Taistelu Kislevistä
"Ast tasarak sinuralan krynawi," mumisi Pyrodeus ja siirsi sormensa osoittamaan lähenevää Luuranko joukkiota kohti. Heti kun hän oli lausunut loitsu sanat, hänen sormen päistään sinkoitui pieniä, mutta tappavia tuli panoksia joihin ei pystynyt katsoman suoraa. Kun hänellä oli nyt aikaa hengähtää vähän, hän päätti, että voi katsoa vähän ympärilleen. Hänen edessään ( noin 200:m metrin päässä) tulvi Luurankoja, Susia, Zombeja, Lepakoita ja Ghouleja. Kun hän katsoi sivuilleen hän näki miehiä siisteissä riveissä valmiina kohtaamaan vihollisten toisen aallon, mutta heidän kalpeilta kasvoiltaan kuvastui pelko jonka piti pois sydämmestä vain heidän keisarinsa Karl Franz joka kohosi kaikkien yli pelottomana ja mahtavana hahmona allaan hänen mahtava Griffoninsa Deathclaw.Sitten vihollisten toinen hyökkäys alkoi.
Pyrodeus puristi tiukasti sauvansa kahvaa jonka hän oli saanut itsensä tulivelhojen johtajalta Thyrus Gormanilta. Sauvaan sisältyi lataus jonka voi käyttää 1:den kerran, jonka jälkeen sauva tarvitsee 24 tuntia aikaa ladata itsensä, jonka jälkeen latauksen voi taas käyttää uudestaan. Loitsut alkoivat sinkoilla molemmin puolin kun molempien osapuolten joukot rynnistivät toisiaan päin. Pyrodeus huomasi rykmentillisen keihäsmiehiä joilla oli vaikeuksia pidellä Ghouleja pääsemästä läpi, mutta se ei huolettanut häntä vaan häntä huoletti luuranko rykmentti joka oli menossa keihäsmiesten sivustaan. "Nyt on oikea aika käytää sauvan lataus", Pyrodeus mietti ja suuntasi sauvansa kristalli pään etenevään luuranko rykmenttiin päin. "Iwanyrk", Pyrodeus lausui ja Luuranko rykmentin eteen kohosi monta metriä korkea tuli muuri jonka läpi Luurangot kulkivat pysähtymättä riveissä tullen toisella puolen muuria ulos tuhkana(jos jotkut alkavat ihmetellä miksi niin selitys on, että epäkuolleiden oivallus kyky ei ole niitä parhaimpia). Kun Pyrodeus yritti mielen voimallaan pitää muurin kasassa hänen takaansa alkoi kuulua outoja sanoja.
"Rynaviw nalarunsi karasat", mumisi Necromanseri jonka sormenpäistä sinkoutui tumman vihreitä palloja Pyrodeusta kohti. Suurin osa kipristyi hänen maagiseen suojaansa, mutta pari pääsi läpi polttaen ihoa niin, että se musteni kohdista joihin ne olivat osuneet. Kun Pyrodeus oli toipunut tuskasta hän aloitti vasta hyökkäyksen joka, ehkä tappaisi mustan velhon. Alkoi kova kilpajuoksu loitsujen lausumisessa jonka päättyessä toinen menehtyisi tai ainakin keskittyminen herpaantuisi. Pyrodeus alkoi muistella loitsun sanoja mieleensä ja alkoi mumista niitä. "Suh tangusmoipar astakular kalipar" hän mumisi, loitsut laukesivat yhtä aikaa. Pyrodeuksen pään päälle nousi musta pilvi josta alkoi sinkoilla tumman vihreitä, purppuroita ja punaisia salamoita, kun taas Necromanseryn päälle alkoi sinkoilla taivaalta pieniä ja palavia (halkaisijaltaan 5centtimetrisiä) kiviä. Molemman saivat monta osumaa, mutta kumpikaan ei viellä menehtynyt. Pyrodeus ja Necromanseri silmäilivät toisiaan hetken aikaa ja aloittivat taas yhtä aikaa loitsujen lausumisen.
