Kings of War-turnaus @Ropecon

[Late M]

Eikös tuo Ilmarkin ole ilmonnut, vaikkei olekaan tuolla ylälistalla? Tällöin meitähän on jo 14, huhhuh!

Pitää paikkansa.

[El Capitan]

Kamala.

Ensin unohdan lähettää hänelle yv:tä ja nyt unohdan hänet ilmoittautumislistasta. Mie hallaan sinnuu hyvitykseksi ennen ja jälkeen turnausta, jos on tarvis hyvälle mielelle. Kyllä sie olet siitä huolimatta osa porukkaa vaikka vähän syrjinnänmakua on järkkärien toimesta havaittavissa.

Koska kaikki eivät kenties saata olla Facebookin "Kings of War - Finland" ryhmässä, niin jaan täälläkin siellä käydyn keskustelun. Viime vuonna minä olin ainoa henkilö, joka oli arvioinut osallistujien fluffit ja silloin pisteitä sai pienistä asioista kirjoitustaitojen sijaan. Onko sankarit nimetty, onko siellä joku syy lähteä sotaan jne. Sellaisia pieniä kivoja asioita. Yksi oli myös turnauksen teeman mainitseminen siellä, joka sai aikaan keskustelun, että mikä onkaan tämän vuoden teeman. Vastasin:

Vai tällä kertaa meni vähän paremmin piiloon tuo teema?

Ropeconin valitsemalla teemalla jälleen kerran mennään. Teeman sisällyttäminen fluffiin ei ole mitenkään pakollista, koska sen tarkoituksena on vain antaa jokin vaihtoehto, mistä kirjoittaa, mikäli henkilö ei osaa itse päättää jotain tyyliä oman armeijansa taustalle.

Aloitusfluffissa yritän teeman avulla saada fluffeihin armeijalle jokin syy lähteä luomaan uutta ajanjaksoa kansakunnalleen ja saamaan uuden sankarin kansansa keskuudesta, josta myöhemmät sukupolvet tekisivät lauluja. Klassinen tarina uudesta sankarista. Supersankarifanit tietenkin lopettavat fluffinsa siihen, että armeijan kenraali saa lopulta kaiken sotimisen keskeltä naisen.

Viime vuonna minä itse olin ainoana arvostelijana fluffille, jolloin toivoin näkeväni tiettyjä asioita kuten nimetyt sankarihahmot, armeijan tausta ja syy lähteä sotaan ja tietenkin tapahtuman teeman mainitseminen siellä jossain. Tänä vuonna kun te muut arvostelette näitä tarinoita, teeman sisällyttäminen ei välttämättä tuo "extra"pisteitä.

Armeijafluffin saa vapaasti kirjoittaa niin miten haluaa. Mie diggaan hiljaa itsekseni, jos siellä mennään jotenkin Ropeconin teemalla.

[hval]

Kyllä se näyttäisi, että voisin saada nuo maalattua, eli kai se kannattaa ilmoittautua niin ei voi perääntyä

Heikka Valja, kääpiöt

Jännittävää, en ole pelannut ennen turnauksessa :O

[Ipp3]

Älä stressaa, myö ollaan koko poppoo ihan susisurkeita ja kaikki paikalla vaan sitä aakkospussia varten.

[El Capitan]

Kyllä se näyttäisi, että voisin saada nuo maalattua, eli kai se kannattaa ilmoittautua niin ei voi perääntyä

Jos et saa kääppiä maaleihin, niin ilmoita mitä tarvitset. Minulla on Manticin kääppiä armeijaksi asti. Tuon lainaan.

Jännittävää, en ole pelannut ennen turnauksessa :O

Ei tätä turneeta tarvitse stressata. Viimeinen sija on tosiaan turnauksen voittajaa tärkeämpi, koska siitä saa jotain konkreettista hyötyä jonkun henkisen egobuustin sijaan. Kaikki minmaxaajat lähtee tavoittelemaan sitä sijaa niin tule sie vain kaikessa rauhassa voittamaan. Mun tekisi oikeastaan mieli lopettaa sijoituksien laskeminen keskellä turneeta, koska ketä kiinnostaa, mutta koska meillä on tuo Aakkos-pussi tarjolla, niin pitää vähintään toisesta ääripäästä olla kiinnostunut selvittämään, että kuka viekään pojan kotiin

Josta sitten tulikin mieleeni. Onko kukaan sitä vastaan, jos kerätään joku tieto siitä, että ketkä ovat kenenkin kanssa vanhoja pelikavereita ja ollaan parittamatta heitä keskenään oli heidän turnauspärjäämisensä mikä hyvänsä? Näin kaikki saisivat uuden pelikaverin pöydän toiselle puolelle. Normaalistihan murskavoittajat pelaavat keskenään ja finaalissa on kaksi parhaiten menestynyttä, mutta mie itse osaisin arvostaa enemmän turneeta, jossa en pelaisi pelkästään lapsuuden ystävieni kanssa.

[Arctopithecus]

Hyvä idea mun puolesta. Nyt on sen verran mainiosti uutta väkeä paikalla, että mielellään heihin myös tutustuisi.

Btw, aivan mahtavaa, että saadaan populaa kasaan!

[El Capitan]

Josta sitten tulikin mieleeni. Onko kukaan sitä vastaan, jos kerätään joku tieto siitä, että ketkä ovat kenenkin kanssa vanhoja pelikavereita ja ollaan parittamatta heitä keskenään oli heidän turnauspärjäämisensä mikä hyvänsä? Näin kaikki saisivat uuden pelikaverin pöydän toiselle puolelle. Normaalistihan murskavoittajat pelaavat keskenään ja finaalissa on kaksi parhaiten menestynyttä, mutta mie itse osaisin arvostaa enemmän turneeta, jossa en pelaisi pelkästään lapsuuden ystävieni kanssa.

Mikäli joku ei ärähdä äänekkäästi parituksen suhteen, niin mennään tällä ajatuksella. Minulle voi antaa yv:llä nimilista tutuista kasvoista, joiden kanssa ei tahdo leikkiä. Iikka, Teppo ja Henrik ei varmaan halua toistensa kanssa leikkiä, otaksun.

