Tähän keskusteluun voi littää oman warbandinsä ja siihen liittyvät statsit. Tänne ei keskustelua vaan pidetään puhtaana muusta kuin omasta warbandistä, jotta kampanjaa on helpompi seurata. Lisään tälle sivulle aina tapahtumia Kampanjan edetessä. Warband pitää olla kunnossa tällä sivulla, ennen ensimmäistä peliä!
Lokikirjaan voitti kirjata omia seikkailuita ja taphtumia pelien edetessä!
SEIKKAILUT D66 Korkein rating heittää kymmenet ja alempi ykköset. Jos tulee sama paikka, jossa on jo pelattu otetaan lukua seuraava lähin pelaamaton paikka
1 Have I been here already? - Roll again main adventures game. D66 2 Gate House -Make a gatehouse to center of board. Warband who has more models at end of the game gains some equipment. Roll D6. 1-3: Halbert, 4: Sword, 5: Helmet, 6: Light armour. Use Scenarios 1-9 from rulebook 3 Poor Quaters -Nothing interesting here. Use scenarios 1-9 from rulebook 4 Streets -Nothing interesting here. Use scenarios 1-9 from rulebook 5 Middle bridge - Make a middle bridge to center of board. Warband who has more models at end of the game gains some equipment. Roll D6. 1-3: 2d6 gc, 4: lantern, 5: mordheim map, 6: wyrd stone. Use Scenarios 1-9 from rulebookChance encounter: 0/1 Syrja - 1/2 Viuhkamiina 6 Lost and damned -Use scenarios 1-9 from rulebook. Roll Random happenings from Annual 2002
Viimeinen seikkailu eli finaali
?
Viimeksi muokannut Sergeant, Ma 15.06.2015 22:15. Yhteensä muokattu 60 kertaa.
Osallistuja: Sergeant Warband: Dwarf Treasure Hunters Warbandin nimi: Everdrunk Alehouse Brewers. Rating:: 126 Gold Crowns: 10 Wyrd Stones: 0 Voitetut seikkailut: 2 (6 seikkailua)
Suoritetut toissijaiset tehtävät: 3 (Drop enemy from ledge, occupy religion terrain, fight with leader and not go OOA) Kuolleet sankarit ja Serious enjuries: 1 (Tuk the Mule Troll salyer) +3 (2x Hand Injury, Arm wound) Tapot: 1 Joseph surmasi Beastmanien laumasta Gorin kirveellään (Hencmen) Alueet: Metal Workers, Inventors Kuvaus: Joseph Everdrunkin isä Ofar piti oluttaloa Mordheimin kaupungissa. Väitettiin että Everdrunkin olut olisi jopa ollut parempaa kuin Bugmanin suvun olut. Everdrunkin oluen salaisuus hautautui, kuten kukoistava Mordheimikin suuren kaksihäntäisen komeetan alle. Mordheimin tuhon jälkeen lähellä Marienburgia pienessä kylässä toimii Josephin Everdrunkin perustama tuore panimo nimeltään Everdrunk Alehouse. Olet saattanu kuulla sen aikaisemmin? Ai et? No kumminkin. Josephin olut kuitenkaan ei ole ollut menestys ilman suvun reseptiä ja rahat ovat alkaneet käymään vähiin.
Eräänä synkkänä iltana Josephin katsellessa juovuksissa olevaa työntekijäänsä Burboria ja tyhjää oluttupaansa tietenkin lattialla makaavaa Burboria lukuun ottamatta. Josephin ottaessa siemausta sukunsa oluttuopista, ponnahtaa hän ylös yllättäen oluen läikkyessä pöydälle... "Nyt keksin!" Joseph lähtee pöydästä ja astelee maassa makaavan Burborin yli 7 lukolla lukitun salaisessa paikassa olevan arkkunsa luo. Joseph kaivaa arkusta viimeiset kultakolikkonsa, isänsä Gromril-panssarin ja tämän tekemän kirveen.
Joseph astelee määrätietoisesti takaisin Burborin luo ja näkeekin olutpanimonsa lerppahuulisen seppänsä hassuine laseineen tuleen oluttupaan. "Mestari Roff lähdemme hakemaan isäni olutreseptiä, pakkaa matkavarustus ja ota nitisevä varsijousesi mukaan. Samalla lähetä joku viemään viestiä niille kahdelle jääräpäälle; Tukille ja Grumille, että heidän pitkään odottama kuolema taistelussa on jälleen mahdollista. Ota tästä 30 kultarahaa ja palkkaa samalla joku typerä velho mukaamme. Lähdemme vielä tänä iltana. "Samalla Joseph huomaa seisovansa Burborin päällä ja potkaisee tämän kantapäällään hereille, "Burbor nouse ylös ja pakkaa varusteesi, me lähdemme matkalle." Joseph hypähtää pois Burborin päältä ja tämä nousee istualleen silmät harittaen päästäen 'hik' äänen. Burbor nostaa maasta oluttuoppinsa 'hik' sekä olut tynnyreiden vierestä oleva 'hik' nuijan 'hik' jolla on hakattu korkkeja tynnyreihin. Burbor seisoo hetken paikallaan kohdistaessaan katsettaan Josephhiin ilmoittaen olevansa valmis ja kysyen samalla örisevälllä äänellä 'hik' minne me menemme?
Viekeä hymy huulilla Joseph vastaa ”Me lähdemme Mordheimiin hakemaan isäni olutreseptiä!”
Halfling Scout 15 gc (5 upkeep)
Master hunter Derric Rankkiburg
-Dagger
-Bow
-Cooking bot (Count as helmet)
Kokemus: 3
Muutokset: (+1A)
******************** LOKIKIRJA: Ensimminen Päivä 22.4. Lähdimme tallustelemaan suoraan kaupunkiin sen enempää miettiä mitä kohtaisimme. Ajattelin, että toriaukion lähellä olisi isäni olutpaikka. Mutta ei... RAATOKÄRPÄSIÄ oli aivan sumuksi asti. Silmät ja suut olivat täynnä. Roffin lerppahuuli oli kuin haavi niitä varten. Taitaa edelleen mutustella niitä. Onneksi Burborin haju karkotti ne saastaiset kärpäset tiehensä. Burbor raukka oli sammunut rauniotalon ovensuuhun... Oli kova herätys hänelle, kun kirottu kummitus kirkui tämän korvaan. Höhöö... kummitus taisi olla ainoa joka on saanut burborin hereille huutamalla. Hän ei edes kerinnyt näkemään niitä ihmisnaisia. Ne muuten paiskoivat niitä kiveään lujaa linkolla. Yksi kivi on edelleen Tukin parrassa.
Peikonsurmani saivat sentään tapella, mutta typerää niidenkin on tapella kummituksia vastaan. He saisivat tapella sen kanssa loppuelmänsä. Todennäököisesti jästipäät juoksisivat itsensä hengiltä jahdatessaan tuota kummitusta tosin.... Grumin käsi ei ole enää entisensä tuon kummituksen jäljitä ja tämän toinen silmäkin nykii nykyään erikoisesti.
Miksi otin mukaan olutseppiä, enkä sotureita... Roff parka pomppi pitkän aikaa yrittäessään kiivetä rauniotaloon varsijousesnsa kanssa, ehkä olisi hyvä hommata hänelle kiipeilyköysi... Löysimme sentään kolme saastakiveä, josta sain hyvät rahat, paitsi että se velho vei osan heti päältä. Siinä velhossa ei ole mitään muuta hyvää kuin, parta. Osaa se sentään lentää... Opettelisi vielä lukemaan loitsunsa oikein siitä typerästä kirjastansa.
Annoin Tukille kaikki 57 kultakolikkoa ja lähetin hänet hakemaan pelottomia sotureita joukkoomme. Enää emme anna periksi näin helpolla. Lepäämme muutaman päivän ja jatkamme tutkimuksia kaupungissa. Onneksi sentää tapasimme sen muukalaisen joka antoi vinkkiä isäni oluttuvan sijainnista.
Tuk palasi onneksi kahden pelottoman soturin kanssa...
(44) Straggler. +1 exploration dice next time.
****************************** Toinen päivä 26.4... WAAAAAGHRRRAAR! Kuului huuto, kun Tuk nousi maasta ja rynnisti huutaen päin talon kulmaa kolkaten itsensä takaisin tajuttomaksi. "Muah! Ainakin hän on hengissä", Joseph naurahtaa... Onneksi peikonsurmat eivät ole kovin kiinnostuneita omasta hengestään, mutta te Tuk ja Grum olette kyllä surkeasti taas epäonnistuneet siinä.,Älkää huoliko, kyllä te varmasti onnistutte siinä! Olkaa valppaina tämä yö ja syökää ja juokaa. Jatkamme seikkailuja jälleen Mordheimiin kohta. Petomiehet olivat kova pala ja tarvitsemme lisää varusteita, koska se oli vielä kevyttä mitä kohtaamme täällä kirotussa kaupungissa.
Varkaiden killan luota emme löytäneet isäni juottolaa, mutta paljon on vielä tutkittavana. Helvata, jos ne karvaiset ja haisevat petomiehet eivät juoksisi niin nopeasti niiden saastakivien kanssa... olisimme kohta rikkaampia kuin lähdimme matkaan. Mutta melkein tyydyttää enemmän vetää yksi lovi isäni kirveeseen... "Joseph vuolee iso virne kasvoilla kiveen varteen lovea" Typerää, kun taistelemme tikareilla me tarvitsemme kirveitä, parkaisee joseph saatuaan vuoltua loven kirveen varteen. Ja Roff senkin möhämaha lerppahuuli, pistoolini sanoi *klik kun yritin ampua sillä. Tuo jakovaimesi ei taida sopia, kuin oluttynnyreiden rakentamiseen? Lähde kanssani myymään nämä saastakivet ja etsimään jotain uusia varusteita meille, jos vaikka löytäisimme kirvenvarren, jota vasten Arnel voi nojailla!
ROMUA! ROMUA, Kolikolla! Ostakaa! Kuului kähisevä huuto vanhalta mieheltä joka lykkäsi kotikärryjä tietä pitkin. Kärryt olivat täynnä ruosteisia miekkoja, kilpiä ja muita vanhoja aseita. Mies oli ilmeisesti ennenkin kaupannut Mordheimiin tulleille aseita ja varusteita. Joseph pysäyttää miehen tervehtii tätä rykäisemällä tarvitsevansa kaksi kirvestä! Mies myhähtää ja tokaisee siellähän niitä kärryssä, tongi pois. Hetken pengottuaan kärryä Joseph karjaisee "Mitä HEMMETTIÄ!" Ja nostaa esiin kypärän, joka selkeästi kääpiöiden tekoa! Se tekee yhden kultakolikon, tokaisee mies. "Mitä Hemmettiä! karjaisee Joseph ja sanoo perään, että yksikään kääpiön takoma kypärä ei ole yhden kultakruunun arvoinen ja sen paikka ei ole maata ruosteisten romujen keskellä! Tässä 10 kolikkoa! En maksa vähempää. Mies ei tunnu väittän vastaan ja jatkaa matkaansa. Josephin ihastellessa kypärää heidän tallustaessa Roffin kanssa kohti Cuttthroads deniä, tokaisee Roff: "Teidäthän, että olisit voinut ostaa ne kirveet samalla hintaa?" Josephin suusta kuuluu mutinaa... Ehkä löydämme toisen kauppiaan.
Ennen kylää Joseph ja Roff tapaavat kolme miestä, joilla on muulin vetämä kärry. Kohdalla he huimaavat, että kärryssä on kahlittu ja huputettu kääpiö.
SEIS! huutaa Joseph vapauttakaa kääpiö välittömästi. Miehet pysähtyvät ja he eivät näytä hätkähtävän kääpiötä ja tokaisevat tyynesti. 45 kulkakolikkoa saat kääpiön itsellesi. Se on varkauden hinta. Mies hymähtää ja tokaisee vielä "Älä mieti, että yrittäisit vapauttaa varkaan tai olet myös itse tuolla huputettuna! Joseph ei mieti kahta kertaa ja heittää nahkapussin, jossa on pyydetty summa.
Yksi miehistä potkaisee kääpiön alas ja heittää tämän repun myös vankkureilta alas ja sanoo mene, varkautesi on korvattu. Ensi kerralla kullalla et sovita tätä ja vankkuri nytkähtää liikkeelle.
Roff menee ottamaan huppua pois maahan mätkähtäneen kääpiön päästä. Hupun alta paljastuu nuori kääpiö, joka ensimmäiseksi polvistuu Roffin eteen.. Ota minut klaaniisi, olen klaaninin viimeinen Gob Fishcut, minut otettiin kiinni muka varkaana klaanini varusteiden anastajana. He veivät miekkani, panssarini ja kypäräni... Joseph keskeyttää huvittavan vuodatuksen... Kuulut meihin nyt. Taistelet rinnallani ja saat rikkauksia tai kuolet niitä etsiessäsi Mordheimistä. Kun olen oman tehtäväni suorittanut olet vapaa jatkamaan klaanisi varusteiden hankkimista. Gob nousee ylös ja kaivaa repustaan aluspaidan, jonka sisältä löytyy kalan kuvilla varustettu kilpi. Tätä ne eivät tajunneet ottaa ja paukauttaa kädellää hyväksyvästi kilpeen Josephin ehdotukselle. Joseph kokeilee taskun pohjaa... 7 kolikkoa... Eiköhän palata leiriin. En usko että miedän kannaataa jatkaa matkaa kylään.
************************* Kolmas päivä 9.5. "Mitäh arkku" Shaatanan shilakka arkussa! Kuka laittaa shilakan arkkuun" raikuu Rollin suusta tämän tutkiessa puista arkkua rauniotalossa! Joseph, velho Whazam ja Gob olivat pidemmällä tutkimassa kaupunkia etsiäkseen Josephin isän tavernaa. Muut olivat jääneet silakkatorille tutkimaan läheisiä taloja. Dolph ja Arnell oli laitettu vartioon, mutta Dolhin kuorsaus kuului kauas ja Arnell heitteli kiven palasia kaivoon. Kumpikin tuntui olevan kiinnostunut kaikesta muusta kuin vartioinnista! Tuk kurkisti pieneen tynnyriin, jossa oli vettä. WAAAARGH kuului Tukin suusta ja tynnyrin palat lenteli ympäriinsä! silii se oli silli! Elävä silli. Raikui möreästi Tukin suusta.
BUM! jyrähti pistoolin suusta. Hetkeä myöhemmin toinen kajahdus BAUM! Grum ryntää kurkistamaan rauniotalosta laukausten suuntaan ja näkee kaivoon kiviä heitelleen Arnellin kopsahtavan maahan. Hetkeä myöhemmin talon takaa juoksee kaksi naissoturia ja joku mies. He lähestyvät uhkaavasti maaassa makaavaa Arnellia, joka ryömi avuttomasti pois päin väijyttäjistä.
Samaan aikaan Dolphin jalkojen väliin tupsahtaa useampi varijousen vasama... KROOH ZzzZZZ... Dolph jatkoi uniaan kunnes kaatuu maahan lyöden tajunsa kankaalle.
Pidemmällä Josephin korviin kuului epäilyttävä kajahdus ja pahaa enteilevä epäilys. Muu porukka on pulassa.. Vauhtia takaisin silakka torille!
Josephin matkatessa kiireesti takaisin muiden luo.. Arnellin niskaan ryntää usea nainen ja mies ja Grum päättää rynnätä apuun.. Karjuen WAAARGH koko matkan juosten lähimmän naisen kimppuun. Arnell tappelee hurjasti Grummin kanssa ylivoimaa vastaan, mutta ylivoima on liikaa ja molemmat kaatuivat verisinä ja lyötyinä yhden nuoren pojan alle. Muut jatkoivat kovassa tohinassa toiseen suuntaan.
Shilakkaa arkussa ihmetellyt Roff juoksee talossa avoimelle paikalla ja havaitsee laukausten suunnassa kahden jousimiehen juoksevan tornissa. Roff tähtää ja ampuu. Ensimmäinen putosi... Roff myhäilee "Shilakka, shaatana shilakka arkussa" ja ampuu toisenkin jousimiehen alas tornista. Roff myhisee edelleen silakasta ja jatkaa ampumista ihmisiä kohti...
Joseph tulee sopivasti kahden varsijousimiehen aseman taakse ja lähtevät ryntäämään kohti taloa. Velho Whazam juoksi talolle suojaan yritti etisä taikakirjastaan oikeaa kohtaa. Varsijousi miehet kuulivat tulevat kääpiöt ja päättivät ottaa nämä vastaan nuolien saattelemana. Velho kuitenkin mutisi jotain ja toinen varsijousimies juoksi paniikissa piiloon. Ihmiset eivät tunteneet säästelevän nuolia ja Gob päätti osoittaa taitonsa yrittäen kiivetä talon päälle jossa miehet olivat. Ensimmäinen kerros meni hyvin, mutta sitten lyhyet jalat eivät enää olletkaan hyviä kiipeilyyn.
Joseph yritti ampua yhden varsijousimiehen, mutta luoti jyrähti ohi, varsijousimies oli kuitenkin hyvin koulutettu ja pudotti hetkellisesti tajuttomaksi tarkalla vasamalla ohi sitkeän gromrill panssarin.
WHIIIUUH suhisi Josephin korvissa... Mitä tapahtui? Joseph palaa tajuihinsa ja kulee Gobin huutavan apua talossa. Jospeh huomaa raunioissa keihään kanssa heiluvan nuorukaisen ja ryntää tämän kimppuun. Keihäsmies ei ollut yksin ja tämän avuksi tuntui juoksevan vanhempi kokenut mies. Ilmeisesti heidän johtajansa. Joseph taisteli hetken näiden kahden kanssa, kunnes tapahtui jotain erikoista... Whatam! kajahti kun velhon eloton ruumis mätkähti alas. Uudestaan whatam! Gob oli yrittänyt syöksyä johtajansa apuun vain epäonnistuakseen tässä surkeasti tullen naamalleen maahan ja menettäen hetkellisesti tajuntansa. Se ei loppunut siihen kuului karjaisi ja Whatam! varsijousi mies tuli surkeasti niskoilleen maahan katkaisten niskansa. Tätä seurasi jälleen lievempi whatam! ääni ja jälleen yksi mies oli kontillaan maassa... Tämä sentään ei mennyt tajuttomaksi. Joseph teki raktaisun nähdessään tajuttoman soturinsa makaavan kimpensä päällä. Joseph iski keihäsmiehen tajuttomaksi ja tyrkkäsi johatajan näköisen miehen maahan napaten Gobin kainaloon ja karjuen vetäytymiskäskyn.
"shilakka" roff myhäili, kun he seurailivat etäältä ihmisten puuhia. Ihmiset löysivät jostain murjusta jotain. Joseph meni miesten kadottua tutkimaan samaa murjua ja löysi yhden kultakruunun lattialta. Pöh! Roff jäi puuhailemaan jotain romahtaneen seinän kanssa, jonka takaa löytyi arkku ja jonkinlainen ketjunuija... "Shilakka arkku taas shattana" Roff myöhäili ja avasi arkun. "HOOO" kuului Roffin suusta ja laittoi taskuunsa 5 kultakruunua.
Josephin tehdessä leirinuotiota... huomasi joku että velho puuttui. Missäs velho on Dolp kysyi? Taisi kuolla Tuk mutisi... Kukaan ei sen enempää surrut tai kysellyt velhon kohtalosta. Me tarvitsemme lisää kääpiöitä, aseita ja kartan. Emme voi taistella tikarein vihollisia vastaan. Aamulla lähdemme täydentämään varastoja ja etsimään karttaa tästä paikasta. Arnell ja Dolph. Te saatte harjoitella lisää vartiointia ja ette nuku tällä kertaa. Arnell ja Dolph eivät nukkuneet sinä yönä. Viimekertainen vartiosta herpaantuminen oli melkein kohtalokasta.
Seuraavana aamuna Joseph oli hakemassa uusia varusteita ja pysähtyi tien poskeen. "Oi, tuo tuksuu todella hyvältä. Jänismuhennosta ja pottuja, sekä ehkä fasaania!" Joseph kirmaa tieltä pusikkoon ja törmää nuotiopaikalle jossa puolituinen kokkaa muhennosta. "Iltaa mestari kääpiö tokaisee puolituinen" Höhö... ruokasi tuoksuu taivaallisesta! Paljonko maksaa kulhollinen?" Ruoka ei ole myytävänä, mutta me olemme palkattavissa" Josephin kasvoille tulee epäilys... "Ketkä me?" ja samassa puskasta mylvii esiin kääpiö kypäräojossa juosten päin Josephia. Joseph ei hievadakkaan ja kääpiö ryntää päin rautaista kääpiöä lyöden itsensä tajuttomaksi. Asia on siis käsitelty. Kuulutte nyt Minun oluthuoneeni miehistöön... Ehkä minulla on sinun kokkaustaidoillesi jotain hyötyäkin.
Illalla kääpiöt söivät hyvin uusien ystäviensä kanssa ja vartiomiehet Dolp ja Arnell ihastelivat uusia kirveitään. Grum hiveli parrastaan roikkuvaa jalokiveä. Mutiseten, jostain onnekalusta.