Nyt Pyrodeuksella oli mielessä loitsu joka toisi hänen käteensä mahtavan tulimiekan joka tappaisi varmasti Necromanserin. Kun Pyrodeus oli lausunut loitsunsa hänen käteensä ilmestyi palava miekka joka säteili tulen mahtia. Pyrodeus lähti kävelemään Necromanseria kohti joka oli yhä uppoutunut loitsuunsa, mutta perääntyi samalla kun Necromanseri sai loitsunsa tehtyä. Pyrodeuksen kauhuksi Necromanseryn oikeassa kädessä alkoi kynnet pidentyä, siihen tuli mustia karvoja ja käsi alkoi muutenkin isontua. Pyrodeus aloitti hyökkäyksensä jonka tarkoitus oli katkaista tuo outo käsi. Kun hän löi Necromanseryä kohti, Necromanseri nosti vain kätensä Pyrodeuksen palavaa miekkaa vastaan. Pyrodeus järkyttyi perin pohjin kun hän huomasi, että käteen ei ollut tullut muuta vauriota kuin pieni viiru siihen kohtaan mihin hän oli lyönyt.
Sitten alkoi varmaan hurjin taistelu koko taistelun aikana sillä molemmat osapuolet olivat niin tasavertaiset, että mikään ei mennyt läpi. Necromanserin käsi hipaisi kerran Pyrodeuksen
vasemman käden olkapäätä joka puutui heti. Hetken taistelemisen päästä taistelijat erosivat mittailemaan toistensa kuntoa ja Necromanseri alkoi puhua."Turhaan vastustelet tulivelho sillä et pysty vastustamaan minun voimiani. Armeijanne on häviämässä ja Keisarinne on joutunut patti tilanteeeeeeeeeeeeeeeeen, mutta äkkiä hänen naurunsa muuttui kauhun kiljaisuksi kun hän lensi ilman halki päin isoa kiveä kauhean kuuloisen "rusahduksen" saattelemana joka tuli Necromanserista kun legendaarinen vasara Ghal Maraz osui häntä selkään. "Oletko kunnossa Pyrodeus", kysyi Karl Franz. "Kyllä herrani, mikä on tilanne", kysyi Pyrodeus. "Olemme ajaneet epäkuolleiden joukot melkein pois ja aiomme pystyttää leirin tähän",vastasi Franz. "Ahaa selvä, missä muuten Deathclaw on herrani?"Pyrodeus kysyi. "Lähetin sen takaisin Aldorffiin sillä se oli pahasti haavoittunut",Franz vastasi hiljaa, menemmekö tarkkailemaan leirin pystytystä?
"Olemme menettäneet kolmasosan joukoistamme ja moni on haavoittunut", totesi kolmanneen pataljoonan kapteeni Boris Garloff keisarille heidän kävellessään leirin halki. He olivat pystyttäneet leirin kallion kielekkeelle,sillä sieltä huomaisi vihollisen jo kaukaa. Kaksikon keskustelun keskeytti Pyrodeus joka ilmoitti, että hän oli lähettänyt kirjekyyhkyn opettajalleen ja ystävälleen Thyrus Gormanille. Kirjeessään hän pyysi Thyrusta tulemaan nopeasti paikalle viiden pataljoonan
kanssa. "Herrani, Thyrys Gorman saapuu viimeistään aamulla",totesi Pyrodeus. "Hyvä,mutta silloin saattaa ola liian myöhäistä sillä epäkuolleet hyökkäävät melko varmasti tänä yönä",huokaisi Franz,"saattaa hyvinkin olla ettemme selviä taistelusta", hän jatkoi.
Sitten yö tuli. Se oli kylmä,hyytävä ja pimeä yö jossa ei pystynyt näkemään kuin parin metrin verran eteensä. Pyrodeus oli kierrellyt ahkerasti leirin alueella luomassa pieniä valopalloja sinne tänne jotka hehkuivat outoa valoa sadanmetrin alueelle. Yö oli sujunut rauhallisesti puoleenyöhön asti kunnes alkoi tapahtua. Ensimmäinen havainto epäkuolleiden lähestymisestä oli Zombi lohikäärme joka lensi kuuta vasten ja laskeutui jonnekin metsään. Nyt Pyrodeus löysi itsensä keskeltä leiriä joka oli täydessä hälytyksessä. Jalkaväki muodostui rykmenteihin, kiäärimiehet menivät asemiinsa ja kapteenit menivät joukkojensa luo. Karl Franz oli itse ottanut komentoonsa ratsuväen ja valmisteli sitä muodostelmaan, velhot menivät rykmentien väliin tai taakse ja Pyrodeus nousi hevosensa selkään. "Pyrodeus pystytkö tekemään mitään tälle pimeydelle"!!!!,huusi Franz. "Enköhän",vastasi Pyrodeus. Pyrodeus otti kaapunsa sisältä käärön johon sisältyi loitsu joka toisi toisen auringon taivaalle(paljon pienemmän tosin). Pyrodeus alkoi lukea loitsukääröään ja lähistöltä alkoi kuulua susien ulvontaa. Kun Pyrodeus oli saanut käärön luettua ensimmäisen kerran hän kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja lausui jokaisen sanan vielä kerran voimakkaasti painottaen. Hänen sormistaan syöksyi kirkasta tulta taivaalle joka alkoi muodostua vähitellen suureksi palloksi. Oli kuin kunttilä olisi sytytetty keskellä pientä,pimeää huonetta ja Empiren miehet näkivät mitä heillä oli vastassaan ja he kalpenivat pelosta.
