[KoW] Swedlandin Kuninkaalliset; Kevät 2016

[Rune]

Swedlandin Kuninkaalliset

Kings of War 2nd edition liiga Joensuussa

HUOM!!
Kings of War @ Outocon; 16.-17.4.2016

Vuosi vaihtuu toiseen. Talvea edeltää syksy, ja siitä joudetaan kevääseen – kesä johdattaa uuteen syksyyn.

Ja vaikka maailmalla tapahtuu, ei vaihdu tämä rytmi suurienkaan myllerrysten keskellä.

Niin tuntuu jokainen maailmaa ravisuttava, valtava episodi niin lopulliselta ja finalistiselta, että sitä moni uskaltautuu kutsumaan maailmanlopuksi. Sivilisaatiot muuttuvat; ihmiset, haltiat, kääpiöt ja muut maailman olennot mukautuvat; suuremmassa mittakaavassa jopa ilmastot lämpiävät ja taas kylmenevät.

Pelisäännöt muuttuvat.

Mutta mikään näistä ei muuta sitä tosiasiaa, että maailma ei todella loppunutkaan. Aika ei pysähtynyt. Metsien tilalle kasvaa uusia, eivätkä vuoretkaan murene suurimmankaan sodan jalkojen alla.

Ja sivistyneiden olentojen sivistyksen tasoa käy jälleen, aina uudelleen, koettelemaan Swedlandin muisto. Kun maailmaa mullistavat suuret teot, jäävät aina pienet ja surkeat Swedlandin painostavan ikeen alle. Se eriyttää mahdollisista suurmiehistä ne, jotka löytävät kunnian kentät, ja ne, jotka taistelevat turhat taistelunsa suonsilmäkkeissä, ja joiden ruumiit jäävät löytämättä. Se tukahduttaa loistavien, nuorten velhokokelaiden kyvyt näyttää taitonsa ja kasvaa voimassa, ja usuttaa heidät toisiaan vastaan pieniin, mitättömien voimien mittelöihin.

Tuo kirottu maa – tuo kirottu muisto – tuo kirous Keisarikunnan maan keskinkertaisten sotaherrain keskuudessa.

Koska eivät suuret sinne eksy. He ovat jo ymmärtäneet todellisen kunnian ja oikeiden urotekojen löytyvän aivan vastakkaisesta suunnasta. Sieltä, missä kasvaisi edes pippuri. Vaan kuinka joku houkka vielä uskaltautui heittäytymään Swedlandin luomaan kohtalon virtaan, ja repimään mukaansa niin lukuisat muut epäonniset?

Kenraali! Sotaherra! Velhomestari! Sinä juuri!

Onko sinusta viimein itsesi herraksi ja kuninkaaksi? Voitatko juuri sinä viimein itsesi, ja pääset Swedlandin ikeestä? Vai jäätkö yhä ikuiseen kurimukseen?

Swedlandin hallitseva herra silmät demonista valoen kiiluen nauraa teille kaikille hallitsemiensa metsien ja soiden uumenista.

Onko Sinusta kuninkaaksi!

”Se näkyy jo!” nuoriparta huusi karavaanin edessä. ”Se näkyy, Ek-Gromthi!”
Nuoriparta sai vastaukseksi mojovan läimäytyksen takaraivoonsa.
”Jo on! Yritäpä uudestaan!” vanhempi kääpiö sanoi. Nuoriparta sai juuri ja juuri vaunuista tipahtavan hiippalakkinsa kiinni, ja painoi sen jurona takaisin päähänsä.
”Taani Larsson”, nuoriparta murahti partaansa.
”No niin”, taani sanoi tuimasti, mutta pehmensi sitten ääntään. ”Saahan sitä intoilla. Vaan muista, missä olemme, ja mitä tarkoitusta varten.”
”Kyllä, taani. Pahoittelut, taani”, nuoriparta vastasi.
”Puhuinhan klaanisi kanssa. Rorik, tiedän kyllä, että tämä on ensimmäisiä retkiäsi kauemmas. Älä unohda kuitenkaan malttia! Mieti kelle puhut! Retkikuntaa minä johdan kyllä, mutta en ole silti yhtäkään pitkäpartaa vanhempi tässä retkikunnassa!” Larsson sanoi. Kyllähän hän tiesi millä nimin häntä retkikunnan nuorimmat kutsuivat. Ja tosiasiassa se oli enemmän kunnianimi kuin solvausta. Mutta hän ei ottaisi kunniaa enempää kuin arvoonsa sopii, ei ennen kuin tämä retkikunta olisi tehnyt tehtävänsä.

Tai ennemminkin sotajoukko, kuin retkikunta. Hän ei halunnut muistuttaa nuoripartoja liian monta kertaa. Heillä oli elämässään into syvällä heidän sydämissään. Verisen päämäärän muistuttaminen heille liian usein ei heitä tulevissa koitoksissaan auttaisi. Matkan vaikeudet tuntuisivat heidän yllään kyllä ilmankin ylenpalttista pelottelua.

”Siellä se nyt sitten siintää”, Rorik jatkoi siitä mihin oli jäänyt hetken hiljaisuuden jälkeen. Ei sitä intoa yhdellä läksytyksellä saisi sulatettua. Ja se oli totta. He olivat nousseet kukkuloiden päälle, ja näky avautui heidän edessään: risteilevät joet sankkojen metsien keskellä, vuorten rinteet pohjoisessa, ja kohtalokkaat suot ja rämeet metsämassojen siimeksessä.

Swedland.

Tai niin huhut olivat kertoneet. Larsson määräsi pysähdyksen. Hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut hiiviskellä. Hänen kasaamaansa armeijaa ei olisi voinutkaan pitää piilossa. Eikä se sopinut hänen tyyliinsä.

Larsson oli puhunut ylväästi klaaninsa vanhimpien edessä. Hän oli aina ollut valmis painamaan sinne, minne muut eivät kärsineet. Hänen hyökkäävä ja periksi antamaton tapansa käydä kauppaa oli voittanut monen Nordlandin ja Stirlandin kaupparuhtinaan mielenkiinnon – se oli vain ruokkinut hänen sosiaalista haluaan ja tarvettaan kurottaa aina korkeammalle, aina pidemmälle, ja olla aina niskan päällä. Mutta rehellisin, kunniakkain keinoin. Sitä suoraselkäisyyttä hän ehkä eniten itsessään arvosti – vaikka monet hänen tuntemansa ihmiskauppiaat ja palkka-armeijoiden johtajat, joihin hän oli tutustunut, olivat illan juominkien jälkeen aina pudistelleen päitään, ja neuvoneet häntä vakavin sanoin, että ehkä se suoraselkäisyys ja rehtiys joskus koituisi hänelle kuolemaksi.

