[Necromunda] Sektorit - Tarinat

[Varapalmus]

Jones hieroi kämmeniään yhteen baarin edessä. Ilma oli erikoisen viileää ja kosteaa tänään, mutta siltikin ulkona jäätymässä seisominen miellytti häntä enemmän kuin rakennukseen sisään astuminen. Synnin pesä, vääruskoisten kokoontumispaikka...Kaikin puolin likainen paikka. Ja siltikin, hänellä oli tehtävänsä. Profeetta oli antanut hänelle täyden luottamuksensa.

Paketin paino, vaikka se kevyt olikin, tuntui sietämättömältä hänen taskussaan. Miksi hän edes oli täällä? Heillä oli pakko olla jokin toinen tapa löytää...Hetkeksi, muistot palaavat. Tomasin kasvot, sulaneet tunnistuskelvottomaksi. Nuo viimeiset sekunnit hänen epätoivoisesti yrittäessään pitää veljeään hengissä. Hetki sitten jäässä olleet kädet tuntuvat jälleen lämpimiltä hänen puristaessaan ne nyrkkeihin. Ei. Synti tai ei, kosto oli saatava, ja se oli saatava mahdollisimman nopeasti. Katarn pystyisi ohjaamaan heidät oikeaa suuntaan.

---

Baarin sisälläolijat hiljenevät hetkeksi Raivolaispapin astuessa sisään. Noiden pohjatasojen hullujen vaatetus on helposti tunnistettavissa tässäkin osassa kaupunkia. Monien kädet laskeutuvat varovaisesti aseiden kahvoille, varmuuden vuoksi. Uskovaisten kanssa ei koskaan voi tietää, senhän sanoo jo järkikin.

Jotkut palaavat toimiinsa, jotkut jatkavat miehen silmälläpitoa. Vanha, muttei niin vanha etteikö hän voisi olla vaaraksi. Kalju, palohaavojen laikuttama pää kertoo kiihkouskovaisille ominaisista mieltymyksistä, tuima ilme taas tämän mielipiteestä tämänhetkisestä tilanteestaan. Kukaan ei kuitenkaan kysy itseltään mitä mies tekee täällä. Vastaus on selvä: Yksi mesenaatti Katarnin väestä on paikalla, tarkastamassa baaria, ja pappismies suuntaa tätä kohti.

Monen pettymykseksi, ja loppujen helpotukseksi, tämä ei kuitenkaan näytä olevan etsimässä tappelua. Pappi iskee miehen eteen pienen paketin, ja puhuu tälle hiljaisesti, mutta kireästi.
"Oikeamielisten profeetta Arkelin kunnianosoitus mesenaatti Katarnia ja tohtori Falkenia kohtaan. Sisällä on lahja, ja viesti. Enempää en voi sanoa. Hyvästi."

Suoritettuaan tämän, mies kääntyy ja poistuu ripeästi, jättäen hämmentyneen jengiläisen pöytäänsä musta, köykäinen paketti edessään.

--

[Rune]

”Nytkö on sen hetki?” Orb Katarn kysyi. Hän nojasi pöytäänsä vasten. Nippu paperia, muistiinpanoja ja muistisiruja lojui hänen edessään odottamassa tarkistusta. Listoja, numeroita, varastolistauksia, ja käskyjä tulevaisuuden varalle.
”Puuma on pitänyt meidät kiireisinä, mutta antanut aikaa valmistautua. Olet nähnyt paljonko meille on tullut takapakkia. Olen juuri saamassa allekirjoitettua sopimukset Fideleksen kanssa. He ovat jo käytännössä meidän puolellamme. Ja Keisari yksin tietää että apua tässä tarvitaan. Tahdon vielä yhden viikon”, hän jatkoi.
”Se ei valitettavasti käy”, Maxima sanoi.
”Ei käy... Me olemme yhteistyösuhteessa. Emme hänen käskyläisiään”, Orb sanoi.
”En usko että Puuma on aivan samaa mieltä, herra. Teimme erinomaista työtä generaattorilla. Mutta muut eivät olleet läheskään yhtä onnekkaita. Projekti oli katastrofi”, Maxima sanoi.
”Erinomaista työtä? Ehkä. Mutta jos muut olivat epäonnisia, me olimme onnekkaita. Onnekkaita jos mitä. Ei meidän generaattorillemme oltu koskaan hyökkäämässäkään. Puuma arvasi väärin. Oli silkkaa huonoa tuuria, että Fidelestä seurasivat ne raivopäät. Muuten meillä olisi ollut hiljaistakin hiljaisempi vuoro”, Orb sanoi.
”Parempi meille. Huonompi muille”, Maxima sanoi.
”Totta”, Orb sanoi.
”Teillä tosiaan on velvoite seurata hänen määräyksiään. Generaattorilla kaikki meni hyvin. Ylhäällä ei. Tilanne on kuitenkin nyt vakaa. Kukaan ei tiedä mikä on kenenkin seuraava siirto. On siis aika tehdä omamme”, Maxima sanoi.
”Hänen”, Orb sanoi.
”Tai hänen. Suosittelen tekemään siitä omamme. Otitte minut vastaan juuri siitä syystä, herra”, Maxima sanoi.
”Minulla ei ollut juuri vaihtoehtoja, vai oliko”, Orb sanoi.
”Oli teillä, herra. Olisitte voineet olla solmimatta sopimusta. Tiedätte tämän hyvin”, Maxima sanoi.
”Tiedän, Keisari siunaa. Tiedän”, Orb sanoi.
”Meidän siirtomme siis. Tilanne on vakaa ylhäällä. Sektori 55.7 ei ole läheskään niin helppo pala, ja he tietävät sen. Mutta ne ovat soluttautuneet jo tänne. Harva tietää sitä mitä te tiedätte. Ja me tiedämme. Eikä siitä voida puhuakaan. Se vain helpottaisi heidän siirtojaan. Paras mahdollisuus on vain odottaa Skitariin virhettä. Sitä odotellessa tehtävä pannaan käytäntöön. Ja me saamme olla ensiaallossa”, Maxima sanoi.
”Vielä kerran. Matkaamme sektorille 55.4. Ja siellä – perustamme tukikohdan, ja vain odotamme? Sillä hukkamaalla elää vain hullu, tai epätoivoisin. Ekspeditio verottaa varoja suunnattomasti”, Orb sanoi.
”En itsekään tiedä vielä tarkemmin. Mutta saan ohjeet myöhemmin. Tärkeintä on tunnustella sektoria, perustaa sinne tukikohta, oppia selviytymään, etsiä uusia reittejä sektorille 55.3—”
”55.3!? Maxima, mistä tässä on kysymys? Teknoaarteista? Niitä löytyy jo sektorilta 55.5, vaikkakin enää köyhänlaisesti, ellei joku murtaisi Helvetinportteja laitamilla. Mutta kukaan ei ole niin hullu. 55.4 on jo riittämiin. Mitä siellä alhaalla enää on?” Orb keskeytti.
”Herra, minä seuraan määräyksiä”, Maxima vastasi.
”Keisarin nimeen, niin teetkin. Ja otat niitä vastaan myös minulta. Ole yhteydessä Puumaan. Suoraan. Siksihän sinä myös tulit luokseni. Vaadin saada lisää tietoa, jos sitä vain liikenee. En kuljeta väkeäni kuolemaan”, Orb sanoi.
”Tietoa ei välttämättä ole, tai sitä ei anneta minulle. Herra, tiedätte että olen myös teidän palveluksessanne”, Maxima sanoi.
”Kerro sitten hänelle, että kaikki tieto myös edistää tämän sekavan tehtävän suorittamista. Jos hän haluaa meiltä apua, hänkin saa auttaa meitä. Oli hänellä sitten miten monta rautaa tulessa hyvänsä. Kyllä, hän maksaa hyvin. Mutta henkeni on minulle silti kalliimpi”, Orb sanoi.
”Välitän nämä tiedot eteenpäin, herra”, Maxima vastasi.
”Hyvä. Suostun silti. Lähtemään”, Orb sanoi.
”En tiedä kuuntelitteko, herra. Teillä ei ole tässä asiassa vaihtoehtoja. Olen silti tyytyväinen siihen ettei tästä tule ongelmaa”, Maxima sanoi.
”Voi, kyllä tästä ongelma tulee. Koko sektori 55.4 ei ole muuta kuin yksi valtava ongelma. Tai, valtava kauhallinen ongelmia, johon hypätä uimaan”, Orb sanoi.

Hän hymyili itselleen. Sotilaat. Hellyyttävää. Elämä ei ole kuin vaihtoehtoja. Elämä on vaihtoehto toisensa perään. Mies valitsee joka hetki. Hän voi joko hengittää, tai yrittää pidättää hengitystään. Ruumis ja elämä voittaa aina, eikä hän voi tukehduttaa itseään tahdon voimalla. Mutta kaikki ruumiin rajoissa oleva on vain valintoja. Nytkin hänen edessään oli lukuisia, lukuisia teitä, ja lukemattomia määriä tapoja kulkea mitä tahansa niistä. Voi Maxima. Olet hyvä mies, uskollinen ja kykenevä, ja luotettava. Ne ovat piirteitä jotka ovat jo käytännössä hävinneet maailmasta. Mutta noiden piirteiden keskeltä löytyy sotilaan kapeakatseisuus. Totella, vai eikö totella – siinä ovat sotilaan päivittäiset kysymykset. Ja siinä sotilas unohtaa elämän. Elämä. Elämä ei ole kuin vaihtoehtoja.

”Herra, Puuma haluaa päivityksen projektista”, Maxima jatkoi.
”Tietysti. Olethan raportoinut jo suurimman osan? Tottakai. Sanelen. Tässä tyhjä muistisiru. Kytke äänitallennus”, Orb sanoi. Maxima otti mikrosirun vastaan, asetti sen korvamonitorilleen, ja kytki laitteen päälle.
”Valmis, herra Katarn”, Maxima sanoi.

”Tervehdys, Puuma”, Orb aloitti. ”Damien-projekti on ollut hidas. Elizabeth työskentelee päivittäin, mutta meillä on ollut häiritseviä määriä hidasteita. Enkä puhu vain teidän antamistanne tehtävistä. Olen yhä samaa mieltä että hyödykkeen toimintaa on seurattava kaiken aikaa, myös kenttäolosuhteissa. Osa kenttäolosuhteista on kuitenkin aiheuttanut tuntuvia tappioita, ja osa työskentelyyn tarkoitetusta ajasta menee nujakoissa ja kahinoissa. Tehtäviinne on aina liittynyt muita osapuolia. Ymmärrettävää. On myös ymmärrettävää että noista osapuolista saa vihollisia, ja vihollinen ei jätä toista rauhaan niin helposti. Tässä on oma ongelmansa.
Toinen on toistuvien konfliktien aikaan saamat ristiriidat taloni sisällä. Menetän joukkojani, ja en voi syyttää väkeäni siitä että monet pitävät Damien-projektia syypäänä. He eivät ole väärässä. Mutta jatkuva jännitystila vaikuttaa moraaliin, ja kun sen vaikutukset heijastuvat tohtori Falkeniin, hidastuu myös työ. Tämäkin on ymmärrettävää.
Olemme myös menettäneet ensimmäiset hyödykkeet tulitaistelussa. Mutta juuri näihin aikoihin Damienit alkoivat näyttää tulosta. Tohtori Falken on onnistunut resessoimaan kognitiiviset toiminnat valikoidusti. Oppimiskyky on yhä tallessa. Olemme kuitenkin keskustelleet myös vaihtoehtoisista lähestymistavoista. Ne vaikuttavat ainakin teoriassa erittäin lupaavilta”, Orb saneli, ja lopetti.

”Kiitos, herra”, maxima sanoi ja kytki monitorinsa pois päältä. ”Jos saan tiedustella, mitä vaihtoehtoisia lähestymistapoja?”
”Voi olla, ettet saa, Maxima”, Orb sanoi. Mutta hän hymyili.
”Oli erinomaisen hupaisaa että juuri nämä raivopäät sattuivat kanssamme generaattorille. Nämä, nämä”, Orb sanoi ja naputti paperiliuskaa edessään. ”Koska heidän suunnaton kostonhalunsa, siltä näyttää, kohdistui nimenomaan Fidelekseen. Ei meihin. Ei generaattoriin. Ja he tuskin kiinnittivät meihin huomiota. Kaikki sujui kuin tanssi. Eikä minun tarvinnut valehdella kenellekään. Fideles on yhä meidän liittolaisemme. Ja tämä Arkael ei ottanut itseensä sitä että olimme vastakkaisilla puolilla. Tämä heidän löytönsä on avain tähän uuteen malliin. Ja niin pitkään kun Fideles ei saa tietää asiasta, aion ehdottomasti jatkaa keskustelua heidän kanssaan.”
”Mikä se on?” Maxima kysyi ja katsoi valokuvaa paperilla.
”Uskonpa että näet pian, Maxima.”

-

Elizabeth oli tosiaan tehnyt päivittäin töitä. Jopa kun muut olivat lähteneet tehtävälle. Häntä ei saisi häiritä.
”Tuokaa hänet sisään”, Elizabeth sanoi, ja hänen avustajansa avasi oven. Rujo mies astui sisään. Hänen arpensa olivat tuoreet, lihaksensa yhä jäykät taistelun jäljiltä – ruumiinsa nuori, mutta taistelun karaisema. Elizabeth kääntyi hänen puoleensa, ja katsoi häntä laboratorionsa läpi.
”Mitä asiaa?” mies kysyi.
”Tervetuloa. Mikä olikaan nimesi?” Elizabeth kysyi.
”Fyodr. Herra Katarn pyysi ilmoittautumaan”, Fyodr sanoi. Elizabeth hymyili tyytyväisenä. Orb uskoi tosiaan hänen arviointikykyynsä. Jos tämä onnistuisi, tiesi hän miten hän ehkä voisi maksaa osan velastaan Annalle. Mutta tämä – tässä oli juuri sopivasti potentiaalia. Entä...?
”Hyvä. Tämä on aivan tavallinen rutiinitarkastus. Näin aina välillä taisteluiden välissä. Herra Katarn arvostaa työläistensä terveyttä. Ensin perusasiat. Olet Katarnin kylästä?”
”Juu. Tuosta läheltä”, Fyodr vastasi.
”Miksi päädyit töihin Katarnille?” Elizabeth kysyi.
”Mitä muuta? Ruoka on hyvää. Sillä elää. Ei minua mikään kylässä pidätellyt. Ja klubeille pääsee aina jonon ohi. Et arvaa mitä kaikkea vain tällä pinssillä saa”, Fyodr sanoi. Hän virnisti riettaasti.
”Läheisiä, joille ilmoittaa jos sinulle käy jotain?” Elizabeth jatkoi.
”Ei”, Fyodr sanoi.
”Olet orpo?” Elizabeth sanoi.
”En suosittele jatkamaan”, Fyodr sanoi.
”Ymmärrän”, Elizabeth sanoi. Hän oli riemuissaan. Täydellistä.
”Hyvä. Käydään asiaan. Asetu makuulle. Assistenttini antaa sinulle piikin. Se helpottaa tutkimista ja mittaamista”, hän jatkoi ja otti esille teräksisen lippaan. Sitä suojasivat kaksi lukkoa.
”***** hyvä. Ei perse. Taistelun jälkeen on niin mahdoton nukkua. Tiedäthän. Kaikki vaan pyörii mielessä. Eikä niitä saa mitenkään pois”, Fyodr sanoi, ja asettui makuulle.
”Hyvä. Lupaan että se ongelma helpottaa pian”, Elizabeth sanoi, ja avasi lippaan. Hän otti sieltä pienen pussin, jonka sisällä odotti yksi siru.

Lippaan nimikenttään oli hän oli kirjoittanut tekstin V15c10u5. Lippaan paikka oli ollut toisen vieressä, joka oli merkitty kirjaimin D4m13n.

[Entrooppi]

Skitarii-Alpha E3.01.01 raportoi Skitarii-Tribuuni Ioannekselle. Tehtäväkoodi: 366.L25-Puhdistava viha, väliobjektiivi Hiljaisuuden armo

Alustavan ohjelmoinninn mukaisesti turvasimme alueet 55.7.27-31. Turvaamisen jälkeen ryhmä eteni generaattorille. Matkalla kohtasimme Sci-Primuksen johtaman, paikallisilla järjestyksenvalvojilla vahvistetun ryhmän, edelleen ohjelmoinnin mukaisesti. Generaattoria vartioimaan oli sijoitettu kaksi joukkiota paikallista roskaväkeä. Roskaväki teki kuitenkin yllättävän ankaraa vastarintaa lihallisiksi ja taistelusta tuli kiivaampi kuin alustavissa kalkulaatioissa. Hyökkäyksemme edetessä lihallisten heikko prosessointikykykin havaitsi viimein vastarinnan turhuuden ja ne anoivat mahdollisuutta vetäytyä kostomme alta. Pidätimme yhden ja päästimme loput menemään, varmistuttuamme että he eivät olleet kajonneet pyhään generaattoriin ja suututtaneet sen henkeä. Operatiivi E03.03.01 kaatui taistelussa, Omnissiah siunatkoon häntä.

Luimme generaattorille sammumisen litaniat, rukoilimme Omnissiahia ja pyysimme koneen henkeä vetäytymään horrokseen. Vaikka henki oli ensin hidas ymmärtämään puhettamme, se selkeästi ilahtui tavatessaan Omnissiahin oikeamielisiä palvelijoita näin kaukana Hänen valostaan. Tyytyväisyyttään julistaen se sammui. Väliobjektiivi oli saavutettu.

Pidätetyn hakkerointi paljasti olennaisia datan linkkejä. Se ei ollut henkilökohtaisesti ollut tekemisissä Falkenin kanssa, mutta tiesi hyvin kuka tämä on. Lihallisen mukaan Orb Katarn on viemässä niin kutsuttua Mesenaattiaan alemmas, sektorille 55.4. Lisäksi se osasi tarvittavat lihakoodit joidenkin Mesenaatin jäsenten identifiomiseen. Pidätetty toimitettiin turvaamallamme alueella sijaitseviin kaivoksiin Servitoriksi.

Näiden toimintojen jälkeen tapasimme Tribuunin lähettämän operatiivi R.09.12.62:n ja vastaanotimme ammus- sekä varustetäydennyksen. Kiitämme Tribuunia ja ennen kaikkea Omnissiahia hänen lahjoistaan.

Etenemme sektorille 55.4. Pyrimme paikallistamaan identifioitavat Mesenaatin operatiivit. Näiden hakkerointi on tällä hetkellä tehtävien kalkulaatioiden mukaan todennäköisin tapa paikallistaa Falken.

Hail Omnissiah!

[Entrooppi]

Informaatiopurskeet napsahtelivat korvissa. E03.03.01 oli saanut osuman. Vihollisia eteni sektoreilta 10 ja 11. Operatiivi E03.02.02, joka alagootiksi tunnisti nimen Horatio, astui eteenpäin. Operatiivit E03.03.02 ja E03.03.03 liikkuivat mukana, tulisektorit oli jaettu ja tulikomento vapautettu. E03.02.02 tunsi kuinka plasmakarbiinin henki poukkoili kehossaan. Sen auringon hehkuna liekehtivä aggressio lämmitti hänen käsiään ja sai veren jyskyttämään korvissa. Plasmakarbiinin pyhän voiman kantaminen oli kunnia, mutta siinä piili myös vaara. Koneen hengen voima uhkasi vaikuttaa kantajaansa, saada tämän käyttäytymään raivokkaasti. Silkan lihallisen tavoin ja ylittämään ohjelmointinsa. E03.02.02 rukoili hiljaa.

Äkkiä pimeys muuttui valopisteiksi ja kineettisten aseiden raivokas papatus räjähti ilmaan. Las-säteet polttivat reikiä seinään operatiivien ympärillä ja taisteluprotokollan mukaisesti E03.03.03 vastasi tuleen välittömästi, kahden muun Skitariin hakiessa kohteitaan hitaammin. E03.02.02 nosti plasmakarbiinin otsalleen, resitoi tarkkuuden litaniaa ja tähtäsi. Kaljupäisen lihallisen hahmo säpsähti esiin, karjuen jotain ja heiluttaen las-kivääriään. E03.02.02 laukaisi. Hahmo katosi pienoisauringon hehkuun.

Horatio eteni, ulkona protokollasta. Hän oli huumaantunut aseensa hengen raivosta ja jokaiseen soluunsa koodatun taistelun kohtaamisesta. Hän kiersi barrikadin ja näki äskeisen kohteensa ryömivän maassa. Se savusi ja äänteli säälittävästi. Karbiini ulvoi vimmaansa, suihkuttaen höyryjä ulos. Se ei ollut vielä ampumavalmis. Hän laski polvensa kohteen niskalle ja nykäisi tämän päätä taaksepäin. Selkäranka rusahti.

Äkkiä jotain osui Horatioon. Maisema pikselöityi, muuttui informaatioksi. Sitten, informaatiotulvan läpi kurotti jotain. Käsi, vai muisto kädestä? Muisto? Muisto kädestä hänen poskellaan. Hiljaisesta laulusta. Korsien taittumisesta jalkojen alla. Auringon säteistä iholla. Muisto kivusta. Muisto Horation kivusta. Mitä tämä oli? Sitten ohjelmointi palasi ja kipu muuttui oranssina vilkkuviksi riimuiksi hänen näkökenttänsä laidoilla. Ne kertoivat vahingosta, jonka operatiivi E3.02.02 oli kärsinyt.

Operatiivi E03.02.02 nosti plasmakarbiininsa, tähtäsi ja laukaisi, tuleenvastaamisprotokollan mukaisesti.

[Rune]

Paalu oli ruosteessa. Se kohosi yläilmoihin, ja korkealla siihen yhdistyivät teräsverkkoiset kulkuväylät. Toinen toistaan huonommassa kunnossa. Aivan kuin sekin jolla he olivat tällä hetkellä. Paalu laskeutui myös alaspäin, ja alhaalla siihen yhdistyivät samanlaiset reilingit. Toinen toistaan huonommassa kunnossa.

Aivan kuin sekin, jota vasten kyborgin selkä rojahti. Eteen sidotut kädet eivät olleet ottamassa iskua vastaan, ja osa punaruskeaan viittaan sonnustautunutta ruumista - se, joka vielä tunsi kipua - ruhjoutui verkkolattiaa vasten. Silta natisi. Potku tähdättiin kyborgin päähän. Ja kyllä, jopa skitarii-sotureilta saattoi taittaa niskat.

"Vielä kerran. Mitä teette täällä", naisen ääni kysyi. Anna Bure oli kohottanut taistelumaskiaan. Hänen silmistään kuulsi viha.
"Tehtävä.on.salainen", vastattiin. Ääni kimmahteli vokalisaattorin läpi.
"Paskanmarjat", Anna sanoi, ja kyykistyi skitariin viereen. Hänen oikea kätensä oli lastoitettu. Se tuskin paranisi koskaan täysin. Vasemmalla hän vetäisi veitsen vyöltään. Se viilsi kaapua kyborgin rinnan päältä. Metallilevyjen välissä välkkyi ihoa.
"Tiedän että tuon metallipaskan alta löytyy myös elimistöä. Ihan oikean, elävän ihmisen elimistöä. Tämä tässä", Anna sanoi, ja painoi veitsenterän ihokaistaletta vasten, "vuotaa verta ihan niinkuin minäkin."
"Valmista.kidutuksen.torjunta.ohjelma", skitarii sanoi mihinkään tarkalleen katsomatta. Ja oli hiljaa.
"Mitä te teette täällä?", Anna sanoi, ja painoi veistä ihoa vasten.
"Tehtävä.on.salainen."
"Anna olla, Anna", Maxima sanoi hänen takaansa. Hän oli yhä taisteluvarustuksessa. "Ne eivät puhu. Ne on ohjelmoitu siten."
"Paskat! Miksi te seuraatte meitä! Perkeleet! Ketä te etsitte?"
"Anna!" kajahti naisen ääni hänen takaansa. Elizabeth Falkenin askelet kajahtelivat ruosteista siltaa vasten. "Lopeta."
"Miksihän Keisarin nimeen?" Anna puuskahti taakseen. Hän ei siirtynyt.
"Maxima on oikeassa. Kidutus ei auta. Suurin osa niistä voi kytkeä tuntoreseptorinsa pois päältä halutessaan. Se on osa niiden suojausmekanismia. Se myös edistää niiden taistelutehokkuutta", Elizabeth sanoi.
"Mistä sinä sen tiedät?" Anna kysyi. Elizabeth ei vastannut. Hän käänsi huomionsa skitariihin.
"Miksi olet täällä?" Elizabeth kysyi skitariilta.

Se ei vastannut. Kaikki olivat hiljaa, ja Maxima ja Anna käänsivät lopulta päänsä skitariin katseen suuntaan. Se ei sanonut mitään. Tuijotti vain. Se tuijotti Elizabeth Falkenia suoraan silmiin. Tuskin kuuluva mekanismin ääni suhisi heidän korviinsa skitariin kasvomonitorien zoomatessa ja prosessoidessa tietoa. Elizabeth vetäisi kuuluvasti hengityssuojaimensa läpi henkeä, ja lakkasi hetkeksi hengittämästä. Hänen silmänsä laajenivat.
"Ei", hän sanoi. Ja Maxima ja Anna ymmärsivät tarpeeksi.
"Kaada hänet vatsalleen!" Anna huudahti Maximalle noustessaan. Veitsi katosi hänen käsistään salamannopeasti.
"Hän on nähnyt jo liikaa", Maxima sanoi, tehdessään työtä käskettyä. Eikä hän ollut hellävarainen. Skitariin metallinen keho otti vastaan, ja painoi kuin synti. Sen kasvot hinkkasivat teräsverkkoa kun Maxima painoi sen maata vasten. Hänen kädessään oli pistooli, ja sen piippu olennon niskaa vasten.
"Seis. Odota", Elizabeth sanoi. Maxima seisahtui.
"Nyt sen tehtävä tiedetään. Ja niiden kaikkien. Oletko sinä kaiken tämän takana? Siksikö ne ovat täällä? Siksikö koko generaattorijupakka - sektori 55.8, mitä vielä?" Anna kysyi.
"Älä ole hölmö. Tiedän jo ettet arvosta minua, mutta käytä päätäsi. Mitä ne kaikki minusta muka haluaisivat? Älä ole hölmö", Elizabeth sanoi. Hän mietti. Mietti kuumeisesti.
"Mutta tämä, tai nämä, ovat ainakin", Maxima korjasi. "Sen me kaikki päättelimme jo yhtäaikaa."
"Niin. Mutta ei, älä tapa sitä. Älä vielä", Elizabeth sanoi.
"Se täytyy tappaa", Anna sanoi. "Jos sinä olet niiden kohde, ja jos se pääsee pakoon, tiedät mitä tapahtuu. Tänne lähtemisessä oli ainoastaan yksi hyvä puoli - ainakin iso osa meidän vihollisistamme jäi taakse! Kuka tänne tulisi? Ne mielipuolet fanaatikot riehuvat missä riehuvat. Ne kasvottomat sekopäät syöveristä--", Elizabeth jäykistyi "--ovat niin ikään jääneet taakse. Ja skitariit olivat kaikkien vihollisia. Mutta nyt? Nyt en enää tiedä! Saat vastata Orbille tästä, jos sinulla on näppisi pelissä. Meidän kaikkien henki riippuu siitä. Geist sai jo maksaa siitä."
"Kyllä minä tiedän", Elizabeth sanoi vedettyään henkeä rauhoittuakseen. Ei. Hän ei alkaisi huutokisaan Annan kanssa. Hän rauhoittui ja rukoili mielenrauhoitusteesin. Enemmän vanhasta tottumuksesta kuin siksi että hän uskoisi siihen. Mutta se auttoi. Vanhat tavat ovat joskus hyödyksi.
"Mutta ei. Minulla on parempi ehdotus. Ehdotus johon Orb varmasti suostuu. Tapamme sen jos se ei onnistu. Maxima, pidä sitä paikallaan, ja riisu sen huppu. Anna, leikkaa sen kaapu auki. Haluan tarkastella sen selkää. Sieltä pitäisi löytyä pieni, numeroitu luukku", Elizabeth sanoi.

Ja skitarii sen kuultuaan jäykistyi. Sen kädet ja jalat oli sidottu vahvalla vaijerilla. Siltikin Elizabethilla nousi pala kurkkuun kun hän näki skitariin yritykset riistäytyä siteistään. Se hytkyi ja oli heittää Maximan päältään.
"Pidelkää sitä!" Elizabeth sanoi, ja Anna ja Maxima tekivät työtä käskettyä. Sen kaapu revittiin auki.
"Ei!Ei!Ei.Ei!Omnissiah.auta.ja.pelasta.Omnissiah.on.kaikki.Kone.sielu.on.puhdas", se huusi. Jos sen raakkumista ja vokalisaattorista ryöppyävää surinaa saattoi huudoksi kutsua.
"Kone.lepää.ja.on.puhdas.Kone.on.pyhä.sielu.Omnissiah.auta.Hän.ei.saa.Hän.ei.voi.Hän.on.likainen.Minun.puhtauteni.Älkää.Älkää.liatko.sieluani", se rukoili puoliksi itselleen, puoliksi jumalalleen. Elizabeth ei ollut tiennyt että nämä olennot pystyivät anelemaan. Että niissä oli inhimillisyyttä siihen. Sen ihmispuoli oli voittaa, eikä konesielu päässyt käsiksi kauhun sammuttavaan ohjelmointiin. Elizabeth melkein sääli sitä. Melkein. Hän polvistui sen päälle, ja ruuvasi konsolilevyn auki. Sen pinnassa luki E.03.05.
"Ette.saa.Noita.Kuole.Tapan.sinut.Kerettiläinen.Ihmis.noita.Palat.Omnissiahin.armosta.Älä.koske.Sielu--", se parahti, ja sen huuto sammui äkisti. Sen viimeisen sanan kaiku kimmahteli tyhjyydessä heidän ympärillään. Sen ruumis retkahti löysäksi. Elizabeth nousi raskaasti, rahisten hengittäen.
"Kannetaan se takaisin leiriin. Minulla on paljon töitä. Se tulee kertomaan meille kaiken. Ja enemmänkin", Elizabeth sanoi. Anna ja Maxima katsoivat häntä. Maxima nyökkäsi. Anna oli hiljaa. He kantoivat ruumiin kolmestaan leiriä kohti.

[Meganiikko]

Kylmä.

Viisi kerjäläistä makasi verellä piirretyn rituaaliympyrän sisällä. Rityaaliympyrän keskellä seisoi alaston ja verinen hubilainen.
..............
Hän oli kuullut huhja sektorin alueella tapahtuneista taisteluista. Jengit olivat liikkeellä. Vanhat eukot olivat nähneet unia jossa veripisaroita tippui katon raoista. Unia jossa varjot ja aaveet kulkivat katuja pitkin, ottaen köyhät ja kerjäläiset mukaansa.
Hän tiesi että nämä unet eivät olleet vain sienistä tulleita harhakuvia. Hän oli nähnyt samat unet. Jokin oli liikkeellä sektorin hubeissa. Aalto.

Viikkojen päästä hän oli herännyt kylmään. Vesi oli jäätynyt varaajassa. Rakennuksissa elävät toukat ja kaivertajamadot olivat tuleet ulos koloistaan etsimään lämpöä termostaattien luota mutta olivat kuolleet matkalle. Hän tiesi että nyt oli se hetki josta vanhukset olivat nähneet unta.

Hän astui ulos rakennuksesta hubin kadulle. Kadun läpi puhaltava tuuli ja lumihiutaleet piiskasivat hänen namaa. Kerjäläiset kompuroivat katua pitkin poispäin tuulesta, mutta heidän kylmettyneet jäsenensä eivät tehneet heidän paostaan helppoa. Sillä ei ollut väliä.
Hän seisoi kadun keskellä, alasti, katsoen tiukasti tuulen suuntaan.
Lamput kadun varrella alkoivat vilkkua ja räjähtelivät yksi kerrallaan sirpaleiksi, lisäten teräviä lasinsiruja lumen sekaan. Hän levitti kätensä auki kuin vastaanottamaan ystävän, samalla kun hän näki kylmästä sumentuneiden silmien läpi kadun päästä lähenevät varjomaiset hahmot...


Hän oli herännyt kammiosta ruumiiden keskeltä. Kerjäläiset. Kaikki henkihieverissä tai kuolleita. Hän oli noussut ylös vaikka hänen raajansa huutivat vastaan, vaativat lepoa. Hän ei antautunut niiden vaatimuksille, hän tiesi että hänen odotettiin nousevan ylös. HE odottivat hänen nousevan.
Ja kun hän oli päässyt jaloilleen, hän näki että häntä ympäröi mustiin viittoihin pukeutuneet... olennot. Ihmiset? Kenties. Muoto oli kuin ihmisen. Mutta jokin oli... väärin. Olentojen keskellä oli lähes puolet normaalia ihmistä suurempi hahmo, joka kantoi jättimäistä sahaviikatetta. Hän katsoi hahmoa. Hahmo katsoi häntä.
Ruumiiden seassa kulki pinkkejä ja violetteja tuhatjalkais-matoja, repien kuolleita ruumiita kappaleiksi. Yksi mato lähestyi häntä. Hän ei rikkonut katsekontaktia varjojen keskellä seisovaan hahmoon. Hän ei rikkonut katsekontaktia edes kun mato puri hänen pohjettaan ja repäisi siitä palasen. Toinen mato lähestyi. Hän ei rikkonut katsekontaktia, edes kun mato puri hänen kättään.
Hahmo puhui.
Hän vastasi.
Hahmo kysyi.
Hän vastasi.
................
Hän seisoi verellä piirretyn rituaaliympyrän keskellä. Viisi vahvinta kerjäläistä oli kannettu ympyrän sisään. Varjot... ääntelivät. Puhetta? Hän tajusi alitajunnassaan että kyseessä oli rituaali. Hän tajusi että hän oli rituaalin kohde. Ja että kerjäläiset olivat sen uhri.
Kerjäläiset alkoivat huutaa. Viiltoja alkoi muodostua kerjäläisten ruumiisiin. Metallia. Putket. Kerjäläisten liha repeytyi heidän ruumisstaan ja virtasi metallin ja putkien seassa Häneen. Äänet. Virtaus jatkui. Puhe? Hän ei tuntenut enää käsiään. Jalat sulivat virtaavaan lihaan ja metalliin. Tahto. halu. Mikw. Hänne. What. Tuska. Kasvot. Hän Näki. Silmät virtasivat pieninä puroina kasvoilta ja kolot täyttyivät iholla. Metalli virtasi kasvojen päälle, muodostaen läpäisemättömän maskin. Hän aisti varjot ympärillään. Hän näki itsensä Heidän kautta, seisomassa rituaaliympyrän keskellä. Kerjäläisistä ei ollut muuta jäljillä kuin luut ja lammikot nesteitä. Hän oli... kaunis. Täydellinen. He olivat kauniita. Täydellisiä. Me... We... Are...
Hunt. He speaks to us. We Hear. We Obey. Seek Her.
Track.
................
Varjot kulkivat vanhalla taistelukentällä. Generaattori oli sammutettu. HE aistivat.
Tohtori oli kulkenut täällä. Askel oli vielä tuore. Hän oli mennyt... alaspäin. Muutoksen jälki? Vastarinta...tohtorin Liittolainen. Tuhoa. Ei armoa. Etsi. Seuraa.
Muutoksen jälki? Ulkomaailmalainen. Alemman sektorin tuoksu. Sekottuu Tohtorin jälkeen. Seuraa. Etsi. Ruumiit olivat tuoreet. Muistot... "Ruoste"... Etsi... seuraa... "Ruoste" johtaa "tohtorin" luo....
................