Niitä oli valtavasti. Luurankoja,zombeja,susia,aaveita,ghouleja ja lepakoita riitti varmaan viisi yhdelle Empiren miehelle joista jokainen loi pelkoa sydänjuuriin asti, mutta kaikista massiivisin näky oli vampyyri joka ratsasti zombi lohikäärmeellä. Sitten se alkoi, massiivinen epäkuollut armeija hyökyi kuin nousuvesi Empiren joukkoja vastaan jotka yrittivät pysyä urheina lähenevän pelon edessä. Ammuksia alkoi sinkoilla Empiren kivääri miehiltä, loitsut sinkoilivat molemmin puolin ja Karl Franzin vasaran iskut lennättivät epäkuolleita kauas hänen luotaan,mutta epäkuolleiden rivit vaikuttivat loppumattomilta.
Ennen taistelun alkua Pyrodeus oli tallettanut sauvaansa eri loitsun kuin viimeksi. Tällä kertaa sauvassa olisi lataus joka ampuisi tusinoitain tuli palloja. Pyrodeus ajatteli tällä kertaa pysytellä kaukana taistelun keskipisteestä jotta voisi paremmin keskittyä loitsuihinsa. Pyrodeuksen mietinskelyn kuitenkin katkaisi yhden Empiren kapteenin huuto. "Pyrodeus tule tänne".
Pyrodeus lähti juoksemaan kapteenin luo samalla kun hänen kaavun helmansa liehui hänen takanaan. "Näetkö tuolla metsän vieressä olevan Luuranko joukkion , juuri tuon keihäsmies rykmentin lähellä??? "Yritä pitää ne aisoissa sen aikaa kun keihäs miehet murtavat susien rivistöt". "Selvä, kunhan suojaat selustani sen aikaa". Kapteeni asettui Pyrodeuksen taakse ja Pyrodeus itse alkoi valmistella loitsuaan. Kun Pyrodeus oli saanut loitsunsa lausuttua, hän löi kaikin voimin sauvansa maahan ja maasta lähti tulinen polku kohti luurankoja. Kun tulinen polku saavutti luurangot maa luurankojen alla räjähti. Palavia luita sinkoili ympäriinsä. Pyrodeuksen helpotuksen kuitenkin lopetti takana seisovan kapteenin huuto. "Pyrodeus va......." Pyrodeus kääntyi ympäri ja huomasi kun kapteenin yläruumis katosi raihnaisen epäkuolleen lohikäärmeen kitaan, mutta enemmän häntä pelotti luisevan ratsastajan mielipuolinen katse. Pyrodeus jämähti vain hetkeksi paikoilleen noiden mielipuolisten silmien katseen kohdatessa hänen katseensa. Kun vampyyri oli lentänyt Pyrodeuksen ohi hän ikään kuin heräsi eräänlaisesta transsista kohdatakseen oudon ilmestyksen.
