Portti
Talar näki valoja taivaalla. Taivaiden valtiaat olivat tulossa. Hän tiesi sen, hänelle oli kerrottu. Hän oli valmis toteuttamaan herransa tahdon epäröimättä. Kun ensimmäinen suurista aluksista laskeutui maahan hän heittäytyisi miehineen polvilleen, aivan kuin armoa kerjäävät koirat. Ovet avutuivat ja hän näki taivaan mahtavat soturit. Hetkinen. Mahtavat? Tavallisilta ihmisiltähän ne näyttivät, aivan kuin hänelle oli luvattu. 'Niin se alkaa', sanoi hän hiljaa itselleen. 'Niin se alkaa'.
***
Kaartilainen Jones oli tylsistynyt. Liity keisarilliseen kaartiin, näe maailmaa oli hänelle luvattu. Hah. Sitten harjoitusleirin hän ei ollut ampunut aseellaan. Jälleen oltiin matkalla yhdelle niistä "universumin mahtavista ihmeistä", joita hänelle oli luvattu. Jälleen alkukantaiset heimot toivottaisivat heidät tervetulleiksi jumalten inkarnaatioina, mahtavina valtiaina. Yrittäisivät edes joskus taistella kehitystä vastaan. Mutta ei, jälleen hän oli pienessä laskeutumisaluksessa, ja kun ovet aukenivat odotti häntä tuttu näky. Polvistuneet kunniaa tekevät soturit toivottivat valtiaat tervetulleiksi antaen aseensa pois. Kaartilainen Jones ei voinut olla enempää väärässä ajatellessaan tämänkin matkan olevan kuin kaikki muut. Jäisihän se hänen viimeisekseen.
'Nelirivissä mars!' huusi kersantti Leron. Kaartilainen Jones nopeutti askeltaan jotta pysyisi muiden mukana. Planeetan pinta muistuttu hyvin paljon hänen omaa kotiansa. Silmänkantamattomiin ruskeaa alankoa, jota piiskaava sade pieksi päivästä toiseen. Siellä täällä hän näki pystyyn mädäntyneen, tuulenraiskaaman puunrungon. Hän kaipasi kotia. Mitä näillä planeetoilla oli annettavinaan hänelle? Jokainen planeetta oli kuin uusi kopio edellisestä, jokainen planeetta oli yhtä alkukantainen ja jokainen planeetta jäi viikon tai kahden jälkeen taakse. Miksi hän oli värväytynyt? Nuori ja typerä miehen alku oli uskonut sellaisiin käsitteisiin kuin kunnia, isänmaallisuus ja jalous. Kuinka väärässä hän olikaan! Kaarti matkasi alkukantaiselta planeetalta toiselle saarnaten ihmiskunnan Keisarin sanomaa. Keisarin, joka nyt tuntui niin kaukaiselta. Keisarin, jonka puolesta kuka tahansa kotona oli valmis kuolemaan. Ei enään. Jos Keisari rakasti häntä niin, miksi hän oli lähettänyt hänet tähän jumalan hylkäämään loukkoon. Kaukaisuudessa näkyi pieni kylä, jonka rakennukset olivat orvon näköisiä piiskaavan sateen läpi.
***
Inkvisiittori Alaen käveli kylän mutaisilla teillä. Nämä saastaiset alkuasukkaat olivat vain rasite mahtavalle Imperiumille. Yksi virhearviointi Cadian sodissa ja hänet oli lähetetty tänne, Keisarin mahtavan valtakunnan äärirajoille. Hänelle oli luvattu tapaaminen kylän uskonnollisten johtajien kanssa kun he palaisivat paikallisesta pyhätöstä suorittamasta riittejä kylän suojelemiseksi. Hän vakuuttaisi heidät Keisarin kaikkivoipuudesta kuten kaikki muutkin shamaanit ja näkijät tähän asti, keisarillisen voimamiekan keinoin. Kun alkukantaiset uskomukset olisi hoidettu tieltä siirtyisi hän opettamaan Keisarinpelkoa näille Imperiumin uusille kansalaisille. Hänen edessään oli kylän suurin rakennus. Kylän johtaja, jota kutsuttiin Talariksi, oli järjestänyt mahtavan juhlan taivaiden valtiaiden kunniaksi. Naurettavaa, oli inkvisiittori ajatellut kuitenkin hyväksyen tarjouksen. Kaartilaiset nauttisivat alkuasukkaiden antimista, ja olipahan hänelläkin jotain valvottavaa ennen hengellisten johtajien saapumista.