[Varapalmus]

Noviisi Naamio pyyhki hikeä kasvoiltaan, ja siirtyi pois viimeisimmän potilaansa ääreltä. Veli Tarkka tulisi nukkumaan pitkään, ja hänen kätensä tulisi olemaan käyttökelvoton pitkän aikaa, mutta hän selviäisi. Puhdistaessaan työvälineitään, noviisi vaipui ajatuksiinsa: Edellispäivä oli ollut...Kaoottinen. Hän ei voinut väittää olevansa kovinkaan hyvin selvillä siitä missä he olivat olleet, ja miksi he olivat sinne menneet, eikä asiaa auttanut laisinkaan se että hän oli lyönyt päänsä kompastuttuaan pimeässä, jonkun vedettyä valaistuksen pois päältä hallissa jossa yhteenotto tapahtui. Ainoa asia minkä hän muisti tarkasti, oli veli Peloton syöksymässä esiin pimeästä, raahaten profeettaa perässään. Paha osuma jalkaan, mutta vanhusta ei oltu pitkään pidetty punkassa. Tämä oli saanut jälleen uuden näyn, ja oli johtanut Oikeamieliset uudelle varustekätkölle. Tappion tuoma pettymys oli nopeasti unohdettu täältä löydettyjen tarvikkeiden tuoman innostuksen takia.

Naamio tunsi syyllisyyden pistoksen rinnassaan, hänen ajatuksensa profeettaa kohtaan eivät olleet juurikaan kunnioittavia. Mutta, vaikka hän ei sitä tunnustaisikaan, ei hän täysin uskonut Arkelin aatteisiin. Raivolaiset, kuten heidät paremmin hiven pohjilla tunnettiin, olivat hänelle turvapaikka, ei koti. Vain Tomas ja Arkel tiesivät että hän oli pakolainen ylemmiltä tasoilta, tunnetun kirurgin poika...No, nyt murhatun kirurgin poika. Ainakin hänelle, toisin kuin isälleen, oli annettu valinnanvaraa: Pohja tai kuolema. Tuolloin, hän ei ollut kylläkää nähnyt vaihtoehdoissaan paljoa eroa, mutta onni, tai Keisari, oli ollut hänen puolellaan. Vielä harvempi tiesi että hän oli opettanut Isä Jonesille tämän lääkintätaidot, ei toisinpäin. Ja tämä salaisuus saisi hänen mielestää säilyä pidempäänkin...

Hän kääntyi katsomaan Tarkkaa. Oikeamielisten yhteisön nouseva tähti oli hoippunut hänen pajalleen viimeisenä, tunteja perääntymisen jälkeen ja pahasti haavoittuneena. Poika oli ollut...Hieman sekava. Hän oli anonut Naamiota hoitamaan häntä, kertomatta Jonesille. Ilmeisesti hän oli toiminut tämän käskyjä vastaan, muttei kertonut miten. Lääkärinalku oli suostunut outoon pyytöön, ei hänellä ollut syytäkään kieltäytyä. Ainoastaan...Tarkalla oli ollut outo tatuointi, melkein kuin kaiverrus, kädessään. Tulehtuneen näköinen, mutta kun Naamio oli tarkastanut sen, hän ei ollut huomannut alueella mitään vikaa. Kummallista, mutta oli hän nähnyt oudompaakin. Siltikin, Tarkan käsi oli tulehtunut, ja pahasti...Pahemmin kuin tämän saamasta haavasta olisi voinut päätellä.

------

Sinä yönä, Tarkan unet olivat kuumeisia, täynnä häilyviä hahmoja ja varoituksia epäonnistumisen hinnasta.

------

Arkel pyöritteli pientä kuvaa kädessään. Sid. Sid. Pirun Fideles...Kuva lensi pieneen takkaan. Arkel ei unohtaisi tämän kasvoja kuitenkaan. Eilispäivä oli ollut katastrofi. Katarn ja Fideles yhdessä olisivat muutenkin olleet hankala vastus kohdata, eikä näiden käyttämän vilppi juurikaan auttanut tilannetta. Vanhus hymähti tuolissaan. Ovelaa, tätä hän ei voinut kieltää. Jos Katarn vain olisi tarttunut hänen tarjoukseensa...Mutta rikollisillakin on kunniansa, ikävä kyllä. Jahti saisi siis jatkua.

Mies nousi hitaasti tuoliltaan, tuntien jalkansa vastustavan liikettä, ikävä muisto hänen surkeasta epäonnistumisestaan. Hän ei ollut edes pystynyt näkemään kuka häntä oli ampunut hallin pimeydessä. Moraali oli ollut alhaalla perääntymisen aikana, ja hän oli joutunut avaamaan jälleen yhden hiven vanhoista kätköistä...Millaista tuhlausta. Vanha Torres ei olisi iloinen aarteidensa varastamisesta, jos hän olisi ollut vielä elossa. 'Anteeksi, kersantti. Lupaan pistää rakkaat tarvikkeesi hyvään käyttöön' hän ajatteli, siirtyessään hitaasti kirjoituspöytänsä ääreen, vilkaisten ohimennessään kulunutta Suolistajaansa. Purppurainen kitiinikuori ja terävät hampaat välähtivät hänen mielensä läpi, ja hän värähti. Mennyttä historiaa joka saisi jo unohtua.

Hän laski kätensä kirjoituspöydälle tukeakseen itseään, katsoen pöydälle laskettua karttaa, ja muutamaa lyhyttä kirjettä. 'Alhaalla, aivan alhaalla on jotakin. Jotakin ilmeisesti tärkeää...' Kartalle piirretyt viivat seurasivat alueen suurtekijöiden liikkeitä. Monet jengit olivat siirtymässä alaspäin, jopa Katarn...Ja Fideles. Vanhus irvisti julmasti. Joutomaat. Hän oli jo toivonut ettei koskaan joutuisi palaamaan siihen helvettiin, mutta...Vihatut kasvot näkyivät selvinä hänen mielessään.

Kosto oli saatava. Hän ei saa, ei voi, näyttää heikolta.

[Meganiikko]

"Täti, ollaanko me jo perillä?"
"Tunari, tuhannes kerta, ollaan kohta perillä. Älä vaivaa Tätiä"
"Voi perhana teitä lapsia, ymmärtäkäähän että ollaan menossa ryöstöretkelle. Se huppupäinen informantti oli sanonut että täällä olisi rikas yläpuolelta tullut pikkujengi. Nyt hiljaa, seuratkaa Tätiä ja käydään vapauttamassa ne pikkuiset turhasta rahasta."
"kyllä, Täti" vastasivat pojat kuorossa. Kyllä heistä hyviä miehiä tulee, Täti mietti. Heille ei käy niinkuin Iskän omille toheloille. Kuulemma olivat saaneet verisen nenän ensimmäisen tappelunsa jälkeen, ja palanneet kotiin häntä koipien välissä. Äiti oli antanut soppalusikan laulaa poikien istuma-osille ja piakkoin Iskä laitettiin keittiövuoroon.

Nyt on Tädin aika tuoda ruokaa pöytään.

..........................

"Täti, mä nään sen sillan"
"Hieno juttu, anna Tädin keskittyä"
"Noh noh" Täti torui "Älkääs tapelko. Jättäkää se tappeleminen sitten siihen kun näätte ne yläkaupungin pumpulipojat. Säikähtävät ja pudottavat rahansa vielä. Kenties housunsakkin". Pojat hykertelivät hetken ajan Tädin pervolle vitseille, ja nostivat erinäiset astalonsa koteloistaan. Täti huomasi ilokseen että pojat olivat oikeaoppisesti puhdistaneet ja himmentäneet aseensa.
........................
Täti näki valitsemastaan tuliasemasta valotaulun takaa että Sillalla oli kolme tummiin viittoihin pukeutunutta hahmoa. Ja että alueella oli kasoja erilaisia säkkejä ja kirstuja. Ilmeisesti tämä pikkujengi oli tullut ja kerännyt lähialueelta arvoesineitä: Nytkin ilmeiseti kaksi pikkuista oli etsimässä jotain, päätellen siitä että kaksi hahmoa, pienempi ja suurempi, olivat kumartuneet jonkin sinisenä hohtavan päälle. He eivät saisi koskaan tietää mitä heille tapahtuisi. Ääntä päästämättä Täti viittoi rikkinäisen valotaulun takaa alhalla olevaille Pojille että reitti on selvä, edetkää. Sen jälkeen hän kuiskasi vieressään olevalle pojalle "tuossa viereisen talon katolla on jonkinlainen säkki. Käy katsomassa mitä siellä on". Tämä nyökkäsi ja ryömi kattosiltaa pitkin säkin luokse, avasi sen ja nyökkäsi Tädille. Tämä oli sitä Tavaraa.

Täti oli iloinen. Kaikki meni suunnitelmien mukaisesti.

Paitsi kun säkin luokse ryöminyt poika nyökkäsi Tädille, Tädin vieressä ollut velipoika tulkitsi innoissaan nyökkäyksen hyökkäyskäskyksi.
Ja velipoika huusi sillalla oleville hahmoille "KÄRET YLÖS! TÄÄ ON RYÄSTÖ!"
.
..
...
....
Täti katsoi poikaansa. Viereisellä katolla oleva poika katsoi kanssa. Alapuolella olevat pojat katsoivat kanssa. Sillalla olevat hahmot olivat kadonneet.
Täti huokaisi, ja sanoi vieressään olevalle pojalle "Sinä saakutin tunari. Katso nyt, ne vellihousut läks het karkuu..."

Pidemmälle Täti ei päässyt ennen kuin Täti horjahti. Hänen päänsä tuntui halkeavan. Sen sisällä kaikui yksi lause, puhuttu oudolla mutta ymmärrettävällä kielellä: "WHERE IS SHE???!!". Samalla kun Täti taisteli mielessään olevaa tunkeutujaa vastaan alapuoliselta kerrokselta kuului korviaraateleva kirkaisu.

Kirkaisua seurasi toinen samanlainen ja pian kerroksissa kaikui kirkuminen. Täti huusi äänen yli pojilleen: "VALPPAINA! Ei tehdä samaa virhettä mitä Iskä teki! Sie, tule pois sieltä katolta ja tuo saalis mukanasi!"
Toisella katolla Poika oli suojannut korvansa käsillään ja ei kuullut Tädin käskyä vaan kääntyi ympäri Tätiä kohden. Täti katsoi kauhuissaan kun Pojan takaa talon reunan yli nousi kaksi suurta siivekästä ja kitiinin peittämää matoa. Lentomadot syöksyivät Pojan kimppuun ja repäisivät ylilentäessään Pojan niskaa ja naamaa neulamaisilla hampaillaan. Poika kaatui liikkumattomaksi nyytiksi veren roiskuessa hänen naamastaan. Täti nosti kiväärinsä ampuakseen olentoa mutta samalla kun hän sai sen olkapäätään vasten, hänen vieressään oleva Poika kirkaisi kauhusta ja ampui kontrolloimattoman sarjan omasta aseenstaan, osuen Tätiä suoraan keskelle lapaluita.
Täti kiitti Iskää ajatuksissaan siitä että tämä oli ehdottanut panssarin laittoa selkäpuolelle kanssa "varmuuden vuoksi"- Nyt hän ainakin tiesi mitä Iskä oli tarkoittanut.

Täti horjahti eteenpäin ja tarrasi kiinni edessään olevasta kaapelinpätkästä. Hän oli hieman sekaisin mutta ei haavoittunut. Äkkiä. Olentoja. Ne tulivat kohti. Täti ravisti päätään ja yritti nostaa kivääriään, mutta hänen vasen kätensä ei totellut. Katsoen alas käteensä hän tajusi miksi Poika oli ampunut. Kädessä roikkui yksi siivekkäistä Olennoista. Hampaillaan.
.........................................
Alakerroksissa Pojat etenivät. Täti oli antanut "kaikki ookoo" merkin, ja se meinasi että nyt voi edetä. Vellihousut edessä tulisivat tuntemaan Tädin raivon!.
Veli Vaer oli edennyt siltaa kohti, huomannut siltaa päin katsovan talon katolla yhden kirstuista ja noussut talon katolle. Hänen mukanaan tuleva Cas oli jäänyt alakertaan.

Sitten Kirkuminen alkoi.
Veli Vaer nousi ylös ja katsoi ylös rikkinäistä valotaulua kohti. Kirkuminen kuului siitä suunnasta. Hän kuitenkin tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn ja katsoi takaisin sillalle päin. Sillalla oli hahmo. Hahmo katsoi häntä päin.

Hahmolla oli ISO tykki.
.
..
...
Sekunnit olivat minuutteja. Hän näki kuinka Hahmon ase hehkui neonsinistä valoa ja ampui jalkapallon kokoisen auringon kohti häntä. Vaer teki ainoan asian jonka tilanteessa osasi, ja heittäytyi maihin puulaatikon taakse.
Plasmapallo osui Varin haltuunottaman talon seinämään, ja kimposi (Vaer teki alintajuntaisen huomautuksen itselleen: Plasma voi ilmeisesti kimmota) suoraan kohti Hitsaaja Cainin piilopaikkaa, räjähtäen sen yläpuolella ja lyöden Cainin selälleen, sekaisin mutta ehjänä.

Veli Vaer huokaisi helpotuksesta ja katsoi puulaatikkonsa yli. Puulaatikon toisessa päädyssä istui siivekäs, noin aikuisen miehen jalan kokoinen mato. Veli Vaerin ajatukset menivät lukkoon toisen kerran viiden minuutin sisään mutta hän onnistui sanomaan "Mukavan viileä ilma, eikö?" ennen kuin mato kirkaisi ja syöksyi Vaerin naamalle.
.........................................
Täti ampui. Pojat ampuivat. Huutoa. Heilumista. Kiväärinperällä hakkaamista.

Viisi minuuttia. Viisi minuuttia Pojan huudosta. Täti oli verinen, pojat olivat uupuneita ja henkitoreissaan. Madot olivat maassa räpistelemässä luodinreikiä täynnä. Ei tämä näin pitänyt mennä. Sen piti olla vain ummikko yläkaupunkilainen jengi. Ei sillä pitänyt olla mitään helvetillisiä hornanmatoja. Ehkä tämä oli vain unta ja hän oli torkahtanut ampuma-asemaan. Sen se täytyi olla. Mutta kädessä olevat pistohaavat kirvelsivät ja vuotivat verta. Ei, totta tämä on. Täti oli saanut tarpeeksi. Heti kun hän saisi vedettyä henkeä hän huutaisi Pojille että nyt käydään lyömässä niiltä kaapuhemmoilta nenä poskelle. Hän astui ylpeänä valotaulun viereen ja kurkisti sen oli Sillalle, ja kiväärinluodin raapaistaessa Tädin huppua Täti päätti että ehkä rynnäkkö ei olisi paras mahdollinen idea.
........................................
"Selviytyjä" Cas oli Vaerin talon alakerrassa kun Plasmalaukaus kimmottui talosta. Cas oli automaattisesti, vaiston käskemänä heti lopettanut mitä oli ollut tekemässä (mikä saattoi tai saattoi olla olematta jotain välipalaan liittyvää) ja ottanut kiväärinsä takaisin käsiinsä. Ulkopuolelta kuului seinien vaimentamaa kirkumista, mutta Cas ei ollut välittänyt siitä. Alakaupungilla kirkuminen oli normaalia. Tosin silloin kun kirkuminen kuului HUOMATTAVASTI lähempää ja siihen sekoittui Veli Vaerin huutoja ja kirkumista, Cas päätti että nyt on aika taktiselle palaverille barrikadin takana. Pari laukausta, ilmeisesti jostain ikkunan läpi näkyvän talon rauniosta napsahti Casin barrikadiin ja Cas päätti että tämä taistelu ei mennyt ihan niin hyvin kuin hän oli toivonut.
Hän ei ollut ummikko taistelulle tai ensimmäistä kertaa tulen alla. Eno Zevr oli vienyt poikansa peräkanaa konekiväärin alle, ja Cas ei helposti opi sellaista oppituntia. Varsinkin kun sen oppikirjat kirjoitetaan veljesten verellä.
Cas kurkisti barrikadinsa yli ikkunasta. Kadun toisella puolella seisoi iso hahmo. Todella iso hahmo. Isompi kuin Hitsaaja Cain, joka oli jo valmiiksi isompi ihminen kuin mitä Cas oli koskaan tavannut. Ja hahmolla oli ISO viikate. Ja hahmo katsoi häntä pimeässä kiiltävillä punaisilla silmillä. Yläkerrasta kuuluva kirkuminen loppui, ja hahmon suunnalta kuului äänekäs napsahdus. Napasahdusta seurasi veretseisauttava huuto ja hahmon selkärepusta sojottavat putket alkoivat sylkeä savua ja tulta. Hahmo katsoi yhä Casia ja otti askeleen tätä päin.
Cas sulki silmänsä. Tämä ei tule päättymään hyvin.
........................................
"Hitsaaja" Cain nousi pystyyn ja katsoi Vaerin taloa päin. Vaerin huuto oli lakannut ja Kirkuminen oli hetkellisesti vaimennut. Cain nosti liekinheittimensä pystyyn ja osoitti sen Vaerin taloa päin. Jos se mato tulee tänne, se saa yllättävän kuuman vastaanoton. Cain hymähti itsekseen omalle vitsilleen. Ja hämmentyi hetkeksi kun hänen olkapäälleen tipahti sylkipisara. Cain katsoi ylöspäin ja näki lentomadon päänsä yläpuolella. Se oli liukunut Cainin yläpuolella kulkenutta kävelytietä pitkin huomaamattomissa Cainin päälle.
Cain heittäytyi maahan selälleen ja antoi liekinheittimen puhaltaa palava promethium-vanan kulkutietä pitkin kohti lentomatoa, mutta mato levitti siipensä ja syöksyi liekinheittimen ohi. Cain katsoi kiniinin peittämää otusta rinnallaan ja ajatteli pikaisesti Isän kasvoja tämän tultua ensimmäiseltä sotareissultaan. Tulisikohan Tädin katseesta samanlainen tämän reissun jälkeen....
Cainin filosofointi katkesi kuitenkin lyhyeen sillä madon syöksyessä Cainin kimppuun taaempana tilannetta seurannut Veli Verik oli ladannut plasmapistoolinsa täyteen latinkiin ja ampui plasmapallon tarkasti keskelle lentomadon siipiä. Latingin voima riitti räjäyttämään madon suoraan pois Cainin rinnalta ja jätti Cainin hetkellisesti sokaistuneeseen tilaan.
"Ookkonää ookoo?" Verik kysyi, ennen kuin Plasmapistoolin viilentimen kansi räjähti auki ja Verik joutui keskittymään temperamentillisen aseen lepyttämiseen.
........................................
Cas ei voinut hyvin. Ei voinut hyvin ollenkaan. Tämä ei voinut olla totta. Ei ollenkaan. Hän ei usko tätä. Uh-nuh.

Jättimäinen metallin ja vaatteen peittämä hahmo makasi maassa naamallaan. Sahaviikate oli uponnut syvälle seinään.
Hahmo oli rynnäköinyt suoraan Casin asemia kohti, välittämättä Casin säälittävästä yrityksestä ampua hahmoa. Panokset joko kimposivat olennon panssarista tai eivät edes saaneet olentoa hidastamaan askeleitaan.
Cas oli vetänyt puukkonsa esille. Hahmo oli hypännyt barrikadin päälle ja syöksynyt Casia päin. Cas oli vinkaissut jotain tädistä ja lyönyt puukkonsa hahmon panssarin rakoon ja heittäytynyt lattialle kädet päänsä päällä.

Hahmo oli romahtanut samantien lattialle naamalleen.

Cas hengitti syvään. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Hän nousi pystyyn, ja tönäisi olentoa kengällään. Olento liikahti. Cas inahti jotain kuulumatonta ja vetääntyi takaisinpäin. Hän sai melkein sydänkohtauksen kun "Hitsaaja" Cain ilmestyi ikkunasta liekinheitin tanassa huutaen "Kädet yläs saastat tai grilipileet alkaa" (Cain hekotti itsekseen). Cain ja Cas katsoivat hetken toisiaan. Sitten olentoa lattialla. Sitten toisiaan. Cain vihelti hampaidensa välistä (tuskin tuotti hankaluuksia, hänellä oli välejä josta valita). "Aika hyvin. Ei suotta sua kutsuta 'selviytyjäks', eh Cas?"
......................................
Täti oli raivoissaan. Ehkä vähän peloissaankin mutta sitä ei myönnetä. Poika oli raahannut talon katolla raadellun veljensä Tädin luokse turvaan valotaulun taakse. Pojasta ei tule koskaan enää naistenmiestä, se on varmaa. Olento oli raadellut poskien lihat luista ja otsassa paistoi luu revityn lihan seassa. Onneksi sentään kallo ei ollut haljennut.

Nyt on hyvä aika vetäytyä paikalta.
....................................
Cas otti hahmon jaloista ja taisteli itseään vastaan, jokainen rationaalinen aivosolu hänen päässään taisteli vastaan. Ne sanoivat että tämä on huono idea, huono idea, kehno idea, itsetuhoinen idea. Epärationaaliset aivosolut väittivät puolestaan että jos hän kieltäytyisi kantamasta tai romahtaisi kasaksi lattialle Cain ei enää luottaisi häneen. Serkkuja tässä perheessä riittää, eikä Cain luota moneen..
Cas veti hahmoa jaloista ovea kohti samalla kun Cain varmisti liekinheitin tanassa että yläkerrasta ei tule enää mitään olentoja heidän selkäänsä. Cas pääsi ovelle ja avasi sen. Muttei ehtinyt päästää varoitushuutoa ennen kuin oven takaa paljastunut viittaan pukeutunut hahmo viilsi Casin kurkun auki, ja toinen ovesta sisään tullut hahmo löi miekkansa Casin vatsan läpi. Terä tuli selästä ulos. Cain kuuli rysähdyksen kun Casin ruumis tippui maahan. Cain päästi nopean huudon, kääntyi ja veti liekinheittimensä liipaisimesta.
*puff*
.
..
...
Liekkiä ei tullut.
Kaikki prometheum oli mennyt taistelussa lentomatoa vastaan.
Hahmot kääntyivät Cainia päin.
Cain kohautti olkapäitään ja nosti toisen kulmakarvansa.
......................................
Täti marssi katua pitkin. Tämä keikka ei mennyt putkeen. Ei mennyt putkeen ollenkaan. Onneksi kukaan sentään ei ollut kuollut. Ainakaan vielä. Valerin ja Cainin johtaman ryhmät eivät olleet vielä tulleet tapaamispaikalle.

.......................................
Ilta oli jo myöhä kun poika Jehon oli ilmoittanut että ryhmät tuli takas leiriin.
Täti nousi ylös. Pojat oli poikia mutta kun hän oli sanonut että tapaaminen ryöstön jälkeen kello 0300, hän meinasi kanssa 0300. Äkäisyys kuitenkin valui huoleksi kun hän näki missä kunnossa nuoret tulivat takaisin. Casin hengitys rohisi. Tytär Saren veti Valeria paareissa, tämä oli tajuton. Cain oli sekaisessa, transsin kaltaisessa tilassa.
Täti kysyi mikä Cainia vaivaa. Tytär Saren sanoi vain että hän oli löytänyt Cainin talosta johon Valer ja Cas olivat menneet. Valer oli ollut yläkerrassa, revitty ja tajuton mutta verenvuoto oli lakannut tämän kasvoista. Cas oli ollut tajuton ja maannut verilätäkössä, mutta oli tarkastelun jälkeen haavoittumaton.
Cain oli pahin tapaus kaikista. Cain oli vain istunut, kädet polviensa ympärillä ja keinunut edestakaisin. Hän oli pitänyt kädessään pussukkaa- Saren oli yrittänyt ottaa pussukkaa ja kysyä mikä Cainia vaivaa mutta Cain oli vain kirkaissut ja vetänyt pussukan tiukasti rintaansa vasten, mutissen "Täti, Iskä, Ruoste, Tohtori..."

Täti oli kieltämättä sekaisin tilanteesta. Mitä ihmettä nyt oikeasti oli tapahtunut? Keitä vastaan he olivat tapelleet? Miksi ihmeessä se mukavan oloinen hupullinen ja metallinaamioinen kaveri oli kertonut 5'llä krediitillä että sillalla oli helppoja maalitauluja? Ainoastaan paikallisten hubilaisten pitäisi tietää paikka niin hyvin?
Täti käveli Cainin luokse ja laittoi käden Cainin poskelle "Kerroppa velipoika mikä sinua...." Täti ei päässyt pidemmälle ennen kuin Cainin silmiin tuli eloa ja Cain otti molemmilla käsillä kiinni Tädin olkapäistä. Kovaa. Täti vinkaisi yllättävästä kivusta, mutta viittasi muut perheenjäsenet kauemmas kun he tarttuivat aseisiinsa. Cainin silmät olivat normaalin ruskean sijasta kirkaan purppurat. Kun hän puhui, ääni ei ollut Cainin normaali syvä, itsevarma ääni vaan rahiseva, väkivaltainen ääni: "MISSÄ HÄN ON??" "Kuka? Mitä? Mistä sinä puhut Cain?" "TOHTORI! ELÄMÄN-MUOKKAAJA!! RUOSTEEeeEEeeEN LIITTO" Täti mietti hetken. Tohtori. Hän oli kuullut jostain tohtorista. Hän ei vaan tiennyt varmaksi missä. Cain ravisti Tätiä "TOooOHTORrii!! JOHDA! KERRO! MISSÄ!" "Cain rauhoitu! Puhutaan asiat läpi!" Täti mietti kuumeisesti. Missä hän oli kuullut "tohtorista"... Aivain! Veli Zevr! Hän oli puhunut jotain '....Pahanonnen tohtori.... Jokin kirjaoppinut... Ei ampunut selkään... Vielä...Ilmeisesti painu alakerroksille...maistakoot 55.4:jän mutia...' "Tohtori on Alakerroksilla! 55.4!" Täti parkaisi kun Cainin ote tiukkeni Tädin olkapäistä.
Cainin silmät sulkeutuivat. Kun hän puhui, hänen äänensä oli vielä sama rahiseva ääni, mutta väkivalta oli kadonnut siitä. Cain sanoi "KasVotTOMAn JuMALAnPalvoJAt KIiTTÄVäTTTTT" ja lyhyistyi maahan, sikeässä unessa. Cainin kädestä tippui pussi, jonka sisältä Täti löysi tarpeeksi rahaa ruokkimaan viisi suuta. Casin nappaamaa jättiläistä ei löytynyt mistään, ja tavallaan Täti Terra oli vain onnellinen päästessään eroon siitä hirviöstä.

Täti ei ollut varma mitä tässä tapahtuisi ja mitä mieltä olisi. Onko tilit tasan kasvottomien kanssa, vai ei? Toisaalta Tädin pikku perhe oli saanut verisen nenän, mutta kukaan ei ollut kuollut ja lopputuloksena he saivat kasan rahaa ja oletettavasti yksikään hornan hirviö tai plasmaa-ampuva haamu ei seurannut heitä yöhön. Ainakin oletettavasti.

Yksi asia kuitenkin olisi varma.


Seuraavalla kerralla Täti lähetteäisi tiedustelijan etukäteen.

(Lauantain viikkopelin fluffi)

[Varapalmus]

Arkel iski nyrkkinsä seinään, yrittäen saada lopetettua käsiensä tärisemisen. Onnistumatta. "Eldar. Mistä helvetistä ne tulivat, miksi helvetissä ne tänne tulivat?" hän kuiskasi itselleen. Olihan hän kuullut huhuja, mutta oli hetimmiten torjunut ne akkojen hölinänä. Nyt, hän toivoi että olisi kuunnellut tarkemmin...

Hetken ajan paranoia valtasi hänen mielensä. Ne olivat täällä hänen takiaan. Ne olivat seuranneet häntä. Pudistaen päätään, hän yritti selvittää ajatuksiaan. Typerää. Mitä ne hänestä välittäisivät, yhdestä miehestä tuhansien joukossa. Vain kerran elämänsä aika hän oli törmännyt näihin eikä ollut ampunut laukaustakaan olentoja kohti, piiloutuen, selviytyen. Ja toivoen toivoa vastaan ettei enää koskaan joutuisi näkemään yhtäkään suippokorvaa. Mutta ilmeisesti hän ei ollut turvassa edes syvimmän hiven syvimmissä koloissa.

Kaikki oli alkanut niin hyvin. Varovainen liitto Augustuksen, puhdistavien liekkien lähes vääräuskoisen johtajan kanssa oli mahdollistanut Fideleksen ajamisen vielä syvemmälle hiven sisuksiin, ja vaikka Sid oli jälleen kerran selvinnyt, kapinalliset tietäisivät nyt että hän ei koskaan jättäisi heitä rauhaan. Mutta vain tunteja taistelun jälkeen...Arkel puristi silmänsä kiinni. Veli Armollisen laukaus ja huuto olivat ainoa varoitus mitä he saivat, ennenkuin ryöstäjät laskeutuivat heidän päälleen.

Taistelu alkoi yhtäkkiä, ja loppui samoin tavoin. Naamio, kaapattu hänen silmiensä edessä, Fergus ja Piikki isketty maihin ennen kuin hän ehti edes reagoida ja aktivoida neurosirunsa. Mutta hän oli selvinnyt. Taistellen kahta suippokorvaa vastaan, hän oli onnistunut pysymään hengissä tarpeeksi pitkään onnistuakseen kuuluttamaan perääntymiskäskyn. Tarpeeksi pitkään varmistaakseen että Fergus ja Piikki saivat rahdattua itsensä ylös ja turvaan, ennen kuin hän itsekin oli perääntynyt. Mutta pahin olisi vielä edessä.

Jones ryki hänen takanaan. Miehen äänestä kuulsi pelko, epävarmuus.
"En tiedä, Arkel. Ei kukaan voi tietää. Mutta ne ovat täällä ja...Omistavat yhden alueen kuuluisimmista bordelleista. Ja...Ne ovat vieneet heidät sinne, lähes varmasti."
Allen. Naamio. Peloton. Hän ei ollut koskaan tuntenut yhtä paljon pelkoa tulevan suhteen kuin kuultuaan että kolme heidän joukostaan oli kaapattu. Hänen kunniansa ja maineensa vaatisivat häntä pyrkimään pelastamaan heidät. Mutta...Vanhuksen kädet puristuivat nyrkkeihin, katseensa tarkentui seinän uurtumiin. Hänen olisi pakko avata jälleen yksi turvapaikka. Yksi tärkeimmistä. Hitaasti, hän pakotti kämmenensä auki, ja suoristi selkänsä. "Kokoa kaikki paikalle. Oikeamielisten suurin koitos tähän päivään asti on edessä."

-------

"Kuka, mikä ikinä olettekaan, pyydän, auttakaa. Miten vain. Olen valmis mihin vain, mutta pyydän, auttakaa minua pelastamaan hänet..." Tarkka oli vajonnut polvilleen nuhjuisen punkkansa eteen. Profeetta Arkel oli järjestänyt kokoontumisen vain tunti sitten. Varustautuneena koristeelliseen, haarniskoituun kaapuun ja kantaen puhtaasta voimasta värisevää miekkaa, Profeetta oli kertonut hänelle, ja muille Oikeamielisten sotureille mitä oli tapahtunut. Kenet he menettäisivät elleivät he toimisi nopeasti.

Hänellä ei ollut monia ystäviä, hän ei ollut koskaan ollut kovinkaan hyvä toimimaan muiden kanssa. Naamio, Ikarus, oli yksi harvoista joille tämä oli koskaan kyennyt avautumaan. Ja nyt...Naamio ei voi kuolla. Ei SAA kuolla. Hän ei kestäisi toista menetystä näin pian edellisen jälkeen. Tarkka muisti unissaan nähneet luonnottoman teräväpiirteiset, julmasti nauravat kasvot. Merkki tulevasta. SE tiesi mitä tapahtuisi. Hän puristi kädessään kuumottavaa merkkiä. "...Olen valmis mihin tahansa."
----------------------------
"Are you?" ääni kaikui Tarkan päässä. Sama ääni kuin viikkoja sitten, kun "hahmo" oli antanut hänelle aseensa.

'KYLLÄ!' Tarkka ajatteli. Keskitti kaikki ajatuksensa. "Follower of the Corpse. Cast aside his Icon" ääni sanoi. Tarkka otti arvettomalla kädellään kaulassaan roikkuvasta aquilan ikonista kiinni. Hänen kätensä värisi hetken ennen kuin hän repäisi Ikonin irti ketjustaan. Jos se olisi sen hinta...Hän muisti kuinka Isä Tomas oli laskenut symbolin hänen käteensä, hymyillen. Jos se olisi sen hinta.

"So be It. We Welcometh thee, Dark Knight" ääni kaikui. Tarkka otti kädestään kiinni. Arpi repesi ja arven "merkki" alkoi laajentumaan kämmenselästä kohti rannetta ja kämmenen sisään.

Kämmenselkään avautui viilto, ja Tarkka joutui puremaan tyynyään ettei huutaisi kivusta. Kun tarkka nosti kätensä, hän näki että kämmenselässä oli...Silmä?