************************* 4 päivä 14.5. Derric keitti uudella lommolla varustetulla kattilalla muhenosta. Kattila oli pelastanut tämän hengen vaikka kääpiöllä ison kirveensä kanssa oli ollut vaikeuksia osua pieneen puolituiseen. Puolituinen oli apea vaikka kattila oli pelastanut hänen henkensä, mutta ei hänen ystäväänsä, joka oli saanut musketin ammuksesta.
Josephin mieltä painoi synkät ajatukset. Olemee kohdanneet omiammekin ja tuntuu että tämä kirottu kaupunki ajaa ystävätkin toisiaan vastaan. Koko joukkiota kalvoi uuden tulokkaan hautajaiset. Kukaan ei pahemmin puhunut mistään nuotiolla paitsi Roffin "shilakka" kiljaisut aina silloin tällöin.
Joseph käpisteli uutta kääröään. Siinä oli Mordheimin kartta, hän ei teinnyt minne se johdattaisi, mutta ehkä hän löytäisi isäntä juottolan helpommin sen avulla. Joseph mietti oliko tämä sittenkään sen arvoista. Ystäviä tuntui menehtyvän enemmän kuin löysi uusia. Samoin Grumin käsi alkoi näyttää pahalta. Uusin viilto oli vahingoittanut lisää kättä ja kääpiön kirveen heiluttelu alkoi olemaan huonompaa päivä päivältä.
Joseph painui nukkumaan ja päätti vielä yrittää löytää isänsä tavernan.
************************* 5 päivä 22.5. Josephin tuskailee ison rahasäkin kanssa, jonka juuri sai myytyään ison kasan saastakiviä kauppiaalle. Muut kääpiöt mölisivät, kirmasivat ja hakkasivat päitään yhteen Josephin takana. Joseph oli joutunut vetäytymään ylivoiman ihmissotureiden vyöryyessä heitä kohti. Kartastakaan ei ollut hyötyä hänen isänsä olutpaikan löytämiseen.
Joseph katseli kääpiöitään. Nuhruisia, likaisia, väsyneitä ja jotenkin muuttuneita ja taistelun kovettamia. Grum näytti kaikkein surkeimmalta. Hän tuskin pystyi kantamaan suurta kirvestä vaikka oli voimakas kääpiö. Vammat käsissä vaikuttivat paljon, vaikka kuolemanhakuinen kääpiö ei sitä näyttänytkään. Joseph huokaisi ja ryhdisti itseeän: "Kuulkaahan kääpiöni! Lähdemme kerran vielä etsimään isäni oluttupaa. Löydämme tai emme sen. Tämän jälkeen myymme viimeisen kerran saastakiviä ja jaamme niistä saaman kullan keskenään. Minä palaan tämän jälkeen omalle oluttuvalleni ja uudet ystävämme ovat tervetulleita työskentelään sinne kansamme! Sitä ennen. Palatkaamme vielä tuohon kirottuun rauniokaupunkiin etsimään kadonnutta Everdrunkin oluttupaa ja oluemme salaisuutta! Syökää, juokaa ja aseistakaa itsenne! Etsikäämme vielä yksi rohkea mukaamme seikkailuun!" Josephin puheen jälkeen kuului mölisevää hurraahuutoja ja kääpit jatkoivat uuden innoituksen kirmaamaan ja valmistelemaan itseään tulevaan ehkä viimeiseen seikkailuun!
Kauppias puristeli päätään katsellessaan kääpiöiden sekoilua ja asteli virnistellen pois... Kunnes hänen hymynsä hyytyi nähdessään edessään kaksi yrmeää kääpiötä lisää. Toinen heistä sylkäisi ja murjaisi kysymyksen "Missä on Joseph Everdrunk?" Kauppias osoitti sormellaan tietä eteenpäin kohti sekoilevaa kääpiöjoukkoa. Hetken kuluttua josephin edessä oli keihäällä ja vasaroilla varustautuneet kääpiöt julistaen "Olen Rak' Tor henkivartija. Keihääni on sinun ja tässä on Smith ja hänen vasaransa. Olemme tulleet joukkosi mukaan etsimään isäsi kadonnutta olutpaikkaa. Isämme oli myös työskennellyt siellä. " Joseph nosti kääpiöt ylös. Purkahtaen nauruun "höhöö" Olkoon aseenne omianne ja olette tervetulleita joukkooni mukaan. Levätkäämme vielä ja jatkamme sitten parempana päivänä etsintöjä...
Muutamaa päivää myöhemmin Josephilla ei ollut enää yhtään kultaa ja oli pakko lähteä vielä kohti Mordheimia...
******************************************* 6 päivä 3.6. Tämä oli liikaa. "Mutamiehet" kuten Arnell oli vihollisiaan kutsunut olivat surmaneet häneltä 2 kääpiötä, vammauttaneet peikonsurmaa ja toinen Peikonsurma Tuk oli kadonnut kokonaan. Joseph oli surun murtama laskiessaan uuden ystävänsä ja vanhan ystävänsä hautaan... Kaikki olivat taistelleet urheasti tänään, mutta liika oli liikaa.
Roff oli nähnyt korkealta tornista, kun nämä mutamiehet olivat löytäneet jonkun tavernan, ehkä jopa Josephin isän juottolan. Joseph mietti oliko tämä sen arvoista? Moni urhea kääpiö oli kuollut tässä kirotussa paikassa. Toivottavasti Tuk edes kuoli kunniallisesti taistelukentällä.
Joseph katseli loppuja kultakolikoitaan mitä oli saanut saastakivien myynnistä. Hän antoi 5 kolikkoa edelleen Derricille palveluksista. Derricin saadessa maksun vinkkasi tämä, että tietäisi erään henkilön, joka voisi olla kiinnostunut liittymään Josephin joukkoihin. Tämä oli ehkä hivenen hullu kääpiö, joka ei paljon muuta sanonut kuin "Yar", joka myös oli tämän nimi. Joseph antoi loput rahat Derricille, joka lupasi palata illaksi.
Muutama tunti myöhemmin Derric palasi leirinuotiolle, jossa Grum nukkui sikeästi tämän käden ollessa oudosti turvonnut mutakoiran puremasta. Derricin mukana oli hassun oloinen kääpiö, jolla oli merimieslakki, pitkätakki ja silmälappu. Kääpiö tokaisi Yar? ja nosti silmälappuaan ja tiiraili molemmilla silmillään nuotiolla olevia... Yar.. Mi Yarr! Tokaisi uusi tulokas istui nuotiolla ja laittoi ison kirveensä nojaamaan puuta vastan.
Joseph asteli vielä myöhään yöllä Mordheimin porteille ja katseli porttia miettien... Veiläkö hän palaisi kerran tuonne vai lähtisikö hän kotiin? Selkäpiitä karmiva huuto keskeytti Josephin mietteet ja tämä palasi nuotiolle muoden seuraksi puristaen kirvestä käsissään. Teki hän mitä tahansa. Hän ei ollut sama Joseph, joka lähti kohti Mordheimia jokin aika sitten... Hän oli muuttunut.
Warlock Lord Whazam Tinyfinger from The House of twisted Magic. 30 gc (15 gc upkeep)
-Staff
Spell: Flight of Zimmerman (7)
Spell: Dread of Aramar (7)
Kokemus 2
Muutokset: Skill: Sorcerer +1 casting spells! DEAD Reklanderilainen varsijousi mies shänkkäsi tikarilla vatsaan talon katolla.
The Joseph's watchmen(1/5) 40 gc
Dwarf Thunderer Oin Roperock
-Dagger 0
-Crossbow 25
Kokemus: 0
Muutokset: DEAD Kääpiö ampui musketilla
Young Axe masters (1/5) 50 gc
Dwarf Beardling's: Arnell
-Dagger 0 gc
-Axe 5 gc
-Helmet 10 gc
Kokemus: 5
Muutokset: (+1 Iniative) DEAD Joutui kaoos taian uhriksi, Oli valmiiksi tajuton juomisesta, kun Otton petomies tappoi.
Smith & Hammers (1/5) 40 gc
Dwarf Clansmen Smith Hammerhand
-Dagger 0
- 2x hammer 6 gc
Kokemus: 0
Muutokset: DEAD Taisteli isoa haarniskoutua soturia vastaan. Kuoli tämän miekkaan
Dwarf Troll Slayer Tuk The Mule 50 gc
-Dagger 0 gc
-Dwarf Axe 15
-Hammer 3
Kokemus: 13
Muutokset: (+1 W) DEAD Kuoli areenalla taistellessaan Pit Fighteria vastaan
Viimeksi muokannut Sergeant, Ke 03.06.2015 22:44. Yhteensä muokattu 57 kertaa.
Klong, klong, klong, klong... Raskaat rautaketjut kumisivat kallion sisällä, suurten rautaporttien auetessa hitaasti mutta varmasti. "Snif? Sniiiiif!" Kuului tuhina hullunkurisesti pukeutuneesta parrakkaasta kääpiöstä, kun hän veti sieraimensa täyteen porttien välistä tulvivasta raikkaasta meri-ilmasta. "Vihdoinkin, kukaan ei voi pysäyttää meitä enään!" Hän julisti pienelle ja eriskummalliselle miehistölleen, joista osa kuunteli kapteeni-paroniansa ja osa touhusi mitä ikinä heillä olikaan tapanaan.
Heidän pieni kääpiövalmisteinen flotillansa "Parrakas nainen" lipui pimeässä ja kapeassa tunnelissa kohti luolan suuta ja merta. He olisivat pian ulkona vapaudessa, eikä heitä voitasi jäljittää yön pimeydessä. Hiljalleen kaikkoavan rautaportin yllä luki kääpiöriimuilla "Hourahtaneiden, tärähtäneiden ja epäsopivien hoitolaitos".
Hans oli valmistellut pakoaan jo useamman vuoden, monen aikaisemman epäonnistumisen johdosta hän oli omalla tavallaan jo ammattilainen, ratkaisevaksi tekijäksi osoittautui hänelle määrättyjen vahvojen rohtojen myynti portinvartija Alfol Rimjobille, joka oli itsekkin entinen hoitolaitoksen asukas.
Eräs laitoksen tärähtäneistä asukkaista oli piirtänyt vuosikymmeniä sitten karttaa muistuttavan taulun, jota kohtalokkaasti pidettiin potilaiden yhteistiloissa Hansin, merten kauhun, saapuessa hoitolaan. Hans oli tutkinut karttaa useamman vuoden ja oli piirtänyt sen jokaisen yksityiskohdan mieleensä, tarkoituksenaan löytää kartassa isolla X merkattu aarre. Hans oli ylhäinen merirosvo paroni, enemmän kuin kääpiö, joka oli liikaa hänen sukulaisilleen, ratkaisevan virheen Hans kuitenkin teki ryöstäessään ja upottaessaan Marienburgilaisen diplomaatin aluksineen, jonka jälkeen hän purjehti kyseisen ylimyksen lipun alla Marienburgin satamaan.
Matkan pääasiallinen kohde olisi viikkojen purjehduksen päässä, mutta vaikein vaihe oli jo ylitetty suunnitelmassa. Hans oli valinnut miehistökseen ystävänsä hoitolasta ja muutaman tarkoitukseen sopivan hourahtaneen, tärähtäneen tai epäsopivan.
Pitkän purjehduksen jälkeen seurue pääsi joen suistoon jota pitkin Parrakas Nainen luovittiin yläjuoksuun, pilvet taivaalla synkkeni ja ilma muuttui kolkoksi. Hans katsoi pienen kaukoputkensa lävitse, usvan seasta hän hahmotti kaupungin muurit joiden takaa tuprutti savua tummalle taivaalle. Aarre olisi jossain näillä main, mutta jokin oli vinossa. Kaupunki ei ollut lainkaan sellainen kuin hän oli kuvitellut. "Hrmph..." Hän tuhahti, ottaen tuon tutun jääräpäisen katseen naamalleen, aarre olisi jokatapauksessa hänen.
Kääpiö miehistö kiinnitti aluksensa rähjäiseen ja tyhjään satama altaaseen. Miehistö oli matkalla huoltanut aseensa kuntoon ja Hamlet lausui viimeisiä henkeä kohottavia korkealentoisia runojaan. Kaikki oli valmista. Hans katseli ympärilleen ja mieti hetken, "tuohon suuntaan!" kuului pian komento piippusuiselta kapteenilta ja pian kääpiö jono hävisi usvaiseen Mordheimiin.
"Miten niin teidän haisukiveä? Suojeltua aluetta? Pöh ja pah kautta anoppini parran!" kuului isosta ja melko hyväkuntoisesta talosta, läntisessä osassa kaupunkia. Hans De Luxe kävi kiivasta väittelyä laihan miehen kanssa, Kääpiöt olivat poimineet reittinsä varrelta vihertävää kiveä, jota he kutsuivat haisukiveksi. Sillä siitä lähti pieni, terävä ja pahaenteinen haju, ainakin kääpiön nenään. Kuitenkin heidän poimiessaan kiveä oli tuosta kyseisestä puodista juossut kauppias ulos ja vaatinut kääpiöitä luovuttamaan kaikki kivet hänen huostaansa, väitti mokoma alueen olevan "suojeltua" ja kiven kerääminen oli mukamas ehdottomasti kiellettyä tältä alueelta. "Joudun takianne suuriin ongelmiin, ettekö te Sigmarin tähden ymmärrä!" Mies huitoi käsillään villisti, epätoivo heijastui hänen uupuneista silmistään.
"Kuka siellä, tämä on meidän aluetta?!" kuului terävä huuto ulkoa, jostain usvan seasta, talon isännän naama muuttui järkyttyneeksi, ja pian hän pinkoikin rakennuksen uumeniin kiroten päivää jona syntyi, tiputtaen vahigossa vyötäröltään pienen rahanyytin. "Hans, joka oli jo valmiiksi kiihtyneessä tilassa viittilöi miehensä asemiin rakennuksen ikkunoihin ja sissänkäynteihn, noukkien pudonneen nyytin vaivihkaa talteen. "Minä määrään täällä, painu sinä parraton akka sinne mihin Morslieb ei paista!" Karjaisi Hans vihaisena ulos, vahvistuksena ampuen muskettinsa usvaan. Pienen hiljaisuuden jälkeen Hans oli jo astumassa ulos, kunnes yht'äkkiä hän joutui vetämään itsensä sileäksi vasten ovenkarmia, nuolisuihkun pyyhkiessä rikknäistä ovea ja seinää. Heitä olisi vain kourallinen ja nuolten määrästä päätellen vihollisia olisi lähes tusina, ellei jopa kaksi! Kääpiöt laukaisivat muskettinsa ikkunoista nuolisuihkun suuntaan, mutta joutuivat heti hakemaan suojaa uudestaan kun nuolet ja satunnaiset musketit pirstoivat rakennusta heidän ympärillään. Kaupunki oli heille tuntematon, eikä yleensä käsikähmään tottuneet kääpiöt pitäneet laisinkaan ajatuksesta juosta ulos nuolisateeseen tuntemattoman vihollisen kanssa.
Laukauksia vaihdeltiin puolin ja toisin useamman tunnin, kääpiöt eivät antaneet periksi. Pakotietä ei ollut ja ainut reitti olisi ovesta ulos ja takaisin tulosuuntaan, mikä merkitsi altistumista vasama, nuoli ja kuula myrskyyn. Waffle Ironpot juoksi härnäämään vastustajan tark'ampujia, Hansin ottaessa lattialta lyhdyn ja valmistautuen syöksymään ulos. Hänen täytyisi selvitä, sillä hän oli ainut joka osaisi mitenkään liikkua tuossa kirotussa kaupungissa. Yksitellen kääpiöt juoksivat rakennuksesta ulos usvaan, osan pidetellessä ihmiseksi todettuja vihollisisa loitollaan musketeillaan. Rengas alkoi kiristyä ja ihmisten huutoja kuului jo oven ulkopuolelta. Waffle sai kimmokkeen päähänsä jostain ja tömähti lattialle tajuttomana, rakennus oli jo melkein evakuoitu ja viimeiset kääpiöt perääntyivät ahdistelevia vihollisia ulos turvaan, raahaten tajutonta toveria mukanaan. Päästyään turvallisen matkan päähän taistelun melskeestä he tarkastivat kuntonsa ja Alfol Rimjob loi pikaisen tilanneraportin. Ironpot oli jo hereillä ja raapi kuhmuista päätään. "Ei tappioita, yksi hajonnut kivääri ja korjauksen tarpeessa oleva piippu" Ilmoitti Alfol. He olivat saaneet ensikasteensa Mordheimiin, ja selvinneet. "Suuntaamme takaisin joelle ja etsimme jonkin nuhjuisen majatalon taikka kapakan, tarvitsen olutta... ja ehkäpä myös jonkun riettaan naisenkin." Hans totesi mietteliäänä. Hänen täytyisi löytää lisää miehiä, sillä tämä Mordheimiksi ristitty kaupunki ei selvästikkään antaisi mitään ilmaiseksi.
Parrakkaan Naiselle palattuaan joukkio huomasi toispuol jokkee lyhdyn valoa, suunnalta kuului myös ääniä. He laskivat soutuveneen ja soutivat varovasti kohti lyhdyn valoa. "Pomppiva Pallo... Pallosalama" tavasi Hamlet kyltistä johon lyhty oli ripustettu roikkumaan. Myös äänet voimistuivat, ne muistuttivat erehdyttävästi halvoista juottoloista. Kääpiöt ryykäsivät sisälle ruuhkaiseen tavernaan, pitäen kukin visusti rahapussistaan kiinni. Paikalla oli monen eri rodun edustajia, enimmäkseen ympäripäissään. Siellä täällä oli pöytien äärillä omia kuppikuntia. "Tännepäin!" kuului huuto eräästä pöydästä, Hansin silmät hakivat huutajaa ja pian hän äkkäsikin eräästä pöydästä kaksi parrakasta kääpiötä. Seurue siirtyi pöydän ääreen ryystämään kitkeränmakuista olutta ja turisemaan.
Merry ja Karim, hilpeät kääpiö serkukset tunnettiin puuverstaastaan kaupungin laitamilla ennen komeettaa, he valmistivat taidokkaita ja näyttäviä pienoismalleja ja koriste esineitä kaupungin raharikkaille, kuten puusta veistettyjä pieniä sotilaita, hirviöitä ja sotakoneita. Nyt paikasta oli jäljellä vain nokiset rauniot, eikä serkuksetkaan olleet enää kovin hilpeitä. Elantonsa he olivat ansainneet majatalon talonmiehinä ja järjestyksenvalvojina, mutta yrittelijäille kääpiöille kädestä suuhun eläminen ei ollut maistunut. Myöhemmin usean oluen jälkeen, Parrakkaan Naisen kannella olikin sammuneena useampi kääpiö kuin sieltä aamulla oli lähtenyt matkaan.
------------------------------------------------- Ystäviä vai vihollisia --------------------
Kääpiöt olivat kerääntyneet rinkiin Parrakkaan Naisen kannelle ja odottivat kapteeniansa jolla oli pitkät aamurutiinit, koreiden hepenien päällelaitto ja aamiainen Alfolin, heidän perämiehensä kanssa kesti usein pitkälle kukonkiekaisun jälkeen. Vihdoin kuului narisevien lankkujen ääntä ja hourahtunut kapteeni saapui kannelle. "Hiiohoi! Minulla on hyviä uutisia" Hans huudahti. "Kiitos uusien toverien, tiedän mistä jatkamme etsintöjä. Vaikka tottakai tiedän itsekkin missä aarre on, kapunki on vain hieman erilainen kuin sen piti..."
Kääpiöt saapuivat korttelien ympäröivälle aukiolle, aukiolla oli ränsistynyt mestauslava ja muutama hirttosilmukka heilui tuulessa. "Tutkikaa talot, ne näyttävät hieman parempikuntoisilta, ehkäpä löydämme jotai käyttökelpoista" Hans käski, ja kääpiöt jakaantuivat ryhmiin. Karim ja Merry tunsivat alueen ja suuntasivat tutulle talolle, kellarista löytyisi mahdollisesti erinomaista olutta, joka oli kerran maan kuulu. He pomppasivat rikkoutuneista seinän aukoista sisään, huomatakseen paikalla olevan kääpiöitä! Nuo kääpiöt muistuttivat paljon Dumdumia ja Wafflea, mutta vaikuttivat aivan liian normaaleilta. "Dumdum?!" Merry huudahti. Samaan aikaan tuntemattomat kööpiöt nostivat aseensa ja Dumdum saapui ovesta sisään, "Oi veljet, pitikö minun tämäkin kokea" Dumdum vaikeroi asettuen huoneen keskelle vastaanottamaan laisensa kirves tanassa. Hans ja Waffle tutkivat aukion keskellä olevia romukasoja, sieltä täältä kuului kääpiöiden ääniä, voisivatko ne olla jo muun miehistön jäseniä vaikka he lähtivät eri suuntiin? Kuului laukauksia, vasamat viuhuivat ilmassa ja läheisen savuavan tornin takaa saapasteli esiin raskaasti pukeutunut kääpiö, juuri sellaisia kuin hänen sukulaisensa, jotka laittoivat hänet hourulaan. Olivatko he seuranneet häntä tänne asti?! Hans ei palaisi, vain kuolleen ruumiinsa ylitse! Taistelun melske täytti aukion ja läheiset rakennukset kun kaukaiset sukulaiset kävivät toistensa kimppuun.