* Lähetä viestiketjuun armeijafluffisi viimeistään sunnuntai 16.7 päivänä, jotta se voidaan ennen turnausta hyvissä ajoin lukea ja arvioida muiden henkilöiden toimesta.
* Henkilö menettää kanssa pelaajien arvostuksen ja kunnioituksen mikäli hän myöhästyy päivämääristä. Samalla hän evää myös itseltään fluffipisteiden saannin.

Ajattelin vain muistuttaa asiasta.

Mysterous: Onko pätevää syytä vieläkään tullut miksi sinun nimeäsi ei näy osallistujalistassa?

[hval]

Kyllä se näyttäisi, että voisin saada nuo maalattua, eli kai se kannattaa ilmoittautua niin ei voi perääntyä

Jos et saa kääppiä maaleihin, niin ilmoita mitä tarvitset. Minulla on Manticin kääppiä armeijaksi asti. Tuon lainaan.

Josta sitten tulikin mieleeni. Onko kukaan sitä vastaan, jos kerätään joku tieto siitä, että ketkä ovat kenenkin kanssa vanhoja pelikavereita ja ollaan parittamatta heitä keskenään oli heidän turnauspärjäämisensä mikä hyvänsä? Näin kaikki saisivat uuden pelikaverin pöydän toiselle puolelle. Normaalistihan murskavoittajat pelaavat keskenään ja finaalissa on kaksi parhaiten menestynyttä, mutta mie itse osaisin arvostaa enemmän turneeta, jossa en pelaisi pelkästään lapsuuden ystävieni kanssa.

Kiitos, yritän kovasti saada nuo omat maalattua kun on hyvä dediskin. Ilmoittelen jos tulee tarve

Mulle sopii hyvin myöskin tuntemattomat vastustajat: ilmoittautuneista Paavo J on pelikaveri

[Darksteel1]

Heippatirallaa!

Asioita tapahtui tässä lähipäivinä(tarkalleen ottaen eilen) ja käsiini suorastaan pötkähti lähes valmis armeija, jolla ajattelin lähteä vastoin järjen hiventä sotimaan ilman treeniä ja sen kummempaa syvempää harkintaa. Tunnen, että himoittu aakkospussi on kohta käsissäni, sillä hauskaahan tänne on tultu pitämään eikä veret suussa pelaamaan. Kyseessä on siis armeija, jollaista ei ole vielä ikinä tullut itselle vastaan ja ei tässäkään turnauslistauksessa vielä ole edustettuna. Mikä on tämä mahtava ja mystinen armeija kysytte? Maat ja tantereet vapisevat, kun uljaat, hurjaakin hurjemmat verennälkäiset Goblinit rynnistävät kimppuunne.

Eli toisinsanoen, jos vain mahdollista (Ja Capitano lienee tyytyväinen, kun yksi Varangur poistuu ;D), niin vaihtaisin mahtavat Varangurini vähän vähemmän mahtavaan, mutta sitäkin pelokkaampaan Goblin röykkiöön :,P. Eli Kim Hyttinen - Goblins

Ugh!

[El Capitan]

Toivottavasti ei mennyt koko kesän kirjoitettu proosateksti nyt hukkaan. Ei taida mennä fluffi yksi yhteen vaihtamalla tekstin ihmiset hiisiksi.

Itseä alkoi puuduttaa päkäpäiden maalaamiset ja näkyikin suuresti maalausmotivaatiossa. Siinä missä pukkeja tuli 2kpl satseissa 1/3 maaleihin päivässä, niin haltsuja tuli 5kpl 2:ssa päivässä valmiiksi. Pakkohan sitä sitten oli heittää The Herd takaisin lootaansa odottamaan seuraavaa innostuksen puuskaa. Varapelaajan armeijana on Varangur.

Warband Horde 180p
+ Cavern Dweller 205p
+ Magus Conclave 110p
Elite
+ Skald 75p
Mounted

Bloodsworn Regiment150p
Guise of Deceiver
+ Magus Conclave 110p
Elite

Bloodsworn Regiment 150p
Guise of Deceiver
+ Magus 125p
Elite, Fenulian Crystal

The Fallen Regiment 165p
Dwarven Ale
+ Horse Riders 115p
Bows
+ Horse Riders 115p
Bows

On niin kova lista, että heittäkää kaikki toivo kaivoon heti tältä seisomalta. Tai vaihtoehtoisesti pakottakaa bitsiboksin terävimmän keihään avulla joku kaveri vielä pelaamaan ja sassiin. Muistakaa myös iltarukous, että kukaan ei ole poissa turneepäivänä. Ei tartte pelata sitten tätä vastaan kentillä. Saadaan myös täysi turnaus, joka sekin on ihan jees.

Kiitos kesäkurssi talousmatematiikan ja lähestyvän kokkeen, saatan menettää kaikkien kunnioituksen ja arvostuksen.

[Darksteel1]

Kim Hyttinen – Punakiven Goblinien tarina

Skarsnik Hiidenhammas katsoi kysyvästi tärkeintä neuvonantajaansa velho Blurk Riipikiveä. Kaiken nähnyt goblinien kuningas ei osannut päättää, noudattaako goblinien perinteitä, vaiko ottaa riski ja tehdä jotain uutta ja mullistavaa heimollaan. Punakiven heimo oli kuitenkin laajalti tunnettu Kriegsholmenin metsien kiusankappaleina ja kauppakaravaanien ryövääjinä.

Ajat olivat kuitenkin kovat ja saastaiset ihmiset, ynnä muut matkalaiset olivat lisänneet karavaanien vartiointia alueella. Jokaisella ryöstöreissulla tappioita tuli enemmän ja enemmän. Oli keksittävä jotain muuta, mutta tätä Punakiven heimo oli tehnyt jo aikojen alusta asti. Mikä siis neuvoksi?