'Miksi he eivät vielä ole täällä?' kysyi inkvisiittori vihaisella äänellä Talarilta 'te lupasitte heidän saapuvan muutamassa tunnissa'. 'Olen hyvin pahoillani viivästyksestä' vastasi Talar nopeasti 'he ovat täällä varmasti pian'. Inkvisiittori katseli salia. Kunniakkaat keisarillisen kaartin sotamiehet, hän ajatteli, pah. Jokainen huusi ja rellesti niin että sali raikui. Jos kaartilaisilla ei olisi ollut uniformujaan olisi eron tekeminen heidän ja alkuasukkaiden välillä mahdotonta. 'Pian ei ole tarvittavan nopeasti' sanoi ikvisiittori äkisesti 'me lähdemme sinne'. 'Mutta..mutta..' sanoi Talar anovasti '..ette te voi. pyhättöön ei saa mennä ilman hengellistä opastajaa'. 'Tässä on minun hengellinen opastajani' sanoi Alaen vetäen voimamiekkansa puoliksi tupesta 'me lähdemme välittömästi'. Talar katsoi miekkaa pelokkaan eläimen tavoin nyökäten ja mumisten jotain hyväksyvää. 'Huomio!' huusi kersantti Leron joka ei kuuliaisesti ollut koskenutkaan alkuasukkaiden tarjoamiin ruokiin ja juomiin. Siinä vasta todellien Keisarin mies, ajattelia inkvisiittori itsekseen, harmillista että hänen kykynsä menevät hukkaan näillä järjettömillä "ristiretkillä".
***
Talar oli tyytyväinen. Kaikki oli sujunut juuri niin kuin hänelle oli kerrottu. Nyt hänen tehtävänään oli enään johdattaa nämä "taivaiden valtiaat" solaan, joka häämötti jo edessä. Tulokkaiden harhauttaminen oli ollut helppoa. Hieman pelokkaita katseita heidän "mahtavia" aseitaan kohtaan ja hän oli ansainnut heidän luottamuksensa. Sade tauonnut ja sumu oli nousemassa kun ilta hämärtyi, aivan kuten hänelle oli kerrottu. Sola häämötti aivan edessä. Mahtavat seinämät kohosivat kilometrien korkeuteen, ja niihin oli hakattu mahtavien mestarien patsaita jotka olivat kymmeniä metrejä pitkiä. Hän ja hänen soturinsa tervehtivät niitä kuten aina, nostaen kätensä ilmaan nyrkkiin puristettuna. Tämä perinteinen rituaali näytti epäilyttävän inkvisiittoria. Mutisten anteeksipyytävästi jotain vanhoista uskomuksista Talar laski kätensä nopeasti alas, ja se tuntui rauhoittavan inkvisiittoria. Hyvä niin, he eivät tietäisi mikä heihin iski. He eivät koskaan näkisi porttia.