Alfol ja muut laukaisivat muskettinsa kerta toisensa jälkeen, ne olivat tehokkaita, mutta pitkä aikainen varastointi oli tehnyt tehtävänsä. Ase toisensa jälkeen reistaili tai hajosi, jokin jopa räjähti ampujansa naamalle! Serkukset ja Dumdum alkoivat saada yliotetta ja saivatkin sivallettua isoa kirvestä heiluttavaa kääpiötä pahasti käteen, kääpiöt olivat huomanneet heikkouden vaivalloisesti asettaan heiluttaneesta vastustajasta. Hans taisteli vastatusten panssaroidun johtajan kanssa ja herjasi tätä alatyylisillä kääpiö sanoilla. Vastustaja pyöritteli silmiään, eivätke he tunteneet Hans De Luxia? Eivätkö he olleetkaan tulleet vangitsemaan häntä? Kummalliset kysymykset piinasivat Kapteenia ja lopulta hän päätti luopua taistelusta ja huusi vetäytymis komennon miehistölleen. Waffle oli löytänyt itselleen puolituisen joka härnäsi häntä jousella. "Rohkea kaveri" Waffle kuiskasi puolituisen väistäen hänen mahtavaa kirvestään ja yrittäen huitasta pienellä puukollaan, waffle vastasi tähän kovalla karjaisulla ja huitaisi uudestaan, mutta tuo pikku niljake ehti taas alta pois. Lopulta kaikki kääpiöt kuulivat perääntymiskäskyn ja vastentahtoisesti perääntyivät aukealta jättäen rakennukset tuntemattomien veljiensä haltuun.
------------------------------------------------------------ Paha Mordheim -----------------------------------------------------
"Mordheim... kaupunki joka vetää puoleensa mitä kummallisinta sakkia, eikä niistä ota selvää hullukaan! Aarteen noutaminen piti olla helppoa. Noutaminen.. Pah! Tämä reissu koituu vielä kohtaloksemme" Meuhkasi Hans yksin kajuutassaan ja ravaten edestakaisin poltellen piippua suussaan. "Rastilla merkattu paikka täytyi olla näillä main, mutta entä jos jokin muukin tietäisi siitä tai sattuisi paikalle samaan aikaan? Tarvitsen jotain, millä karkoitan uteliaat ja kauhistutan vihoolliset..." jatkui kapteenin tuumailu. Muut kääpiöt tarkistivat aseitaan, jotka olivat selvästi jo parhaat päivänsä nähneet. Alfol oli kaapinut paon aikana hoitolan vartiohuoneesta vanhat musketit mukaansa, vaikka ne olivatkin ulkoisesti siistejä ja ehjiä niin jotain vikaa niissä oli, johtuiko se huonosta metallista vai kehnosta ruudista, sitä ei tiennyt hänkään. Asehuollon jälkeen Alfol jakoi kääpiöt pareihin ja merikääpiöpaini harjoitus alkoi, se loi hyvin ryhmään yhteishenkeä. Pitkän tovin jälkeen finaalissa olivat vähemmän yllättäen Dumdum ja Waffle, hampaat irvessä ja sylkeä pörskien nuo hurjapäät kaatuivat kannelle ottamaan toisistaan mittaa. Muu joukkio hurrasi ringissä kannella, kunnes tumma varjo laskeutui heidän ylleen. Kääpiöt hiljenivät ja kääntyivät katsomaan, suuri punahousuinen ja vihaisen näköinen jätti seisoi heidän takanaan. Waffle ja Dumdum lopettivat painin ja olivat jo valmiita käymään tuon pelottavan otuksen kimppuun, mutta yht'äkkiä jätin takaa kuului naurun röhötystä ja heidän kapteeninsa tuli esiin jätin takaa piippua tuprutellen. "Tässä on uusin miehistömme jäsen, tervehtikää Punaista Mursua!" Huusi Hans ja jatkoi nauramistaan, kukaan ei ollut osannut odottaa tällaista vaikka tärähtäneenä häntä pidettiinkin.
Joukkio oli kartoittanut aluetta jo hyvin ja seuraava lupaava kohde olisi pitkän kiemurtelevan kadun päässä. Kapteeni käski ryhmän valmistautua uuteen retkeen, hänen hakiessaan kajuutasta vielä jotakin...
Kääpiöt etenivät kadulla ripestä mutta tiiviissä ryhmässä, ilmassa haisi etova kaupungin ominais tuoksu, sekä paska. Jostain kuului ulvonnantapaista ulinaa ja rääkäisyjä. Kääpiöt hidastivat kun kadulta edestäpäin alkoi kuulua ääniä, niitä samoja epänormaaleja huutoja ja rääkäisyjä mitä kadulla oli aikaisemminkin kaikunut. "Asemiin!" Huusi Alfol, kulman takaa juoksi samassa iso karvainen otus joka loikki kohti kääpiöitä verenhimoinen katse silmissään, "Mikäs riivattu tuo on?!" Huusi Mayhit koittaen saada sihtinsä vikkelään otukseen. Kääpiöt olivat valmiina ryntäämään otusta vastaan ja piirittivät sen, pian kulman takaa ilmestyi lisää rumia ja puhdasta pahuutta uhkuvia otuksia. Katu muuttui pian lihamyllyksi kun kumpikin joukkio paiskautui toisiaan vasten. Ahdas katu oli huono paikka monelle musketein varustautuneelle kääpiölle ja he päättivat lopulta luopua yrityksestään saada vihollista tähtäimeen ja ryntäsivät avuksi taisteluun, heillä olisi ylivoima! Alfol kiersi linjan takana vahtimassa tilannetta kannustaen samalla tovereitaan. Sankareita kaatui puolin ja toisin, Mordheimin kovettama Merry Hardon sai ikävimmän roolin, sielun erkaantuessaan hänen runnellusta ja häväistystä ruumiistaan, mutta ratkaisevaksi kääntyi ilkeän petomiehen rivo ja tyylitön huitaisu miekallaan kapteeni Hansin nivusiin, "Pppffffffthh!" kuului kun ilma ja veri pakenivat komean kapteenin keuhkoista ja päästä. Kääpiöt pelästyivät menettäneensä kapteeninsa ja perääntyivät ripeästi kapteeni mukanaan takaisin turvavyöhykettä. Alfol katsoi ettei mitään tärkeää jäänyt tantereelle, eikä huomannutkaan mitään puutteita, kunnes äkkäsi tuulen pyörittävän jostain erikoisen näköistä kääröä, se pysähtyi läheisten vankkureiden pyöriin josta hän poimi sen mukaansa. Leirissä Karim Baldarse iki ja huusi menetetyn serkkunsa vuoksi ja muillakin oli mieli maassa, kapteeni oli haavoittunut pahoin eikä retkikunnan jatkumisesta ollut varmuutta. Alfol Rimjob avasi löytämänsä käärön, se oli pyöreä ja leikattu irti jostain, siinä oli jotakin tuttua, mutta hän ei tiennyt mitä. Kääröön oli selvästi kuvattu osa kaupunkia ja siinä oli X merkittynä. Hänen tulisi hoitaa Hans kuntoon ja samalla jatkaa alueen tutkimista, matkasta ei tulisi hukkareissua, eikä hänen perämiehen ylpeytensä antaisi periksi. Alfol kaivoi pussukastaan vihreää levää joka tuoksui hassulle ja alkoi mutustelemaan, jospa hän saisi jonkin vision tänä yönä.
Alfol Rimjob oli ottanut komennon Hansin ollessa punkassaan tajuttomana, rohdot ja kalanruotoliemi olivat alkaneet vaikuttaa ja kapteenin kasvoille oli palannut väri, mutta taisteluun hänestä ei olisi vielä hetkeen. Perämies oli tutkinut löytämäänsä karttaa yöllä vahtiessaan kapteenin tilaa ja nautiskellen rohtoja itsekkin. Rohto ei ollut vaikuttanut häneen, lyhyinä unijaksoina hän oli uneksinut vain painajaisia, kauheita painajaisia. Miehistö luotti häneen, luultavasti myös kapteeninsa Hans, hän ei saisi epäonnistua ja pidettävä miehistö kasassa. Mieshistö oli valmiina vankkurissaan Alfolin astuttua aluksesta maihin, kärryjä vetti jätti, kaikkea sitä näkikään vanhoilla päivillään, tuumasi Alfol ja hyppäsi ohjaille. Heidän oli löydettävä toinen reitti, edellinen kerta oli päättynyt katastrofiin, eikä kukaan seurueesta halunnut kohdata niitä hirviöitä enään. Alfol tutki karttaa ja lopulta he löysivätkin reitin, käärmemäisesti kiemuretelevat talot johdattivat heitä eteenpäin kunnes he tulivat aukealla, toivottavasti he pääsisivät ohitettua huomaamattomasti... Swoooosh! Lingon kivi lennähti päin Hamlettia, kääpiö pökertyi maahan ja kivikuuro yltyi. Kääpiöt perääntyivät lähimmän talon suojiin. "Nunnia, lesbonunnia" karjaisi Dumdum heristäen kirvestään. Kääpiöt kiiruhtivat minkä lyhyistä jaloistaan pääsivät toiselle puolelle aukiota, mutta kirotut akat olivat ennättäneet jo sinnekkin ja tervehtivät heitä lingoillaan, ammuksina käytetyt kovat juustonpalat sattuivat ilkeästi osuessaan. Pian he kuitenkin olivat jo käsikähmässä haisevien naisten kanssa. "Kyllähän me näille pärjäämme" hörähti Waffle, kunnes läheisen talon takaa kirmasi tasaisessa jonossa lisää kirkuvia ämmiä. Lopulta ylivoima oli liian suuri ja Alfol joutui antamaan perääntymiskäskyn. Kääpiöt joutuivat harmikseen vetämään jättinsä vankkureilla takaisin leiriinsä. Takaiskut alkoivat olemaan jo normaalia, tämä päivä ei eronnut edellisistäkään. Miehistö kärsi tappioita, Hamlet ei herännyt saamastaan lingon osumastaan ja huonoksi todetut musketit pettiät jälleen kerran. Hans DeLuxe ei tiennyt vielä läheisen ystävänsä kuolemasta, ehkäpä hyvä niin.
-----------------------------------------------------------------------Kunnialliset ja Kirotut------------------------------------------------------
Matka oli ollut raskas, eikä määränpäätä ollut löydetty vieläkään, mitä he oikeastaan edes etsivät? Epätoivoiset ajatukset pyörivät Rimjobin päässä, eikä Mordheimissa asiat näyttäneet nukutun yön jälkeen ikinä paremmiltakaan. Seurue körötteli kärryllään kohti lupaavaa kohdetta, kartassa oli merkitty selvästi kaivos, ehkäpä se saisi miehistönkin virkeäksi. Kukapa ei pitäisi viileästä kaivosilmasta ja kalliosta päänsä päällä. Jätti hidasti vauhtia ja nuuhki ilmaa, pian muutkin haistoivat etovan lihan hajun. Kauempana talojen välistä kohosi musta savu ilmaan, kaivokseen oli jo asetunut joku? Pian hämärät hamot nuotion ympärillä hahmoittuivat, saastaisia petoja taas. Kääpiöt kirosivat yhdessä ja asettuivat hyökkäys muodostelmaan. Kaivos olisi tuhottava, pedot olivat likaisia, eikä kuuluneet kaivokseen. Pian kaivoksen edessä olikin veripaini pystyssä, teräs vastasi teräkseen ja liha hyllyi joukkioiden piestessä toisiaan. Kaivoksesta tuli vähän väliä lisää petoja taisteluun päästäkseen veren makuun. Jokin muukin oli herännyt taistelun ääniin, joukko hitaasti raahustavia hahmoja suunnisti kohti nuotiota. Taistelu oli kääpiöiden kannalta vaikeaa, vahvat petomiehet olivat heitä paljon parempia ja osasivat likaisia temppuja! Jätti mäiski petomiehiä maihin minkä ehti mutta niitä oli liikaa ja pian jätti kaatui maahan, moni urhea kääpiökin taipui ylivoiman edessä. Kaivosta ei saataisi pelastettua, eikä edes tuhottua. Epätoivoinen ja tilanteeseen kypsynyt Alfol Rimjob päätti lopettaa järjettömäksi käyneen kahakan ja huusi perääntymiskäskyn, vielä elossa olevat repivät pökertyneitä tovereitaan vankkureihin, mutta moni oli joutunut pedomiesten suihin.
Miehistö oli hajaantumisen partaalla, puolet oli menehtynyt taisteluissa ja osa makasi Parrakkaalla Naisella Alfolin hoivattavana, mutta aluetta oli tutkittava. Varusteet olivat hajonneet ja ehjät kerättiin kasaan, josta kääpiöt varustivat itsensä, muskettejakaan ei ollut enää kuin yksi. 4 kääpiötä samoili usvaisilla kaduilla, he olivat yhyttäneet joukon ihmisiä. Tuo ryhmä oli menestynyt paremmin, liekö paikallisia. Innostuneista huudahtuksista päätellen heillä oli käynyt onni, ja monen selässä olikin säkit pullollaan tavaraa. Heitä oli paljon, mutta jos kääpiöt saisivat poimittua yhden tai kaksi heistä erikseen niin olisis jotain leiriin viemistäkin. Kääpiöt odottivat, väijytys alkoi Alfolin musketin jyrähtäessä, mutta se ei osunut kunnolla vastustajaan, pian ihmiset ryntäilivätkin pitkit katua etsien ampujaa, osa tähysteli korealta ikkunoista, mutta lyhyet kääpiöt piiloutuivat hyvin talojen ja kadulla olevan romun sekaan. Ensimmäiset ihmiset tulivat kohdalle ja yksi niistä oli kirottu velho joka loitsikin ilmasta nuolia kohti Wafflea. Dumdum sai osuman ja kierähti takaisin piiloon suuremmilta vahingoilta, loput käpiöt ryntäsivät lähimmän vihollisen kimppuun sapelit heiluen. Ensimmäinen uhri oli ahneuksissaan erkaantunut muodostelmastaan ja kääpiöt sivalsivat ryökälen maihin ja pistivät tikareilla varmuuden vuoksi perään. Seuraavaksi hurjistunut ihmisjoukko kävi heidän kimppuunsa nähdessään toverinsa makaavan myttynä maassa. Alfol huomasi hienosti pukeutuneen keikarin suojastaan, vaikutti johtajalta äänensävystä päätellen sättiessään rattopoikaansa eteenpäin kummallisin kehoituksin "senkin takatuuppari, menet edeltä niin kuin olen käskenyt", "Käytä sitä lekaasi niinkuin olen opettanut!". Alfol pudisti päätään ja laukaisi aseensa kohti poika poloista joka taipui voihkien maahan. Tällävälin muut kääpiöt olivatkin nuijittu tainnoksiin ja Alfol päätti hilpaista paikalta. Tilanteen rauhoituttua hän palasi paikalle ja löysi Dumdumin piiloutuneena tynnyriin ja loputkin kääpiöt liittyivät heihin. "Esitimme kuollutta, mikä ei paljon poikennut kuolleena olemisesta" puuskahti Karim naama turvonneena ja päälaki kuhmuilla, hänen vieressään Mort hymyili huuli auenneena ja silmä umpeen muurautuneena. Kovaa tekoa nämä jäljelle jääneet tuumi Alfol...
Heidän palatessaan leiriin oli Hans De Luxe herännyt koomastaan ja sen Alfol kuuli hyvissä ajoin enne paluutaan. Kiroukset ja sadattelut kaikilla kääpiömurteilla edustettuina kaikuivat usean korttelin päähän, onneksi kapteenilta "lainattu" pistooli oli vielä tallessa. Parrakkaalle Naiselle saapuessaan kovia kokeneita kääpiöitä vastassa oli tulisin silmin tuijottava, hyvin, hyvin vihainen kapteeni! Myös Waffle oli toipunut tärskystään, mikälie saanut ihmeparantumisen aikaan...
Dwarf Engineer Alfol Rimjob 50 gc Portinvartija ja kokenut rohdisti, Hansin ja muun miehistön seura veivät hänet lopullisesti rajamaille.
- Dagger 0 gc
- Handgun 28 gc
- Helmet 10 gc
- Sword 10 gc
- Master map of mordheim
Kokemus: 19
Taidot: Expert Weaponsmith, Hunter, Nimble, Trick Shooting
Muutokset: +1 I
Dwarf Troll Slayer Dumdum Weeman 50 gc Korkea arvoisen suvun häpeäpilkku. Typeryydelleen vertoja vetää vain hänen marttyyrius, josta oltaisiin juonittelevissa hoveissa kateellisia.
- Dagger 0 gc
- Dwarf Axe 15 gc
Kokemus: 13
Taidot: Deathwish, Slayer Skills, Hardened, Mighty Blow
Muutokset: +1 I
Dwarf Troll Slayer Waffle Ironpot 50 gc Tuntematon sotilas, saapui omatoimisesti laitokseen raahaten perässään säkillistä peikkojen luita. Keskustelee itsekseen huutamalla ja kuiskimalla. Potilastietoihin merkitty "taisteluväsymys".
- Dagger 0 gc
- Great Axe 15 gc
Kokemus: 11
Taidot: Deathwish, Slayer Skills
Muutokset: +1 A
KÄTYRIT (Hencmen):
Dwarf Thunderers (Dispanded)
Kokemus: 3
Muutokset: +1 I
Hamlet Mayhit 40 gc (((((((((((((((((DEAD: Siskojen linko))))))))))))))) Hansin bestis, kuuntelee samoja merimies tarinoita innostuneena kerta toisensa jälkeen, aivan kuin ei olisi kuullutkaan niistä ennen? Riimittelee runoja Hansin tarinoista ja uroteoista.
- Handgun 28 gc
- Dagger 0 gc
- Sword 10 gc
Rolf Whitedove 40 gc (((((((((((((DEAD: Pedomiehet himoitsivat pienikokoisten lihaa)))))))))))))))))) Rolf seuraa johtajaansa minne vain, vaikka keskittyykin useimmiten epäolennaiseen, kuten partakarvojensa laskemiseen tai tuijotuskilpailuun kengän kanssa.
- Handhun 28 gc
- Dagger 0 gc
- Sword 10 gc
Dwarf Clansmen
Kokemus: 6
Muutokset: +1 I, +1 S
Mjolnir Losthammer
- Sword
- Dagger
Mort Swashbuckler
- Sword
- Dagger
Karim Baldarse
- Sword
- Dagger
Merry Hardon 40 gc (((((DEAD: Hirviö aiheutti tappavan haavan))))
Merry kuoli nelijalkaisen hirviön auheuttamiin vammoihin. Serkkunsa Karim on murheen murtama, oliko tämä typerä ratkaisu joka koitui serkkunsa kohtaloksi vai pitäisikö hänen vain purra hammasta ja kostaa serkkunsa kuolema? Karim vaipuu pimeisiin ajatuksiin.
- Sword 10 gc
- Dagger 0 gc
Hired Sword: -
Ogre "Red Walrus 80 gc + 30 gc upkeep (((((((((((((((DEAD: hävisi pedomiesten kasan alle))))))))))))))
Kokemus: 1
- Sword
- Club
Viimeksi muokannut Jeijo, To 04.06.2015 23:37. Yhteensä muokattu 55 kertaa.