Blurk mietti ja mietti niin paljon kuin älykkäin goblin nyt vain pystyy miettimään. Hän sulkeutui kammioonsa päiviksi tekemään mustia taikoja ja hakemaan vastauksia toiselta puolelta. Lopulta hän sai näyn, joka oli mullistava Punakiven heimon kohtalon.

Blurk säntäsi päiväkausien mietintöjen jälkeen Skarsnikin puheille ja sanoi seuraavaa;
”Meidän on aika murtautua perinteistämme, jotka kahlitsevat meitä. On aika lähteä liikkeelle ja löytää meille oma Punakiven valtakunta. Teemme historiaa yhdessä, vaikkei siihen kukaan uskoisi. Täällä ei ole enää mitään muuta meille, kuin varma tuho, sen olen nähnyt.”

Skarsnik pomppasi ylös valtaisuimeltaan, jos kasaa risuja voi siksi kutsua. ”Tuohan on aivan hullun puhetta, ei meistä ole lähtemään pois näistä tutuista metsistä. Vaikka meitä onkin runsaasti, niin miten pärjäämme muille kansoille? Me olemme vain piskuisia goblineita.” Pahaenteinen virnistys nousi Blurkin kasvoille. ”Ei hätää Skarsnik hyvä, minulla on keinoni saada meille vähän vahvempaa lihasta avuksi. Asioita tapahtuu tälläkin hetkellä kun puhumme. Luota vain minuun.”

Kului päiviä ja viikkoja ja lopulta heimo oli valmis lähtemään liikkeelle. Skarsnik vilkuili hämmentyneenä, mutta samaan aikaan itsensäkin yllätten pienellä ylpeydellä. Goblineita oli matkamuodostelmassa silmänkantamattomiin, mutta sen lisäksi niiden sekaan oli jostain liittynyt kymmenkertaa suurempia otuksia metsän syvyyksistä. Peikkoja ja jättiläisiä oli liittynyt mukaan suureen vaellukseen paremman elämän toivossa. Jopa peikkojen päällikkö Urug teurastaja oli päättänyt tulla johtamaan omiaan. Skarsnik ei tiennyt minkälaisia taikoja Blurk oli tehnyt saadakseen suuremmat otukset vakuutettua liittymään mukaan, mutta ei häntä oikein kiinnostanutkaan. Pääasia, että nyt heillä saattoi jopa olla mahdollisuus muuttaa tulevaisuutta ja luoda jotain uutta. Punakiven heimon oli aika ottaa se, mikä sille kuului.

[Ipp3]

Jo vuosia välit Kääpiöiden ja Basilean Hegemonian välillä ovat olleet kireät.

Rajasodat ovat seuranneet toisiaan ja tavoilleen uskollisina kuningas Gollochin leegiot saarsivat Pohjoisen Prefektoraatin tullimaksuista käytyjen neuvotteluiden kariuduttua jo viidennen kerran.

Pohjoisten Armeijoiden Eksarkki, Belisarian Artaxos on käynyt harkittua ja vähäeleistä kamppailua piirittäviä joukkoja vastaan jo kuukausia, kun käsky saapua pikimmiten Hegemonian sotilasmahdin ytimeen, Sparthan Akatemiaan saavuttaa Belisarianin. Vain Hegemonian kylmät ja etäiset jumalat, Hohtavat, tietävät miksi.

Uhkaavatko uudet viholliset? Miksi Belisarian kutsutaan Akatemiaan kesken kiihtyvän rajakiistan?

https://www.dropbox.com/s/zxlqs5wgc3ayv ... s.pdf?dl=0

Linkin takaa löydät kertomuksen joka saa taatusti noppakätesi (tai pilkkusääntövaistosi) tutisemaan!

[Zymeth Salkir Dkhan]

Vain raha…

No niin, tulen tulen niistä pienistä sirpaleista, jotka muodostuivat kun muinainen Primovantorin ta-savalta romahti. Alue, jota Perimyskuningaskunniksi nimitetään, koostuu pienistä kaupunkivaltioista, tai korkeintaan muutaman kylän ja aatelislinnan kokonaisuudesta. Olemme riitaisia jo keskenämme ja nyt nuo seipään nielleet basileialaiset ja pohjoisen varjaagit uhkaavat meitä. Kumpikaan ei tajua, että mosaiikkimme ei ole ryösteltävä, tai tarvitse ”suojelua”. Me elämme kaupankäynnistä ja tavaroiden liikkumisesta, hajanaisuudesta on tullut voimamme. Lisäksi menninkäisiä ja muita ei-ihmisiä ryömii vapaan kaupan esteeksi.

Nyt nuo ylpeät Basileiasta ja karvaiset barbaarit pohjoisesta haluavat käännyttää meidät, tai ryöstää ja tappaa meitä. Joudumme olemaan hirviön ja ylpeilevän vapauttajan välissä. Samalla rahantulo voi tyrehtyä. Siksi Kauppahuone päätti muodostaa Vapaakaupunkien armeijan, me puolustamme vapaa-ta kauppaa hyvyyden, tai pahuuden sijaan. Minulle uskottiin yksi armeija komentooni.

Kuulun siniseen armeijaan. Nimi tulee kodistamme, Genezasta, jonka asenteen merenkulkuun perin jo nuorena ja lähdin etsimään seikkailuja. Nyt elämä on kohdellut minua hyvin, johdan miehiäni ja lisäansiot käytän omaan magian opiskeluun. Sotilaani ovat samanlaisia kuin minäkin. Olivat he sitten keihäsrivistössä, raskaita kaartilaisia, tai hevosmiehiä, he kaikki ymmärtävät kysynnän ja tarjonnan lain. Oikeastaan ainoa mikä yhdistää armeijaani on raha ja vain raha. He tulevat kaikkialta pienistä kuningaskunnista ja kaupunkivaltioista. Värikäs ja niin inhimillinen armeija.

Meillä ei ole kysyntää niin pahoille kuin hyvillekään, vain vauraudelle. Minä, Ardeshir Shirazid, tu-len suojelemaan Kauppahuoneen etua ja kaupunkivaltioiden asemaa tänä hirviöiden ja enkelien aika-kautena. Apuna minulla on velho Villier De Giac.

