Eye of Terror 4 Kuin enkelit taivaalta...

[Andromedus]

8.56 Cadian maaperä

”Kuusi kuollutta,” Sanoi Jasonius Andromedukselle raskaasti huokaisten. ”se on jo mukaan ottaen aikaisemmat tappiomme jo kymmenen kuollutta ja viisi haavoittunutta.”
Miehet keräsivät kuolleita yhteen sekä auttoivat haavoittuneita takaisin pystyyn. Rainhawkin joukot olivat kärsineet pahasti ja vain kahdeksan Halo ryhmän veteraania sekä kaksi Rainhawkin henkivartijaa oli jäljellä. Norton ja Rainhawk olivat väsyneen näköisiä ja he vuosivat molemmat hiukan verta..
”Minä tiedän,” Andromedus vastasi ystävälleen ”mutta meidän on jatkettava. Tämä ei ole pelkästään veljeni metsästystä sillä hänhän on Abaddonin luotettu luutnantti ja se vaikuttaa tämän sodan loppu tulokseen. Sitä paitsi en halua tästä samanlaista asiaa kuin Pimeiden Enkeleiden langenneista…”
Jasonius laittoi aseensa lippaaseen ja sanoi ripeästi:
”Älä levittele tuota sanaa. Joudut vielä vaikeuksiin. Moni ei tiedä heidän salaisuuttaan.”
Andromedus huokaisi ja sanoi:
”Tiedän mutta tuskin tässä enää voisi suurempiin vaikeuksiin joutua. Mennään tuonne harjanteelle niin voimme katsoa jos sitä taloa sekä tuulimyllyä löytyy täältä lähistöltä. Tai parempi jos minä menen kukkulalle, odota hetki.”
Andromedus otti vauhtia ja hyppäsi noin kymmenen metriä korkean harjanteen päälle. Hän katseli ympäriinsä ja näki edessään tasaista aukiota monia satoja metrejä. Tosin oli vaikea nähdä oliko se aivan tasaista tiheän sumun takia. Pari ojaa hän kuitenkin näki ja muutamia räjähdysjälkiä. Kaukana, kahden kilometrin päässä, ilmoitti hänen kypäränsä, oli juuri ja juuri erottuva tuulimylly.
Ylin Palkkamestari hyppäsi alas ja laskeutui Radakin, Jasoniuksen ja Dal Arthan eteen.
”Rainhawk, Norton, tulkaa tänne!
Kaksi väsynyttä upseeria käveli heidän luokseen.
”Anteeksi että vaivaan mutta meidän on matkattava kaksi kilometriä itään. Annan kuitenkin sotilaidemme levätä sillä he eivät jaksa muuten taistella sillä luulen että sitä tapahtuu vielä tänään.”
Juuri silloin Rainhawk huomasi itsensä hyvin väsyneeksi.
”Hyvä idea, mutta ei täällä, emme voisi kuitenkaan levätä.”
”Mennään tuonne metsän laidalle josta tulimme. Minä pidän vartiota ja ilmoitan jos jotain outoa tapahtuu.”

