Immothrus vs Ferminaard

[Wibeltäjä]

Huom! Pyydän anteeksi kappalejaon puutetta, toivottavasti ei haittaa liikaa...

Immothrus vs Ferminaard

Luola oli epätasainen ja kostea, lattiassa oli useita teräviä särmiä. Siellä täällä näkyi valtavia lohikäärmeen jalanjälkiä, joissa pesi useita toukkia ja muita ötököitä. Immothres käveli varovasti. Hän saattoi jo vaistota lohikäärmeen, ja toivoi, ettei lohikäärme huomaisi häntä ennen, kuin hän ehtisi huomata lohikäärmeen. Immothres oli verhonnut itsensä näkymättömäksi, ja oli lisäksi vielä tehnyt itsestään hajuttoman; sillä lohikäärmeiden vahvin aisti on tunnetusti hajuaisti. Kuulo puolestaan sumenee huonoksi aikuisilla lohikäärmeillä, mutta Immothres ei halunnut ottaa riskejä ja käveli varovasti. Luola alkoi laajeta joka suuntaan, ja luolan lämpötila alkoi nousta. Sietämätön kuumuus ja kosteus kävivät kokeneen velhon hermoille. Luola hehkui punaista, mutta lohikäärmettä ei näkynyt missään. Immothres vilkuili joka suuntaan, mutta näki vain punaista, ja tunsi vain tuskaa kuumuudesta. Pieni paniikki alkoi kyteä Immothresin sisällä. Oliko tämä ansa? Tietääkö lohikäärme minusta? Immothres kulki nyt niin hiljaa kuin kykeni. Hän yritti aistia lohikäärmeen maagista olemassaoloa, mutta ei tuntenut mitään. Lohikäärme siis joko oli verhonnut itsensä yrityksiltä havaita itsensä tai sitten hän oli muualla. Immothres kulki eteenpäin ja näki valtavan kuilun keskellä luolaa. Tai no, enää se ei ollut luola, pikemminkin sali, se oli niin suuri. Luola oli ollut koko matkan valtava, mutta nyt se oli sitäkin suurempi, eikä Immothres edes nähnyt luolan kattoa. Immothres hiipi lähemmäs kuilua. Kuilu hehkui punaisena, ja tuskainen kuumus alkoi jo polttaa velhon ihoa tämän lähestyessä kuilua. Velho voisi loihtia itselleen viilennysloitsun, mutta sitten lohikäärme huomaisisi hänet ja yllätyksen suoma etu haihtuisi. Kuilu enteili pahuutta. Lähestyessään kuilua Immothres alkoi kuulla vaimeahkoa, mutta voimakasta kuorsausta. Lohikäärme siis nukkui.
Immothres tuli aivan kuilun reunalle. Immothres ei nähnyt enää mitään, muuta kuin punaista. Kuumuus oli sanoinkuvaamaton, ja velho näki miten hänen ihonsa alkoi jo kärventyä. Hänen oli vaikea hengittää. Jokainen hengenveto toi keuhkoihin tulikuumaa ilmaa. Immothresin suu oli kuiva, ja hän mietti, voisiko hän lausua yhtäkään loitsua täällä. Kosteus oli hävinnyt, jäljelle oli jäänyt vain painostava kuumuus. Immothres kuunteli kuorsausta. Se tuli kuilusta, joka oli kyllä tarpeeksi suuri lohikäärmeelle. Immothres mietti hetken, mitä tekisi, ja totesi sitten, ettei voisi saada enää yllätyksen suomaa etua ilman, että hän ottaisi suuren riskin. Immothres nousi pystyyn, ja karjaisi:
"Ferninaard! Herää! Olen Immothres, ja olen tullut taistelemaan sinua vastaan!"
Immothresin ääni oli käheä, mutta lohikäärme kuuli sen selvästi. Kuorsaus loppui. Immothres kuuli, kun valtavat siivet nostivat lohikäärmeen ylös kuilusta.
Hän oli herättänyt Ferdinaardin, sen maailman mahtavimman lohikäärmeen.