Nyt on aika tarttua aseisiin, ladata varsijousi, rakentaa tykkejä ja laittaa sotaloitsut muistiin. Mutta Seuraajakuningaskuntien armeija on valmis haasteisiin, meitä on paljon ja tulemme puolustamaan vapaata kauppaa, lisäksi sotimisesta rikastuu hyvin.

[Raaka-Arska]

Jor-Ma oli odottanut tilausuuttaan kauan. Hän oli jo mielessään alkanut epäillä että hänet lopulta haudattaisiin tänne surkeaan pohjoiseen provinssiin, eikä enää koskaan pääsisi näkemään enää mahtavaa Kultaisen Sarven kaupunkia. Nyt Jor-Ma näki hetkensä koittaneen kun yllättäen useampikin joukko vihollisia on saapunut haastamaan Basilean mahdin tässä syrjäisessä provississa. Tämä on minun hetkeni! Hohtavien siunauksella voitosta ei ole pienintäkään epäilystä.

Voiton merkit ovat selkeät sillä jopa salaperäiset Elohit ovat lentäneet hänen joukkojensa tueksi. Nyt viholliset on vain murskattava ja häpeällinen karkoitus on lopultakin unohdettu.

Jor-Ma käänsi pantterien vetämän vaununsa kohti pohjoista ja komensi joukkonsa liikkeelle. Pappien veisatessa Basilean kurinalaisten asemiesten rivit aloittivat marssinsa.

[penaurkuri]

Kalle Antikainen, Ropecon 2017 – Forces of the Abyss – Kromuksen haaste

Syvyyksissä kaikki oli rauhallista ja sehän se vasta ärsyttikin Kromusta. Inexia oli kaikessa mahtavuudessaan syössyt pohjoiset kansat tuhoon pitkän tuhokampanjansa aikana. Ai miten Kromus muisteli noita hienoja vuosia. Syvyyksien ylipiruna hän oli johtanut omaa armeijaansa ja syössyt kuolevaisten sieluja kadotukseen enemmän kuin oli edes kuvitellut olevan mahdollista. Hän oli lentänyt taistelukentän yllä kuin itse kuolema, laskeutuen vain hetkeksi maahan niittämään julmaa satoaan. Veri virtasi, sielut itkivät ja Kromuksen voimat kasvoivat! Kunnes Inexia saapui pohjoiseen.

Inexia, syvyyksien Suur-raivotar, ylipiru jota Kromus inhosi koko olemuksellaan. Tämä pyrkyri oli vienyt Kromuksen kunnian, hänen valloituksensa ja satonsa. Miten ihmeessä Inexia oli koskaan noussut oman armeijansa ylipiruksi, ei moinen ollut arvonimensä väärti! Inexia toi mukanaan uuden tavan sotia ja kylvää kuolemaa. Hän lensi armeijoiden yllä nauraen julmasti ja lähettäen helvetin salamat pahaa aavistamattomien kuolevaisten niskaan. Yhdellä ruoskansa heilautuksella Inexia poltti tuhkaksi vihollisten jalkaväkeä ja kylvi kuolemaa taivaalta.

Kromus oli varma, että Inexiasta ei voi olla mihinkään mitä kunnon ylipirun pitäisi olla, voimakas, julma ja pelko taistelukentillä. Inexia kantoi mukanaan suurta taistelukirvestä mutta harvoin edes hyödynsi sitä, koriste varmaan vaan moinen. Inexia oli häpeäksi syvyydelle!

Aiemmin Kromus oli joutunut antamaan periksi Inexian vallalle. Hän oli haastanut pyrkyrin kilpaan kuolevaisten sielusta, se armeija joka saa verisemmän sadon saa yliherruuden pohjoisen kampanjassa. Aluksi Kromus oli varma voitostaan ja heittäytyi täydellä raivollaan taisteluun. Mutta taistelut vierivät eteenpäin ja lopulta tulos oli selvä, Inexia oli pohjoisen karmiva hallitsija, ei Kromus.

Tätä muistellessaan Kromuksen veri alkoi kiehua silkasta raivosta. Hän oli matkalla kohti Inexian valtaistuinta, kääpiökansan viimeisen tuhotun vuoristolinnan huippua. Kromuksen kiivetessä portaita kohti huippua hän saattoi kuulla Inexian koirien haukuntaa tornin uumenista. Inexia oli aina pitänyt näistä nopeista ja julmista pedoista, ennen nämä jalot pohjoisen sudet olivat liikkuneet vapaina vuoristossa kunnes syvyys oli ottanut niiden nälän ja pelon omiin tarkoituksiinsa. Kromuksen mielestä ne olivat ainut asia, mistä Inexia oli ollut oikeassa.
Saavuttuaan tornin huipulle hän näki valtaistuimen, suuren tuolin joka oli kasattu vuoristolinnan entisten omistajien luista. Tällä istuimella loikoili Inexia, suuri kirves lojui lattialla hänen kavioidensa juurella. Inexia leikitteli ilmeisesti uuden koiransa kanssa antaen tällä vähän väliä iskuja salamaruoskallaan, paha sanoa oliko koiran uikutus iloa vai tuskaa…

”Inexia! Olen tullut haastamaan sinut pohjoisen valtaistuimesta!” Kromus julisti ja veti aseensa esiin.

Välittömästi Inexian tulenlietsoja pirut heräsivät valtaistuimen ympäriltä ja alkoivat osoittaa Kromusta hehkuvilla sormillaan. Mutta kaikkien yllätykseksi Kromus laskikin aseensa maahan ja perääntyi pari askelta.

”Mitä tämä on?” Inexia kysyi huvittuneena ja jatkoi ”Etkä tullutkaan tänne haastamaan minua kaksintaisteluun?”

Kromus tiesi että se olisi ollut turhaa, hän oli raivopetojen prinssi mutta ei mikään aivoton idiootti. Jos hän haastaisi Inexian suoraan tässä ja nyt hän vain käskisi tulipirujensa lopettamaan taiston ennen kuin taisto ehtisi edes alkaa. Syvyyksien ylipirut olivat johtajia, armeija on valtaa. Mutta hänellä oli toinen juoni mielessään.