Voitot: 4 (Rat Hunters - Street Fight & Nightshade - Monsterhunt & Executioner's Square - Chance Encounter & Count Steinbart's Palace - Hidden Tresure) Secondaryt: 7 (No Voluntary Root, Survive Two Ranged Attacks, Have no Hero taken Out of Action, Put a Hired Sword Out of Action, Control Central building, Put enemy spell caster Out of Action, Put enemy with most valuable gear Out of Action) Tapot: 5 (Merry Hardon, Kääpiö Kätyri. Grunther Brimstone, Palkattu Peikonsurmaaja. Arnell, Kääpiö poju. Smith Hammerhand, Vasaroita heilutteleva kääpiö. Joly Ofelia, Sigmarin siskojen Augur, Teloitettiin Otton toimesta) Kuolemat: 1 (Henrich von Scorper) Kärsityt Injuryt: 4 (Old Battle Wound, Leg Injury, Old Battle Wound, Chest Wound) Alueet: The Pit, The Shades, The Exectutioner's Square, The Nightshades Kuvaus: Otto Hunchback Executioner of Mordheim
No one knows where Otto comes from but most guess he is a native to Mordheim. First time his name came to be known as a mercenary with bad habit for carnage. The cult found much use for him. Magister of the Iceclaw Family a part of the cult of the possessed. In Iceclaw Otto gained notoriety until something happened words are that one night as the Iceclaws had a camp ready inside the city. The possessed given to the family had rushed out of the camp to eat on the unlucky. During that night Otto killed the whole Iceclaw Family. That night the Shadowlord whispered to Otto for the first time. “I have send two creatures to find you. If they don’t eat you I will give you power that your massacre demanded.” Now Otto leads his two beasts on a carnage in the City of the Damned. Beast of the Pit
One of the many creatures that roam the area near the Pit guarding the area, Shadowlord send this creature to find Otto on the night of of his massacre. After this it has followed and obeyed Ottos commands, but there may be a time in the future when the Shadowlord needs his beast more than a lowly magister of a minor warband. Hound of the Rock
This doglike creature is a horror conjured by the Shadowlord to the City of the Damned before going on a hunt for Otto it hunted in the area near the Rock assaulting any and all who wandered near it’s territory. Now it follows Otto at least for the time. Henrich von Scorper Pit Knight
A noble who came to search riches from the City of the Damned but fell victim to the horrors of the city. He had a good group of loyal soldiers but in one battle all fell apart. His warband was first ambushed by Skaven and while running for cover they got assaulted by another warband of humans. Henrich just barely lived through the ordeal. Afterward he fled towards the Cutthroats Den but on his way there he ran into Fredrik. Man just barely clothed ran into him screaming of horrors of the city. Henrich surprised slashed his sword at the mans chest cutting his skin spilling black thick blood on Henrichs face. The acid blood, mutated inside Fredrik, burned on Henrichs face making the blinded man rush into the darkness of the streets. Fredrik with a smirk on his face walked after the man. In time Fredrik lead Henrich into the Pit and once he returned he had a black scorpion tail and an insatiable bloodlust. Fredrik the Raving Madman
Fredrik was a commoner in Mordheim on the night the comet fell from the sky. Fredrik was driven mad that night. He has wandered the city ever since. He carries inside his veins black blood that is a potent acid. He is mostly known as a madman in Mordheim only very few know of his age. He joined the cult at some point and has mostly been just eyes for the cult as he is not mutated on the outside. After the night he met Henrich on the streets he followed the man watching him fall into madness. After a time he approached the man offering a place where he would find power to survive in the City of the Damned. Sometime afterwards he lead him to the Pit.
SANKARIT (Hero):
Otto Hunchback Executioner of Mordheim - Magister
- Dagger
- Double Handed Axe
- Lucky Charm (Used)
- Rope and Hook
- Leader
- Wizard
- Vision of Torment
Kokemus: 35
Muutokset:
- Sorcerer
- Word of Pain
- Wings of Darkness
Beast of the Pit - Possessed
- Fear
- Gloved Hooves
Kokemus: 25
Muutokset:
+1 S
+1 A
- Chest Wound (-1 T)
- Resilience
- Unstoppable Charge
- Strike to Injure
Hound of the Rock - Possessed
- Fear
- Gloved Hooves
Kokemus: 18
Muutokset:
- Old Battle Wound
- Old Battle Wound
- Mighty Blow
+1 WS
- Strike to Inujure
Fredrik the Raving Madman - Mutant
- Sword
- Dagger
- Dagger
- Light Armour
- Rope and Hook
- Black Blood
Kokemus: 14
Muutokset:
- Leg Wound (-1 M)
+1 A
+1 W
+1 W
- Sprint
+1 A
- Web of Steel
Bob - Ogre Bodyguard
- Sword
- Club
- Light Armour
- Fear
- Large Target
Kokemus: 0
Muutokset:
Herbert The Crow - Freelancer
- Lance
- Sword
- Shield
- Heavy Armour
- Warhorse
Kokemus: 0
Muutokset:
PALKATUT (Hired Sword):
Otton Päiväkirja
Tänään olimme tutkimassa kaupungin reuna-alueita. Metsästämässä yksinäisiä idiootteja ja keräämässä kiviä jumalille. Harmiksemme törmäsimme petomiesten joukkoon. En tunnistanut heitä olivat ulkopuolisia, varmaan vastikään saapuneita. Päätimme että näyttäisimme näille uusille tulokkaille mitä tämä meidän kaunis kaupunkimme tarjoaisi. Petoja oli tosin enemmän kuin osasimme ottaa vastaan. Peto yritti raivokkaasti lähteä heidän kimppuunsa se jäi kolmen petomiehen piirittämäksi ja tuo hakattiin matalaksi. Taistelimme altavastaajina taistelua ja yksi kerrallaan nuo raukkamaiset petomiehet saivat kaadettua meitä ylivoimaisilla lukumäärillään. Taistelun jälkeen petomiehet tyhjensivät alueen kivistä ja lähtivät menemään ja minä keräsin joukkoni kasaan. Ainoa asia, jota löysin oli yksi vanha loitsu kirja, joten jäimme ilman kiviä.
Kun olimme nuolleet haavamme lähdimme tutkimaan Steinhradtin muisto puutarhaa. Epäkuolleet usein liikkuivat alueella ja siksi sitä ei tutkittu niin usein. Täällä törmäsimme johonkin ihmisjoukkoon. Palkkasotureita ehkä Averlandereita tai Marienburgeja. Olimme valmistumassa taistelemaan näiden kanssa kunnes huomasimme nuoren lohikäärmeen puutarhan pihalla. Se oli tehnyt pesän sinne ja aarteet kimmelsivät kasvien joukoissa. Päätimme että sen kaataminen ja aarteiden saaminen olisi tärkeämpää kuin ihmisten hoiteleminen. Peto hyökkäsi ensimmäisenä lohikäärmeen kimpuun saaden jopa haavoitettua olentoa taistellen sitä vastaan uskollisesti hyvän aikaa. Ihmiset lähestyivät hitaasti lähemmäs ja kun erotin heidän johtajan ehdotin että hoitaisimme lohikäärmeen yhdessä ja jakaisimme aarteet keskenämme. Heidän kapteeninsa suostui ideaan ahneena idioottina kuten he yleensä ovat. Peto ei kestänyt loputtomiin yksinään taistelusta tuli verinen yksi kerrallaan lohikäärme murjoi ihmisiä sekä meitä. Lopulta ensin ihmiset lähtivät karkuun ja tässä kohtaa ymmärsin että vielä hyvässä kunnossa oleva Lohikäärme ei kuolisi kun meitä oli enää muutama jäljellä. Jätin Henrichin harhautukseksi ja vein loput meistä suojaan. Henrich ei palannut sieltä. Harmillista, hän oli paljon hyödyllisempi kuin Fredrik. Saimme kuitenkin kerättyä onneksi vähän kiviä alueelta lähtiessämme.
Taistelun jälkeen olimme hoitamassa haavojamme leirissä. Fredrik oli saanut Hukan pahemmat haavat sidotuksi, kun yksinäinen petomies lähestyi leiriämme. Se kertoi varjojen lähettäneen hänet tänne hakemaan kivemme. Epäilin että petomies oli vain idiootti, joka kokeili onneaan, mutta Pedon lähestyessä Petomiestä yllättävän ystävällisesti oletin että tämä tosiaan oli suuren ruhtinaan apulainen. Annoin tälle kivet, mutta jätin tälle myös viestin että olisin valmis ottamaan tämän mukaan tuleville reissuille jos tätä kiinnostaisi ansaita lisää kunniaa Mordheimin hallitsijan silmissä. Petomeis esittäytyi Gronthorina ja lähti viemään kiviä herrallemme. Fredrik kertoi minulle myöhemmin että Gronthor on joskus hakannut Demonien riivaaman miehen kuoliaaksi, kun tämän johtaja ei meinannut antaa tälle kiviä vietäväksi suurelle herralle. Toivottavasti hän liittyy meidän joukkoomme. Epäilen että jos Fredrik menehtyy niin mestarin pedot syövät minut yön aikana tuhotakseen kaiken jota olen rakentanut.
Lähdimme aikaisin liikkeelle tänä aamuna, mutta päivä muodostui epäonnekkaaksi. Ollessamme, jossain kaupungin itäisessä osassa törmäsimme erikoiseen ilmentymään. Jokin maaginen efekti vaikutti meihin ja jäimme loukkuun sen takia. Se oli muuttanut koko alueen meidän silmissämme labyrintiksi, josta ei ollut tietä pois. Olin varma että aikaa kuluisi ja mestarini lemmikit tulisivat nälkäisiksi, mutta onneksemme löysimme muita eksyneitä. Tämä ei kuitenkaan parantanut erityisesti tilannetta osti vain lisää aikaa. Lopulta Peto ja Hukka ohjasivat meidät ulos varmaan väijyessä jotain veren hajua. Kulutimme kokonaiset kaksi päivää eksyksissä siellä. Jos en löydä pian jotain herrani voi suuttua ja hänen vihaltaan haluan välttyä..
Hahaha. Loistava päivä. Olimme matkalla Syvänteeseen, kun tapasimme eräällä kadulla pahamaineisen kääpiö porukan. Hans de Luxin Märät Tohelot, tai jotain sen tapaista. Hans oli idiootti ja ajatteli meidän olevan vain jotkut onnettomat riivatut, jotka olisi helppo tuhota. Ymmärrettävää niin paljon brameilevalta pätkältä. Kohtasimme heidät raa'assa taistelussa kapealla kadulla kääpiöt olivat vielä värvänneet Ogren itselleen. Minun loistava taistelustrategiani johti vilpilliseen voittoon Hansin keskenkasvuisista ja ajoimme heidät pakosalle kun Gronthor iski mahtavalla kirveellään Hansin itsensä maahan vaikeroimaan. Kääpiöiden insinööri teki järkevän päätöksen ja vetäytti joukkonsa ennen kuin pääsin teloittamaan heidät. Harmillisesti Pedon haava tämän rinnassa näytti ikävältä. Saamarin peikonsurmaaja ja tämän kirves. Haava voi olla hyvinkin haitallinen Pedon tulevaisuudelle. Noh hällä väliä saimme useita kiviä ja olimme jo valmiiksi Syvänteen lähellä, joten olen varma että saan värvättyä uuden apulaisen sieltä.
Palasin syvänteen reunoilta tänään uuden jäsenen kanssa. Heimdaliksi itseään kutsuva haarniskoitu mies. Hän tuntui kokeneelta harkiten vain kahdesti käskyäni ruokkia Peto ja Hukka. Hän on mutantti, joka kykenee kasvattamaan piikkejä ihostaan tehden tämän kanssa taistelemisesta varmasti hankalaa. Olemme viettäneet pientä juhlaa Gronthor oli ansainnut paikkansa meidän joukossamme kaadettuaan Hansin viime taistelussa. Mitä huhut kertovat niin mies on vuoteen omana varmaan surkuttelemassa katkenneita partakarvojaan.
Lähdimme länteen Syvänteeltä aikeinamme käydä tutkimassa tarinoita jostain mutatoituneesta rotasta, joka keräsi aarteita lähistöllä. Varmaankin joku rottamiesten kehittelemä mutantti. Vääräuskoista temmeltämistä joka pitäisi lopettaa heti. Saavuimme paikalle, mutta huomasimme ettemme olleet ainoita. Altdorfista oli saapunut jokin yhtiö viemään meidän ansaitsemat rikkaudet. Lähdimme hitaasti lähestymään pedon pesää, mutta ihmiset olivat nopeampia. He herättivät pedon levostaan ja raukkamaisesti ampuviat sen täyteen vasamia ja nuolia. Jopa näiden palkkaama peikonsurmaaja otti yhteen onnistuneesti hirviön kanssa. Lähetin välittömästi Pedon ja Hukan hirviön kimpuun ja sanoin että siellä oli buffetti valmiina. Peto hyppäsi heti hirviön selän päälle upottaen vahvat hampaansa tuon niskaan ja murtaen sen heti. Tämän jälkeen aloitimme verisen taistelun hirviön aarteista. Raukat ihmiset eivät tuntuneet saavan mitään aikaan paitsi jousin ja minun suuri suunitelmani toimi täydellisesti. Joukkoni repivät ihmisiä kappaleiksi ja lopulta heidän kapteeninsa huomasi kuinka huonosti heidän asiansa olivat ja lähtivät pakoon. Peto ja Hukka saivat sen illan nauttia kääpiöstä ja siitä rottamiesten hirviöstä.
Olen vihdoin saanut tarkistettua kaiken mitä saimme hirviön pesästä. Gromrilista tehty kirves, jonka varmaan annan Gronthorille palkkioksi Hansin haavoittamisesta. Pari nahkapanssaria, jotka varmaan annan Fredrikille ja toisen jätän säästöön. Kilpi, jonka varmaan myös säästän, jos Heimdal tai Gronthor menettävät omansa ja kypärä, jonka Heimdal pyysi palkkiona voitosta Crowsternin tyttärestä. Siellä oli myös jokunen kultakruunu ja arvokkaan näköinen jalokivi, jonka myyn varmaan eteenpäin. Loppujen lopuksi loistava aarre jaettavaksi. Heimdal lähti viemään löytämiämme kiviä Syvänteeseen luvaten tuovansa jotain hyödyllistä mukanaan.
En ikinä olisi arvannut mistä kirjottaisin seuraavan kirjoituksen tähän opukseen. Olimme juuri vallanneet teloituslavan läheiset alueet voitettuamme kääpiöporukan, joka tuntui olevan etsimässä kiviä alueelta. Joukkoni teki kääpiöistä nopeasti selvää, tosin Fredrikiä ei ole näkynyt hetkeen tämä tippui katakombeihin, johon teloitettavat on ilmeisesti haudattu ennen komeetan tippumista. Mutta kuten sanoin löysimme täysin hyvä kuntoisen majatalon aivan tästä läheltä. Jotain kääpiöiden tekstiä oli kirjoissa, mutta heitimme ne palamaan takkaan ja ajattelin että voisimme lähteä pyörittämään myyntiä tästä ainakin sen aikaa kun varastot riittävät. Olen huomannut myös että Gronthor on alkanut ottaa hyvin paikkaansa varajohtajana. Hän komentaa jopa mestarini petoja hyvin toimivasti. Ehkä hän voi ottaa tämän joukon johdon kun Mestarini vastaa rukouksiini.
Lähdimme eilen taas liikkeelle tutkimaan vanhan kreivin palatsia, mutta harmillisesti jouduimme jättämään Hukan taaksemme sinne majataloon. Gronthor totesi että hän oli lähettänyt viestiä kahdelle laumaveljelleen, jotka saapuisivat sinne vartioimaan. Palatsin alueella törmäsimme Sigmarin siskoihin. Ne saamarin ämmät olivat näköjään uskaltautuneet linnakkeensa ulkopuolelle. Noh joukkoni hoitelivat nämä nopeasti pois itse harmillisesti jäin yllätetyksi yhden siskon toimesta ja se ämmä iski minulta tajun kankaalle tornin raunioissa. Mutta saimme kerättyä alueelta osan Kreivin vanhoista aarteista. Nappasimme myös sokean ämmän heidän joukoistaan ja palattuamme majatalolle pidimme juhlan siellä teloittamalla tuon näkijän julkisesti majatalomme edustalle julistaen ryyppäjäiset.
Päätäni särkee. Juhlat menivät aamun puolelle, mutta en voi nyt valittaa. Gronthorin sana piti ja tämän laumaveljet ovat liittyneet joukkoomme. Varustimme heidät uusilla varusteilla. Gradok ja Braduh ovat hyvä lisä joukkoihimme. Sen lisäksi majataloon tulleista vieraista palkkasin pari lisätaistelijaa. Bob niminen jätti oli saapunut juomaan ja rikottuaan paikkoja sain narutettua tämän palkkalistoilleni. Tämän lisäksi melko tunnettu palkkamiekka tarjosi palveluksiaan minulle. Herbert, tai yleisemmin tunnettuna Korppina, oli kovahintainen, mutta miehen ratsun tuoma voima olisi varmasti hyödyllinen. Kunhan pedot eivät syö tämän hevosta.
Viimeksi muokannut Ookami_Tez, To 04.06.2015 21:04. Yhteensä muokattu 13 kertaa.
Osallistuja: syrja/ yksi niistä eli Jarkko Warband: Sisters of Sigmar Warbandin nimi: Pikkaisen Kappelin Pyhien Tyttärien Yhteisö Members: 15 +2 Rating: 258 Gold Crowns: 14 gc Wyrd Stones: 1 Voitetut seikkailut: 3 (cry of banshee, The mummy, Breakthrough) Suoritetut toissijaiset tehtävät: 8 ( 2onnistunutta ld testiä, 2 rakennusta hallussa, 3 rakennusta hallussa, Leader selviää, Joku selviää kahdesta ampumisesta, Tee eka charge, "tapa" kaksi, Pidä hallussa random rakennus) Kuolleet sankarit + Serious Injuries: 1 + 4 (Blind one ey, arm wound, Leg wound, Chest wound) Tapot: 3 (2 gor ruipeloa tuli koittaan mutta Trina ja noviisit oli erimieltä, yksi kääpiö pyssyineen tuli "tädin" eteen) Alueet: Market Square, Wizards mansion, The Rock Varasto varusteet:2 kilpeä Kuvaus:
Abbedissa Teresa Orlowskin johtama Pikkaisen Kappelin Pyhien Tyttärien Yhteisö. Oli jo vuosia sinnitellyt kappelinsa raunioissa. Tarjoten aina suojaa sitä tarvitseville ja samalla puolustaneet itseään ja yhteisöään armottomasti tarpeen niin vaatiessa.
Nyt vuosien harjoittelun ja ankaran puolustustaiston koulimat tyttäret olivat valmiit. Pyhien Tyttärien tavoitteena on saattaa Pikkainen Kappeli takaisin pystyyn ja entiseen loistoonsa. Jotta jälleen rakennus onnistuisi. Pitää aluetta tehdä turvalliseksi ja hyväksi paikaksi elää. Näin ollen Abbedissa Orlowski on päättänyt lähettää puhdistusjoukon matriarkka Trina Rosemaryn johdolla syvemmälle Mordheimiin. Pyhänä missiona siis puhdistaa ja pelastaa langenneita sieluja. Ikivanhan uskomuksen ja perimätiedon mukaan. Pyhä vasara ja rautainen ruoska puhdistaa ja vapauttaa tarvittaessa synkimmäkin sielun. Puhdistuksen lisäksi tarkoituksena ohjata apua tarvitsevia kappelin raunioiden suojiin. Sekä etsiä sopivia (ja tarvittaessa niitä tehden) palvelija eunukkeja. Jotka voisivat auttaa Kappelin uudelleen rakennuksessa. Perimätieto kertoo myös, että nöyrän palvelijan saa tehtyä uskon ja kahden vasaran avulla.
Raunioituneen kappelin edessä Abbedissa Orlowski siunaa puhdistusjoukon. Ja lähettää heidät matkaan.... " Menkää tyttäret ja aloittakaa puhdistus! Sigmar teitä auttakoon ja suojelkoon pyhässä tehtävässänne. Pikkaisen Kappelin uusiaika on koittanut"..... Puhdistus joukon kääntyessä matkaan, tarttuu Abbedissa Rosemaryn käteen ja vetäisee hänet hieman sivummalle.... " Olen saanut näyn. Ja tätä näkyä on myös kulkijoiden tarinat vahvistaneet. Silloin, kun kaksipyrstöinen komeetta tuhosi kaupungin. Sinkoutui maahan samalla pyhä sotavasara. Tuo vasara on hautautuneena jonnekin Mordheimin raunioihin. Selvitä ja varmista asia, oi pyhä sisar Trina. Tuon vasaran voiman avulla yhteisöstämme tulisi voittamaton. Ja pahuus väistyy. Etsi se Vasara..."
1 Luku. ( Market Square, Cry of Banshee skenaario, Plague of flyes random happening. Vastassa Sergeant)
Matka kohti tärkeää tehtävää on alkanut. Koska kulkeminen Mordheimin kaduilla on vaarallista. Niin matkaa on tehtävä rauhassa ja varoen. Kaikki valoisa aika on käytettävä tehokkaasti hyödyksi. Matkalla kohdatuilta kulkijoilta ja kaupungin asukkailta. Tihkuu jatkuvasti huhuja ja vihjeitä siitä, mistä mahdollinen pyhävasara voisi löytyä. Matriarkka Trina Rosemary johdattaa joukkoaan kohti ensimmäistä tarkistettavaa paikkaa. Tuo ensimmäinen tarkistettava paikka on Market Square. Paikka on muutenkin tärkeä "puhdistusta" ajatellen. Torit/kauppapaikat on puhdistettava pahasta. Ja saatettava pyhän Sigmarin suojelukseen. Kauppapaikka on elintärkeä, jos ajatellaan kaupunkilaisten selviytymistä. Ja kaupungin uudelleen rakennusta. Torilla siis tavataan, toteaa Trina hiljaa mielessään.
