sun tzu: the art of war eli sodankäynnin taito?
ainut varma tapa voittaa wh:ssa on hankkia painotetut nopat eikä sota-taidonkirjoja lukemalla voiteta yhtäkään peliä. Niistä ei ees oo mitää hyötyy ellei osaa soveltaa niitä tietoi mitä niissä o ja sitä paits fanaatikot ei oo ainoit tyypei mitä vastustaja ei nää. muutenkin tää keskustelu alkaa vähitellen toistaan itteään ja loppuun vedoks vois todeta et ei oo olemas mitään kirjaa jossa olis erikseen fb taktiikoita eri roduil eri rotui vastaa.
-
HybridChild
- Viestit: 127
- Liittynyt: Pe 27.09.2002 09:14
Hyötyajattelu
On monia syitä lukea ja monia tapoja soveltaa sodankäynnin klassikkoja. Oma henkilökohtainen suosikkini on Musashin: Maa, Vesi,Tuli,Tuuli ja Tyhjyys. Miksikö? Eihän siinä puhuta sodankäynnistä juuri mitään. Ei siellä puhuta juuri mitään bisnes-elämästäkään, mutta silti useat menestyksekkäät liikemiehet vannovat Musashin nimeen. Kirja on kokoelma Musashin, voittamattoman ja legendaarisen samurain oivalluksia elämän varrelta. Nämä oivallukset ovat luonteeltaan arvoituksellisia, niinkuin zen-mystiikalle on tavanomaista, tyyliin: "Taisteluissa voitat kun osaat Tyhjyyden ajoituksen".
Miten siis käytämme tällaista filosofiaa? Oma vastaukseni on, että se opettaa meille tavan tarkastella tilanteita intuitiivisesti, siten että kykenemme erottamaan merkityksekkäät asiat merkityksettömistä, ilman että meidän täytyy jokaisen uuden tilanteen tullen lukea koko sääntökirjaa läpi, muistaaksemme jokaisen tilanteeseen mahdollisesti vaikuttavan mitättömän yksityiskohdan, kyetäksemme löytämään paras mahdollinen ratkaisu juuri kyseiseen tilanteeseen. Toimimme siten niinkuin ääni syvältä munaskuistamme kehottaa. Juuri tämän äänen kehittyneisyys kokemuksen ja itsereflektion kautta näkyy hyvien pelaajien toiminnassa.
Analogiana voidaan verrata Kasparovia Deep Blue-tietokoneeseen, jonka Kasparov kykeni vielä muutama vuosi sitten kukistamaan. Silloin Kasparov kykeni puntaroimaan läpi viisi siirtomahdollisuutta sekunnissa (mikä on jo normaalille ihmiselle käsittämätön tahti), kun taas Deep Blue laski eri siirtomahdollisuuksia läpi muistaakseni miljoonan sekuntivauhtia. Kasparovin aivot painavat noin 1,5 kiloa ja niillä voi tehdä muutakin kuin pelata shakkia, Deep Blue osaa vain shakin taidon (sen muistissa on viimeisen vuosisadan kaikki merkittävät pelit ja niiden lopputulokset) ja painaa muistaakseni neljä tonnia.
Miten siis käytämme tällaista filosofiaa? Oma vastaukseni on, että se opettaa meille tavan tarkastella tilanteita intuitiivisesti, siten että kykenemme erottamaan merkityksekkäät asiat merkityksettömistä, ilman että meidän täytyy jokaisen uuden tilanteen tullen lukea koko sääntökirjaa läpi, muistaaksemme jokaisen tilanteeseen mahdollisesti vaikuttavan mitättömän yksityiskohdan, kyetäksemme löytämään paras mahdollinen ratkaisu juuri kyseiseen tilanteeseen. Toimimme siten niinkuin ääni syvältä munaskuistamme kehottaa. Juuri tämän äänen kehittyneisyys kokemuksen ja itsereflektion kautta näkyy hyvien pelaajien toiminnassa.
Analogiana voidaan verrata Kasparovia Deep Blue-tietokoneeseen, jonka Kasparov kykeni vielä muutama vuosi sitten kukistamaan. Silloin Kasparov kykeni puntaroimaan läpi viisi siirtomahdollisuutta sekunnissa (mikä on jo normaalille ihmiselle käsittämätön tahti), kun taas Deep Blue laski eri siirtomahdollisuuksia läpi muistaakseni miljoonan sekuntivauhtia. Kasparovin aivot painavat noin 1,5 kiloa ja niillä voi tehdä muutakin kuin pelata shakkia, Deep Blue osaa vain shakin taidon (sen muistissa on viimeisen vuosisadan kaikki merkittävät pelit ja niiden lopputulokset) ja painaa muistaakseni neljä tonnia.