Tarkka nousi ylös lattialta jonne oli vajonnut arven laajentuessa. Sängylle oli ilmestynyt vyö joka oli täynnä pieniä, noin kämmenen kokoisia taskuja.

Tarkka avasi vyön ja veti sen sisältä iskevän turkoosin värisen metallikanisterin. Hän ei avannut kanisteria. Hän "tiesi" mitä nämä olivat. Hallusinogeenikaasua.

Pienikin hengitys sisään, ja hengittäjä olisi täysin sekaisin. Ei tuntisi vihollista ystävästään, tai muuttuisi kuolaavaksi idiootiksi. Tarkka hymyili. Tämä auttaisi. Keisari ei ollut koskaan vastannut kun hän oli kutsunut häntä. Ei Äidin kuoleman jälkeen. Ei Isän koristessa plasmatulessa. HE auttoivat. HE kuulivat. Siltikin, Arkelin opetukset kaikuivat hänen mielensä perukoilla.

Tarkka kumartui ja nosti aquilan symbolin, ja kirosi hiljaa. Ikoni tuntui epämukavalta hänen kädessään. Terävältä. Outoa. Hän oli varma että siinä ei ennen ollut teräviä pintoja. Ehkä jokin pinta oli terävöitynyt, jotenkin. Tarkka ravisti päätään. Hän oli väsynyt. Nukkumaan. Outoja ajatuksia. Tuntematonta kieltä. Oudon selkeää.

Tarkka kiinitti varustevyön vyötärölleen ja sitoi kätensä sideharsolla. Kukaan ei saisi nähdä merkkiä. Pian, hän kävi nukkumaan. Tarkka ei ollut katsonut peiliin ja huomannut että hänen iiriksiensä reunoille oli tullut violetti reunus.

[Entrooppi]

Skitarii-Alpha E3.01.01 raportoi Skitarii-Tribuuni Ioannekselle. Tehtäväkoodi: 366.L25-Puhdistava viha, väliobjektiivi Puhtaus ja totuus

Olemme edenneet sektorille 55.4. Kohtasimme joitain paikallisia, joiden oli informoitu olleen kontaktissa Falkeniin. Lähestyessämme näitä paikallisia ja esittäessämme alustavia tiedusteluja, tunteenpaljastusjärjestelmät osoittivat hermostuneisuutta ja vihamielisyyttä. Molemmat kohteet osoittivat selvästi vihamielisiä intentioita ja avasimme tulen. Neutralisoimme kaksi kohdettamme, mutta lisää ilmaantui. Kyseessä oli selvästi ohjelmoitu väijytys ja tiedustelemaan edennyt joukkiomme joutui ankaran tulen alle. Onnistuimme kuitenkin puolustautumaan ja vetäytymään paikalta taisteluprotokollan D-17 mukaisesti, mutta operatiivi E03.03.05 jäi vihollisen käsiin, ilmeisesti toimintakuntoisena. Rukoilemme Omnissiahilta armoa hänelle.
Etenimme edelleen sektorilla, seuraten jälkiä, jotka kalkulaatioidemme mukaan kuuluvat Falkenille ja Orbin ryhmälle. Saavuimme kaasun peittämälle alueelle, jossa kimppuumme käytiin taas. Tällä kertaa hyökkääjinä olivat tuntematon ryhmittymä mutantteja ja aikaisemmin kohtaamamme itsenäisten operatiivien ryhmittymä. Etenimme luonnollisesti voittoisina ja otimme yhden itsenäisistä operatiiveista vangiksi, aikomuksena hakkeroida hänen biologinen ohjelmointinsa ennen Servitor-käsittelyä ja kaivoksille lähettämistä. Jonkinlainen biologinen virus onnistui kytkeytymään operatiivi E03.02.01:en. Viruksen aiheuttamasta heikentyneestä toimintakyvystä johtuen operatiivi E03.02.01 ei osallistu seuraavaan operaatioon.

Etsintä jatkuu, Hail Omnissiah!


Sagittarius E03.02.01 katseli konsolia kaasun läpi. Se näytti yksinkertaiselta mallilta, sen koneen henki hyräili hiljaa ja odottavana. Ylhäältä, rakennusten katoilta ja kulkusilloilta kuului tulitusta. Informaatiopurskeet muilta ryhmän jäseniltä kertoivat omaa kieltään tehtävän etenemisestä. Vihollinen maassa. Toinen. Kolmas. E03.02.01 olisi hymyillyt, jos olisi osannut tai muistanut mitä se tarkoitti. Omnissiahin tahtoa ei voinut vastustaa.
Hän nosti radiumkanuunansa, skannasi ympäristöä ja asteli eteenpäin. Äkkiä kaasun ja taistelun melun läpi kantautui ääniä, jotka hänen parannellut aistinsa tunnistivat lähestyviksi. Askelia, jonkinlaista orgaanista meteliä, murinaa? Jotain syöksähti esiin sumusta ja ennen kuin hän ehti edes ajatella, radiumkanuuna nytkähteli ja punertavat suuliekit valaisivat kujaa. Vihollinen oli vain metrien päähän ja hypernopeuksilla kiitävät ammukset iskeytyivät siihen, irrottaen lihaa ja roiskien sitä pitkin seiniä. Se ei haitannut olentoa, joka jatkoi eteenpäin. Toinen seurasi sitä. Radiumkanuuna yskähti oudosti ja ammusten sijaan syöksi savua. E03.02.01 päästi hiljaisen rukouksen Omnissiahille ja äänekkäämmän koodinpurskeen, joka kääntyi suunnilleen: ”Vihollinen on kimpussani”.

[Rune]

Reilinkihelvetti oli vaihtunut hiljalleen ja lähes huomaamatta vanhaksi, osittain sortuneeksi ja paljolti kuluneeksi valtatieksi. Missä loputtomat kuilut olivat vajonneet tuntemattomiin syvyyksiin, näkyi nyt kiinteä maa ja betonitasot kerroksissa alaspäin. Ylös vievät raput ja reilingit näyttivät nyt vievän ja loppuvan jonnekin. Tuuletuskammioissa puhaltanut viima oli heiluttanut reilinkejä vaarallisesti ja saanut heidät tarrautumaan rystyset valkoisina kaikkeen mistä kiinni sai aina kun mahdollista, ja he olivat saaneet pelätä henkensä edestä. Nyt kaikkialla oli hiljaista ja hämärää. Ja asuttamatonta, yhä.

He olivat kulkeneet ammottavan tyhjyyden läpi ilman muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä joko koettamaan onneaan Kasvottomien kanssa, tai matkata eteenpäin pitkin sektorin 55.4 unohdettuja ja hylättyjä reittejä. Olisivatko ne ihmishirviöt seuranneet heitä? Ehkä. Kukaan heistä ei halunnut ottaa sitä riskiä. Takaisin kääntyminen ei ollut vaihtoehto.

Heistä jokainen oli saanut rei'ittää vyötään uudemman kerran. Heidän varastonsa olivat hupenemaan päin. Ei yllätys. He olivat, kuten kuka tahansa alasektoreille suuntaava, mitoittaneet varansa niin että se selviäisivät matkan sektorille jättömaiden läpi, ja heille jäisi vielä varastoja pariksi viikoksi. Loput kerättäisiin matkan varrelta. Syötäväksi kelpaavaa sienirihmastoa ja villieläimiä riitti sektorilla 55.5 usein tarpeeksi. Paremmilla alueilla saattoi törmätä kauppakaravaaneihin, toisiin kulkijoihin, rosvoilta saattoi saada ryöstettyä tarpeita...

Mutta kukaan heistä ei ollut nähnyt ikinä mitään niin lohdutonta, tyhjää ja kuollutta kuin sektori 55.4. Vaikka he olivat nyt päässeet ehkä pahimman ohi, he eivät olleet törmänneet viikkoon yhteenkään elävään olentoon. Eivät edes pimeässä usein hohtaviin sieniin. Tai edes hyönteisiin. Eivät mihinkään. Vain loputtomilta tuntuviin, ruosteisiin siltoihin joita pitkin he matkasivat eteenpäin.

Nytkään missään ei tahtonut näkyä mitään. He vaelsivat pitkin betonista valtatietä, joka kantoi yli entisen... no, mikä lie ollut alueen käyttötarkoitus silloin. Jos he olivat saaneet pelätä reilinkien antavan periksi loputtomaan tyhjyyteen, nyt he saivat kärsiä - niin - hajusta. Ylhäältä johtavat jäteputket olivat halkeilleet monin osin, ja raunioita reunustivat usein kokonaiset jätevedestä muovautuneet järvet. Osa oli muodostunut ehkä satojen vuosien aikana. He olivat varmoja, että pimeydessä liejuisten ja haisevien järvien pinta värähteli. Jokin liikkui pinnan alla.

Ja haju ei ollut vain haitake. Sen vaikutus oli kouriintuntuvaa. Aiemman autiuden jälkeen jäteliejulla elävät kärpäset pyörivät heidän ympärillään, ja vaikka niistä oli tuskin haittaa heille, ne kävivät ahnaasti heidän hupenevien ruoka-annostensa kimppuun. Ne käärittiin ja suojeltiin tiiviimmin ja tarkemmin, mutta silti hyönteiset löysivät aina välillä jonkun paikan mistä päästä järsimään heidän varojaan. Pelkästään ilman kanssa tekemisiin joutuneet ruokavarat pilaantuivat äkkiä. Orb joutui tuon tuostakin määräämään osan ruoasta pois heitettäväksi nurinasta ja vastalauseista huolimatta. He olivat nälkäisiä, kyllä. Mutta pilaantunut ruoka myrkyttäisi heidät, ja näissä oloissa tervehtymisestä ei ollut takuuta. Stimulanttienkin voimalla heidän ruumiinsa vain liikkuivat eteenpäin, ja he unohtivat usein nälän tunteen. Mutta ruumiin ravinnoksi niistä ei ollut.

Hyväksi havaittu ja perinteinen protokolla oli, että osa joukosta jatkoi päätietä, ja osa vaihteli vuoroja tunnustelijoina, jotka etsivät etäämmällä ja sivummalla uusia reittejä. Pääjoukko kerkesi olla jo huojentumaan päin, kun olot kävivät hetki hetkeltä hieman helpommiksi. Kunnes varjoista nousevan rakennelman edessä kirkas, sokaiseva valo välähti heidän silmiensä eteen, ja huuto pysäytti heidät.

--

´´Pysähtykää! Tullitarkastus!¨ Ääni kaikui sekalaisesta porukasta, jonka olemus ei huokunut luotettavaa byrokratiaa. Rääsyihin pukeutuneet vartijat erottuivat vain hahmoina hämärässä, eivätkä heidän kantamansa kiväärit parantaneet yleistä ensivaikutelmaa. ’’Mitäs ne putket on tuoneet taas mukanaan?’’ sanoi polleana ryhmän edessä kulkeva nuorukainen. Askeleet kaikuivat yhä lähemmäs, eivätkä vartijat tuntuneet terävistä kysymyksistään huolimatta olevan avoimia vastauksille.

–

Orb nosti saappaansa liejusta, johon oli sen vahingossa astunut. Hän ravisteli ylimääräistä pois, ja toivoi ettei tämä nyt olisi se viimeinen hetki kun käsitelty nahka pettää. Rauniot jatkuivat valtatien rinnalla aina rakennelman vierustoille ja ohi.
”Pimeää, yhä. En vieläkään saa selvää siitä mikä tuo rakennus on. Jatkakaa vain valtatietä pitkin”, hän sanoi radioon. Se ratisi, ja hän kerkesi kuulla Elizabethin myöntävän vastauksen juuri ennenkuin sokaiseva valo heilautti keilansa tielle. Orb säpsähti, ja vetäytyi välittömästi raunion taakse selkä seinää vasten. Pienoiskonekivääri heilahti hänen selästään valmiiksi salamana. Orb kirosi hiljaa. Barth paimensi Damienia hänen takanaan. Hän oli kerennyt valonheittimen taakse, ja oli lähes mahdotonta että hänet oltaisiin nähty. Toivottavasti sama päti myös toisiin. Elizabeth, muut, ja koko karavaani tiellä oli tosin mennyttä. Orb toivoi että vastaantulijoiden kanssa voitaisiin keskustella. Tulitaistelu oli viimeinen asia mitä hän toivoi.

–

Pian kummankin ryhmät näkivät toisensa kylmässä valossa, ja yksi vartijoista huomasi rujossa näyssä jotain kummallisen tuttua. ’’Tyyppejä yläsektorilta’’ Cas päästi kireiltä huuliltaan ’’Enon tuttuja’’. Lausahdus muutti vartijoitten mielialaa ratkaisevasti – rento askellus vaihtui epäluulon sekaiseen tähystelyyn. Satunnaiset maneerit muuttuivat liikkeiksi, jotka pikkuhiljaa hakivat kohti turvaa tuliaseiden muodossa. Hitaasti tippuva aika laskettiin raskaina sydämenlyönteinä.

–

Radiossa oli hiljaista. Orb näki hahmoja tiellä. Ne astuivat esiin kotikutoisilta ja improvisoiduilta barrikaadeilta. Elizabeth ei uskaltanut puhua ja antaa ilmi että heitä oli myös muualla. Älykästä. Mutta se tarkoitti sitä että Orb ei osannut yhtään sanoa missä mentiin.

Mutta sitten hän luuli ymmärtävänsä keistä oli kysymys. Tuosta rähjäisestä oranssin rusehtavasta sävystä ei voinut erehtyä. Ruosteen perhe. Tai, jokin niistä lukemattomista haaroista. Keisarin nimeen. Miten he olivat tännekin asti kerenneet. Mutta nämä eivät näyttäneet myöskään sellaisilta jotka olisivat asuneet alasektoreilla pidempään. Ei. Tämä, ilmeisesti vanha jätteenpuhdistamo, oli erinomainen löytö tukikohdaksi. Ja Ruosteen perheen tuntien... niin, ei, Orb ei yllättynyt tunnistaessaan hämärässä vastikään kyhätyn tullikonttorin tapaisen.

”Varovasti, Elizabeth. Luulen että tunnistan suvun. Ne ovat Ruosteen perheestä. Valitse sanasi tarkkaan. Heitä emme halua suututtaa. Jos nämä ovat mitään sukua Enolle, on aivan tuurissaan mitä he meistä ajattelevat. Jos eivät, pitäisi heidän kanssaan päästä varmasti sopuun. En ole kuullut mitä Enolle on käynyt hiljattain. Varovasti”, Orb sanoi, ja osasi olla odottamatta vastausta. Elizabethin suunnitelma päti.

–

Jännitys kävi sietämättömäksi Cain nuoremmalle. ’’Nostakaa ne kourat ylös, tai me perhana ammutaan!’’ Hän huusi, samalla nostaen kiväärinsä esille.
”Kädet ilmaan, tottakai”, Elizabeth vastasi takarivistä, ja alkoi nostamaan hitaasti käsiään. Orb oli oikeassa. Annankin olisi tunnistettava heidät. ”Tuttujapa hyvinkin. Mitä Enolle kuuluu?”
”Kuollut”, aiemmin puhutellut sanoi jäätävästi. Ei paska.
”Osanottomme”, Elizabeth jatkoi. Ehkä Orb ymmärtäisi. Hän ehkä kiroaisi parhaillaan, ja valmistautuisi. Anna pysyi hiljaa hänen edessään. Hänellä oli korvamonitori, mutta ei mikrofonia. Ja sitten Vardon avasi suunsa jonon johdossa.
”Tuttuja joo. Pistäkää ne aseet vittuun siitä ensin”, Vardon sanoi.
”Älähän nyt, Vardon. Kyllä me olemme yhteistyökykyisiä”, Elizabeth sanoi varoittavasti. Anna vilkaisi nopeasti syrjäsilmällä Elizabethiin. Molemmat tiesivät varautua pahimpaan.
”Ole sinä vain. Minulla on helvetillinen nälkä, ja jos täällä tulee vastaan tuttuja, niin aseilla sohiminen on kyllä viimeinen tapa tervehtiä. Ennemmin ruokaa pöytään ja seuraa polvelle. Täh? Tuttujahan tässä ollaan”, Vardon sanoi.
”Tuttuja, juu, perhana. Enon tuttuja. Ja täti on vähän puhunut jotta sellaista huhua kiertää, että teillä on jotain tekemistä ollut sen kanssa”, taaimmainen Ruosteen perheestä huudahti hitsausmaskinsa läpi.
”No vittuako te huhuja kuuntelette. Minä tiedän kyllä kenet tapan aina kun tapan, enkä ole teidän enoonne koskenut. Jonkun tyttären pannut varmaan paksuksi mutta teillehän se vain kelpaa kun kaikki otetaan vastaan. Pistäkääs ne aseet pois niin laitan alulle mielellään uuden vekaran illemmasta”, Vardon sanoi ja Anna oli tarttua tämän olkapäästä raivoissaan. Ei! Ei näin.
”Pidäs suus soukeammalla!” Cas huusi vastaan, ja vetäisi kiväärinsä lukon taakse. Varoittava ele oli aivan selvä. Viimeinen varoitus.
”Meidän oli tarkoitus vain jutella, ja tehdä ehkä kauppaa!” Elizabeth huudahti.
”Ehkä just sinä tykkäisit penskasta?” Vardon sanoi ja näytti härskin käsimerkin Casin suuntaan. ”Täältä tulee kyllä. Mitä?! Vähän vieraanvaraisuutta! En jaksa mitään vänkeämistä enää tuon reilinkihelvetin jälkeen!”

Samalla hetkellä sektorin valot sammuivat sekunniksi, jonka aikana diplomaattinen ratkaisu muuttui kaukaiseksi haaveeksi. Vardonin viimeinen ehdotus kajahti täydellisessä pimeydessä, ja Casin vastaus seurasi hänen kiväärinsä suusta. Hetket limittäytyivät luotien lentäessä, eikä tulitus osoittanut armoa kenellekkään alastomalla tiellä. Aistit ja teot sulautuivat yhteen, ja niiden harmonia erottui laukausten, huutojen ja verenvuodatuksen sinfonian keskeltä.

”Vetäytykää! Vetäytykää tieltä! Takaisin! Otamme kiertotien. Ja kuka helvetti sai tuon aikaan saa raippaa tästä hyvästä. Takaisin!”, kaikuivat radiossa Orbin komennot.

Äänten sammuessa haavoittuneiden ja hätääntyneen perheen huudot tuntuivat äärettömän hiljaiselta, ja tunneleissa kaikunut luotimyrsky vain kaukaiselta painajaiselta. Perhe palasi saluunaansa. Vain väkivallan runtelema isä ja vartijoitten tärisevät kädet jäivät muistoksi tuosta kohtalokkaasta kohtaamisesta.

–

Reilinkihelvetti oli vaihtunut hiljalleen ja lähes huomaamatta vanhaksi, osittain sortuneeksi ja paljolti kuluneeksi valtatieksi. Ja nyt sekin jäi taakse. Heidän edessään odottivat jäteputkien viidakko ja liejuisien järvien rannat. Ehkä niiden takaa he löytyäisivät seuraavan valtaväylän. Ja sen varrelta seuraavan mahdollisuuden pysähtyä.

Eikä Orb voinut sinällään syyttää alaisiaan sen enempää. Hän ei ollut säästänyt alaistaan raipaniskuissa. Ja hänen määräämänsä kymmenen olivat ilmoittamatta muuttuneet kahdeksikymmeneksi. Ja sitten kolmeksikymmeneksi. Eikä hän ollut pysähtynyt ajattelemaan ja miettimään. Hänen oma nälkänsä ja väsymyksensä lietsoi hänen vihaansa ja turhautumistaan. Aivan kuten J.T. Vardonin aiemmin. Siinä missä alainen oli purkanut sen itselleen ominaiseen tapaan niihin jotka eivät merkinneet hänelle mitään, purki Orb sen itselleen ominaiseen tapaan niihin jotka merkitsivät hänelle eniten.

Vardon ei ollut noussut sinä iltana enää ylös siitä mihin Orb oli hänet jättänyt. Hänen muut alaisensa olivat käyneet hänet takaisin leiriin, ja puhdistaneet parhaansa mukaan haavat hänen selässään. Mies oli kovaa tekoa. Ja otti rangaistuksensa vastaan nurisematta. Joskaan ei koskaan tyytyväisenä. Jokainen kerta horjuttaisi heidän välistään luottamuksen sanatonta sopimusta, ja tuon miehen suhteen Orbin ei kannattaisi kokeilla rajojaan liikaa.

Kapinahenkeä oli ilmassa vähemmästäkin. Eikä vähiten kapinoinut Orb Katarn itse omia valintojaan vastaan öisin.

He jatkoivat matkaa.

[Entrooppi]

Koodinpurskeet sinkoilivat sinne tänne.
”Liikettä sektoreilla 1–3,5.”
”Identifikaatio?”
”Punaisen vapahduksen kultti. Toimintamoodi?”
”Koodi 127. Omnissiah tunnistaa omansa. Tuli vapaa.”
”Havaitsen Katarnin operatiivien ja mutanttien välistä vox-liikennettä.”
”Lähetä litania RF-14.6 kaikilla taajuuksilla.”
”Lähettää. Voxyhteydet ovat peitetty kaikkialta.”
”Operatiivi E03.03.05, status?”
”Hngg…Omnissiah…Kuka siellä?”
”Operatiivi E03.03.05, status?”
”Minä muistan kaiken. Omnissiah auta.”
Yksi sana: ”Hiljaisuus” ja kaikki viestiyhteydet katkesivat. Vox-heittimistä iski kipinää. Skitarii-Alpha E03.01.01 rukoili Omnissiahia hetken vaiti. Sitten hän kytki kypäränsä lyhytkantamaisen hätälähettimen päälle. Taktinen näyttö vilkkui. Operatiivi E03.03.05 oli taas linjoilla. Vihollisia oli edessä ja sivuilla. Roskaväki ryntäsi kohti vesiastiaa, kunnioittamatta tämän henkeä vähääkään.
”Kaikki yksiköt, statusraportti?”
”Operatiivinen. Punaisen vapahduksen kultti liikkuu. Avaan tulen, 3.2 sekuntia.”
”Operatiivinen. Omnissiahin nimeen, jotain on vialla.”
”Operatiivinen. Ei vihollisia näkyvissä.”
”O-p-operatiivinen. Häiriöitä ohjelmoinnissa. Virus?”
”Pitäkää mielenne puhtaina. Omnissiah suojelee. Primäärinen kohde on sektorilla 7 tai 8. E03.02.02, E03.03.04 ja E03.03.05, edetkää sektoreita 5–6.1. Muut suojaavat. Identifioin tuntemattoman kohteen yläsektorilla 1.3.”
Skitarii-Alpha E03.01.01 asteli kohti tikkaita. Kypärän aistit poimivat sydämen sykkeen ja vihollisen riimu syttyi taktiseen näyttöön vihertävänä. Mutantti tai kerettiläinen. Alhaalta kuului laukauksia. Muut avasivat tulen. Lisää koodia.
”Punaisen vapahduksen kultin tarkka-ampuja. Osuma vahvistettu. Vihollinen neutralisoitu. Avaamme tulen seuraaviin, 2.3 sekuntia.”
”Etenemme. Ei vastarintaa.”
Hän odotti hetken ja plasma-aseen henki sykki väkevänä. Sagittarius E03.02.02 vilahti hänen mieleensä ja hän tarkisti tätä symboloivan riimun. Kaikki hyvin. Plasma-aseiden henget olivat pelottavan väkeviä. Aika tehdä Omnissiahin työtä. Hän tarttui metalliseen tikkaaseen ja kiskaisi itsensä ylös. Tähtäinristikko välähti hahmon päälle ja plasmapistooli putosi alas, valmiina laukaisemaan auringon raivon kerettiläisen niskaan. Kerettiläinen nosti kurjan aseensa ja huusi. Skitarii-Alpha E03.01.01 kalkuloi vihollisen ampuvan ensin ja valmistautui impaktiin. Aseen piipusta törrötti jotain. Aika hidastui. Venyi ohueksi siivuksi. Kypärän biologis-identifikaatio-ohjelmat lukitsivat ja tunnistivat kohteen piipussa. Sciuris Vulgaris. Sitten ase laukesi.
”Alpha E03.01.01 on maassa. Komento Sagittarius E03.02.01:lle” koodinpurske räsähti kaikkien Skitarii Operatiivien kypärissä. Tehtävä oli menossa huonosti.
”Statusraportti. Visuaalia Alphasta?”
”Positiivinen. Putosi. Maassa. Ei-operatiivinen.”
”Visuaalia hänen kohteestaan?”
”Negatiivinen.”
”Visuaalia primääristä kohteesta?”
”Negatiivinen. Toimintamoodi.”
”Koodi U14. Tuli avataan ilman konfirmaatiota. Kaikkiin kohteisiin. Eteneminen aiemman protokollan mukaan. USKO ILMAN TEKOJA ON ARVOTONTA.”

Sagittarius E03.02.02 syöksyi eteenpäin. Kypärän näytöllä riimut vilkkuivat ja vaihtoivat väriä nopeasti. E03.03.05 oli jossain hänen alapuolellaan. Kohde oli myös jossain hänen alapuolellaan, vesipumpun luona. Hän lähestyi reunaa. Vihreä, myrkyllinen kaasu leijaili hänen ympärillään, kykenemättä vahingoittamaan Skitariin kyberneettistä ruumista. Hän kurkisti reunan yli. Vihollinen pumppasi vettä. Ilman litanioita, ilman merkitystä, hän käytti pumppua lihasvoimin. Ruskea vesi pulppusi astioihin. Sagittarius kohotti aseensa. Hän tunsi taas sen hengen nytkähtelevän kahleissaan. Se halusi vapauttaa vangitun energiansa. Se halusi tappaa.

Horatio yritti muistaa sanoja henkeä rauhoittaviin litanioihin, mutta ainoa mitä hän muisti oli äitinsä kynsivalleissa olleet halkeamat. Aseen säädin kääntyi maksimaaliselle ja pian valo välähti, heittäen jälkikuvia jopa kypärän vaimentimien läpi. Jyrinä kaikui rakennusten seinistä kun viileää ilmaa syöksyi ammuksen jättämän tyhjyyden tilalle. Ase nytkähti ja sammui, henki vaimeni. Horatio pudisti päätään. Oli vaikeaa tietää kuka hän oli. Mutta jotain oli alhaalla, jotain tärkeää. Hän laskeutui varovasti. Sinivihreä tulenliekki valaisi vesipumpun ympäristön ja maassa voihki joku. Horatio lähestyi, tietämättä mitä tekisi saavuttaessaan hahmon. Äkkiä joku ryntäsi pimeydestä, miekka välähti plasma-ammuksen valossa kirkkaana ja puhtaana. Horatio sai hahmon käsistä kiinni, ennen kuin isku osui. He seisoivat hetken, lukittuina paikoilleen, kasvot toisiaan vasten. Nainen ärisi ”Kirottu Skitarii-saasta. Painu helvettiin”
”Rauhoitu” Horatio sanoi.
Nainen sai oikean jalkansa hänen vasemman jalkansa taakse ja kiskaisi molemmilla käsillään. Horatio iskeytyi maahan ja kipu välkkyi olkapäässä. Se oli terävää ja puhdasta, kuin plasmakarbiinin hengen raivo, nyt kun hän tunsi sen. Mikä plasmakarbiini? Ja miksi hän ei muka aiemmin ollut tuntenut? Miksi nainen rauhoittuisi? Kysymykset sukelsivat esiin hänen tajuntansa taustalta, kun hän kierähti sivuun ja pystyyn. Mutta nainen oli nopeampi.

Sagittarius E03.02.02 katsoi bolt-pistoolin piippuun. Nainen hymyili, hiki helmeili hänen kasvoillaan.
”Vai rauhoitu. Vie terveisiä Omnissiahille.”
Ammus iskeytyi hänen kylkeensä ja kaikki indikaattorit välähtivät punaisiksi. Hän putosi polvillensa. Kykenemättä liikkumaan hän katseli taktisesta näytöstään kun nainen eteni.
”Lazarus, varo” hän huusi kypäränsä voxiin.
”E03.02.02, toista? Kenelle viestit? Statusraportti?”
Miksi Lazarus? Miksei Operatiivi E03.03.05? Sitten riimu sammui. Jonka jälkeen sammui hänen oma näyttönsä.

Runedit\\ Otin oikeuden lisätä rivivälin yhteen väliin jossa sen kai piti olla, ja lisäsin esteettiset tagit.

[Varapalmus]

Huom: Heikin ja mun yhteistyonä tehty.

Tarkka astui kiertelevän kauppiaan pieneen telttaan. Myyjä oli kuuluttanut radiossa ottavansa asiakkaita vastaan ja että oli raskaasti aseistautunut varkauksia vastaan. Tarkan saavuttua kauppiaan paikkaan "raskas" vartio paljastui kolmeksi vartijaksi.

"Ah, tervetuloa, tervetuloa nuori ystävä! Haluatko aseita? Ruokaa? Kenties jotain eksoottista?" kauppias ehdotteli heti kun oven vieressä seisonut vartija oli tarkastanut että Tarkalla ei ollut muita aseita kuin puukko. Markkinapaikoilla oli tavallista että asioidessa asiakkaat eivät saaneet kantaa muuta kuin puukon ja korkea-arvoiset jenginjohtajat pistoolin.
"Meillä on ruokaa. Keisari turvaa matkamme" Tarkka kommentoi kauppiaalle messuavaan sävyyn. Kauppiaille ei saanut koskaan osoittaa kiinnostusta tai joutui maksamaan haluamastaan uskomattomia kiskurihintoja. Hänellä ei ollut paljoa rahaa kuluttaa: Hän oli lähetenyt itsenäisesti etsimään tavaraa markkinapaikoilta muutaman kymmenen crediitin kanssa. Niillä ei saisi paljoa ilman tinkimistä.

"Aaah! Olette siis uskovainen? Meillä on useita erilaisia Aquilan symboleja, rukousalttareja, pienpatsaita, suitsukkeita..." kauppias alkoi heti listaamaan tuoteluetteloaan, mutta Tarkka keskeytti kauppiaan ennen kuin tämä pääsi täyteen vauhtiin "Kiitos kiitos, kirkkomme ei seuraa materian polkuja, ruumiimme on temppelimme. Kertokaa, hyvä mies, minkälaisia tuotteita teillä on, jolla voisimme jakaa ilosanomaa valon ulkopuolella kulkeville?". Tarkka katseli sumeasti seinää päin. Kädessä alkanut kipu paheni joka kerta kun hän sanoi Keisarin nimen.
------------------------------
8 päivää aikaisemmin
-------------------------------
Tarkka näki tuliasemastaan ryöstäjät ikkunan läpi. Nämä olivat asettautuneet bordellinsa yläkerrokseen panttivankiensa kanssa. Profeetta Arkael johti pelastusryhmää, Tarkan tehtävä oli valvoa tilannetta ja toimia hyökkäävänä osana mikäli heidät huomattaisiin.

Operaatio oli tuntunut sujuvan hyvin ensimmäisen puoli tuntia kun Isä Arkael ryhmineen oli edennyt Tarkan opastamana Bordellia päin.
Tarkka oli sitten vetänyt itsensä vaijerilla iskuasemaan ja antanut Profeetta Arkaelille signaalin että tilanne selvä, voi edetä. Ryöstäjät eivät edes olleet huomanneet heidän etenemistään. Tai niin he olivat luulleet. Totuus oli kuitenkin erilainen kuin mitä Profeetta Arkel ja Tarkka olivat suunnitelleet sillä heti kun operaation varsinainen kontaktivaihe oli alkanut, Veli Naamio ja muut panttivangit olivat lentäneet bordellin ikkunoista ulos, hirttoköysi kaulansa ympärillä.
Pelastusryhmä oli shokinkaltaisessa tilassa pysähtynyt ja katsonut kun Veli Naamio ja muut hirttyivät. Heidän alastomissa ruumiissaan oli selkeitä jälkiä pahoinpitelystä.

Ennen kuin shokki oli kerinnyt laantua, ikkunoista oli tullut uusi ryhmä hahmoja ulos, mutta tällä kertaa ne olivat melkein silmää nopeampia hahmoja jotka kimmelsivät ja tuntuivat lentävän ilmassa heitä kohti. Profeetta Arkaelin ryhmä oli heittäytynyt suojaan ja Tarkka oli ottanut yhden vyöllään olevista kaasukranaateista ja tiputtanut sen jalkojensa juureen, nähtyään yhden ryöstäjistä lähes lentävän seinää pitkin hänen selustaansa. Kaasu levisi sekunneissa ympäri kattoa, ja Tarkka oli varma että siitä ei voinut mikään päästä järjissään läpi. He saisivat koston Naamiosta ja muista tappamalla kaasuuntuneet ryöstäjät, ja ripustaisivat heidän ruumiit ympäri bordellia!
Suunitelma oli hyvä. Tarkka oli jo raivonsa läpi alkanut miettimään miten hän repisi näiden ruumiit kappaleiksi kun virnuileva ryöstäjä rynnäköi hallusinogeenisavun läpi ilman että edes hidastui. Tarkka ehti huomata tämän oudon pitkät korvat hetkeä ennenkuin haarniskoitu jalka iskeytyi hänen kylkeensä, heittäen hänet alas katolta, alemmalle tasanteelle.

