olento tuli ihan kiinni Balthasaaria ja syleili häntä. Balthazar vietti yön jota hän ei pystynyt unohtamaan koko elämänsä aikana vaikka hän kuinka olisi yrittänyt.

Aika kului. Kuukaudet vierähtivät ja viimaava kylmyys alkoi tehdä tilaa kevään lämmölle. Trissalimissa alkoivat jälleen kerran kevät juhla järjestelyt. Ihmiset odottivat tänä vuonna entistä innokkaampina koska tämän vuoden talvi oli ollut harvinaisen kylmä. He eivät jaksaneet odottaa festivaaleja joissa kaikki suru ja murheet pistettiin taakse päin ja nautittiin nykyhetkestä. Mutta nämä asiat toivat heille valitettavan asian mielen viime vuodelta. Balthazaarin. He olivat yrittäneet unohtaa kirotun pyhäin häpäisijän mutta juhlien järjestely toi hänet kyläläisten mieleen ja se aiheutti monissa paljon stressiä koska he taistelivat unohtaakseen tapahtuman. Viimein koitti suuri juhlien avaus päivä. Koko kylä oli muuttui harmaasta masentavasta kolosta ilon ja värien temmellys kentäksi. Juhlat olivat aina kuten aina ennenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Taide kilpailu oli peruttu tänä vuonna ettei viime vuotinen muistuisi heidän mieliinsä niin voimakkaasti

Jokainen kylän asukas nautti juhlista täydellä sydämellään paitsi yksi kylän asukkaalla oli suuret murheet painoivat hänen sydäntä. Heimling istui vuoteensa reunalla itkien. Viimevuotisen tapahtuman jälkeen hän ei ollut hymyillyt kertaakaan. Häntä hävetti hänen itsekkyytensä. Miksi hän ei olut lähtenyt veljensä mukaan?. Yksi syy oli hänen tyttärensä mutta se tuntui hänestä jotenkin tekosyyltä. Balthazaarin lähdön jälkeen koko kylä oli vieroksunut häntä. Hänen ystävänsä olivat katsoneet häntä ylimielisesti ja monesti kieltäneet kulkemasta heidän seurassaan. Häntä nimitettiin rienaajan veri sukulaiseksi. Ja se sai hänen sydämensä itkemään. Hän ikävöi Balthazaaria joka päivä. Hän oli yrittänyt viedä hänelle ruokaa ja vaatteita mutta Taret oli kieltänyt. Jos hän olisi poistunut kylästä sitä olisi pidetty pakoyrityksenä. Ja Heimling tiesi mitä siitä seuraisi. Hän odotti kodissaan sitä kun joku hänen ystävistään tulisi koputtaen ovelle ja pyytämään häntä liittymään juhlintaan. Hän odotti tunnin. Ja sitten kolme tuntia. Mutta kukaan ei tullut ja se sai hänet suremaan entistä enemmän. Hän havahtui kun hänen tyttärensä Nadeele oli herännyt päivä uniltaan ja käveli äitinsä eteen. ”Äiti voinko mennä karnevaaleihin leikkimään”. ”Ei tänään kulta ehkä huomenna” sanoi Heimling pehmeästi. Hän rupesi kokkaamaan heille ruokaa. Ruokailun jälkeen hän menivät vuoteeseensa ja otti Nadeelen viereensä nukkumaan.

Heimling heräsi kun Nadeele huusi ovella. ”Äiti äiti mennään katsomaan ratsastajia” tyttö huusi innosta. Tänään oli metsästäjien lähtemis päivä heidän kolmen päivän metsästys retkelleen kauas kylän ulkopuolelle. ”Hetkinen kulta odota sen aikaa kun äiti pukeutuu” sanoi Heimling hieman unisena. Hän nousi ylös kampasi hiuksensa, pukeutui ja lähti Nadeelen kanssa ulos. He kävelivät kylän portille jonne ratsastajat olivat kerääntyneet. Melkein kaikki miehet olivat näköjään lähdössä. Vain muutamat vartijat jäivät kylään varmuuden vuoksi. Perheet hyvästelivät metsästäjiä ja toivottelivat hyvää metsästys onnea.