He nukkuivat metsän reunalla nojaten puihin aseet koko ajan valmiina. Levättyään tunnin heidän piti taas liikkua. He vaelsivat metsän läpi aukiolle jonka Andromedus oli nähnyt. Noin kahden kilometrin päässä oli kukkula jonka päällä oli yksi talo sekä mylly.
Aukio oli noin viisisataa metriä leveä ja molemmissa päissä se päättyi tiheään metsään. Muutama oja kulki heidän edessään sekä yksi pienempi kukkula noin kuudensadan metrin päässä.
Sodan jäljet näkyivät täälläkin, siellä täällä oli kraattereita ja yksi Rhinon romu oli jäänyt ojanuomaan.
Oli hiljaista eikä mikään rikkonut sitä. Ei edes lintujen äänet. Kaikki tuntui pysähtyvän ja jokainen tunsi olevansa rento ja virkistynyt. Andromedus kuitenkin tiesi että oli luonnotonta kun edes linnut eivät laulaneet niin vehreällä alueella.
Juuri silloin ”kukkula” avasi heihin tulen. Se oli bunkkeri jossa oli ilmeisesti vihollisia.
Kolme miestä kaatui maahan sillä samalla hetkellä kun raskaat panokset osuivat heidän vartaloihinsa.
”Kaikki maahan!” Andromedus huusi.
”Lääkintämies! huusi kersantti Thompson jonka kylki vuosi aika pahasti.
Andromedus otti kranaatin vyöltään ja heitti sen bunkkeriin. Hetken päästä kuului räjähdys ja epätoivoinen huuto.
”Rynnäkköön!” Huusi Rainhawk ja otti voimamiekkansa esiin.
He juoksivat muutaman metrin ja huomasivat että molemmat bunkkerissa olijat olivat kuolleet. Mutta itse sotilaat aiheuttivat hämmästystä.
”He ovat Yön Ruhtinaiden sotureita. Ornatkurin ja Raadvardin joukkoja, minusta tuntuu että kohta olemme pahassa pulassa.” sanoi kapteeni Rainhawk.
”Molemmat ovat aika voimakkaita johtajia, mutta miksi he olisivat meistä kiinnostuneita?”
Rainhawk huokaisi raskaasti.
”Minä tapoin heidän veljensä. Nyt he haluavat kostaa. Toivottavasti Ornatkur ei saa minuun yhteyttä.”
”Ainiin, hänellä on psyykkisiä voimia, ei kuulemma mikään turha temppuilija.”
Lääkintämies auttoi kersantti Thompsonia ja toista haavoittunutta. Kolmas oli saanut luodin päähänsä, häntä ei voinut auttaa.
Juuri silloin Rainhawkin mieli mustui täysin.
Olen lähempänä kuin luuletkaan, Rainhawk. Kuului kuiskaus hänen päässään.
”Tiedän tunteen” sanoi Andromedus äkkiä ”Anaroth tekee samoin. Eli olemme siis vaikeuksissa.”
”Kyllä, kaikki suojautukaa tuohon ojaan ja äkkiä!” Rainhawk huusi.
Ajoitus oli hyvä. Sillä jos he olisivat hypänneet sekuntia myöhempää niin jättimäinen räjähdys olisi silponut heistä puolet. Demonin joka asusti kyseisen kävelijän sisällä ei ollut kovin iloinen.
Mutainen oja ei ollut parhaimpia paikkoja suojautua. Mutta kaikki mahtuivat sinne ja siellä oli hyvä suoja vihollistulelta, lisäksi se oli pelastanut heidät.
Andromedus katsoi ojasta sivuille, metsän molemmat puolet kuhisivat kaaoksen joukkoja. Pahaksi sen teki se että kaikki olivat Kaaoksen Avaruussotureita.
”Heitä on kaikkialla, vastatkaa tuleen!” huusi Andromedus ja ryhtyi ampumaan pistoolillaan metsään josta kuului Konrad Curzen lapsien ilotonta hoilaamista.