Kranaatti ei ollut toiminut! "MITEN! MITEN TE ETTE EDES KUOLE! KUOLKAA!!" Tarkka huusi epätoivoisen raivon vallassa kompuroidessaan ylös. Olkoon, Kranaatit eivät toimi, hänen kiväärinsä toimisi! Hän nosti kiväärin olalleen ja laukaisi. Mutta ennen kuin hän oli saanut ammuttua tähdättyjä laukauksia Eldarien hahmoja kohti, Profeetta Arkel oli huutanut alhaalta perääntymiskäskyn. Ristiretki oli perääntynyt ja Tarkka oli taas, hänelle normaaliin tapaan, tullut myöhemmin perässä piiloteitä ja kattoja pitkin. Ryhmän tiedustelijana Tarkka oli aina ensimmäinen alueella ja viimeinen joka siltä poistui.
-----
Heidän palattuaan tukikohtaansa Tarkka oli sulkeutunut huoneeseensa. Profeetta Arkel oli kiertänyt veljet yksitellen ja puhunut heille Naamion ja muiden surullisesta kohtalosta ja vannonut että likaiset xenot saisivat maksaa teoistaan. Tarkan huoneen kohdalla Profeetta Arkel oli koputtanut oveen, mutta ei ollut saanut vastausta.
Profeetta Arkel oli avannut oven ja kurkistanut sisälle. Hän oli nähnyt Tarkan punkkansa vieressä, kyyristyneenä ja selin häneen päin. Profeetta Arkael oli yhtä aikaa surullinen ja ylpeä Tarkan puolesta:
Hän tiesi että Naamio oli ollut Tarkalle tärkeä tuen ja veljeyden lähde, mutta näytti siltä että Tarkka asetti uskonsa ja toivonsa Keisariin rukoilemalla hiljaa.
Profeetta Arkel sulki oven hiljaa ja siirtyi seuraavan Veljen luo.
------
Tarkka oli palannut tukikohtaan ja vetäytynyt heti huoneeseensa, välttäen Isä Jonesin pyynnön saada tarkistaa Tarkka mahdollisista haavoista. Heti saatuaan oven kiinni, Tarkka oli viskannut kranaattivyönsä ja aseensa punkalleen ja poistanut siteen kätensä ympäriltä. Merkki oli... hiljaa. Silmä oli kiinni.
Tarkka keskitti ajatuksensa ja kylmän raivonsa käteensä ja huusi mielessään "MIKSI?!"
Ajatukset raatelivat Tarkan päätä. Hän ei pystynyt pelastamaan ainoaa ystäväänsä. Hän ei ollut pystynyt pelastamaan isähahmoaan. Hän ei ollut pystynyt auttamaan... ketään. Ja Naamion ruumiissa olleet jäljet... Tarkka keskitti taas ajatuksensa ja huusi mielessään "KERRO MIKSI!?"
Tarkan mieleen ilmestyi uusi... ajatus. Ääni oli sama kuin aikaisemmilla kerroilla: "Guided... The Old Souls Were guided to you.... They gave the Old Souls means to Resist us.. Destroy them... Hate Them..."
Tarkka kuunteli. Ja heti vieraiden ajatusten lopetettua hän vastasi "NE PERVO-OLENNOT! NE TAPPO! EI KUKAAN MUU! ET AUTTANUT!" "Think, Dark Knight... Blame Not the Sword that falls, but the Hand that wields it... The Old Souls were nothing but a tool... Of His will.. He fought against US alongside the Old Ones... Directed their blades..."
Tarkka keskitti taas ajatuksensa. Tällä kertaa hän ei ollut enää vain raivoissaan. Hän oli murhanhimoinen. Joku oli laittanut Eldarit heitä vastaan! Ja se joku tulisi kuolemaan!

"His name... is.. Orb Katarn....."

----------------------------------
3 päivää aikaisemmin
----------------------------------

Arpi oli ollut hiljaa. Mutta Tarkka ei ollut kysynytkään mitään. Hän oli vain toiminut Profeetta Arkelin käskyjen mukaan viime päivät. Verenpunainen raivo oli laantunut kylmäksi laskennallisuudeksi.
Etene. Etsi. Identifioi. Varmista. Tuhoa. Poistu.
----------
Profeetta Arkel oli tullut 5 päivää sitten myöhemmin illalla tarkastamaan Tarkan tilanteen ja rohkaisemaan häntä. Tarkka oli ollut rauhallinen ja vakaa, ainakin ulkopuolisesti. Hän oli vain puristanut kivääriään tiukasti rintaansa vasten. Profeetta Arkael ei ollut varma mistä tarkka oli tonkinut ylös kiväärinsä alunperin. Se ei ollut Isä Tomaksen antama, mutta hän ei ollut aikeissa kysyäkkään. Tarkan kyvyt tuntien hän oli varmaan "vapauttanut" sen joltakulta "vääräuskoiselta" kauppiaalta. Hänelle ei ollut väliä miten se oli Tarkalle päätynyt, kunhan sen tarkoitus olisi Keisarin sanan levitys.
Mitä tahansa hänen tehtävänsä nimissä.

Profeetta Arkel oli kertonut Tarkalle että nimettömät informantit olivat kuulustelussa ja sielunpuhdistuksessa kertoneet lähialueella olevan vesisäiliöitä joista he saisivat elintärkeää vesireserviä myytäväksi asti. Alakerroksilla suhteellisen puhdas vesi oli painonsa arvoista krediiteissä moninkertaisesti. Tarkan tehtävä olisi tiedustella alue normaalisti ja Profeetta Arkel johtaisi loppua veljeskuntaa kantamaan vettä takaisin tukikohtaan. Suunitelma oli Profeetta Arkelin mielestä hyvä.

-----------------------------------
2 päivää aikaisemmin
-----------------------------------
"Testi testi, kuuluuko yleisellä taajuudella?"
"HAIL OMNISSIAH! OMNISSIAH DEUS EX MACHINA! HAIL OMNISSIA!!!"
"pahuksen kul..."
"HAIL OMNISSIAAAAAAH HAIL OMNISSIAH! SKITARII MAXIMA!"
"Me ollaan ihan rauhas tääl, elkee ampuk..."
"OMNISSIAH VINCIT VITAE! CARO AUTEM INFIRMA!"

Radiotaajuudet olivat täysin tukossa. Jones huokaisi ja laittoi henkilökohtaisen radionsa luurin alas. Taas yksi varuste "löydetty" Arkelin piilopaikoista. Jonain päivänä, hänen täytyisi kysyä niistä...
Radiossa tosin tuntui olevan useita puhujia, ja Tarkka oli kertonut ensimmäisen tiedusteluretken jälkeen että alueella oli paljon liikettä, ennen kuin jatkoi tiedusteluaan. Tästä tulisi vielä pahassa tapauksessa taistelu.
-------
Tarkka oli tiedustellut alueen vesisäiliön läheisyydessä toisella kierroksellaan. Alueella olisi ainakin kaksikymmentä eri osapuoleen kuuluvaa taistelijaa, ehkä jopa enemmän. Täsmällistä arvoa oli mahdoton määrittää sokkeloisissa
kerroslabyrinteissä. Joka varjossa voisi olla piiloutunut jengiläinen odottamassa varomatonta tiedustelijaa. Tarkka ei ollut varomaton tiedustelija.
Muutaman tunnin tiedustelun jälkeen hän palasi varjoja pitkin alueelle jonne Profeetta Arkel oli kerännyt ristiretken valmiiksi Tarkan reporttia varten. Isä Jonesilla oli ilmeisesti ongelmia radion kanssa, sillä hän huusi välillä punanaamaisena radioon tai hieroi kädellä otsaansa turhautumisesta. Tarkka odotti milloin Profeetta olisi valmis ottamaan vastaan tiedustelureportin.
Profeetta pudisti päätään Jonesin karjuessa radioon, ennen kuin kääntyi Tarkkaa kohti ja tuhahti ärtyneesti "noh, mitä siellä on?". Tarkka antoi nopean selonteon paikallisesta liikkeestä ja maastosta.

Radio Isä Jonesin selässä surahti taas eloon Tarkan lopetettua ja siitä kuului rätisevällä äänellä miehen ääni, joka sanoi "Täällä puhuu Orb Katarn. Olkaa hyvä ja poistukaa vesisäiliön luota oman turvallisuutenne vuoksi--" Arkel murahti jotakin Isä Jonesille, liian hiljaa jotta Tarkka pystyi kuulemaan.

Tarkan Arpi kirveli ja hänen päässään kaikui "It's Him... Destroy... Revenge... Obliterate...".
Ennen kuin Profeetta Arkel ehti lopettaa tehtävänantoaan Tarkka kääntyi ympäri ja laukaisi vaijeripyssynsä vesitornin läheisen rakennelman seinään, hinaten itsensä kymmenien metrien päähän Profeetta Arkelista.
Profeetta Arkel ehti huutaa pikaisesti Tarkan nimen ennen kuin Tarkka oli jo kadonnut varjoihin ja ilmasiltaverkostoihin. Hänen saaliinsa oli näyttänyt itsensä, ja hänen oli aika metsästää.
--------
Profeetta Arkel oli ärsyyntynyt. Jopa vihainen. Nuori veli Tarkka oli kadonnut putkistoihin ennen kuin hän oli ehtinyt kertoa hänelle tehtävänsä ja radiosta tuli hölynpölyä, korisemista ja jotain huutoja.
Noh, aina ei voi kaikki mennä täydellisesti mutta kenties tälläkertaa onnistaisi. Profeetta Arkel käski etenemisen veljeskunnalle, ennen kuin hän sai ensimmäisen visuaalisen varmistuksen vihollisistaan.
Korttelin päässä ilmasiltoja pitkin ja kaduilla käveli mutantteja. Nyt hän tiesi miksi Tarkka oli kadonnut heti, hänkin varmasti paloi halusta tuhota Keisarin vihollisia ja rienaajia! Nuoret miehen, aina nopeita ja varomattomasti hyökkäämässä päätä pahkaa vaaran sydämeen. Arkel vain toivoi että Tarkka ei jakaisi hengenveljensä kohtaloa intonsa takia...
--------
Tarkka eteni. Arpi kertoi hänelle suunnan. Etene. Tuhoa. Vetäydy.
Kuitenkin edetessään Tarkka teki epähuomiossaan tiedustelijan ensimmäisen, ja usein myös viimeisen virheen eikä tarkistanut ympäristöänsä ennen kuin eteni. Noustessaan portaita kohti vesitornia Tarkka huomasi liikettä vasemmaltaan.
Liian myöhään. Tarkka heittäytyi portaat alas ja suojaan, mutta pari epäluonnollisen isoja ja pukkinaamaisia mutantteja oli jo nähnyt hänet ja nouseet vesikanistereidensa luota haulikot käsissään. Tarkka kirosi varomattomuuttaan ja vetäisi kiväärinsä olalta käteensä, mutta ennen kuin hän ehti ottaa ampuma-asentoa portaiden takana, arpi 'puhui' taas hänelle. Käski häntä näyttämään arven muntanteille. Epävarmana, Tarkka laski siteen kädestään ja nosti arven merkkaaman kätensä suojansa yli näkyviin, puoliksi odottaen haulikon panoksen repivän hänen kätensä riekaleiksi.
.
..
...
Mitään ei tapahtunut. Tarkka kurkisti portaiden yli ja näki että mutantit olivat palanneet vesiastioidensa ääreen. Yksi niistä vilkaisi häntä ja kohautti olkiaan, ilmeisen välinpitämättömänä. "Mee jo siitä, meil on hommia."
Tarkka värähti tämän oudon kostean äänen takia, ja sitoi kätensä taas hämmentyneenä ennen kuin nosti kiväärinsä käsiinsä... juuri ajoissa nähdäkseen takanaan talon katolla olevan punahuppuisen hahmon. Ja hahmo osoitti Tarkkaa oudonnäköisellä aseella.
--------
Myöhemmin
--------
Profeetta Arkaelin suunitelma ei toiminut. Ei toiminut ollenkaan. Tarkkaa ei näkynyt missään. Veljet olivat käyneet tuhoamassa mutantteja vesitornin lähellä, mikä on pieni voitto itsessään sillä jokainen tapettu mutantti on pieni voitto Keisarin silmissä, mutta heti heidän lähestyessään vesitornia he olivat ensimmäisenä törmänneet jonkinlaisessa liejussa tarpoviin muntantteihin. Ja heidän hyökätessään mutanttejen kimppuun jokin kirottu punahuppuinen kuoropoikarobottien kerho oli avannut tulen heitä kohti. Paha vieköön konejumalan, heitä täällä kaikkein vähiten kaivattiin...Ja sitten vielä jokin Katarnin lemmikkilääkärin tekeleistä oli rynnäköinyt hänen kimppuunsa, taklannut hänet ja lyönyt hänet alas katolta. Toki, heti hänen kaaduttuan Veljet olivat laittaneet sekasikiön kappaleiksi mutta Arkel olisi arvostanut elettä vielä enemmän mikäli se olisi tapahtunut ennen kuin hän oli lentänyt rakennelman katolta.

Ja eipä kestänyt pitkääkään ennen kuin Jones oli kuuluttanut perääntymiskäskyn hänen puolestaan. Ainakin hän itse oli ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa raahautuakseen piiloon, noviisien löydettäväksi.

Ei tämä suunnitelma toiminut ihan niin kuin mietittiin, ajatteli Profeetta Arkel samalla kun Veljet raahasivat hänen huomattavan painavaan varustelastiin lastattua kehoaan paareilla.

Veli Liekki ei ollut heidän mukanaan.
--------
Tarkka kuuli piilopaikastaan kun joku huusi -taas- perääntymiskäskyn. Punahuppuiset olennot olivat ampuneet häntä kohti ja saaneet ikävän osuman hänen jalkaansa, mutta hän oli saanut raahattua itsensä piiloon tarpeeksi pitkäksi aikaa että sai laitettua ensisiteen ja tukittua verenvuoton. Tulitaistelu huppuolentojen kanssa oli viivyttänyt häntä hyökkäämästä saaliinsa kimppuun ja Arpi ei ollut tyytyväinen. Julmia ajatuksia sinkoili hänen päässään, kertoen epäonnistumisen hinnasta.
Tarkka näki kun liekkipistoolilla ja miekalla varustautunut mies juoksi sillalla, konekivääri selässään. Jopa ilman tämän varusteita, Tarkka olisi tunnistanut miehen vaikkei ollut tätä koskaan nähnytkään: Orb. Hän oli niin lähellä.
Mutta kun Isä Jones huusi kolmannen vetääntymiskäskyn ja Veljet toistivat sen, Tarkka tiesi että nyt on aika poistua tai hän kokisi varman kuoleman kahden vihamielisen jengin käsissä.
Tarkka ampui vaijeripyssynsä kauempana olevan rakennuksen seinään ja vinssasi itsensä pois taistelualueelta, toivoen että huppuolennot ja Orb tappaisivat toisensa. Parempi olisi jos tappaisivat toisensa, Varjoherrat eivät olisi tyytyväisiä tästä päivästä. Eikä olisi hänkään.

-------------------------------------
Matkustavan kauppiaan teltassa
-------------------------------------

Varjoherrat eivät olleet todellakaan tyytyväisiä. Tarkka katseli tyhjäkatseisesti kauppiaan tavaroita samalla kun kauppias kävi läpi kaikensorttisia pistooleja ja kiväärejä. Tarkan käsi oli ollut kuin tulessa ja Arpi oli auennut vielä lisää. Arvessa ollut silmä ei enää mennyt kiinni ja Tarkkaa pelotti kun hän katsoi arven silmää. Epäonnistumisen hinta. Mutta entä onnistumisen? Kosto? Onko se enää sen arvoista? Mutta mitä muuta hänellä on kuin kosto? Tarkka tiesi vastauksen.
Ei mitään.
"Nuori herra?" kauppias kysyi samalla kun hän napsutti sormiaan Tarkan kasvojen edessä. "Kuten sanoin..."
"Ah, tuotteenne ovat niin keskinkertaisia että melkein torkahdin. Toki jatkakaa" Tarkka keskeytti ennen kuin Kauppias jatkoi.
"Aaaah! Te olettekin todellinen aarteenetsijä!" kauppias hymyili hyväntuulisesti mutta Tarkka tiesi että tämän kärsivällisyys alkoi venyä.
"Minulla on juu-uuri sitä mitä haluatte. Katsokaa..." ja kauppias veti teltan nurkasta pussin, jossa oli noin kyynärän pituisia mustia sylintereitä. Äänenvaimentimia. Tarkka ei tarvitse näitä, hänen kiväärinsä on jo hiljaisempi kuin tuuli. Varjoherrat olivat varmistuneet että hänen kiväärinsä ainakin oli hyvää tekoa...
Kauppias kertoi hinnan. Tarkka piti rauhallisen ilmeen samalla kun irvisti sisäisesti. Liian kalliita. Ja jos hän ei ostaisi jotain ja vain poistuisi, tilanteesta saattaisi tulla väkivaltainen. "Mietin hetken, kuinka monta haluan"
Tarkka vastasi samalla kun otti yhden vaimentimen käteensä samalla kun kauppias nyökkäsi ja hymyili leveästi.

Tarvitsisiko Veljeskunta äänenvaimentimia? Tarkka tiesi jo että ei. Voisiko hän ostaa jotain muuta? Arpi alkoi taas vihlomaan samalla kun Tarkka mietti. Ajatusten sekaan tuli taas varjoherran ääni "Silencers... Shadowdancers... Gift this to us... And your past failing will be redeemed....". Tarkka jähmettyi hetkeksi ennen kuin jatkoi sylinterin pyöritystä kädessään.
'Kuinka... Vartijoita... Ei aseita?' Tarkka ajatteli, ja sai vastaukseksi "Let US guide your hand... Dance, Face of the Faceless!". Hän nyökkäsi kauppiaalle ja hymyili. Kauppias hymyili takaisin. Takka tiputti vaimentimen pöydälle ja löi puukkonsa takana olevan vartijan kaulaan.

Hukkaamatta hetkeäkään Tarkka vetäisi vartijan vyöltä pistoolin ja ampui sillä heittolaukauksen kohti kauppiasta joka väisti myyntitavaransa taakse, ja tähtäsi laukauksen toista vartijaa päin. Tämä ei ehtinyt väistää vaan pistoolin laukaus kaatoi hänet maahan.
Tarkka vetäisi puukkonsa irti vartijan kurkusta ja heitti sen kolmatta, rynnäkkökiväärillä aseistettua vartijaa päin. Heitto osui, muttei tehnyt vahinkoa vartijan paksuun panssariin vaan jäi seisomaan tämän olkapääpanssariin. Vartija ampui, mutta Tarkka oli jo juossut heittonsa kantamana liian lähelle vartijaa että laukaukset olisivat tähdättyjä ja vartijan kontrolloimaton sarja tuhosi kauppiaan tavaroita. Tarkka vetäisi puukkonsa irti vartijan olkapääpanssarista ja painoi pistoolin piipun vartijan vatsa- ja rintapanssarin rakoon. Laukaus, viilto kurkkuun. Vartija maassa. Varmistuslaukaus jumitti pistoolin.

Tarkka kääntyi kauppiasta kohti. Kukaan ei saisi selvitä hengissä tai tapahtuisi kauheita. Huhu kiertäisi.

Kauppias nousi tavaroidensa takaa haulikko kädessään. Hymy oli kadonnut ja sen oli korvannut ruma irvistys. "Saastainen nulikka. Sitten tuhosit minun liikettä? häh? Meinaakko että selviät tästä hengissä? Arkel kuulee tästä! Senkin petturi, mä varmistan että profeetta saa tietää ja sut lahdataan kadulle!" Kauppias nosti haulikon.
Tarkalla ei ollut aikaa. Tarkka heitti puukon. Puukko lensi suoraan, ja osui kauppiaan käteen, leikaten pitkän viillon tämän asekäteen ennen kuin lensi kauppiaan myyntitavaran sekaan. Kauppias kirosi ja irroitti haavoittuneen kätensä aseesta.
Tarkka hyppäsi kauppiaan kimppuun, mutta kauppias oli vahvempi kuin miltä näytti. Pian kauppias sai käden vapaaksi ottaakseen puukon esiin samalla kun Tarkka yritti vääntää haulikkoa pois Kauppiaalta. Hän joutui ottamaan puukosta kiinni samalla kun kauppias kaatui Hänen päällensä.
Kauppias viskasi haulikon pois ja otti molemmilla käsillä puukosta, yrittäen pakottaa puukon Tarkan silmään. Puukko läheni uhkaavasti Tarkan silmää kunnes Tarkka keskitti voimansa puukkoa pitävään käteen ja löi kauppiasta toisella nyrkillä ohimon sivuun. Kauppiaan keskittyminen hajosi hetkeksi.
Tarkka käytti hetken tunkemalla peukalonsa ja keskisormensa kauppiaan silmiin ja vetämällä etusormella kauppiaan päätä taakseppäin nenästä. Kauppias pudotti puukon ja yritti vääntää Tarkan kättä irti päästään. Hetki oli tarpeeksi että Tarkka sai purtua hampaillaan Kauppiaan kurkkua.

Kauppias huusi tukahtuneesti. Tarkka puri kovempaa. Veri valui hampaiden välistä. Se oli kitkerää. Raudanmakuista. Arpi lähetti mielihyvän aaltoja kättä pitkin. Kauppiaan huuto vaimeni korinaksi mutta Tarkka ei huomannut. Kesti pitkään ennen kuin Tarkka päästi irti ja oksensi vatsansa tyhjäksi.
---------
Varjojen täyttämä katu. Tyhjä elämästä. Tarkka tiputti verisen säkin joka sisälsi äänenvaimentimia metallinaamioisen miehen eteen. Mies puhui selkeää matalaa gothicia hubilaisella aksentilla. Kiitti, ja antoi Tarkalle pienen pussin crediittejä. Tarkkan ajatukset eivät olleet täysin selkeitä. Lepoa. Punkka.
Nukkumaan. Vältä kysymyksiä...
--------------------------------------
Veljeskunnan tukikohdassa, 2 päivää myöhemmin.
--------------------------------------
Profeetta Arkel oli huolissaan. Todella huolissaan.
Edes kirjojen lukeminen ei auttanut niin paljon kuin ennen. Veljeskunta väheni päivä päivältä, taistelu taistelulta. Toki, hänellä oli asevarantoja. Mutta aseet eivät taistele ilman lojaaleja ja luotettavia kantajia. Ja hänellä ei ollut crediittejä houkutella lisää lojaaleja veljiä. Ehkä olisi aika vaihtaa maisemaa...Hän voisi ottaa uskollisimpansa, todelliset sankarit, mukaansa ja aloittaa uudestaan muualla. Aivan kuin ennenkin...
Veli Liekki oli jäänyt vangiksi. Katarn oli viestittänyt päivällä radion kautta että heillä on Liekki ja haluavat puhua. 'Ottaneet huostaan.' Paskat! Se poika oli hullu, mutta hyödyllinen. Hänen olisi pakko ostaa tämä takaisin. Ja Tarkka oli käyttäytynyt oudosti. Hän oli tullut eilen, melkein kaksi päivää myöhemmin takaisin tukikohtaan, lähtenyt piakkoin saapumisensa jälkeen ilman ilmoitusta ja palannut, veren peittämänä.
Hän ei ollut antanut Isä Jonesin tarkistaa häntä, vaikka oli ilmiselvästä haavoittunut jalkaan edellisessä taistelussa. Tarkka oli myös kuulemma etsinyt käsiinsä varastelijoita ja "vapauttanut" näiltä jonkinverran almuja.
Profeetta Arkael tuhahti kirjasalissaan, naputtaen mietteliäästi rautaisilla sormillaan polveaan. Kunpa loput veljeskunnasta olisivat edes vähän Tarkan kaltaisia niin hänellä ei olisi huoleen päivää. Ja juurikin sen takia että Tarkka suoritti niin hyvin Profeetta Arkael oli sietänyt Tarkan outoja puuskoja. Milloin hyökkäämässä sinne, milloin tänne, parantajien välttelyä...
Ehkä Tarkka oli vaan vielä shokissa Naamion kuolemasta, ja ei halunnut venyttää Veljeskunnan vähäisiä resursseja käyttämällä Jonesin rajallisia lääkintävarusteita. Noh, olkoon. Jos poika kerta haluaa opetella itsekseen lääkäriksi, antakoon opetella. Ainakin olisi toinen lääkäri Naamion traagisen poistumisen jälkeen. Piru vie, hän olisi halunnut pitää tämän lähellään. Naamion kaltaiset älyköt olivat harvassa täällä alhaalla...Katarnilla oli ollut tuuria oman lääkärinsä kanssa.

Ehkä hän ehdottaisi Isä Jonesille että tämä voisi opettaa veli Tarkalle lääkinnän ja kirurgin perusteita.

Mutta ensin Katarn. Hyvällä tuurilla, hän saisi puhuttua asiat läpi. Mutta, myöhemmin.

Arkel jatkoi lukemista. Vanha lastenkirja jonka hän oli löytänyt vuosia sitten. Kirjassa oli hyvä kohta jossa ritari hyökkäsi kerettiläisen pedon kimppuun tämän vartioidessa nukkuvaa prinsessaa ruusupensaan ympäröimässä tornissa, hänen aseveljiensä pitäessä tämän hirviömäistä armeijaa kiireisenä kaukana tornin alapuolella. Vanhus hymähti.

Kuka olisi uskonut että siitäkin taistelusta joku saisi kirjoitettua lastensadun?

[Rune]

Kronologisesti tämä pitäisi lukea ennen Laurin pätkää tuossa yllä.

Karavaani eteni tasanteella heidän alapuolellaan. Anna Bure ja Orb Katarn katselivat kaiteen yli katonrajassa heidän allaan avautuvaa näkymää. Putkistot ja betonitasot loivat kanjonin sektorinosan pohjalle. Jonossa kulkevat alasektorilaiset näyttivät pieniltä. Vaikka joku karavaanista olisikin katsonut ylös, ei kahta suojassa menoa seuraavaa hahmoa olisi voitu nähdä.

"He ovat varmasti menossa samaan suuntaan. Ehkä se vesisäiliö on paikallisten levähdyspaikka. Turvallinen keidas", Orb pohti. Anna puri proteiinipatukkaansa ja jauhoi sitkeää ainetta.
"Ehkä", hän vastasi.
"Vaikuttavatko ne vaarallisilta?" Orb kysyi. Anna vilkaisi reilingin yli.
"Paha sanoa", hän vastasi.
"Noita vaunuja vetävät jättiläiset huolestuttavat", Orb sanoi.
"Ehkä ne ovat vain vetojuhtia. En tiedä alatason mutanteista niin", Anna sanoi.
"Samoin", Orb sanoi.
"Väkeä on kuitenkin paljon. Enemmän kuin meitä. Käymmekö heitä vastaan tiellä?" Anna kysyi.
"Niin helvetin vahvasti kuin se menikin viimeksi", Orb vastasi.
"Se oli Steroidipommin syytä!" Anna vihlaisi.
"Oli kenen oli. Hän maksoi jo virheestään", Orb vastasi kylmästi.
"Kaikki siitä saivat maksaa", Anna sanoi, ja nielaisi viimeisen palan ruoastaan. Se oli menettänyt kaiken makunsa jo sektorilla 55.5. Nyt sitä saattoi kutsua lähinnä etovaksi.
"Tie keitaalle on aivan liian avoin. Kuilun yli pääsee liian harvoja reittejä, ja reilingit ovat kapeat. Tuolle karavaanille reittejä on vain kourallinen. Nämä tietänevät ne. Varmasti paremmin kuin me. Arvaan että he ovat matkalla tuttuun paikkaan täyttämään varastojaan. Ne ovat varautuneet mihin tahansa väijytykseen matkalla. Ehkä parempi että kohtaamme ne kuitenkin vesipisteellä", Orb sanoi.
"Pidetään selusta suojattuna?" Anna kysyi.
"Noiden kanssa ei oteta riskejä. Yritämme välttää konfliktia. Kuka tietää mitä siinä kävisi", Orb sanoi.
"Me tarvitsemme aikaa levätä ja täyttää varastot", Anna sanoi.
"Runsaasti. Siksi luotan siihen että se vesitankki on kaikkien käytettävissä. Se on hyvässä kunnossa. Ehkä se on näille otuksille konfliktivapaa alue. Jos ei, niin--" Orb antoi ajatuksen leijua ilmassa.
"Niin tällä kertaa se otetaan vaikka väkisin. Me pääsimme sinne ensin. Vaikkakin niukasti. Näillä ei mene päivääkään päästä paikalle", Anna lopetti ajatuksen.
"Niin", Orb sanoi. Karavaani eteni nopeammin kuin uskoisi. Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta kelluu vaivatta vedessä. Ja tämä joukko näytti olevan kotonaan tutussa maastossa. Niin vaarallinen kuin sektori 55.4 olikin. "Parempi lähteä. Olemme nähneet kaiken mitä on tuosta joukosta nähtävää. Haluan tietää mitä uutisia Elizabethilla on skitariista. Sen jäljitin näytti huolestuttavasti lähestyvän summittaisesti vesipistettä. Ne ovat se uhka tällä hetkellä. Jos ne todella ovat tulossa tänne päin."

Orb nousi, ja Anna nousi samalla. He varoivat päitään noustessaan ahtaasta piilopaikastaan, ja taiteilivat itsensä takaisin pimeään putkistoon josta olivat reilingille päässeetkin.

---

Navakka puhuri oli heille tuttu. Ehkä heidän reittinsä oli kulkenut satoja metrejä heidän yläpuoleltaan. Kuilun seinämiä ei voinut mitenkään nähdä. Tasanteet, sillat ja kulkutiet risteilivät heidän yllään, allaan ja sivuillaan. Valtavat putket halkoivat tyhjyyttä heidän ympärillään. Ja hämärässä, edessä päin, hahmottui tasanne, jonka keskeltä vesitorni kohosi.

He olivat tutkineet sen jo aiemmin. Se oli heidän. Useat pumpuista olivat ruostuneet tukkoon, mutta osa toimi yhä. Putket kulkivat sekä torniin, että siitä alaspäin. Moni niistä oli kunnossa. Osa jopa paikattu. Ehkä hiljattain. Se tuki teoriaa siitä että he eivät olleet todellakaan ainoat jotka tiesivät tästä ruosteen peittämästä keitaasta. He olivat törmänneet siihen sattumalta. Moni kulkisi vesitornin kautta tarkoituksella.

Ilmassa oli kosteuden ja raudan tuoksu.

Maxima ja Elizabeth ottivat heidät vastaan heidän leiripaikallaan. Se oli näkyvissä, mutta myös siitä oli hyvät näkymät kaikkialle heidän ympärilleen. Leiri oli pystyssä. Heidän karavaaninsa oli tottunut kasaamaan ja purkamaan leirin kymmenessä minuutissa. Totta puhuen heillä ei ollut enää paljoa mitä pakata – saati pystyttää.

”Alasektorilaisten karavaani on täällä tuntien sisällä”, Orb sanoi tervehdittyään sotilasta ja tohtoria. ”Mikä täällä on tilanne?”
”Ei juuri muuttunut, herra”, Maxima vastasi. ”Vesipiste on yhä autio. Asetin kaksi miestä vartioon. Vaihdot tunnin välein. Itse otan vuoron kahden tunnin päästä.”
”Venttiilit ovat ruosteessa, mutta monet niistä toimivat yhä. Säiliö on kuitenkin tukossa, ja vesi jähmeää. Lämmittelemme pumppuja nyt, ja uskon että ne virtaavat – niin – parin tunnin päästä”, Elizabeth lisäsi.
”Kaikki tuntuu tapahtuvan juuri samoihin aikoihin kuin alasektorilaiset pääsevät tänne... Meidän täytyy varmasti ottaa heidät vastaan jo ennakkoon. Lähettäisin jonkun neuvottelemaan heidän kanssaan etukäteen, mutta minusta tuntuu että heidät on paras kohdata tässä maastossa vasta aivan viime hetkellä. Luulen, että pääsemme heidän kanssaan kyllä sopimukseen. Entä skitariit?” Orb kysyi. Elizabethin kasvot synkkenivät, ja hän laski katseensa konsoliin.
”Ei tässä ole kyse enää virhemarginaalista. Orb, ne ovat tulossa tänne päin. En pysty sanomaan milloin. Mutta tänne ne ovat tulossa”, hän sanoi.
”Anna kun arvaan – ehkä parin tunnin päästä?” Anna kysyi kylmästi. Orb kirosi.
”Ei auta. Meillä on kuitenkin etulyöntiasema. Me tunnemme seudun. Ja ehkä alasektorilaiset pääsevät tänne juuri ennen heitä, ja pääsemme heidän kanssaan sopuun”, Orb sanoi.
”Onko meillä filttereitä tarpeeksi? Vedestä tulee kiistaa, mutta vähänpä sillä tekee jos sitä ei saa puhdistettua”, Anna kysyi.
”Niitä riittää. Toivottavasti saamme vettä myös varastoon”, Maxima vastasi. ”Ehkä olisit tiennyt vastauksen itse jos kiinnostuisit hupenevista varoistamme myös. Olet johtoportaassa. Johtoportaan tulisi olla--”, hän lisäsi ennenkuin Anna keskeytti hänet.
”Hoida sinä omat asiasi, ja minä hoidan omani”, Anna sanoi, ja vetäisi selästään roikkuvan kiväärin vyön solkea kireämmälle. Hän sylkäisi maahan. ”En ole missään portaassa.”
”Lopettakaa. Anna, olet seuraavassa vahdissa. Maxima, varmista vielä filtterit ja kanisterit. Se vesi ei saa mennä hukkaan. Otat siis kolmannen vahdin tästä hetkestä? Elizabeth, tarkista hyödykkeet. Maxima saa ne mukaansa. Kaiken varalta”, Orb sanoi.

Molemmat nyökkäsivät, Maxima itselleen ominaisella tottelevalla jäykkyydellä, Anna johtajansa käskyn järkevyyden hyväksyen. Hän nosti pakkauksensa, bolt-pistoolikotelonsa ja lyhyen taistelumiekkansa, ja lähti. Kaikkien välillä leimahteli. Kyllä he sen tiesivät. Ja jännitys tästä tärkeästä koitoksesta ei auttanut asiaa.

”Elizabeth”, Orb aloitti kun he olivat yksin. ”Nyt on kai aika näyttää osuiko teoriasi oikeaan.”
”Kyllä teoria pitää”, Elizabeth sanoi. ”Käytäntö on se mistä en osaa sanoa varmaksi. Sen ohjelmointi oli aivan perinteinen. Tai ainakin ne pintapuoliset alueet joihin pääsin näillä laitteilla käsiksi. Ei näitä operaatioita sataprosenttisen varmoiksi tehdä tällaisissa olosuhteissa. Tämäkin rakkine...”
”Se ei kiinnosta minua. Onko sinulla yhteys?” Orb sanoi.
”On. Ja jos mikään ei estä signaalia, saan sen varmasti ainakin toimintakyvyttömäksi”, Elizabeth sanoi.
”Hyvä. Luotetaan siihen. Vaikka saisimmekin alasektorilaisten kanssa sovun aikaan, niin tulitaisteluun me joudumme. Skitariit eivät neuvottele”, Orb sanoi.
”Enkä minä niiden kanssa”, Elizabeth sanoi hiljaa. Orb nyökkäsi.