Kun Heimling käveli paikalle kyläläiset katsoivat häntä halveksuvasti ja käänsivät päänsä. ”Äiti saanko mennä katsomaan lähempää” Kysyi Nadeene. ”Saat mutta älä mene hevosten jalkoihin”. Nadeene juoksi riemuissaan katsomaan ylväitä eläimiä haltioissaan. Heimling katsoi hänen peräänsä ja antoi pienen hymyn tulla hänen kasvoilleen pitkään aikaan. Hän käveli hieman lähemmäs kuuntelemaan ihmisten hälinää. Hän muisteli kuinka oli itse ollut tällä paikalla hyvästelemässä miestään. Mutta enää hän ei moista pystynyt enää tekemään. Hän yritti olla ajattelematta asiaa. Hän halusi yritti nauttia tästä hetkestä. ”Missä Leefi ja Kaarele oikein ovat eikö heidän pitänyt osallistua tänä vuonna” kysyi eräs metsästäjä toiselta. ”Kyllä mutta he eivät ole vielä palanneet vielä partioltaan mutta eiköhän he tule meitä vastaan” toinen vastasi. Miehet puhuivat vartiosita jotka olivat partio vuorossa Balthazaarin karkotus alueella ja se sai Hiemlingin muistamaan taas hänet. Hänellä rupesi tulemaan kyynelet silmiin muistosta juuri tällä paikalle. Hän peitti silmänsä ja tarttui Nadeeneä käsi varresta. ”Eiköhän tältä päivältä riitä kulta”. ”Mutta äiti juurihan me tultiin” sanoi Nadeene ihmeissään. ”Nyt on valitettavasti mentävä takaisin sisään tulehan nyt” hän sanoi ja alkoi taluttaa Nadeeneä kädestä. Hän käveli asunnolleen päin . Hän vilkaisi vielä nopeasti olkansa yli pois ratsastavia metsästäjiä. Hän näki Taretin johtavan joukkoa. ”Olkoon nimesi kirottu” hän mutisi katkerasti ja meni sisään taloonsa.

Oli ilta. Metsästäjät olivat lähteneet monta tuntia sitten. Koko kylä oli hiljainen melkei jokainen asukas nukkui rauhallisesti paitsi vartijat joilla oli yö vahtivuoro ja eräs tuttu hahmo omassa kodissaan. Heimling istui talossaan ruokapöydän ääressä pää hautautuneena käsiinsä. Nadeene nukkui rauhallisesti omassa pikku huoneessaan. ”Miten minä olen kestänyt tämän vuoden?” hän ihmetteli. ”Miten olen voinut elää itseni kanssa” hän mietti surullisena. Hän oli istunut pöydän ääressä monta tuntia. Hänen alaruumiinsa oli tunnoton kovalla puu penkillä istumisesta. Hän nousi pöydästä ja käveli Nadeenen huoneen ovelle. Hän katsoi lapsensa rauhallista unta. Hän mietti että onneksi hän oli säästynyt murheilta. Heimling oli sanonut hänelle että Balthazar oli mennyt lomalle kylän ulkopuolelle. Hän teki kaikkensa ettei Nadeelen tarvitsisi elää tätä helvettiä.

Heimling käveli pois ovelta. Hän meinasi istua takaisin pöydän ääreen muuta pysähtyi. ” Minun on saatava raikasta ilmaa” hän ajetteli koska oli ollut melkein koko päivän sisällä. Hän nappasi käsiinsä itse kutoman huivin. Kietoi sen päänsä päälle ja lähti ulos. Kylä oli pimeänä. Ainoat valon lähteet olivat katu lyhdyt jotka loistivat valoaan ja tähdet jotka loistivat himmeinä taivaalta pimeille tyhjille kujille. Hän lähti kiertämään kujia vailla päämäärää. Hän oli ruvennut kulkea öisin viime vuotisen tapahtuman jälkeen. Käveleminen rauhoitti häntä jotenkin ihmeellisen nopeasti. Hän ajatteli että Balthazaar varmaan katsoi noita samoja tähtiä parasta aikaa jossakin kaukana. Heilong käveli leveitä kujia kylän torin lähelle kaivolle ja istahti sen reunalle. Kaivo toi hänellepaljon muistoja mieleen. Hän ja Balthazaar olivat monesti leikkineet sen ympärillä kun he olivat lapsia. Ne olivat niin ihania muistoja että hän ei tiennyt olisiko hänen pitänyt nauraa vai itkeä lisää katkeria kyyneleitä. Hän tuijotti kaivon pitkään pudotukseen ja ajatteli kuinka paljon hänen tuskaansa se lieventäisi jos hän hyppäisi tuonne pimeään ja kosteaan syleilyyn. Mutta ei Nadeene ei saisi elää ilman oikeaa äitiään niin kuin hän itse. Hän oli sen tyttärelleen velkaa. Niin paljon hän tytärtään rakasti. Hän istui vielä hetken kaivon vierellä ja sitten lähti kulkemaan kylän muuria pitkin kierto tietä talolleen. Hän kulki muurin vieressä. Hän näki muutamia vartioita yläpuolellaan. Jotkut tähyilivät horisonttiin jotkut taas puhuivat kaikkea tyhjän päiväistä ja lätkivät korttia. Nadeede inhosi vartioita he olivat niin ylimielisiä ja luulivat olevansa muita tärkeämpiä. Hän kulki muuria kunnes pääsi kylän portille ja käveli siitä poispäin suoraan hänen talolleen. Hän aukaisi talonsa oven ja käveli sisään.

Käsi tarrautui hänen suunsa eteen ettei hän saanut henkeä. ”Jos inahdatkin niin viillän kurkkusi auki”. Heimling oli kauhusta kankeana. Hän ei nähnyt kuka häntä puristi rautaisella otteella mutta totteli käskyä. Hahmo sulki ulko oven hitaasti toisella kädellään. ”Nyt otan käteni pois mutta tapan sinut jos sanot jotain”. ”ymmärrätkö”. Heimling sulki silmänsä, huokaisi syvään ja nyökkäsi. Hahmo päästi otteensa ja Heimling tempasi itsensä kauemmaksi muukalaisesta. Hän juoksi lähellä olevaa ruokailu pöytää otti siitä lihan leikkuu veitsen käteensä ja kääntyi muukalaista kohti. ”Shhh hiljaa ja kuuntele niin säästän henkesi” hahmo sanoi kylmällä äänellä. Heimlinggin sydän sykki kuin viimeistä päivää. Hän ei erottanut muukalaista tarkoin koska talossa oli pilkko pimeää mutta hän hahmotti että sillä oli jonkinlainen kaapu päällä. ”Ota tämä ja noudata sen ohjeita tarkasti”. Hahmo kaivoi kaapunsa sisältä kirje kuoren ja ojensi sen Heimlingille. Heimling seisoi vain paikallaan veitsi ojossa. ”Hmmh hyvä on jää hyvästi mutta tottele mitä kirje sanoo” hahmo sanoi ja tempaisi oven auki ja juoksi hirmuisella nopeudella ulos. Heimling juoksi sen perään ja katsoi ovi aukosta ulos mutta hän ei nähnyt ketään. Muukalainen oli kadonnut kuin maan nielemänä Hän huomasi että hänen talonsa lyhty oli sammutettu jostain syystä. Hän urkki joka suuntaan mutta näki pelkkää pimeyttä ja varjoja. Hän huokaisi helpotuksesta ja pisti ovensa kiinni.

Hän nojasi siihen ja laskeutui hiljalleen istumaan maahan. Hän yritti rauhoitella itseään mutta turhaan. Hänen teki mieli kirkua. Mutta tukahdutti huutonsa kun muisti että Nadeene nukkui toisessa huoneessa. ”Nadeene!” hänen aivoissaan välähti. Hän nousi ylös ja juoksi Nadeenen huoneen ovelle. Nadeene nukkui rauhallisesti pedissään. Heimling pyyhki kylmät hiki pisarat pois otsaltaan helpotuksesta. Hän tuijotti adeene pimeään huoneesen aika tovin ennekuin muisti mitä muukalainen oli hänelle tarjonnut. Hän meni ulko oven lähelle minne muukalainen oli tiputtanut kirje kuoren. Heimling tuijotti kuorta tovin ennekuin nosti sen kättensä. Kuori oli aika iso ja se oli suljettu oudolla sinetillä. Leimassa oli kaksi ruusua kahden puolin ja keskellä irvokas kallo. Tuntui ihan niin kuin kouressa olisi ollut jotain helisevää. Hän siirtyi pöydän ääreen ja sytytti kynttilän. Hän avasi sinetin varovaisesti koittaen olla rikkomatta sitä. Sinetti rapsahti auki hänen sormissaan. Hän avasi kuoren ja katsoi sen sisälle. Siellä oli taitettu kirje ja ihan niin kuin sen sisällä olisi ollut lantteja. Hän tyhjensi kuoren sisällön pöydälle. Pöydälle tippui kymmenen kolikkoa ja kirje.

Heimling katsoi niitä kummissaan nosti yhden kolikoista käteensä ja pisti sen kynttilän valoa vasten. Kolikko kimmelsi valossa hohtavasti. ”Varjele!” Heimling säpsähti. Kolikot olivat kultaa. Kulta kolikot olivat harvinaisen arvokkaita. Erittäin harvalla kylässä oli kultaa. Heimling oli varmaan näiden kymmenen kolikon takia varmaan yksi kylän rikkaimpia. Hän katseli kolikoita lumoutuneena. Hetken päästä hän palasi tolkkuihinsa ja pisti kolikon pöydälle. Hän hengitti syvään ja otti kirjeen käsiinsä. Se oli hienoa siistiä paperia. Hän aukaisi sen epäröiden. Kirjeessä oli hyvin kirjotettua tekstiä. Kirjoitus tyylissä oli jotain tuttua hänelle.

Kirjeessä luki. ”Rakas Heinling tänä yönä sinut tullaan vapauttamaan kahleistasi. Sinut vapautetaan elinikäisestä vankilastasi vapauteen. Tänä yönä kun portit paukahtavat auki sinä ja tyttäresi menet siitä ulos etkä katso taaksesi. Kävelet etelään kunnes saavut Seregel vuoren huipulle. Siellä on maanalainen käytävä sen toiselle puolelle. Sieltä jatkat kunnes saavut majataloon nimeltä Nukkuva tursakseen. Sieltä saat varmasti apua ja yö sian. Kolikot varmistavat sen. Äläkä pelkää silmät tulevat tarkkailemaan matkaasi ettet joudu vaaraan Sen jälkeen unohdat kylän ja minut ikuisiksi ajoiksi. Elä onnellisesti. Kasvata Nadeene hyvin. Anna hänelle suukko minun puolestani. Hyvästi. Sinun entinen veljesi Balthazar”.

Heimling ei ollut uskoa mitä hän luki. Oliko tämä jonkun sairasta pilaa. Mutta käsiala oli identtistä hänen veljeensä. Hän laski kirjeen pöydälle ja tuki kädellä otsaansa. Mitä hänen pitäisi tehdä hän mietti. Miten Balthazar olisi tämän voinut kirjoittaa tämän. Miten hän oli antanut tämän tuolle muukalaiselle. Ja miten muukalainen oli päässyt vartioiden ohitse. Tämä tuntui hullulta hänestä. Oliko hän sekoamassa vai mitä tämä oli?. Hän mietti mitä tehdä ottaa tämä vakavasti vai polttaa kirje ja unohtaa tapahtuma. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Pitkän aikaa mietittyään hän katsoi kolikkoihin kahmaisi ne taskuunsa ja meni hakemaan Nadeeneä.

Heiling istui hänen talonsa vieressä olevan puisen penkin päällä. Hänellä oli matka lyhty jaljojensa juuressa. Hän piti Nadeeneä sylissään. Hän oli kietonut hänet vilttiin. Hän oli sanonut uniselle lapselleen että he voisivat mennä ihastelemaan tähtiä. Nadeene oli nukahtanut hänen syliinsä melkein heti ulos päästyään. Heiling silitti Nadeenen hiuksia hellävaraisesti. Hän katsoi kylän portille joka näkyi selvästi hänen taloltaan. Hän ajatteli että hän istuu turhaan mutta hän elätteli toiveita että kirje oli tosissaan hänen veljeltään ja ehkä hän näkisi hänet.

Heiling odotti muutaman tunnin katsoen tarkasti portille missä vartijat partioivat. Hänen silmänsä alkoivat painua hiljaa kiinni. Hän taisteli unta vastaan mutta se tuntui vievän voiton hänestä. Hän nukahti puoliuneen. Hän havahtui huutoon. ” Taareg, Kaarl missä te olette tulkaa porteille nyt!” Heimling katsoi unisena porteille ja näki kuinka ainakin kaksitoista vartijaa pistivät parruja portin eteen. ”Ne yrittävät portista”. ”Missä hitossa Taareg ja kaarl ja kaikki muut ovat” sanoi vartija kersantti. ” Leereg käy katsomassa mikä heitä viivyttää me pidämme porttia”. ”kyllä sir” ja yksi vartioista alkoi juosta muurien tähystys paikoille. Heimling oli onnistunut karistamaan unen kokonaan ja katsoi sydän sykkien tapahtumia. ”Sir siiiiiir!” komennettu vartija huusi samalla kun juoksi muureilta alas. ”Taareg ja monet muut ovat kuolleet”. ”Heidän kurkkunsa on leikattu auki” ”Viholliset ovat jo sisällä sir”. ”Soittakaa hälytys herättäkää kylä nyt!” komensi upseeri. ”Kyllä sir” komennettu vartija lähti juoksemaan kylän keskustaan. Kylän porttia taottiin erittäin kovaa. ”Ne hakkaavat tiensä läpi portista sir” huusi yksi vartioista upseerille. ”Pitäkää asemanne tuetkaa porttia” upseeri huusi käskevästi. Vartijat rupesivat kokoamaan tynnyreitä ja puisia laatikoita portin vahvistukseksi. Mutta porttiin kohdistuvat iskut heikensivät sitä nopeasti. Kuului räsähdys ja portin keskiosassa ammotti suuri aukko jonka kirves puhkoi siihen. Eräs vartioista survaisi keihäänsä aukosta sisään mutta keihäs poikkaistiin kuin hammas tikku. ” Vetäytykää portilta valmistautukaa kohtaamaan vihollinen” komensi upseeri. Vartijat astuivat pois portilta ja vetäytyivät muutaman metrin sisäpihalle. He vetivät miekkansa tupistaan ja jotkin heistä ottivat keihäät selästään.

Heimling katsoi kauhuissaan tapahtumia. Hän kuuli tuskan kirkunaa läheisestä talosta. Hyökkääjät olivat tunkeutuneet taloihin. Hän katsoi taas portille. Porttia murrettiin nopeasti. Kirveet murskasivat porttia pikku hiljaa. ”Missä se hälytys viipyy” huusi upseeri. Eräs vartioista katsoi hänen takanaan olevan talon kattoa. Siellä vilahti tumma hahmo joka tuntui pomppivan katosta kattoon. ”Sir ne liikkuvat katoilla!”. ”Keskittykää porttiin” komensi upseeri. Portti alkoi antaa periksi. Lopulta ratkaiseva isku murskasi paalun ja portit työnnettiin auki. Portista syöksyi sisään kolme mustaan haarniskaan jaloista päähän pukeutunutta miestä. Heidän perässään juoksi joitain kummallisia olentoja joista Heimling ei saanut kunnolla selvää. Ne olivat valkoisia ja muistuttivat vähä pukeisia ihmisnaisia mutta eivät kuitenkaan olleet ihmisiä. Joillakin niillä oli käsien tilalla groteskit piikit tai sakset. Soturit ja oliot ryntäsivät vartioita kohti hirmuisella vauhdilla. ”Raaaaaarrhhh” huusi vartija upseeri ja säntäsi vihollisiaan päin hänen miekkansa kohotettuna. Keskimmäinen soturi jolla oli suuri kypärä jossa oli punainen töyhtö nosti suuren kahden käden miekkansa joka hohti mystistä punaista valoa ja yritti lyödä upseerilta tämän pään poikki. Upseeri torjui iskun taitavasti mutta iskun voima oli niin suuri että hän horjahti taakse päin ja kaatui selälleen. Hän yritti nousta pystyyn mutta soturi oli häntä nopeampi ja survaisi miekkansa miehen rengas paidan läpi tämän vatsaan.