Selkärangattomuutta ja pelkuruutta oli se, oli Larsson vannonut. Vaan oli häneltä kysytty, oliko se omaan henkeensä pelkuruutta, ettei hän uskaltanut keinotella ja ottaa uskaliaampia riskejä, ehkä joskus toisten kustannuksella. Hänessä oli potentiaalia. Mutta todellinen riskinotto puuttui.

Larsson naurahti ajatukselle katsellessaan telttansa pystytystä hämärtyvässä talvi-illassa. Klaanin kunnia oli kaikki kaikessa. Ja hän toisi klaaninsa ulos vanhanaikaisesta kuorestaan. Hän tekisi kaikkensa tuodakseen klaaninsa nimen maailmankartalle. Eikä vain kääpiövaltakunnan, vaan koko Keisarikunnan!

Tämä oli viimeisin alue, jolla hän ei ollut vielä kunnostautunut. Hän oli markkinamies, oiva peluri, hyvä puhuja, sekä jopa taitava pelimanni – sekin taito, joka oli yllättävän tärkeä sosiaalisessa piirissä jos toisessakin! Mutta hän ei sietänyt sitä, että oli vielä yksi alue, jota hän ei ollut muiden silmissä valloittanut: sodankäynti.

Keisarikuntaa vaivasivat niin monet, niin monet vaivat ja ryökäleet. Vaaliruhtinaat eivät kerinneet tekemään asioille läheskään tarpeeksi. Toki, Reikinmaassa asiat olivat pääsääntöisesti hyvällä tolalla, ja maa rauhassa. Entä Stirlandin köyhillä pelloilla? Drakwaldin metsissä? Grugni siunaa, Sylvaniassa? Urotöitä tekivät paronit ja sotaherrat harva se päivä. Ja ne katsoivat häntä alaspäin. Kaupantekijä, lirkuttelija.

He näkisivät vielä. Hänen klaaninsa nimi ei jäisi unohduksiin. Ei näillä saroin – ei millään saroin. Hänestä ei puhuttaisi niin. Häntä. Ei. Katsottaisi. Alaspäin.

Puhuja kun oli, oli Larsson saanut helpostikin kerättyä tarvittavan rahoituksen sotaretkeen. Ja hän ei tyytyisi vain niihin paikallisiin rosvoherroihin, petomieslaumoihin tai örkkipomoihin, jotka maanteitä vaivasivat ja maalaisia hätyyttivät. Hän ottaisi kaukaisemman ja eksoottisemman haasteen vastaan. Hän poistaisi maailmaa riivaamasta jotain, mistä puhuttiin kaukana lännessä ja pohjoisessa, joka ei tuntunut koskettavan ketään kovin konkreettisesti. Hän surmaisi legendan, jota kutsuttiin Swedlandin Hulluksi Herraksi.

Jo pelkästään Swedlandista sai kerätä tietoja hiki hatussa, kun ei siitä pahaisesta plantaasista ollut muuta kuin huhuja ja legendoja kerrottavana! Ja nekin, jotka siitä jotain tuntuivat tietävän, eivät tahtoneet puhua siitä. Lahjat tuntuivat tarjoavan palkkiokseen vain valheita ja ympäripyöreyksiä. Joko noilla puhujilla ei todella ollut mitään sanottavaa – tai ehkä heillä oli salattavanaan niin painavia salaisuuksia, että Grugni yksin tietää mitä syntejä sen nimen taakse kätkeytyy!

Siellä se siinsi. Swedland. Tai, siellä sen piti olla. Vuosia sitten sinne yritti rakentaa uusia asuinalueita Sir Wulbert von Fockenholm. Larsson oli lukenut hänen kirjansa. Salaa hän oli siitä soopasta vain innostunut, vaikkei suostunut sitä melkein itselleenkään myöntämään. Salaisuuksia, ja mitä mahdollisuuksia! Mutta missään ei näkynyt edes kaupunkien raunioita.

Hetken Larssonin mieltä painoi epäilys. Mutta hän sysäsi sen syrjään oitis.

Tiesiköhän hän itsekään mihin oli ryhtymässä? Koko projekti lepäsi, se oli myönnettävä, vain huhupuheiden ja epävarmojen, vuosikymmenen vanhojen dokumenttien varassa, joita ei ollut kukaan akateemikko läpilukenut. Ja kyllä, hän oli pyytänyt tutkimaan Kaunojen Kirjaa kirjeitse. Noitaherra Jormaé Tuhkanutun nimi oli painettu sinne. Enempää tietoa hänelle ei myönnetty. No, ei se ollut ollut hänen vaateissaankaan. Kirjan vartijoiden ja kääpiöiden korkean kuninkaan silmissä hän ei ollut mitään. Hänellä ei ollut oikeutta. Millaisen hirviön kimppuun hän kävisi? Ja olisivatko edes hänen palkkaamansa sodankäynnin ammattilaiset riittäviä apulaisia tähän retkeen? Ehkä hänen olisi pitänyt suostua kapteeni Würstin korkeampaan tarjoukseen…

EI! Nyt riittää!

”Rorik! Nyt on aika avata yksi tynnyri! Kyllä, sano heille, että minä sanoin niin! Tämä on retkemme ensimmäinen oikea välietappi! Tästä alkaa oikea työ! Juhlikaamme sitä! Kirjurit, kirjatkaa kaikki ylös! Sanelen teltassani tunnin päästä! Kunnia ja uroteot odottavat! KLAANIN KUNNIAA!”

Odota vain, Larsson ajatteli mielessään. Odota vain, Tuhkanuttu, Swedlandin kuningas.

Eikä hän tosiasiassa tiennyt, odottaisiko häntä yhtään kukaan.

Metsä oli hiljaa, ja pakkanen kiristyi. Kääpiöiden armeija oli yksin kukkulan nokassa.

Lyhyesti

Pelataan 5 kierrosta
Kierrosten väli: 2 viikkoa
Armeijat: 2000 pistettä

Ilmoittautuminen

Liiga alkaa 11.1.2016!!