Elizabeth jäi yksin, ja varmisteli konsolinsa asetukset ja virusohjelman toimivuuden. Akku piti. Yhteys oli heikko vielä, mutta se oli olemassa. Hän pohti sitä minkä oli jättänyt kertomatta Orbille, tai kellekään. Skitariin ohjelmointi oli monimutkainen, niin monimutkainen ettei sitä pystynyt jäljentämään tai täysin ymmärtämään ehkä kukaan. Kuka tietää, ehkä koneen ja ihmisen yhteys sekoittaa molemmat niin täydellisesti, ettei matemaattisen kaaoottisuuden absoluuttisuutta voinut enää käsittää. Tai jos kukaan sitä oli ymmärtänyt, oli se tieto unohtunut vuosituhansien taa. Prosessi toisinnettiin uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, koskaan täysin kyseenalaistamatta sitä mitä, miksi, ja kuinka.

Kysymys johtaa kyseenalaistukseen, kyseenalaistus johtaa epäilykseen, epäilys johtaa kerettiläisyyteen.

Elizabeth laski konsolinsa ja loi katseen ylös. Hän laski hitaasti kymmeneen, että sai sykkeensä laskemaan. Miten hän yhä raivostui niin paljon sen typeryyden ajattelemisesta? Sen kapeakatseisuuden, sen ehdottomuuden, sen epäinhimillisyyden, sen suvaitsemattomuuden. Hänen sydämensä hakkasi lujempaa. Kuinka kukaan saattoi olla niin tyhmä, että seurasi koodistoa ja arbitraarista puhtauden ja oikeuden epistolaa kyseenalaistamatta siitä mitään.

Antaa olla. Hänellä oli töitä. Siitä huolimatta se palasi hänen mieleensä taas. Skitariin ohjelmointi oli ollut perinteinen. Mutta siinä oli ollut jo pinnalla jotain – jotain mikä ei kuulunut siihen. Jotain, joka vastusti jo valmiiksi sen ohjelmointia.

Sitten hän muisti sen anelun ja huudot. Sen pelon.

Elizabeth ei ollut uskaltanut koskea siihen osaan, jota hänen konsolinsa ei osannut tulkita. Jos hän olisi, hän olisi saattanut osua uudelleenohjelmoinnillaan sen viimeisiin, pinnalle pyrkiviin ja konetta ja absoluuttisuutta vastaan taistelevaan ihmisyyden rippeeseen. Ja siihen hänellä ei ollut oikeutta.

Jokaisen ihmisen ruumis, sielu ja ihmisarvo ovat pyhät, ja ansaitsevat koskemattomuuden.

Hän varmisti virusohjelmansa. Sen tulisi sammuttaa osa sen koneistosta ja sekoittaa koneen ohjelmointia. Koodi piti.

E03.03.05. Ei. Lazarus. Elizabeth korjasi virheensä.

---

Minuutit kuluivat. Ne muuttuivat varteiksi, jotka muuttuivat tunnin puolikkaiksi.

Kaksi tuntia, seitsemäntoista minuuttia, kolme sekuntia. Maxima kerkesi radioida hälytyksen. Hälytys kaapattiin. Ja taajuudet valtasi vellova messu, Omnissiahin kunniaa ylistävä litania. Koodin tarkoitus oli tukkia kanavat, estää kommunikaatio, häiritä vastustajia, aiheuttaa kaaosta, ja julistaa Omnissiahin nimeä. Se toimi täydellisesti.

Ja kaaos alkoi.

[Rune]

Liekki kiroili kiroilemistaan Armollisen ja Piikin rahdatessa häntä pois rakennuksesta jossa tätä oli säilytetty, varmistaakseen että tämä ei yrittäisi käydä 'pelastajiensa' kimppuun. Edes profeetta Arkel ei väittäisi pystyvänsä kontrolloimaan fanaatikkoa tämän raivonpurkausten aikana. Oikeamielisten ja Emporiumin jengiläisten pitäessä toisiaan silmällä, Katarn ja profeetta pitivät palaveria Katarnin työhuoneessa. Keskustelu oli alkanut viileän kohteliaasti kahden johtajan vaihtaessa pieniä turhuuksia yleisen etiketin mukaisesti, ja Arkelin huomauttaessa Damienien selvästä tehokkuudesta, osoittaen sidottua olkapäätään.
”Arkel. Olen miettinyt. Mitä te teette täällä? Sektori 55.4 on kaukana kaikesta. Elinolot ovat lähes kelvottomat muutamia alueita lukuun ottamatta. Miksi te olette täällä?” Orb kysyi Oikeamielisten vanhuuttaan harmaantuvalta johtajalta.
Vanhus rypisti tuuheita kulmiaan. "Outo kysymys, mutta olen kuullut sen aiemminkin. 'Miksi uskon mies hakeutuu näille lähes laittomille maille missä synti ja surkeus kulkevat käsi kädessä.' Luulisi vastauksen olevan selvä: Tuodakseen edes hieman uskoa ja järjestystä tähänkin helvettiin."
”Oikeutta ja järjestystä? Arkel. Ei täällä edes asu kukaan satunnaisia mutanttiyhteisöjä ja pahimpia rikollisia lukuun ottamatta. Tai siis, jos halusit ottaa jonkun hengiltä, se onnistuu myös yläsektoreilla. Oikeat nimet ja sopiva määrä krediittejä riittää kyllä tarpeellisiin veritekoihin, ja hiljennettyihin suihin.. Ei teidän olisi tarvinnut raahautua tänne asti pistämään kylmäksi yhtä kiertelevää kauppiasta, vaikka hän olisi kuinka laiminlyönyt mitä tahansa teidän välistänne sopimusta”, Orb sanoi.
Arkel oli hiljaisen mietteliäs hetken aikaa, kunnes kysyi varovaisen uhkaavasti: "Syytättekö te minua jostain, Herra Katarn? Olen jo kertaalleen varoittanut teitä siitä että en katso turhia loukkauksia hyvällä silmällä."
Orbin silmät kapenivat hieman. Hän oli hetken hiljaa ja antoi hiljaisuuden puhua hetken puolestaan. ”Älähän nyt. Kyllä me tiedämme molemmat että joskus ongelmalliset kontaktit on helpompaa poistaa pelistä kuin alkaa muuttelemaan heidän asemiaan laudalla”, hän sanoi.
”Katarn, varoitan teitä. En ole tullut tänne murhaamaan, joten älkää koettako onneanne”, Arkel sanoi.
”Selvä. No, jos sinä et murhannut, niin joku väestäsi murhasi. Ja oletettavasti tietysti sinun käskystäsi. Näin totta kai oletin. Arkel, olethan varmasti kartalla alaistesi puuhista?”
”Minulla ei ole mitään syytä epäillä lapsiani!”
”No, minulla on. Odota, kuuntele. Istu alas. Nyt tämä tilanne hämmentää minua yhtä paljon kuin sinuakin”, Orb sanoi, ja hitaasti Arkel laskeutui taas istumaan huoneen lattialle, viltille jotka molemmille oli betonipinnalle levitetty. Hän tuijotti edessään istuvaa huumeparonia epäilevästi.
”Matkallamme tänne törmäsimme hämmentävään näkyyn. Kauppapaikka oli vähän käytetty, mutta selvästi paikallisten kulkijoiden suosima leiripaikka. Pysähtyjä käyttää paikan varastoja, ja kerää lähtiessään käyttämänsä tarpeet seuraavaa kulkijaa varten. Kauppias oli pienine karavaaneineen pysähtynyt siihen. Koju oli kuitenkin autio, tavaroita levinnyt sinne tänne, kärrit täynnä. Mihinkään tärkeään ei oltu koskettu. Olimme siis paikalla ensin. Kuka tahansa olisi ryöstänyt hyödykkeet talteen. Tämä tappaja ei ollut kiinnostunut niistä. Kauppias ja vartijat oli murhattu. Eikä siis vain murhattu. Silvottu. Kuka tahansa sen tekikin, ei hän ollut liian varovainen työssään”, Orb sanoi.
”Miten tämä liittyy minuun?” Arkel kysyi.
”He olivat matkalle tähän suuntaan jäljistä päätellen. Ja tutkimme paikat. Se ei ollut petojen tekemää, eikä myöskään kenenkään alasektoreilla asuvan. Muuten tarvikkeet olisi ryöstetty. Kuka siis? Lisäksi löysimme tämän, joka ei kuulunut uhrien vaatetukseen”, Orb sanoi, ja toi kätensä eteenpäin.
"...Saul ei ollut tuonut tänä aamuna viimeisintä tilaustani. Lähetän yhden alaisistani katsomaan tilanteen, ennen ku-" Vanhuksen katse keskittyi yhteen tarjottuun esineeseen, harmaaseen kankaanpalaseen jossa näkyi jonkinlaista vaaleaa kuviointia. "Ei, helvetti..." Hän nosti palasen ilmaan, käännellen sitä silmiensä edessä. "Tarkka." Hän muisti selvästi kuinka Veli Tarkka oli edellisenä iltana palannut, viita vahingoittuneena, väittäen kuinka jokin viemäripeto oli käynyt hänen kimppuunsa. "Tämä on palanen yhden alaiseni viittaa."
”Alaisiasi? Niin päättelinkin. Ja ajattelin tietysti että se oli osa suunnitelmaasi. Mikä se nyt sitten olikaan. Meillä kaikilla on omat syymme olla täällä. Sinulla lie tarvetta käydä keskustelu pojan kanssa”, Orb sanoi.
Arkel pudisti päätään. "Tiedän. Olen antanut sille pojalle aivan liikaa vapauksia, mutta...Se tuskin onnistuu. Hän lähti leiristä muutama tunti sitten, ja tuskin palaa ennen iltaa...Jos palaa." Hän puristi viitanpalasta pitelevän kätensä nyrkkiin. "...Kenties tämän huoneesta löytyisi jotakin joka selventäisi asiaa."
”Jos?” Orb aloitti. Hän yritti peitellä tyrmistynyttä äänensävyään. Mies oli vaarallinen ja taitava soturi, mutta ei logistiikan tuntija tai johtamisen mestari. Näytti siltä että koko joukko pysyi kasassa vain järjellä selittämättömällä uskon liimalla. Ehkä Arkel sopi sen joukon johtoon. Mutta—ei, Orb ei ottaisi kantaa asiaan. Mies johti kuten johti. ”Minusta näyttää siltä, että teidän joukkonne sisällä kaikki ei ole kunnossa. Näillä main on aina parempi turvautua ystävään, kuin keräät lisää vihollisia. Näin ollen koskettaa tämä minuakin. Tulen mukaan. Minuakin kiinnostaa kovin mitä tämän Tarkan tavaroista löytyy”, Orb sanoi, ja nousi risti-istunnasta. Hän astui ovelle ja avasi sen vanhalle miehelle.

Johtajat poistuivat huoneesta pikaisesti, keräten joukoistaan muutaman miehen pysymään seurassaan. Arkel ilmoitti lahkolaisilleen että herra Katarn tulisi olemaan hänen vieraansa tänään, ja tälle tultaisiin osoittamaan sen mukaista kunnioitusta. Yhdessä, toisiaan vieläkin varovat joukot siirtyivät tasoa alemmas, Oikeamielisten senhetkiseen tukikohtaan, lähes raunioituneeseen varastorakennukseen. Ei kulunut pitkään ennen kuin ovi Tarkan valtaamaan huoneeseen oli potkaistu auki, ja tämän tavarat levitetty pitkin lattiaa Katarnin ohjeiden ja Arkelin kuumeisten käskyjen mukaisesti. Lopulta, sängyn köykäisen patjan alta oli löytynyt Tarkan kumma, oudoilla koukeroilla koristeltu neulakivääri.
”Mitä helvettiä? Mikä tämä on? En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ase on mestarillista tekoa”, Orb henkäisi aseen nähdessään.
Arkel pudisti päätään. "Poika väitti törmänneensä johonkin ylemmiltä tasoilta tulleseen 'metsästäjään', ja vapauttaneensa sen tämän omistuksesta. En… nähnyt syytä kyseenalaistaa sitä."
”Hän valehtelee. Ei kellään metsästäjällä tai tuholaistorjujalla olisi varaa tällaiseen. Väitän että nämä ovat harvinaisuuksia aivan yläsektoreillakin. Siis, todella ylhäällä”, Orb sanoi. ”Ei. Tällainen ase on omaisuuksien arvoinen. Ja useaa ihmishenkeä kalliimpi. Mistä hän on tämän saanut? Maxima?”
”Pahoittelut, herra. Minäkään en ole nähnyt koskaan vastaavaa. Mutta, hetkinen…”, vakavakasvoinen sotilas aloitti. Hän mietti hetken. ”Tohtori Falken? Tulisitteko tänne?”
Elizabeth astui lähemmäs tutkittuaan Tarkan lattialle lajittelemaansa stimulanttivarastoa. ”Tohtori. Toivottavasti ette pahastu, mutta katsokaa tuon aseen kuvioita. Muistuttavatko ne mitään?” Maxima sanoi.
Elizabeth oli hetken hiljaa ja mietti. Sitten hän oli hiljaa järkytyksestä. ”Mikä tuo on? Mistä se on?” Hän kysyi ääni tummana, ja hengitys rahisten hengityssuojaimesta huolimatta.
”Niin arvelinkin”, Maxima huokaisi ja pudisti päätään.
”Orb. Nuo ovat niiden merkintöjä. En unohda sitä koskaan. Tuo on Niiden”, Elizabeth jatkoi. Hänen katseensa oli vaativa, ja ryhtinsä suora. Orb ymmärsi.
”Profeetta Arkel. Olette suuremmassa vaarassa kuin mitä olin kuvitellutkaan. Elizabeth, selitä”, Orb sanoi.
”Kuviot ovat kultistien merkki. He kutsuvat itseään Kasvottomiksi, ja ovat terrorisoineet meitä, ja koko sektoria 55.7 varjoissa ja salaa jo pitkään. Heidän kanssaan ei voi keskustella. He nauravat sektorien laeille. Orb varoitti sektoreita valotauluilla niistä ja niiden petollisuudesta. Ne valitsevat terrorinsa kohteen sattumalta, mutta pyrkivät päämäärätietoisesti pilaamaan kohteensa elämän kaikin mahdollisin tavoin. Ne ovat saastaa, joka yrittää levittää lonkeroitaan kaikkialle”, Elizabeth puhui vihaa ja katkeruutta, mutta myös määrätietoisuutta uhkuen.
Lääkärin puhuessa Arkelin kasvot olivat punehtuneet hetki hetkeltä enemmän. Kun hän viimeinkin puhuu, on hän selvässä räjähtämispisteessä. "Kulttilaisten ase? Ja..." Hän oli napannut aseen, tutkien koristeita lähempää kunnes hänen silmänsä olivat auenneet ammolleen. "Muuttaja. Voi helvetin helvetti. Mitä se idiootti on oikein mennyt tekemään?! Se menee hirteen tästä hyvästä! Katarn, me olemme kaikki syvässä kusessa jos näille hulluille ei tehdä jotakin ja vähän äkkiä."
”Ja nytkö te sen vasta ymmärrätte? Ettekö lue uutisia? Niistä ihmishirviöistä olen puhunut jo pitkään ennen kuin lähdimme sektorilta 55.7! En ymmärrä miten ne ovat saaneet varustauduttua. Eivät ainakaan Promenada Griffonitasilla. Olen pitänyt siitä kyllä huolen. Mutta maksajalle on tietysti luvassa aina varantoja, kun osaa etsiä mahdollisimman pimeistä nurkista. Tai alasektoreilta. Arkel. Ne ovat julistaneet sodan minua vastaan jo aikoja sitten. Nyt ne ovat myös sinun kimpussasi. Nyt jos koskaan on aika tuhota heidät. Lopullisesti”, Orb sanoi.
Arkel viskasi kiväärin huoneen nurkkaan, kiroten itseään, ja nyökkäsi. "Kyllä. Tällaista vihollista päin on turha mennä yksin. Ne paskiaiset täytyy murskata kerralla, ja ylivoimalla." Hän tarjosi kättään Emporiumin omistajalle. "Oikeamieliset hyväksyvät tarjouksen, ja tarjoavat voimansa Emporiumin käyttöön."
”Eikä kukaan tule kuulemaan heidän huutojaan tällä Keisarin hylkäämällä sektorilla”, Orb sanoi, ja tarttui vanhuksen käteen.
Arkel katsoi miestä tuimasti. ”Ei. Ei Keisarin hylkäämällä. Me olemme hänen sanansaattajansa.”

Sopimus oli pian tehty, joukot väliaikaisesti yhdistetty. 'Kasvottomat' tulisivat kuolemaan viimeiseen mieheen.

[Meganiikko]

Tarkka lepäsi vuoteellaan, katsoen transsin kaltaisessa tilassa aseensa riimuja. Violetit ja ajoittain hehkuvat merkit tanssivat aseen kitiinin monivärisellä ja kiiltävällä pinnalla. Alunperin Tarkka oli saanut väreistä päänsärkyä ja pelon tunteen. Se aika oli jo menneisyyttä, ja nyt hän pystyi katsomaan riimuja syvemmin. Tutkimaan niiden rakennetta. Kuulla niiden kuiskaukset ja ohjeet. Hän tunsi Aseen nimen. Dara'Hrass'sla. Ase oli kertonut sen hänelle.

Fidels. Orb Katarn. Tuhoa. Hajota. Revi. Elizabeth. Kiinniota. Tuo.

Arpi kädessä katsoi häntä. Silmä ei ollut enää vihainen, vaan vaikutti sumealta. Varjoherrat olivat olleet tyytyväisiä äänenvaimentimiin ja muihin tuotteisiin joita Tarkka oli käynyt "vapauttamassa".

Hiljalleen Arven silmä sulkeutui ja Tarkka tunsi tutun äänen kaikuvan päässään: Cometh, Dark Knight. We Are Ready for Thee. He is Ready for You. Vengeace Cometh.
------------------------------------------------

Tarkka oli lähtenyt välittömästi Veljeskunnan tukikohdasta, vielä transsinkaltaisessa tilassa. Epähuomiossaan hän oli unohtanut ottaa Aseensa mukaansa.

Palo. Kutsu. They Are Calling! He is Coming!

Varjoherrojen ajatukset kaikuivat Tarkan päässä. Ohjaten häntä. Hän ei enää kyseenalaistanut niiden ohjeita. HE toimivat hänen kostonsa kanssa synkronisoituna. Tarkan kosto oli Varjoherrojen kosto. Varjoherrojen kosto oli Tarkan kosto. Yksi ja Sama.

Päivien vaelluksen jälkeen Tarkka saapui romumetallikeräämölle. Portilla oli vastassa tuttu, metallikasvoinen hubilainen joka toivotti Tarkan tervetulleeksi, ojentaen tälle mustasta raudasta taotun maskin.
------------------------------------
"Anna! Ylös ja eteen! Elizabeth! Minun kanssani! Vardon, ota ryhmä ja suojaa eteneminen!" Orb komensi. Ääni oli tarpeeksi hiljainen että se ei kaikunut, mutta tarpeeksi voimakas että se kuului.
Valot olivat sammuneet, tai niitä ei ollut alunperinkään. Hänen kontaktinsa oli kertonut sektorin alueella olevan teknoaarteen, mutta kukaan ei ole saanut sitä haltuunsa: Alueella oli ilmeisesti petoja jotka estivät etsintäreissut. Maxima oli sanonut, että tämä oli tässä. Tästä heidän tuli ottaa selvää.
Orb ei ollut kuitenkaan hölmö ja johdattanut pientä ekspeditiotaan kuolemaan, vaan oli "palkannut" paikallisia "kuljeskelemaan" alueella. Hyvässä tapauksessa pedot keskittyisivät paikallisiin ja jättäisivät heidät rauhaan.
-
Laukauksia. Perinteinen adrenaliinin syöksy, ahdistuksen tunne. Suojasta suojaan pelon siivin. Maxima oli tiedustellut aluetta etukäteen ja törmännyt toiseen jengiin. Radiokeskustelu oli paljastanut jengin "Nimettömiksi". Orb Katarnia ei huvittanut jengin omaperäinen nimi. Se oli hyvin lähellä Kasvottomia. Elizabeth oli hiljaa hänen vierellään ja puristi plasmapistoolinsa kahvaa tiukemmin. Vapinaa. Hän ei ottaisi piikkiä. Hänen ei tarvitsisi ottaa piikkiä.

Orb mietti asiaa hetken. Oliko nimien yhteensopivuus vain sattumaa vai oliko kerettiläisjengeillä jotain tekemistä toistensa kanssa? No, oli tai ei, he olivat jo taistelussa Nimettömien kanssa.

Radio rätisi taas. Ääni puhui. Ääni oli nuoren miehen, mutta sen takana oli syvä kaiku joka laittoi ihon kananlihalle. "Orb Katarn. Rouva Elizabeth. Teidän syntinne seuraavat teidän jäljissänne. Ja nyt ne ovat saavuttaneet teidät. Valmistautukaa maksamaan niistä." Radio sammui.
Orb katsoi radiota. Elizabeth puhui hiljaisella äänellä. "Tuo ääni... se on hyvin lähellä sitä Arkaelin kultistipenikkaa, päätellen heidän antamistaan tallenteista. Olisiko mahdollista että--"
"Ei. Ole. MAHDOLLISTA!" Orb huusi, leikaten Elizabethin puheen.
Ääni kaikui seinistä. Orb ei hukannut aikaa, vaan viestitti radioon yksityisellä kanavalla "Maxima! Anna! Puolustavat asemat! Suojatkaa vasen sektori! Ne helvetin psykopaatit ovat täällä jossain pimeyden suojissa! Anna! Liikettä vasemmalla! Suojaa asema!" Orb huusi rakennuksen alakerroksesta.
-
Hän oli ottanut Elizabethin mukaansa ja tämä oli laittanut Damieninsa suojausprotokollan päälle. V15c10u5-01 oli valmis ja asemissa. Ne kultistit jahtaisivat heitä, joten he laittaisivat ansan kultisteille. Jos jokin kulkisi valaistun tulenavauslinjan yli, se saisi naamaansa liekkimyrskyn hänen käsikäyttöisestä liekinheittimestä, Annan kivääristä ja vielä Damienin niskaansa.

Suunnitelma oli hyvä.
Noin puolitoista kertaa normaalia ihmistä isompi olento astui varjoista esiin, kantaen jättimäistä sahaviikatetta. Metallinen, kulunut maski kiilsi punaisten linssien hohteessa. Elizabeth päästi hiljaisen inahduksen Orbin vieressä, ja Orb työnsi Elizabethin syvemmälle varjoihin. Tohtori oli käynyt mielessään läpi protokollat. Mutta mikään valmistautuminen ei korvannut todellista taistelukokemusta. Vaikka hän oli kokenut jo paljon, ei mikään koskaan poistanut kuoleman todellisen uhan vaikutusta, kun se materialisoituu reaaliajassa käden ulottuville. Hän pelkäsi. Pelkäsi kuollakseen.
"Odota kunnes se tulee tason yli", Orb sanoi Elizabethille, joka vain katsoi hiljaa täristen olentoa. Olento tuli tulenavaustasan lähelle, muttei ylittänyt sitä.
Olento oli hiljaa hetken, ja Orb valmistautui antamaan ampumiskäskyn. Yhtäkkiä olento päästi kirkaisun, ja monta asiaa tapahtui yhtä aikaa.

Orb nousi piilostaan. Olento heilautti viikatteensa ympäri, paljastaen kertakäyttöisen liekinheittimen viikatteen toisessa päässä. Olennon takana varjoista astui eteenpäin toinen metallinaamainen hahmo joka osoitti kiväärinsä Orbia päin. Elizabeth nousi Orbin takaa ja osoitti plasmapistoolinsa taaempana olevaa olentoa päin, samalla kun huusi Damienin hyökkäyskäskyn. Pikkuhiljaa hioutuvat refleksit laukesivat. He toimivat.

Orb laukaisi pienoisliekinheittimensä. Tulimyrsky peitti viikatteella varustetun olennon. Elizabeth ampui. Plasmalaukaus kaatoi taaempana olevan varjomaisen hahmon.
Damien juoksi viikateolennon luo -- ja pysähtyi.

Olento oli väistänyt. Liekit olivat menneet sen yli. Damien vapisi, kun Olento puhui sanoja jotka polttivat Orbin mieltä. Vaikutus oli huomattavasti pahempi Damieniin, joka ei omannut tarpeeksi aivokapasiteettia jolla työntää "sanojen" vaikutusta pois. Nyt tai ei koskaan. Orb veti voimamiekkansa tupesta, ja hyökkäsi viikateolennon kimppuun. Olento oli keskittynyt Damieniin, ja ei ehtinyt nostaa viikatettaan ennen kuin Orb oli lävistänyt olennon ja vetänyt miekkansa irti. Teknoaarteen terä leikkas lihaa kuin paperia.

Orb kääntyi juoksemaan takaisin suojaan, kun varjoista astui lisää hahmoja. Elizabeth kirkaisi. Vardon huusi radioon varoituksen. Anna laski ääneen vihollisia näkökentässään, ja laukaukset kajahtelivat hänen mikrofoninsa läpi.

Orb ei ehtinyt suojaan ennen kuin varjoista tullut Kasvoton oli nostanut raskaan liekinheittimen ja ampunut liekkimyrskyn joka poltti Orbin. Palava mies huusi vertahyytävästi ennen kuin vajosi maahan, turkoosit liekit tanssien hänen vaatteissaan. Elizabeth katsoi kauhuissaan kun Orb väänteli tuskissaan, ilmeisen haavoittumattomana mutta kykenemättömänä puolustautumaan kun kitiinin peittämä mato nousi viemäristä, nappasi Orbin jalasta kiinni ja raahasi tämän takaisin viemäriin mukanaan.

Räjähdys ravisteli rakennusta kun plasmapallo iskeytyi torniin johon Vardon oli vienyt ryhmänsä. Palavat elementtikappaleet lensivät ilmassa ja sula metalli virtasi. Anna kaatui vatioasemastaan kun useat pimeistä nurkista tulleet laukaukset repivät hänen rintapanssariaan. Elizabethin haparoivat sormet löysivät kyynelten läpi kranaatin. Hän oli harjoitellut sitä. Kranaatti suojaukseen. Laske sekunteja ja juokse. Juokse.

Jengi oli vetäytynyt pikaisesti, tajuten että ainoa asia jota he enää löytäisivät Kasvottomien kanssa olisi kuolema, tai pahempaa.
-------------------------------------------------------------------------------------
Elizabeth oli tavannut Arkelin myöhemmin. Profeetta oli tiedustellut missä Orb oli, ja Elizabeth oli vastannut totuudenmukaisesti. Oli vaatinut useita kuppeja recaffia - sekä injektion ennen tapaamista - ennen kuin Elizabeth oli saanut kerrottua taistelun tapahtumat kokonaisuudessaan.

Arkel oli ollut tilanteesta järkyttynyt, tolaltaan ja silmittömän vihainen. Tarkka oli liittoutunut Keisarin vihollisten kanssa! Hänen olisi pitänyt arvata...Yhtäkkinen syrjäytyminen, jatkuva poissaolo, uudet varusteet...Hän oli kuvitellut pinnallisesti että kenties Kasvottomat olivat vain kidnapanneet Tarkan -jotenkin- ja laittaneet kerettiläisen materiaalin johdattaakseen Veljeskunnan harhaan, mutta syvällä sisimmässään hän tiesi että Tarkka oli vajonnut väärälle polulle. Hän tiesi kuinka helppoa se on. Kuinka monen asetoverin hän oli nähnyt langenneen pelkän hetkellisen kohtaamisen jälkeen. Lonkerot. Epäluonnolliset kulmat. Sanat jotka tuhosivat mielen...Arkel värähti tahtomattaan. Tarkka oli luultavasti jo kuollut mies. Kenties, jos he puhdistaisivat tämän tulella, ainakin hänen sielunsa pääsisi vielä Keisarin huomaan.

Profeetta myöntyi Elizabethin suunnitelmaan lähettää heidän tiedustelijansa Kasvottomien tukikohtaan. Orbilla ollut paikannuslaite toimi vielä, ja toimisi ainakin hetken. Emporiumin taistelijat johdattaisivat Veljeskunnan Kasvottomien luo, ja Keisarin Puhdistus alkaisi.
---------------------------------------------------------------------------------

Orb Katarn sylkäisi verta. Heti syljen osuttua maahan Orbin keho jännittyi kivusta kun taas uusi piikki lävisti hänen pohkeensa ihon, ja aloitti riimun kaivertamisen. Orbin kehossa oli jo useita riimuja: Yksi hänen rinnassaan, yksi hänen selässään ja yksi hänen kurkussaan.
Orb ei ollut huutanut kivusta, vaan kironnut ja uhkaillut psykopaatteja senkin edestä siitä hetkestä lähtien kun hän oli palannut tajuihinsa. Arkael. Hän tulisi varmasti. Hänen alaisensa... eivät antaisi hänen jäädä tänne.

Uusi piikki iski Orbin olkapään.
Piikki kaiversi lihaa. Uusia haavoja aukesi. Orb tunsi kun hänen kurkkunsa täyttyi taas verestä. Miten ihminen voi vuotaa näin pitkään. Hän oli varma että hän oli jo vuotanut kuiviin monta kertaa...

Metallinaamioinen mies kiersi Orbia. "Miksi?" Orb kysyi, pitäen äänensä vakaana, melkein huolettomana. Ehkä hän saisi miehen huomion ja rikottua hänen keskittymisensä. Saisi hänet tekemään virheitä.
Läimäytys poskelle hiljensä Orbin. Orb huusi miehen naamaan "Keisari siunaa, kysykää nyt edes jotain kun olette vangineet minut! Mitä te haluatte?!" ja sai uuden läimäisyn, tällä kertaa metallisella hanskalla. Mustanaamioinen mies kiersi Orbin näkökenttään.
"Herra Orb. Olette koekaniini, ja rangaistava syntinen. Olkaa hyvä ja pysykää paikoillanne sillä aikaa kun syntinne rangaistus jatkuu. Olkaa huoletta, tapan teidät heti kokeilun jälkeen". Orb katsoi puhunutta miestä. Mies vain katseli maskinsa raosta ja piti kätensä ristissä, toisen käden kämmenessä oleva kerettiläinen merkki selkeästi näkyvissä.
-------------------------------------------------------------
Tarkka oli... ristiriitainen.

Orbilta saadut muistot kertoivat hänen keskusteluistaan Arkelin kanssa. Hölmö oli luullut että hiljaa oleminen tai kiroileminen estäisi heitä repimästä tietoja hänestä. Tarkka oli katsonut kun Varjomestari oli kaivertanut Paljastuksen riimut mieheen, ja repinyt tiedot irti suoraan hänen... olemuksestaan. Tarkka oli tuntenut rituaalin aallot koko kehossaan. Tieto valui kuin vesi, psyykkisinä aaltoina miehestä.
Tarkka ei ollut hengen mies. Hän ei osannut eroitella tietoja. Varjomestari oli auttanut. Näyttänyt muistot jotka kertoivat kuinka Profeetta Arkel oli pettänyt hänet. Orb ja Arkel olivat repineet hänen huoneensa oven auki, ja levittäneet hännen tavaransa ympäri huonetta. Löytäneet hänen kiväärinsä. Arkel oli lyönyt kiväärin kappaleiksi. Tarkka oli tuntenut piston sydämmessään, kuin olisi menettänyt rakkaan ystävän. Naamio. Tomas. Dare'Hrass'sla.
Tarkka oli katsonut, kun muisto jatkui, ja kuuli kuinka Orb oli ehdottanut liittoutumista, ja Profeetta Arkel oli vannonut Keisarin nimeen tappavansa Tarkan heti kun saisi hänet käsiinsä.

Suru. Varjoherra oli päästänyt Tarkan vetäytymään levolle. Hänen uudet veljensä olivat hänen ympärillään, tukien häntä. Suuri, kitiininen mato oli kietonut kiepiksi ja antoi Tarkan nojata selkänsä sen pehmeään vatsaan. Tarkka ei edes tuntenut samaa kuvottavaa tunnetta jota hän oli tuntenut pitkän aikaa sitten, nähtyään matoja ensimmäistä kertaa alkuperäisen pulttilukkokiväärinsä tähtäimen läpi.

Isä Tomas. Kuollut. Fidelesin tappamana.
Naamio. Kuollut. Orbin ohjaamien sadistien tappamana.
Dare'Hrass'sla. Kuollut. Profeetta Arkelin tappamana.

Varjoherra oli sanonut, että he suorittaisivat pian rituaalin, joka antaisi hänelle voimat nousta ylätasoille, jonne Fidels oli palannut ja tuhota heidät viimeiseen mieheen. Varjoherra oli antanut Tarkalle luvan tappaa Orbin kun rituaali olisi valmis. Arkel tulisi varmasti hakemaan Orbia. Varjoherra oli antanut Tarkalle luvan tappaa Arkel kun rituaali olisi valmis.

Tarkan huulille levisi hymy kasvonaamion takana.

[Meganiikko]

"Kontakti, 4V,2M, elävä, katsova"
"Sain"
"Mitääh??"

Tiedustelijaryhmä eteni. Varovainen eteneminen, ääntäkään ei saanut päästää tai tapahtuisi kamalia. Tiedusteluryhmä koostui Emporiumin tehokkaimmista tiedustelijoista ja yhdestä Veljeskunnan.... "tiedustelijasta".
Oli kyseenalaista miksi Veljeskunta edes lähetti oman tiedustelijansa, ellei sen takia että halusivat varmistaa ettei Emperiumi vain nappaisi Orbia ja lähtisivät samantien paikalta. Turha huoli: jos Emporiumi lähtisi kesken kaiken pois, heidän hyökkäyksen kohteensa vain jatkaisi Emperiumin jahtaamista. Pelkkä pelastusoperaatio ei riittäisi. Heidän tulisi tappaa kohteensa.
He eivät olleet hyökkäämässä mihinkään pikkusakin tai viherkorvien säälittävään leiriin, vaan luultavasti sektorin isoimman ja tappavimman kultin kimppuun.
-------------------------------------------
Eikä minkä vaan kultin: Profeetta Arkel oli tulkinnut pikaisesti Kultistien kiinnisaatua asetta, ja riimut olivat paljastaneet minkä kultin kanssa he olivat tekemisissä: Muuttajan kulttilaiset. Kasvoton jumala oli vain yksi Muuttajan naamareista. Tiesivätkö kultistit oikeasti mitä he olivat tekemässä? Siitä ei ollut mitään varmuutta. Eikä myöskään heidän motiiveistaan. Ainoa mitä Orb Katarn ja Arkel olivat saaneet pääteltyä ennen Orbin kidnappaamista oli että Kasvottomat etsivät uhria. Jokin, joka olisi tarpeeksi vahva jonkinsortin rituaaliin. Mitä rituaaliin kuuluisi, tai mitä sillä ajetaan takaa, kukaan ei tiennyt. Eikä halunnut pahemmin tietääkkään.
Kuitenkin Kultistit, kutsuttakoon niitä nyt Kasvottomiksi, olivat julistaneet sodan Emperiumia vastaan, ja epäsuorasti Tarkan takia Veljeskuntaa vastaan. Olkoonkin että Veljeskunta oli jo aatteensa puolesta sotapolulla kaikkea ei-keisarin sanaa tottelevaa vastaan.