Lohikäärmekauhu tulvi velhon päälle, ja tämä oli tipahtaa polvilleen kauhusta. Kuumuus kävi nyt niin suureksi, että velhon oli karjaistava tuskasta. Nyt hän näki jo selvemmin; hänen edessään oli Ferminaard, tulilohikäärme. Sen valtavat tulenpunaiset silmät olivat nauliintuneet velhoon. Sillä oli suuret ja kestävät kilven kokoiset tummat suomut. Lohikäärmeen suusta ja sieraimista tuprusi savua, ja sen häntä piiskasi luolan seiniä. Immothres katseli näkyä pelon ja kunnioituksen kourissa, kunnes hän näki, miten lohikäärme avasi suunsa singotakseen tuliryöpyn velhoa kohti. Immothres kokosi itsensä nopeasti. Pelko vaihtui useiden taisteluiden ja vaaratilanteiden tuomaan rutiiniin ja viileyteen, kunnioitus määrätietoisuuteen, ja hämmästys tietoisuuteen omista kyvyistä ja mahdollisuuksista. Immothres lausui suojaloitsun, ja tuliryöpsähdys törmäsi siihen. Immothres tunsi suojankin läpi lieskojen valtavan kuumuuden ja mahtavuuden. Immothres lausui viilennysloitsun, ja velhon mieli virkistyi huomatessaan loitsunsa toimineen ja kuumuuden olevan poissa. Velho lausui heti perään uuden loitsun singoten jääryöpyn lohikäärmettä kohti. Se ei ehtinyt edes perille, vaan suli jo matkalla. Lohikäärme alkoi syöstä tulta, joka osui taas kilpeen. Ferdinaard loikkasi eteenpäin, ja tallasi suojan päälle, eikä lohikäärme näin tehdessään voinut olla pidättelemättä virnistystä kuullessaan suojan rusahtavan lohikäärmeen painon alla. Mutta kun lohikäärme nosti jalkaansa, alla ei ollutkaan ruumista. Sitten Ferninaard tunsi jotain jääkylmää niskassaan, ja lohikäärme kääntyi kiljaisten tuskasta. Immothres oli siirtynyt loitsun avulla lohikäärmeen selän taakse. Immothres sinkosi salamia ja vasamia käärmeen niskaan. Valtava lohikäärme syöksi tulta ja tulipalloja velhoa kohti. Lohikäärme heilautti kättään kutsuvasti alhaalta ylöspäin, ja maa puhkesi velhon viereltä. Maan sisuksista purkautui sulaa magamaa, ja se vyöryi alas jättäen alleen kaiken. Magmapurkauksia sinkoili ilmaan halkeamasta lohikäärmeen mielen mukaan. Hän oli tulen herra.
Immothres väisteli tulipalloja ja magmaryöpsähdyksiä parhaansa mukaan. Hänen kaapunsa oli jo palanut muutamaan otteeseen, ja se oli yltäpäältä noessa. Velho karjui loitsuja ja huuteli lumouksia. Mutta lohikäärme painosti koko ajan. Sitä mukaa kun Immothres torjui hyökkäyksen, lohikäärme hyökkäsi kaksi kertaa lisää. Hohkava kuumuus kohosi luolassa niin suureksi, että luolan seinämätkin alkoivat jo hehkua. Kuumuus tunki väkisin Immothresin loitsun lävitse, ja velho lausui käskysanan, ja ilma velhon ympärillä viileni taas hetkeksi. Lohikäärme alkoi toden teolla suuttua. Lohikäärmeet olivat mahtavimpia olentoja maan päällä Jumalia, ja muutamia velhopoikkeuksia lukuunottamatta. Lohikäärme heilautti taas kättään, ja maa puhkesi taas raivoon. Tällä kertaa syvyyksistä ilmetyi myös lohikäärmeen mustien loitsujen herättämiä demoneja. Immethres sinkosi jäävasamia demoneja päin, ja ne tuhoutuivat päästäen kauhean rääkäisyn. Sulaa laavaa purkautui valtavasta kraaterista, luola kokonaisuudessaan oli valtavan kokoinen. Magmapurkaukset hautasivat maakerroksen alleen luoden uuden lattian luolaan, ja vähällä oli, ettei velho hautautunut magmaan. Tämä taisteli laavavirtoja vastaan jähmetys ja kimmotusloitsuin, ja lohikäärme kutsui taas lisää kuumuutta saadaksen velhon olon tukalaksi. Velho näki miten lohikäärme keskittyi murtamaan velhon viilennyssuojaa, ja Immothres tiesi hetkensä koittaneen. Nyt tai ei koskaan. Hänen täytyisi vain olla lohikäärmettä nopeampi. Velho alkoi lausua matalalla ja käskevällä äänellä sanoja, jotka uhkuivat kylmyyttä ja pakkasta. Saadessaan loitsun loppuun velhon kädestä purkautui jäätä ja kylmää ilmaa, pohjoisen puhuri ja lumimyrsky. Alkoi elementtien yhteenotto. Pakkanen jäädytti magman niille sijoilleen. Lohikäärme syöksi tulta pitäen pakkasen loitolla, ja tuuletti siivillään kuumaa ilmaa saaden puhurin lannistumaan. Immothres lausui loitsun uudelleen, ja kylmyys alkoi päästä voitolle. Mutta sitten se alkoi taas hiipua. Tätä jatkoi varsin pitkään, välillä kuumuus oli niskan päällä, välillä pakkanen, mutta sen käännöskohta, elementtien taistelu, loppui näin; Immothres alkoi väsyä, ja lausui viimeisen kerran pakkasloitsun. SItten Immothres nosti kätensä pystyyn, kohti luolan kattoa, ja lausui käskeviä sanoja. Seinämät alkoivat täristä, ja katosta alkoi tipahdella valtavia kivenjärkäleitä lohikäärmeen päälle. Tämä sulatti pienimmät lieskallaan, mutta suurimmat, vaikka sulivatkin osittain, osuivat, ja saivat aikaan muutamia huomattavia ruhjeita lohikäärmeeseen, mutta ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Järkäleet veivät lohikäärmeen huomion, joten Immothres lausui kylmäloitsun uudelleen. Lohikäärme alkoi joutua ahtaalle, pureva pakkanen alkoi jyytää sen ikiaikaisia suomuja, sillä lohikäärmeet ovat kuolemattomia, ellei niitä vahvoin maagisin konstein tuhota. Immothres vuorotteli nyt järkäleiden ja pakkasen kanssa, ja nyt lohikäärme oli se, joka joutui hommiin. Immothres oli täysin uupunut, ja pelkäsi, ettei lohikäärme taintuisi ja hän väsyisi sitä ennen. Mutta juuri silloin lohikäärmeen päähän rysähti erityisen suuri lohkare, joka oli vielä jäässä, ja lohikäärme Ferdinaard karjaisi niin että koko luola värisi. Lohkare oli ollut reilusti lohikäärmeen päätä isompi, ja siinä ollut terävä särmä oli iskeytynyt syvälle kalloon asti. Lohkare oli juuriaan myöten jäävaipassa, eikä se edes särkynyt osuessaan Ferdinaardiin, vaan tippui kokonaisena maahan. Ferdinaard huusi ja ärjyi, huitoi ja heilui, sen kallo oli puoliksi murskana. Ferdinaardin tuliset silmät kiinnittyivät velhoon. "Sinä!" Se ärjähti. "Tehdään sopimus." Se jatkoi,"Lopetetaan taistelu, niin päästän sinut. Lisäksi lupaan auttaa sinua, vaikkapa muiden lohikäärmeiden tuhoamisessa, vaikka en teekään sitä mielelläni." Lohikäärmeet tekivät mielellään sopimuksia. Tämä lohikäärme oli nähnyt jo loppunsa koittavan ellei alkaisi ovelaksi. Immothres mietti tätä. Hän mietti, etä kuinka paha vamma kalloon tuli, ja huomasi, että lohikäärme pystyi yhä puhumaan ja katsomaan, ja kaiketi myös kuulemaan, varsin hyvin. Lohkare ei ollut siis tehnyt muuta kuin tuskaa, ja verenhukkaa. Aivot eivät olleet vaurioituneet. Immothres mietti vielä hetken ja sanoi sitten:"Olen tehnyt päätökseni. Tarjouksesi sopii minulle."
Tämä näytti miellyttävän lohikäärmettä. Lohikäärme oli aistinut velhon suuruuden, ja se herätti lohikäärmeessä pienehköä kunnioitusta, siis se, että sellainenkin otus kuin ihminen, niin vähäinen ja surkea, voi kuitenkin parhaimmillaan haastaa hänet. Ihmisissä lohikäärmeet herättivät monia tunteita, kuten pelkoa, kauhua, kunnioitusta, ja kateellisuutta siitä, että joku rotu on niin mahtava jo luonnostaan.
Ferdinaard antoi Immothresin lähteä, ja lohikäärme, joka oli syntynyt maailman takomisen aikana, joutui myöntämään ensimmäisen tappionsa.