Saavuttuaan lähes autioituneen kauppapaikan laitamille. Saavat he tietää miksi kauppiaat ovat harventuneet alueelta. Tarinat kertovat epäkuolleesta demonihaamusta. Jonka vertahyytävä huuto ja katse räjäyttää sydämen. Haamu kulkee läpi seinien ja siihen ammutut nuolet ja kuulat vain sujahtavat siitä läpi. Puhutaan myös, että haamu olisi vapautunut arkusta. Arkusta jota se nyt vartioi. Arkusta jossa on jotain hyvin arvokasta..."voisikos se olla...",Trina miettii. Trina komentaa joukkonsa tutkimaan taloja. Ja etsimään arkkua. Samalla he huomaavat, että jokin lennähtelee rakennuksista toiseen. Sekä kuulevat outoa, ehkä jopa humaltunutta ääntä. Joukon vanhin ja kokenein, "täti" Famuror tunnistaa äänen kääpiökieleksi. Ryhmä päättää edetä nopeasti eteenpäin. Parempiin asemiin. Ja ehkä siellä on vähemmän myös näitä häiritseviä kärpäsiä. Ryhmän on saartanut suuri määrä inhottavia kärpäsiä. Jotka tukevat silmiin, suuhun ja joka paikkaan. Kärpäset häiritsevät todella paljon nyt, kun pitäisi olla tarkkana. Joukkio levittäytyy hieman, osan suojatessa sivustoja. Samalla kun osa tutkiin rakennuksia.
Edessä kuuluva,voimistuva kääpiö-örinä. Pakottaa siskojen pääjoukon suojautumaan lähimpään rakennukseen. Kääpiöt ovat kovia taistelijoita. Ja emme tiedä montako heitä on. Siskojen juostessa taloon. Näkevät he sen keskellä arkun. "Eva, hae se arkku ja suojele sitä", huutaa Trina ovelta. Samalla edeten Famurorin kanssa, tiedustelemaan vastaan tulevia kääpiöitä. Taas jokin lennähti yläpuolelta, rakennuksesta toiseen. Talossa alkaa myös tapahtua. Siskojen lähestyessä arkkua. Jotakin outoa tapahtuu...Arkun ylle alkaa hahmottumaan karmea olento. Olento joka onkuin ilmaa mutta kuitenkin kokonainen..."Demonihaamu!" Huutaa Eva varoitukseksi muille. Kovaa rääkäisten haamu hyökkää lähimmän neidon kimppuun. Rääkäisy satuttaa korvia, muttei tee muuta. Samalla demoni yrittää lyödä, mutta isku menee vain läpi. Peloton sisar nostaa kilven suojakseen ja lyö vasarallaan takaisin. Haamu pakenee rääkyen kohti lähestyviä kääpiöitä. Tästä alkaa sekava tennisottelu "bansheepallolla". Kääpiöt lyövät haamun takaisin siskojen syliin ja taas päinvastoin. Eva kantaa arkkua kohti turvapaikkaa. Hopeasiskoille selviää outo lentelijä. Jokin haiseva velho lentelee ja yrittää tehdä taikojaan. Linkojen tulitus pakoittaa sen kuitenkin pysähtymään. Laukaus kajahtaa, kun kääpiöt yrittävät ampua Trinaa. Tämä päättää hakeutua parempaan suojaan. Ja "täti" lähtee koukkaamaan ampujan selustaan. Bansheepallottelun lisäksi siskot paiskivat kiviä lähestyviä kääpiöitä kohti. Yhtäkkiä kova kirkaisu pudottaa yhden kääpiön maahan. Kunnes "pallo" lennätetään taas siskojen syliin. Pelipaikalle päässyt Leola alkaa kyllästymään tähän peliin. Keräten rohkeuden, juoksee hän haamun kimppuun. Molemmat sotavasarat valmiina iskuun, hän lyö ja haavoittaa haamua. Haamu pakenee nyt huutaen kovassa tuskassa. Tuskan huuto pökerryttää lähistöllä hiippailleen kääpiön. Jonka kimpussa haamu on seuraavaksi, vihaisenana saamastaan iskusta....kääpiö parka. Tämän jälkeen ei enää palautuslyöntiä tule. demonihaamun pudotettua kaksi kääpiötä. Saa se heidät perääntymään. Samoin siskot kerääntyvät suojelemaan arkkuaan. Huomatessaan arkkunsa kadonneen. Banshee rääkäisee ja hajoaa taivaan tuuliin. Haamu ei enää vaivaa toria ja kaupustelijoita.
Siskot tutkivat vielä hieman lisää ympäristöään ja kerääntyvät lopulta arkulle. Arkusta löytyy koinsyömiä rääsyjä, pieni pussillinen kolikoita ja wyrdstone. "Eikö muuta?" kysyy Trina. Ryysyjen alta alkaa pilkehtimään uoto hohde...mikä se on? "Olisikos se...Nopeasti, tyhjentäkää arkku". Komentaa Trina. Arkun pohjalta paljastuu hyvin arvokas, pyhä esine. Esine joilla Matriarkat ja muut saavat voimaa rukouksiinsa. "Minä otan sen talteen", sanoo Trina. Ja pujottaa Holy Tomen vyölleen. Vaikka löytö on mahtava, ei se ole kuitenkaan SE! Lähiympäristöstä löytyy lisäksi vielä 3 wyrdstonea, joitain kolikoita sekä mahdollisesti pakenevilta kääpiöiltä pudonnut varsijousi.
Ilta alkaa hämärtää ja siskot leiriytyvät. Paikalle saapuu myös kaupunkilaisia sekä jokin "vaeltava vaivainen". Siskot jakavat muonaa ja hoitavat kaupunkilaisten vaivoja sekä vammoja. Sekava vaeltava vaivainen(Straggler) on kiitollinen saamastaan ruuasta. Ja antaa siskoille esineen josta sanoo olevan heille onnea. Tämän jälkeen hän nousee ja katoaa kujien varjoihin. Kiitollisten kaupunkilaisten ja kauppiaiden kanssa, siskot suorittavat vielä hieman varustehankintaa. Ennen kuin vetäytyvät iltarukouksiin ja lepäämään. Olipas hyvä päivä.
Luku 2 ( Wizards Mansion, The Mummy skenaario. Vastassa Barricade)
Palutettuaan torille rauhan ryhmä lähti jatkamaan matkaansa. Mieliala oli hyvä ja tyytyväisyyttä lisäsi kaupunkilaisten hymyt. Hymyt jotka olivat tässä kurjassa kaupungissa harvassa. Torin kupeella ihmisten ei tarvinnut hetkeen pelätä. Olihan alue nyt Sigmarin tyttärien suojeluksessa. "Minne seuraavaksi? Oi pyhä Trina". Kyselivat tyttäret johtajaltaan. "Lähdemme kohti itäistä kaupunginporttia. Sen lähettyvillä on vanha velhojen kartano". Totesi Trina ja jatkoi. " Siellä pahan magian pesässä on kuulemani mukaan paljon pahuutta. Pahuutta joka pitää poistaa. Lähdetään". Johtaja oli myös kuullut, että pahuuden keskellä on myöskin arkku! "Mitä siellä olisi ja mikä sitä vartioi?" Mietti Trina mielessään.
Taivallettuaan pitkin kaupungin kurjia ja vaarallisia kujia. Saapuivat he viimein paikalle. "Velhon kartano on jokin näistä rähjäisistä raunioista. Levitäydytään ja tutkitaan rakennukset. Liikutaan pienissä ryhmissä, mutta pysytään näköetäisyydellä. Emme tiedä mitä raunioista voi tulla vastaan". Komensi Johtaja joukkojaan. Samassa pyhä Augur Joly, hän joka näkee vaikkei näe mitään (vanha Mordheimin sanonta). Varoitti muita, "Olkaa varuillanne siskot. Aistin ja näen lähistöllä pahaa joka sikiää kaaoksen mailta!" Jakautuneena pienempiin ryhmiin, tyttäret aloittivat varovaisen tutkimisen. Hetken tutkittuaan, alkoi edestäpäin kuulua voimistuvaa saastaista mörinää. Ja kohta sarvipäisiä olentoja tuli esiin raunioiden varjoista. "Kaaoksen saastaisia petomies koiria!!" Huusivat rautalähettiläät ja aloittivat kivityksen kohti petoja. Muutkin alkoivat nähdä juoksevia petoja. Jotka menivat läheiseen taloon. Samassa talosta alkoi kuulua karmivaa ääntä. Ja esiin tuli epäkuolleita sekä jokin suurempi olento. "Muumio!" Huusi Leola ja lähti juoksemaan yksin kohti epäkuolleita. "Tuo on se paikka jota etsimme",huusi Trina. "Äkkiä sinne, tapetaan pedot ja epäkuolleet". Niin siskot alkoivat kerääntyä ja juosta kohti vihollisia.
Petomiehet olivat epäkuolleiden kimpussa ja taistelivat vimmatusti niitä vastaan. Osa pedoista kääntyi kohti lähestyviä neitoja. Pedoista suurin, haisevin ja sekavin aloitti lähestymisen siskoja kohtaan. Tyhjien leilien vana vain jäi taakse, kun sekasikiöinen peto lähestyi. Rautalähettiläiden sisar Sarah katsoi silmät palaen iljetystä. Sarah keräsi kaiken voimansa ja lennätti lingollaan kiven kohti sekasikiötä. Sellaista lentävän kiven nopeutta ja voimaa, ei juuri kukaan ollut ennen nähnyt. Kauhea kolaus kuului, kun kivi osui petoa päähän. Peto kaatui ja sätkähti parikertaa. Ennen kuin jäi tiedottomana makaamaan maahan. "Se oli paukku!" huudahtivat toiset. Ja jatkoivat kohti petojen ja epäkuolleiden kahinaa. Jos tilanne olisi ollut toinen, ei kanssa sisaret olisi ihmetelleet kiven voimaa. Olihan Sarah tukkilaismiehen tytär ja vahva kuin härkä. Pienestä asti osallistunut kovaan ruumiilliseen työhön. Aikana ennen kuin kaaoksen pedot hyökkäsivät hänen kotiinsa. Tappaen kaikki muut paitsi nuoren Sarahin. Jonka onnistui piiloutumaan. Päiviä myöhemmin pyhät siskot löysivät sattumalta nääntyneen Sarahin. Ja ottivat hoiviinsa. Vaikka vuosien hyveellinen koulutus, rukoukset ja anteeksiantamuksellinen elämäntapa muuttivat Sarahia. Ei kuitenkaan viha ja kostonpalo poistunut kokonaan. "Kurjat ja raukkamaiset pedot!", huusi Sarah ja jatkoi juoksuaan kohti muita. Vielä niitä riittää...
Siskot pääsivät taistelualueelle ja alkoivat tapella raivoisasti epäkuolleita vastaan. Muutama Gor hyökkäsi myöskin kimppuun. Lähimpänä taloa olleet hopeaprinsessat ruoskivat lähestyviä petoja. Mutta ylivoima oli liikaa ja he kaatuivat molemmat maahan. Toinen tiedottomana ja toinen vielä yrittäen ruoskia petoja kauemmas. Onneksi apu oli lähellä. Noviisit ja Trina syöksyi kohti petoja, tappaen niistä kaksi. Samalla kun Leola rynnisti talon toiseen kerrokseen epäkuolleiden kimppuun. Leola saikin iskettyä ja vahingoitettua vasaroillaan muumiota. Mutta sitkeä ja kestävä muumio lennätti Leolan alas maahan. Toisaalla pedot olivat saaneet kukistettua epäkuolleita. Mutta pedot olivat kärsineet vahinkoa niin, että päättivät paeta paikalta. Lopulta Velhon kartanon raunioissa oli pelkästään karjuva muumio siskojen saartamana. Maahan pudonnut Leola oli saanut päänsä selvitettyä. Ja hyökkäsi yhdessä Trinan kanssa muumion kimppuun. Kovaa taistelua siskojen ja mörön kesken. Jälleen Leola sai osuman ja putosi alas maahan. Alastulo näytti pahalta ja Leola läi tiedottomana makaamaan maahan. Lisää siskoja yritti syöksyä auttamaan johtajaansa. Kapeat ja vaarallinen raunio esti kuitenkin hyökkäyksiä. "täti" Famuror oli päässyt eroon häntä kiusanneesta epäkuolleesta. Vaikka alkujaan helpohko vastus osottautuikin hankalaksi. Ja lähes kohtalokkaaksi. Famuror rynnisti muumion kimppuun. Ja noviisit lähtivät kiertämään selustaan. "tädin" innokas hyökkäys päättyi kuitenkin huonosti. Muumio onnistui isoilla kourillaan repäisemään häneltä silmän irti. Ja raju isku pudotti hänet tiedottomana maahan. Rukouksen voima auttoi Trinaa pysyttelemään hengissä. Taistelu oli kuitenkin jo vahingoittanut siskoja niin, että johtaja joutui testaamaan uskoaan tässä taistelussa. Usko kuitenkin oli vahvempi, vaikka olikin muutaman kerran koetuksella. Vihdoin muumio kukistui, kun oli joutunut noviisien, Trinan ja Evan ympäröimäksi. Lopulta Eva sai hakattua varstallaan epäkuolleen hirviön tomuksi. Taistelu oli päättynyt ja kaikkialla oli hiljaista.
Sisaret kerääntyivät tutkimaan vielä taloja. Osan jäädessä hoivaamaan loukkaantuneita. Onneksi Famurorin silmä oli pahin menetys. Muut taistelussa vahingoittuneet alkoivat herätä ja olivat kunnossa. "Ketään ei kuollut, hyvä niin",mietti johtaja. Mutta löytyisikös etsimämme. Muumion vartioiman talon kätköistä löytyi arkku. Sarah potkaisi arkun auki. Kolikoita, miekkoja, kypärä, kilpi, pari kevyttä haarniskaa, ei muuta. "Tuotakos nyt sitten kannatti niin vartioida?", naurahti joku. Trinaa ei naurattanut. Lähellä oli, ettei tullut isoja menetyksiä "roskan" vuoksi. "No, toisaalta kaupungin puhdistus on myös meidän tehtävänä. Ja siinä taas onnistuttiin". "Eikä pyhän vasaran olemassa olosta ole edes täyttä varmuutta", mietiskeli Trina. Sisaret lähtivät etsimään leiriytymispaikkaa ja katselemaan saisikos tavaroille jotain hyödyllistä vastinetta. Lähistöltä oli löytynyt 4 wyrdstonea ja jokusia kolikoita lisää. Ilta alkoi hämärtää, kun sisaret olivat kerääntyneet yhteen. Paikalle tulleet kaupunkilaisetkin lähtivät tahoilleen. Kiitollisina siskojen työstä. Nuotion loisteessa Trina nousi ja kutsui Sarahin vierelleen. "Hyvä Sarah, olet pitkään toiminut esimerkillisesti ja pyytettömästi. Tänään osoitit lisää tuota esimerkillisyyttä ja näytit mikä voima että usko sinulla on". "Tästä hetkestä alkaen, et enää ole rautalähettiläs. Sinä olet Pyhä Sisar ja sankari!".Trina kääntyi ja otti huovan alta piilosta suuren vasaran. " Tässä Sarah, ota tämä voimakas ase. Ja käytä sitä hyvin. Ja jatka esimerkillistä työtäsi tässä pyhässä tehtävässä!". "Kunnia ja ylistys, Sarahille!!!". Tähän huutoon yhtyivät kaikki sisaret. Sarah sai myös johtajalta toisen kevyistä haarniskoista. Toisen sai Eva, joka löi muumion lopulta tuhkaksi. "Täti, sinulle annan tämän kypärän. Suojatkoon se toista silmääsi. Jotta pystyt auttamaan meitä tässä tehtävässä". sanoi Trina ojentaen kypärän. "Ei tämä tehtävä nyt pelkästään silmien varassa ole". Sanoi Famuror ja alkoi nauramaan. Nauruun yhtyi myös muut sisaret. Nauru kuitenkin keskeytyi, kun illan pimeästä varjosta lähestyi vieras hahmo. "Seis, Kuka siellä!" huusi vartiota pitänyt noviisi. Salamana kaikki olivat jalkeilla ja aseissa. "Rauhaa sisaret. Tuon viestiä Pikkaisesta Kappelista. Ja liityn joukkoonne, abbedissan siunauksella". Sanoi vieras, samalla astuen nuotion valoon. "Tervetuloa sisar", sanoi Trina lempeästi hymyillen, kun tulija paljastuikin tutuksi. "Istu, syö ja lepää. Huomenna keskustelemme lisää". "Kiitos, tuossa on kirje jonka abbedissa Orlowski pyysi minua välittämään".
Muiden alkaessa jututtamaan tulokasta ja vaihtamaan kuulumisia. Vetäytyi Trina sivummalle lukemaan viestiä...Tämäkin oli hyvä päivä.
Luku 3 (The Rock, Breakthrough skenaario. Vastassa Jeijo)
Kun Famurorin tyhjä silmäkuoppa oli saatu hoidettua matka kuntoon. Valmistautui ryhmä jatkamaan matkaansa. "Minne lähdemme seuraavaksi?" Kyseltiin johtajalta. "Lähdemme seuraavaksi kohti suurta pyhättöämme. Se on melko lähellä." Vastasi Trina. "OOH The Rock!" huudahtivat monet sisarista. The Rock, joka on Sigmarin tyttärien hyvin linnoitettu saari ja pyhä keskuspaikka. Kaikki Mordheimissa tiesivät paikan. Harva ulkopuolisista on sitä kuitenkaan läheltä nähnyt ja vielä harvempi siellä käynyt. Monet ryhmäläisistäkin näkisi paikan ensimmäistä kertaa.
Uuden jäsenen, Trinalle tuomassa kirjeessä. Abbedissa Orlowski kehoitti Ryhmää suuntaamaan The Rockiin. Siellä on jo vuosia asunut sisaryhteisön eläköitynyt Matriarkka Tracy Lords. Hänellä voisi olla tietoja huhutusta pyhästä esineestä. Lisäksi Abbedissa onnitteli hyvin sujuneesta matkasta. Ja kiitteli kerätyistä varoista. Joita ryhmä oli lähetellyt Pikkaiseen Kappeliin matkan edetessä. Varoilla oli kappelin kunnostustyöt saatu hyvään alkuun.
Matka linnoitettuun katedraaliin sujui ongelmitta. Satunnaisia eksyneitä sieluja oli opastettu oikeille raiteille. Ruoska auttaa monesti saamaan elämänhallinnan kuntoon. Päästyään Linnoituksen liepeille. Ryhmä totesi, että ryhmä haisevia kääpiöitä häiriköi paikalla. Muskettien kanssa kiusasivat saaren sisaria. samalla tutkien mitä varastettavaa löytyisi. "Eiköhän anneta polvenkorkuisille opetus ja häädetä ne matkoihinsa!" Tokaisi Leola. Ja tyylilleen uskollisena lähti etummaisena kohti vihollista. Muut nyökkäsivät ja nopeasti jaetuilla käskyillä siskot ryhmittäytyivät saartamaan kääpiötä. Ja estämään heidän mahdollista läpiryntäystä. Leolan jo edetessä vaihdilla raunioiden suojissa.
Siskot pääsivät helposti raunioiden suojissa lähelle kääpiöitä. Nopealla tarkastelulla huomattiin, että kääpiöitä oli vähän. Mutta heillä oli paljon pitkiä ruutiaseita. Ja lisäksi heidän seassaan näkyi jokin isompi hahmo. Hahmo paljastui ogreksi joka kantoi suurta nuijaa ja miekkaa. "Tuon eteen ei kannata jäädä." Hymähti Eva. Siskot päättivät yllättää kääpiöt kivisateella. Yhteislaukaus tuotti tulosta. Yksi kääpiöistä meni tajuttomaksi ja ogre haavoittui. Kääpiöt totesivat (yllättävän) nopeasti tilanteen. Ja heittolaukausten turvin kokoontuivat yhteen. Ja alkoivat tarkistelemaan tilannetta ja etsimään sopivaa kohtaa josta murtaa läpi. Tai iskeä takaisin.
Musketit räiskyi ja siskot tiivistivät rivejään. Saartaen kääpiöitä ahtaammalle. Leola myös järkiintynyt muskettien paukkeessa. Ja odotteli suojassa jotta voisi yllättää ja hyökätä tilaisuuden tullen. Ogre lähti varomattomasti etenemään kohti siskoja. Sarah katseli tyynesti lähestyvää mörökölliä. Latasi linkonsa ja singautti taas kivensä lentoon uskomattomalla voimalla. KOPS! Mestari osuma pysäytti ogren joka kaatui pökertyneenä maahan. Umpiluu kallo kuitenkin piti körilään taistelussa. Johtuiko sitten iskun voimasta vai tyhmyydestä. Mutta hetken körmy istuskeli ja piti pientä oksaa edessään. Kuvitteli kai olevansa piilossa. Tilanteet etenivät nopeasti ja pian alkoi moleminpuoleiset rynnäköt. Kääpiöt ja ogre löivät vihaisesti. Mutta siskot säilyivät vahingoittumattomina. Voimasuhteista johtuen taistelu oli lyhyt mutta epätasainen. Sarah kävi nuijimassa ogren pois pelistä. Ja kääpiötkin alkoi ottamaan iskuja itseensä. Kääpiöiden onnistui kuitenkin vetäytyä pois taistelusta. Hämmästyttävää koska raahasivat mm tajutonta ogrea mukanaan. Taistelukentälle jäi räjähtänyt musketti sekä yksi kuollut kääpiö. Joka sai kokea "tädin" raivon. Silmän menetys oli saanut vanhan ja rauhallisenkin tuohtumaan.