-------------------------------------------
"Toista toista, mitä se meinaa?" kuului taas radiosta. Anna huokaisi hengityssuojaimensa läpi "Vihollinen, toinen kerros maasta, katsoo meitä päin, älä liiku, pysy piilossa". Arkelin "tiedustelija" oli suunnilleen yhtä elegantti kuin vastakuohittu härkä. Anna oli tiedustellut kiväärinsä linssin läpi Kasvottomien vartioasemia ja tutkinut hetken etuvartioiden partiointireittejä, lopettaen tutkimisen pian aloittamisen jälkeen. Reittejä oli mahdoton ennustaa. Vaikutti siltä että kultistit liikkuivat alueella ilman minkäänlaista selkeää suunitelmaa. Mutta silti tekivät katselualueen verkkoja jotka estivät kaiken liikkeen, tai purkavat verkon niin että mahdolliset hyökkääjät voisivat edetä vaikka halaamaan vartiomiestä.
Se uhmasi kaikkea logiikkaa. Annan piti purra huultaan hetken aikaa. Suunnittelematon, mutta silti toimiva tapa hoitaa asoita sai ammattimaisen palkkasotilaan aistit kirkumaan. Ei voinut olla mahdollista että he luottivat vain tuuriinsa. Ei enää. Ei näin pitkällä. Anna jatkoi alueen valvontaa omasta tarkka-ammuntareiästään.
Asema oli hyvä. Kerrostalon toiseksi korkein kerros, romukasan takana. Romukasassa oli tarpeeksi iso aukko että siitä voisi ampua lähes huomaamatta normaalilla aseella, ja Annan aseessa oli vielä äänenvaimennin. Kukaan ei tulisi huomaamaan häntä ellei hän tekisi jotain uskomattoman tyhmää. Samaa ei voisi sanoa Veljeskunnan "tiedustelijasta" joka oli ilmoittautunut varovaiseen tiedusteluoperaatioon varustettuna massiivisella puunuijalla ja liekinheittimellä. Ja tämä Piikki oli ilmeisesti veljeskuntansa 'paras valinta'

Vaati kaiken Annan keskittymisen olla puristamatta nenänvarttaan.
-------------------------------------------
Maxima eteni hyökkääjien vasemmalla laidalla. Veteraani palkkasoturi osasi taistella tarvittaessa yksin. Hänen roolinsa oli toimia tiedusteluryhmän vasemmanpuolisena tunnustelijana, ja tehtävänään pyrkiä tappamaan kuka tahansa joka oli rakentamassa rituaalia. Maxima pystyi jo tuntemaan epäpyhän energian aaltoja. Päänsärky oli lähes sietämätön. Jos Maximan vatsa ei olisi ollut jo melkein kuukauden enemmän kuin vähemmän tyhjä hän varmasti oksentaisi. Jo käveleminen eteenpäin aiheutti happaman maun suuhun.
Ongelma ei ollut ilmasto, tai säteily, vaan sanat. Sanat joista ei saa täyttä ymmärrystä, mutta ymmärtää tarkoituksen. Hän oli varma että hän tulisi hulluksi jos hän alkaisi miettimään mitä sanat oikeasti merkkasivat.

Ajatuksissaan Maxima melkein astui hiuksenhienon langan päälle, mutta pysäytti itsensä viimeisellä hetkellä. Ääniansoja. Nopea radiosoitto kertoi hälyttimistä Annalle ja Veljeskunnan tiedustelijalle. Piikkikö hän oli nimeltään.
Maxima toivoi itsekseen että Piikki ei astuisi ansalankaan. Maxima astui varovaisesti ansalangan yli, laittaen mielessään ansalangan paikan muistiin paluureissua varten.

-------------------------------------------
Piikki oli vihainen. Erittäin vihainen. Veli Tarkka oli langennut pahuuteen. He palauttaisivat hänet Keisarin valoon, tai ainakin puhdistaisivat hänen maallisen ruumiinsa tulella. Pahuus ei saanut elää. Näin sanoivat korkeat papit. Ja Profeetta Arkel oli näin julistanut. Niin tulisi olemaan.

Piikki ei varsinaisesti ymmärtänyt miksi he edes hiippailivat varjosta varjoon. Todellinen ristiretkiläinen rynnäköisi päälle kerettiläisistä välittämättä. Kuolema keisarin silmissä kerettiläisiä vastaan on parempi kuin varjoissa kyykkiminen, kaukana Keisarin katseesta. Silti, Piikin itsesuojeluvaistot toimivat vielä, ja Profeetta Arkelin erityiset ohjeet olivat seurata Emporiumin väkeä ja olla huomaamaton. Etene ja puhdista.

Strategia oli hyvä. Piikki oli varma että Keisari suojaisi heitä Pahuudelta!
Samalla Piikki astui huomaamattaan taas yhden ansalangan yli.
-------------------------------------------
"Hidasta. Aivan liian hidasta." Arkel mutisi. Veljeskunnan ja Emperiumin loppuvoimat olivat muutaman sadan metrin päässä tiedustelijoista, mutta sokkeloisessa alakerrosten maastossa metri usein moninkertaistuu.
"Rauhassa. Vihollinen on huomattavan voimakas, ja jokin tuntuu suojaavan heitä. He tekevät ilmiselviä virheitä, mutta silti jokin onni tukee heitä." Elizabeth vastasi. Äänessä kuulsi pelko ja toivo. Toisaalla Elizabeth pelkäsi: Hän ei ole henkisesti täysin toivonut hetkellisestä vankeudesta Kasvottomien kanssa. Tuskin koskaan tulisi olemaan. Toisaalta tämä oli tilaisuus laittaa Kasvottomat maahan, kerran ja lopullisesti. He tuhoaisivat niiden epäpyhät rituaalipaikat, repisivat maihin kaikki mitä ne ovat saaneet rakennettua ja polttaisivat ruumiit. Elizabeth hymähti sisäisesti. Kosto ja pakko ovat hyviä motivaattoreja.
"Olkoon. Pirulaiset saavat maksaa rienauksestaan. En tiedä miten ne saivat Tarkan, mutta Tarkka puhdistetaan, ja tämä sakki laitetaan tuhkaksi" Arkael saarnasi. Mies lipsahti helposti pappismaiseen saarnaan. Olkoon. Elizabeth voisi kestää vaikka kymmenen samanlaista saarnaa, sillä mies oli huomattavan voimakas taistelija. Ja oli saanut jostain erittäin (alasektoreilla) harvinaista tavaraa. Arkel oli vain sanonut että Keisari osoittaa tien, mutta Orb oli ollut varma että tavarat eivät olleet välttämättä "rehellisesti" hankittuja. Samalla Orb oli käskenyt Elizabethia pysymään varpaillaan Arkelin poppoon suhteen, Keisarin valo tai ei, Veljeskunta tuskin katsoisi hyvällä Elizabethin Damieneita kovinkaan pitkään yhteisoperaatioiden jälkeen. Kumma kyllä, ensimmäinen asia mitä Arkel oli tehnyt paikalle saapuessaan, oli siunata nämä sotakoneet.
"Meidän tarkka-ampujamme, Anna, antaa merkin kun voimme edetä. Toivon mukaan tiedusteleva osa saa helpotettua hyökkäävien osien toimintaa" Elizabeth huomautti.
"Tiedän, en ole kuuro enkä vielä seniili, tyttö" Arkael tiuskaisi. Elizabeth kääntyi poispäin. Hermot olivat kireällä kaikilla. Usein varman taistelun odottaminen on pahempi kuin itse taistelu.
Elizabeth ei halunnut ajatella mikä seuraisi jos he epäonnistuisivat.
----------------------------------------------
Anna tähtäsi kiväärillään. Niin helppo laukaus. Mutta kohde on selkeästi näkyvillä, joten oli luultavaa että varjoista katsoi usea silmäpari tornin siivekkeellä mesoavaa huppupäistä hahmoa. Yksi laukaus saattaisi maksaa heille tehtävän, mutta jos se onnistuisi... Pintapuoliset tunnusmerkit täsmäävät Noitaan. Rituaalinen kiero puukko ja useat putket niskassa vahvistivat epäilykset, puhumattakaan epämääräisestä pelon ja kuvotuksen tunteesta joka seurasi kun Anna katsoi suoraan Noitaan.
Hän varoi kuitenkin katsomasta Noidan "kasvoihin". Hän oli kuullut tyttönä vanhoilta mummoilta että Noidat pystyvät aistimaan kaikki jotka katsovat heitä, ja ottamaan heidät haltuunsa. Paha Noita tulee ja vie kiltit, Keisaria seuraavat tytöt luolaansa jos kiltit tytöt katsovat Noitaa silmiin. Anna ei täysin uskonut tarinoita, mutta ei halunnut laittaa sitä koetukselle. Varsinkaan näin aikaiseen. Mieluiten ei koskaan.

"Lähestyn, Kohde V, 2-3-5, T-1? Ääni on sietämätön" radio rätisi. Maxima oli edennyt lähelle asemaansa, ja kysyi näkeekö Anna liikettä yhdellä etukäteen sovituista tiedustelijoiden etuasemista. Maxima pystyisi etuasemastaan käsin suojaamaan, tai tuhoamaan kultisteja sitä mukaa kun ne reagoisivat tulen avaukseen.
"Kohde V, 1, 2K, Poispäin, Odota" Anna viestitti radioon. Hänen pitäisi vielä antaa Piikin käskyt.
"Sain"
"Mitee.. Olkoon. Mitä mie teen?" kuului turhaantuneen nuoren ääni radiossa. Piikki ei tietenkään ymmärtänyt palkkasotilaiden koodikieltä. Ei ihmekkään, se oli suuniteltu juuri Piikin kaltaisia vastaan.
"Piikki, etene kohteeseen O, varmista alue, valmistaudu hyökkäämään merkistä"
"oke" radio hiljeni.

Anna toivoi että kukaan ei huomaisi mitään. Kiväärin piippu osoitti suoraan messuavan huppupään niskaan.

---------------------------------------------

Piikki eteni "kohteeseen O" eli jonkinsorttinen tehdasrakennus. Hänen asemapaikkansa olisi tehdasrakennuksen päälle rakennetun sillan päässä, valmiina hyppäämään sivusta lähitaisteluun mikäli yksikään kerettiläinen yrittäisi etsia asemia tehtaasta- tai sitten kulkea tehtaasta lähtevien ilmasiltojen alla. Piikki näki kuvitelmissaan kuinka hän hyppäisi ilmasillalta nuijansa kanssa ja halkaisisi alastullessaan kerettiläisen, ja tuhoaisi kokonaisen lauman kerettiläisen seuraajia. Sitten hän polttaisi Tarkan, petturin.
Suunnitelma oli siis valmis. Piikin niskassa oleva raivosiru puolsi päätöstä. Tämä on hyvä idea. Emporiumin pikku-kerettiläiset vaan olivat liian varovaisia.

Hän kiipesi nopeasti palotikkaat tehtaan katolle ja avasi oven. Heti oven avattuaan Piikki otti nuijan käteensä, pyhän raivon vallassa. Hänen edessään oli verellä piirretty rituaali-ympyrä josta nousi violetteja ja turkooseja savukiekuroita. Veren omistaja oli raadeltuna massana tehtaan yläkerroksen nurkassa.
Piikki karjaisi, "KEISARIN NIMEEN, KUOLE!" ja nuiji rituaaliympyrän hajalle.

----------------------------------------------

Orb sylkäisi taas. Veri täytti suun. Hän ei tajunnut miten hän ei ollut vielä kuollut verenhukkaan. Hän vuosi kuin pistetty sika useasta haavasta. Suurin osa niistä oli tullut päiviä sitten viillellyistä riimuista, mutta muutamat olivat tulleet pahoinpitelystä. Kultistit eivät pitäneet, kun Orb solvasi heidän "jumalaansa", ja reagoivat väkivallalla. Joten Orb solvasi aina vain kovempaa. Hänen edessään oleva noita kuiskaili ja välillä huusi sanoja jotka polttivat mieltä. Jotkin tuntuivat kylmältä vedeltä niskassa, osa tuntui kuin hehkuva metallisauva työnnettäisiin otsan sisään. Kultistit puhuttelevat noitaansa "varjomestariksi". Orb puhutteli noitaa Paskaläjäksi. Noitaa ei ollut huvittanut uusi kutsumanimensä vaan oli reagoinut laittamalla Arkaelin penikan hakkaamaan Orbia.

Tarkka. Orbin oli hankala uskoa että penikka oli koskaan ollutkaan Veljeskunnan jäsen, päätellen siitä innosta jolla nulikka hakkasi häntä. Olkoonkin että nulikan lyöntitekniikka oli niin säälittävä että usein Tarkka teki enemmän vahinkoa itselleen kuin Orbille. Useimmiten kun Tarkka oli valmis "hakkauksensa" kanssa suurin osa verta Tarkan rystysissä kuului Tarkalle itselleen kuin Orbille. Tarkka ei ollut kiduttaja. Jos hän oli, hän oli harvinaisen surkea hommassaan.

Mutta se oli jo menneisyyttä. Orb oli sidottu 5-kerroksisen kulkutornin seinämään kiinni. Hän ei tiennyt miksi hänet oli tuotu ulos rakennuksesta, mutta hän ei ollut antamassa Noidalle mielihyvää olla vastaamatta hänen kysymyksiinsä. Noita oli sitonut hänet, ja alkanut tanssimaan transsinkaltaisessa tilassa tornin siivellä. Siispä Orb oli käyttänyt luonnollisia äänenlahjojaan vastakeksimiensä solvauksien ja kirosanojen harjoittelemiseen.

Kunnes Noita oli pysähtynyt kesken tanssinsa ja painautunut tornin seinää vasten. Sekunnin murto-osan jälkeen kuului tuttu pehmeä surahdus jonka voi aiheuttaa vain äänenvaimennettu kivääri ja terävä kilahdus kun laukaus kimposi tornin siivestä jolla Noita oli juuri ollut.

'Se alkaa' ajatteli Orb, samalla kun alkoi riuhtomaan häntä kiinnipitäviä kahleita vastaan, hälytyksen ääni peitti hetkellisesti kaiken muun metelin.
-----------------------------------------------------
Anna oli millisekunnin ajan paniikissa ennen kuin sai kasattua itsensä.

Piikin karjahdus kuului Annan asemiin heikosti, joten ei ollut mahdollista että se olisi kuulunut Kultistien asemiin. Anna ei kuitenkaan ottanut riskiä että kultistit olisivat kuulleet, ja ampui. Noita pyörähti tanssiessaan ja painautui tornin kylkeen, pois Annan näköetäisyydeltä. Samalla alkoi soimaan hälytys

Anna viestitti radiolla Elizabethille
"Anna, Isku 1, Isku 2, Etu, Alkkarit, Toimi B"
"Sain, tulemme 4-5"
"Piikki, mitä menit tekemään...."
-----------------------------------------------------
Maxima painautui tiukemmin porttiholvin syvänteeseen piiloon. Hän oli lähellä tiedustelu-asemaansa. Se oli porttiholvin oven takana. Anna oli viestittänyt että siellä oli yksi vartija, katsomassa poispäin holvista. Potentiaalisesti Maxima voisi livahtaa ovesta sisään ja taittaa vartijan niskan ennen kuin tämä kerkeäisi soittaa hälytystä.

Hän oli juuri viestittämässä radiolla Annalle suunitelmaa ja kysymässä tilannetietoa oven takana olevasta kultistista, kun hälytys alkoi soimaan. Maxima kirosi radioon. Annan ääni vastasi sarkastisesti että ihmisen fysiikalla ei ole mahdollista suorittaa Maximan ehdottamia toimenpidettä.
Silkkihanskat tippuivat. Oli aika suorittaa perinteisesti.
Maxima potkaisi oven auki ja aktivoi selkäreppunsa "kuumat" laser-tehoparistot.
-----------------------------------------------------

Tarkka oli... Jokin. Hän ei tiennyt enää. Raja missä Tarkka loppui ja missä Kasvoton alkoi oli muuttunut epäselväksi. Heidän tunteensa risteilivät Tarkan päässä ja Tarkan tunteet tuntuivat kulkevan Heidän tajunnassaan. Alkeellinen linkki. Se mahdollisti tunteimisen yhteisellä tasolla: kipu, riemu, toiminta. Pelko. Voitto.
Linkki ei ollut täysi. Hän ei pystynyt tuntemaan ajatuksia. He pystyivät kommunikoimaan minimalistisella määrällä eleitä tai ääniä, hän ei.

He tiesivät mitä he odottivat Tarkalta. Jokainen Heistä oli käynyt "rituaalin" läpi. Tosin kukaan ei ollut käynyt mitään nykyisen kaltaista. Normaalisti Kultisti käy Merkkauksen riitin, jossa ihmisen hengellä ja verellä sulatetaan metallinen namio kiinni kasvoihin, peittäen lihan teräksen alle. Luoden yhteyden, jota Noita piti yllä.

Tarkalle oli suuniteltu jotain muuta. Tarkka olisi Katalyytti, joka avaisi linkin. Varjomestari toimisi linkin voimana, ja Varjoherra ammentaisi voimaa linkin kautta, käyttäen voiman Tarkkaan. Tarkka metsästäisi Kasvottomien puolesta, tuhoten ensimmäisenä Katarnin, Arkaelin ja Fidelsin. Hän ei välittänyt mitä sitten tapahtuisi.

Hän oli vapaaehtoisesti antanut Kasvottomien sitoa hänet paaluun. Paalu oli lyöty ikivanhan patsaan jalkojen juureen. Patsas oli maalattu väreillä, ja sen pintaa koristi lukemattomat riimut. Tarkka tunsi läheisyyttä ja lämpöä riimuista. He kutsuivat häntä. Silti, jokin hänen sisällään vielä vastusti. Pieni vastarinnan ääni. Pieni liekki vanhasta elämästä. Se osa häntä joka vielä muisti ajat hänen perheensä kanssa. Isä Tomaksen opit.

Hän oli jo uhrannut liikaa kostonsa puolesta. Hän oli tajunnut sen syvällä sisimmässään jo ensimmäisestä hetkestä asti, heti kun hän ensimmäisen kerran kosketti Dara'Hrass'slaa, Varjoherran hänelle lahjoittamaa kivääriä.

Hän ei voinut enää mennä takaisin.
Orbista saatu muisto takasi sen.
Hänellä ei ollut paikkaa mihin palata.
Hän oli valmis.

Hän nyökkäsi edessään seisovalle Varjoherralle.
--------------------------------------------------------------

Elizabeth aktivoi molemmat damieninsa saavuttuaan Annan tuliasemaksi valitseman rakennuksen juurelle. Edessä nousevan tehtaan katon rakennelmissa oli ilmeisen kiihkeä taistelu käynnissä, päätellen laukauksista ja moottorisahan ulinasta. Damienit päästivät tukahtuneet huudot kun injektorit alkoivat pumppaamaan stimulantteja verenkiertoon ja sahateräiset ruoskat alkovat pyörimään. Tukahtunut huuto muuttui veretpysäyttäväksi karjunnaksi kun stimulantit levisivät Damieneiden ruumiisiin ja alkoivat vaikuttaa. Elizabeth osoitti suunnan ja antoi käskyn, ja Damienit ryntäsivät matkaan.
Loput Emperiumin jengistä tulivat perässä.
--------------------------------------------------------------
Anna näki kun Elizabethin iskuryhmä kulki hänen tuliasemansa alapuolelta. Piikin asema oli huono, hän oli hyökännyt jonkin rituaaliasian kimppuun ja tämä oli jättänyt hänet huonoon asemaan. Radioviesti pojalta oli antanut tiedon että Kasvottomat olivat rakentaneet riimuympyröitä ympäri tukikohtaansa. Olisi äärimmäisen tärkeää että rituaaliympyrät tuhotaan.
Anna viestitti tiedon eteenpäin Elizabethille ja Arkaelille. Maxima ei vastannut, ja Anna alkoi huolestumaan palkkasoturin kohtalosta. Visuaalinen- ja radiokontakti oli katkennut kun Maxima oli mennyt valvonta-asemansa ovesta sisälle.

Anna näki kun epäloogisesti syöksähtelevä Kasvoton käveli kohti Piikin asemia, samalla ampuen pistoolillaan. Piikki oli suojautunut tehtaan katolla olevien rakennelmien taakse, mutta oli joutunut menemään maihin pistoolitulen napsuessa liian lähelle. Nopea tähtäys, liipaisimen puristus ja Anna ampui Kasvotonta kohti... vain huomatakseen että Kasvottoman viitta peitti tämän ruumiin liikkeet liian hyvin, ja tähdätty laukaus Kasvottoman rintaan teki vain reiän viittaan.
Silläaikaa Plasman, tässä vaiheessa jo liian tuttu, hehku alkoi näkymään taaempana olevassa rakennuksessa.

Anna kirosi. Aikaikkuna, joka oli pysynyt auki niin hyvin, alkoi sulkeutumaan.
--------------------------------------------------------------
Piikki taisteli uljaasti. Taisteli kuin todellinen Veljeskunnan jäsen.

Nopea syöksy suojaan kun Kasvottomien kultisti kävelee häntä päin, ampuen kohti. Kultisti tiputti pistoolinsa tyhjän lippaan ja löi uuden tilalle. Lippaanvaihtoon kului noin puolitoista sekunttia. Piikki otti tilanteen heti haltuunsa tulituksen lakattua, käynnistäen rukouksella niskassa olevan raivosirun. Rynnäkkö ja verisade: Kasvottoman pää murskautuu lihajauhoksi ja ruumis kaatuu alas. Piikki vetäytyy takaisin, välttäen tulituksen itseään kohti.
Kerettiläinen peto syöksyy kohti... ei, se on Damien. Kaksi Damienia. Hänen puolellaan. Ehkä. Älä tapa.
Vilkaisu taakseen maksaa Piikille melkein hengen, sillä Kasvottomien lentävä olento syöksyy katolta Piikin viereen. Piikki tarttuu siitä kiinni kädellään samalla kun Damien tarttuu olennosta ruoskillaan, ja yhdessä nuori mies ja peto repivät lentävän olennon kappaleiksi.

Mutta kun yksi lentävä, kitiinin peittämä mato-olento kuoli, kaksi otti sen paikan. Ja pian kolme: Neljäs seurasi perässä.
Sankarillinen voitto muuttui piakkoin paniikin ja raivon siivittämäksi huitomiseksi kun lentävät pedot näykkivät käsiä, tarraantuivat päihin ja niskoihin kiinni ja alkovat raastamaan lihaa ja luuta. Damien kaatui ensin, sen ennaltaohjelmoitu hyökkäysprotokolla kykenemätön taistelemaan tehokkaasti lentävien olentojen tarrautumista vastaan. Kammottavat haavat avautuvat Damienin kalloon kun Olennon leuat hajottavat sen kirurgisesti avatun kallon, vahingoittaen herkkiä laitteistoja ja aivomassaa.

Toinen Damieneista saa itsensä riuhottua irti olennoista ja rynnäköi ilmasillan kautta tehdasta kohti tulevaan Kasvottomien liekinheitinmieheen, tunnistaen sen vakavimmaksi vaaraksi. Damien taklaa kultistin maahan ja leikkaa kultistien liekinheitinmiehen silpuksi, ennen kuin hyppää ilmasillalta alas, etsien seuraavaa kohdetta.

Damien näki kohteen joka täytti hyökkäysparametrin, ja rynnäköi sitä vastaan. Hahmoon joka kantaa moottorisahaviikatetta. Peto yritti puskea hahmon maahan ja aloittaa saharuoskilla silpominen, samoin kuin liekinheitinmiehen kanssa. Hahmo kuitenkin väisti Damienin rynnäkön, sen sijaan ottaen viikatteen terällä kopin Damienista ja katkaisee sen vyötäröltä kahtia.

Piikki, nyt yksin ja piiritettynä yrittää työntää lentäviä olentoja pois kimpustaan, mutta kompastuu kuolleiden ja haavoittuneiden kasaaan, kaatuen selälleen. Kaatuminen antaa olennolle tilaisuuden sokaista Piikin silmä ja raadella Piikin kurkkua. Raivosiru oli hajonnut olennon pistimen iskiessä siihen.
Rukous keisarille. Piikki laittoi kaiken toivonsa Keisariin. Hän toisi pelastuksen.

Varjoista ammuttu laukaus lopetti pojan kuiskatun rukouksen alkuunsa. Piikki kuoli yksin.
--------------------------------------------------------------
Anna ampui taas. Laukaus raapaisi ikkunankarmia josta hän oli näkevinään plasman kajastuksen. Se ei saanut ampua, tai tapahtuisi hirveitä. Orb oli yrittänyt yhdessä vaiheessa selvittää miten Kasvottomat olivat saaneet haltuunsa sellaisen aseen: Plasmatykit ovat erittäin, erittäin harvinaisia aseita. Erittäin kalliita huoltaa. Tappavia molemmilla puolilla tähtäintä.
Silti historia osoitti että tämä kultti osasi käyttää temperamentillistä asetta kuin lasgunia. Tyhmää onnea tai jokin muu epäpyhempi vaikutin, yksi asia oli varma. Plasma ei saanut ottaa osaa taisteluun. Laukaus. Varjo poistui ikkunasta. Uusi panos kammioon. Laukaus.

Pamahdus.

Äänenvaimennin oli rikkoontunut liiasta käytöstä.
--------------------------------------------------------------
Elizabeth kiipesi tehtaan katolle. Hengitys rohisi maskin takana. Hän ei pystynyt enää liikkumaan yhtä nopeasti kuin ennen. Ruuan puute ja vajaava ruuan laatu olivat tehneet tehtävänsä. Elizabeth kuuli takaansa pehmeät naksahdukset kun Anna tulitti asemastaan. Laukaus sinne, toinen tänne. Anna oli viestittänyt että hän keskittyy Kasvottomien plasmatykkiin, ja pyrkii saamaan sen alas heti kun tilanne tulee. Elizabeth ja Arkel olivat hyväksyneet.

Tämä kuitenkin tarkoitti että Elizabeth joutui etenemään muutaman miehensä kanssa ilman tarkka-ampujien suojaa, ja Arkael oli omalla alueellaan vain oman "tarkka-ampujansa" suojassa. Elizabeth muisti Annan ilmeen kun Veljeskunnan ristiretki ilmoittautui. Tiedustelijalla nuija ja liekinheitin, tarkka-ampujalla haulikosta tehty kivääri. Jos hetki olisi ollut vähemmän uhkaavassa tilanteessa, Elizabeth olisi tuntenut halua nauraa.

Melkein hilpeä olotila lakkasi välittömästi kun Elizabethin yläpuolelta kuului pamaus, ja Annan piilopaikan reiän läpi lenteli sylinterinkappaleita.
--------------------------------------------------------------

"Eteenpäin, Keisarin lapset. He, jotka puhuvat Keisaria vastaan, kieltäytyvät hänen valostaan, ovat edessämme. Tuhotkaa heidät viimeiseen mieheen, naiseen, lapseen, vanhukseen. Älkäätten jättäkö pulttia levyyn kiinni...."
Arkel saarnasi ja kannusti Ristiretkeä eteenpäin. Veljeskunta oli innoissaan: He tekevät nyt Keisarin työtä, tuhoten epäpuhdasta ja tuoden Keisarin valon synkkyyteen. Edes Tarkan synkkä kohtalo ei vaikuttanut moraaliin. Paljoa.

Ristiretki oli lähtenyt vauhdilla etenemään asemistaan, ja pian he näkivät ensimmäisen vihollisensa. Kasvottomien kulttilainen seisoskeli sillalla, ilmeisen välinpitämättömänä Ristiretkestä ja sadan metrin päässä tapahtuvasta verilöylystä tehtaalla.
Arkel käski yhteislaukauksen. Kulttilainen jatkoi tuijottamista.
Laukaukset kimpoilivat kävelysillasta ja raiteista. Kulttilaisen viittaan ilmestyy reikiä, ja kulttilainen piiloutuu hetkeksi raiteen taakse. Hetkeksi, ennen kuin se nousi taas raiteen yläpuolelle ja katseli Ristiretkeä.
Veli Armoton, ryhmän tarkka-ampuja, ampui. Huti. Kulttilainen vaikutti lähes tylsistyneeltä.

Arkel huusi taakseen "Jones! Käyt tappaan tuon hullun sillalta!"

'Yhtä helvettiä', vanhus kirosi itsekseen. Miksi, voi miksi, hän ei ollut antautunut Tomaksen vaatimukselle ja antanut tämän kouluttaa ristiretkeläisiä Kaartin malliin. Tämäkin fiasko olisi ratkaistu hetkessä...
----------------------------------------------------------------
Isä Jones, Veljeskunnan kirurgi ja pitkäaikainen veteraani nousi tikkaat sillalle. Sillalla seisoi roskakasan takana Kultisti. Paikoillaan. Kädet taskuissa. Isä Jones ei jäänyt kyseenalaistamaan outoa käytöstä vaan rynnäköi lähelle ja ampui suoran lähilaukauksen pumppuhaulikostaan Kultistiin. Kultisti kaatui, mutta päästi samalla hekottavan naurun. Isä Jones tunsi kun joku löi häntä rintaan. Hänen edessään ei ollut ketään. Isä katsoi rintaansa ja näki siinä sormenpään kokoisen reiän josta alkoi leviämään veritahra. Tarkka-ampuja. Hiljennetty ase.

Se oli houkutuslintu, oli viimeinen ajatus ennen kuin Isä Jones kaatui. Haulikon panoksesta kaatunut kultisti nousi ylös, veti miekkansa tupestaan ja leikkasi Isä Joneksen pään irti, heiluttaen sitä ilmassa Veljeskuntaa kohti.

Vaikutus oli välitön. Veli Armoton alkoi välittömästi ampumaan Kultistia niin paljon kuin vaan voi, ja tulitukseen liittyi tapahtuneen nähnyt Elizabethin ryhmäläinen. Kultisti otti laukauksen selkäänsä ja rintaansa, ja kaatui tielle. Veli Armoton kuuli hahmon mielipuolisen, mutta hetkellisesti verestä tukehtuvan naurun.
----------------------------------------------------------------
Arkel ei ollut huomannut Isä Joneksen kuolemaa. Hän oli marssinut suoraan Maximan jalanjälkiä tämän suunniteltuun tiedusteluasemaan. Osoittaen Ristiretkelle ominaista vähäeleisyyttä, Profeetta Arkel potkaisi portti-oven saranoiltaan.

Oven takana oli Maxima, lyyhystyneenä jonkinsorttisen rituaaliympyrän päälle.

Ja heti kun Arkael oli huomannut Maximan, kaksi laukausta laseraseista osui Profeetta Arkaelin rintapanssariin. Toinen kimposi ja osui ilmasiltaan yläpuolella, ja toinen laukaus ohitti panssarin, voimakentän ja poltti vaatekerroksen läpi. Arael tunsi kun laukaus poltti reiän hänen vatsaansa. Hän ei antanut sen näkyä pinnallepäin, vaan löi rintaansa vapaalla kädellään, julistaen "Ettekö muka parempaan pysty? Saastaiset kerettiläiset!"

Noviisi Liekki otti tämän merkkinään viskata savukranaatti, ja siten suojata Arkaelin kenttäsidonta ja Maximan vetäminen pois taistelusta.
----------------------------------------------------------------
Anna vetääntyi ampuma-asemastaan suojan taakse. Laukaus oli napsahtanut romun läpi ja kimmonnut hänen olkapääpanssarista. Kasvottomilla oli oma tarkka-ampuja. Ja koska äänenvaimennin oli mennyt, hänen piti luottaa vaihtoehtoasemiin eikä pysyä vain yhdessä asemassa.

Juuri kun hän oli siirtynyt uuten asemaan kerroksen korkeammalla, hän näki kun Kasvottomien kulttilainen leikkasi Veljeskunann Jonesin pään irti. Annan piti keskittyä. Vihalle tai inholle ei ole tilaa tarkka-ampujien kerhossa.
Hän näki kun Veljeskunnan tarkka-ampuja ampui, ja kulttilainen kaatui selälleen, ilmeisen haavoittumattomana. Hekottaen, päätellen ruumiinliikkeistä.

Anna ampui. Laukaus osoi suoraan naamioon ja kultistin pää hajosi ilmasillalle.
Pieni hymy käväisi Annan huulilla ennen kuin anna vetäisi aseensa lippaan irti. Viimeinen laukaus.

Kivääristä loppui panokset. Anna kirosi ja alkoi valmistelemaan kranaatteja heittoja varten. Hän oli varma että Piikin asemassa olleet pedot tulivat tänneppäin, ja hän saisi heitettyä kranaatteja niiden niskaan. Anna ei huomannut kun yksi kranaatti päästi hiljaisen naksauksen sytyttimen asennuksen jälkeen.
-----------------------------------------------------------------
Elizabeth avasi tehtaan yläkerran oven juuri ajoissa nähdäkseen kun lento-peto syöksyi Piikin ruumiin päältä ja lensi häntä kohti. Elizabeth ampui kerran pistoolillaan etummaisinta olentoa ennen kuin syöksyi oven taakse piiloon.

Piilo ei kestänyt pitkään kun seuraava olento lensi suoraan ovesta ja tarrasi siivillään kiinni Elizabethin naamasta, upottaen pistimensä syvälle hänen vatsaansa. Elizabeth kirkui kun myrkky levisi hänen elimistössään, samalla kun olento raateli Elizabethin kasvoja. Hän toivoi että hengityssuoja olisi tarpeeksi kestävä pitämään olennon hampaat loitolla.

Kipu hälveni samalla kun myrkky eteni, rimpuilun vauhdittamana. Elizabeth ei tuntenut enää käsiään. Tai jalkojaan. Elizabeth tajusi myrkyn usvan läpi, että olento yritti ottaa hänet elävänä kiinni.
Kylmä väre kulki Elizabethin selkärankaa pitkin.