”Sinä olet istunut jo monta vuotaa pohjoisessa. Kaikki kuolevaiset on tuhottu alueelta. Olisiko aika lähteä jo sotapolulle...vai oletko saanut jo tarpeeksesi?” Kromus jäi odottamaan vastausta.

”Hahaha! Minäkö tarpeekseni?!” Inexia nauroi ja heitti ilmeisesti hieman liian suuren salaman koiraansa sillä se pötki pakoon vähäinen turkkinsa tulessa. ”Sinäkö muka olisit johtaja uudelle hyökkäykselle etelään? Kromus häviäjä?” Inexia ilkkui ja nousi ylös valtaistuimeltaan.

”Ehkäpä vuodet ovat tehneet sinusta heikomman kuin luuletkaan...” Kromus aloitti mutta hammastaan purren rauhoitti itsensä. ”Haastan sinut uudestaan pohjoisen valtaistuimesta kilpaan kuolevaisten sieluista, aivan kuten teimme viimeksikin. Etelässä on paljon liikettä, useat kansat ovat jälleen valmiina ottamaan yhteen, taistelukenttä on meille katettu”

”Hahaha! Otan haasteesi vastaan, en tosin tiedä miten muka luu...”Inexia aloitti mutta Kromus keskeytti sanoen ”Kumpikaan meistä ei saa lentää”

Seurasi hetken hiljaisuus kunnes Kromus jatkoi ”Haastan sinut taistelemaan jalan kuin muutkin pirut, joudumme käyttämään voimaamme ja oveluuttamme ja ainoastaan pelkurit lentäkööt karkuun taistelukentältä. Uskallatko ottaa haasteen vastaan? Vai etkö ole ylipirun siipiäsi ansainnut?” Kromus tiesi että tämä sattuisi Inexiaan. Hän oli kaikki nämä vuodet levittänyt julmaa huhua, jonka mukaan Inexia ei ollut ansainnut ylipirun siipiään taistellen kuten kaikki muut vaan juonimalla ja polttamalla salamallaan toisen pirun joka oli saamassa ylennyksen. Huhu oli toiminut täydellisesti ja Inexia oli raivostunut ihailtavasti.

”Hah! Otan haasteesi vastaan raivopeto! Lentäkööt vain pelkurit!” Inexia julisti ja noukki suuren kirveensä maasta. Kromus hymyili, kumarsi, otti takaisin aseensa ja lähti kohti portaita. Juoni oli toiminut kuten pitikin. Inexia ei lentäisi taistelukentän yllä, hänen salamansa eivät saavuttaisi täyttä tehoaan. Mutta Kromuksella olisi omat aseensa, toinen niistä syvyyksien miekka ”Näkevä tuli”, jonka liekit paljastaisivat vihollisen liikkeet ennen kuin ne tapahtuvat. Kromus tietäisi minne iskeä ennen Inexiaa, hän tietäisi missä olla ja mihin aikaan, pohjoisen valtaistuin olisi hänen!

Kromus nauroi matalaa kumisevaa nauruaan kun hän laskeutui portaita. Hänestä tulisi uusi pohjoisen pääripu! Kaikki pelkäisivät pian nimeä: Kromus!

Lista:

Inexia – Suur-raivotar (Archfiend of the Abyss)
-Lighting Bolt
-Inexian salamaruoska ???

Kromus – Raivopetojen prinssi (Archfiend of the Abyss)
-Lighting Bolt
-Näkevä tuli ???

Inexian Helvetinkoirat (Hellhounds Troop)
Inexian Helvetinkoirat (Hellhounds Troop)
Inexian Helvetinkoirat (Hellhounds Troop)
Inexian Helvetinkoirat (Hellhounds Troop)

Vihankylväjät (Lower Abyssals Horde)
-Kahden käden aseet

Tulenlietsojat (Flamebearers Regiment)

[Mysterous]

Kauheaa ryhmäpainostusta Capitanilta ja Ipp3ltä.

Teemu Hemminki ilmoittautuu mukaan. Armeija toistaiseksi ? kun ei tiedä otanko haltiat, örkit vai epäkuolleet mukaan.

[Arctopithecus]

Nuoren Gregorin Kärsimykset

Hiisikapteeni ei vieläkään voinut uskoa onneaan. Viimeinkin. Viimeinkin, hänen kykynsä oli huomattu. Hän, Gregor Gitbag, Gobin suvun ylin ylpeydenaihe, oli saanut henkilökohtaisesti Kädeltä tehtäväksi johtaa mahtavaa armeijaa kenraalin roolissa. Todellisuudessa kyseessä oli toki vain pienehkö osa koko Rautalegioonaa, mutta Gigin silmissä pääosin Suur-Urukeista koostuva joukkio oli suurinta ja mahtavinta mitä Pihan pajoista oli sotatantereelle kuunaan lähetetty."Luigi!" Gigi vinkaisi ja loikkasi suurieleisesti uskollisen, joskin kirppuisen ja syyläisen, ratsunsa selästä. Hän pystyi vain huonosti peittämään innostustaan siitä, että sai nyt pomottaa veljeään oikein Suuren Velhon mandaatilla.

Paikalle kipitti huoliteltu hiisi mustan kirppusäkinkuvatuksen kantamana. Tämä tyylitietoinen keikari oli Leonardo Gitbag, Gigin ensimmäinen luutnantti, veli ja puolisiskonsa, Ola Onnettoman, nuorin vesa. Luigin oli määrä kokea ensimmäinen taistelukosketuksensa tällä sotaretkellä.