Nopeassa lähialueen tutkimuksissa löytyi kilpi, rubiineja, kolikoita sekä muutama wyrd stone. Ja lopultakin väsynyt ryhmä pääsi pyhätön suojiin. Linnoituksessa he pääsivät kunnolla puhdistautumaan ja keräämään voimiaan. Samalla tietenkin tutustuen kuuluisaan ja tärkeään paikkaan. Vieraat otettiin ilolla vastaan. Ja juhlamessut ja menot venyivät pitkälle iltaan.
Luku 4 (Halibut, Wyrdstone hunt. Vastassa Harkkari)
Vietetyään pari päivää pyhän katedraalin suojissa. Ryhmä valmistautui matkan jatkamiseen. Vaikka on kunnia-asia olla The Rockissa. Niin silti Trinaa harmitti. Vanha Matriarkka Tracy Lords, jolla olisi ollut mahdollisesti tietoja pyhästä vasarasta, oli kuollut. Mahdolliset tiedot tai vihjeet vasarasta olivat nyt menneet hänen mukanaan. Trina oli saanut keskustella Rockin johtajattaren Amber Lynnin kanssa. Keskustelut olivat lähinnä yleistätasoa. Mutta huhuttu vasarakin sivuttiin keskusteluissa. Trina yritti saadaa Amberia kertomaan mahdollisia tiedonjyväsiä asiasta. Paljastamatta kuitenkaan sitä, että ryhmän päätarkoitus oli selvittää tuon huhutun esineen olemassaoloa. Amber Lynn kuitenkin vain totesi, että " tarinat ja huhut ovat vain tarinoita ja huhuja. Niitähän tässä kaupungissa riittää. Jos noissa olisi totuutta. Niin kyllä se olisi paljastunut". Ja jatkoi, " Sisar Lords, rauha hänen sielulleen, kyllä tuosta huhusta oli kiinnostunut. No iän myötä sitä ihminen muuttuu". Totesi Amber loppuun ja hymyili vienosti. Asiasta ei puhuttu sen enempää. Mutta jokin tuossa hymyssä jäi vaivaamaan Trinaa. " me emme vielä luovuta etsimisen suhteen." Mietti Trina mielessään, kun johti ryhmänsä ulos Rockista. "Jotain tärkeää ei meille kerrottu?"
Ryhmä eteni pitkin Mordheimin katuja ja kujia. Etsien ja keräten varoja kappeliin. Trinan samalla kerätessä mahdollisia tietoja. Tai suuntaa minne mennä. Uudet ja varteenotettavat vihjeet olivat alkaneet hiipumaan. Olikos huhu vain huhu. Vai oltiinko lähellä totuutta ja siitä ei haluttu puhua? Yhtäkkiä ryhmä saapui alueelle jossa pilkisteli wyrdstoneja siellä täällä. Innoissaan siskot hajaantuivat keräämään kiviä. Huomaamatta, että joku muukin oli tullut paikalle.
Siskojen eteneminen pysähtyi nuolisateeseen ja sen jälkeen myös outoa maagista voimaa syöksyi kohti. Siskot lähtivät suojautumaan samalla valmistautuen taisteluun. Varjoista paljastui palkkasoturi porukkaa jotka myös keräsivät wyrdejä. He olivat selvästi päättäneet pitää kiinni paikasta ja sen kivistä. Raunioiden korkeuksista viuhusi nuolia ja miesten mukana ollut velho heitteli taikojaan. Alku järkytyksestä selvittyään, Leola lähti rynnimään tavoilleen uskollisena kohti vihollista. Kolmen miehen ylivoima oli kuitenkin raivottarelle liikaa. Ja hän lysähti maahan. Samoin muita siskoja alkoi piilosta ammuttuihin nuoliin. Nopeasti Trina totesi, että asetelmat olivat huonot. Ja tavoittamattomissa olevat ampujat uhkasivat liikaa. Nopeassa tahdissa 5 sisarta oli luokkaantunut. Ja Trina komensi joukkonsa perääntymään.
Yllätetty ryhmä vetäytyi suojaan varmistaen, ettei uhka seuraa. Wyrdstoneja oli kuitenkin löytynyt runsaasti mukaan ja joitain kolikoita. Mutta tällä kertaa niiden hinnasta jouduttiin maksamaan. Pieniä vammoja tuli muutamille. Yltiöpäinen Leola loukkasi kätensä niin, että joutuu sitä hetken lepuuttamaan. Suurin suru kuitenkin kohdistui ryhmän noviisin. Joka kuoli nuolisateeseen. Siskojen hoitaessa vammojaan ja valmistellessa noviisin siunausta. Leiriin ilmestyi 4 outoa sisarta. Yksi heistä oli noviisi ja kaksi kantoi mukanaa varstoja. Neljäs astui ruoska vyöllään eteen..."Lähdimme seuraamaan teitä Rockista. Haluaisimme liittyä teidän joukkoon ja auttaa teitä". Sanoi yksi sisarista. Trina katsoi tulijoita ja sanoi, " tervetuloa siskot, olette tervetulleita joukkoomme. Kohtasimme juuri surua. Joten ymmärtänette apeat mielemme." Trina kääntyi ja huudahti "Famuror, ota nämä neidot huomaasi ja huolehdi tarvittavista järjestelyistä. Aloitamme siunaus ja hautaus seremonian heti, kun valmistelut on tehty". "Keskustelemme lisää huomenna." Tokaisi Trina vetäytyen sivummalle miettiskelemään. Kyynel valui kasvoilla, kun hän suri menetettyä ystävää. Tunne siitä kuin seinä olisi noussut vastaa alkoi valtaamaan mieltä. Vihjeet mahdollisesta pyhästä vasarasta oli loppuneet. Kuolema oli muistuttanut olemassa olostaan. Lopulta Trina ryhdistäytyi ja mietti mielessään " selväähän se oli, että matka tulee olemaan vaarallinen ja menetyksiäkin tulee. Eikä ensimmäisestä vastoinkäymisestä voi luovuttaa. Nyt oli huono päivä. Toivotaan, että huominen jatkuu parempana..."
Luku 5. (Count Steinhardt's palace, Hidden treasure skenaario. Vastassa Tero.)
Levättyään raskaiden tapahtumien jälkeen. Ryhmä valmistautui jatkamaan matkaansa. Morheimin länsipuoli vaikutti paljon karummalta ja vaarallisemmalta. Varoja kunnostukseen löytyi vähänlaisesti. Samoin jatkuvaa pientä kahnausta esiintyi matkalla. Lähinnä yksittäisiä sekopäitä ja kaaoksen riivaamia sekasikiöitä. Mutta ilmapiiristä oli selvästi aistittavissa suurempi vaara, kuin joen itäpuolella. Ryhmän koko oli todennäköisesti pitänyt monet ryövärit ja kierosilmät loitolla. Mutta myös tavalliset kansalaiset välttelivät siskoja. Monet "kunnostettujen" talojen niin sanotut ovet sulkeutuivat nopeasti, kun neitoryhmä kulki ohi. Näin ollen myös vihjeet mahdollisesta vasarasta olivat entistä harvemmassa. Trinalle selvisi myös se tosiasia, että länsi puolen puhdistusta ei niin vain tehdä. Lisääntyneet kontaktit sekopäihin ja riivattuihin tarkoitti, että tänne on tultava isommalla joukolla. Parempi olisi palata joen toiselle puolelle.
Pienistä tiedon murusista oli kuitenkin ilmennyt, että entisen kreivin kartanossa olisi vielä jotain aarteita. Mutta se alue sikisi kaaoksen väkeä. Trina teki päätöksen, että tarkistetaan vielä se paikka. Ja sitten lähdetään kohti itää. Päästyään vihdoin paikalle,ryhmä aloitti raunioiden ja rakennusten tarkastamisen. Tarkoitus oli, että tarkistus tehdään nopeasti ja lähdetään pois. Ja pyritään välttämään taistelua. Ryhmää ei pelottanut. Mutta Augur Jolyn (hän joka näkee vaikkei näe mitään) saamat lisääntyneet näyt pahasta, otettiin vakavasti. Neidot ajautuivat varovaisuudesta huolimatta hieman hajalleen etsintöjen yhteydessä. Kunnes yhtäkkiä joku huusi varoituksen. Epämuodostuneita kaaoksen petoja,miehiä, koiria tai mitä ikinä olivatkaan lähestyivät kovaa vauhtia kohti siskoja. Ryhmä oli ilmeisesti pieni. Mutta mutanoituneet pedot olivat vahvoja. Nopeassa tahdissa neitoja alkoi kaatua. Trina ensimmäisten joukossa. Sekasikiöinen peto puraisi nilkkaan niin että pala irtosi. Taistelun tiimellyksessä noviisit löysivät arkun. Ja yrittivät lähteä kuljettamaan sitä pois. Arkun kuljetus ei kuitenkaan onnistunut. Ja noviisit joutuivat hylkäämään sen. Samalla kun ryhmä joutui vetäytmään taistelusta. Sen verran ehtivät katsomaan. Ja kertoivat jälkikäteen Trinalle, ettei arkussa ollut mitään merkittävää.
Päästyään turvallisemmalle alueelle. Jossa Leola paranteli kättään. Ryhmä huomasi, että Augur Joly puuttui. Tajuihin tullut Trina muisti, että Joly oli kaatunut ensimmäisenä törmättyään piikikkääseen sekasikiöön. Samassa jostain kaukaa kuului kiljaisu ja sen perään kammottavaa ulvontaa ja ujellusta. Kuin balewolf lauma raatelisi yksinäistä lammasta. Neidot puristivat aseitaan tiukemminja olivat ryhmänä valmiina. Yhtä nopeasti kuitenkin äänet loppui ja tuli hiljaisuus.... "Joly parka, rauha hänen sielulleen...". Totesi Eva hiljaa. Nopeasti ryhmä päätti hakeutua parempaan leiri paikkaan. Ja kauemmas tuosta kirotusta paikasta. Etsiessään leiriytymispaikkaa. Totesi nilkuttava Trina mielessään, "tällä jalalla ei enää tanssita...".
Leiriydyttyään sopivaan paikkaan, aloittivat sisaret hoiva ja huoltotoimet. Kesken iltatoimien vahtivuorossa oleva sisar huomasi, että jokin liikkui lähistöllä. Nopeasti ryhmä oli aseissa ja valmiina. Varjoista kuului kuitenkin heleä ääni. " Rauhaa ja siunausta Sigmarin tyttäret. Olen Augur Jade Juarez (hän joka myös kuulee vaikke näe mitään), auttakaa olen ollut täällä yksin pitkään". Autettuaan heikon ja nälkiintyneen sisaren leiriin. Kertoi hän tarinansa. Pyhä Augur oli ollut pienen saattojoukon kanssa matkalla Mordheimin läpi. Kunnes heidän kimppuun oli hyökätty. Augur oli taistelun tiimellyksessä eksynyt muista. Ja ilmeisesti muu ryhmä oli kuollut. Tarkkaa aikaa hän ei osannut noista tapahtumista kertoa. Mutta nälästä päätellen siitä oli useampi päivä. Jade kertoi jo lähes luopuneen toivosta, kunnes oli aistinut hyvyyttä täällä kurjassa rotanloukussa. Ja lähtenyt seuraamaan aistimustaan ja vaimeaa ääntä. "Lepää ja syö sisar hyvä. Nyt olet turvassa". Totesi täti Famuror. Tämän perään Trina sanoi" lepäämme tässä vain sen verran kuin on tarve. Heti kun voimamme sallii. Jatkamme matkaa kohti keskisiltaa. Ja palaamme itäpuolelle".
Luku 6. (Middle Bridge, Chance encounter skenaario. Vastassa Viuhkamiina)
Koska ryhmä oli kärsinyt vahinkoja. Ja ilmassa oli edelleen suurta vaaran tuntua. Ryhmä eteni hitaasti ja varovaisesti kohti siltaa. Vaikka kuolemat ja huono taisteluonni kaiversi mieliä. Oli mieliala kuitenkin kohoamassa. Oltiinhan matkalla kohti itää. Idässä oli koti, tuo Pikkainen Kappeli. Ja kotiin on aina hyvä mennä. Vaikkei ryhmä nyt vielä varsinaisesti kotiin ollut palaamassa. Mutta kotiinpaluu oli kyllä jo tullut Trinan ajatuksiin. Oltiinhan puhdistusoperaatiossa oltu jo pitkään. Varojakin oli kerätty kunnostus töihin hyvin. "Onkohan ne eunukit saaneet jo korjattua kappelin katon?" Trina mietiskeli. Pyhästä vasarasta ei kylläkään ollut mitään merkkiä. "Taitaa olla vain legendaa." Mietti Trina. Vaikka edelleen häntä häiritsi The Rockin johtajattaren salaperäisyys. Ja harmitti, että mahdollisesti asiasta jotain tietävä vanha Matriarkka Lords oli kuollut. No puhdistus ja varojen keruu olivat pääasia. Mutta pidetään silmät ja korvat auki.
Matka sillalle sujui ongelmitta. Lähestyttyään ylityspaikkaa, ryhmä valpastui. Jokin oli vialla. Oli liian hiljaista. "Odota täällä suojassa pyhä Augur. Tarkistamme ensin, että on turvallista ylittää silta. Jos tiukka paikka tulee. Niin sillalla olemme vailla suojaa" Komensi Trina ja ryhmä lähti tunnustelemaan varovasti ylityspaikkaa. Nopeasti epäilyt osoittautuivat aiheellisiksi. Vastarannan raunioista alkoi viuhua nuolia nopeasti ja tarkasti. Sisaret lähtivät juoksemaan eteenpäin, kohti vihollista. Tässä meidät vaan ammutaan. Vihollinen paljastui sekalaiseksi ihmisjoukoksi. Jonka johdossa oli naisia. Mukana heillä oli jo tutuksi tullut Kääpiörodun edustaja. Joka housut nilkoissa ja "gigu vilkkuen" juoksi suojaan. Mitä se kääpiö teki vanhalla patsaalla housut kintuissa...Sitä ei tyttäret halunneet edes arvailla. Edellisestä taistelusta entistä kovettuneempana Sarah ja kätensä parantanut Leola rynnäköi taisteluun. Vihollisen tarkat nuolet olivat pakottaneet ryhmän taas hieman hajalleen. Ja siskoja joutui vetäytymään taistelusta saatuaan osumia. Taistelu pysähtyi asemasodaksi sillalle. Pitkälta ja piilosta tulleet nuolet antoivat kuitenkin edun vastustajalle. Evan saatua osuman ja pudottua jokeen. Oli Trina pakotettu vetäytymään. Myös matkalta löytynyt wyrdstone säkki putosi ja katosi. "Hemmetti noita nuolipyssyjä!" Huudahti Trina, kun ryhmä kokoontui turvapaikkaan. Samalla huomaten, että oli päästänyt suustaan pahan sanan. Trina polvistui rukoilemaan anteeksiantoa ja toistamaan AveMariiaa seitsemän kertaa. "Siellä oli myös jokin velho tai sentapainen. Mutta lähinnä näytti siltä, että se yritti sytyttää itseään tuleen." Hämmästeli yksi sisarista. Lyhyt taistelua oli jälleen vaatinut veronsa. Onneksi tajuton Eva saatiin ongittua joesta. Ja näytti, ettei vakavampaa olisi sattunut. Leolan epäonni sensijaan taas jatkui. Lähitaistelussa hän oli saanut kovan iskun rintakehään. Ja se tulisi vaivaamaan häntä aina. Mutta pientä oli se vamma verrattuna varsta siskoon. Joka menehtyi usean nuolen lävistämänä.
Trina vetäytyi sivummalle ja katseli juokkoaan. Vaikka kukaan ei valittanut mitään. Hän näki, että olisi kuitenkin aika palata kotiin. Ryhmä alkaa olla väsynyt. Pitkä retki takana, monet taistelut, vammat, kuolemat jne jne...."Kyllä, ryhmä on karaistunut ja kehittynyt melkoisesti tässä ensimmäisessä puhdistusretkessään. Mutta nyt on aika palata kotiin. Lepäämään ja keräämään voimia seuraavaa retkeä varten". Mietti päätöksen tehnyt johtajatar. "Ja se vasarakin löytyy aikanaan jos on löytyäkseen. Herra kyllä johdattaa sen luo. Jos niin on tarkoitettu". Lisäksi Trinaa vaivasi kartanolta asti seurannut pahan läsnäolo. Ihan kuin meitä seurattaisiin... Aamun valjetessa. Johtajatar puhui rukoushetken päätteeksi ryhmälleen. "Olette tehneet hyvää ja arvokasta työtä. Olemme kohdanneet vaaroja ja vastoinkäymisiä. Mutta olemme myös suorittaneet esimerkillisesti puhdistusta ja varojen keruuta. Olen päättänyt, että aloitamme nyt paluumatkan kotiin." Sisarten ilostuttua asiasta, Trina jatkoi vielä puhettaan."Kerätkää varusteenne, lähdemme kotiin katsomaan miten kappelin kunnostus etenee. Keräämme siellä voimia ennenkuin aloitamme uuden retken. Ja sillä retkellä olemme taas entistä viisaampia ja voimakkaampia." "Nouskoon Pikkainen Kappeli kukoistukseen!" huusivat tytöt yhteenääneen.
Hyväntuulisen ryhmä kulki kohti kotia. Matka taittui kunnes he saapuivat risteykseen jossa näkivät oudon tapahtuman. Yksinäinen outo Sigmarin sisar tappoi juuri rottamiehen kadulle. Ja hänen vierellään viimeisteli toista rottaa isoa vasaraa heiluttava hevosmies. Ja kohta kulman takaa astui esiin toinen mies, varsijousi olallaan "loput häipyi!" Hän huusi. Ja pysähtyi katsomaan paikalle saapunutta sisar ryhmää. "Jaaha täällä on jokin neitojen kokoontuminen" Varsijousimies naurahti. Katseltuaan toisiaan hetken. Outo sisar huudahti "Pyhä Jade, olette elossa!" ja lähti juoksemaan kohti auguria. Sisar kertoi, että olivat joutuneet rottien väijytykseen. Taistelu oli ollut pitkä ja saattojoukko oli hajonnut ja eksynyt toisistaan. "monta päivää olen piileskellyt minua seuraavia rottia. Ja etsinyt samalla, että selvisikö muita. Luulin jo eksyttäneeni nuo kurjat sekasikiöt. Mutta löysivät minut kuitenkin ja hyökkäsivät kimppuuni. Onneksi nämä miehet tulivat avuksi". Sanoi sisar ja kääntyi miesten suuntaan. "Olen kiitollinen teille avusta, arvon herrat". "Ei kestä kiittää, tämä oli meille pelkkä ilo", Sanoi hevosmies ja hypähti alas ratsunsa selästä. "Olen tievalvoja Peter North ja tässä on serkkuni Randy Spears. Tileanin ampujia. Olemme olleet vuosia poissa kotoa, kun sattumalta kohtasimme. Olemme palaamassa kotiseuduille Itään." Hevosmies kertoi. "Jokin nerokas päähänpisto sai meidät oikaisemaan Mordheimin läpi. Olemme matkalla itäiselle portille ja sitä kautta kotiseudulle." Jatkoi toinen miehistä. Trina hymyili miehille ja vastasi" Olemme myös matkalla kohti itäistä porttia. Koti kappelimme sijaitsee sen lähellä. Liittykää seuraamme, meillä on ruokaa ja juomaa. Palkitsemme myös teidät koska pyytettömästi autoitte pyhää sisarta".
Seurue päätti pysähtyä aterioimaan ennen matkan jatkamista. Johtajatar puhutteli miehiä samalla, kun ryhmä lepäsi ja söi. Jossakin keskustelun vaiheessa Trinan mielenkiinto kohdistui hevosmiehen isoon vasaraan. "Sinulla on melkoinen ase. Onkos siinä Sigmarin pyhä merkki?" Kyseli Trina. "Voi olla." vastasi Peter. Ja jatkoi. "On tämä kyllä melkoinen ase. Se on auttanut minut monesta tukalasta paikasta. Sain tämän vasaran pään vuosia sitten. Varren siihen jouduin kyllä itse tekemään. Se kun siitä puuttui." Trina valpastui "Mistä sait sen?" Hän kysyi. Peter hörähti nauramaan. " Vähän samanlaisessa tilanteessa kuin hetki sitten. Vuosia sitten autoin erästä Sisarta. Oli joutunut ahdistelluksi. Hän sitten antoi kiitokseksi tämän vasaran osan. Kertoi että tästä saisin mahtavan aseen." "No onhan se hyvä ollut, taitaa olla minun kohtaloni autella Sigmarin tyttäriä" Jatkoi Peter hymähdellen. "Hmm...Mikähän sen sisaren nimi mahtoi ollakkaan...Onkohan enää hengissä, oli silloin jo iällä...Olikos se nyt joku Tracy tai Daisy. Jotain sinnepäin" Tokaisi Peter ja jatkoi syömistä. Trinan silmät alkoivat loistamaan. Ja juuri kun hän oli aloittamassa lisäkyselyn ryöpyn. Niin Peterin hevonen pillastui ja alkoi pomppia levottomasti..." Aseisiin ja valmiina, saamme seuraa! Tämä vahtikoira ei turhaan hötkyile!" Huusi Peter ja syöksyi vasarakädessä hevosensa selkään....