"Elizabeth, Anna, suojaan, heitän!" kuului radiosta. Elizabethin silmät laajenivat.
Olento kirkaisi vielä kerran, ennen kuin hylkäsi uhrinsa. Elizabeth tuupertui maahan. Pystyikö olento kuulemaan vaaran radion kautta? Ymmärtämään sen?
Annan piilopaikan reiän läpi lensi kranaatti ja räjähti Olennon lentovektorin päällä. Olento tippui maahan, siivet revittyinä.

Elizabeth kuuli myrkyn usvan läpi kun hetken päästä Annan piilopaikassa räjähti, ja Annan viitoitetu hahmo rojahti tarkka-ammunta aseman laidan yli, kaatuen rakennuksen reunalta ja pudoten pimeyteen.
Sitten Elizabethin silmät sulkeutuivat. Hän oli väsynyt, niin väsynyt...
----------------------------------------------------------------
Ei.
Ei ei ei ei.

Orb hakkasi kahleitaan hullun raivolla. Hän huusi. Yritti saada äänensä kuulumaan pelastajillensa. Hän oli nähnyt kun Maxima oli potkaissut alempana oven auki ja syöksynyt sisään rakennukseen, ja nähnyt kun Noita ampui Maximaa keskelle solisluita. Mies oli kaatunut suoraan syöksystään. Orb oli katsonut kun mies oli päätynyt yhden kirotun very-ympyrän sisälle, ja ympyrä oli alkanut päästämään korisevia ja naksuvia äännähdyksiä.

Orb oli nähnyt Piikin taistelun, ja Damienejen tuhon. Toinen niistä makasi kahtena kappaleena kadulla, toinen nyki ja sätki kuin kuoleva kala, aivot näkyvillä sirpaloituneen kallon läpi. Hän oli nähnyt kun Piikki oli revitty kappaleiksi.

Elizabeth oli tullut ylös juuri ajoissa saadakseen yhden Piikin tappajista naamalleen, ja Orb oli nähnyt kun nainen oli kaatunut, pistin uponneena vatsaansa. Orb oli nähnyt kun ylhäältä heitetty kranaatti oli tuhonnut Elizabethin kimpussa olleen olennon tämän lentäessä. Orb oli nähnyt kun Anna tippui talon kerroksesta, räjähdyksen siivittämänä. Ilmeisesti hänen kranaattinsa oli räjähtänyt ennenaikaisesti.

Kaikki tuntui menevän väärin. Veljeskunnan Jones oli teurastettu sillalle, ja temperamentillinen jengi oli menettänyt kaiken kontrollin suunitelmastaan ja lähteneet rynnäköimään joka suuntaan, tarkoituksenaan tuhota kaikki jonka näkevät. Orbia ei haittaisi vaikka Veljeskunta tuhoaisi kaiken alasektorilla, mutta tämänhetkinen tilanne ei antanut tilaa omatoimiselle soveltamiselle. Varsinkaan kun kaikki riippui suunnitelmasta.

Orb ei tiennyt tarkkoja mitä Arkel oli sopinut Elizabethin kanssa, mutta oli varma että suunitelma ei ollut muuttunut paljoa siitä mitä hän ja Arkel olivat sopineet. Etsi tukikohta, tuhoa kaikki epäpyhät ikonit jotka antavat Kasvottomille voimansa. Polta kaikki muu. Siinä järjestyksessä.
Jos ikoneja, tai tässä tapauksessa rituaalia ei hajotettaisi, heillä ei olisi mitään mahdollisuutta selviytyä taistelusta. Orb tiesi että molemmat, Emperiumi ja Veljeskunta, olivat liian heikkoja, liian pitkään taistelleita että voisivat selviytyä paosta mikäli heidän suunitelmansa epäonnistuisi.

Orb näki kun sama ovi mistä Maxima oli tullut paiskaantui taas kerran auki, tällä kertaa saranoiltaan. Profeetta Arkael marssi sisään, palava tulikruunu päässä loistaen. Laukaukset kimpoilivat Profeetan rinnasta kun voiman kehä ympäröi Arkaelia Orb huusi Arkelille "RITUAALIYMPYRÄT! TUHOA RITUAALIYMPYRÄT!" ennen kuin tiheä savu levisi Orbin aseman ja Arkelin väliin.
Orb tunsi nykäisyn niskassaan kun hänen päänsä pakotettiin taaksepäin ja Orbin takse tullut Noita sitoi piikkilankakiepin Orbin suuhun.
"Silence, Flesh of Knight, Your Time cometh, not yet" oli viimeinen jonka Orb kuuli ennen kuin isku metalliputkella takaraivoon tainnutti hänet.
----------------------------------------------------------------
Arkel kiroili hiljaa. Hän oli kuullut Orbin äänen yläpuoleltaan muttei ollut saanut selvää hänen viestistään. Kuitenkin ääni varmisti että Orb oli täällä, ja että hän oli hengissä. Arkael oli käskenyt Maximan evakuoinnin ja sahanut epäpyhän rituaaliympyrän halki samalla saarnaten Keisarin nimeä. Pahuus ei koskettaisi hänen sieluaan, eikä tahraisi hänen ruumistaan. Tarkasta ei ollut vielä jälkeäkään, oletettavasti kultistit pitivät häntä tiukasti hallussaan. Olkoon.

Savuverho oli liian paksu kävellä läpi. Arkel oli varma että hän pystyisi juoksemaan mustan savun läpi ja tuhoamaan kerettiläiset, mutta Veli Liekki sanoi että hän oli nähnyt sinisen kajon kaukana olevasta rakennuksesta, ja savuverhon takana oli kerroksen korkea pudotus. Arkael ei ottaisi riskiä tippua häpeällisesti maahan kultistien eteen.

Savuverhon reunalla näkyi liikettä, ja yksinäinen kultisti hoiperteli näkyviin kulman takaa, kantaen pistoolia ja vuotaen haavasta vatsassaan. Arkel löi pistoolin kultistin kädestä ja läimäytti tämän maahan suolistajansa perällä. Hetken päästä tämä oli selällään maassa, suolistajan karjuva terä vain tuuman päässä tämän kurkusta. Kultisti oli langanlaiha, ei painanut varmaan enempää kuin 40 kiloa. Kultisti hekotti mielipuolisesti, välittämättä lainkaan naamansa edessä olevasta sahasta.
"Missä Tarkka on?" Arkel tiuskaisi
"Dark Knight. He Waith...." Arkael toi sahanterän hieman lähemmäksi tämän silmiä "Ei mitään tollasta! Gothicia! Seuraava lause tuota sönkötystä maksaa sun hengen!"
Kultisti käänsi päätänsä takseen, ja julisti hubilaisen aksentilla vahvistetulla alatason gothicilla "Tarkka, Pimeyden Ritari odottaa sinua, Profeetta Arkel. Hän on kertonut kaiken sinusta. Kasvoton ottaa minut vastaan, ja asetun hänen riviinsä. Sinä sen sijaan löydät kuolemasi takaa vain ikuisen tuskan Häntä vastaan taistelusi takia!"
Kultistin maskin takaa kuului märkä rusahdus, ja maskin suureikien läpi alkoi vuotaa verta.

Arkel erotti tämän hartiat ja pään yhdellä sivalluksella.

Vai Tarkka kertoili hänestä? Ja odotti häntä. Ja oli ottanut jonkin säälittävän kliseisen leikkinimen.
Olkoon. Nulikka oli selvästi puhdistuksen ja paluun ulkopuolella. Tarkka lahdattaisiin, ja Arkel polttaisi tämän paskaläjän maahan vaikka yksin. Liekki veti siteen kiinni ja laski Arkelin vatsan päällä olevan panssarilevyn takaisin paikoilleen. Nyt on aika edetä.

Savun toiselta puolelta kuului sihinää ja pehmeää rapinaa. Matoja.
"Liekki, varmista ikkuna vasemmalla, menen ovesta" Arkel käski Liekille takanaan. He kulkuvat savuverhon suojassa (Arkel oli positiivisesti yllättynyt niiden kestosta, Jones ei ollut liioitellut kun hän oli sanonut että savupommit kestäisivät pidempään kuin hän osasi laskea). Arkel oli taas harkinnut juoksemista mutta Liekin huomautus savun peittämällä lattialla olleesta murtuneesta lattialaatasta oli saanut Arkelin harkitsemaan uudestaan.
Olkoon, oli aika urotekoihin.

Liekki päästi pehmeän kirouksen kun edessä olevan oven vieressä olevasta ikkunasta ilmestyi hahmo joka osoitti Arkelia aseellaan. Kiväärinlaukaus, äänenvaimentimen hiljentämänä, kimposi Arkelin panssarista. Ennen kuin Arkel oli kerinnyt nostaa omaa kertakäyttöliekinheitintänsä Liekki oli ampunut heittolaukauksen, joka räjäytti kultistin olkapään. Kultisti tippui takaperin ikkunan läpi.

"Hyvä laukaus, Liekki"
"Kiitos, Arkel. Keisari ohjaa kättäni tänään"
"Niin tekee. Toisin kuin uskottomia ja elämällä leikkiviä emperiumilaisia. Muista sanani, Liekki. Tämän jälkeen se epäpyhä haureuden läävä laitetaan palamaan"

Arkel astui oven eteen, ja potkaisi sen auki.
Ovi repesi saranoiltaan ja kaatui.
Arkel astui oven läpi, vetäisi moottorisahamiekkansa täyteen voimaan ja huusi, niinkuin vain Keisarin vanha sotapappi voi:

"OLEN SAAPUNUT: KEISARIN VALO TUO TEILLE TUHON, JA TULI PUHDISTAA..."
----------------------------------------------------------------

Olento puhui.
Nauru. Kikatus. Olen Lähellä.
He Toivat. He Uhrasivat. Hän.
He.
Heti, Kuolema.
Nyt, Uudelleensyntymä.
Aika? Elä huominen, elä eilinen. Kuningas ja orja.
Odota, Tanssi, Aika tulee.
Vallankumous.
Orja ja Kuningas

Arvessa kasvanut rihma ylettyi jo suonia pitkin sydämeen asti. Kasvoi sen ympärillä.
-----
Tarkka tunsi itsensä vapaaksi. Hän tunsi "ruumiinsa". Se oli sidottu kettingeillä jottei hän repisi itseään tai löisi itseään mihinkään samalla kun kouristukset ja nykiminen alkaisi. Tarkan "olemus" oli irtonainen. Hän Tunsi sen Arven kautta. Arpi puhui hänelle. Ei enää kuiskaillen. Sanat ympäröivät häntä. Jääkylmät pisarat tippuivat kylmälle lasille, jäätyen välittömäsi. Sanat mieleen.

Kosto Tulisi. Se lupasi ensimmäisen Kostettavan saapuvan. Ensimmäistä seuraisi toinen. Toista kolmas. Hän kulkisi kuin Jumala ylätasoille, ja heittäisi säälittävän ruumiin palvojat alas. Kosto olisi hänen, kosto koko ihmiskunnalle.
Mielen perukoilla, ääni taisteli yhä voimakkaammin kaikuvaa, demonista ääntä vastaan. Tarkka rimpuili tahtomattaan kettingeissä.

Pieni ääni kysyi miksi hän kosti. Miksi hän taisteli? Ketä hän kosti?
Tarkka muisi demonisen äänen usvan läpi miehen kasvot. Nuoren miehen, vanhan miehen. Vanha mies oli asettanut kuolleen jumalan symbolin Tarkan käteen. Nuori mies oli sitonut hänen haavojaan. Puhunut hänelle.
Samalla kun Tarkka kuunteli pientä ääntä, hän tunsi yhä enemmän kipua viilloista ihollaan. Kahleiden kylmyyden. Huurteen, joka jäätyi hänen kasvoillaan olevaan mustaan maskiin.

Ääni kasvoi, kunnes hiljeni yhtäkkiä. Infernaalinen ääni oli kuullut, tukahdottanut sen.
Tarkka avasi suunsa vastahuutoon, mutta demonin pehmeät kuiskailut alkoivat taas ja Tarkka tunsi hyvänolon tunteen hyökyvän taas lävitseen. Kosto. Pian. Hän oli Kuningas. Demoni oli Orja. HÄN määrää.
Tuhoa.

--------------------------------------------------------------------
Elizabeth ryömi. Myrky oli levinnyt hänen vatsastaan ensin hänen jalkoihinsa, estäen kävelyn. Ei sen puoleen, hänen nilkkansa oli nyrjähtänyt pahasti pudotessa.

Hän oli herännyt, auto-injektorin aktivoituessa tajuttomuuden takia ja syöttäen sarjan datakortin mukaisia aineita ja huumeita. Elizabeth oli herännyt korisevan huudon kanssa, kunnes kipu oli lakannut neuro-tasoittajien toimiessa. Pikainen tunnustelu oli paljastanut että luu ei ollut murtunut, mutta polvi oli sijoiltaan.Nykäisy ja lyönti palautti polven paikoilleen, mutta nyrjäykselle ei voinut tehdä mitään.
Oli aika poistua. Orb... häntä ei voinut enää pelastaa. Heillä ei ollut enää resursseja yrittää. Kyyneleet virtasivat Elizabethin silmistä. Tälläkertaa ei ainoastaan kivun ja paniikin takia.

"...hhhapua. hhhh... hhAuttahaa.." Elizabeth säpsähti ajatuksistaan kun radiosta kuului rikkoutunut ääni. Hän tunnisti sen Annan ääneksi. "A, EF, missä olet?" Elizabeth viestitti nopeasti, kuunnellen vastausta. Kontrolli alkoi hitaasti palautua jalkoihin. Hän pystyi kohta jo käyttämään polviaan ryömimiseen. Auto-injektorit jatkoivat... olennon... myrkyn neutralisointia.
"...hhaaa... hhhaa... kerrss... ee... kolme... vihollish.. pakene.."
"Tulen hakemaan sinua. Pysy paikalla"
-----------------
Elizabeth nilkutti portaita ylös. Anna kuulosti tuskaiselta. Lähes tajuttomalta. Hän oli varmaan pudonnut (taas) pahasti ja satuttanut itsensä. Elizabeth halusi kirota naista, mutta tilanne oli liian vakava. He tarvitsisivat kaikki selviytyvät emperiumin jäsenet jos he halusivat paeta pois sektorilta.

Saapuen portaitten päähän ja ylittäen ilmasillan piilossa kangaspeitteisen kaiteen suojissa, Elizabeth saapui Annan ilmoittamalle paikalle. Paikalla oli selkeitä jälkiä putoamisesta, pöytä oli ilmeisimmiten toiminut pudotuksen pehmennyksenä päätellen hajonneesta tasosta ja ympäri huonetta sirpaloituneista plasti-muovin paloista. Mutta se ei ollut Elizabethin päähuolenaihe:

Maassa oli selkeitä, veren piirtämiä raahausjälkiä. Ja Madon kiemurtelevat jäljet.

"Ei. Ei taas. Et sinäkin!"
--------------------------------------------------------------

Tarkka "kuuli" kun ääni huusi. Karjunta. Se tuli läheltä.
Henki harhaili. Hän näki useiden silmien läpi. Hän näki, tunsi moottorisahaviikatteen käsissään.

Hän tunsi kun se löi sivuun hupullisen miehen miekan. Miehen rivouksilla peitetty viitta liehui, kun tämä nosti kilpensä. Viikate töi kilven taakse, ja Tarkka kuuli korvat jotka eivät kuuluneet hänelle kuuli kirouksen miehen tiputtaessa kilven. Koukkaus jalkaan ja mies makasi maassa, kiroillen, ilman jalkaansa, aseettomana ennen kuin pyörtyi verenvuotoon. Tzaarkta..... Pisara tippui lasin pinnalle.

Tarkka näki yhtäaikaa toisen silmäparin läpi kun toinen ovi potkaistiin auki, oven karmit pettäen ja puoliskot tippuen saranoiltaan. Hän kuuli Vihatun äänen. Vihatun Epäjumalan nimen.
Hän tunsi kädet. Toisen kädet, toisen silmät. Hän, he nostivat kiväärin. Laukaus. Panos lensi ilmassa, osoi keskelle Miehen rintaa. Mies ovensuussa kaatui iskun voimasta.

Tzaarkta... Tarkka tunsi. Näki toisen läpi kun mies kaatui. Useita silmiä. Useita aseita. Mies kiemurteli maassa kun luodit kimpoilivat harmitta tämän panssarista. Liekkejen kruuni leimusi.

Tarkka tunsi. Nosti kätensä ylös. Kädessä oli sinistä hehkuva olento. Ase. Tykki.
Kiikari. Hän... He... näkivät kiikarin läpi kasvot. Miehen. Tarkka tunnisti hänet.

Arkel.

Pehmeät sanat. Ammu. Laukaise. Tapa. Tuhoa.
Kosto. Ensimmäinen uhri. Ensimmäinen lahja.

Tarkka painoi liipaisinta.
----------------------------------------------------------
Veli Liekki kuuli Tarkan huudot, kirkaisut ja huokaukset avatun oven läpi. Inho, viha ja epäusko täyttivät Liekin. Kuinka joku, jota he kerran kutsuivat veljeksi, pystyisi vajoamaan näin alas?
Alunperin Veli Liekki ei ollut täysin uskonut Profeetta Arkaelin julistukseen tappaa Tarkka, mutta nyt hän tiesi että Profeetta oli oikeassa. Veljeskunta ei voisi jättää tällaista epäpyhyyttä henkiin. Varsinkaan kun se on tullut yhdestä joka oli ollut heidän joukossaan.

Liekki näki kun Arkel potkaisi oven auki, ja aloitti "Pyhän Puhdistuksen" saarnan.
Laukaus kaatoi Arkelin maahan, ja tulisade seurasi perässä. Liekki painautui seinää vasten, kimmokkeet estäen Arkelin vetämisen suojaan.

Kunnes plasmapallo lensi ovesta sisään, osui suoraan Arkelin vatsaan ja levisi seinille ja lattialle kuin heitetty vesipallo.

Karmeat huudot täyttivät ilman kun Arkel paloi. Tuli levisi rakennukseen, sininen liekki.
Varjot tanssivat seinillä kuolevan miehen huutaessa Keisaria apuun.

Ei kestänyt kuin hetken että voimakkaan ja ison miehen ruumis oli kutistunut lapsen ruumiin kokoiseksi tulessa. huudot olivat muuttuneet korinaksi, korina oli vaimentunut.

Liekki vajosi polvilleen. Profeetta.
Ei.
Isä Tomas. Profeetta Arkel.
Kuka johtaisi heitä? Kuka Puhuisi Keisarille?
Kuka oli vielä jäljellä?

Liekki ei huomannut kun sihinä ja rapina kasvoi, ja katon reiästä luikerrellut mato puri kiinni Liekin päästä, repien lihaa ja luuta. Mato raahasi Liekin elottoman ruumiin pimeyteen.
--------------------------------------------------------------

Tarkka päästi aseen tippumaan. Arkel paloi. Paloi. Paloipaloipaloipaloi.....
Hän Heräsi, kuin jääkylmää vettä olisi heitetty nukkuvan miehen kasvoille. Kahleet polttivat. Arpi oli tulessa, viillot vuosivat verta. Isä Tomas. Plasmatulen liekki kun Isä Tomas paloi. Tällä kertaa ei ollut Tarkkaa joka raahaisi Isän pois liekeistä.

Ääni hänen sisällään oli lyönyt sivuun kuiskailut.
Hän heräsi. Profeetta Arkel.

Mitä hän oli mennyt tekemään? Mitä hän oli mennyt uhraamaan?

"Everything...." kuului pehmeä sihinä. Tarkan selkä jännittyi kaarelle äänestä. Se kuului olennosta joka seisoi hänen edessään. Viikatemoottorisaha tippui verta olennon toisessa kädessä. Toisessa kädessä oli kaareva miekka.
Varjoherra.
Noita, hänen "Varjomestarinsa" seisoi hänen takanaan.
"TÄMÄ EI OLE MITÄ LUPASITTE! VALEHTELIJAT!" Tarkka huusi maskinsa läpi. Maski tuntui kylmältä, hylkivältä hänen kasvoillaan. Varjoherra ei kuunnellut. Veitsi välähti, ja upposi Tarkan vatsaan. "EI!"

"Lord of Faces, Faceless, One with no name, unveil the mask. Harvest the Body, Once Defiant, Once Willing, Once Traitor... Once Redeemed" Messuaminen kuului aukiolla. Äänet liittyivät messuun.
Tarkka yritti huutaa, mutta hänen suunsa oli sulanut yhteen. Maski paloi kasvoilla, sulaen naamalle, muuttuen, repien. Liha valui puroina kohti veitseä, joka viilsi nyt ylöspäin, kohti Tarkan sydäntä.
"Cometh, Accepth the Flesh once willed, once taken, once forgiven"
Tarkka kuuli sanat, ymmärsi niiden tarkoituksen. Olento hänen sisällään ei ollut poistunut. Orja oli vaihtanut paikkaa Kuninkaan kanssa. Tarkka tunsi nyt sen. Hän ei ollut Yksin kehossaan.
Veitsi leikkasi lihaa. Avasi.
Olento hänen sisällään väänteli. Repeili. Luut rutisivat ja katleilivat, liha valui kuin kynttilän vaha.

Veitsi kosketti sydäntä. Tarkan suu repeytyi auki, yhteensulaneet huulet valuivat verta samalla kun murtunut nuori mies päästi viimeisen huutonsa. "Varjoherra" tiputti veitsen ja veti kämmenenkokoisen olennon pois nuoren miehen rinnasta. epämuodostunut sikiö katsoi "varjoherraa" luomettomien silmien läpi. Vaatien.
Tarkan ruumis lyhistyi kasaan ja suli lämpimäksi lihalammeksi. Kahleet vetäytyivät sivuun, tyhjinä.

Pitäen sikiötä varovaisesti sylissään, "varjoherra" väistyi sivuun, ja antoi Noidan takaansa tulla eteenpäin. Noita heilautti kättään ja piilossa pysynyt mato raahasi aukealle pehmeitä kivun ääniä päästelevän naisen. Naisen kasvoilla oli kaasunaamari, joka peitti tämän kasvot. Jalat sätkivät tahdotta. Noita "näki" auto-injektorin naisen niskassa joka pumppasi adrenaliinia naiseen, yrittäen saada tämän liikkeelle. Pakenemaan.
Turhaan. Naisen selkä oli murtunut. Kallon takana oli murtuma. Ainoa asia joka piti naista hereillä oli auto-injektorin huumeet.

Noita ja Varjoherra ottivat naista kiinni molemmista käsistä ja nostivat tämän paalua vasten, kiinnittäen ketjut.
"Sssshaatana.. kusshtptääät.. mahshatte vielä tästä..." pehmeät, sammaltavat äänet eivät peittäneet murhanhimoa naisen äänessä. Hyvä. Tämä äiti oli vahva.

Silti, rituaaliin tarvitaan vain ruumis. Ei henkeä.

Viimeinen asia jonka Anna tunsi oli kun veitsi leikkasi hänen kurkkunsa auki, ja käsi taivutti hänen päänsä taakse.

---------------------------------------------------------
Ruumis kasvoi viikkojen aikana. Lihalammikko nousi paljastettuja jalkoja pitkin, upoten ihoon. Repeilyä. Iho kasvoi ja peitti repeytymähaavat, estäen lihamassaa pakeamasta. Ruumis paisui. Tuubit syöttivät biomassaa ruumiiseen leikattuihin reikiin. Ennen pitkää eloton ruumis oli kasvanut kolminkertaisesti ihmisen kokoiseksi, ja painoin viiden ihmisen verran.

Metallikasvoiset hahmot katsoivat vierestä kun Noita oli polvillaan, kädet ruumiin vatsalla. Ohjasi kasvua.
Kunnes Noita irrotti kätensä, merkiten että Ruumis oli valmis.

Varjoherra otti yhden kulttilaisistaan ja mursi sen niskan. Henki pakeni, ja samalla pöhöttyneen ruumiin suu aukesi. Tuskainen huuto, läskikerrosten tukahduttama. Veren täyttämät keuhkot hengittivät likaista ilmaa taas kerran, vinkuen kun ne pakottivat ilman taas ulos. Visva ja veri valui aukirevenneestä kurkusta.

Noita kaatui selälleen, ja kulttilainen raahasi hänet pois. Varjoherra astui eteenpäin, ottaen sikiön pois pehmeistä vällyistä. Veitsi leikkasi ruumiin alavatsaan viillon, kaarsi ja leikkasi uudelleen. Kaksi kulttilaista ottivat metallikoukuilla kiinni ei puolilta viiltoa ja raottivat sitä.
Varjoherra työnsi sikiön sisälle ruumiin kohtuun, ja ompeli sen kiinni.

Rituaalin ensimmäinen osa oli valmis. Nyt sen täytyi kypsyä.
-----------------------------------------------------------


Matka kesti kuukausia. Nälän ja tuskan kuukausia.
Ilman Orbia ja hänen kontaktejaan, pienen ja riutuneen ryhmän täytyi joko varastaa tai vaihtaa varusteitaan elintarvikkeisiin ja muihin hyödykkeisiin. Alemmilla kerroksilla pieni ryhmä kärsi jatkuvasta nälästä, mutta Orb oli kuitenkin varmistanut että "ruokaa" tai siihen verrattavia asioita löytyi.

Ilman hänen yhteenvetävää voimaa, ryhmän sisäinen moraali mureni nopeaan tahtiin. Ensimmäisenä Vardonille oli riittänyt ja hän oli lähtenyt, hänen metalliromusta leikattu "korvikejalka" kolisten metallista lattiaa vasten. Maxima oli yrittänyt estää Vardonia lähtemästä, mutta vanha palkkasoturi tiesi ettei pystyisi estämään Vardonin lähtöä. Ei ihmekkään. Viimeisin "ristiretki" ei ollut mennyt hyvin.

Elizabeth... ei ollut ottanut tapahtunutta hyvin. Ensimmäiset viikot olivat menneet suhteellisen tasapainosesti tohtorille, mutta kun injektiot olivat loppuneet, ja niitä oli mennyt viikkojen aikana paljon, Elizabeth oli alkanut tärisemään jatkuvasti. Maxima oli joutunut ajoittain sitomaan hänet makuualustaansa kiinni ettei Elizabeth olisi juossut leiristä ulos painajaisen siivittämänä. Niinä harvoina hetkinä milloin Elizabeth oli pystynyt toimimaan normaalisti, hän oli pyrkinyt korjaamaan Damieniansa... ainoata joka oli enää jäljellä. Peto oli linkuttanut pienen ryhmän mukana alusta asti, mutta pian Elizabeth oli joutunut jättämään sen jälkeensä. Damienin pää oli tuhoutunut niin pahasti ...lento-olennon... hampaissa että tämä pystyi liikkumaan vain osan päivää omalla voimallaan ja sitä piti kantaa tai raahata loppuaika.
Pian ryhmän voimat eivät enää riittäneet Damienin raahaamiseen, ja se jäi jälkeen. Elizabeth antoi sille viimeisen käskyn: Jos Damien näkisi yhdenkään ihmisen, tai ihmisenkaltaisen olennon jolla oli kasvonpiirteet peitetty, damien hyökkäisi.

Varmistus, mikäli Kasvottomat seuraisivat vielä kaiken tämän jälkeen.

--------------------------------------------
---------------------------------------------
55.7 oli kuollut. Tehdasmaailman yläkerroksilla taistellun sodan ja sitä seuranneen vallankumousyrityksen jälkiseurauksena julistettu Servitus Remotionem oli läpikulkenut alueen 55.8, 55.7 ja 55.6. Servitus Remotionem on Mechanicuksen tapa "puida" ihmisväestöä servitorimateriaaliksi sekä vähentää kapinahenkeä tarvittaessa, lähettämällä Metsästäjäkoneita tappamaan alakerrosten ihmisväestöä. Kun Servitus Remotionem julistettiin, veri vuosi jokina alakerroksilla.

Useat jengit olivat paenneet alakerroksille: Osa oli kuullut huhuja tulevasta tuhosta, vihaisten konejumalien tuomasta tulesta. Osa oli lähtenyt aarrejahdissa ja välttäneet kuolemansa puhtaalla onnella. Jotkin jengit olivat tienneet, ja valmistautuneet. Asukkaat eivät omanneet samoja kontakteja ja saivat tietää Servitus Remotionemista liian myöhään.

Metsästys-koneet eivät välittäneet yksittäisistä ihmisistä, paitsi jos ne eksyivät koneiden tykkien tai terien eteen. Ne metsästivät isoja ihmisjoukkoja kunnes saisivat sisäänsyötettyjen koodiensa mukaiset tappomäärät täytettyä ja palaisivat takaisin yläkerroksille.
------------------
Alueen 55.7 selviytyneet asukkaat olivat suunnanneet alaspäin ja sektorille 55.6, Servitus Remotionemin Metsästäjä-koneet seuraten perässä. "Emperiumin" oli helppo käyttää ihmisvirtaa harhautuksena ja hiipiä rikkoutuneita ilmastointikanavia pitkin takaisin sektorille 55,7 ja pyrkiä soluttautumaan tasoilta 42.1 ja 42.2 tulleisiin uudisasukkaisiin. Mechanicum lähetti ylempien kerrosten "kuuliaisia" asukkaita korvaamaan "puidut" populaatiot, ja samalla "kylvien uudet siemenet".
---------------------------------------------
---------------------------------------------

Ryhmässä oli enää jäljellä Elizabeth ja Maxima. Muut ryhmäläiset olivat joko kuolleet matkan varrella nälkään, ryöstäjien luoteihin tai karanneet Maximan toimista huolimatta. Matka oli pitkä, ja yksi vaaratilanne laumastaan eksyneen metsästäjä-koneen kanssa oli saanut pahan haavan Maximan jalkaan, pakottaen tämän käyttämään kävelykeppiä. Elizabeth oli varma että hän saisi Maximan jalan kuntoon kunhan he pääsisivät Orbin varastorakennuksille ja saisivat siellä olevat osat käyttöönsä.
--------------------------------------------
Viikkoja myöhemmin sektorin 55.7 kaduilla haisi vielä veri. Uudet, vielä öljystä kiiltävät servitorit puhdistivat katuja. Uudisasukkaat etsivät Konekultin käskemiä alueita jonne asettua asumaan. Ongelmiksi muodostui että joissain kohtia, tai pikemminkin suurimmalla osalla sektoria, Konekultin vanhat kartat ja rakennuskaavat eivät enää pitäneet paikkaansa, ja asukkaat saivat maksaa siitä: Osa asukkaista oli lähetetty alueille joissa olleet rakennukset olivat sortuneet, osa lähetettin hapon täyttämiin kuiluihin tai alueelle piilosta palaavien jengien asuinalueille. Isot slummit, joita oli rakentunut 55.7'n alueelle olivat tyhjiä ihmiselämästä. Muutamia uusia servitoreja oli siirretty työskentelemään alueella ja nämä yrittivät toivottomasti "siivota" slummeja pois. Ei kestänytkään pitkään ennen kuin rakennuksia hajottavat servitorit olivat tuhottu, joko romahdusten, rakennuksiin pesän tehneiden petojen tai uudisasukkaiden toimesta. Slummit alkoivat taas täyttymään vähitellen.
---------------------------------------------
Elizabeth huokaisi helpotuksesta. Injektioiden puutteesta johtuva vapina oli vähentynyt kun he olivat päässeet sektorille 55.7. Oli ilmiselvää että kukaan ei ollut seurannut heitä sektorilta 55.4.

Elizabeth ja Maxima olivat palkanneet muutamia paikallisia nuorukaisia lupauksilla hyvästä maksusta kun he saisivat Emperiumin haltuunsa. Orb oli varmistanut että kukaan ei saisi murrettua hänen jälkeensäjättämiä puolustuskeinoja, sekä aktiivisia että passiivisia. Elizabeth tiesi muutaman näistä arkuista, ja niiden avauskoodit. Ja kun hän saisi niiden sisältämät krediitit ja teknologian, hän voisi aloittaa "alusta". Maxima voisi ottaa haltuunsa Orbin emperiumin, loppujen lopuksi Metsästäjä-koneet eivät olleet tuhonneet huumeita, vaan ainoastaan niiden käsittelijät. Ja huumeille olisi aina menekkiä alakerroksilla.

Orbin Emperiumin Varastorakennuksen edusta oli tyhjä. Jos joku uudisasukas oli alueelle määrätty niin ainakaan se ei ollut päässyt sisään, jos edes oli selvinnyt matkasta alakerroksille. Ruumiit oli siivottu pois, mutta veritekojen jäljet oli vielä selkeästi näkyvillä. Raahausjälkiä, hylsyjä, jättimäisten adamantiitti-kynsien repimiä viiltoja.
Maxima käski yhden nuorista kokeilemaan varaston ovea. Jengiläinen totteli käskyä, mutta vasta kun Maxima oli kääntänyt "vahingossa" kiväärinsä piipun nuorta jengiläistä päin. Elizabeth tunsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hymyn huulillaan kun kukaan ei ollut ampunut nuorta jengiläistä kohti, kun jengiläinen oli ylittänyt varaston pihan ja yrittänyt avata ovea. Varasto oli vielä lukossa, ja kukaan ei ollut linnoittautunut sen sisään. He olivat kotona!
--------------------------------------------
Kaukana alakerroksilla kuului hirveä kirkuminen. Liha repeytyi. Pöhöttynyt massa lihaa ja ihoa vääntyili synnytystuskissa. Lihaksikas ja mustien suonien peittämä käsi repäisi kohdun seinän auki. Olento repi itsensä ulos lihamassasta.
Massa päästi viimeisen kirkaisun ennen kuin kuoli. Tämä "kohtu" oli tarpeeksi vahva vain yhteen synnytykseen.

Olento joka oli tullut siitä ulos oli ilman ihoa. Pelkkää lihaa, epäluonnollisen laajoja jänteitä ja mustia suonia. Veri, joka peitti olentoa oli kuitenkin punaista: Sen "äiti" oli ollut kuitenkin ihminen.

Orb raahattiin Olennon eteen, ja metallikasvoiset miehet alkoivat leikkaamaan ihoa pois mielestä ja liittämään sitä neuloilla Olentoon, peittäen paljaan lihan. Orb ei pystynyt edes huutamaan: Kuukausia kestänyt psyykkinen ja fyysinen pahoinpitely oli jättänyt miehen järjen repaileiseksi raunioksi. Kaikki tieto joka oli miehen päässä ollut, oli revitty irti ja siirretty noitaan, joka oli taas vuodattanut tietonsa Kohdun sisällä olevaan olentoon. Noita oli kuitenkin kuolemassa: Pitkäaikainen psyykkinen rasitus repi noidan mieltä ja kehoa.