Ilmoittautuminen tapahtuu sekä Sotavasaraan, että Fantasiapelien tiskille. Osallistumismaksu on 5e, Pöytäpeliyhdistyksen jäsenille ilmainen! Lisäinfoa yhdistyksestä Fantsun tiskiltä. Maksuilla tarjotaan jotain pientä kivaa palkinnoiksi. Huomatkaa ettei rahasta ole tarkoitus kisata ensinkään. :)

Sotavasaran ilmoittautuminen tapahtuu niin, että ilmoittaa nimensä, edustamansa kuningaskunnan, sekä armeijansa edustajan nimen. Lisäksi kaikilta pelaajilta vaaditaan kolmen virkkeen lyhyt kuvaus joko edustamastaan kuningaskunnasta tai kenraalista!

Armeijat

Armeijat rakennetaan joka kierrokselle uudestaan, eikä niitä tarvitse palauttaa. Riittää, että lista on laillinen, ja vastustaja voi ennen peliä tutustua siihen! Näin jokainen pääsee kokeilemaan uusia ja erilaisia asioita mahdollisimman paljon. Oppimassahan tässä ollaan! Valtakunnan pitää kuitenkin olla sama – haltiat eivät vaihdu epäkuolleisiin kesken liigan!

Sekä sääntökirja, että Uncharted Empires ovat käytössä. Muistathan, että Manticin nettisivuilta löytyvillä, ilmaisilla armeijoilla voi hyvin pelata!

Pelit ja maalaus

Skenaariot heitetään joka kerta sääntökirjan mukaan. Pelaaja ei voi pelata kolmea kertaa samaa skenaariota liigan aikana. Heittäkää uudestaan jos näin olisi käymässä.

Maalauspisteitä ei tällä kertaa anneta, sillä tarkoitus on olla mahdollisimman aloittelijaystävällinen. Jokainen voi taputella itseään selkään (ja muita!) jos on saanut armeijaansa lisää väriä kevään mittaa.

Liigasta selviäminen ~koska ei se voitto niin.

Liigapeleistä vastustansa nujertaneet keräävät kalukukkaroihinsa *ullia seuraavan taulukon mukaisesti:

Voitosta 2 pistettä
Tasapelistä 1 piste
Tappiosta 0 pistettä

Pelaajat sopivat itse ajankohdan ja paikan. Hyviin tapoihin kuuluu herjata vastustajaa jo runsaasti etukäteen ennen peliä, ja ilmoittaa pelistä kuuluvasti, että muut pääsevät seuraamaan uljasta kalistelua! Ellei halua vartavasten pelata solituudissa, siis. Ilmoitukset tuloksista tähän ketjuun.

Jos pelejä ei ole saatu pelattua aikataulussa, menettävät valitettavasti molemmat pelaajat kaikki pisteet siltä kierrokselta!! Jos käy niin, että jompikumpi ei kaikesta sopimisesta huolimatta mitenkään saa peliä mahdutettua elämäänsä, on herrasmies aina herrasmies ja myöntää tappionsa ja pisteet pelitoverilleen (se joka ei ilmaannu kaksintaisteluun, ja niin edelleen...). Hätätilanteessa kannattaa ottaa yhteyttä siihen pelaajaan, joka joutuisi kohtaamaan Oscar II von Fockenholmin (se raukkaparka pakenee paikalta aina kun vain mahdollista), tai Riku "Thalmar" Lehtimäkeen.

Osallistujia

[quote="Petrus "Rune" Makkonen"]Christopherin noitasisarukset Daisy, Lily ja Rosette (ainakin hänen henkensä), jotka Nagashin viimeisimmän nousun aikoihin ottivat viimeisen virheellisen riskiloikan pimeämmälle puolelle, ja saivat maksaa siitä melkein hengellään. Maanpaossa haavojaan nuollen, uusia epäkuoleman voimia tutkiskellen ja maailmaa yhteiskunnan laitamilta katsellen he ovat nyt valmiit ottamaan seuraavan riskinsä: kannattelisiko tie viimein heidän painoaan.[/quote]
[quote="Sebastian "Gilaelin" Schiavone"]Mäntymannun korkea kuningas Kyrian Haukanmieli[/quote]
[quote="Marko "Lochness" Piipponen"]Väkivaltaan taipuvainen tykistökomentaja Mardos Rautakuula[/quote]
[quote="Jori "Pigchampion" Sara-aho"]Agnafitin rottamainen sotalauma
Edustajanaan Vega, räkenskapens förkunnare
Kämpaglöd åter skall tändas
våra förgiftade svärd slipas
för en tid av hämnd skall komma
för rättvisa att skipas[/quote]
[quote="Juha "Sutenööri" Ettanen"]Mätäherra Bob
Tuo uljas, uhkea turso
Kuolema korjaa[/quote]
[quote="Heikki "116" Pulkkinen"]Skåvemin yliherra herra rottaherra Griksnitt, sekä hänen lemmikkinsä Mahtava Mato.[/quote]
[quote="Milla "Miwwa" Wallenstjärna"]Tutunheimin kreivi Drosselmeier, ja haltiatytär Kel'ellerian.[/quote]
[quote="Miikka "Miikkar" Riikonen"]Mystillisen merkilliset, tuntemattoman voiman ajamat epäkuolleet, jotka tunnetaan ihmisten kuiskauksissa vain Punaisena Legioonana.[/quote]
[quote="Örkki-Olli "Orcs are da best""]Demoneita?! Niin karmaisevia demoneita!![/quote]
[quote="Jere "Varapalmus" Jukka"]Prinssi Hotenk, ja hänen käänteiskuollut hovinsa.
Ikävä kyllä, kuolema ei ole lääke tylsistymiselle. Joten lähtekööt nuori prinssi Hotenk tutkimusmatkalle Swedlandin vehreille maille, mukanaan vain lähimmät muutaman sataa palvelijaansa seurueena.[/quote]
[quote="Oskari "Galeios" Korhonen"]Kuurakoiven örkkiheimo on jälleen laskeutunut lumihuippuiselta vuoreltaan ryöstelemään tarvikkeita ja ruokaa henkensä pitimiksi. Vakavana sotaporsaansa selässä istuvan Oglok Kuurakoiven johdolla örkit kylvävät viikkoja kauhua lähialueen kylissä, kunnes vetäytyvät takaisin vuorelleen. Kukaan ei tiedä, miksi örkit palaavat kerta toisensa jälkeen takaisin kylmyyteen ja kurjuuteen – aivan kuin ne suojelisivat jotain.[/quote]

Kierrokset ja tulokset

9 Christopherin Noitasiskot
6 Demonilauma
6 Punainen Legioona
6 Kreivi Drosselmeier
6 Mätäherra Bob
5 Kyrian Haukanmieli
4 Ylirottaherra Grisknitt
2 Mardos Rautakuula
2 Förkunnare Vega
1 Prinssi Hotenk
0 Oglok Kuurakoipi

Kierros 1

Mis kukkii suokukka
ei maa routaa ruoki lain
niin uskoi moni houkka, et
on kukassa maa Swedlandin.