”Te kaksi, Rampton ja Kelley, juoskaamme äkkiä bunkkeriin!” Rainhawk sanoi.
Ryömiessään nopeasti bunkkeriin, joka oli ojanuomaa vasten he huomasivat pari kertaa miten lähellä kuolema oli, sillä heidän ympärillään räjähtelivät bolterin panokset jotka tekivät pölypilviä heidän ympärilleen. Sisällä oli kaksi kuollutta petturia sekä kaksi raskasta bolteria.
”Ottakaa te tuo toinen ja ampukaa niin paljon kuin pystytte!”
Sotilaat ottivat bolterin ja laittoivat sen jalustaan. He alkoivat ampua tappavaa tulta metsään päin.
”Andromedus, jaksatko ampua tällä yksinäsi?”
Andromedus katsoi raskasta bolteria jota Rainhawk piti käsissään aivan punaisena.
”Pystyn, heitä se tähän.”
Rainhawk heitti bunkkerin ikkunasta palkkasoturille raskaan aseen jonka tämä otti vastaan ja alkoi heti ampumaan vihollisia jotka lähestyivät molemmilta puolilta uhkaavasti.
”He eivät anna periksi, heitä on niin paljon! He eivät välitä tappioista.” Dal Artha sanoi joka ampui laser pistoolillaan turhautuneesti koska ei päässyt lähitaisteluun.
”Meidän on paettava!” Norton huusi.
Heidän vihollisensa olivat nyt jo viidenkymmenen metrin päässä heistä.
”Nyt heitetään niitä kaikilla kranaateillamme, myös savukranaatit sillä muuten tämä ei toimi.” Sanoi Rainhawk.
”Hyvä idea. Ottakaa kranaatit!” Andromedus sanoi ampuen samalla raskaalla bolterillaan. Hänen vieressään oleva arpinaamojen johtaja Radak kaatui maahan kun hänen olkapäänsä pirstoutuivat kun kaksi panosta lensi niihin. Miehet ottivat kranaatteja vyöltään ja odottivat käskyä.
”Heittäkää!” Rainhawk sanoi ja irrotti sokan kranaatistaan ja heitti sen tummansinisten vihollistensa niskaan. Samoin tekivät kaksikymmentäkaksi muuta ja heittivät loputkin niin nopeasti kuin pystyivät.
”Nyt juostaan eikä meinata!” Andromedus huusi ja hyppäsi pois ojasta. Hän katsoi vielä kerran Radakia joka kaivoi jotain selästään.
Se oli pommi jota yleensä käytettiin tankkien tuhoamiseen. Radak avasi suunsa.
”Palkka ja kunnia!” ja samalla hän kytki pommin räjähtämään kymmenen sekunnin kuluttua. Radakin pää painui alas ja hänen ruumiinsa veltostui, hän oli mennyt keisarin luo. Andromedus lensi ilman halki kohti mäkeä jonne he olivat menossa, kuullen raivotaistelijoiden taisteluhuudot perässään.

Esitaistelija Rekhdrun Kallonmurskaajien ryhmästä juoksi läpi sumun ampuen bolter pistoolillaan eteenpäin erittäin epätarkasti. Heidän vierellään he tiesivät että ainakin Khornen raivotaistelijat olivat lähellä sillä heidän ontto ja metallinen saarnansa: ”Verta Khornelle! Pääkalloja valtaistuimelle!” alkoi tuntua jo ärsyttävältä tuhatvuotisen taistelijan korvissa.
Hän näki savun läpi heikosti erottuvan kuopan ja hyppäsi siihen. Soturin jalat upposivat mutaan ja hän alkoi huitomaan miekallaan villisti joka suuntaan. Esitaistelija sai osuman viholliseensa ja alkoi hakkaamaan tätä vain kovemmin. Mutta vihollinen teki vasta hyökkäyksen ja molemmat olivat tappavassa taistelussa keskenään. Hän huomasi löytäneensä arvoisansa vihollisen.
”Verta veren jumalalle!” huuto pilasi sen, koska se kuului hänen viholliseltaan.
”Yrniir, se olen minä senkin Nurglen mätäpaise! Minä tiesin että vihollisemme eivät ole noin kestäviä!”
”Ole hiljaa, katso mitä tuossa maassa välkkyy!”
Rekhdrun katsoi alaspäin ja huomasi neljä punaista numeroa: 0002
”Juoskaa ja niin hel…”
Massiivinen räjähdys repi kymmeniä sotureita palasiksi ja Rekhdrun lensi bunkkerin metalliselle katolle. Hän ei tuntenut enää jalkojaan ja hänen elintoimintonsa lakkasivat yksitellen.
”Yksi…typerä pommi…ainoa virheeni…tuhanteen…vuoteen.”
Hänen elämänsä loppui tuskallisesti bunkkerin katolla.