"Mitä oi suuri Ylimajuri?" pikkuveli vastasi tärkeillen. Hänkin oli kovin ylpeä perheelleen langenneesta kunniasta sekä omasta korkeasta asemastaan Gigin kaksihiisisessä komentoketjussa.
"Onko kaikki valmista?" Gigi kysyi katsellen suurrellisesti kaukaisuuteen, "Onko Rauta öljytty, eläimet ruokittu ja ruuti pidetty kuivana?" Luigi nyökkäsi vimmatusti saaden korean sulan hänen kypärässään vaappumaan villisti. Tuon sulan Luigi oli pienenä hiidenpentuna omakätisesti varastanut epäonniselta kauppamieheltä, ja vaikka se olikin vuosien saatossa melkoisesti rähjääntynyt, se ei estänyt Luigia kantamasta sitä elämänsä huipullaan olevan riikinkukon ylpeydellä. "Viimeiset valmistelut ovat menossa. Kaikki kunnossa!" hiisiluutnantti raakkui.

Gigin armeijan - tai "tuhopataljoonan", kuten suuri ylikenraalimarsalkka muodollisesti johtamaansa joukkiotaan itse kutsui - tehtävänä oli taata Pihan vaikutusalueen jatkuminen pohjoisen suurille tasangoille saakka, mikä käytännössä tarkoitti kaikkien alueelle ajan saatossa pystytettyjen linnoitusten ja vartiotornien valtaamista tai tuhoamista. Tähän tarkoitukseen pieni ja ketterä joukko oli varustettu vihaisilla valtavia kahden käden miekkoja kantavilla Suur-Urukeilla, raskailla piiritysvarsijousilla sekä Suuren Velhon uusimmalla keksinnöllä, Salamatulella, joka pystyisi murtamaan vahvimmankin kivilinnoituksen puolustukset. Piiritysosastoa tukemaan joukko oli muutoin varustettu liikkuvaa sodankäyntiä varten suurilla vaunuilla, jotka pystyivät kantamaan raskaan aseistuksen, mutta jotka voitiin taistelun tapauksessa myös yhtä hyvin valjastaa vihollisten kilpimuurien murskaamiseen. Itsepuolustukseksi mukana oli myös kohortti Seiväs-Urukkeja, joille eivät edes pohjoisen tasangon hevosruhtinaat mahtaisi mitään. Lisäksi mukana oli myös Gigin intohimoisen, joskin varsin yksipuoliseksi jääneen, rakkauden kohde: Hilda.

Niin, ja luonnollisesti mukana oli myös Gitbagin klaani hiisiritareineen, jotka nopeilla susiratsuillaan pystyivät taittamaan pitkiä matkoja nopeammin kuin yksikään Urukki. Ritareita johti Gigin ja Luigin klaanin vanha, viisas ja ikäistään irstaampi pää, Lucius Gitbag.

Erikoinen komentorakenne oli Suuren Velhon yritys varmistaa hyödyllisten, joskin yleensä varsin ennakoimattomien hiisiensä lojaalius. Hänen luottamustaan päätöksensä järkevyyteen ei varmasti haitannut, että suur-Urukeista Käden käsin kasvattama armeija oli käytännössä moitteettomasti ja itsenäisesti toimiva sotakone, joka ei suuremmin johtoa tarvinnut. Mutta sitähän ei rintaansa röyhistelevälle hiisimarsalkalle tarvinnut kertoa.

Valmistelujen päättyessä tuli motivaatiopuheen aika. Näihin tilaisuuksiin Gigi mielellään turvautui urukkilipunkantajansa, Hans Hanslankarin, Käden sanansaattajan tarjoamiin apuihin. Hänen oma hiisiäänensä ei kuitenkaan kantanut kylliksi ja sillä oli lisäksi hieman nolostuttava taipumus muuttua piipittäväksi kraakunnaksi Gigin innostuessa liikaa. Gigi viittoi Hansin paikalle ja siirtyi itse hieman syrjempään, luotetun kirppusäkkinsä taakse. Kylmät väreet kulkivat hänen kyömyistä hiidenselkäänsä pitkin, sillä hän tiesi mitä tuleman piti. Hans, valtava urukki, jonka lippua koristi heidän kaikkien valtiaan merkki, asteli rautahaarniska rymisten Gigin ohi kallionnokalle. Hän asetti rautaisen lipputankonsa kiveä vasten niin, että kipinät lensivät, ja aloitti puheensa, johon oli samalla yhtyvä koko Rautasoturisto:

"RAAAAARRR!!"

Puhe oli päättynyt. Oli aika sotia.

[Jasper]

Jos vielä mahdollista niin Jasper Sarinko osallistuu mukaan Brotherhoodin joukoilla. Pahoittelut varapelaajalle jos nyt vein sinun paikkasi.

[anaking]

Antti Rautsi, Varangur

Korgaanin maihinnousu

Viimeisten vihollislaivojen upotessa Ardaal the Trickster käänsi huomionsa rannalla odottelevaan vihollisarmeijaan. Vihollislaivasto oli ollut liian pieni vastustamaan hänen laivastoaan, joten vihollinen selvästi toivoi pysäyttävänsä maihinnousun maalla. Ardaal ei kuitenkaan välittänyt tästä. Hänen kuninkaansa oli määrännyt hänet luomaan jalansijan vihollisen alueelle, minkä Ardaal myös aikoi tehdä.

Ensimmäinen hyökkäysaalto lähti liikkeelle. Pääasiassa kevyistä aluksista koostuva aalto sai heti vihollisen sotakoneiden huomion. Useita aluksia tuhoutui matkalla, mutta useampi pääsi perille. Alusten rantautuessa reaver-sotilaita hyppäsi aluksista rannalle ja lähti hyökkäämään vihollista kohti. Vihollinen vastasi nuolisateella, mikä kaatoi monia ja esti reavereita pääsemästä vihollislinjoille yhtenä ryhmänä. Ardaal ei kuitenkaan välittänyt sotilaidensa kohtalosta. Reaverit olivat menettäneet järkensä palvellessaan Korgaania, minkä takia kuolema taistelukentällä voitiin pitää armon osoituksena.

Ardaalin merkistä isoista sota-aluksista koostuva hyökkäysaalto lähti liikkeelle. Oli Ardaalin suunnitelman vaikein vaihe. Isommat ja hitaammat alukset olivat helppoja kohteita vihollisen sotakoneille, jolloin Ardaal saattaisi menettää armeijansa selkärangan. Tätä miettiessään Ardaal kuitenkin huomasi sotakoneiden tulituksen lakanneen. Vilkaistessaan rannalle Ardaal tiesi suunnitelmansa onnistuneen.