Mätäherra Bob 1
Kreivi Drosselmeier 1

Ylirottaherra Griksnitt 1
Kyrian Haukanmieli 1

Punainen Legioona 0
Christopherin Noitasiskot 2

Mardos Rautakuula 2
Förkunnare Vega 0

Demonilauma 0
Prinssi Hotenk 0

Oglok Kuurakoipi 0
~Oscar II von Fockenholm~ 2

Kierros 2

Harva suosta saaliin saa,
jäinen multa kasvattaa
vain kuolemaa ja harventaa
Swedlandin kurjaa karjaa.

Mardos Rautakuula 0
Christopherin Noitasiskot 2

Mätäherra Bob 1
Ylirottaherra Grisknitt 1

Kyrian Haukanmieli 0
Kreivi Drosselmeier 2

Prinssi Hotenk 0
Förkunnare Vega 2

Demonilauma 2
Oglok Kuurakoipi 0

Punainen Legioona 2
~Oscar II von Fockenholm~ 0

Kierros 3

Laulunsa laulaa, ja sietää saa
kertoa kohtalostaan.
Vaan ken haluaa kerrata kun ystävän
joutuu hautaamaan.

Christopherin Noitasiskot 1
Kreivi Drosselmeier 1

Mardos Rautakuula 0
Ylirottaherra Grisknitt 2

Mätäherra Bob 0
Punainen Legioona 2

Förkunnare Vega 0
Demonilauma 2

Kyrian Haukanmieli 2
Oglok Kuurakoipi 0

Prinssi Hotenk 1
~Oscar II von Fockenholm~ 1

Kierros 4

Suo, kuokka ja huussi
oli Swedlandin saloilla suuri
näky – alleen peitti juuri
vasta käytyjen sotien raadot.

Christopherin Noitasiskot 2
Vararottaherra Hurk Skvik 0

Punainen Legioona 2
Kreivi Drosselmeier 0

Demonilauma 0
Kyrian Haukanmieli 2

Mardos Rautakuula 0
Prinssi Hotenk 0

Oglok Kuurakoipi 0
Förkunnare Vega 0

Mätäherra Bob 2
~Oscar II von Fockenholm~ 0

Kierros 5

Niin kuuran korpeen saattaa,
suomaille, kotoonsa langettaa
~ talvi.
Elon aatteen kannattaa,
tuuli, aurinko, kasvattaa
~ kevät.
Niin harva enää nähdä saa,
uutta, kuulasta, kirkasta
~ kesää.

Taas veronsa vei,
omansa Swedland näin vei,
maan poveen vei,
tuonelan tuolle puolen vei,

Von Frukkostin
~ muisto.

Christopherin noitasiskot 2
Kyrian Haukanmieli 0

Punainen Legioona 0
Demonilauma 2

Drosselmeier 2
Skåvemin karvaturrit 0

Mätäherra Bob 2
Prinssi Hotenk 0

Mardos Rautakuula 0
Oglok Kuurakoipi 0

Förkunnare Vega 0
~Oscar II von Fockenholm~ 2

[Sutenööri]

Mukana kuin peräpukama!

Saa nähdä tuleeko Swedlandin vanha tuttu Jorma Tuhkanuttu taas keräilemään *ullia vai saako mätäherra Bob näyttää mitä löytyy tuluskukkarosta tällä kertaa! Kuinka kutkuttavan jännittävää!

-Juha-

[Rune]

Mukana kuin peräpukama!

Saa nähdä tuleeko Swedlandin vanha tuttu Jorma Tuhkanuttu taas keräilemään *ullia vai saako mätäherra Bob näyttää mitä löytyy tuluskukkarosta tällä kertaa! Kuinka kutkuttavan jännittävää!

-Juha-

Härskiä ja rietasta! Suvaitsematonta! Iljettävää! Myöskin pysäyttämätöntä, mitä Swedlandin mutaisten teiden varsiin paalutettuja otostauluja sopii uskoa (ja miksi emme uskoisi) - ei ole pahamaineisen ja nauruista irstaimman omaavan Jormae noitatohtorin ilkeyttä ja kataluutta vielä taltutettu Swedlandin kuvankauniissa maalaismaisemassa.

Tonttien arvo sen kun kasvaa, ja perityn *ullin vaade tienposkissa ryöpsähtää aivan käsistä.

Vaan ei tiedä allekirjoittanutkaan vielä, että marssiiko Grandbeloksen kreivikunta jälleen taistohon tuohon, vai nostavatko maanpaossa taitojaan koetelleen Cristopherin sisarukst kyömynenäisiä päitään turpeesta.

[Meganiikko]

Apua, pitäis koota perv- siis metsähaltijat ajoissa :C

eihän tässä nyt...


ehkä.

[Gilaelin]

Mäntymannun korkea kuningas (kera raivokkaiden lentosammakoiden) saapuu karkeloihin puollustamaan Swedlandin omenaplantaasiaan!

Maantieteellinen sijainti: Mäntymannun metsä on osa suurta Mäntyjen Metsää ja siten osa itäistä Athel Lorenia. Mäntymannun metsä lepää eteläisessä Mäntyjen Metsässä, lähellä Harmaavuoria, Grismerie-joen rannalla.

Kyrian Haukanmieli on Mäntymannun korkea kuningas, keijujen ystävä, salon herra ja ikiaarnioiden puolustaja. Hänen majesteettinsa on vanhaa ja väkevää suursukua, jonka juuret ovat syvällä Athel Lorenin ja Ulthuanin historiassa. Monet Haukanmielen huoneen jäsenet ovat tehneet sankartekoja ja niittäneet mainetta, mutta vasta nuori Kyrian nosti suvun Athel Lorenissa sen ansaitsemaan loistoon. Kuningas Danielas Pilvimieli ei tuntenut rakkautta Haukanmieliä kohtaan, eikä suonut suvulle merkittäviä paikkoja ikiaarnioiden hovisaleissa. Vasta toisen Pilvimielen, Tanssii Tuuulien Kanssa'n valtakaudella Kyrian, tuolloin Mäntymannun arvostettu petomestari, sai mahdollisuuden osoittaa arvonsa, tuolloin jo mieleltään hauraan kuninkaan määrättyä hänet johtamaan Mäntymannun armeijoita taistelussa Cyanathairia vastaan talvella 2259. Ardenin metsän taistelussa, jossa Mäntymannun haltiat yhdessä bretonnialaisten ja keisarikuntalaisten kanssa surmasivat Cyanathairin, Kyrian saavutti loistokkaasti kannuksensa sekä miestensä suosion. Kun vanha kuningas kuoli, valitsi kuningatar Ariel Kyrianin Mäntymannun korkeaksi kuninkaaksi - valinta jonka Mäntymannun aateli otto mukisematta vastaan. 