***
Tiheä sumu hämmensi Alaenia. Kauanko he olivat kävelleet? Tunnin? Puoli tuntia? Hän ei osannut sanoa. Hän oli nähnyt suuria patsaita heidän saapuessaan solaan, ja ne kantoivat kaaoksen hirvittävien voimien merkkejä. Olisiko mahdollista että paikallinen kaaoksen kultti johdattaisi häntä harhaan? Hän aikoi kääntyä kysyäkseen Talarilta kauanko matka tähän "pyhättöön" kesti, mutta se oli tarpeetonta. Mahtava portti kohosi hänen edessään. Sen pinta oli kuin pystyyn nostettu lampi, joka väreili hiljaa. Hän nojautui lähemmäs ja nähdessään ääneti huutavia, tuskan riuduttamia kasvoja portin pinnalla hän kavahti taaksepäin. 'Mitä tämä merkitsee?' hän kysyi Talarilta kääntyen mutta ei saanut vastausta. Talar oli poissa, ja tässä kirotussa sumussa ei nähnyt metriäkään eteensä. 'Leron, tänne!' Alaen huusi ja kuulikin pian saappaiden kaiun. 'Kutsuitte, herra inkvisiittori?' sanoi Fren juostessaan paikalle. 'Kerätkää miehet' käski Alaen 'ja olkaakin varuillanne!' 'Kyllä, herra inkvisiittori' vastasi kersantti Leron. Samassa kuului tuskainen huuto leikaten ilmaa kuin veitsi. Ääni kiersi solassa kaikuen kunnes lopulta sitä ei enään kuulunut. Hetken oli kaikkialla aivan hiljaista kunnes toinen huuto raastoi ilmaa. Yhtäkkiä koko sola kaikui kuolevien miesten huudoista. Portti väreili voimakkaammin ja inkvisiittori Alaen juoksi sen luokse. Samassa suuren avaruusjääkärin kokoinen punainen demoni juoksi ulos portista lyöden mahtavan kirveensä kohti Alaenia. Alaen veti miekkansa ja torjui lyönnin, mutta pirullisen nopeasti hyökkäsi demoni taas. Portista juoksi ulos useita samanlaisia demoneita ja Alaen katosi pian huutaen näkyvistä kauhean punaisen massan alle.
***
Kaartilainen Jones käveli varuillaan solassa. Hän ei voinut nähdä sumulta pidemmälle kuin edessään marssivan kaartilaisen selän. Äkkiä he kuulivat pysähtymiskäskyn. Mitä tapahtui? Olivatko he perillä? Jones tunsi itsensä väsyneeksi. Ehkä vihdoinkin taistelu? Ei, ei se ollut mahdollista. Huomaamattaan hän asetti pistimen kiväärinsä kärkeen. Kauhuissaan hän näki itsensä lyövän pistimen edessä seisovan kaartilaisen selkään. Parkaisu raastoi ilmaa, ja hetken oli aivan hiljaista. Jostain kuului toinen huuto. Jones tunsi halua tehdä saman uudelleen. Miksi ei? Koko joukko-osasto oli kaoottisessa tilassa, teurastaen toisiaan armotta pistimin ja laserkiväärien sätein. Silloin Jones tunsi pistävän kivun vatsassaan ja käpertyi lähes kaksin kerroin lyöden päänsä kiväärinvarteen jonka pistimellä varustettu pää oli uponnut syvälle hänen vatsaansa. Katsoessaan ylös näki hän vihan vääristämät kasvot joita oli vaikea tunnistaa ihmisen omiksi. Verestävissä silmissä ei ollut armoa.
***
Dre'Uz, kylän todellinen johtaja, katsoi edessään olevaa hävitystä. Demoniprinssi oli jo lähettänyt heikommat lajitoverinsa takaisin portista, ja valmistautui itsekin lähtöön. 'Hyvää työtä' sanoi hän vieressään seisovalle Talarille. 'Työtä?' Talar naurahti. 'Nämä "taivaiden mahtavat soturit" tekivät työn itse' hän sanoi ja virnisti 'ei pitäisi pistää suuhun kaikkea mitä vieraalla planeetalla tarjotaan'. Aurigon ensimmäiset säteet valaisivat jo solan ylempiä rinteitä eikä kestäisi kauan kunnes ne löytäisivät tiensä itse solaan. Dre'Uz teki lähtöä. Taivaalta putosi pieniä kapseleita, jotka demoniprinssi tunnisti avaruusjääkäreiden laskeutumisaluksiksi. 'Hoidelkaa heidätkin' sanoi Dre'Uz. 'Verta veren jumalalle, kalloja kallojen torniin!' hän mylvi, ennenkuin vetäityi itsekin portista, jonka pinta näytti sammuvan hänen perässään. Hän tiesi että näistä barbaareista ei olisi vastusta Keisarin mahtavimmalle aseelle, että heidät tapettaisiin viimeiseen mieheen. Mutta hän ei välittänyt, sillä hänen jumalansa ei välittänyt kenen veri virtasi, kunhan se vain jatkoi virtaamistaan.
***
Siinä se nyt sitten oli, kaikenlainen kritiikki, parannusehdotukset ja yleiset selkääntaputtelut ovat tervetulleita. Olkaa hyvät.