Vihollisen selustaan oli ilmestynyt iso ratsuväestä, tundra susista ja pohjoisen pimeimmistä luolista löytyneistä hirviöistä koostuva armeija. Tämän armeijan Ardaal oli määrännyt rantautumaan tuhansia kilometrejä suunnitellusta taistelupaikasta ja koukkaamaan vihollisen selustaan tappaen samalla kaikki, jotka voisivat kertoa joukkojen liikkeistä. Ajatus että armeija voisi liikkua niin pitkän matkan vihollisen tietämättä oli mahdoton, mutta vihollisjoukkojen reaktioista päätellen mahdoton oli onnistunut.

Sota-alusten rantautuessa Ardaal tiesi voittaneensa. Korgaan oli saapunut näille rannoille.

[Ilmarinen]

Ukko Kaukua, Kingdoms of Men

”Ennen jumalsotia Ophidian pohjoisosassa sijaitsi rikas ja mahtava kuningaskunta. Kuningaskuntaa hallitsi kuningas, jonka valitsi eliniäksi Perunin veljeskunta. Veljeskunta oli hyvin vanha ja vaikutusvaltainen ja se sai johdatuksensa Perunilta vuodenkierron ja uudistumisen jumalalta. Heidän tehtävänään oli uuden kuninkaan valitsemisen lisäksi huolehtia sadonkorjuun, talveen valmistautumisen ja hautaamisen liittyvien rituaalien toimittamisesta. Vuosien varrella veljeskunta oli kerännyt merkittävän omaisuuden pääasiassa kiitollisten aatelisten ja talonpoikien runsaista lahjoituksista.
Kaikki kuitenkin muuttui Fenulian peilin pirstaloitumisen jälkeen, jolloin kaikki jumalat jakautuivat kahtia. Perun ei tehnyt poikkeusta. Hänen paha puolensa Marzanna ja hyvä puolensa Jarilo selviytyivät kuitenkin molemmat jumalsodista hengissä ja Perunin veljeskunta onnistui kuin ihmeen kautta välttämään tuhoutumisen. Vaikka sota oli merkittävästi heikentänyt veljeskuntaa, se pyrki yhä jatkamaan pyhää kutsumustaan entiseen tapaan, sillä poikkeuksella, että nyt palvottavia oli kaksi yhden sijaan.
Perunin kahtiajakautuminen toi myös mukanaan veljeskunnalle uusia tehtäviä tärkeimpänä niistä tasapainon säilyttäminen kahden alati keskenään kilpailevan voimakaan jumalolennon välillä. Sillä kuoleman, talven ja yön jumalatar Marzanna ja syntymän, kesän ja päivän jumala Jarilo kävivät alati kamppailua hallinnasta ja toisen pääseminen niskan päälle voisi olla kohtalokasta koko Mantican kohtalolle.
Tilanteen tasauduttua ja rauhallisten aikojen jatkuttua vuosisatoja, he olivat onnistuneet keräämään jälleen huomattavan omaisuuden ja vaikka se ei vetänyt vertoja kultakausien rikkauksille oli taloudellinen pohja silti hyvin vakaa. Veljeskunnalla oli edelleen myös huomattavaa poliittista valtaa, vaikka se joutuikin kilpailemaan erilaisten silmänkääntäjien, pyrkyreiden ja kerettiläisten kanssa paikasta auringossa. Sillä oli edelleen vakaa kannatus maalaisten ja joidenkin esi-isiensä perinnölle uskollisten korkeasyntyisten aatelisten keskuudessa.
Lopullinen voitto kilpailevista uskonnoista saatiin ylipappi Grotzkan johdolla. Hänellä oli nimittäin loistava poliittinen pelisilmä - ominaisuus joka monilta hänen edeltäjiltään ja seuraajiltaan puuttui – jonka avulla hän onnistui kääntämään paikalliset pikkuruhtinaat ja lordit toisiaan vastaan. Seuranneessa sekasorrossa hän kaappasi vallan itselleen uskollisina pysyneiden aatelisten avulla. Palkinnoiksi vaivoistaan he saivat korkeat asemat seuranneessa pyhän kuu auringon keisarikunnassa, jossa korkeinta asemaa piti korkea pappiskeisari, jonka valitsi virkaansa ylipappien neuvosto.
Näistä vakaista lähtökohdista veljeskunta saattoi pohtia tulevaisuuttaan pidemmällä tähtäimellä, kun jokaisen tienhaaran takana ei vaaninut uutta katastrofia, joka olisi uhannut hukuttaa maailman alleen. Näinä aikoina alkoi veljeskunnan keskuudessa viritä uusi suunnitelma. Entä jos tasapainon ylläpitäminen ei olisi riittävää, kuinka olisi jos kaksi keskenään riitelevää osapuolta sulautettaisiin jälleen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä idea oli tietenkin aikanaan hyvin radikaali, eikä aluksi saanut suurta kannatusta, mutta vuosien kuluessa mielipiteet suopenivat ja avasivat ovia uusille kokeiluille ja tutkimuksille, joiden perimmäisenä tavoitteena olisi Perunin uudelleen yhdistäminen.
Nämä tutkimukset veivät veljeskunnan voimakkaimmat papit ja velhot pitkille tutkimusmatkoille kadonneisiin kaupunkeihin, muinaisiin temppeleihin ja unohtuneisiin kirjastoihin etsimään kauan sitten kadonnutta voimakasta taikuutta ja tietoutta, joka oli lähtöisin jumalista itsestään. Nämä matkat eivät olleet vaarattomia, sillä hylätyillä paikoilla oli usein piileskelemässä jumalsodan aikana piiloutuneita pimeän olentoja ja muita hirvityksiä, jotka maailma oli jo kauan sitten ehtinyt unohtaa. Tutkimuksella oli kuitenkin hintansa ja näinä aikoina monet hyvät miehet joutuivat kuolemaan synkissä loukoissa kaukana kotoa joskus perättömien vihjeidenkin perässä, mutta riski kannatti, ja vääjäämättä ymmärrystä ja tietoa kertyi jopa yli kaikkien odotusten.
Näitten uusien tietojen rohkaisemana veljeskunta aloitti entistä laajemmat etsinnät hyödyllisen informaation keräämiseksi. Näihin aikoihin jouduttiin myös karvaasti toteamaan, että edistys ei aina ollut mahdollista ilman väkivaltaa ja valloittamista. Kun diplomatia ei riittänyt, turvauduttiin sotaan. Aluksi veljeskunnan armeija koostui pääasiassa Sathoin palkkasotureista ja muista palkkamiekkoista. Kuitenkin havaittiin, että palkka-armeijan ylläpitäminen oli jopa veljeskunnan suunnattomilla rikkauksilla ylivoimainen tehtävä ja tilanteeseen oli saatava muutos. Joukoissa oli jo aikaisemmin taistellut vapaaehtoisina nuoria aatelisia, joiden usko paloi kirkkaana, joten päätettiin, että alueen aatelissukujen tuli luovuttaa esikoisensa veljeskunnan koulutettaviksi. Ne jotka eivät totelleet, tuhottiin maan tasalle. Näin saatiin korvattua rahanahneiden palkkionmetsästäjien joukkio uskollisilla ja ensiluokkaisesti koulutetuilla sotilailla, jotka muodostivat armeijan eliitin. Alhaisemmista talonpojista värvättiin jousimiehiä ja huoltojoukkoja. Joukoissa taisteli yhä jonkin verran palkkamiekkoja, mutta he olivat nopeasti syrjäytyvä vähemmistö veljeskunnan laajassa sotakoneistossa.”
-Mantican kansojen historia 2668