Soturi jäi paikalleen kyykkyyn käännellen miekkaa vartijan vatsassa ihan niin kuin se olisi nauttinut tästä koko sydämellään. Muut joukot juoksivat hänen ohitseen muiden vartioiden kimppuun. Kaksi suurta soturia syöksyivät vartioiden kimppuun kaataen heitä massansa ja suuren vauhtinsa alle. Valkoiset olennot hyökkäsivät muiden vartioiden kimppuun. Osa vartioista tuijottivat vain kun nämä viettelevät olennot rynnistivät heitä kohti. Ensimmäinen olento joka ennätti lamaantuneen vartijan kimppuun sivalsi isolla piikki kädellään miehen jalan polvilumpiosta alaspäin poikki. Mies huusi tuskissaan joka tuntui herättävän muut lumouksesta. Miehet kävivät olentojen kimppuun mutta olennot olivat paljon nopeampia ja vikkelämpiä. Vartija toisensa jälkeen kaatui tuskissaan kun olennot tuntuivat tanssivan kuollettavasti miehestä toiseen niittäen heidän ruumiin osiaan irti. Soturit iskivät suurilla kirveillään heidän kaatamiaan vartioita. Murtaen heidän päitään ja rintakehiään suurilla kirveillään. Vartijat olivat niitetty nopeasti maahan eikä hyökkääjillä ollut ainuttakaan mies tappiota. Keskimmäinen suuri soturi veti lopulta miekkansa upseerin mahasta joka korisi vielä tuskissaan. Soturi kohotti kädensä ja sanoi jotain muille hyökkääjille tuntemattomalla agressiivisella kuulostavalla kielellä. Hyökkääjät hajaantuivat eri kujille. Soturi pyyhki veri tahrat suuresta miekastaan ja kääntyi Heimlingin taloa kohti. Se seisoi tovin täysin paikallaan tuijottaen. Heimling pysyi paikallaan hän ei uskaltanut edes hengittää. Nadeene oli herännyt mutta oli vielä unen pöpperössä eikä tiennyt mitä ympärillä tapahtui. Näytti siltä että soturi ei nähnyt Heimlingiä varjoista. Hetken soturi vielä seisoi paikallaan ja sitten vilkutti ihan niin kuin hyvästiksi. Tämän jälkeen soturi juoksi ja katosi kylän kaduille pimeyteen.

Heimling pysyi vielä hetken hiljaa kauhuissaan kunnes keräsi rohkeutensa ja mietti että tämä oli hänen mahdollisuutensa. Hän nousi hiljalleen pystyyn. Hän puristi Nadeeneä rintaansa vasten oikealla kädellään ja otti matkalyhdyn vasempaan käteensä ja alkoi juosta kevyttä juoksua portille. Hän vilkuili herkeämättä sivuilleen mutta ei nähnyt ristin sielua. Hän kuuli tuskan ääniä takanaan kylän toiselta puolelta mutta hän ei kiinnittänyt näihin huomiota. Hän juoksi säpäleiksi lyödylle portille. Hän väisteli laatikoita ja portin palasia. Hän pääsi portin suu aukolle katsoen syvälle pimeyteen joka syleili koko maata. Heiling juoksi pimeyden syleilyyn.

Hän suuntasi kylästä pohjoiseen kohti vuoria. Hän ei katsonut taakseen. Hän vain vaistomaisesti juoksi eteenpäin peläten että hyökkääjät huomaavat hänet. Hän juoksi kylän läheiselle kukkulalle ainoana valon lähteenä lyhty ja katsoi kylään viimeisen kerran. Kylästä nousi palamisen savua. Tuskan huudot täyttivät ilman. Liekit valaisivat kylää sairaalloisen kauniisti. Heimlingin elin ikäinen koti tuhottiin. Raiskattiin hänen silmiensä edessä. Hänen elin ikäiset ystävät ja tutut tapettiin. Ja mikä pahinta hänen veljellensä oli osallisena siinä jotenkin. Hän käänsi katseensa ja yritti tukahduttaa kyyneleensä. Hän alkoi astella hitaasti poispäin puristaen Nadeleetä hellästi rinnallaan. ”Hyvästi elämäni”. ”Hyvästi Balthazar” hän sanoi kuiskaten ja katosi kukkulan taakse pimeyteen.

Balthazar seisoi kuolleitten vartioiden keskellä kylän torilla. Hän katsoi kuinka hänen joukkonsa raatelivat kyläläisiä. He tappoivat miehiä naisia jopa lapsia. Ketään ei tultaisi säästämään tästä syntien loukusta. Hänellä ei ollut mitään tunteita tätä paikkaa kohtaan paitsi vihaa. Kylmää sokeaa vihaa. Kyläläiset saisivat maksaa sokeudestaan. Hän muisteli kuinka oli päätynyt tähän tilanteeseen. Sen maagisen yön jälkeen Uhzulrugu demoni naisen kanssa. Nainen oli kertonut hänelle että hän kuului nyt Slaaneshelle jolla oli suuria suunnitelmia hänen kohdalleen. Slaanesh oli antanut hänelle käskyn tuhota hänen tuomitsiansa. Kyläläiset pitäisi puolestaan pistää kärsimään. Hän saisi kostaa mitä he tekivät hänelle ja hänen taiteelleen. Tämä tulisi olemaan hänen testinsä. Se tulisi osoittamaan kuinka hän ansaitsee Slaaneshin lahjat. Slaanesh oli antanut hänelle kourallisen demoninaisia ja kaksi hänen ylvästä kaaos soturiaan hänen avuksi. Hän oli myös antanut lahjoittanut Balthazaarille voimia. Hän antoi kuten kaikille kaaoksen palvelioilleen yli inhimilliset lihas voimat. Hän sai Slaaneshin merkin ihoonsa joka tekisi hänestä pelottoman. Lopuksi hän sai suuren miekan Khornen silmän joka oli kuulunut kyseisen kaaos jumalan yhdestä kenraaleista ja haarniskan joka oli taottu taitavempien Slaaneshin seppien työstä. Näistä suurista lahjoista Slaanesh vaati kokeen onnistumista. Jos hän epäonnistuisi Slaanesh pistäisi hänet kärsimään ikuisiksi ajoiksi. Balthazar tiesi että kylän metsästäjät olivat taitavia sotilaita ja heitä oli paljon. Hänellä oli vain muutama soturi. Hän olisi luultavasti onnistunut metsästäjiäkin vastaan mutta hän ei halunnut ottaa riskejä. Hän odotti puoli vuotta oikeaa hetkeä. Metsästys retkeä.

Kylässä olisi niin vähän sotilaita että sen valtaus olisi lasten leikkiä. Hän oli kärsivällisesti kevään tuloa luolassaan. Mutta tylsää hetkeä hänellä ei ollut. Orgiat pitivät huolen siitä ja he olivat kaivaneet ahkerasti maan alaista käytävää vuorien alta joka ei ollut pienikään urakka. Heidän piti kirjaimellisesti porautua pikku hiljaa vuoren läpi. Hän oli lähettänyt Uhzulrugun viemään viestin Heilingille tänä ratkaisevana yönä. Vaikka tämä oli pettänyt hänet hän ansaitsi mahdollisuuden uuteen elämään. Nyt hän seisoi veri lammikoissa kylän keskellä nauttien kaaoksesta. Hän lopetti muistelut ja jatkoi matkaansa. Hänen joukkonsa polttivat taloja ja murhasivat minkä kerkesivät hänen ympärillään. Hän käveli pimeillä kujilla. Hän näki kuinka kyläläisiä teurastettiin hänen silmiensä edessä. Kyläläisiä heitettiin heidän talojen ikkunoista ulos. Heitä poltettiin elävältä. Heille annettaisiin esimakua helvetistä minne he joutuisivat. Ilma oli täynnä palamisen ja kirkumisen ääniä. Eikä Balthazaar voinut muuta voinut kuin hymyillä kypäränsä alta.

Hän jatkoi kapeaa kylä kauppa katua alaspäin. Häntä vastaan juoksi eräs tuttu kyläläinen. Se oli Seireele kylän ompelia. Yksi syntisistä Balthazaar mietti. Seireele juoksi suoraan häntä päin ja kaatui selälleen ja katsoi Balthazaaria. ”Luoja olkaa kilttejä antakaa armoa” Seireele puhui paniikissa. ”Minä annan yhtä paljon armoa kuin te annoitte minulle”. Balthazaar otti metsästys veitsen tupestaan vyötäröltään tarrasi naista hiuksista nosti hänet ilmaan ja leikkasi hänen kurkkunsa auki hitaasti. Seireele rimpuili ilmassa kuin sätkynukke kunnes hetken pyristelyn jälkeen vaipui ikuiseen uneen. Balthazaar paiskasi hänet maahan. ”pala helvetissä huora” hän sanoi raivon liekit silmissään. Hän jatkoi kävelyään kujaa pitkin kunnes saapu kylän suurimmalle talolle. ”Taret” hän sanoi hänen äänensä oli täynnä vihaa. Talo oli pormestarin. Balthazaarilla oli juuri tälle talolle sopiva läksiäis lahja. Hän raahasi jonkun tunnistamattomaksi hakatun vartijan ruumin ja repaäisi mieheltä ranteen poikki helposti. Hän asetti käden talon seinää vasten ja aloitti työnsä.