Kun olento oli peitetty iholla, Orb oli taas vuotanut kuiviin, mutta ei pystynyt vieläkään kuolemaan. Kuukausia sitten aloitettu rituaali oli varmistanut että Miehen henki oli sidottu rituaaliin sihen asti että se oli valmis.

Viimeinen asia jonka Mies tunsi oli kun Olento, nyt ihon peittämä, kumartui miehen kasvojen yli, otti kiinni miehen naamasta ja repi sen ihon irti. Olento asetti kasvojen ihon oman naamansa päälle samalla kun mies vajosi maahan kuin hajonnut nukke, ja kuoli.

Samalla kun Orb kuoli, Noita vajosi kanssa maahan. Sielu, mieli ja ruumis tuhoutuneena rituaalista.

Olento katsoi kuollutta Noitaa kerran, ja kääntyi ympäri. Hän tiesi minne mennä. Noita oli siirtänyt kaikki voimansa häneen. Hän näki nyt sen heikon aaltoilun josta Noidat vetävät voimansa. Tunsi ne kuiskailut joita aallot puhuivat. Olento kuunteli, muttei antanut niille sijaa ruumiissaan.

Kaikki loput Kasvottomat polvistuivat Olennon eteen. Kitiinimadot kerääntyivät Olennon ympärille.
"Welcometh thee, Dark Knight"
lausuivat kaikki kultistit kuorossa.
Olento katsoi kultusteja, ja puhui ensimmäiset sanansa:
"We will ascend the Hive"
--------------------------------------------
Elizabeth hätkähti hereille. Heidän paluusta Emperiumiin oli kulunut jo kuukausia. Suurin osa Orbin varastoja oli ollut enemmän tai vähemmän ehjänä. Ei ollut kestänyt pitkään Elizabethilta ohjata teknologiaan taipuvia nuoria valmistamaan lisää huumeita raaka-aineista ja Maximan kouluttaa väkivaltaan taipuvia jakamaan huumeita ja keräämään suojelusrahaa.

Maxima oli kuitenkin puhunut Elizabethin kanssa heti heidän päästyään kotiin. Hän oli palkkasotilas, joka oli lähetetty aikanaan Orb Katarnin luo syystä. Hän oli vain yhden koodinimen palveluksessa – koodinimiä oli lukuisia. Puuma, Antilooppi, Kotka, Kärmes... Maxima tunsi niistä vain muutamia, mutta tiesi niitä olevan paljon. Ja heillä oli paljon tärkeitä kytköksiä yläsektoreihin. Jos tilanne oli paha alhaalla, oli se sitä myös ylhäällä.

Maximan oli määrä palata Puuman luo heti kun tilanne rauhoittuisi. Puumallakin oli intressinsä siihen, että tietyt alueet sektorilla 55.7 pysyivät toiminnassa. Ja ehkä lopulta hänen agendalleen – heidän agendalleen – uskollisina. Seuraisiko Elizabeth häntä kun hän lähtisi? Ei heti, ei vielä. Mutta he pitäisivät yhteyttä. Maxima vannoi, että elämä ylhäällä olisi Elizabethin taitojen arvoinen. Ei helppo, eikä väkivallaton. Elizabeth ymmärsi. Mutta hän ei ollut vielä valmis jatkamaan.

Elämä oli mallillaan... ainakin hetken ajan.

Elizabeth nousi vuoteeltaan. Hänellä oli ollut varaa jatkaa taas Damien-projektiaan, olkoonkin että se oli enemmän harrastus kuin työ, sillä hän ei tuntenut Orbin kontakteja jotka olivat olleet kiinnostuneita Damieneista.

"Rouva Falken. Uskon että meidän on tarpeellista puhua."
Mustaan viittaan pukeutunut hahmo oli ovensuussa. Varjot peittivät hupun alla olevat piirteet.
Elizabeth avasi suunsa kirkaisuun ja yritti samalla tarttua toisella kädellään tyynynsä alle piilotettuun pistooliin, mutta ennen kuin hän ehti tehdä kumpaakaan, hahmo ovensuussa sanoi "Hiljaa ja pysykää paikoillanne". Elizabeth tunsi mielessään tönäisyn kun sanojen aiheuttama psyykkinen pakote jähmetti hänet paikoilleen. Hahmo oli varmasti yksi noidista. Elizabethin paniikki kasvoi.
"Teidän pieni 'jenginne' on tällä hetkellä taltutettuna. Istu!" hahmo sanoi. Elizabeth istui, pakotteen ohjaamana.
"kuka olet? Etkai... Et. ET!" Elizabeth sai nousevan paniikin ja tärinän avulla puristettua sanat suustaan.
hahmo tiputti huppunsa, paljastaen teräksisen harmaat silmät aristokraattisilla kasvoilla. Pieni hymy kaareili miehen huulilla. "Ah, Rouva Falken, vai pitäisikö sanoa Heretek Elizabeth Falkein, oletkin jo tavannut 'heidät'.
Olen Inkivsiittori Gaunt Fholjord, Ordo Hereticus. Uskon että tiedätte asioita jotka kiinnostavat Inkvisitoita. Ja tiedän että te kerrotte kaiken. Aloittakaa alusta, kun ensimmäisen kerran tapasitte Kultin."

Elizabeth tuijotti miehen kädestä roikkuvaa ketjua jossa oli hopeinen =][= -symboli.
Symbolin keskellä oleva kallo kiilsi himmeässä valossa.

Metsästäjä-koneet

Season 1: Laskeutuminen
Fluffi: complete.

Seuraavaksi: Season 2

[Meganiikko]

Sota. Sota raivosi tehdasmaailman yläkerroksilla.
Harrakis 1'n ilmakehän rikkovat kerrokset olivat liekeissä.

Veri virtasi. Keskikerrokset kuulivat paniikinomaisista lähetyksistä, että taistelu ja tuho oli repinyt Kaupungin yläkerroksia. Että kaksi kertaa miehen kokoiset xeno-hirviöt olivat saapuneet Kaupungin yläkerroksille, tuhoten kaiken edessään. Että Omnissiahin siunatut koneet ja soturit olivat nousseet puolustamaan Kaupunkia, ja Tehdasmaailmaa.

--------------------------------------------------
Harrakis 1 on mielenkiintoinen yhdistelmä avaruusporttia, tehdasmaailmaa ja perinteistä kolonniaa. Pinnallisin puolin planeetta on paksun tuhkakerroksen peittämä, ja ainoat kiertoradalta näkyvät kohteet ovat planeetan suuri avaruustelakka ja muutamat kaupunkien huipputornit.

Kuitenkin kun laskeudutaan planeetan maan Pinnan alle, havaitaan että planeetan kaupungit ovat liittyneet toisiinsa laajoilla tunneliverkostoilla ja kerroksilla. Pieniä kaupunkeja on muodostunut suurien hypermetrojen väliasemiin.
Planeetan suurin yksittäinen pinnalle asti ylettyvä rakennelma on Tehdaskaupunki, yli 140 kilometriä korkea, ja lukemattomia satoja kilometrejä maanpinnan alle laskeutuva tehdas. Tämä tehdas tuottaa sektorinsa muille kolonnioille ajoneuvoja, sotakoneita sekä perustavan tasoisia tuotantotuotteita STC-piirustustensa mukaan. Suurin yksittäinen tuotantokohde on Sentinel-luokan kävelijät eri variaatioissaan.

Harrakiksen tuotantoluokka, Omega 3-1 on laskenut viimeaikaisen Xenojen invaasion (ref. 20131-221) jälkeen luokkaan Omega 4-2. Vierailijoita Harrakis-sektorille kehotetaan olemaan kulkematta Yläkerrosten alapuolelle, ja välttämään kontaktia vierailijoille dedikoitujen Servitori-oppaiden ulkopuolisilta tahoilta.

Planeetta Harrakis 1'stä johtaa yhteistyössä kanslia johon kuuluu yksittäisten jättikaupunkien kuvernöörit ja Tehdaskaupungin Tehdas-Patriarkka. Tehdas-patriarkka vastaa Skitariin sekä Koneistuksen ylläpidosta, kun taas Kuvernöörit kasvattavat planeetan omat Puolustusvoimat omista kansalaisistaan.

-To Tour the Galaxy: Traveller's handbook to Imperium of Man
M39.412
------------------------------------------------

Tehdaskerroksille sota oli yhdentekevää. Mikään ei muuttunut koskaan Tehdaskerroksilla. Sama, harmaa ruokatahna, samat 17-tuntiset työpäivät. Mechanicus vaati työntekijöiltään kaiken, ja vielä enemmän. Koneet täytyi ruokkia, suuret juoksurattaat pyörittää. Ja tahti vain kiihtyi, ruoka-annokset pienenivät.
Yläkerrosten sota. Xenot oli lyöty, heidän aluksensa tuhottu, heidän ruumiinsa poltettu.
Vaikka sota oli jo loppunut, Kaupunki vaati Tehdaskerrosten hengen.

Tehtaiden tahti ei laantunut. Menetykset tuli korvata. Koneet tuli uudelleenluoda, Yläkerroksen metallipalatsit korjata. Ja Tehdaskerrosten tuli korvata ylempien kerrosten menetetty tuotanto. Näin sanoi Mechanicuksen suur-konepapit. Näin sanoivat Orjaherrat. Näin tekivät Tehdasorjat.

Kunnes Tehdaskerrosten "yhteisössä" syntyi Kipinä. Kapinahengen kipinä.
Tuntemattomat osapuolet vapauttivat alempien Tehdaskerrosten asetehtaiden orjat. Aseistivat heidät aseilla, joita he olivat tehneet sukupolvien ajan.
Orjat nousivat ylös saastastaan. Julistivat vapautensa.

Mechanicus reagoi.
Veri virtasi taas. Orjien veri. Kouluttamattomat Orjat eivät olleet haaste Metsästyskoneille, joita Mechanicus lähetti laumoina. Koneet jotka oli tuhansia vuosia aikaisemmin suunniteltu tuhoamaan kapinallisia. Asetornit nousivat ikivanhoista luukuista, sylkien kuolemaa konetykeistään. Varajärjestelmät kapinoiden varalta. Konekultti oli varautunut kaikkeen. Orjien kapina tukehtui ruumiisiin: selvinneet pakenivat alas, alemmille tasoille.
Keskitasoille.

Ylemmät Tehdaskerrokset olivat kieltäytyneet kapinasta, pysyneet lojaaleina Koneherroilleen. Heidät säästettiin, ja heidät käskettiin lisääntymään. Mechanikuksen papit kuitenkin tiesivät että kapina alkoi pienestä kipinästä, ja Keskikerroksille oli valunut kyteviä hiilloksia. Ne tulisi tukahduttaa, ennen kuin ne Sytyttäisivät organisoidun kapinan Keski-ja Alakerroksilla. Mobolisointi kestäisi kuitenkin vuosikymmeniä. Suunitelmat asetettiin etenemään, vastuuhenkilöt nimettiin, koneiden henkien herätely alkoi. Protokolla Servitus Remotionem aktivoitiin: Tappoprotokolla. Tuhoa tai Tukahduta. Mechanikuksella ei olisi enää varaa menettää tehtaita: Orjat olivat tuhonneet niitä liikaa kapinansa aikana. Ihmismateria olisi kuitenkin nopea ja helppo korvata.
Kello kävi Keskikerroksilla, vaikka kukaan ei siellä siitä tiennyt.
Ylemmät Tehdaskerrokset tuottivat lisää ihmisiä korvaamaan kohta Keskikerroksilla tapahtuvat ihmishukat.

Keskikerrokset olivat lähes toimiva yhteiskunta. Kaupunkilaiset tekivät töitä omissa pajoissaan ja putiikeissaan, Mechanikuksen käsi ja kontrolli ei enää todellisesti ylettynyt Keskitasoille, puhumattakaan Alakerroksista. Alueita hallitsi suuriksi paisuneet killat. Arbites oli kunnioitettu, mutta vain koska ne omistivat sektorin suurimmat ja kehittyneimmät asearsenaalit- eivätkä pelänneet käyttää niitä. Keskikerrosten sektorit sijaitsivat suurimmalti osin maan alla, semi-toimivalla alueella joten ne olivat suojassa samoilta kaasu- ja tuhkapilviltä joille Tehdaskerrokset alistuivat.

Olikin yllätys kaikille asiaa koskeville kun Keskikerroksille syökstyi tulva paenneita orjia. Hetkellinen hämmästys johti pikaiseen reaktioon ja jengit olivat pian "siivonneet" tai "palkanneet" orjat alueiltaan. Killat saivat pian tietää kaapatuilta orjilta, mitä ylemmillä kerroksilla oli tapahtunut. Kommunikaatiolinjat Keskikerroksille olivat rikkoutuneet tai rikottu pitkän aikaa sitten, joten ainoa tapa saada tietoa oli huhut ja lyhytaaltoradiot. Ja nyt saapuneet huhut olivat vakavia: Kiltojen johtajat pakenivat heti Alakerroksille, pienissä ryhmissä ja välttäen isoja ihmismassoja. He tiesivät kuinka Mechanicus reagoisi kapinaan, tai edes huhuun sellaisesta.

Toisen kerran lyhyessä ajassa Keskikerrokset yllättyivät kun Tehdaskerrosten porteista lakkasi orjien virta, ja sen sijaan porteista purkautui hyönteismäisesti siriseviä, verellä punaiseksi maalautuneita koneita. Keskikerroksen subsektorit tyhjenivät pian, asukkaat joko pakenivat tai jäivät taistelemaan. Pienet jengit yhdistivät voimiaan tuntematonta uhkaa vastaan. Se oli yhdentekevää: Kaikki jotka jäivät Metsästyskoneiden teriin kuolivat.

Pian Keskikerrokset olivat paniikinomaisessa huhujen ja kuiskausten myrskyssä: Asukkaita pakeni Alakerroksille ja pyrki toisiin Metrokaupunkeihin Hypermetroja pitkin. Ne, jotka jäivät, kuolivat. Mechanicus seurasi pian Koneidensa perässä ja ottivat kaikki käyttökelpoiset ruumiit mukaansa, kierrättäen ruumiit valvonta- ja ylläpitoservitoreiksi. Kun koneet suuntasivat Alakerroksille, Keskikerrokset olivatkin tyhjiä elämästä Servitoreja lukuunottamatta.

Kun Metsästys-koneet olivat tehneet tehtävänsä Keskikerroksilla, ne alkoivat siirtymään kohti alakerroksia. Vanhat jengit ja killanjohtajat käyttivät tätä hetkellistä aukkoa hyväkseen ja luikahtivat takaisin keskikerroksille pienissä ryhmissä, ja sulautuivat ylemmiltä Tehdaskerroksilta tulleisiin uudelleenasukkaisiin. Killat aloittivat taas operaationsa.


Kuitenkin, kaikki ei mennyt Mechanicuksen suunnitelmien mukaan. Mitä voimakkaammin Mechanicus puristi nyrkkiään kiinni, sitä epätoivoisemmin yhä alemmas matkaavat kapinalliset etsivät pelastusta. Ja löysivät sen tuntemattomista jumalista. Anarkia velloi nyt ihmisiä pursuavilla alakerroksilla, ja Kultit alkoivat nousta valtaan. Keisarin kultit julistivat että tämä tuho oli heidän oikeudenmukainen rangaistuksensa, toiset kultit julistivat omia sanomiaan. Pian alakerrosten väestö taisteli monisuuntaisessa uskonsodassa, samalla kun Metsästyskoneet valmistautuivat ja laskeutuivat kohti Alakerroksia.
Epätoivo ja korruptio voitti kuitenkin Keisarin valoon uskovat. Pitkään jo kytenyt kapinan siemen puhkesi täyteen kukkaan ja tällä kertaa sen takana oli voimakas kultti: Kultti joka uskoi pimeyden jumaliin, ääniin joista pystyi puhumaan vain pelonsekaisin kuiskauksin. Huhujen aalto kulki alakerroksilla: Jumala oli Laskeutunut alakerroksille heidän avukseen. Ja Alakerrosten ihmisväestö alkoi vetäytymään kultin ympärille.

Kun Metsästyskoneet laskeutuivat alakerroksille, niiden yhteyskanavat Mechanikukseen katkesivat. Datapimeys ja kohina täytti kommunikaatiokanavat, ja Mechanicus oli hämmentynyt. Tutkijoita lähetettiin luotaamaan Metsästyskoneiden kohtaloa, mutta yksikään tutkijoista ei palannut. Ei ennen kuin Inkivisiittori saapui Tehdaskaupunkiin.

Inkvisiittori oli seurannut pitkään jo aikaisemmin tuhoutuneen kerettiläisen laivaston sirpaleita, metsästäen ja poistaen salaliittoja ennen kuin ne saivat otetta yhteiskunnista. Hän laskeutui keskikerroksille valeasussa ja tapasi Alakerroksilta palanneita jengiläisiä, kuulustellen heiltä mysteeristen tapahtumien kulkua ja mitä kaikkea oli Alakerroksilla tapahtunut. Varmana tiedoistaan, Inkvisiittori lähestyi Tehdaskaupunkin Tehdas-Patriarkkaa, kertoen havainnoistaan. Mechanicus reagoi heti inkvisiittorin keromaan tarinaan ottamalla yhteyttä planeetan toisien kaupunkien kuvernööreihin jotka lähettivät yhteistyössä pienen armeijan PDF-sotilaita auttamaan inkvisiittoria Kultin tuhoamisessa.

Sodan raivotessa Tehdaskaupungin Alakerroksilla ja Mechanicumin puristaessa rautaisella nyrkillään kovempaa kuin koskaan ennen, Keskikerrokset ovat yhä turvattomampia paikkoja asua. Uudisasukkaat ovat asettuneet paikoilleen, ja ennen pitkään vanhojen kiltojen toiminnan takia uusia jengejä alkaa taas syntymään asukkaiden keskuudessa. PDF'stä karanneiden sotilaiden pienistä yhteisöistä alkaa muodostua pieniä "valtakuntia", ja Mechanicus lähettää valvontaryhmiään hajottamaan "epäsanktifikoituja ryhmiä"...

----------------------------------------------------------------------------------------------
"Helveta tää tekee hyvää" huokaisi Joseph kun laski tyhjän metallipurkin alas. Villikäärme jota kapakan vanha pitäjä keitti sienistä oli kiitettävän kirpeää ja tarpeeksi humalluttavaa että metallista sivumakua ei tarvinnut sietää pitkään.
Vanha pitäjä oli ollut omien tarinoidensa mukaan Alakerroksilla, kierrellen ja kaarrellen jonkin rosvosakin, "fidelsiksen" seassa ennen kuin palasi takaisin Keskikerroksille. Mikä läjä valheita, Joseph tiesi ettei keskikerroksilla ollut selvinnyt kukaan alkuperäisistä asukkaista. Vanha kapakanpitäjä oli varmaan vaan joku Tehdastason vanhemmista työntekijöistä. He kaikki olivat.

Joseph muisti sen ajan kun he raativat vuosia sitten niska limassa loppumattomien tuntien päiviä, vedellen pitkistä ketjuista jotka liittivät niittejä panssarilevyihin. Sitten oli kuulunut huhuja isosta kapinaliikkeestä Koneita vastaan, jokin pikkupoppoo oli saanut aseita ja ajatteli voivansa leikkiä epäjumalaa. Hänenkin tehtaassaan oli ollut pari "vallankumouksellista" mutta ne oli viskattu romumetallin sulatuskuiluihin ennen kuin olivat pääseet julistelemaan aatteitaan. Adamantiitin sulamispisteen, sadan tuhannen asteen lämpötila ei jättänyt edes luita jälkeensä. Teknopapit olivat kuitenkin saaneet selville murhateoista, ja sen sijaan että olisivat leikelleet Josephin ja kumppanit Servitoreiksi, Joseph oli saanut siirron alemman kerroksen tehtaisiin. Hänen toverinsa oli kanssa lähetetty erinäisiin tehtaisiin sektorille, oliko se nyt 5.57... eiku 55.7...
Nousuhumalassa oli hankala ajatella, joten Joseph heilautti kättään baarin pitäjälle, joka tuli täyttämään Josephin metallikannun. Joseph tyrkkäsi muutaman krediitin kauppiaalle ennen kuin jatkoi mutisemistaan hiljaa.

Alunperin Joseph oli ajatellut että hänen kohtalonsa ei olisi kovinkaan paljon eroavainen servitoriksi muuttamisesta: Hänen "perheensä" eli läheisimpien työpisteiden työntekijät eivät olleet koskaan käyneet panssarilevytehtaan muutaman kymmenen kilometrin kokoisen kompleksin ulkopuolella. Keskikerrokset olivat jokin myyttinen laittomuuksien, pettureidne ja petojen maailma jossa rehellinen työmies kuolisi hetkessä. Ja oli totta että matka hyperhissillä alaspäin oli ollut hermoja raastava sekä vaarallinen: Heidät oli kahlittu polvilleen monitasoisiin rahtiruumiin, maksimoiden tilansäästön pakkaamalla ihmiset melkein yhdeksi isoksi lihaklimpiksi. Josephin työtoveri, Karan, oli kuollut tukehtumalla siihen helvetinloukkuun kun ilmastointi oli lakannut hetkellisesti toimimasta: Siirto oli automatisoitu joten matkalla ei ollut valvojia jotka olisivat vetäneet hänet pois.

Ja sitten seurasi lyhyempi, mutta töyssyisempi matka yksiraiteisella metrolla rakennuskompleksien sokkeloihin. Virallisien rakennelmien päälle oli kasautunut jostain slummeja ja romua, osa rakennuksista oli romahtanut kappaleiksi. Näytti siltä että Keskikerrokset olivat juuri sitä helvetinkoloa joihin tarinat olivat viitanneet. Kunnes he olivat saapuneet sektorin 55.7 "uudelleenasutetulle alueelle". Informaatioservitorit olivat kertoneet että alue oli ollut epälojaali, ja se oli puhdistettu: Ainoat asukaat olisivat he, tehdaskerroksen siirtolaiset.
Teknoadeptit ja kiiltävät servitorit paimensivat yhä matkasta jäykkinä olevat siirtolaiset dedikoituihin tiloihinsa, ja käskivät raivaamaan itselleen asuintilat. Työ alkaisi paikallisessa tehtaassa pian.

Paitsi työ ei koskaan alkanut. Automaatiot korjasivat yhä romahtaneita tehtaita, ja pikaisen kierroksen jälkeen selvisi että tehtaita tuskin saataisiin toimintakuntoon, ainakaan Josephin elinaikana: Ne olivat romahtaneita, ruosteen peittämiä slummikeskuksia. Pedot ja muu saasta olivat vallanneet ne, eivätkä antaneet reviiriään helpolla tunkeutujille. Mechanicumin aseettomat servitorit olivat avuttomia, joten tehtaiden "tuotanto" oli väliaikaisessa taukotilassa. Niinkuin se oli ollut varmaan jo satoja, ellei jopa tuhansia vuosia.

Asukkaille jäi siis kaksi vaihtoehtoa: Joko tehdä tyhjästä toimiva yhteiskunta tai kuolla. Paljon siirtolaisia kuolikin, tilanteen puhdas shokki ja vapaa-aika yhdistettynä hupeneviin varantoihin tappoi satoja ensimmäisten viikkojen aikana. Sitten varjoista nousi "kiltoja", häikäilemättömien rikollisten johtamia ryhmiä. He opettivat perustaitoja siirtolaisille ja organisoivat heitä eri paikkoihin: Isot ja vahvat liitettiin jengeihin ja lähetettiin hakkaamaan pienempiä ja eri "kiltoihin" kuuluvia. Vanhat mutta ketterät opetettiin tekemään tuotteita, jotkut viljelemään. Kukaan ei tiennyt varmasti sanoa mistä "killat" olivat tulleet Keskikerroksille koska kaikki liikaa kyselevät katoilivat mysteerisesti.

Joseph hikahti. Käärme alkoi nousta päähän. Hyvä. Hän tarvitsi jotain lieventävää. Baarimikko oli kiertänyt asiakkaiden luona ja tunki Josephin eteen palasen kärvehtynyttä sammal-leipää ja rotankylkeä. Joseph repi ahnaasti palasia annoksestaan, samalla kun viskasi taas yhden kolikon baarimikolle. Baarimikko hymyili lohjenneilla hampaillaan harmaantuvan partansa läpi. Joseph kuului Rautaniitteihin, ja tämä baari oli heidän suojeluksessaan: baarimikko maksoi siivun ja antoi ison alennuksen jengin jäsenille. Suojelusraha kannatti maksaa, sillä kukaan normaaliasiakkaista ei haluaisi haastaa riitaa baarissa jossa suhteellisen iso jengi piti järjestystä.

Killan viestijuoksija oli käynyt jengin pomon luona, ja tämä oli kertonut kaikille että kuulemma Mechanicus olisi kiristämässä otettaan Keskikerroksista. Mitä se meinaisi, kukaan ei tiedä. Joseph tiesi kuitenkin ettei Mechanicuksen tielle kannattanut astua- hän tiesi kyllä täysin hyvin tehdaspäivistään miten tehokkaasti Mechanicus laittoi tielleen menevät siistiin kanisterikokoon ja tuotantolinjalle servitoriksi. Hän ei halunnut viettää jopa satoja vuosia laskien pulttien määrää metallilevyssä, kiitos vaan.

Baarin syrjäisessä nurkassa alkanut huutokilpailu uhkasi kasvaa kunnon puukkotappeluksi ja baarimikko nykäisi Josephin takaisin miettelyistään tökkäisemällä Josephia olkapäähän. Joseph pudisti päätään ja veti shokki-patukkansa takkinsa sisältä. Olisi taas aika "turvata rauhaa". Nuoret kusipäät eivät koskaan oppineet olemaan tappelematta hänen paikallaollessaan...

[Dark Servant]

Baptism of Fire

Krane was in his Command Compound examining maps of the sector. He had attained five territories through sheer show of power with his fellow PDF-deserters. His group was seen as saviours, mostly because of their military outfits and discipline. Belief Krane didn't want to break. If belief that they were part of the Planetary Defence Force kept other inspiring gangs at bay, he would utilise that belief to the fullest.

Krane was hovering over his most prized map, the map to the hidden Archeotech Hoard where he had surveyed a huge amount of items worth a lot of credits. He was determined to keep the place a secret and to not draw too much of unwanted attention. Suddenly his thoughts was assailed by a high shriek from the door.

"Sir!"

Krane swiftly folded the map so that the interruptor won't gain any knowledge from it. As Krane looked at the door, he saw a young Juve at attention, waiting for his response. Krane didn't salute but kept this young Juve in uncomfortable position and slowly walked from the table and put the folded map into a cabinet. After several tense minutes Krane saluted dryly.

"Sir! There has been a sighting in the area 16! Unknown number of hostile troops are slowly advancing!"
"How do you know they are hostile? They could be just a ragtag team of scavengers looking for scrap metal to sell."
"Sir! They shot at our sentries!"

Krane didn't like this. Area 16 was holding his most prized possession, the Archeotech Hoard. An aggressive force would mean most likely another gang trying to gain more territory. It was time to response with deadly force. Krane sighted heavily. He had hoped he would have more time to gain more territory to consolidate his position before facing other gangs. But it seemed the time had runned out.

"Call the alarm! We march in 15 minutes!"

Area 16 was an isolated place. It took several hours of marching to get there. But finally they were there. Krane had bypassed the secret passage to the Archeotech Hoard and it was still consealed and intact, so the other gang hadn't found it yet. And Krane intended to keep it that way. He had tailored a battleplan where he split his squad into two. He would lead the main force and face the enemy and lock them into a firefight. In the meantime the secondary force would flank them and pin them between two forces. The Heavy Stubber would find a good firing position above and rain death to the enemy while the sniper would try to pick up single targets.

Krane send the Juves first, to suck up the first hail of bullets. It didn't take long until they yelled 'Contact'. When Krane saw his enemy, he didn't believe his eyes: Some sort of mechanical humanoids moving slowly in the ruins, searching something. His trooper fired the first shot. It was a mistake. The automatons buzzed to life and their discshaped heads turned to face them. Their slow movement changed and they started to move in an inhumane speed and agility into the ruins, out of sight. Krane had seen three metallic monsters before they vanished into the ruins. Juves were hugging the walls when suddenly they were assailed from behind. One of these monsters was able to squeeze through a small crack in the wall, making it slightly bigger. There were couple high-velocity shots as squads sniper fired his gun in the ruins.

Meantime the Juves were in trouble. They were facing a metal monster wielding close-combat weapons and it would shred them to pieces. Krane raised his chainsword and yelled as he charged the monster, chainsword buzzing. Suddenly other monster appeared from the window and was infront of Krane. It was facing the doomed Juves, so it was unavare of Krane. So he used the opportunity and swinged his chainsword. There was a metallic shriek as the chainsword started to chew through the metal plates of the monster and soon it was lying on the floor, leaking oil. Krane noticed that Juves were able to beat the other robot. Then they were engulfed in flames.

During all the commotion a differend kind of metallic creature had closed in and spit fire at Kranes troops. Krane realized that they were hugging too closely each other and were optimal target for a flamethrower. Krane managed to disengage back to cover, but two of his troopers were in flames. Luckily they managed to roll out the flames, but the threat was still there. More metallic noises came from the ruins and it was just a matter of time before there were more of those things upon them. As the flamespitting creature closed in, Krane raised his double-barreled shotgun and muttered: "Dodge this!"

His aim was true and a solid slug penetrated the creature with ease, taking it out of action. But just as Krane was about to tap himself in the back, there were two metallic creatures more slaughtering his mens. Krane charged them with his chainsword and was confident of victory, when something exploded near him and he fell to the ground unconsious.

Krane woke up in his Command Compound, wearing bandages. Sergeant Dash was there with his brother and when they noticed that Krane was awake, they brought some water to him.

"What happened?"
"We were defeated. After they had downed the last of your squad, they just left. They returned to their 'normal' behaviour and slowly moved away. The flanking squad didn't engage, since it would have been unnecessary risk considering you were there. So after they were far enough, we gave first aid and brought you here. You almost didn't make it back here."
"Was anybody killed?"
"Luckily, no. One of the Juves got a deep wound, others left arm is practically useless and Cole took a horrible scar from one of those things. It is rather cool, when you think about it. He managed to get some extra when collecting protection money because people is afraid of it. You took a shrapnel into your eye."

Krane took his knife and used it as a mirror. He raised his bandage and revealed a fully white eye. He didn't see anything with it. After sergeant Dash had given his report to Krane, he was left alone. As Krane tried to take a bottle of liquor from his stash, he noticed his hands were shaking. Half of his drink spilled to the ground. He managed to steady his hands, but it required a lot of concentration. This would prove problematic during combat.

[Dark Servant]

Not In My Back Yard!

Krane was sneaking with his Juves into position. His informants had told him that a rival gang was recruiting near area 11. It was contested area and no-one controlled it fully. It was right next to Krane's territories and any enemy action was to be crushed immediately before they gained a permanent hold of the area. So an ambush was deviced. Krane was to lead a charge with Juves as the more valuable troopers were to take positions and open fire to the recruiting gangs boss.

Everything went well and and as the chronowrists numbers counted to zero, heavy hail of bullets were poured to the designated killzone. Speech that was heard a moment ago was silenced and replaced with screams. There were no-where to run and the rival gangs juves with their boss were surprised. On the roof of the building was a scream, as one of the gangers was scortched and fell down. Newly bought flamer to sergeant Dash was an excellent investment and the smell of promethium was in the air. Everything was going well. As Krane closed for a charge, a roar was heard behind the thick wall. Huge amounts of ammo was poured into one of the ambushing sites.

Then suddenly an explosion was heard, and soon another. Sergeant Dash raised his heavy stubber towards one of the ambushing sites and opened fire. His brother signalled that corporal Melchor's team was overrun. Enemy gangers were hiding in the same building and a grenade was thrown into their position, taking Melchor and Be-Bob out of action. The second explosion was seen near sergeant Dash's position. Krane ordered one of the Juves to climb to the roof and report back. Soon enough the Juve informed that fireteam three was under heavy enemy fire, from the heavy stubber near Krane and from the building where Melchor was.

The situation wasn't as good as Krane wanted. One of his fireteams were down, second was pinned and third was too far to make a decisive attack. It was up to Krane and his Juves. As Krane prepared to charge the enemy heavy stubber, his hands started shaking uncontrollably. 'Not now!' Krane screamed inside his head. Leading by example inspired men, but when the leader was shaking it's effect was opposite. Who would follow a shaking leader into the fire?

So Krane did what he could do. He signalled to Chas to keep pressure on the enemy team. Perhaps they would retreat, if they thought that they were facing more dangerous opposition than they could handle. The firefight lasted several minutes and soon Chas signalled that the enemy had withdrawn. Krane and the Juves went to scourge the battlefield and help the injured. They managed to find two enemy gangers and took them prisoners. Fireteam three was injured, but nothing serious. Melchor and Be-Bob was missing and presumed captured.

One of the prisoners identified himself Kuura, leader of the gang. An ex-officer of the Planetary Defence Force (or Imperial Guard, Krane really didn't care) he suggested a protocol 520b.12 from the Codex. It was meant for a civilized prisoner exchange. Krane agreed and a meeting was arranged with the opposing gang in a neutral area.

Both sides took three bodyguards to the meeting and of course the rest of the gangs were hiding somewhere near if anything went wrong. Krane met 'Baron' and after a short negotiations it was agreed that prisoners were exchanged unharmed and with everything they had. Otherwise it could get ugly if other side thought they were ill-treated. Krane shaked hands with Baron and Kuura, as civilized contacts were rare down here.

Back at the Command Compound Melchor humored troops with epic tales with Be-Bob. It seems that when Melchor positioned his sniper rifle through a window, enemy ganger peeked inside and was in reaction shot in the face by Be-Bob's combat shotgun. More funny tale was the incident that took them out. It seems that the enemy commander threw a frag grenade in the room with Melchor and Be-Bob, but as he threw the grenade he accidentally managed somehow remove pins from the grenades on his belt. So Kuura was engulfed by multiple explosions by his own ineptness and fell to the ground from hights. It was amazing that when captured he was in such a good shape, considered that he was in the centre of multiple explosions and fell from considerable height.

Nevertheless enemy action was thwarted. Krane gave to his troopers some liquor to celebrate the victory. He himself planned the next move in the grand plan of his.