Valtakaudellaan Mäntymannun korkea kuningas on paitsi voitokkaasti polttanut kääpiöiden ja ihmisten kyliä Metsän liepeillä, sekä varastanut näiltä kosolti orjia palvelemaan Mäntymannun herrojen himoja, on hän myös puolustanut metsää Kaaoksen olennoilta väkevämmin kuin kukaan edellinen kuningas. Pahat kielet kuiskivat kuninkaan voiton Kaaoksesta johtuvan kuitenkin siitä, että Kyrian on salassa tehnyt sopimuksen niin ikään epäilyttävien Lain jumalten kanssa, ja että Ariankan suurdemoni Viydagg lämmittää hänen petiään öisin.

Kuninkaan suurimmaksi ansioksi, josta haltiain bardit laulavat keskitalven ja keskikesän juhlissa läpi Elthin Arvanin, laskettakoon kuitenkin Swedlandin kuningaskunnan valtaaminen, orjuuttaminen, sekä muinaisissa ennustuksissa luvatun omenapuuplantaasin rakennuttaminen tuon maan mutaisille pelloille.

[Varapalmus]

Kyllähän sitä nyt osallistua pitää.

[Lochness]

"Kuka perkeleen nulikka on taas jälleen piiloittanut minun sekstanttini!"
"Huoh taas se alkaa." huokasi Tharon Rerioninpoika
"Mikä alkaa?" kysyi Ulfred Burginpoika
"Ai sinä olet se uusi tyyppi. Terve olen Tharon Rerioninpoika." Tharon terveheti kättelemällä Ulfredia
"Tervehdyksiä. Minä olen Ulfred Burginpoika. Sanohan mitä sinä oikein tarkoitat." Ulfred uteli tietämättömänä Tharonilta
"Mardos Rautakuula. Retkikuntamme johtaja ja Rautakuula tykistöpatteriston komentaja. Hän on taas vauhdissa. Ja kun hän on vauhdissa, niin se tarkoittaa kahta asiaa. Sulkeisia ja tulevaa taistelua vihollisen kanssa."
"Niin olen kuullut paljon tästä meidän retkikuntamme johtajasta. Hän on kuulema hyvin erityinen jopa meidän kääpiöiden mielestä."

"Mhm. Vai mukamas erikoinen. Pikeminkin hullun erikoinen. Syy miksi hän on johtamassa tätä retkikuntaa on se, että Torhosiassa hänen röyhkeään käytökseen oli kyllästytty, niin hänet laitettiin johtamaan Torhosian retkikuntaa, jotta saisimme nousevalle kuningaskunnallemme lisää sotasaaliksia kasvaaksemme kukoistavaksi kuningaskunnaksi."
"Ja hän todellakin on hyvin tehokas retkikunnan johtaja. Hän on rikkonut kaikki aikaisempien retkikuntien ennätykset. Torhosia todellakin on hyötynyt todella paljon Mardoksen sotasaalista."
"Jep, mutta tämä ei silti vähennä sitä faktaa, että Mardos on yksi pahimpia johtajia mitä olen nähnyt elämäni aikana. Kerran, kun ihmisten diplomaatti oli tullut neuvottelemaan erään linnan antautumisehdoista Mardoksen kanssa, niin Mardos oli lähettänyt kyseisen diplomaatin takaisin ensin kierrättämällä hänet täysin alastomana meidän kusessa ja paskassa, jonka jälkeen hän laittoi diplomaatin katapulttiin ja ampui hänet takaisin linnaan. Kyseinen näky oli hyvin häiritsevä, jopa minulle, vaikka olenkin taisteluissa nähnyt yhtä sun toista."
"Olen kuullut huhuja, että jos retkikunta löytää haltia-asutusta, niin Mardos aikoo polttaa kyseisen asutuksen maan tasalle samalla, kun hän panee haltianeitoja pers..."
"Niin, niin. Mardoksella on jostain syystä täysin outo pakkomielle tappaa jokainen haltia mahdollisimman brutaalilla tavalla, johon hän törmää. Tosin kyllä minäkin antaisin ilomielin haltioille selkäsaunan, kun näen heitä, mutta Mardos laittaa tämän ilon seuraavalle tasolle. En tiedä. Olen kuullut, että hän olisi jotain sukua meidän pimeille serkuille, mutta älä mainitse tätä hänen kuulleen. Se kääpiö, joka sanoi kyseisen asian Mardoksen kuullen köytettiin neljään villisikaan, jotka laitettiin juoksemaan eri suuntiin. Tyypin keho ei kestänyt kuin 10 sekunttia, ennen kuin se repesi neljään osaan."

"Hei te kaksi siinä! Lopettakaa se perseillään istuminen ja ruvetkaa kiiloittamaan tykkejä! Ne tulevat olemaan illan koitossa raskaassa käytössä ja minä haluan, että viimeinen näky jonka viholliset näkevät on se, kun kiiltävä ja puhdas tykistö ampuu sarjan kuolemaa heidän niskaansa. Hommiin siitä mars!" huusi Mardos kurkkusuorana
"Mitäs minä sanoin. Joudumme sulkeisiin ja taisteluun." Tharon pudisteli päätään
"Noh ainakin yksi asia on varma."
"Kerro."
"Ainakin annamme viholliselle puhtaan kuoleman." naurahti Ulfred

[Rune]

Uljasta partain menoa!

Kaikki kunnia fluffinpätkille, ja niitä lisää tietysti, mutta muistutan, että ilmoittautumiseen otetaan vastaan KOLMEN virkkeen lyhyt fluffinpätkä, otsikkonaan valtakunnan/kenraalin nimi! :) Kaikki muu on toki kunnioitettavaa ja arvokasta bonusta.

[Miikkar]

Tämä viesti on alustava kiinnostuksenosoitus.

-M

[Rune]

Voi ei.

Lukaisin wanhojen Swedlandien ketjuja aina puolentoista vuoden takaa, Rememberin Swedlandista lähtien, ja nostalgiainjektio suoniin oli aika päräyttävä.