Viimeksi muokannut syrja, Ma 08.06.2015 02:31. Yhteensä muokattu 26 kertaa.
Peli on peli. Voi mennä hyvinki
Silti kaikki on paskaa paitsi kusi.
Tapot 6 (mutantti Otton alaisuudesta, kääpiötaistelija Josephin oluttuvan metsästäjistä, jätti ja 3 kääpiötä Hans De Luxin miehistöstä)
Kuolleet sankarit Bestigor Kivisarvi, joka ei palautunut taistelusta jätin kanssa
Pysyvät vammat Arpinahka on nimetty suorastaan pelkoa herättävien arpiensa mukaan.. Lisäksi Victorialla on pysyvät vammat kädessä (hand injury), jalassa (smashed leg) ja rintakehässä (chest wound) eikä järjessäkään enää ole kehumista (bitter enmity). Arpinahallakin on bitter enmity, jos se lasketaan ;)
Kuvaus
Heinrich oli ollut vanha noitien metsästäjä jo kauan. Hän epäili, ettei monikaan hänen johtamistaan sotilaista ollut edes syntynyt kun hän jo poltti ensimmäistä noitaansa. Ihmisten pahat, tai epätoivoisiahan ne useimmin olivat, teot eivät häntä enää juuri liikuttaneet. Hän oli todennut jo kauan sitten, ettei hänen tehtävänsä oikeasti edes ollut pahuuden, vaan levottomuuden torjuminen. Hän kierteli maaseutua ja tuomitsi kuolemaan muutamia ihmisiä, jotta suurin osa kansasta tuntisi että heitä suojeltiin.
Valitettavasti Heinrich oli muutaman kerran urallaan törmännyt myös aitoihin "pahuuden voimiin". Kansanviisaus hullujen voimista oli puoliksi totta ja jotkut himoitsivat voimaa niin paljon, että ajautuivat hulluuteen ja sanoinkuvaamattomien olentojen leikkikaluiksi. Maailmassa tuntui olevan paljon sellaista, mitä Heinrich ei ymmärtänyt. Iän karttuessa hän oli alkanut yhä useammin ajatella, että hän oli erittäin epäkiitollisessa asemassa; hän ei ymmärtänyt maailmassa piileviä voimia sen paremmin kuin tavan kansalainenkaan, mutta työnsä vuoksi hän tiesi siitä huomattavan paljon enemmän. Kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen hän matkusti synkissä maisemissa ainoana tehtävänään tutkia tapauksia, joissa tavalliset, yksinkertaiset ihmiset tekivät virheen ja joutuivat maksamaan siitä enemmän, kuin olisivat pahimmissa painajaisissaankaan osanneet kuvitella.
Hänen viimeisin, kolmen viikon matkansa oli päättynyt pari tuntia sitten iltapäivän lopulla pieneen, Myllynpääksi kutsuttuun kylään joka oli kuulemma kirottu. Epämääräisten uutisten mukaan siellä asui nainen, jolle oli syntynyt epämuodostunut lapsi jota naisrukka ei ollut suostunut antamaan kylän papin…hoidettavaksi. Huolestuneet kyläläiset olivat vaatineet lasta uhrattavaksi, mutta nuori äiti oli telkeytynyt kotiinsa ja suuriäänisimmät kyläläiset olivat alkaneet sairastella. Yhteensattuma oli ollut liikaa kyläläisille ja Heinrich oli hälytetty paikalle. Nyt näytti siltä, että hän oli saapunut aivan liian myöhään. Myllynpään rakennukset olivat suurimmaksi osaksi tulipalojen vaurioittamia eikä missään näkynyt elämää. Hän istui paikallisen sepän pajan hiiltyneellä kivijalalla ja katseli sateiselle toriaukealle. Hän oli käskenyt mukanaan kulkeneet sotilaat partioimaan kylän ympäristöä saadakseen hetken rauhan. Käsissään hänellä oli noin kymmenvuotiaan lapsen kaluttu reisiluu. Jossain vaiheessa sepän paja oli muuttunut ruokasaliksi ja joka puolella sen lattialla lojui ihmisten luita, jotka oli purtu poikki ja imetty tyhjiksi.
Yksi hänen sotilaistaan juoksi häntä kohti pitkin itä-länsi katua. Thomas, mikäli hän oikein muisti. Nuori, luotettava ja osaava mies.
-"Pomo! Pohjoisesta metsästä tänne kulkee puolen tusinan verran isoja, outoja jalanjälkiä. Aika erikoisia, en tunnista yhtäkään. Näyttää siltä, että ne ovat jatkaneet täältä kohti itää. Mukanaan ilmeisesti kaksi vankia; nainen ja iso mies."
Heinrichin pää lysähti hänen hartioidensa väliin. Mies ei ollut kertonut mitään yllättävää, vain vahvistanut hänen pelkonsa. "Iso mies" oli todennäköisesti vain viikkoja vanha, eikä suinkaan vanki. Nainen oli matkassa myös vapaaehtoisesti, johtajana poikansa rinnalla. Nyt Heinrichin tarvitsi enää hukata parin päivän verran aikaa, että nainen saisi etumatkaa ja pääsisi riittävän kauas itään, Mordheimiin asti, niin että Heinrich voisi palata normaaleihin töihinsä.
...
Victorian päiväkirja
1.
En ole vielä varma olenko vanki vai en. Minua kohdellaan kunnioittavasti mutta en saa koskaan olla yksin, eikä minua kuunnella kuin erityistapauksissa. Toisaalta en tiedä ymmärtääkö poikani lisäksi kukaan edes puhettani. Kun saavuimme kaupungin laitamille, pedot pystyttivät metsän siimekseen saman tien jonkinlaisen alttarikiven ja majan minulle. Eräänä yönä heräsin painajaiseen hirviöistä ja verenhimoisista ihmisistä ja heti kun sain silmäni, joka elukka leirissämme tuijotti minua (en tiedä nukkuvatko ne oikein ikinä). Selitin hämilläni uneni pojalleni joka reagoi vertahyytävällä huudolla ja ennen kuin tajusinkaan, koko joukko oli jo liikkeellä ja minua kannettiin kohti rauniokaupunkia.
Auringon noustessa petolauma haravoi jo kaupungin ympärystää ja varmaankin hajuaistinsa avulla he yhyttivät pian jonkinlaisen ihmis-mutantti-joukon, mistä tuli tietenkin välittömästi tappelu. Minut tiputettiin sylistä ja piilouduin heti lähimmän talon taakse, mutta poikani ja hänen seuraajansa syöksyivät ulisten kohti ihmisiä. En oikeastaan tiedä mitä tapahtui sillä löysin aika hyvän piilon… Jonkun ajan kuluttua kuitenkin yksi isoimmista joukkomme otuksista käveli suoraan luokseni ja nosti olalleen istumaan kuin pikkuvauvan. Kukaan ei näyttänyt kuolleen vaikka kaikki olivatkin veren ja haavojen peitossa, mutta joukon pienimmät oli valjastettu yhden ihmisen paloitellun raadon kantajiksi.
Sinä iltana, riehakkaiden syöminkien ja juhlinnan aikana, leiriimme ilmestyi yksinäinen ihmisen ja vuohen epämääräinen risteytys joka pienen nahinan jälkeen hyväksyttiin joukkoon mukaan. Pelkään nukahtaa, painajainen kummittelee vieläkin mielessäni…
2.
Edellisestä merkinnästä on kulunut muutama keskenään tappelemisen ja metsästämisen täyteinen päivä. Minä olen syönyt marjoja ja sieniä, koska en osaa tehdä tulta ja kukaan ei tunnu ymmärtävän, mitä tarkoitan nuotiolla. Olen riutunut ja masentunut. Kaiken lisäksi heräsin viime yönä taas painajaiseen. Näin unta olevani poikani kanssa kylmässä, vihreällä liekillä palavassa talossa. Pelkäsin puhua mitään, ettei minua taas otettaisi mukaan jollekin tappelureissulle, mutta minua ahdisteltiin niin kauan että sanoin edes jotain ja reaktio oli tasan sama kuin viimeksi. Pedot juoksivat koko päivän pitkin kaupungin katuja ja pysähtyivät vain kysymään minulta, josko jokin rakennus näytti uneni talolta. Kun viimein väsyneenä tunnistin rakennuksen, kaikki syöksyivät sisään ja alkoivat repiä lattiaa ja seiniä riekaleiksi kynsin, hampain ja sarvin. Piilouduin pöydän alle.
Jonkin ajan kuluttua syliini työnnettiin kamalalta haisevia vihreitä kivensiruja. Kaikki näyttivät valppailta ja nuuskivat ilmaa korvat höröllä. Poikani tarttui minua kädestä ja koko lauma ampaisi juoksuun kun taloon osui ensimmäinen nuoli. Seurasi valtava taistelu jossa kaikki kävivät silmittömästi korttelin päässä liikkuvien kääpiöiden kimppuun. Vedin miekkani esiin ja yritin väistellä kaikkia ja kaikkea kun pedot raastoivat ja repivät kääpiöiden varusteita ja ihoa. Ammuskelu jatkui ja moni kaatui nuolista saatuihin haavoihin, mutta lopuksi, kuin jostain merkistä, kaikki ampaisivat juoksuun takaisin kohti leiriämme ja pysähtyivät vasta alttarikivellä.
Minuun sattuu, olen mustelmilla ja nälkäinen ja peloissani. Kaksi aamulla mukaan lähtenyttä otusta oli kuollut ja poikani melkein tappoi alttarikivellä yhden lisää. Kuitenkin illalla leiriimme saapui lisää näitä kummajaisia, isompia ja pelottavampia kuin edellinen ja heidätkin hyväksyttiin muutaman rähinän jälkeen joukkoon. En ymmärrä mitään.
3.
Olin heikko ja eksynyt, mutta nyt ymmärrän kaiken. Luulin jo kuolevani nälkään ja väsymykseen, mutta epätoivoissani aloin syödä petojeni metsästämää lihaa. En edelleenkään tiedä, mitä se oli, mutta en ole koskaan syönyt mitään niin hyvää! Kun aloin ahmia ja veri tahri vaatteeni, koko oliolauma pysähtyi ja jäi tuijottamaan minua ja kun olin viimein kylläinen kaikki alkoivat ulvoa korviahuumaavasti ja juhlivat koko yön - tappelemalla ja juomalla varastettua olutta. Kun heräsin seuraavan päivän iltapäivällä, tuli mieleeni, että kaupungista saattaisi löytyä oikeita aarteitakin ja samassa mieleni täytti kuvat pelottavasta ihmisenkaltaisesta otuksesta joka vartioi tiettyä taloa. Aloin selittää ideaani (Unta? Visiota?) ja petolauma lähti heti liikkeelle. Minut kannettiin kuten aiemmin ja kaduilla kaikki levittäytyivät etsimään kuvailemaani rakennusta.
Ennen pitkää rakennus löytyi ja kaikki ampaisivat sitä kohti, isoimmat tuuppivat pienempiä tieltään. Jostain ilmestyi kuitenkin valtava joukkio valkoisiin pukeutuneita ihmisnaisia, jotka alkoivat ampua kiviä minun perhettäni kohti. Aarteen sisältävässä talossa oli käynnissä taistelu aarteen vartioita vastaan ja poikani kävi rynnäkköön kohti asioihin sekaantuvia kaapuakkoja. Taistelin itse mukana ja leikkasin pään irti yhdeltä aarteen vartijoista, mutta jouduimme perääntymään, ettei minun rakkailleni kävisi kuinkaan.
Kun saavuimme leiriimme, poikani tappoi välittömästi yhden leirimme ympärille kerääntyneistä monista ihailijoista ja ehdokkaista ja kertoi kaikille minun osuudestani. Kertomuksen päätteeksi alkoi taas juhlinta ja muutama taistelu ryöstösaaliista, ruuasta ja arvostuksesta, mutta minä vetäydyin sivummalle suunnittelemaan tulevaa. Kaupunki on minun ja minun perheeni ja kaikki muut siellä ovat vain ruokaa, eivätkä muuta. Ihmiset maailman syöpä ja aion tuhota heidät kaikki tästä kaupungista alkaen!
4.
Jätimme leirin auringon noustessa kun Kivisarvi ja Mustahammas, poikani apurit itsepäisten petojen johtamisessa, olivat saaneet Arpinahan pysymään jaloillaan. Mahtavan mylvinnän ajamana koko joukko kierteli katuja ja etsi ihmisiä surmattavaksi. Muutamien yksittäisten löytöjen jälkeen poikani sai vainun ihmisjoukkiosta ja aloimme hyökkäykseen.
Pelkurit olivat kiivenneet nuoliensa ja pyssyjensä kanssa korkeaan taloon.. Minun petoni kiipeävät sellaisia säälittäviä rakennelmia pitkin helposti ja vaikka ihmiset yrittivät harhauttaa meitä lähettämällä kimppuumme demonivelhon, eivät he mahtaneet meille mitään!
Poikani heitti heidän johtajansa omin käsin alas rakennuksen kolmannesta kerroksesta ja raukat pakenivat kun näkivät suurimman soturinsa voitettuna. Paikalta ei löytynyt mitään sen kummempaa, eikä kukaan ollut vielä saanut kyllikseen tappamisesta joten jatkoimme heti matkaa syvemmälle kaupunkiin. Yksi lauman goreista on höpöttänyt koko päivän, kuinka neljä ihmistä ampui häntä kuuden askeleen päästä eikä häneen jäänyt naarmuakaan ja kuinka se on merkki jumalten suosiosta...suosio taitaa olla koetuksella jos tuo jatkuva pulina ei kohta lopu!
5.
Illalla löysimme keskeltä kaupunkia valtavan luolan, jonka ympärillä oli selvästi taisteltu ennenkin. Merkit näyttivät lupaavilta, joten laskeuduin pimeyteen Arpinahan ja parin muun kanssa. Jumalat eivät antaneet meille aikaa tutkia luolaa paljoakaan, kun ylhäältä kajahti jo poikani taisteluhuuto ja lähdimme kiipeämään takaisin ylös.
Kimppuumme oli hyökännyt kääpiöitä! Poikkeuksellisen sekavia sellaisia, olivat jopa tuoneet mukanaan kahta valtavaa asetta heiluttelevan jätin! Sitä mukaa kun pääsimme luolasta maan pinnalle, me kaikki paiskauduimme kääpiöiden kimppuun ja poikani, aivan kuten kuuluukin, hyökkäsi suurimman vihollisen kimppuun. Kivisarvi juoksi ylpeänä johtajansa rinnalla, mutta edes hänen sarvensa eivät kestäneet jätin onnekasta nuijan iskua! Toinen kuuluisista sarvista murtui ja jätti ehti vielä murskata Kivisarven toisen olkapään ennenkuin Miehensurma leikkasi mokoman jätin kuolaavan pään irti.
Lyhyen, mutta kiivaan kahakan jälkeen kääpiöt alkoivat vetäytyä ja osa meistä seurasi heitä heitellen kiviä ja pilkaten punakoita töppöjalkoja.
Illalla, nuotion äärellä, kun jätin parhaat palat alkoivat olla syötyinä tapahtui se, mitä kaikki olivat hiljaa odottaneet. Lauman suurin sarvipää haastoi Kivisarven taisteluun tämän asemasta. Tietenkin haaste otettiin vastaan ja kaikkien seuratessa ympärillä nousukas repi yksikätisenä taistelleen vastustajansa kurkun auki. Voiton merkiksi hän häpäisi uhrinsa murtamalla tämän toisenkin sarven (mitä on soturi ilman sarvia?!) ja söi palaset saaden sillä lailla uhrinsa voimat. Heikkous karsiutuu joukkiostamme ja poikani julisti jo, että seuraavalle retkelle otamme suuremman porukan kuin koskaan ennen. Loppuilta oli yhtä kahinaa siitä, ketkä pääsisivät kaupunkiin enkä minäkään malttaisi odottaa seuraavaa päivää ja unelmoin että löydämme ennätyssaaliin ihmisiä!
Loordi Emerich pyöritteli Mordheimin karttaa pöydällään tuskastuneena. Hänen kaivos yrityksensä oli nähnyt hyviä ja huonoja aikoja hänen pitkän uransa aikana, mutta koskaan eivät asiat olleet näyttäneet näin synkiltä. Emerich oli korviaan myöten veloissa ja vaarassa menettää hänen kaivosyrityksensä, jonka pitäisi olla hänen suurin perintönsä tälle maailmalle. Mordheimin kylä oli oli kuulemma täynnä vaarallista saastakiveä, josta lähteiden mukaan saisi kovaa hintaa, kun vain tuntee oikeat ihmiset. Tuon vaarallisen kiven kuljettaminen ja prosessointi ei olisi vanhalle louhoskonkarille mikään ongelma, mutta koska kyseinen kivi oli erittäin laitonta ei hän voisi laittaa asialle ketään hänen palkallisistaan pelkäämättä
etteikö joutusi roviolle, jos hänet liitettäisiin kyseisen tuotteen kanssa pelaamiseen.
Oli siis lähdettävä itse.
Hänen tyttärensä Cassandra ja Fiona saisivat tulla mukaan, kuten myös hänen kaksi luotetuinta palveliaansa Rodney ja Orson.
Kourallinen Reiklandin parhaita jousiampujia saisi riittää, hän tuumi mielessään. Heidät hän pystyy kyllä hiljentämään rahalla jos siihen tulee.
Se on siis päätetty.
"Rodney ja Orsonin vetelys!! Herättäkää tytöt, pyytäkää heidät luokseni ja pakatkaa vankkurit ja hevoset pitkää matkaa varten."
Emerich hieroi käsiään yhteen hermostuneesti ja nojasi tuoliinsa kulmakarvat kurtussa.
Hän ei antaisi elämäntyönsään valua hukkaan ilman taistelua.
Freelancer:
Sir Johan Arnell
-Sword
-Shield
-Lance
-Heavy armor
---Warhorse---
Kokemus: 1
Pit Fighter
*****
LOKIKIRJA:
Lokimerkintä 1.
Kääpiöitä, karvaisia hemmetin kääpiötä Mordheimissa. Kestäviä penteleitä, ei saatu yhtään hengiltä. Pääsivät perhanat karkuun.
Saastakiveä ei löytynyt kunnolla. Etsinnät jatkuu.
Lokimerkintä 2.
Saastakiveä löytyi jo paremmin, mutta saamari lisää kääpiöitä! JA SILKOITA! Tällä kertaa niillä oli maagi mukana! Käsittämätön paikka tämä..
Kaivuureissun pitää pysyä salaisena, joten kaikki mikä liikkuu ammutaan. Molemmat pölvästipalvelijat kehittivät melkoisen vihan
noita möhömahaisia tappijalkoja kohtaan. Koomista sinänsä. Viikon saastakivi quota ei vielä täynnä, levon jälkeen etsinnät jatkuvat.
Lokimerkintä 3.
Hukkareissu saastakiven suhteen. Jotain jumalattomia karvahirviöitä jokapuolella ja joku hemmetin sekopää maagi taas! Hengenlähtö oli lähellä useammalla meistä, mutta selvisimme mustelmilla. Tytöt värväsivät jonkun harhailevan kuolemaa kaipaavan kääpiön remmiin mukaan. Tässä vaiheessa aivan sama, alkaa näyttää muutenkin toivottomalta. Olen liian vanha tällaiseen kuraan. Nyt olutta.
Lokimerkintä 4.
Siirryimme rikkaamalle alueelle Mordheimiin. Saastakiveä havaittu suuria määriä. Tällä kertaa tömäsimme ihmisistä koostuvaan sotajoukkoon, onneksi saimme hoideltua heidät ilman ongelmia. Tutkitaan kaupunki läpi jos löytyisi vielä paremmin saastakiveä jostain muualta, jos ei, niin palaamme tänne louhimaan.
Lokimerkintä 5.
Jumalaton ikivanha rottaogre istui massiivisen aarteen päällä. Saastakivi esiintymä on pakko olla vahva täällä, koska rotta ogren koko ja mutantti otukset hyökkäsivät niskaamme. Menetimme sen haisevan kääpiön mutanteille, mutta tytöt hommasivat toisen tilalle.. Voi sigmarin nimeen, en kestä! Aagh! Orson joutui hukkaan taistelun tohinassa ja selitti jotain ihme tarinaa eeppisistä gladiaattoritaisteluista ja höpi höpi. Palkkasin Sir Johanin suojelemaan meitä, koska alkaa rumasti näyttämään siltä, että vastaan tulee mitä pahempia vastuksia mitä enemmän tätä riivattua kaupunkia pöyhii. Kallis ratsumies, mutta toivottavasti joka pennin väärti.
Lokimerkintä 6.