Joo, tällänen tarina sitten. Palautetta...

[Bonehead]

Heti alkuun on huomautuksestasi huolimatta
pakko sanoa, ettei pötkö-tekstiä ole koskaan
mukava lukea. Tarina ei ollut kuitenkaan kovin pitkä, joten
ei se nyt niin suurta tuskaa tuottanut.

Tarinan alku toi mieleen erehdyttävästi hobitista
kohdan, jossa Bilbo oli Smaugin luolassa...
Muutenkin tarina oli varsin hyvä, vaikkakin kokolailla
pelkkää taistelua.
Jatka vain samaan malliin, minä ainakin luen tarinoitasi.
Seuraako tälle muuten vielä jatkoa jatkoa esim. Immothrusin teoista?

[Wibeltäjä]

Katsotaan nyt...
Toi tarina on aika vanha, löysin sen kun kahlasin läpi Omia tiedostojani. Mutta voihan siihen silti tulla jatkoa...

Jaa, ainakaan tarkoituksella en ole tota hobitista matkinut, vaikka kyseisen kirjan olenkin lukenut.

[Routamieli]

Ihan hyvä se oli, mutta ei sinun normaalia tasoasi. Alitajuisesti ja alituisesti sinulla aina eksyy niihin tarinoihin joku Orthanc, Arwen tai Gil Galad. joten en viitsi enää edes mainita yhtäläisyyksistä Tolkienin kirjoihin .
Pistä niitä parempiakin tarinoitasi tänne joskus.

[Wibeltäjä]

Jos tossa on jotain yhtäläisyyksiä johonkin niin sitten Dragonlanceen.

[Routamieli]

Kuinka vanha tarina tämä muuten on? Tai siis kuinka monen vuoden takainen, tarkoitan.

[Wibeltäjä]

Äh, kun en ole täysin varma. Jotain vuoden kai.

[Routamieli]

Milloin laitat sen jatko-osan?

[Wibeltäjä]

En varmaan laita sitä tänne. Ainakaan vähään aikaan...

[Routamieli]

Mutta sehän oli jo valmis, kun kävin teillä. Nyt alkaa muuten mennä vähän offtopiciksi koko keskustelu, joten eiköhän lopeteta tämä turha keskustelu.