Oli synkkä ja myrskyinen yö maassa joka unohdettiin kauan sitten. Sade piiskasi tavernan ikkunoita ja myrsky riepotteli puita ulkona. Tavernassa takan edessä istui mukavassa tuolissa vanha hahmo joka poltteli piippuaan ja katsoi liekkeihin. Eräs tavernassa olevista miehistä alkaa kertoa legendaa suuresta velhosta ja tämän tuhosta, vanhus nauraa hiljaa mutta, nauru voimistuu kokoajan niin että muutkin kuulevat sen "Luuletko tietäväsi mistä puhut?" sanoo vanhus miehelle. Mies katsoo vanhusta ihmetellen "Kerron vain sen minkä olen kuullut." sanoi mies hiukan peloissaan "Niin..." sanoi vanhus "Sinä et tiedä mistä puhut. Minä voin kertoa todelliset tapahtumat siitä miten velhon kävi. Istukaa alas ja kuulkaa"
"Olette jo kuullet tarinan Daimista." aloitti vanhus "Velho josta nyt kerron on se sama jonka Daim pelasti. Sen jälkeen kun Daim oli kadonnut velho alkoi kompuroida pystyyn ja etsiskeli sauvaansa jonka hän pitkän etsinnän jälkeen löysi. Hän alkoi manata parantavaa taikaa kun hän oli saanut taian tehtyä. Hän alkoi tutkia ympäristöään ja huomasi että oli kaukana kotoa. Sillä hän oli kotoisin Tsia Minhin valkoisilta vuorilta. Vuoret sijaitsivat suurten metsien toisella puolen kaukana Drodgien maasta. Velho vihelsi ja metsästä aivan kuin tyhjästä ilmestyi hevonen. Se oli valkea kuin tähdet ja sen harja loisti hopean harmaana. Siinä oli jalo eläin. Velho puhui hiljaa hevoselle ja hyppäsi sen selkään kevyesti vaikka hevonen oli suurikokoinen ihmisten hevosten rinnalla mutta, velhojen hevoset olivatkin eri rotua kuin ihmisten. Velho komensi hevostaan kevyellä äänen sävyllä nopeaan laukkaan kohti metsän laitaa."
Vanhus joi hieman vettä leilistään, sytytti piippunsa uudestaan ja jatkoi.
"Kun hän saapui metsän reunaan hänen edessä levittäytyi Mirdeagh Tilithin aavat tasangot ne kiilsivät auringon nousussa sanattoman kauniina. Velho katsoi suoraan eteenpäin ja kannusti hevostansa laukkaan sillä hän vaistosi että kaikki ei ollut kohdallaan mutta, hän jatkoi matkaansa eteenpäin."
"Mähän sanoin et meidän ois pitäny kääntyä vasemmalle" huusi Uraak "Mutta kartta näyttää että metsä on tässä suunnassa!" karjui Maederas takaisin "Sinä tyhmä udulin prkle sinä et löytäisi metsää vaikka se olisi vieressäsi!" karjui Uraak "Vaikka sinä oletkin muarkh sinulla ei ole mitään oikeutta karjua minulle päin naamaa! Sillä me udulit olemme herramme nöyrimpiä palvelijoita ja parhaita tiedustelijoita!" huusi Maederas. Uraak nousi seisomaan koko pituuteensa hän oli pidempi kuin haltia ja rotevampi kuin örkki sillä nämä olennot olivat läheistä sukua Drodgeille vaikka olivatkin pahoja siis he olivat pahoja ihmisten ja örkkien kannalta katsottuna mutta haltiat ja kääpiöt eivät olleet moksiskaan näistä otuksista sillä he kävivät kauppaan näiden kanssa. Maederas katsoi uhkaavana lähestyvää Uraakia ja yritti keksiä pakotietä mutta, sellaista ei ollut. Tässä vaiheessa velhon sisällä alkoi kuohua mutta, hänen ilmeensä ei värähtänytkään sillä hän oli päättänyt ettei hän puutu muiden asioihin. Uraak nosti Maederaksen helposti kaulasta maan pinnan yläpuolelle.Uraak kuristi Maederasia todella voimakkaasti niin ettei Maederas saanut henkeä. ”Nyt sinä udul kuolet.” sanoi Uraak kylmällä ja kolkolla äänensävyllä Maederas katsoi tätä peloissaan ja tiesi että hän tulee kuolemaan.”
”Taistelisit omankokoisiasi vastaan.” kuului ääni Uraakin takaa ja kun Uraak katsahti taakseen hän näki ihmisen säälittävän pikkuruisen ihmisen tai näin hän ajatteli ”Ja mitä sinä pakana ajattelit asialle tehdä?” kysyi Uraak ivallisesti ”Laske tuo pieni udul maahan niin saat nähdä…” vastasi velho. Uraak tiputti Maederasin maahan joka kaatui polvilleen ja haukkoi henkeä tyhjiin keuhkohinsa ”Ja kenelle minun on kunnia puhua kysyi” Uraak velholta ”Velholle.. velho Nead’Reakhalle” vastasi velho tyynen rauhallisesti. Uraak ihmetteli miten tämä ihminen oli näin tyyni ”Vai velholle näytä siis mihin pystyt. Kimppuun pojat!!” huusi Uraak sotilailleen ”Typerys!” totesi velho. Uraakin joukot lähestyivät velhoa hän veti miekkansa esiin se hohti kalpeaa valoa niin kuin kuu sydäntalven aikaan. Samalla hänen sauvansa riimut alkoivat hehkua mystistä voimaa joka oli velhojen vallassa vielä noina aikoina ”Druekh mentalis naer!” huusin Naed ja hänen sauvastaan lähti suuri salama kohti Uraakin joukkoja joiden shamaani yritti torjua loitsua mutta, epäonnistui ja taika pääsi läpi tappaen joka ikisen muarkhin mutta uduleihin taika ei vaikuttanut. ”Olette pelastettuja.” sanoi velho uduleille ”Menkää takaisin koteihinne maan alle.” tämän sanottuaan velho hyppäsi hevosensa selkään ja jatkoi matkaansa kohti uusia seikkailuja ja udulit jäivät tuijottamaan velhon perää kuin kivettyneinä ”Siinä oli suuri mies.. no mennään kotiin.” sanoi Maederas muille uduleille.”
”Näin päättyy.” tämä tarina sanoi vanhus otti leilin joi vettä ja katsoi ympärilleen. Kaikki olivat vaiti ja tuijottivat vanhusta ja mies joka olisi kertonut tarinan sanoi ”En ole kuullut sitä noi…” ”Tiedän sanoi vanhus.. tiedän mutta, nyt taidan lähteä kotiini” vanhus astui ulos tavernasta kumarsi kaikille kuuntelijoilla ovella sulki oven ja jäi ulos seisomaan. Vanhus vislasi ja pimeydestä ilmestyi hevonen joka oli puhtaampi kuin puhtain valkoinen ja sen harja kiilsi vanhuutta mutta silti ikuista nuoruutta ja sen silmistä näki että se oli jo vanha ja se laukasta näki että maa olisi puhunut sille se pysähtyi vanhuksen kohdalle. Vanhus hyppäsi kyytiin ”Kotiin” hän sanoi ja heidän jälkeensä jäi vain pimeys.
Ookei eli siinä oli taas vähän tarinaa vähä lyhyt ja sillee mutta toivon että nautitte sen lukemisesta ja palautetta on aina kiva saada
