Inkvisiittori

[ercci]

Saavuin taistelutantereelle. Kaksikymmentätuhatta ruumista lojui pitkin poikin vallihautojen välisessä maastossa. Jokainen heistä oli herännyt viimeisellä aamullaan ja osoittanut rukouksen pyhän terran kultaisella valtaistuimellansa istuvalle keisarille. Jokainen heistä oli uskonut hänen olevan heidän puolella. Kaikki olivat olleet väärässä.

Eräälle upseerille oli kasvanut sarvi. Se alkoi ohimolta ja päätyi melkein kiertäen takaisin toiselle puolelle otsaa kuin härän väärään kasvanut sarvi. Sitä oltiin yritetty sahata poikki useita kertoja ja mies oli selvästikin laitettu koville ennen kuolemaansa sillä hän oli erillään muista pelkkä moottorisaha vierellä.

Pystyin vain arvaamaan miksi juuri hän. Kaaoksen jumalat eivät valinneet palvelijoitaan turhanpäiten. Liekö kyse huijauksesta, tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisesta tai kenties jostain vielä julmemmasta.

En jäänyt pohtimaan. Minua odotettiin takaisin kolmenkymmenen minuutin kuluttua ja aistin että saattajani oli saamassa tarpeekseen raajojen penkomisesta ja mädän lihan löyhkästä.

Olin itse jo tottunut siihen. Se sai minut jaloilleni, tekemään parasta työtäni, vastaamaan tuleen tulella.

'Tämä yksilö, ota hänet mukaamme.'

Sanoin kintereilläni pysyttelevälle jättiläismäiselle avustajalleni.

'Miksi pikkumies? Onko hän tärkeää pomolle. Pelottava sarvi päässä…'

Brutus sanoi matalalla Ogryn-äänellään joka myös välillä, häiritsevästi, muistutti pienestä lapsesta.

'Kyllä, juuri hän'

komensin, yrittäen peitellä ajatuksiani siltä varalta että hän koiran lailla aistisi isäntänsä olevan vaivautunut.

'Haluan tehdä biopsian ja selvittää mitä jumalaa tämä pikkumies palveli, tai kuka hänet orjuutti.'

Brutuksen silmät kimalsivat ja katsoivat lävitseni, ymmärtämättä sanaakaan. Sanomatta mitään hän poimi kuolleen upseerin ylös ja viskaisi hänet olalleen kuin perunasäkin.

Palasimme päämajaan viittä vaille seitsemän ja kenraali Cawatt odotti minua kääntyneenä selin ovea päin. Hän piti käsiään selän takana, niin kuin Kadian upseeriylimystöllä oli tapana.

'Cawatt.'

Aloitin, ohittaen muodollisuudet hänen pyhän majesteettinsa inkvisition auktoriteetilla.

'En halua viipyä täällä yhtään pidempään kuin minun on tarpeen. Sanokaa, miksi toit miehesi tänne teurastettavaksi? Menetitkö järkesi palvellessa Kadian maailman kaatumisessa vai alatko jo olemaan vanha ja seniili upseeriröyhkimys jolta puuttuu eläytyminen taistelevien miehiesi kokemiin kurjuuksiin?'

Hän ei hätkähtänyt, enkä sitä odottanutkaan, vain hänen kätensä nyki vähän omassa otteessaan.

'Ei, Taraton. En tuonut heitä tänne. He olivat jo täällä ennen minua.'

Tavallansa, hän olikin oikeassa. Suurin osa miehistä olivat saapuneet muukalaislegioonassa ja vain johtavat upseerit kuuluivat Kadian laivastoon.

'Se ei selitä tätä.'

Kurkotin taskuuni ja kaivoin sieltä paluumatkalla irtisahatun sarven ja heitin sen meidän välillä olevan tummaksi lakatun ikivanhan puupöydän päälle. Se tömähti siihen kovemmin äänin kuin luisella sarvella olisi mitään asiaa.

Cawatt kääntyi ympäri. Hitaasti mutta varmasti hän päästi otteensa ranteesta ja poimi sarven ilmettään liikuttamatta. Vaikka hän olikin jo myöhäisissä kuusikymppisissä, hän oli silti komea ja elinvoimaisen näköinen mies. Ainoa mikä kertoi vanhuudesta hänen olemuksessaan oli harmaat ohimot hänen sysimustassa tukassaan.

'Petomies'

Huonosti peitetty inho kuului hänen äänessään.

'Niitä löytyy toisinaan muukalaislegioonassa. Hän oli varmaan onnistunut peittämään sarvensa ennen värväystä. Tulitko koko tämän matkan nuhtelemaan minua yhdestä sarvikkaasta rintamakarkurista?’

Hän nosti katseensa ylös sarvesta kohtaamaan minun ja jatkoi.

‘Luulisi että pyhällä ordoksellanne olisi tärkeämpääkin tekemistä Cicatrix maledictumin levitettyä galaksin sisälmykset.'

Tunsin suuttumuksen ja turhautuneisuuden kasvavan sisälläni. En ollut tullut tänne leikkimään lapsellisia hiekkalaatikkoleikkejä. Tunsin tarpeen vastata hänelle samalla mitalla.

'Pienimmänkin petoksen juuresta voi kasvaa suurin kerettiläisyys, herra kapteeni.’

Huomasin hänen saaneen minut puolustuskannalle, vedoten minun puhdasoppisuuteen ja perusteellisuuteen. Cawatt ei selvästikään ollut vielä menettänyt retorista voimaansa. Päätin kuitenkin hillitä itseni.

‘Mutta ei, en tullut tänne antamaan nuhtelua yhdestä muukalaisesta. Tämä upseeri oli teidän palveluksessanne. Hänen nimensä oli Royland Ertward. Taisitte tuntea hänet.'

Cawatt kalpeni mutta vuosikymmenten sotilaallinen kuri piti hänen ilmeen liikkumattomana.

'Royland? Mahdotonta. Hän oli minun oppilas Kadiasta. Yksi parhaista. Me emme ole kaaoksen palvelijoita ja jokaikinen kokelas tarkastetaan tuhat ja yksi kertaa vääntymän vaikutukselta.'

Vaikka Kadialaiset olivatkin tunnettuja sotilaistaan läpi galaksin tiesin että kaaos yltää kaikkialle. En kokenut tarvetta oikaista häntä.

'Olkoon asian laita mikä tahansa en ole erehtynyt Cawatt, tunnuslevy vahvisti hänen henkilöllisyytensä.'

Cawatt käänsi taas minulle selkänsä ja tarkasteli sarvea ikkunasta sisään paistavan auringon valon alla.

Näin tukahdutettua raivoa, surua tai ehkä sekoituksen molempia hänen olemuksessaan. Vaikka Cawatt oli tuntemistani sotilaista yksi kiivasluonteisin, hänen reaktio yllätti minut. Päätin odottaa vastaamatta.

Keisari ei ollut siunannut minua psyykkisin lahjoin syntyessäni, tai kuten itse sen näin, kironnut minua niillä, joten en pystynyt tunkeutumaan toisten mieliin. Siitä riippumatta inkvisiittorin psykologiset koulutukset olivat kattavat. Vuosien harjoittelu, lähes puolen vuosisadan kenttätyöt ja bioniset lisäykset talamuksessa ja silmieni pupillien ketteryyteen olivat antaneet minulle lähes yliluonnollisen tarkkaavaisuuden. Sen saattoi rinnastaa Gamma-tason psykerin ja oli ehkä vielä sitäkin luotettavampi.

Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa ja aika tuntui pysähtyneen meidän välillä tyystin, kunnes Cawatt rikkoi hiljaisuuden, juuri ennen minua.

'Siis Royland Ertwart on kuollut ja vielä kaaoksenkin kätyri.´

Hän sanoi suljetuin hampain.

‘Näinkö palkitaan järkkymätön uskomme Keisariin?'

Kapteenin arvoituksellisuus ei miellyttänyt minua lainkaan. Oli aika käyttää pientä kikkaa ja muistuttaa häntä velvollisuudestan Imperiumille.

‘Ole varovainen Cawatt, pettymyksestä ei ole pitkä harppaus myötätuntoon ja se on kerettiläisyyteen johtavista teistä väljin.’

Cawattin olemus leppyi, kuten oletin. Hänen hartiansa laskivat ja hengitys salpaantui takaisin hänen upseerin asun arvoiselle tasolle.

‘Anteeksi vanha ystäväni, en vain ole ollut oma itseni nämä viimeiset päivät.’

Hän kääntyi hitaasti takaisin minuun päin ja minua tuijotti vanhan miehen murtuneet kasvot. Näin kyynelten valuvan alas hänen poskia.

‘Royland oli poikani.’

kaksi

Palasin Brutuksen kanssa takaisin asunnolle joka oli varattu meitä varten tehtävämme suorittamisen ajaksi.

Se oli armageddon primen kekokaupungin ylimmissä sfääreissä, keskellä ylimystön vanhaa korttelia joissa satoja vuosia vanhat lordit ja kreivit kävivät ilotaloissa täynnä slummeista poimittuja kauniita tyttöjä. Ennen tai sen jälkeen he käyvät ahmimassa vatsansa täydeltä Keisari vaan tietää mistä saatuja herkkuja ja juomia sillä välin kun 90% planeetan asukkaista näki nälkää.

En viihtynyt siellä, enkä koskaan tulisi viihtymään.

Jokainen 25 terran kesääkin elänyt inkvisiittori tiesi tämän olevan kaaoksen oikea pyhättö, jonka myrkky valui alaspäin alla oleviin slummeihin. Miljardit eli ja kuoli siellä ilman mitään sananvaltaa.

Oliko ihme että tapetun tytön veli tarttui viimeiseen oljenkorteensa ja vannoutui Khornen palvelijaksi? Jos se olisi ainoa keino kokea oikeutta edes kerran raakuuden ja kurjuuden täyteisen elämänsä aikana?

Suurin osa inkvisitiosta oli ylimystöä. Otettu rikkaiden parista palvelemaan rikkaiden etuja.

Minä en.

Synnyin täällä Armageddon primen pohjaliejussa. Se antoi minulle ymmärrystä heitäkin kohtaan jotka olivat viiltäneet Khornen merkin otsaansa tai ketkä piilotteli Slaaneshin kirottua merkkiä alaselässään.

Ymmärtäminen ei estänyt minua jakamasta Keisarin armoa heille. "Vaikka rikkaruohon juuri jäisikin piiloon sen kukinta pitää katkoa ettei se leviä". Tämä on ordoni motto.

Kuulun Amalanthialaiseen ajattelutapaan vaikka nojaankin vahvasti radikaalisuuteen, tai niin ollaan minulle kerottu. Meille Keisari on Jumala ja hänen poikansa Guilliman ylösnousseista pyhimyksistä suurin.

Välillä kuuluu huhuja toisistakin Primarkeista mutta nämä ovat vain taruja, hullujen horinaa ja mielipuolista toiveajattelua.

Toiset ordoni jäsenet sanovatkin usein minun olevan kyyninen, perua slummiajoiltani epäilemättä. En jätä kiveä kääntämättä tai kysymyätöntä kysymystä. Mikään epäilyksen siemen ei saa jäädä mieleeni. Näin olen tehnyt töitä inkvisition leivissä puoli vuosisataa ja mikäli Keisari sen sallii jatkan puoli vuosituhatta lisää.

Kukaan pahan varjelija tai syntiensä orja ei ole minulta turvassa ja se päivä saapuu kun vääntymän myrskyt leppyy ja Nurglen puutarhan taudit kuolevat ennen kuin hellitän otettani.

Kuka minä olen? Olen Satrin Taraton Eremetrian. 62 standardivuotta vanha, nuori ordoni mittakaavalla.

Minä olen inkvisiittori.

[ercci]

Noniin, tämän parempaan en pysty. Ehkä jos kiinnostusta löytyy lukemiseen niin voisin joskus jatkaa. Vastaanotan mielelläni rakentavaa kritiikkiä/palautetta. Myös "worldbuilding" ideat kiinnostavat. Eli jos on jotain mietteitä niin kuulen mielellään. Tän inspis oli Dan Abnettin Inquisitor trilogia (vaikeasti arvattavissa).
T. Diagnoositon lukihäiriöläinen.