”nopeammin meidän pitää päästä takaisin ennen aamun tuloa” Hoputti Taret metsästäjiä. Taret ja metsästäjät olivat löytäneet partiossa olvien vartioiden ruumiit roikkumasta puun oksalle Teleeg metsässä. Heiltä oli poistettu sisäelimet heidän omalla veitsellään. Taret oli käynyt tarkastamassa Balthzaarin luolan ja oli löytänyt sen tyhjillään. Ihan niin kuin siellä olisi asunut monia ihmisiä lähiaikoina. He olivat lähteneet heti takaisin päin toivoen ettei Balthazaar olisi ehtinyt ennen heitä.

He olivat ratsastaneet monta tuntia takaisin. Pian he olisivat perillä. ”Miten ihmeessä se retku pääsi yllättämään koulutetut sotilaat ja ketkä olivat olleet luolassa ilman kenenkään huomaamatta kenenkään liikkuvan heidän maillaan. He ratsativat tiuhaan tahtiin kunnes pääsivät kukkulan alapuolelle jonka päältä olisi vain puoli kilometriä kylään. ”Vihdoinkin” Taret tokaisi itsekseen ja hoputti hevostaan. Kun he pääsivät kukkulan laelle he kohtasivat näyn joka tulisi kummittelemaan heidän mieliään koko heidän elämänsä. Kylän portti oli murrettu. Kylästä nousi savua. Ilmassa haisi palaneen ja tuoreen veren haju. Taret katsoi hetken kauhuissaan näkyä kunnes komensi metsästäjät laukkaan. He ratsastivat kylän sisään ja nousivat ratsailta. He eivät voineet uskoa mitä he näkivät todeksi. Kaikki talot olivat mustia palaneita korppuja. Portin edessä oli vartijoiden silpoutuneita ruumiita. Muureilla roikkui hirtettyjä naisia ja lapsia. Kaikki metsästäjät alkoivat huudella rakkaimipensa nimiään ja juoksennella ympäri kylää.

Taret juoksi heti hänen talolleen peläten pahinta. Hän juoksi kauhun kyyneleet silmissään. Hän saapui talolleen ja näky sai hänet oksentamaan. ”Tämä ei ole totta tämä on unta minä herään pian” ”Voi luoja miksi en voi herätä” Taret hoki hänen mielessään hysteerisesti. Hän katsoi jälleen talon suuntaan ja hän olisi oksentanut uudestaan jos olisi pystynyt. Hänen vaimonsa pää oli pistetty nököttämään seipään päähän. Hän rupesi itkemään hysteerisesti. Kuka sydämetön pystyi tekemään tälläisen hirmu teon. Hän hautasi päänsä käsiinsä ja itki verisellä maaperällä. Kului ainakin kolme kymmentä minuuttia ennekuin kyyneleet loppuivat. Hän yritti koota itsensä ja nousi istumaan. Hetken kuluttua hän nosti katseensa taloaan kohti. Hänen suunsa loksahti auki. Hänen talonsa seinään oli maalattua sama groteski teos jonka hän oli nähnyt vuosi sitten. Teoksen kadut olivat melkein identtiset nykyisen raiskatun kylän kanssa. Teoksen vasemmassa ala kulmassa oli nimi kirjoitus. Nimi jota Taret tulisi vihaamaan niin kauan niin kauan kun eläisi. Balthazaar.

Balthazaarin joukot olivat lähteneet liikkeelle hieman ennen aamun koittoa. He olivat jättäneet ruumiita muurien ylä puolelle roikkumaan voiton merkeiksi. Balthazaar johti joukkojaan Teleege metsän läpi. ”Minne me suuntamme herra” kysyi Uhzulrug mestariltaan. ”Vuorien halki aavikoille”. ”Olen aina halunnut käydä siellä”. Kun Saavumme sinne mietimme eteenpäin” Balthazaar vastasi tyynesti. ” Kyllä herra” vastasi Uhzulrug myöntävästi. Balthazaar oli päättänyt pääsevänsä vuorien ylitse. Mikään kyläläisten asettama este ei ollut liian suuri hänelle. Hän tulisi levittämään taidettaan ympäri mailman. Häntä tultaisiin jumaloimaan ja pelkäämään. Ihmiset tulisivat tuntemaan hänen ja taiteen tuskan.

[Reaper]

Sama juttu täs. Viiden minsan kappaleenjako operaatio.