*ullinkeruuseen, kaikki te kenraalit, uljaat, vähemmän uljaat, rumat ja ryökälemäisemmät! Mitättömät teot ja nöyryytys odottaa meitä jokaista!

Tämä viesti on alustava kiinnostuksenosoitus.

-M

Siistiä! Tervetuloa!

Juttelin Fantsulta 5e osallistumismaksun - pelipöytäkerhon jäsenille ilmainen. :) Jäsenyys siis 50e vuodelta, ja sillä saa alennusta tapahtumista, ja 10% alennuksen monista Fanttilan myymistä tavaroista.

[Meganiikko]

10% alennuksen monista Fanttilan myymistä tavaroista.

Kuuluuko tähän warmachine-figut? O_o

[Rune]

10% alennuksen monista Fanttilan myymistä tavaroista.

Kuuluuko tähän warmachine-figut? O_o

Emmie tiiä. Kysykää Fantsulta. :) Tää on joku uusi juttu, enkä ole mitenkään vastuussa siitä.

[Sutenööri]

10% alennuksen monista Fanttilan myymistä tavaroista.

Kuuluuko tähän warmachine-figut? O_o

Kaikki fantsun tuotteet lukuunottamatta airsoft aseet

www.jppy.fi

[Pigchampion]

Mukana olen tietysti, pitää vaan kaupalla käydä vielä ilmoittautumassa. Näillä näkymin tuon rottia hakattavaksi niin saan tekosyyn maalata vihdoin keihäitä tuohon jengiin.

[Rune]

”Se näkyy jo!” nuoriparta huusi karavaanin edessä. ”Se näkyy, Ek-Gromthi!”
Nuoriparta sai vastaukseksi mojovan läimäytyksen takaraivoonsa.
”Jo on! Yritäpä uudestaan!” vanhempi kääpiö sanoi. Nuoriparta sai juuri ja juuri vaunuista tipahtavan hiippalakkinsa kiinni, ja painoi sen jurona takaisin päähänsä.
”Taani Larsson”, nuoriparta murahti partaansa.
”No niin”, taani sanoi tuimasti, mutta pehmensi sitten ääntään. ”Saahan sitä intoilla. Vaan muista, missä olemme, ja mitä tarkoitusta varten.”
”Kyllä, taani. Pahoittelut, taani”, nuoriparta vastasi.
”Puhuinhan klaanisi kanssa. Rorik, tiedän kyllä, että tämä on ensimmäisiä retkiäsi kauemmas. Älä unohda kuitenkaan malttia! Mieti kelle puhut! Retkikuntaa minä johdan kyllä, mutta en ole silti yhtäkään pitkäpartaa vanhempi tässä retkikunnassa!” Larsson sanoi. Kyllähän hän tiesi millä nimin häntä retkikunnan nuorimmat kutsuivat. Ja tosiasiassa se oli enemmän kunnianimi kuin solvausta. Mutta hän ei ottaisi kunniaa enempää kuin arvoonsa sopii, ei ennen kuin tämä retkikunta olisi tehnyt tehtävänsä.

Tai ennemminkin sotajoukko, kuin retkikunta. Hän ei halunnut muistuttaa nuoripartoja liian monta kertaa. Heillä oli elämässään into syvällä heidän sydämissään. Verisen päämäärän muistuttaminen heille liian usein ei heitä tulevissa koitoksissaan auttaisi. Matkan vaikeudet tuntuisivat heidän yllään kyllä ilmankin ylenpalttista pelottelua.

”Siellä se nyt sitten siintää”, Rorik jatkoi siitä mihin oli jäänyt hetken hiljaisuuden jälkeen. Ei sitä intoa yhdellä läksytyksellä saisi sulatettua. Ja se oli totta. He olivat nousseet kukkuloiden päälle, ja näky avautui heidän edessään: risteilevät joet sankkojen metsien keskellä, vuorten rinteet pohjoisessa, ja kohtalokkaat suot ja rämeet metsämassojen siimeksessä.

Swedland.

Tai niin huhut olivat kertoneet. Larsson määräsi pysähdyksen. Hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut hiiviskellä. Hänen kasaamaansa armeijaa ei olisi voinutkaan pitää piilossa. Eikä se sopinut hänen tyyliinsä.

Larsson oli puhunut ylväästi klaaninsa vanhimpien edessä. Hän oli aina ollut valmis painamaan sinne, minne muut eivät kärsineet. Hänen hyökkäävä ja periksi antamaton tapansa käydä kauppaa oli voittanut monen Nordlandin ja Stirlandin kaupparuhtinaan mielenkiinnon – se oli vain ruokkinut hänen sosiaalista haluaan ja tarvettaan kurottaa aina korkeammalle, aina pidemmälle, ja olla aina niskan päällä. Mutta rehellisin, kunniakkain keinoin. Sitä suoraselkäisyyttä hän ehkä eniten itsessään arvosti – vaikka monet hänen tuntemansa ihmiskauppiaat ja palkka-armeijoiden johtajat, joihin hän oli tutustunut, olivat illan juominkien jälkeen aina pudistelleen päitään, ja neuvoneet häntä vakavin sanoin, että ehkä se suoraselkäisyys ja rehtiys joskus koituisi hänelle kuolemaksi.

Selkärangattomuutta ja pelkuruutta oli se, oli Larsson vannonut. Vaan oli häneltä kysytty, oliko se omaan henkeensä pelkuruutta, ettei hän uskaltanut keinotella ja ottaa uskaliaampia riskejä, ehkä joskus toisten kustannuksella. Hänessä oli potentiaalia. Mutta todellinen riskinotto puuttui.

Larsson naurahti ajatukselle katsellessaan telttansa pystytystä hämärtyvässä talvi-illassa. Klaanin kunnia oli kaikki kaikessa. Ja hän toisi klaaninsa ulos vanhanaikaisesta kuorestaan. Hän tekisi kaikkensa tuodakseen klaaninsa nimen maailmankartalle. Eikä vain kääpiövaltakunnan, vaan koko Keisarikunnan!

Tämä oli viimeisin alue, jolla hän ei ollut vielä kunnostautunut. Hän oli markkinamies, oiva peluri, hyvä puhuja, sekä jopa taitava pelimanni – sekin taito, joka oli yllättävän tärkeä sosiaalisessa piirissä jos toisessakin! Mutta hän ei sietänyt sitä, että oli vielä yksi alue, jota hän ei ollut muiden silmissä valloittanut: sodankäynti.