Re: Hyötyajattelu
Nimenomaan! Klassikoissa ei ole kysymys kaikivoipasta ohjeesta jolla voittaa jokaisen vastaan tulevan taistelun. Ei tosiaan. Kysymys on tavasta ajatella, tavasta suhtautua vastaan tuleviin tilanteisiin ja tavasta soveltaa toisten kokemuksia omaan tilanteeseen. Siitä on kysymys sotataidon filosofiassa. Korostan vielä että ei ole olemassa oikotietä onneen. Se joka löytää viisasten kiven jolla voittaa jokikisen FB tappelun kertokoon siitä heti kaikille, jotta ainakin minä voin kerätä pikku-ukkoni laatikkoon ja lopettaa koko harrastuksen siihen.HybridChild kirjoitti:On monia syitä lukea ja monia tapoja soveltaa sodankäynnin klassikkoja. Oma henkilökohtainen suosikkini on Musashin: Maa, Vesi,Tuli,Tuuli ja Tyhjyys. Miksikö? Eihän siinä puhuta sodankäynnistä juuri mitään. Ei siellä puhuta juuri mitään bisnes-elämästäkään, mutta silti useat menestyksekkäät liikemiehet vannovat Musashin nimeen.
Sama juttu pätee myös esmes netistä löytyviin eri armeijoiden "taktisiin oppaisiin". Ne ovat tarkoitettu ainoastaan apuvälineeksi oman taktisen ajattelun kehittämiseen. Ei sieltäkään löydy lukuja joissa sanotaan, että: pelatessasi örkkejä vastaan sijoita ratsujoukkosi 2,75 tuumaa keskuslinjasta oikealle tms.
Paljon kauniita sanoja, mutta ajatus niiden takana on enemmän kuin terästä! Fiilispohja. Ihmisellä on alitajuinen taipumus tehdä oikeita ratkaisuja ongelmatilanteissa joten: kuunnelkaa sitä sisäistä ääntä ja sillä tavalla oppikaa ns. tilanteenmukainen toiminta!Miten siis käytämme tällaista filosofiaa? Oma vastaukseni on, että se opettaa meille tavan tarkastella tilanteita intuitiivisesti, siten että kykenemme erottamaan merkityksekkäät asiat merkityksettömistä, ilman että meidän täytyy jokaisen uuden tilanteen tullen lukea koko sääntökirjaa läpi, muistaaksemme jokaisen tilanteeseen mahdollisesti vaikuttavan mitättömän yksityiskohdan, kyetäksemme löytämään paras mahdollinen ratkaisu juuri kyseiseen tilanteeseen. Toimimme siten niinkuin ääni syvältä munaskuistamme kehottaa. Juuri tämän äänen kehittyneisyys kokemuksen ja itsereflektion kautta näkyy hyvien pelaajien toiminnassa.
-U
In service,
Sigmar Deus
Sigmar Deus
Ei mun pitänyt tänne taas mitään kirjoittaa, mutta kyllä tämmönen rupee vähän keittää. Ei kai porukka ole oikeasti täysin Korkeajännitysten ja Privat Ryaneitten propagandan uhreja?!? Asiahan vaan nyt on niin, että eihän Rommel ois millekkään dillelle britille hävinny, jos Aatu ois vähän diilannut sille huoltoa ja muuta tarvittavaa... Sen takiahan Rommel häviskin Montolle kun se ei enää oikein saanut huoltoa yms. Siinä EI OLLUT mitään tekemistä Monton taitojen kanssa (p*ska mikä p*ska).Deornath kirjoitti:Huom. Montgomery oli se tyyppi, joka voitti Rommelin p-afrikan aavikoilla, en mikään turha kaveri muuten
Tietty Sun Tzun kirjoitukset ovat itsestäänselvyyksiä täynnä. Kuitenkin nämäkin päivänselvät asiat näyttävät kokeneemmiltakin kenraaleilta taistelun huumassa unohtuvan, niin oikeilla taistelukentillä kuin figujen parissa. Ei tarvitse olla kuin tarpeeksi houkutteleva syötti, niin johan periaatteista lipsutaan..
Mielestäni näistä yleispätevistä sotimiskirjoista on eniten hyötyä juuri kokeneemmille pelaajille. Jotta periaatteita pystyy parhaiten soveltamaan, pitää hammeri tuntea kokonaisuutena, ei vain kokoelmana yksittäisiä sääntöjä. Pelaajan pitää pystyä keskittymään enemmän johtamiseen kuin sääntöjen muisteluun. Tämä näkyy selvemmin säännöiltään yksinkertaisemmissa peleissä, kuten 'bowlissa: aloittaessani pelin, laskin aina siirtoja tehdessäni liike-ruutuja, tackle-zoneja jne. Nykyään ajatukseni kulkee tyyliin 'lähetän ghoulin ja pari wightiä oikeaa reunaa pitkin'. Pelimekaniikan vaikutuksia ei tarvitse enää erikseen miettiä.
Hämäämisestä vielä. Hammeripelit ovat kuitenkin aika lyhyitä, ~6 vuoroa. Jos hämäyksellä saadaan vastustaja edes yhden movement phasen aikana tekemään vääriä valintoja, tai vaikka vain epäröimään, väitän että sillä on jo vaikutusta pelin tulokseen.
Psykologinen sodankäynti, yksikön 'maineella' pelottelu, toimii kanssa parhaiten kokemattomia (kyseistä armeijaa vastaan) pelaajia vastaan. Kokeneempi kenraali vain kohauttaa olkapäitään ja käskee joukkonsa etenemään hellblasteriin tulialueelle muun taistelun niin vaatiessa.