Andromedus kuuli räjähdyksen takaansa ja tiesi että Radak oli tehnyt tehtävänsä kun raivotaistelijan pää pyörähti hänen eteensä pomppien sairaasti eteenpäin. Radak oli viimeisillä voimillaan pelastanut heidät melkein varmalta kuolemalta sillä he olisivat kuolleet melkein varmasti koska aukiota oli vielä yli kilometri.
He juoksivat minkä jaloistaan pääsivät ja Andromedus hyppi reppunsa avulla. Palkkasoturi katsoi taaksensa ja näki kun kaaoksen palvojat olivat heidän perässään vaikka pommi olikin viivyttänyt heitä. Alkoi kuulumaan ilkeän kuuluista ulvontaa.
Raptoreiksi kutsutut soturit olivat vain muutaman kymmenen metrin päässä heistä. Sekunnin murto-osan Andromedus epäröi mutta kääntyi sitten. Hän otti tukevan asennon ja aloitti ampumaan raskaalla boltterilla Raptori sotureja.
Raskaat panokset räjähtivät Raptoreiden voimahaarniskaan ja yksitellen he tippuivat maahan kuin sorsat metsästyskautena. Heidän haarniskansa repeili aseen voimasta ja kohta heitä ei ollut enää jäljellä vaan kaikki olivat verisinä maassa varmaan miettimässä miten heidän jumalansa pystyivät antamaan heille sellaisen kohtalon.
Hän ampui vielä lippaansa loppuun ja heitti savuavan aseen maahan. Andromedus yritti käyttää hyppyreppuaan mutta se ei toiminut, polttoaine oli loppunut. Hän tunsi kun jokin osui hänen jalkaansa. Tarkemmin katsoen hänen mustaan haarniskaansa oli tullut reikä ja verta vuosi valtoimenaan. Palkkasoturi ei pystyisi juoksemaan.
Hän otti vyöltään pistoolinsa ja ryhtyi ampumaan lähestyviä pettureita. Tämä olisi tehtävä hänen miestensä elämän pelastamiseksi.

Takana Andromedus oli pysähtynyt ampumaan vihollisiaan. Jasonius katsoi kun kymmenet kaaoksen soturit juoksivat aseet paukkuen kohti Veren Enkelten entistä soturipappia joka ampui sellaisella vimmalla jota hän ei yleensä tehnyt, Andromedus ampui aina harkitusti koska tiesi miten käy jos ase ylikuumenee. Hän ihmetteli miksi tämä oli pysähtynyt kunnes huomasi savuavan selkärepun sekä vuotavan jalan. Vain ihme voisi pelastaa hänen ystävänsä. Jasonius kääntyi ympäri, hän oli palveluksen velkaa mestarilleen.
”Palkka ja kunnia!” Jasonius huusi ja ryntäsi pelastamaan Andromedusta. Hänen perästään tulivat heidän joukkonsa rippeet jotka tiesivät että ilman Avaruussoturia toivo olisi menetetty.

Andromedus otti vastaan hänen ensimmäisen vastuksensa lyömällä salamakynnet tämän kallosta läpi ja veri suihkusi tämän päästä entisten tovereiden päälle. Kaksi seuraavaa kokivat ilkeän kohtalon kun palkkasoturi löi sivuttaisella liikkeellä molempien haarniskat vatsasta auki. Kiiltävähaarniskainen soturi iski miekkansa mutta Andromedus torjui sen ja ampui pistoolillaan kahdesti tältä pään murskaksi. Hän tappoi vielä kolme soturia kunnes tunsi suuren ylivoiman painavan hänen päälleen.
Torjuminen kävi vaikeaksi ja lyöminen vielä vaikeammaksi. Hän tunsi Sanguiniuksen raivon, hän antoi periksi geenikiroukselleen, Punaiselle Janolle.
Andromedus alkoi tappamaan vihollisiaan raivolla jota ei oltu nähty sitten Tychon kuoleman. Palkkasoturi repi vihollisensa kappaleiksi raivokkailla iskuillaan eikä kukaan uskaltanut seisoa hänen tiellään. Hän ei tuntenut kipua ja tavallisessa tilassa hän olisi kuollut jo useamman kerran.

Dal Artha näki ystävänsä täysin piiritettynä, hän ei selviäisi pitkään vaikka Andromedus taistelikin aika hurjasti mutta vihollisia oli liikaa. Hän ryntäsi mukaan ja leikkasi muutaman vihollisensa kahtia. Leikatessaan tiensä vihollistensa läpi, hän näki Andromeduksen raivoisan hahmon joka muistutti tätä geeniperimästään.
Hän oli nähnyt ystävänsä monesti ennenkin sellaisessa tilassa, se liittyi hänen geenikiroukseensa.
Dal Artha oli lukenut Punaisesta Janosta, se vaikutti koko Veren Enkelten jaostossa sekä sen seuraaja jaostoissa. Oli muutamia poikkeuksia kuitenkin, esimerkiksi Mephiston oli voittanut sen ja Lemartes pystyi hallitsemaan sitä, mutta Andromedus…oli aivan jotain muuta. Hän joskus joutui sen valtaan mutta lopulta aina hillitsi itsensä.
Dal Artha torjui yhden voimakkaan hyökkäyksen mutta päästi vihollisensa päiviltä nopealla tikarin liikkeellä.
Rainhawkin ja Andromeduksen joukot syöksyivät vihollisen kimppuun epätoivoisesti ja loppu näkyi olevan lähellä.

Rainhawk ryntäsi vihollistensa kimppuun ja tappoi näitä epätoivon ja vihan vallassa. Huitoessaan puolelta toiselle taistelun keskelle muodostui aukko. Siellä seisoi Ornatkur tummansinisessä haarniskassaan, veljensä Raadvardin kanssa.
Kuolema odottaa Rainhawk kuului ääni hänen päässään.
Rainhawk käveli joukon läpi. Hän halusi kohdata arkkivihollisensa.
”Tapoin teistä jo yhden, te kaksi saatte kuolla myös!”

Dal Artha toivoi mielessään että Veren Enkelit tulisivat auttamaan heitä. Hän lupasi keisarille valan että hän kuolisi tänään jos he saisivat apua.

Vain hetki siitä kun Dal Artha oli ajatellut Veren Enkeleitä, tipahti maahan muutama punainen kapseli. Kun pöly hitaasti laskeutui, ulos astui kultahaarniskainen hahmo.
Dante oli tullut rankaisemaan keisarin vihollisia. Danten mukana tuli kymmenen Kunniankaartin sotilasta kultaisissa kypärissään sekä näky jota ei helposti unohda: Lemartes, Mephiston ja Corbulo. Kaikki suuret sankarit yhdessä. Veren Enkelit hyökkäsivät vihollistensa kimppuun ja yllättyneet petturit yrittivät taistella vastaan. Danten punainen kirves heilui kun tuomionpäivän vasara, tai viikatemiehen viikate joka niitti maahan hänen vihollisensa.

Ornatkur katsoi kauhun vallassa näkyä joka olisi saanut Abaddoninkin jo pelkäämään.
”Meidän on paettava!”
Hänen veljensä nyökkäsi äkkiä ja huusi metallisen kolkolla äänellä:
”Paetkaa!”
Ornatkur keskitti kaikki voimansa yhteen ja alkoi siirtämään joukkojaan pois sieltä. Kuin punainen myrsky, hänen psyykkiset voimansa siirsivät hänen joukkonsa läheiseen metsään.
Raadvard otti kypäränsä pois eikä näyttänyt iloiselta.
”Menetimme melkein sata miestä! Tämä ei voi jatkua, ehkä kolmasosa miehistämme makaa tuolla kuolleena! Emme edes saaneet Rainhawkia hengiltä. Pitikin sen Danten ja hänen keisarin syli lastensa ilmestyä sinne, olisimme varmasti voittaneet.”
”Rauhoitu veljeni,” Ornatkur sanoi ”hankitaan apua Anarothilta, hän ei järin pidä Veren Enkeleistä eikä siitä Andromeduksesta. En olisi koskaan uskonut hänen pystyvän siihen mitä hän teki tuolla, tappoi varmasti parikymmentä. Hän on varmasti haasteen arvoinen vihollinen…”
”Keskity vaan siihen että puhut Anarothin kanssa.” tiuskaisi Raadvard.

Andromedus huomasi vihollistensa hävinneen ja raivo hävisi hänestä vähitellen.
Rauhassa lapseni. Olen kanssanne tänään, mutta minun on sanottava sinulle yksi suurimmista salaisuuksista itsestäsi. Et ole pelkästään minun geenejäni, sen takia sinä pystyt hallita raivoasi. Langennut kertoo sinulle loput.Sanoi Sanguiniuksen ääni hänen päässään. Hän kääntyi ympärille ja näki siunatuimman näyn.
”Corbulo, Calistarius…tarkoitan Mephiston, Lemartes, Dante. On niin vaikea uskoa että olette täällä. Minulle informoitiin että te ette tulleet Cadialle.”
Mephiston laittoi miekan tuppeen ja aseensa koteloon.
”Me tulimme auttamaan taisteluveljeämme, sitä paitsi Anaroth alkaa olemaan suuri uhka meille. Emmekä halua paljastuvan että hän on ollut Veren Enkeli.”
Andromedus otti kypärän pois päästään ja huokaisi.
”Jos viitsisitte auttaa niin voin sanoa, hän käski minun etsiä tuo kukkula, joten pidetään kiirettä ja jutellaan matkalla.”
Dante otti naamarinsa pois ja sen alta paljastuivat pitkät vaaleat hiukset ja kauniit kasvot joka oli omaista Sanguiniuksen lapsille.
”On ilo nähdä sinua jälleen Andromedus. Tosin tässä auttamisessasi on myös yksi asia jonka haluamme sinun tekevän ja lupaavan.”
Palkkasoturi hymyili hiukan.
”Haluatte että minä ja palkkasoturini tuhoamme Abaddonin tukikohdan? Olemme kyllä valmiit…”
Dante huokaisi ja outo ilme tuli hänen kasvoilleen.
”Sinun on luovuttava virastasi, sinä tulet Baalille ja liityt takaisin meihin, Sanguiniuksen lapsi.”

[Forced Freedom]

Hyvä!

[Andromedus]

Saisinko arvosanan ja vähän rakentavaa palautetta, unohtu tuosta viestistä.

[Nippe]

Koulu arvosanalla 9+
Suomennokset sopi mulle. Toimintaa oli liian "vähän" mun makuun.
Kuvailu oli loistavaa (täytyy kokeilla itsekkin). Lievästi sanottuna hyvä tarina. Kun mä en pysty täidellisyyteen niin pyritään tekeen sun jutuista täydellisiä:

Heidän vihollisensa olivat ny jo viidenkymmenen metrin päässä heistä.

[Andromedus]

Joo korjaan sen. Muilla kommentteja?
Seuraavassa osassas Nippe sitten taistellaan aika julmetun paljon. Tulee aika teurastus.

[Nippe]

Sä varmaan joudut odottaan huomiseen että joku muu jaksaa kirjottaa palautetta. Mun tarinaa kukaan ei jaksa ees lukee/kommentoida. Paitsi sä ja muutama mun kaveri.

[Bonehead]

kyllähän tuo ihan luettavaa oli, mutta alkaa nämä Andromeduksesta
kertovat tarinat jo toistaa itseään (minun mielestäni).
Arvosanana antaisin kuitenkin kerronnalisesti hyvin
tehdystä tarinasta 8:n.

[Andromedus]

Niin no miten sen nyt ottaa. Kirjoitan enää kaksi tarinaa Androlle. Tai ainankin kolme vielä julkaisen kun on tuo Icingdeathin kanssa tekemä Aseveljet.

[Guardsman]

Ai ai... Kivaa oli lueskellessa tuota. Hyvää hengen tuotetta, ei siinä mitään... kyllä se sitä 8 - 10 välillä heiluu. Äh, odotin Rainhawkin joukkoja sinne kanssa, mutta pikku juttu. Mitäs seuraavaksi...?

[Andromedus]

Rainhawkin joukot eivät vielä saapuneet...seuraavassa osassa on iso taistelu johon tulee mukaan sekä Rainhawkin joukot että Andromeduksen palkkikset.

[Walloittaja]

Hyvä tarina! Taas taattua Andromedus laatua Lisää.. lisää..

[The Scientist]

Hyvää tekstiä, vaikka kirjoitusvirheitä löytyi vähän. Kouluarvosanalla sellanen 9-.

[C'tan]

Kiva kirjoitus, tosin kirjoitusvirheet ajoittain pistivät ärsyttämään. Lopetin ja aloitin lukemisen myöhemmin uudestaan, joten sain koko tekstin luettua.

Kuten joku totesikin, alkavat nämä Andromedus-tarinat jo pikku hiljaa toistaa itseään. Mielestäni kannattaisi koittaa Andromedus-trilogian jatkamista esim. rivisotilaan näkökulmasta, eikä aina kuvata pelkästään Andromedusta. Mielekkyyttä tulisi enemmän. Ainakin itselleni.

Kouluarvosanoilla arvosteleminen on mielestäni typerää, kun ne ovat niin kauhean yksipuoleisia. Esim. 8 saamiseen ei tarvita kuin aimo annos mielikuvitusta - kaikesta muusta välittämättä. Todella hyvä kirjoittaja ja kieliopillisesti vähän virheitä tekevä henkilö voi saada omasta, vähän lyhyemmästä, aineestaan saman numeron kuin yhdys sanoja ja isoja alkukirjaimia opetteleva Eino, jolla vaan sattuu olemaan vilkas mielikuvitus ja kärsivällisyys kirjoittaa pitempi teksti.

Lässyn lässyn.

[Nuntius Deum]

Dal Artha toivoi mielessään että Veren Enkelit olisivat heidän avussaan

tossa yks kirjoitus virhe.
Oon nyt lukenu kaikki neljä tarinaa ja minut on yllätetty monta kertaa.
vasta osassa 2 minulle selvisi että andromendus on sotilas pappi
Ja osassa 3 ja 4 minulle alkoi valkenemaan että hänellä on hyppy reppu
(osassa kolme "hyppäsi kymmenen metriä korkean kukkulan huipulle )

Loistavaa tarinaa 9,5

voisit tosin vähän hillitä noita hahmojes tappo tahtia(CSM sotilaita kaatuu kuin heinää) meinaan uskon että kovatkin ig sotilaat ottaisivat turpaan raptoreilta lähitaistelussa.

[Adanedhel]

Noh, Taso on hieman laskenut, ennen niin tutusta ja turvallisesta Armeija kurista, löysään lepsuiluun
"Ainiin, sillä on (jotain) kykyjä"
Sori, mutta nyt en anna kuin
:? :? :? ½

Noh kirjoittelehan lisää.

Muuten millon tulee Aseveljien uusin osa?

[Andromedus]

En tiedä milloin tulee kun en oo saanu yhteyttä tuohon Icingdeathiin. Ajattelin että Andromedus on jo aika turtunut niin se ei suhtaudu asioihin niin hirmu vakavasti. Seuraavassa osassa voin paljastaa että Andromedus vaihtaakin puolta verivihollisensa, kaaoksen puolelle. Tosin en kerro vielä miten tai millä tavalla, mutta vaihtelua on ainankin luvassa. Teen tarinan tänään loppuun varmaan, tai viimeistään huomenna.
Ainiin vielä se että oon kirjoittanu näitä tarinoita semmoiset pyöreät 20 kappaletta sit kun on kirjoitettu tuo vitos osa. Mutta viimeiset tarinat (tulee vielä kaks, tai siis kolme jos otetaan mukaan Aseveljet 5)teen kaikella taidollani.
Ps. Minulla on liian vilkas mielikuvitus, olen luonut pari fantasiamaailmaakin joista vielä yhdestä kirjoitan aktiivisesti.

[Nuntius Deum]

Hyvää tarinaa...