Keisarikuntaa vaivasivat niin monet, niin monet vaivat ja ryökäleet. Vaaliruhtinaat eivät kerinneet tekemään asioille läheskään tarpeeksi. Toki, Reikinmaassa asiat olivat pääsääntöisesti hyvällä tolalla, ja maa rauhassa. Entä Stirlandin köyhillä pelloilla? Drakwaldin metsissä? Grugni siunaa, Sylvaniassa? Urotöitä tekivät paronit ja sotaherrat harva se päivä. Ja ne katsoivat häntä alaspäin. Kaupantekijä, lirkuttelija.

He näkisivät vielä. Hänen klaaninsa nimi ei jäisi unohduksiin. Ei näillä saroin – ei millään saroin. Hänestä ei puhuttaisi niin. Häntä. Ei. Katsottaisi. Alaspäin.

Puhuja kun oli, oli Larsson saanut helpostikin kerättyä tarvittavan rahoituksen sotaretkeen. Ja hän ei tyytyisi vain niihin paikallisiin rosvoherroihin, petomieslaumoihin tai örkkipomoihin, jotka maanteitä vaivasivat ja maalaisia hätyyttivät. Hän ottaisi kaukaisemman ja eksoottisemman haasteen vastaan. Hän poistaisi maailmaa riivaamasta jotain, mistä puhuttiin kaukana lännessä ja pohjoisessa, joka ei tuntunut koskettavan ketään kovin konkreettisesti. Hän surmaisi legendan, jota kutsuttiin Swedlandin Hulluksi Herraksi.

Jo pelkästään Swedlandista sai kerätä tietoja hiki hatussa, kun ei siitä pahaisesta plantaasista ollut muuta kuin huhuja ja legendoja kerrottavana! Ja nekin, jotka siitä jotain tuntuivat tietävän, eivät tahtoneet puhua siitä. Lahjat tuntuivat tarjoavan palkkiokseen vain valheita ja ympäripyöreyksiä. Joko noilla puhujilla ei todella ollut mitään sanottavaa – tai ehkä heillä oli salattavanaan niin painavia salaisuuksia, että Grugni yksin tietää mitä syntejä sen nimen taakse kätkeytyy!

Siellä se siinsi. Swedland. Tai, siellä sen piti olla. Vuosia sitten sinne yritti rakentaa uusia asuinalueita Sir Wulbert von Fockenholm. Larsson oli lukenut hänen kirjansa. Salaa hän oli siitä soopasta vain innostunut, vaikkei suostunut sitä melkein itselleenkään myöntämään. Salaisuuksia, ja mitä mahdollisuuksia! Mutta missään ei näkynyt edes kaupunkien raunioita.

Hetken Larssonin mieltä painoi epäilys. Mutta hän sysäsi sen syrjään oitis.

Tiesiköhän hän itsekään mihin oli ryhtymässä? Koko projekti lepäsi, se oli myönnettävä, vain huhupuheiden ja epävarmojen, vuosikymmenen vanhojen dokumenttien varassa, joita ei ollut kukaan akateemikko läpilukenut. Ja kyllä, hän oli pyytänyt tutkimaan Kaunojen Kirjaa kirjeitse. Noitaherra Jormaé Tuhkanutun nimi oli painettu sinne. Enempää tietoa hänelle ei myönnetty. No, ei se ollut ollut hänen vaateissaankaan. Kirjan vartijoiden ja kääpiöiden korkean kuninkaan silmissä hän ei ollut mitään. Hänellä ei ollut oikeutta. Millaisen hirviön kimppuun hän kävisi? Ja olisivatko edes hänen palkkaamansa sodankäynnin ammattilaiset riittäviä apulaisia tähän retkeen? Ehkä hänen olisi pitänyt suostua kapteeni Würstin korkeampaan tarjoukseen…

EI! Nyt riittää!

”Rorik! Nyt on aika avata yksi tynnyri! Kyllä, sano heille, että minä sanoin niin! Tämä on retkemme ensimmäinen oikea välietappi! Tästä alkaa oikea työ! Juhlikaamme sitä! Kirjurit, kirjatkaa kaikki ylös! Sanelen teltassani tunnin päästä! Kunnia ja uroteot odottavat! KLAANIN KUNNIAA!”

Odota vain, Larsson ajatteli mielessään. Odota vain, Tuhkanuttu, Swedlandin kuningas.

Eikä hän tosiasiassa tiennyt, odottaisiko häntä yhtään kukaan.

Metsä oli hiljaa, ja pakkanen kiristyi. Kääpiöiden armeija oli yksin kukkulan nokassa.

Onko juuri SINUSTA Swedlandin uudeksi kuninkaaksi?

Ja jos, niin miksi helvetissä sitä pestiä edes haluaisit?

[Meganiikko]

Kirkaisut ja vikinät täyttivät luolastoa. Kaikuva ääni kulki pitkille luolastoissa: Kun alamaalma valmistautui (taas) sotaan, se toi omat äänensä normaaliin saastan kuplintaan ja alamaailman olentojen ääniin. Orjien kivuntäyttämä vikinä, penikoijien kirkuminen ja anelu, warppi-salamoinnin pauke. Mutaatioiden karjuminen.

Olisi taas ryöstöretken aika: Lihavarastot viimeisimmistä ryöstöretkistä olivat kulutettu, vilja syöty ja populaatio räjähtämässä käsiin. Orjia, sotureita ja pienempiä, ei kahdella jalalla käveleviä rottia oli jokainen luola ja luolasto pursuen täynnä. Rottaogret ja muut hirviöt eivät olleet saaneet ravitsevaa lihaa pitkään aikaan, vaan joutuivat tyytymään saastaiseen ja syöpäläisten täyttämään orjalihaan.

Teknorotat virittivät omia laitteitaan. Suuryliherra Griksnitt kulki uskollisella (olkoonkin että suhteellisen jälkeenjääneellä) puolimekaanisella rottaogrellaan kohti Teknorottien uusinta rakennelmaa... tai sen runkoa.
Suuri vierintäpyörä, piikkien täyttämät telat. Lataamattomat kapasitaattorit odottivat Warppikiveä joka odotti sivupöydillä paksun lyijyseinämän takana.

Tästä tulisi nopeaa, tehokasta ja yksipuoleista. Ihmiset murskautuisivat telojen alle kuin mädät hedelmät: lihat, metalli ja luu kerääntyisi rattaan takavarastoon ja valmiiksi kuljetusta ja erittelyä varten. Tehokasta ja rottamaisen viekasta.
Salama pamahti laitteen toisella puolella ja Griksnitt joutui hetken tasapainottelemaan Rottaogrensa päällä: pamauksen säikäyttämä olento yritti hakeutua kohti äänen lähdettä ja repiä sen kappaleiksi. Olennon rauhoituttua Griksnitt kierrätti olennon Sotapyörän ympäri samalla kun teknorotat kantoivat pois uusinta vainajaansa. Griksnitt päätti siirtyä pois alueelta josta ei pahemmin tiennyt kun palaneen turkin ja kärvistyneen lihan kitkerä haju kantautui hänen kuonoonsa. Rottaogrekin alkoi aivastelemaan.