Sadan metrin päässä hänestä leijui nainen häntä kohti, mutta hän ei ollut mikä tahansa nainen. Hän oli aave joista Pyrodeus oli kuullut Empiren korkean taikuuden tornissa. Ne pystyivät tuhoamaan miehen kuin miehen vain katsomalla tähän, mutta kukaan ei tiennyt miksi miehet kuolivat niin äkisti. Pyrodeuksella ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä tätä kauemmin sillä aavenainen oli ihan hänen edessään ja tarttumassa häntä hartioista. Pyrodeus oli liian lähellä väistääkseen aavenaisen kylmää kosketusta ja sen sormet takertuivat hänen hartioihinsa kuin rautapihdit. Sillä hetkellä kun aavenainen tarttui häneen, hän tiesi miksi miehet jotka olivat kohdanneet tämän aaveen (ja muut sen kaltaiset) olivat kuolleet. Aave kirkui, se kirkui niin kovaa, että koko taistelu kenttä kuuli sen. "Miksei kukaan muu reagoi", mietti Pyrodeus tuskissaan korviaan pidellen. Sillä hetkellä kirkuminen loppu ja Pyrodeus otti kädet pois korviltaan ja avasi silmänsä. Aave oli näköjään valmistautumassa uuteen kirkaisuun koska sen suu venyi joka suuntaan muodostaen lopulta suuren aukon tämän päässä. Siinä oli Pyrodeuksen tilaisuus, samalla hetkellä kun Pyrodeus otti kädet pois korviltaan hän alkoi lausumaan loitsua, joka toisi hänen käteensä saman miekan, kuin edellis päivänä Necromanseria vastaan. Aave huomasi tämän ja alkoi imeä ilmaa nopeammin kuolleisiin keuhkoihinsa.Se tapahtui yhtä aikaa. Samalla kun aave kiljaisi Pyrodeus onnistui lausumaan viimeisen loitsusanansa. Vaikka tuska hänen korvissaan oli raastava, hänen onnistui jotenkin lyödä aavetta tulimiekallaan. Aave halkesi kahtia ja haihtui olemattomiin.
Pyrodeus oli kuuro jonkin aikaa, mutta hänen kuulonsa palasi hiljalleen taistelun aikana. Kun taistelu lähestyi loppuaan Empiren häviö näytti varmalta, mutta aina on se jokin pieni pelastava tekijä. Pyrodeus nosti päänsä ylös katsomaan kalliolle josta oli juuri kuulunut kova tykin laukaus. Kalliolla oli suuri joukko Empiren sotilaita (arviolta noin viiden pataljoonan verran, eli noin viisisataa miestä) ja kaikkien sotilaiden edessä oli Thyrys Gorman valkean ratsunsa selässä.
Vaikka Thyryksen äkillinen ilmaantuminen taisteluun nostatti Empiren miesten mieliä ei Thyryksen joukkojen saapuminen kuitenkaan tasoittanut tilannetta. Samalla kun Thyryksen joukot ryntäsivät vihollista kohti, vamppyyri zombie lohikäärmeen selässä nosti sauvansa ilmaan ja lausui sanoja joita Pyrodeus ei erottanut pitkän välimatkan takia. Kun vamppyyri oli lopettanut loitsun manaamisen, sauvasta ilmestyi kymmenittäin vihreitä säteitä jotka osuivat ruumiisiin Thyryksen joukkojen edessä. Kaikki ruumiit joihin säde oli osunut, nousivat henkiin vain rynnätäkseen Thyryksen joukkojen kimppuun. Sen jälkeen Pyrodeus tajusi, että taistelu voitettaisiin vain jos vamppyyri tuhottaisiin.
"Surkeat ihmiset", mumisi vamppyyri lordi Nicodemuksen haudan kylmä ääni samalla kun hän lähetti tusinan tumman vihreitä salamoita päin Empiren sotilaita, jotka kehtasivat uhmata häntä. Nicodemus ei kuitenkaan kauaa ehtinyt odottaa, kun hänen loitsujaan tarvittiin taas. Hän huomasi oranssiin ja punaiseen pukeutuneen punapartaisen ihmis velhon johtavan suurta sotilas joukkoa päin hänen joukkojaan. Nicodemus päätti pidätellä heitä hetken aikaa, joten hän päätti nostattaa lisää seuraajiaan heidän ja hänen joukkojensa väliin. Nicodemus nosti sauvansa ylös päänsä päälle ja alkoi lausua loitsuaan. Kun hän oli lausunut loitsunsa hänen sauvansa kristallinen pää sinkosi vihreitä säteitä moneen vainajaan velhon ja hänen joukkojensa välissä. Katsomatta kun kuolleet nousivat, Nicodemus käänsi lohikäärmeensä ympäri ja lensi taistelu kentän toiseen päähän hyvillään ja varmana taistelun lopputuloksesta.
Pyrodeus oli jo jonkin aikaa seurannut vampyyri lordia ja tämän ratsua saamatta heitä kumminkaan kiinni polttaen ja räjäytellen kaiken mikä hänen tielleen sattui. Pyrodeus tiesi, ettei ikinä saisi vampyyriä kiinni vain juoksemalla, joten hän turvautui taikaan. Kun Pyrodeus alkoi mumista loitsuaan vampyyri lensi taas toiseen suuntaan ja Pyrodeus kääntyi myös sinne minne vampyyri oli mennyt. Kun Pyrodeus oli saanut loitsunsa päätökseen, hän katosi liekkeihin ja ilmestyi viidensadan metrin päässä entisestä olin paikastaan ja sadanmetrin päässä vamppyyristä. Pyrodeus alkoi valmistella loitsua, jolla saisi vampyyrin huomion kohdistettua itseensä. Kun hän oli lausumassa viimeisiä loitsusanoja hänen keskittymisensä kuitenkin herpaantui tykin laukauksen ja sen jälkeen kimeästä kiljahduksesta ja massiivisesta tömähdyksestä, joka vavahdutti maaperää. Pyrodeus heräsi transsistaan ja näki näyn, joka lämmitti hänen sydäntään.
"Pahuksen tykki" mumisi Nicodemus katsellessaan (nyt) päättömän lohikäärmeensä "ruumista" ja lupasi itselleen, että kun tämä taistelu oli voitettu, sen tykin miehistö pidettäisiin hengissä ja hän kiduttaisi heitä monen monituisen vuoden ajan ja lopulta hän joisi heidät kuiviin. Se oli houkutteleva ajatus, mutta Nicodemus ei ehtinyt mietiskellä kauempaa kun häntä kohti asteli jo seuraava haastaja. Puna,oranssiseen kaapuun pukeutunut velho tällä kertaa. Vaikka hän oli vielä nuori ihmiseksi, hänestä kuitenkin huokui paljon taian mahtia. "Tästäpä tulee mielenkiintoista", mumisi Nicodemus itsekseen.
"Ihminen, etkö tiedä kuka sinulla on vastassasi"? vampyyrin jäänkylmä ääni kysyi. "Pitäisikö"? kysyi Pyrodeuksen halveksivan vakaa ääni. "Kyllähän uhrinsa on tiedettävä tappajansa nimi"vastasi vamppyyri ja sinkautti samalla yhden vihreän salaman Pyrodeusta kohti. Salama kuitenkin pysähtyi Pyrodeuksen maagiseen suojaan. Pyrodeus vatasi tähän kuitenkin lotsulla, sinkautti suuren tulipallon vampyyriä päin. Sekin kilpistyi vampyyrin omaan maagiseen suojaan. Vaikka Pyrodeus kuinka yritti, mikään ei päässyt vampyyri lordin maagisen suojan läpi. Vampyyri oli taas osunut häneen jo monta kertaa. Kun vampyyri sinkautti taas tumman vihreän salama myrskyn Pyrodeusta kohti, hän tunsi miten hänen ihonsa tummui kohdista, joihin muutamat salamat olivat osunet. Tälläistä jatkui vielä jonkin aikaa, kunnes Pyrodeus vihdoin osui vampyyri lordiin ensimmäisen kerran kunnolla. Pyrodeus oli tehnyt sauvassaan olevan loitsun, josta oli lentänyt tusinan verran tulipalloja vampyyriä kohti. Ensimmäiset oivat vain heikentäneet vampyyrin maagista suojaa, mutta muutama oli päässyt läpi. Vampyyri ärisi tuskasta ja sinkautti uuden salama ryöpyn Pyrodeusta kohti. Tällä kertaa vain yksi salama osui Pyrodeukseen. Tällä kertaa tuska oli Pyrodeukselle liikaa. Ennestään heikko Pyrodeus hoippui ja lysähti maahan henkeä haukkoen ja katsellen kohtaa mihin salama oli osunut. Salama oli mennyt hänen kätensä läpi ja mustuneesta haavasta virtasi verta.
"Surkea ihminen, luulitko voivasi voittaa minut", "Minut joka olin itsensä mahtavan Melkhiorin lupaavin oppipoika". "Taistelit kuitenkin urheasti, joten taidan vain tappaa sinut enkä ime sinua kuiviin", lisäsi Nicodemus ilkikurisesti. Pyrodeus katsoi voimatta kun vampyyri alkoi lausua loitsuaan. Nicodemus oli jo varma voitostaan, kunnes hän aisti takanaan kerääntyvän paljon energiaa.
Thyrys Gorman oli jalkauttanut itsensä ja lähettänyt hevosensa pois, sillä siitä olisi ollut vain haittaa. Kun Gormanin johtamat vahvistukset olivat törmänneet vampyyrin manaamiin epäkuolleisiin, Gorman huomasi kun Pyrodeus lähti yksin haastamaan vampyyriä. Gorman aatteli, että Pyrodeuksella olisi minkään näköisiä mahdollisuuksia olentoa vastaan joka pystyi manaamaan näin paljon kuolleita kerralla. Kun hänen edessään oleva epäkuollut rykmentti oli hoideltu, hän lähti ratsastamaan kovaa vauhtia kohti Pyrodeusta ja riutunutta vampyyriä. Gormanin joutui kuitenkin moneen käsikähmään, ennen kuin hän saavutti vampyyrin ja vanhan oppipoikansa. Kun hän oli päässyt heidän luokseen, Gorman näki Pyrodeuksen lyyhistyvän maahan ja vampyyrin puhuvan jotain haudan kylmällä äänellään. Kun vampyyri alkoi lausua loitsuaan Gorman tiesi, ettei Pyrodeus kestäisi tätä hyökkäystä ja ajatteli käyttää sormukseensa sisältyvän vahvan tappoloitsun.
Samalla kun Gorman keskittyi aktivoimaan sormuksensa voiman vampyyri lopetti äkkiä loitsunsa sanelun ja kääntyi ympäri nähdäkseen juuri parahiksi, kun pieni tulipallo lensi päin hänen rintakehäänsä. Hän näki kun se läpäisi hänen maagisen suojansa ja törmäsi hänen päänsä alapuolelle tarrautuen hänen kaapunsa rinnukseen kuin pieni lamppu. Nicodemus nauroi. "Säälittävää", Nicodemus mietti. Eikö tuo velho parempaan pysty???? Kuin vastaukseksi pieni tulipallo räjähti lennättäen Nicodemusta parikymmentä metriä taaksepäin.
"Penteleen ihmiset", mumisi Nicodemus samalla kun nousi pystyyn äristen muinaisia kirouksia velhon päälle. Ensiksi tykki ja nyt tämä???? Ihmiset ovat tosiaan käymässä ärsyttävimmiksi, kuin hän oli kuvitellut. Ei väliä. Pian tätä ihmistä ei erotettaisi, että olisiko hän zombi vai elävä.
Pyrodeus joutui voimatta katsomaan kun nämä kaksi mahtavaa velhoa ottivat mittaa toisistaan. Pari kertaa Pyrodeusksen oli pakko kierähtää sivuun, ettei joutuisi loitsujen ristituleen, sillä se tietäisi varmaa kuolemaa. Pyrodeus uskoi pystyvänsä vielä yhteen loitsuun ennen, kuin hän menettäisi tajuntansa, mutta riskit olisivat suuret, sillä hän ei saattaisi enään koskaan herätä siitä. Pyrodeus päätti kuitenkin yrittää, mutta aina kun hän oli aloittamassa loitsun manaamisen hänen keskittymis kykynsä herpaantui. "Viimeinen mahdollisuus", Pyrodeus mumisi hiljaa itsekseen samalla, kun tajuttomuuden aallot olivat huuhtaista hänen ylitseen.
"Tämä vampyyri on uskomattoman vahva", mietti Thyrys Gorman hiljaa itsekseen. Tämä vampyyri oli kestänyt hänen voimakkaimmat hyökkäyksensä, jotka olisivat kaataneet melkein minkä tahansa niistä vihollisista, joiden kanssa hän oli joutunut taistelemaan, ennen tätä. Gormanin mietiskelyn kuitenkin katkaisi pienet vihreät säteet, jotka sinkoilivat vampyyri lordin silmistä. Gormanin maaginen suoja pysäytti kuitenkin jokaisen niistä.Gorman vastasi säteisiin omalla loisullaan. Tulipallo iskeytyi vampyyriä päin tehden vain vähän vauriota. Tälläistä taistekua jatkui hetken aikaa ja jokaisella Gormanin tekemällä loitsulla hän heikkeni vähän, kun taas vampyyri ei näytti olevan täysissä hengen voimissa. Gorman vaistosi, että hän oli häviämässä ja ajatteli lopettaa taistelun tähän loitsulla, johon pystyi vain harva tulivelho. Hän alkoi manata loitsuaan samalla, kun vampyyri alkoi manata omaansa. Vampyyri onnistui kuitenkin tekemään loitsunsa ennemmin. Kun vampyyri oli lopettanut loitsimisen hänestä näytti irtaantuvan jokin musta, ikään kuin varjo, joka valui maahan ja lähti liukumaan häntä kohti. Vampyri virnisti (jos sitä voi kutsua virnistykseksi) voiton riemuinen ilme kasvoillaan. Kun varjo pääsi Gormanin jalkojen juureen, se alkoi nousta pitkin Gormanin jalkaa. Noustuaan koko pituuteensa ja peittäen Gormanin kokonaan, se liukui hänen sisäänsä. Gorman tajusi mitä tämä varjo olento oli tekemässä, mutta ei lopettanut loitsunsa manaamista, vaikka tiesi mitä oli tulossa. Tämä "varjo" oli lähetetty ajamaan hänen sielunsa pois hänen ruumiistaan ja täyttämään hänen kehonsa, tullen vampyyrin orjaksi. Gorman tunsi miten se taisteli hänen sielunsa kanssa ja tunsi samalla suurta kipua koko kehossaan. Jotenkin Gorman onnistui, kuitenkin lausumaan loitsunsa loppuun samalla kun hän tunsi tyhjyyden täyttävän mielensä. Samalla kun "varjo" valmistautui viimeiseen iskuun, Gormanin kehon läpi virtasi tulen mahtia, joka lensi korkealle vampyyrin päälle muodostuen kuumaksi ja kirkkaaksi palloksi. Jokainen joka katsoikin palloon joutui välittömästi kääntämään katseensa pois, ettei sokeutuisi. Jokainen, joka tuli pallon lähelle kaatui maahan kuumuuden korventaessa heidän koko ruumista ja "varjo", joka oli lähetetty tappamaan hänet häipyi. Sitten tuo valtava pallo putosi suoraan vampyyrin päälle peittäen tämän kokonaan. Gorman ei ollut varma näkikö hän oikein, mutta näytti siltä kuin vampyyri olisi seissyt hetken aikaa tyynenä pallon sisällä, mutta pian pallon laskeuduttua maaliinsa kuului huutoja jotka kaikuivat koko taistelu kentän yli aina Kisleviin asti.
Kun tulipallo oli kokonaan painautunut maan sisään vampyyri oli yhä hengissä (pahasti tummuneena tosin). Ilmeisesti vampyyrin maaginen suoja oli pelastanut sen, sillä vain sen toinen silmä oli tuhoutunet ja sen iho oli tummunut kalman kalpeasta paljon tummemmaksi, kaapu oli palanut sieltä täältä paljastaen lisää tummunutta ihoa. Vampyyrin vähät hiuket olivat nyt kokonaan lähteneet ja tämän nyytit ja kirjat olivat melkein kaikki palaneet. Vampyyrin silmissä näkyi nyt halveksunnan lisäksi myös vihaa,kunnioitusta ja pikaisen hetken ajan Gorman ajatteli näkevänsä noissa silmissä pelkoa. Mutta jos noisa mielipuolisissa silmissä oli pelkoa se häipyi pian vampyyrin alkaessa kävellä Pyrodeusta kohti.
"Taistelu oli melkein voitettu"."Gormanin loitsu oli häirinnyt vampyyrin keskittymistä ja näin tuhonnut sadoittain luurankoja ja zombeja", mietti Karl Franz samalla kun läimäytteli luurankoja pois tieltään samalla, kun eteni kohti taistelun keskelle muodostunuta suurta ympyrää jota kukaan ei uskaltanut lähestyä ja jonka sisälle olivat jääneet Pyrodeuksen liikkumaton keho ja Gorman kahdestaan vampyyrin kanssa. Taistelu kentällä puhkesi nyt vain enään pieniä kahakoita epäkuoleiden kanssa, mutta taistelua ei oltu voitettu niin kauan kuin vampyyri oli yhä hengissä ja piti armeijansa rippeitä kasassa.
"Pysy kaukana hänestä", Gorman varoitti vampyyriä. "Päätä velho", vampyyri sanoi kylmällä äänellään,"pelastatko hänet vai tapatko minut"? Vampyyri nosti kätensä ja lausui muutaman sanan. Pyrodeuksen liikkumattoman kehon takana nousi tusina luurankoja. "Tappakaa hänet", vampyyri käski. Hitaasti ja vakaasti luurangot lähtivät etenemään Pyrodeusta kohti. "Mitä minä teen", Gorman mietti. Yritänkö tappaa vampyyrin, jolloin kaikki epäkuolleet joita hän hallitsee tuhoutuisivat?, mutta vampyyrin maaginen suoja saattaisi pelastaa tämän ja Gorman tarvitsisi luultavasti enemmän kuin yhden loitsun vampyyrin kukistamiseen. Vai pelastaisiko hän Pyrodeuksen ja päästäisi vampyyrin pakoon??? Gorman mietti kuumeisesti ja ikuisuudelda tuntuvan ajan jälkeen hän siirsi sormen päänsä hitaasti vampyyriin päin. Vampyyri hymyili kylmää hymyään samalla kun Gorman lausui loitsuaan. Juuri ennen kuin Gorman oli sanut loitsunsa päätökseen hän käänsi sormen päänsä luurankoja kohti, jotka olivat nyt melkein Pyrodeuksen vieressä ja ampui tusinan tuli palloja sormistaan luurankoihin. Luurangot kaatuivat maahan ja Empiren miehet hyökkäsivät vampyyriä kohti. "Typerys" vampyyri sanoi laiskasti ja katsoi taivaalle. Gormankin katsoi taivaalle ja huomasi jättiläismäisen riutuneen epäkuollut lohikäärmeen lentävän heitä kohti ja laskeutuvan keskelle ympyrää. Empiren miehet pysähtyivät kuin seinään samalla kun lohikäärme syöksi tappavaa happoaan heitä päin. Jotenkin vampyyri oli ehtinyt nousta lohikäärmeen selkään ja istuutua tämän kaulan tyveenn. Samalla kun lohikäärme nousi ilmaan vampyyri huusi Gormanille nämä sanat. "Me tapaamme vielä".
"Miten Pyrodeus voi"?, Gorman kysyi Franzilta seuraavana päivänä heidän kävellessään pitkin leiriä, jota purettiin jo täyttä vauhtia. "Lääkärit sanovat, että hänen paranemiseensa kestää monta kuukautta ennen kuin hän on kokonaan toipunut",Franz vastasi."Minulla oli muutakin asiaa.Tahdon lähteä jahtaamaan tätä vampyyriä joka haavoitti Pyrodeusta", Gorman vaati. "Se ei valitettavasti käy päinsä Gorman",Franz vastasi,"jonkun on mentävä korkean taikuuden torniin kertomaan tapahtumista". "Laita joku muu velho asialle", Gorman ehdotti. Franz kääntyi selin häneen ja hän näytti miettivän mitä tekee. "Kerrohan Gorman, tulisitko takaisin jos pyytäisin sinua tulemaan", Franz kysyi, "vaikka olisitkin juuri saavuttamaisillasi häntä"?. Gorman mietti hetken aikaa miten vastaisi, muutta päätti lopulta vastata. "Kyllä", minä tulisin takaisin", Gorman vastasi. "Hyvä,........ saat mennä Gorman, mutta tule takaisin heti kun kutsun, luulen nimittäin, että tämä oli vain alkusoittoa suuremmalle taistelulle", Franz sanoi, "pistän jonkun velhon välittämään viestin sinulle", Franz sanoi Gormanille joka oli jo menossa hevosensa luo satuloidakseen sen. vartin päästä Gorman oli kerännyt tarvittavan muonan, veden ja tavaransa jotka hän oli pakannut suureen nyyttiin (johon mahtui erään taian ansiosta vaikka viiden miehen kantamukset) jonka hän ripusti hevosensa satulaan kiinni. viiden minuutin päästä hän ratsasti jo nopeasti poispäin leiristä kohti etelää, samaan suuntaan mihin vampyyri oli mennyt, kohti Drackenhoffin linnaa.
Tämä tarina loppui tähän (huh). yksi valmi kuusi tulossa
(huh huh). Seuraava tarina kertoo Gormani jahdista.