Nyt oltiin lähellä läpimurtoa, kaukana kylmässä pohjolassa oli havaittu voimakkaita taikuuden jäänteitä ja sitä tutkimaan oli lähetetty yksi veljeskunnan merkittävimmistä velhoista Ivan vanha. Hänen seurakseen oli lähetetty myös mittava armeijan osasto ja eräs hyvin asiansa osaava palkkamiekka, sillä hän oli tunnettu erinomaisena strategina ja vaikka Ivan ei sitä koskaan myöntäisikään, tämä taito häneltä puuttui täysin. Näin tämä retkue matkasi halki Mantican kohti muinaista päämääräänsä.
Leiri oli pystytetty lähelle virtaavaa jokea. Sen vesi oli kylmää virtasi vuolaana ja kirkkaana uomassaan. Joki poukkoili ja mutkitteli alas vuorenrinteitä joiden korkeilla ja utuisilla huipuilla sen alkulähteet sijaitsivat. Leirissä sotilaat olivat aterioimassa ja monet odottivat innolla tulevia koitoksia, sillä nyt oltiin jo lähellä. Velho oli aistinut heidän lähestyvän voimakasta maagisen energian lähdettä, joka oli epäilemättä heidän määränpäänsä. Velhon tutkaillessa karttojaan teltassa osa kokemattomammista sotilaista oli alkanut käydä tyytymättömäksi. Sillä raskas matka oli vaatinut veronsa ja erityisesti ensimmäistä kertaa tositoimissa oleva ja pääasiassa maalaisista koostuva jousimiesrykmentti oli kokenut karvaan totuuden kohdatessaan taistelun, kunnian ja nopean kotiinpaluun sijaan kylmän, märän ja pölyisen tien ja huonon kenttäruoan.
”Taasko saamme pelkkää kauravelliä ruoaksi, tätä on syöty jo viikkotolkulla. Mitä mieltä on meidän täällä kärvistellä jos olemme jo kuolleet nälkään ennen kuin saavumme määränpäähämme?” valitti eräs nuori jousiampuja, joka ei ollut erityisen hurskas, sivistynyt tai kuuliainen, mutta hänen taitojaan jousen kanssa ei käynyt kiistäminen.
”Tämä ei ole vielä mitään yhtenä pitkänä talvena jouduimme pureskelemaan juuria henkiemme pitimiksi. Tämä on suurta herkkua siihen verrattuna.” sanoi eräs vanhempi keihäsmies särvittyään oman liemensä.
”Eihän tuo vielä mitään ole. Me jouduimme kerran pureskelemaan kenkiämme jotta edes saisimme pureskeltavaa.” sanoi eräs liioitteluun taipuvainen sotamies.
Karaistunut ja ylpeä sathoilainen palkkamiekka kuunteli tovereidensa keskusteluita huvittuneena ja tokaisi ironiseen sävyyn: ”Ir-joen vaelluksella emme syöneet emmekä juoneet mitään kahteen kuukauteen.”
Tyhmänpuolinen nuori aatelinen otti kuitenkin tästä nokkiinsa ja oli juuri avaamassa suutaan sanoakseen vastalauseen, kun velho-Ivan syöksyi teltasta viitta hulmuten ja vihaisena huusi:
”Hiljaa te houkat! Tuollaista mekkalaa pitämällä houkutatte kaikki örkit ja ties mitkä muut hirvitykset kimppuumme!” hän veti henkeä ja jatkoi kiivaasti ”Olen suorittanut tarvittavat laskelmat, rituaalit ja rukoillut puolestanne suuria jumaliamme. Olen myös määrittänyt voimanlähteen tarkan sijainnin. Marssimme aamunkoitteessa ja pitäkää silmänne auki, sillä kohtaamme todennäköisesti vastarintaa. Muutkin tavoittelevat tätä muinaista aarretta, emmekä voi sen antaa lipua käsistämme. Tämä on veljeskunnalle historiallinen hetki.”
Ja niin aamun ensimmäisten säteiden langetessa purppuraisina leirin ylle oli koko retkue valmiina taistoon. Sini-punaiset liput liehuivat tuulessa ja keihäänkärjet kiilsivät aamuauringossa. Miehet eivät tienneet mitä oli edessä, mutta heitä ei pelottanut vähääkään, sillä olivathan jumalat heille suosiollisia ja he tiesivät sen.