Kyllä, kyllä. Sopiva tilanne päästä eroon turhasta populaatiosta, kokeilla uusia ja ihmeellisiä laitteita ja saada mahdollisuus syödä itsensä täyteen ihmislihaa.
..................................

Tai se oli ainakin suunitelma muutama kuukausi sitten.

Griksnitt tarkisti taas kerran karttaansa: Hän oli ostanut sen luotettavan oloiselta rottakauppiaalta. 30 täyttä warppikivirahaa oli kiskurihinta, mutta kauppias oli vaikuttanut tietävänsä mitä teki, ja hänen argumenttinsa oli ollut hyvin vakuuttava.

Ogre päästi tukahtuneen murahduksen Griksnittin alla. Sotajoukko oli kulkenut maan alla, vanhoja tunneleita pitkin kunnes olivat saapuneet valtavaan kiviluolaan rakennetulle tielle. Vanhat ja oudot merkinnät täyttivät seiniä, ja arkkitehtuuri oli oudon monikulmaista. Griksnitt joutui myöntömään itselleen että puutukien ja -pilareiden puute vaikutti hermostuttavan kiikkerältä rakennustekniikalliselta päätökseltä: Kuka itseään kunnioittava rottamiesinsinööri tekisi halleja pelkästä kivestä ja keltaisesta metallista?

Pienen hermostuneisuuden kaivelemana Griksnitt oli tehnyt johtajatason päätöksen ja käskenut rottaarmadaa jatkaamaan kivitietä pitkin. Se ainakin näytti kartan mukaan johtavan samaan suuntaan kuin kartan merkki jossa luki "herkullista ihmislihaa".

Sotajoukko siis eteni. Rottien aalto seurasi ogrejen takana ja aaltoili suurten koneiden ympärillä, ja pienet tiedustelijarotat kulkivat edellä. Raivuukoneet ja muokatut lihamyllyt hakkasivat tiellä olevia kiviä murskeeksi marssin edestä.
Griksnitt oli suuren rottaherran tapaan joukkion keskivaiheilla, ei edessä eikä takana. Optimaalinen paikka johtaa armeijaa.

Edessä oli ties mitä, takana oli kaikenlaisia luolaolentoja. Orjat olivat alkaneet kuiskailemaan pienistä partaisista ihmisistä jotka ilmestyivät kuin varjot, ampuivat jalkajousilla ja katosivat kuin henkäys pimeään huoneeseen. Humpuukkia, hehän olivat kartan mukaan vielä erittäin vanhoissa rottamiesten rakentamissa raunioissa, kaukana kääpiö- tai ihmisasutuksesta: Warppirotta suojasi sigilleillään halleja romahtamasta (orjien päälle romahtaneet käytävät olivat vain huonoa tuuria / uskon puutetta).

Jorma Tuhkanutun (Griksnitt muisti itselleen asettamansa henkilökohtaisen ohjenuoran: älä kutsu äkkipikaista kaaoskääpiötä "Tuhkimoksi" tai tapahtuisi kauheata) valtakunnan pitäisi olla päinvastaisessa suunnassa, swedlandin tai jonkin muun nimisen maanpalan mailla. Ihmiset olivat vastapäisessä suunnassa tietä, Reikmaan pitäjässä, ja sinne menisi heidän marssinsa. Suuryliherra Griksnitt oli varma suuntavaistostaan ja kartan paikkansapitävyydestä.

.......................

Niin eteni Griksnittin suuri sotajoukko sotakoneineen ja hirviöineen, autuaan tietämättäminä kymmenistä vihaisista silmäpareista parrakkaissa naamoissa. Silmäpareista jotka katsoivat rottien etenemistä suurta maanalaista höyryjunanraidetta pikin yhä syvemmälle kohti kääpiöiden kotimaata...

[Pigchampion]

TOTAL EDIT: Ilmoittautuminen on edelleen voimassa ja kuningaskunta pysyy samana, mutta maalattujen tonttufigujen puutteen vuoksi siirryn takaisin alkuperäiseen suunnitelmiini pelata rotilla. Kuvausta muutettu hienovaraisesti asianmukaisemmaksi.

Jori
Kuningaskunta: Agnafit
Armeijan edustaja: Vega, räkenskapens förkunnare
Kämpaglöd åter skall tändas
våra förgiftade svärd slipas
för en tid av hämnd skall komma
för rättvisa att skipas

[Gilaelin]

Milloin hei oli tarkoitus aloitella? En ehdi ilmoittautua Fantsulla ennen seitsemättä päivää, mutta silloin käyn sitten maksamassa itseni sisään. Kuumottelee jo saada homma tulille. =)

Giledit// Ei kun voi goira. Tuollahan se aloituspäivä lukee aloitusviestissä. :D No ilmaisinpa silti kuumotteluni liigan aloitusta varten.

Sopiiko perinteiseen tyyliin heitellä ensimmäisellä kierroksella sitten haasteita?

[Rune]

Sopiiko perinteiseen tyyliin heitellä ensimmäisellä kierroksella sitten haasteita?

Tehkää hyvin!

Ilmoittaudun mukaan, kaupalla pitää vielä käydä huikkaamassa. Pelaan nyt kuitenkin haltijoilla.

Jori Sara-aho
Kuningaskunta: Agnafit
Armeijan edustaja: Vega, räkenskapens förkunnare
Kämpaglöd åter skall tändas
och Ulthuans svärd slipas
för en tid av hämnd skall komma
för rättvisa att skipas

Tämä on oikein.

Pieni ennakkoaavistus: tammikuun 30. päivä, eli lauantai, saattaapi olla Joensuun Vetrealla yhden päivän Kings of War karkelot, elikkä päivän mittainen, hyvin kevytmielinen turnaus näin Swedlandin Kuninkaallisten lämpimiksi! Onhan se juhlan paikka!

Oikein verikekkereiden.

Mutta siitä lisää lähipäivinä. :)

[Rune]

HOX HOX!!

HUOM!!
Kings of War - Swedlandin Veriset Vaalijaiset; 30.1.2016

Siitäpä reilusti railakas aloitus!