Jahtasimme sigmarin papittaria lähellä siltaa. Rentut olivat roudaamassa saastakiveä pois alueelta (MINUN MAILTANI!). Saimme heidät kuitenkin pysäytettyä ilman suurempia ongelmia ja pelastettua tavaran. Alkaa tuntumaan siltä, että pystyn kuitenkin vielä pelastamaan yritykseni.. Mikään ei silti ole koskaan varmaa. Jostain syystä maagini haisee hemmetisti kuselle.. Huippuampuja Jimin palkkasin pysyvästi. Jumaleisson se jätkä osaa ampua! Kun taas tuo hämmentävän kimaltava ritari Johan lunasti kyllä puheensa, hän seivästi kiiltävän peitsensä kanssa noita sekopäisiä ämmiä kuin heinää. Ihana mies. Esikuva kaikille. Taitaa tykätä lapsistakin vielä. Tosi mukava jätkä ja kuulemma kauhea panomies. Taidanpa naittaa yhden tyttäristäni hänelle.
Viimeksi muokannut Viuhkamiina, To 04.06.2015 23:10. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Oli kulunut kaksi viikkoa, kun Haimirich oli saanut tuon kirjeen. Nyt hän seisoi miesjoukon lomassa nuotion ympärillä. Osan miehistä hän tunnisti, mutta osa oli täysin vieraita. Arpisia veteraaneja kaikki, lukuunottamatta hänen henkilökohtaista palvelijaansa Martinia. Hyviä miehiä, Haimirich ajatteli.
Hamirich itse oli ollut varakkaan ja kunniallisen aatelisperheen ainoa perillinen. Hän oli kolmas poika, mutta molemmat vanhemmat veljet olivat menehtyneet. Toinen jo lapsena, hukkui jokeen. Vanhin, vasta hiljattain, kamalan taudin kourissa, joka vei ensin järjen, ja sitten ruumiiin. Isänsä hän oli menettänyt jo aiemmin, ja äitinsä kuoli suruun vanhimman pojan tähden. Haimirichistä ei pitänyt tulla arvonimen perijää, mutta niin oli käynyt. Sackingdorfin Lordi Hamirich, oli havitellut uraa sotilaana, mutta hänen isänsä oli aina pitänyt huolen, että hän sai vain turvallisia palveluspaikkoja, eikä hän ollut osallistunut kunnon taisteluihin. Muutenkin, sotilasuraa hän käytti lähinnä neitojen hurmaamiseen ja taistelukokemusta oli vain turhanpäiväisistä selkkauksista ja kunnianloukkauksista johtuneista kaksintaisteluista ja kännisistä nujakoista majataloissa ja aatelisten juhlissa. Ei, hän ei ollut kovinkaan kunnollinen mies, eikä erityisen rohkea. Naisia hän osasi kuitenkin narrata, ja olikin saanut tietynlaisen maineen seurapiireissä. Tämä taipumus näytti nyt koituneen hänen kohtalokseen, ehkä myös koko suvun. Hän oli todella raivostuttanut Averlandin Kreivin pahemman kerran, päädyttyään petipuuhiin tämän tyttären kanssa. Ei kestänyt kauaa, kun jo Sigmarin inkvisiittorit olivat julkisesti syytäneet häntä houreudesta ja he olivat vihjailleet jopa noituudesta. Hänen sukunsa tilat olivat takavarikoitu ja varat jäädytetty, toki huoleton elämä ja juhliminen olivat jo kuluttaneet kirstut melkein tyhjiksi. Syytteet tietenkin olivat tekaistuja, kreivi halusi suojella tyttärensä kunniaa, eikä asioiden todellinen laita päässyt päivänvaloon. Haimirichin ahdinko oli suuri, hän tarvitsi varoja palauttaakseen perheen kunnian ja esi-isiensä maat taas haltuunsa. Jälkeläisiä hänellä tiettävästi jo olikin, mutta kukaan heistä ei kantanut hänen nimeään.
Mutta tuo kirje. Hamirichin vanha tuttu oli sen lähettänyt. Hänen sukunsa mailla asunut kummallinen erakko ja metsäläinen. Milchiksi tätä oli kutsuttu, kalpea kun oli kasvoiltaan. Häntä tyypillisesti syytettiin, kun karjaa oli silvottu tai muuta ikävää tapahtunut, mutta Heimirichin isä oli aina pitänyt tuon eriskummallisen miehen puolia. Mies kai oli vanha, mutta kasvonsa sileät kuin pojalla. Jotkut epäilivät hänen juovan neitsyitten verta. Haimirich ajatteli tämän olevan humpuukia, etenkin kun hän oli itse pitänyt huolen, että neitsyitä ei liiemmin hänen sukunsa mailla nähty. Kuitenkin, tämä kirje. Milch vaikutti tietävän hänen ahdinkonsa, ja oli ehdottanut ratkaisua. Kuulemma tuhotussa Mordheimissa oli helposti rikkauksia ja valtaa saatavilla niille, jotka olivat kyllin vahvoja ja rohkeita. Milch oli luvannut tavat Heimirichin ja miesjoukon, joka hänen oli määrä kasata, Mordheimissa ja auttaa heitä tuossa kirotussa kaupungissa pientä korvausta vastaan.
Kersantti Haddock astui eteenpäin ringistä nuotion valoon. Tuo erityisen arpinen veteraani korotti ääntänsä saadakseen miehien huomion ja kevyt puheensorina lakkasi. "Tiedätte miksi olette täällä! Esittelen teille nyt sotajoukkomme kapteenin, Lordi Von Sackindorfin." Hän osoitti Hamirichiin. Miehet odottivat hiljaa tutkien aatelista tuimilla katseillaan.
Kersantti itse, oli Haimirichin isän vanha ystävä, ja oli suostunut Haimirichin pyyntöön kunniavelan tähden. Hän piti retkeä hölmöläisten matkana, mutta oli suostunut siitä huolimatta. Mukanaan hän oli tuonut parhaat miehensä. Neljä veteraania Vuoristosolan vartijoista, jotka kaikki olivat olleet vapaaehtoisia. Solassa oli ollut hiljaista ja miehet halusivat parempaa palkkaa ja taistelua. Kersantti itse oli lähinnä juopotellut viime ajat, ja tämä retki saattaisi pelastaa hänet ryyppäämästä itseään hengiltä. Mukana oli myös kaksi vuoristojääköriä. Loistavat jousimiehet ja tiedustelijat. He olivat Pfeilwerferin veljekset Hans ja Karl, aikanaan he olivat olleet salametsästäjiä Haimirichin suvun mailla, mutta kiinni jäätyään saivat mahdollisuuden palvella armeijassa. Olisi ollut vaikea uskoa, että nämä jurot metsäläisjunttiveljekset olisivat osanneet olla kiitollisia tästä armeliaisuudesta, mutta näin ilmeisesti oli, koska he olivat osallistuneet mukisematta ja vapaaehtoisesti Mordheimin retkeen.
"Miehet! Olen kiitollinen, että olette täällä ja liittyneet tähän retkeen!" Sanoi Haimirich samalla asteen eteenpäin nuotion viereen. Jännitys puristi hänen rintaansa, mutta hän ei näyttäisi näille miehille sitä. "Retkestä tulee vaikea, ja osa teistä ei ehkä palaa. Mutta ne jotka palaavat tulevat olemaan rikkaita, eikä teidän tarvitse enää tehdä töitä. Lupaan myös auttaa teitä kaikin mahdollisin tavoin, kun saan maani ja tittelini takaisin." Hän tuskin tarkoitti kaikkea tuota, mutta ajatteli, että näin pitäisi nyt sanoa. Nuotion ympärillä käytiin vielä läpi jokaisen rooli sotajoukon osana. Pfeilwerferin veljekset olisivat tiedustelijoita ja tukisivat muita kauempaa jousillaan. Haimirichin palvelija Martin Staedtler vastaisi ruokahuollosta. Muitakin vastuualueita jaettiin, veteraani Pilsner sai kannettavakseen oluttynnyrin ja Urguell loput ruokatavarat, mitä Martin ei jaksanut kantaa. "Miehet, lähdemme aamunkoitteessa!" Huusi Haimirich Lopelta ja nosti miekkansa ilmaan, "Näytetään niille mistä Averlandin miehet ovat tehty! Averland!" Hän huusi, ja miehet yhtyivät isänmaallisen huutoon, osa enemmänkin muodon vuoksi, ja vailla ilman sen suurempaa tunteen paloa.
Aamun koittaessa nuotio oli sammunut ja horisontissa saattoi juuri nähdä joukon miehiä taivaltaan kohti tuota Kirottua kaupunkia, jota oli ennen Mordheimiksi kutsuttu.
Luku 1
Kampfgrubbe von Sackindorfin rähjäisen näköiset ja kivuliaan oloiset miehet jurottivat Slim Pickings nimisen majatalon nurkkapöydässä Cutthroats denissa. Tänne he olivat perustaneet tukikohtansa. Keskustelu kävi kiivaana, vaikka sitä yritettiinkin käydä puoliksi kuiskaten ja hampaiden välistä sihisi kirosanat. Monet miehistä ajattelivat tehtävän hylkäämistä heti alkuu. " Ensimmäinen kerta kun olimme raunioissa ja jo menetimme Messerin ja Kessun" Sihisi Sotamies Urguell., "Ja v*tun lohikäärmeelle vielä. Lohikäärmeelle! En minä tullut tänne lohikäärmeitä tappamaan. Jos tämän olisin tiennyt, olisi perseeni kotona." Hän jatkaa. Sotamies Pilsner keskeyttää " eikä edes sitä Kirottua kiveä löytynyt nimeksikään, emme me tästä mitään kostu. Kaikki kuluu varmaan siihen, kun Herra isoherra, Herra Kapteeni, Herra Vooo-oo-oo-on Sackindorffi käy huorissa ja juhlii. Miksei hän voinut joutua sen lohikäärmeen kitaan kersantin sijasta... Mutta näittekö, se lisko tuli ilmiselvästi humalaan syötyään kersantin, hah! Hahahaa! Aivan takuulla tuli. Vanha Haddock oli epäilemättä melko marinoitunut suupala Hahaha." Muutkin yhtyvät nauruun hetkellisesti, ennen kuin se yhtäkkiä katoaa. Kapteeni itse on ilmestynyt miestensä luokse ja seisoo pahaenteisenä pöydän päässä. "Hyvä että mieliala on koholla." Hän toteaa vinosti hymyillen. "Retki ei mennyt suunnitelmien mukaan, ja menetimme arvokkaat toverit, mutta huomenna lähdemme jälleen. Otetaan maljat kaatuneille!" Miehet kohottavat maljat ja kippistävät huutaen kaatuneiden tovereiden nimiään. Kapteeni Haimirch Von Sackindorf jatkaa " Saanko esitellä teille uuden kersanttinne. Onni oli matkassa, kaiken tämän epäonnen keskellä. Hän on Averlandilainen, ja tämän kaupungin veteraani. Te tottelette, häntä kuten Haddockia tottelitte, ja ehkä pysytte hengissä. Saanko esitellä Seidelman Schwalb." Rujo ja rähjäinen mies astuu miesten eteen. Toisn kun aiemmalla kersantilla, hänellä ei ole hienoa uniformuja tai edes sulkaa päässä, mutta kasvojen kovuus ja miehen olemus kertovat tämän olevan veteraani ja kokenut taistelija, vyöllään roikkuu kulunut aamuntähti ja kilpeä täplittävät kuivuneet veriroiskeet. "Aivan hyvä, Kapteeni.. Kiitos." Hän kääntyy puhumaan miehille "olen kova, mutta reilu, enkä pompottele teitä turhaan. Jos käsken, se on teidän omaksi parhaaksenne. Olette jo varmaan hiljalleen ymmärtämästä mihin olette ryhtyneet. Tämä kaupunki ei ole mikään leikkipaikka, tai joku kiva sota örkkejä vastaan. Tämä on helvetti ja ne jotka sieltä palaavat, ovat niin pahoja, etteivät edes helvettiin kelpaa. Miettikää tätä aamuun, tälläisessä joukossa ei ole tilaa epäilijöille tai pelkureille." Uusi kersantti toteaa samalla kumartuen pöydän yli miehiä kohti. "No se siitä, hän nostaa tuopin, kiitokset kun otetta minut joukkoonne" hän toteaa virnistäen, "Kippis". Miehet nostavat tuopit ja vastaavat kippistelyyn. Kapteeni itse nielaisee vaivaantuneena ja muistelee vielä kammottavaa lohikäärmettä, ja niitä helvetin sekasikiöitä, joiden kanssa hän miehineen kävi rinta rinnan tuota kammottavaa hirviötä vastaan. Epäilys kalvaa hänen mieltään, ja kuumeisesti hän mietti missä oli Milch, jonka oli jo määrä tavata heidät täällä, mutta josta ei ollut kuulunut sanaakaan. Ei ollut vaihtoehtoja, kun lähteä uudestaan tuohon helvetilliseen kaupunkiin. Hän otti vaivaantuneena hymyn kasvoilleen ja palasi juomaan vielä miestensä kanssa. Saattoi olla hyvinkin, että hänen henkensä riippuisi siitä, mitä nämä miehet hänestä ajattelisivat. Huomenna he palaisivat tuohon helvetinloukkon.
Luku 2
Näreissään Kampfgrubben miehet talsivat kohti Slim Pickings majataloa. Mielialat olivat matalat. Aiemmin iltapäivällä tutkiessaan metalliseppien korttelia olivat he törmänneet Reikinmaalta tulleissiin ihmisiin. Kukkomaisin elkein ja solvauksia huudellen olivat Von Sackingdorfin miehet lähestyneet näitä nulikoita, mutta liian myöhään huomanneet Vuoristojääkäriensä varoitukset. Vastustaja oli ovelasti asettanut jousimiehensä vanhan sepän pajan raunioihin kukkulamaisen rakennelman päälle. Ja täältä nämä hyvin tarkat jousimiehet olivat ampuneet ja estäneet Averlanderlaisten etenemisen täysin. Iskuakaan ei vaihdettu joskin vuoristojääkärit vastasivat pitkäjousillaan ampumiseen. Useilla miehistä oli nuolen haavoja siellä täällä, mutta mitään vakavampaa ei ollut sattunut. Vihreää kiveäkin oli löytynyt niukasti.
Päästyään majataloon odotti heidän vakiopöydässään kuitenkin iloinen näky. Haimirichille tuttu kalpea muukalainen Milch. Tämä oli tuonut mukanaan henkilökohtaisten henkivartijansa, myös Avelandin armeijan värejä kantavan puolituisen, joka nasaaliäänellä esitteli itsensä Potter Kleinwieneriksi. He olivat tulleet liittyäkseen joukkoon ja opastamaan Haimirichia ja tämän miehiä Mordheimin tutkimisessa. Palkaksi he halusivat ensialkuun kaikki ryhmän vihreät kivet. Nyt heidän onnensa todella kääntyisi ajatteli Haimirich. Miehet eivät vaikuttaneet yhtä optimistisilta ja Kersantti Seidelman päätti käydä tarkkaan läpi etsintäkuulutukset, sillä jostain hän tuon kalpean kaapumiehen tunsi.
Luku 3
Virheistään oppineena, ja kokeneiden oppaidensa ohjeistamaan Von Sackindorfin miehet lähestyivät hiljaa koreaa taloa rikkaalla alueella. Edestä kuului ääntä, joka muistutti lähinnä kovista ilmavaivoista kärsivän pahkasikapariskunnan parittelupuuhilta.. Kääpiöitä he pian huomasivat. Ovelasti asettuneina Averlandilaiset tiputtivat nuolillaan kääpiöiden vahvistuksena olleen puolituisen, ja siitä "Averland!" Huutojen saattelemana rynnäkkö taloon! Lähitaistelu kävi raivokkaana, mutta hajallaan olleet kääpiöt eivät pärjänneet, vaan joutuivat perääntymään, joskin he veivät mukanaan talosta löytyneet hornakivet. Taistelun jälkeen alue tutkittiin, ja suureksi ilokseen Haimirch löysi hienot silkkivaatteet ja korean miekan, joka keveydestään päätellen oli haltiatekoa. Kiveäkin löytyi lähistöltä ja kassaan saatiin rahaa.
Sinä iltana Von Sackindorfin miehet juhlivat ensimmäistä voittoaan ja päättivät perustaa väliaikaisen tukikohdan rikkaalle alueelle. Miehet vaikuttivat löytäneen hieman kunnioitusta heidän kapteeniaan kohtaan, ja jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että mystinen Milch oli hyvä lisäys joukkoon, vaikkakin näytti olevan selvää, että hän käytti pimeitä voimia, mikä epäilytti etenkin kersanttia. Toisaalta voitto oli aina voitto, eikä palkintohevosen suuhun ole katsomista
Luku 4
Sackindorfin miehet huusivat ja juhlivat Slim Pickinsissä. Juomaa tuotiin pöytään jatkuvaa tahtia. He olivat aiemmin kohdanneet Joukon sigmariittinunnia ja joutuneet taisteluun näiden kanssa. Kaikenlaisia tekosyitä ja syytöksiä keksittiin pyhittämään se, että he olivat hyökänneet näiden uskovaisten naisten kimppuun.
Taistelussa esimerkillisesti toimineen vuoristojääkärit saivat pöydässä erityisesti kiitosta. He olivat nuolillaan kaataneet useat vastustajat. Jälleen vastustaja oli vienyt enemmistön hornakivestä, mutta tulot olivat olleet silti paremmat kun aiemmin.
Joukkoon oli saatu palkattua myös lisää väkeä. Averlandilaiset veteraanit, jotka olivat lähteneet alkuperäisen joukon perään kuultuaan sen olemassaolosta. Vanha Burthold, joka käytti ammattimaisesti Väkipyssyä ja uusi Hilparimies Kozel.
Myös Pilsner sai erityistä kiitosta, hän oli ollut niin urhea, että Kapteeni päätti ylentää hänet. Haimirich luovutti tälle vanhan miekkansa ja uusi mies Kozel määrättiin kantavaan kaljatynnyriä tästä eteenpäin. Onni näytti todellakin kääntyneen!
Luku 5
"Sackingdorf! Sackingdorf!" Ylistyshuudot kaikuivat miesten huulilta. Taas oli syytä juhlaan. Joukkio oli aiemmin saanut valtavan saaliin hornankiveä. Heidän ja saaliin välissä oli vain ollut pieni joukko kääpiöitä, joka hoidettiin leikiten. Kukaan ei oikein edes noteerannut uuden miehen Kozelin kaatuneen taistelussa. Pilsnerkin oli vain vaivihkaa ottanut kaljatynnyrin taas kannettavakseen. Martin laskeskeli helmitaulun kanssa saatuja voittoja, ja jakoi miehille osinkoja. Uusi mies Dunkel, entinen Mestarisopraano Averlandin oopperasta ja vuoristojoukkojen mies oli myös liittynyt joukkoon. Hän oli joutunut vaikeisiin ongelmiin kotikonnuilla lähes samoista syistä kun arvon Kapteenikin. Tunnelma oli katossa ja Kapteeni, sekä Milch nauttivat selkeästi koko ryhmän kunnioitusta. Jopa Kersantti Shwalb oli aiemmin rypistänyt taskussaan olleen etsintäkuulutukset Milchistä.
Haimirich ei juurikaan miettinyt rahojen lähettämistä kotiin tai tarkempaa suunnitelmaa alkuperäisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän oli maistanut kunniaa kunnon taisteluissa ja saanut menestystä. Hänen sielussaan kyti nyt vain kova polte saada lisää. Olihän täällä rikkauksia niin helposti saatavilla hän ajatteli. Milch myhäili salaperäisesti katsellen arvon kapteenia ja pistäen merkille tässä tapahtuneen muutoksen.
Luku 6
Hirvittävä päänsärky pakotti Kapteeni Haimirichin päätä. Ilmeisesti edelleen mukana kulkevat hornankivet sen aiheuttivat. Ihan kuin ne olisivat lemunnneet pahaenteisesti. Ilmeisesti juuri tuon hajun perässä joukkue joutui petomieslauman hyökkäyksen kohteeksi. Taistelun alkumetreillä Haimirich oli näkevinään petomiesten joukossa muuan hempukan, jota hänen oli tapana matkoillaan Altdorfin suuntaan käydä puikkaisemassa pienessä kyläpahasessa. Hän oli melko varma, että oli erehtynyt, mutta ei saanut varmistusta ennen kuin demoninen silmä aukesi naisen päälle ja iski tämän muhjuksi. "Sigmarin nimeen, mitkä voimat minua täällä auttavat?" hän totesi hiljaa. Taistelu eteni Averlandin miehien eduksi ja jälleen kerran Vuoristojääkärit jousineen toimivat esimerkillisesti. Haimirich itse joutui onnettomuuden kohteeksi, kun uusi hieno pistooli räjähti käteen. Onneksi vain pinnallisia vammoja ja yksi pilalle mennyt nahka-hansikas.
Taistelun jälkeen joukkio törmäsi kulkukauppiaaseen, jolta saatiin ostettua valtavat määrät hyviä varusteita. Taistelun jälkeen myös muuan Pecker niminen vuoristovartioston entinen jäsen liittyi seuraan. Hän oli juuri palannut Bretonniasta ja kertoi hienoja tarinoita taisteluistaan metsien haltioita vastaan. Todeisteena hänellä oli näyttää aika läjä ruumiilta kerättyjä tikareita. Selvästi metsähaltiatekoa.