Mielestäni näistä yleispätevistä sotimiskirjoista on eniten hyötyä juuri kokeneemmille pelaajille. Jotta periaatteita pystyy parhaiten soveltamaan, pitää hammeri tuntea kokonaisuutena, ei vain kokoelmana yksittäisiä sääntöjä. Pelaajan pitää pystyä keskittymään enemmän johtamiseen kuin sääntöjen muisteluun. Tämä näkyy selvemmin säännöiltään yksinkertaisemmissa peleissä, kuten 'bowlissa: aloittaessani pelin, laskin aina siirtoja tehdessäni liike-ruutuja, tackle-zoneja jne. Nykyään ajatukseni kulkee tyyliin 'lähetän ghoulin ja pari wightiä oikeaa reunaa pitkin'. Pelimekaniikan vaikutuksia ei tarvitse enää erikseen miettiä.
Hämäämisestä vielä. Hammeripelit ovat kuitenkin aika lyhyitä, ~6 vuoroa. Jos hämäyksellä saadaan vastustaja edes yhden movement phasen aikana tekemään vääriä valintoja, tai vaikka vain epäröimään, väitän että sillä on jo vaikutusta pelin tulokseen.
Psykologinen sodankäynti, yksikön 'maineella' pelottelu, toimii kanssa parhaiten kokemattomia (kyseistä armeijaa vastaan) pelaajia vastaan. Kokeneempi kenraali vain kohauttaa olkapäitään ja käskee joukkonsa etenemään hellblasteriin tulialueelle muun taistelun niin vaatiessa.
Tässä taas paasataan noista suurista johtajista ja unohdetaan että ne tavalliset mokut siellä sen likasen työn teki.
Parhaimmatkaan taktiikat eivät tomi, jos huolto ja sotilaat pettävät.
Kuuluisa Mannerheim-linjakin oli vain niin kestävä kuin sen ampumahaudoissa istuvat sotilaat.
Tämän voi soveltaa suoraan Warhammeriin, sillä suunitelmat menee aina pieleen kun omat joukot päättää juosta karkuun tai kun vastustajan joukut ei murrukaan ylivoiman edessä.
Parhaimmatkaan taktiikat eivät tomi, jos huolto ja sotilaat pettävät.
Kuuluisa Mannerheim-linjakin oli vain niin kestävä kuin sen ampumahaudoissa istuvat sotilaat.
Tämän voi soveltaa suoraan Warhammeriin, sillä suunitelmat menee aina pieleen kun omat joukot päättää juosta karkuun tai kun vastustajan joukut ei murrukaan ylivoiman edessä.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Tjaa...
Mitä enemmän mä tätä keskustelua seuraan sitä enemmän musta alkaa tuntua siltä et joku siellä jossain on unohtanut tän harrastuksen syvimmän olemuksen.
Voittaminen on kivaa. Aina. Siksi kai niitä pelejä halutaan voittaa. Mutta aivan yhtä hauskaa ja jopa hauskempaa on hyvät pelit jossa molemmat pelaajat tekee fiksuja ratkaisuja ja jossa lopputuloksesta huolimatta voidaan sanoa et se oli upea peli. Paras koskaan pelaamani peli päättyi mun häviöön ja vielä massacrella, mutta peli oli kokonaisuutena viihdyttävä ja sen kuluessa pystyi selkeästi näkemään et oma pelaaminen on parantunut ja oma tapa ajatella on jalostunut.
Mun mielestäni tämän harrastuksen ehdoton helmi on mahdollisuus kehittää itseään ja pitää hauskaa muiden pelaajien kanssa. Jokainen peli voitettu tai hävitty on hyvä.
Pahoittelen jos tällaiset ajatukset on loukkaavia tms. mut seisonpa sentään sanojeni takana...
-Uffe
Mitä enemmän mä tätä keskustelua seuraan sitä enemmän musta alkaa tuntua siltä et joku siellä jossain on unohtanut tän harrastuksen syvimmän olemuksen.
Voittaminen on kivaa. Aina. Siksi kai niitä pelejä halutaan voittaa. Mutta aivan yhtä hauskaa ja jopa hauskempaa on hyvät pelit jossa molemmat pelaajat tekee fiksuja ratkaisuja ja jossa lopputuloksesta huolimatta voidaan sanoa et se oli upea peli. Paras koskaan pelaamani peli päättyi mun häviöön ja vielä massacrella, mutta peli oli kokonaisuutena viihdyttävä ja sen kuluessa pystyi selkeästi näkemään et oma pelaaminen on parantunut ja oma tapa ajatella on jalostunut.
Mun mielestäni tämän harrastuksen ehdoton helmi on mahdollisuus kehittää itseään ja pitää hauskaa muiden pelaajien kanssa. Jokainen peli voitettu tai hävitty on hyvä.
Pahoittelen jos tällaiset ajatukset on loukkaavia tms. mut seisonpa sentään sanojeni takana...
-Uffe
In service,
Sigmar Deus
Sigmar Deus
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo