Fulgrimin Areena III - Areena päättynyt

[Yrittäisit Edes]

Ivan irrotti siunatun hilparinsa varovasti pyhimyksen ruumiista, laskee tämän selälleen maahan ja sulkee pyhimyksen silmät. Veli-Kapteeni nousee ylös, katsoo hetken kuollutta pyhimystä ennen kuin ensimmäinen kyynel putoaa silmä kulmasta, Ivan vetäisee niskansa taakse ja huutaa, huutaa taivaalle, huutaa maalle, huutaa vihaansa, huutaa suruaan, huutaa menetystä.
Lopetettuaan huutonsa, ruhoituttuaan, Ivan kumartuu pyhimyksen ylle, nostaa varovasti tuon hennon tytön ruumiin käsivarsilleen ja lähtee kävelemään kohti areenan porttia. Oven sulkeuduttua saapuu paikalle yksi Veli-Kapteenin alaisista, arkun ja kantajien kanssa.
”Herra te olette elossa, on-”
”Älä sano sitä sanaa!” Ivan ärähtää alaiselleen. ”Mieluummin makaisin tällä hetkellä tuolla kentällä, kuin seisoisin tässä. Avatkaa arkku.”
Kantajat, jotka kaikki ovat harmaita ritareita laskevat arkun maahan.
Maahan laskettu arkku avataan, arkku itsessään on taideteos, kanteen on kullalla kirjailtu keisarillinen kotka, jonka ympärillä jatkuu kultakirjailu lauseita, uskon tunnustus ja perinteisiä koristekuvioita, niin arkunkannen reunoissa kuin arkun muiden kuvioiden yhteydessä, arkku itsessään oli veistetty marmorista, kuvioitu jälleen keisarillisin tunnuksin, reunatolpin ja ruusuin.
Ivan laski Kokoro Iton ruumiin varoen silkkiselle pedille arkkuun, asetteli kädet ristiin rinnan päälle ja laittoi siunatun miekan Kokoron viereen. Ivan kosketti vielä kerran tuota pyhimystä kasvoihin, otti yhden hiuksen ja katkaisi sen. Vastalahjaksi Ivan otti panssaristaan puhtauden merkin ja laittoi sen Kokoron arkkuun. Ivan nousi arkun yltä, katsoi vielä kerran pyhimystä, kääntyi ja lähti kävelemään pois.
”Odottakaa herra, lähdemmekö jo vai odotammeko vielä jotain?” Huusi eräs alaisista. ”Ette lähde, odottakaa tässä, kun Kokoron taistelusiskot tulevat, sanokaa heille, että he saavat viedä arkun minne tahtovat, mutta sanokaa, että Kokorolle on paikka Titanin haudoissa, minun kammiossani, jos he hänet sinne haudata haluavat ja kantajat kuljettavat arkun sinne minne se halutaan.” Ivan piti hetken tauon. ”Jos he minua kysyvät, sanokaa, että minut löytää tämän areenan käytävän perimmäisestä huoneesta, mikäli heillä on asiaa.”
”Herra säännöissä sanotaan, että-”
”Minä en säännöistäsi välitä, minä sanoin, että hänet saa minun luvallani haudata Titaniin, jos joku on tätä vastaan voi hän kokeilla todistaa sanansa miekalla.” Ivan vastasi ja laahusti pois huoneesta jättäen hölmistyneen alaisen jälkeensä arkun kantajien kanssa.
Chevaliv vaelsi ovelle avasi sen, astui sisään, sulki oven ja jatkoi areenan ovien ohi, samalla kuului ilmoitus. ”Välierä parit on valittu vastakkain ovat Tzeenchin palvelija Katumus ja areenan mestari Krebain Varmajalka, toisessa parissa ovat vastakkain Harmaa ritari Ivan Chevalic ja Eldar-rodun ylväs edustaja Iarstill-Tokath.”
Ivan kuunteli tuon kuulutuksen loppuun, hengähti syvään ja jatkoi matkaansa perimmäiseen huoneeseen. Saavuttuaan perille Ivan istahti keskelle huonetta.
”Olen pahoillani puolestasi oi Pyhä, mutta tutkimattomat ovat Keisarin tiet, oli sinun vuorosi kaatua, mutta on tuleva aika jolloin palaat se on varmaa. Sillä sinuun minä uskon, eikä uskoani voi kukaan kieltää, ei inkvisition, eikä kenenkään muun toimesta, sillä vain Keisari mahdissaan voi sen kieltää.” Ivan kuiskasi ja itki kyyneleen.
Ivan sulki silmänsä ja vajosi ajatuksiin siirtäen surun sivuun, hetkeksi jotta voisi keskittyä seuraavaan taisteluun.
”On Eldar jälleen oleva vastukseni, Eldar jolla on voimaa yli muiden, on hän kyvyissään muita Eldareita taitavampi, mutta kuka voi kiletää keisarin tahdon? Ei kukaan, sillä minä olen hänen nyrkkinsä, eikä se nyrkki helposti anna periksi.” Ivan kuiski.
”Olkoon mietelause tänään lausuttu: Se joka kohtaa vastustajansa vihassa, on hän sortuva typeryyksiin, se joka surussaan taistelee tuntee armoa, se joka uskossa taistelee tietää mitä tehdä. Ne jotka kuolevat muistetaan aina, ne jotka selviävät unohdetaan monasti, ennen kuin heidät muistetaan.”

Jaahas, jaahas. Voitin, hienoa, mutta kyllä minua harmittaa, meni hyvä hahmo kuolemaan.
Tuli sitten kirjoitettua vähän pitempi fluffi-pätkä...

[Half-breed]

Jaha, kiroukseni jatkuu. Putoan näköjään aina juuri ennen välieriä. No sainpahan Kokoron tarinan päätökseen juuri ennen kuin lähden inttiin.

Kokoro katseli sielunsa silmin areenan tapahtumia. Chevalic oli ottanut raskaasti sen, että hän oli ollut se joka oli jäänyt henkiin. Chevalic oli ottanut yhden hiuksen häneltä, Kokoro kosketti tätä hiusta ja siirsi osan voimistaan hiukseen. Niin kauan kuin Chevalic piti hiusta mukanansa hän ei tulisi tuntemaan epäillystä ja hänen mielensä olisi rauhallinen ja seesteinen taistelussa. Kokoro tunsi kosketuksen olkapäällänsä, se oli hänen äitinsä Miki. "On aika lapseni. Tule meitä odotetaan." "Äiti, minne olemme menossa?" "Sinne minne kaikki kuolleet menevät. Takaisin Keisarin luokse, sinne minne Sebastian Thor ja St. Celestine ovat menneet odottamaan." Kokoro katsoi taaksensa areenalle ja kaikkia siellä olevia tovereitaan, hän tulisi ikävöimään heitä. "Näytä tietä äiti." ja niin he katosivat tästä maailmasta toiseen.

Areenan uumenissa Kokoron henkivartiokaarti kohtasivat Kokoron arkkusaatueen. Siskoja johtava sisar Joan puhui ensin "Olemme tulleet hakemaan arkun huostaamme." "Tietäkää, että Pyhälle on luvattu paikka Titanista ikuista lepoa varten. Se on hyvin suuri kunnia ja sellainen joka on mahdollinen vain harvoille." sanoi joukkoa johtava acolyytti. "Kiitos tästä suuresta kunniasta teille, mutta Orderimme tapana on ollut haudata suuret sankarit planeetallemme." "Ymmärtäkää toki, että Kokoro ei ole mikään normaali sankari, hän oli pyhimys ja hänen paikkansa on muiden hänenlaistensa luona." "Tuo on totta. Kyllä Kokoron on parempi nukkua ikuista unta muiden kaltaistensa pyhimysten kanssa, mutta antakaa meidän haudata hänet symbolisesti planeetallemme."

Ja niin tapahtui, että Order hautasi suuren pyhimyksensä Kokoron hautaan paikkaan johon muutkin Orderin jäsenet oltiin haudattu. Mutta ne jotka asiasta tarkemmin tiesivät tietävät, että Kokoro nukkuu Titanilla rauhassa kenenkään, tai minkään häiritsemättä hänen untaan.

Ja näin loppuu Itojen taival, joten te kaikki voitte hengähtää helpotuksesta, sillä tulen seuraavaan areenaan jollain toisella hahmolla. Kuitenkiin hauskaa oli, vaikka en saanutkaan sitä kostoani Krebainista. Ensi kerralla sitten.

[Frenzy]

Krebain astui ensimmäisen horjahtelevan, epävarman askeleensa vasta poistuttuaan areenalta. Vihollispedon luja isku oli repinyt syvään krootin lihaan ja haavoittanut hallitsevaa mestaria pahasti. Kompuroituaan tutulle saniaistenreunustamalle aukiolleen hän antoi polviensa pettää ja lyyhistyi maahan. Kiiltelevää, xenoverestä märkää saha-asettaan hajamielisesti tuijottaen Krebain kiitti jumalia uudesta voitostaan, rukoili siunausta ja ummisti viimein silmänsä tiedottomuuden rajoilla.

Herättyään hän huomasi yön laskeutuneen. Hän kokeili voimiaan maatessaan edelleen lehtimatolla, puristi nelisormisen kätensä tiukkaan nyrkkiin ja avasi sen taas. Tyranid-pedon hänessä aiheuttamat vammat olivat vaatineet veronsa ja kroot tunsi itsensä ihmeellisen voipuneeksi, ehkäpä vastustajansa myrkyllisten kynsien vuoksi. Krebain lojui maassa silmät ummessa, jännittäen lihaksiaan koettaen sysätä niihin energianrippeitä, jotka velloivat hänen kehonsa sisällä.

Krootlaumojen johtajilla on velvollisuus valvoa ryhmänsä geenimateriaalia, edistää sen muuttumista uusiin, tuntemattomiin muotoihin säätelemällä lauman ruokavaliota ja vastuu kasvoi arvoasteikossa edettäessä. Krebain oli kokonaisen palkkasoturiarmeijan kunnioitettu johtaja ja oli täyttänyt tehtävänsä hyvin. Sen sijaan oman geenikaavansa hän oli pyrkinyt säilyttämään alkuperäisen kaltaisena, odottaen jumalien antavan hänelle ohjeita sen muokkaamiseen. Ainoastaan kerran, taisteltuaan viikkoja Geforuoiksen viidakkosektoreilla örkkejä vastaan, adrenaliinin ja krooteille tyypillisen hurjuuden vallassa hän oli omaksunut vihreiden vihollistensa ruumiita kuluttaen näiden ominaisuuksia, kuin ahmien itselleen sotavimmaa ja lihasmassaa. Tämä oli toinen kerta.

Krebain hapuili ympäristöään ja krootin käsi tapasi sen, mitä tämä oli kantanut mukanaan koko matkan areenalta turvapaikkaansa. Tyranidpedon irtileikattu eturaaja, vielä lämmin, jäntevä ja lihaksikas. Krebain veti raajan lähemmäs itseään ja upotti hampaansa lihaan.

Hän tunsi muutoksen lähes heti. Hänen luustonsa alkoi kasvattaa juurimaisia haaraumia, jotka tunkeutuivat terävinä piikkeinä krootin ihon lävitse, Krebainin veri alkoi virrata nopeammin ja hän tunsi piston otsalohkossaan. Uudet ominaisuudet sulautuivat hänen sieluunsa, jakautuen ja yhtyen, kiihdyttäen prosessia entisestään pala palalta. Krootin ahmiessa alienlihaa hänen selkärangastaan pursuavat juurimaiset ulokkeet alkoivat muodostaa kilpimäistä kitiinirakennetta krootin selkäpuolelle ja vaikka kipu oli kova nopeatempoisesta muutoksesta johtuen Krebain pysyi vaiti.

Äkkiä kroot pyyhkäisi irtoraajan luotaan ja nousi jaloilleen. Uusi energia sai hänen vartalonsa tärisemään ja Krebain nosti aseensa maasta. Tulikärpäset tunsivat krootista huokuvan lämmön ja kerääntyivät hänen ympärilleen, mutta krootin avatessa silmänsä kuin uudelleensyntyneenä, jäi hyönteisten hehku Krebainin tulikivenkatkuiselle katseelle toiseksi.

Pian aukio oli tyhjä.

Värikkäät linnut lehahtivat kauempana lentoon sahanterän jyrähtäessä jylisten käyntiin.

Omat kiitokseni Coridukselle ja nopille.

Onnea kaikille tähän asti selvinneille, areenalla tavataan, Grenade!

[Azured]

Shas'O Kais Mal'caor herää vastoin odotuksiaan taistelupukunsa ohjaamosta. Hän on täysin sokea eikä hän kykene liikkumaan, mutta kokeneena XV8-pilottina hän tietää sen johtuvan vain sympaattireaktioista taistelupukunsa vakaviin vaurioihin - hän vapauttaa pikalaukaisimella oman hermostonsa taistelupukunsa impulssijärjestelmästä ja tuntee palaavansa henkiin. Hänen silmänsä palaavat toimintaan ja hän huomaa olevansa yläpuolelta avonaisessa mutta muuten tutunnäköisessä ohjaamossaan. Hänen viimeinen muistikuvansa on kuinka tuo paholaismainen luonnonoikku sivaltaa hänen sensorimastonsa kaulasta poikki... Onneksi vain harvat muistavat, että XV8:ssa pilotti istuu turvallisesti rintakehän alueella, eikä edes taistelupuvun "pään" irti sivaltaminen vaurioita itse pilottia lainkaan vaikka tekeekin puvun pitkälti toimintakyvyttömäksi.
O'Mal'caor kiipeää ulos taistelupuvustaan ja katsoo ympärilleen. Samassa kasassa missä ovat muidenkin areenalle yksin saapuneiden varusteet, lojuu hänen taistelupukunsa sensorimasto. Syvään henkeä vetäen ja sitten huokaisten O'Mal'caor hyppää alas ja aloittaa pitkät korjaustyöt pukunsa ja samalla itsensä pelastamiseksi. Tältä Suuremman Hyvän hylkäämältä areenalta hän ei löytäisi eikä selvittäisi tietään takaisin Tau-kaadereille ilman puvun suunnistusjärjestelmiä ja sen suomaa liikkuvuutta planeetan vaarallisissa viidakoissa. Katsoessaan ulkopuolelta taistelupukuaan hän huomaa muutkin edellisen taistelun aikaansaamat vauriot, mukaanlukien vaarallisen näköiset pistot taistelupukunsa rintakehän yläosassa, suoraan pilotin kaulan korkeudella. O'Mal'caor kokeilee omaa kaulaansa ja tuntee kurkussaan paljon uutta arpikudosta. Hänen olisi pitänyt kuolla näihin vammoihin, hän tajuaa äkillisesti. Hän luultavasti olikin kliinisesti kuollut jonkin aikaa, mutta taistelupuvun lääkintäjärjestelmät sekä stimulantti-injektori pitivät hänet hengissä ja korjasivat vauriot.
Shas'O Kais Mal'caor on herännyt uudelleen henkiin. Hänen sieluansa on nyt koeteltu. Hän selvisi ja hän on nyt puhdas.

Shas'O Kais Mal'caorin taistelut päättyivät sitten tähän. Hassua, että eniten pelkäsin Gift of Chaosin lunastavan taas yhden uhrin lisää, mutta näköjään power weaponit re-rollattavalla woundauksella ovat vain liikaa. Harmi, ettei päässyt Hit & Runin avulla kauemmaksi, olisi saattanut saada vielä pari sarjaa lisää ammutuksi... Kädenpuristus Grenadelle.

[Coridus]

Sitten ollaankin jo välierissä asti. Onnea osallistujille.

Redemption - Krebain
Sadekuuro tervehtii taistelijoita repaleisen pilvitaivaan uumenista, auringon säteiden paistaessa muutamasta kohdasta maahan. Yksi säteistä laskeutuu suoraan kivipaadelle, saaden verenpunaisen liljan kukoistamaan kuoleman väreissä. Katumus astelee tavallisen rauhalliseen tapaansa kivipaasia kohti, taivaltaen mahtavan kasvillisuuden seassa. Hänen mielensä on keskittynyt tähän hetkeen, tähän taisteluun ja kaikkein eniten tähän vastustajaan. Muutoksen voima, se ylittää kaiken. Ottaessaan viimeisen ja ratkaisevan askeleen joka siirtää hänet taisteluasentoon, hänen kohtalonsa lukittuu yhteen Krebainin kanssa. Elämä ja kuolema. Molemmat ovat varmoja asioita, ja ainoat varmat seuraamukset tästä yhteenotosta. Repivän huudon kuullessaan Katumus pyörähtää nopeasti ympäri nähdäkseen vain luisen panssarin peittämän kuoleman. Kuoleman, jonka kohteena on hän itse. Kroot-soturi on saanut ainakin metrin lisää pituutta, ja hänen lihaksikas ruumiinsa on uskomattomasti laajenneen luun ympäröimä. Krebainin selkäranka on saavuttanut myös lisäpituutta, ja nyt levyjen peittämän selän alapuolella heiluu luinen häntä. Märässä ilmassa huutava ketjuterä tuntuu tuovan lisäpituutta massivisille käsille. Krebain on tosiaankin valmis. Muutos on täydellinen. Nopealla metallisella äänellä terät, jotka on taottu metallista ja puhtaasta taikuudesta siirtyvät paikoilleen, lukkiutuen syvänsinisiin hanskoihin. Katumus on vähintäänkin yhtä valmis. Kauhistuttavaa vauhtia liikkuva Krebain työntää ketjuterän eteensä, jatkaen rynnäkköään. Katumus siirtää nopealla liikkeellä vasemman kyntensä torjuntaan, heilauttaen ketjuterän hivenen sivuun tieltään. Toinen kynsi uppoaa suoraan luuhun, ja repaisevalla äänellä kirotut kynnet kiskaisevat luulevyn irti paikoiltaan lantion yläpuolelta. Krebainin vauhti kuitenkin lähes tyrmää Katumuksen, joka lentää muutaman metrin taaksepäin, pyörähtäen heti sivuun ja välttäen kuolemisen maahan. Hetken taistelijat katsovat toisiaan, Katumuksen muuttaessa luupalasen kynsissään kynnen jatkoksi. Pitkä ja terävä kynsi on lähemmäs puolta metriä pitempi kuin parinsa, ja vetäen sen rintansa eteen Katumus syöksyy vastustajaansa kohti. Ketjuterä nousee kaaressa, valmistautuen iskemään suoraan Katumuksen niskaan. Metallinen kynsi nousee torjuntaan, pysäyttäen aseen terien väliin. Luinen kynsi vetää syvän viillon aineeseen josta se on muokattu, mutta ei onnistu vielä saamaan mitään aikaan. Ketjuterän repiessä kynttä auki Katumus pyörähtää, upottaen luukynnen syvälle aikaisemmin aukaistuun aukkoon. Krebainin ruumis värähtää, ja Katumus vetää kynttä laajassa kaaressa vastustajansa sisällä. Kuinka paljon tahansa hän yrittääkään, kroot-soturi ei muutu enää. Tuntuu kuin hän olisi saavuttanut lopullisen muotonsa. Kynsi vetäytyy äkisti, ja Krebain loikkaa taaemmas. Krootin toinen jalka pettää verenhukan alla, ja polvensa varassa hän valmistautuu ottamaan vastaan viimeistä hyökkäystä. Katumus syöksyy nopeasti kimppuun, eikä hän halua antaa vastustajalleen hetkeäkään aikaa hengähtää. Krebain lyö ketjuterällään, mutta metallinen kynsi vie iskun pois tieltä, ja Katumus upottaa molemmat kyntensä Krebainin lihaan. Kroot-soturi karjaisee vielä kerran, mutta loppu tukahtuu jo hänen kurkkuunsa. Katumus hymähtää, ja linnunnokka nousee taistelun loppumisen merkiksi. Krebain kaatuu jo melkein maahan, mutta ei vielä suostu luovuttamaan. Viimeisillä voimillaan tuo soturi syöksyy lähemmäs Katumusta, upoten yhä syvemmälle kuolettaviin kynsiin. Nopea nyrkinisku nostaa linnunnokkaa entistä enemmän, ja pitkät hampaat uppoavat nopeasti ja varmasti Katumuksen kurkkuun. Muutoksen palvelija huomaa virheensä vasta kun hänen oma verensä putoaa pulppuavana virtana ruskeaan maahan, värjäten sen lähes mustaksi. Kuoleman mustat siivet väijyvät kummankin taistelijan näkökentässä, mutta kumpikaan ei suostu luovuttamaan. Viimeinen isku sinetöi häviäjän kohtalon. Molempien aseet nousevat jo lähes voimattomaan iskuun, mutta tässä pelkkä aseen pituus ratkaisee. Vaikka Katumuksen voimat eivät riitä täyteen iskuun, kynsissä virtaavat voimat riittävät tappoon. Ikävä kyllä omalla voimallaan pyörivä sahaterä murskaa luisen kynnen pinnan, ja sitä syöden syöksyy ensin Katumuksen olkapäähän, ja siitä suoraan hänen revittyyn kaulaansa. Linnunnokka putoaa maahan, ja päätön ruumis kaatuu sen päälle, lävistyen vielä viimeisen kerran omaan kohtaloonsa.

Uskokaa tai älkää, tämä matsi kesti tasan yhden vuoron. Katumus sai kuudella hyökkäyksellä aikaan kolme haavaa, jonka jälkeen Krebain kiskaisi ID:n.

[Frenzy]

*Perhananmoinen tuuletus*

ASIAA! Upeaa kirjoitusta, Coridus, upea matsi ja haaste, Grenade!

Fluffia tulee myöhemmin.

[Seonnut]

Voi itku ja parku. Krebain oli liian kova muutettavaksi. Ja onnetarkin hylkäsi - Krebainia kyllä suojelee jonkinmoinen enkeli.

A tear of blood dripped down Redemption's cheek. So many had been destroyed by his claws... but now he was dead, a broken piece in his Lord's puzzle. Or had it been like that always? A little piece, played around by his Master, until fulfilling the role and disposed.

The place he was in went dark. Atleast Redemption thinked so. Suddenly, a flurry of brigh blued and oranges erupted in the blackness and a voice rang out. A powerful voice, one that propably knew words that could bring down whole systems.

'What is it? Has my champion been felled?' it spoke.

'I am afraid that has happened.' Redemption answered and bowed his head to the colours.

'Why?' it asked.

'It was more powerful than I a- was.'

'Do you want to return?'

'Yes'

'Then you shall.'

[Half-breed]

Hmm, olen kaksi viikkoa poissa ja sinä aikana saadaan vain yksi matsi pelattua. No jos Coriduksella on jotain kiirettä, niin sitten on kiire.

Sitten matsiin. Jei Krebain on edelleen elossa. Nyt kun vain Chevalic voittaa, niin saan koston Mikistä, välikäden kautta tosin.

[Coridus]

Ivan Chevalic - Iarstill-Tokath
Ikuinen sade pieksee yhä areenan raunioita. Taivaan itku on nyt avointa, ja sitä ei mikään pysäytä. Pyhä Veli-Kapteeni Ivan Chevalic astelee rauhallisesti, mutta silti viha sielussaan areenan keskustaa kohti. Kasvuston seasta Skorpioni tarkkailee rauhallisesti, täysin taisteluun virittäytyneenä. Ivan pysähtyy nähdessään pienen liikkeen aluskasvillisuuden seassa. "Tule esiin, Keisarin hylkäämä olio! Kuolemasi tulee olemaan nopea!" Iarstill-Tokath ottaa sanat vastaan liikahtamatta, ja vastaukseksi hän vetää maassa makaavaan terminaattorikypärään pitkän viillon. Aseen lukuisat terät ja väkäset saavat aikaan kammottavan äänen, joka kaikuu raunioituneista seinistä. Yhdessä hetkessä Chevalic on saanut skorpionin tähtäimeensä, samaan aikaan kuin Iarstill-Tokath ponnistaa uuteen piilopaikkaan. Ensimmäinen sarja menee ohi, mutta seuraava löytää paikkansa skorpionin pysähtyessä millisekunin liian pitkäksi hetkeksi. Oksa katoaa hänen altaan Myrskyvasamoijan repiessä sen palasiksi. Kestävä panssari ottaa vastaan ammukset niin hyvin kuin voi, mutta sekään ei pysty estämään repivää vauriota alaruumiiseen. Puolivälissä pudotusta Iarstill-Tokath ponnistaa puun sivusta, saaden ikiaikaisen kaarnan ja kumimaisen pinnan repeämään väkivaltaisesti. Veli-Kapteeni pyöräyttää aseensa eteensä odottavaan asentoon, ja valmistautuu lähitaisteluun. Shurikenpistooli ampuu laukauksen, mutta se pysähtyy harmittomasti Terminaattorihaarniskaan. Lähes paljas, mutta silti niin täysin panssaroitu hansikas nousee alakautta Nemesis-aseen torjuessa ensin piston, sitten pitkän viillon, ja lopulta lyöden sen ilmaan. Ivan saa otteen vastustajastaan, ja hämmästyttävän nopeasti tilanne on ohi. Iarstill-Tokath roikkuu maan ja taivaan välissä, Ivan Chevalicin tiukassa kuristusotteessa. Ainoa ääni, minkä taistelijat kuulevat on sateen loputon ääni, kuin pienet vasarat hakkaisivat panssaria. Ilmassa kaikuu vielä metallisten viiltelevien äänien sarja Purevan Terän pyöriessä kaukana heidän yläpuolellaan. Ivan naurahtaa, ja painaa liipaisinta. Mekaanin laukaisukomento kulkee Myrskyvasamoijan koneistoa pitkin, ja lopulta se saa aikaan sarjan. Ranteeseen kiinnitetty ase on lähes kiinni Iarstill-Tokathin kasvoissa. Laukaus kajahtaa, kiirien pitkin viidakkoa. Osuma repii Skorpionin kypärän lähes täysin irti, jättäen vain jonkin verran kaulan panssarointia. Vaikka mieli-linkki on vaurioitunut, Iarstill-Tokath onnistuu silti aktivoimaan iskukomennon. Piiskan repivää ääntä muistuttaen Skorpionin Häntä iskee. Vaistomaisesti Ivan pudottaa vankinsa, vetäen kätensä tuhottua kypäräänsä kohti. Se hetki on Eldar-soturille kaikki mitä tarvitaan. Yhdellä hypyllä hän loikkaa kiinni vastustajansa olkapäähän, ja ponnistaa siitä ilmaan. Pureva Terä laskeutuu suoraan hänen käteensä, ja ylöspäin nouseva liike muuttuu pudotukseksi. Skorpionin jalat löytävät tiensä Terän väistimelle, ja koko painollaan Iarstill-Tokath ajaa terän läpi terminaattorihaarniskan niskapanssaroinnista. Ivan Chevalic nytkähtää pienien väkästen ja suurten terien pureutuessa läpi hänen selkärangastaan. Halvaantunut ja kuolemaisillaan oleva soturi kaatuu maahan, eikä Skorpionilla ole enää halua leikkiä tämän saaliin kanssa. Uusi, vihainen hännän isku lopettaa Veli-Kapteenin raivon ja vihansekaiset huudot.

Sori tästä turhan pitkäksi venyneestä tauosta. Muutto on nyt suunnilleen ohi, mutta konetta, saati sitten nettiä ei vielä löydy. Tämäkin on kirjotettu kaverin koneella.

(Ainiin, Terä väänsi yhdestä osumasta kymmenen woundia, ja matsi kesti sen yhden vuoron.)

+++Finaali+++

Krebain Surefoot - Iarstill-Tokath

[Yrittäisit Edes]

Ivan tunsi kuinka terä repi hänen niskapanssarinsa läpi, iskun lamauttaessa ruumiin toiminnan Ivan kaatuu maahan, hän ei voi enää mitään vastustajalleen, hän on avuton kuin pieni lapsi. Vielä kerran hän manaa typeryttään. Mutta siltikin, ennen kuin tuo terä hänen maallisen matkansa lopettaa Ivan kuiskaa vielä viimeisen lauseen. "Kiitos, tästä sinulle, olet osoittanut kykysi. Vain yksi jää tanssiaan jatkamaan, yksi kuoleman tanssiaan, yksi elämään, yksi unohdetaan ja vain yksi katoaa, unohtaa, nousee muiden mieliin, muistoksi, vähäiseksi, ikuiseksi." Ääni haipuu hiljalleen pois, terä saapuu lopettaen Ivanin taivalluksen, viimeinen kyynel putoaa Ivanin poskelta, se ei ole surun, ei epätoivon, ei pettymyksen, vaan ilon kyynel...

Kun eldar on poistunut areenalta, saapuvat arkun kantajat, kuusi ritaria terminaattori panssareissa, uljaimmat saapuvat kantamaan Veli-Kapteenin ruumiin pois. He nostavat Ivanin runnellun ruumiin arkkuun. Arkkuun joka on yhtä kaunis kuin aamu jota ei näy nousevan tällä planeetalla, arkku on vain graniittia siinä ei ole mitään kuviointia, sillä merkitön arkku on suurin tunnus jonka voi antaa.
Ennen lähtöä johtava ritari katsoo sinne minne eldar lähti ja näkee tämän selin oven suussa.
"Onnea teille, sillä te olette suurin voittaja, vaikka kuolisitte olette silti suurin, sillä vain vahvat voivat katsoa ritaria silmiin ja jatkaa." ritari lausahtaa, kuitenkin kuuluvasti. Kääntyy, nostaa muiden kanssa arkun ja lähtee matkalle kohti titania, kohti basaltti muureja, kohti hautoja, kanssa miehen joka rauhaan halajaa, pimeyteen ikuiseen, keisarin valoon minne kuluu, minne suurimmat matkaavat...

Ah naes. Nyt päättyi matka, noh meni se paremmin kuin odotin. Ensimmäistä kertaa näin pitkällä, kahvi ja pullaa minulle.
Toivotetaan tässä vielä Attilan hahmolle onnea, on voittaja suosikkini, jo alusta alkaen.
Oletko Coridus jo suunitellut seuraavaa areena?

[Attila]

Mitä ihmettä? Finaalissa? :o

Iarstill-Tokath teki kuolemaa ja tiesi sen. Hänen elinvoimaansa vuoti kymmenistä vakavista ja lukemattomista pienistä vammoista joka hetki, ja joka hetki hänen ruumistaan kalvoi Kaaoksesta syntynyt rutto. Hän ei enää välittänyt, ei pelännyt elämänsä loppua. Hän oli niin lähellä voittoa, niin lähellä. Yksi taistelu, jonka lopputulos määräisi taitavimman, parhaimman.

Skorpioni nauroi. Hän tekisi mitä vaadittiin tuon lopputuloksen saavuttamiseen. Kestäisi niin kauan kuin vaadittiin tuon lopputuloksen saavuttamiseen. Se oli ainoa, mikä enää merkitsi.

[Valttu-san]

Hupsista! Moonlightissä oli virhe. Sääntökirjassa lukee, ettei wargear vie hardpointteja. Näinollen Iridium armor ei täyttänyt pakollista kolmea hard pointtia. Noh, ei sille enää voi mitään .

(Sivu 32 Komentajan equipment: He may select additional items from the Battlesuit Wargear list, including Special Issue systems.)

Onnitteluni, Attila! Pääsit sitten finaaliin.

[Nocharim]

Kysymys: Milloin saamme tietää miten finaalissa kävi?

[Coridus]

Nyt.

Ensinnäkin pari anteeksipyyntöä.

Yksi: Yleisölle maagisen katoamiseni vuoksi. Inspis kirjoittaa on ollut nollassa, ja ylipäätänsä hammereistakin on ollut pientä taukoa. Matsi 'Huntereita vastaan paransi kuitenkin päivää, kiitos Stuntti.

Kaksi: Finaalisteille, vaikka olettekin luultavasti unohtaneet jo koko areenan. Pitää tämä silti saada päätökseen.

Kolme: Modet. Päätän tämän areenan tähän matsiin, ja mahdollinen seuraava jos löydän vielä innostusta saapuu oikeaan osoitteeseensa.

Jos voittajasta jää epäselvyyttä, katsokaa alotuspostia.

Viimeinen Taistelu: Iarstill-Tokath - Krebain Surefoot
Taivas itkee avoimesti. Hänen lapsensa, luonto ja maa on turmeltu. Repaleiset lehdet värjyvät mustassa ilmassa kasvillisuuden palaessa kuolemaan. Skorpioni kävelee jälleen kohti areenan keskustaa, ja hänen sydämensä lyönnit osuvat täysin yhteen hänen askeliensa kanssa. Maa on kuollut areenan ympäriltä täydellisesti. Joku muu saattaisi nähdä kivipaaden, jolla verenpunaiseksi kuihtunut lilja makaa, tuhoutuneen metsän jossa ei enää ole elämää, ja mustan taivaan joka pieksee harmaata vettä kaiken tuhon keskelle. Joku muu voisi nähdä kaksi taistelijaa valmistautumassa kuoleman viimeiseen tanssiin tummana loimuavien liekkien keskellä. Iarstill-Tokath ei näe näistä mitään. Kaiken kokeneen soturin silmät rekisteröivät vain maan, ja vastustajan edessään. Kaikki sen suoran linjan ulkopuolella katoaa harmaaseen massaan, eikä yksikään tummista väreistä pääse hänen mieleensä. Hänestä tuntuu kuin hän olisi kävellyt vain tätä matkaa koko aikuisikänsä, ja sitä edeltävä oli vain valmistautumista tähän ponnistukseen. Toisessa päässä areenaa Krebain astelee lähes yhtä rauhallisena vastustajaansa kohti, eikä hänkään näe mitään muuta kuin kuoleman ja tulen. Luonnon täysin tunteva soturi kuitenkin muistaa puiden huojumisen tuulessa, ja metsien tuoksun. Hän muistaa saalistamisen jännityksen ja onnistumisen ilon, mutta ei tunne niistä mitään. Luinen selkäranka piiskaa maata hänen jäljessään. Välimatka sotureiden välillä lyhenee, mutta heidän tahtinsa pysyy samana. Kuoleman tanssin alkusoitto, vielä viimeinen harjoitus ennen todellista esitystä seuraa heitä loppuun saakka. Päästessään muutaman askeleen päähän toisistaan he pysähtyvät. Kaksi soturia, kaksi eläintä kohottavat aseensa tervehdykseen. Viimeiseen sellaiseen. Viimeinen rauhallinen tuuli pyyhkäisee kuolleen kasvuston läpi, ikuistaen hetken. Sitten se murtuu kuin lasi. Iarstill-Tokath syöksyy vastustajansa kimppuun ääneti. Kaikki tunteet katoavat skorpionin kypärän peittämiltä kasvoilta tämän iskiessä Purevalla Terällä. Krebain heilauttaa Ketjumiekan kaareen, vetäen Terän sivuun. Kynsien peittämä käsi iskeytyy kypärän juureen lennättäen Skorpionin taaksepäin. Nopealla pyörähdyksellä hän laskeutuu jaloilleen, ja ottaa sivuttaisaskeleen juuri ajoissa väistääkseen mahtavan syöksyn. Purevä Terä viiltää luukerrostumaa, mutta ei onnistu kuin vain naarmuttamaan sitä. Krebain ei yritäkään käännähtää vastaamaan iskuun, vaan jatkaa syöksyänsä. Panssarimaisen rusto- ja jännekerroksen peittämä laajentunut selkäranka iskee mahtavassa kaaressa, upottaen piikikkään päänsä kypärän sivuun. Iarstill-Tokath huudahtaa tahtomattaan, pyörähtää irti piikikkäästä kuolemasta ja loikkaa vastustajansa selkään. Kypärä halkeaa kahteen osaan, aukaisten Skorpionin haavat maailman nähtäväksi. Komea nenä on murtunut ruhjeille, ja poski on auennut piikin iskusta. Pienemmät väkäset hännässä ovat repineet hänen otsansa verille, ja ikiaikainen elämänneste virtaa vuolaasti hänen kasvoillaan, kuin kyyneleet. Nopealla liikkeellä hän iskee Terän luupanssarin väliin, ja vääntää kaikella voimallaan terää. Lähes musta veri purskahtaa irti haavasta luun antaessa periksi. Krebain pyörähtää ympäri ja heittäytyy selälleen. Skorpioni irrottautuu viime hetkellä, vetäen Terän mukanaan. Huonon tasapainon takia hänen otteensa Terästä on kuitenkin heikko, ja sen painopiste on liian kaukana ruumiista. Krebain kirkaisee ja syöksyy suoraan iskuun. Skorpioni reagoi, ja häntä iskee vihaisesti, ja sen ääni on kuin piiskan isku kuolevassa viidakossa. Krebain vetää vapaan kätensä refleksinomaisesti suojaamaan haavoittuneita silmiään, mutta siitä ei ole apua. Ylimääräisessä ajassa Skorpioni loikkaa ilmaan, ja laskeutuu uudestaan Krootin selkään. Pureva terä uppoaa laajentuneen luuston sekaan, ja sen väkäset hajottavat yhtä varmalla taidolla hermoja ja jänteitä. Iarstill-Tokath repäisee haavan täysin avoimeksi, ja näkee maalinsa. Khainen nimeä huutaen hän painaa koko ruumiillaan Terän kahvaa, upottaen sen nuoren puun paksuisen selkärangan ohi suoraan kohteeseensa. Krebainin epäinhimmilliseen ilmeeseen vääntyneiltä kasvoilta näkee tuskan, ja hän yskähtää voimattomasti verta Terän puhkaistessa hänen keuhkonsa. Viimeisillä voimillaan hän iskee Ketjuterällä kohti kuolemaansa aiheuttanutta asetta. Terä napsahtaa poikki tyvestä, ja sen sirpaleet uppoavat yhä syvemmälle Krebainin ruumiiseen. Kroot ei välitä. Sama isku murskaa Skorpionin nilkan, ja yhä Khainen nimeä huutaen Iarstill-Tokath putoaa maahan. Massiivinen käsi haparoi hetken ennen kuin tapaa Skorpionin ruumiin. Yhdellä liikkeellä Krebain nostaa vastustajansa ilmaan. Skorpionin häntä iskee uudelleen ja uudelleen, suomien hänen murtuneita kasvojaan toistuvasti. Kroot ei välitä. Nopealla liikkeellä Iarstill-Tokath kiskaisee pistoolinsa esiin, ja tyhjentää lippaan vastustajansa silmien väliin. Kroot ei välitä. Skorpionin huutaessa silkasta raivosta Krebainin vapaa käsi vetää ketjuterän taaksepäin, ja iskee sen suoraan eteensä. Verinen vana Iarstill-Tokahtin kasvoilla muuttuu erittäin todelliseksi saalistajan itkiessä verisiä kyyneleitä, ja noista elämän ja surun virroista heijastuu kaikki kuolema mitä tämä areena on nähnyt. Vielä viimeisen kerran Skorpioni katsahtaa ympärilleen, ja näkee kaiken sen mielettömän tuhon ja hävityksen. Veripisara putoaa hänen sielukivelleen, sulautuen sen pintaan ja värjäten sen kokonaan punaiseksi. Viimeisen valkoisen kiteen hävitessä kiven pinnasta Skorpioni liittyy loputtomien sielujen joukkoon, vielä yhdeksi uhriksi tässä tunteettomassa kamppailussa. Kroot ei välitä. Krebain pudottaa seivästetyn ruumiin maahan, ja raahautuu kivipaadelle hengitys vinkuen. Tummanpunainen lilja pudottaa terälehtensä yksi kerrallaan, ja jokaisen kohdalla muutos etenee taaksepäin, palaten takaisin alkuperäiseen, jäntevään soturiin. Viimeinen terälehti putoaa elämää kauniimman kukan kuollessa Krebainin luiseen käteen. Kroot-soturi vetää vielä kerran ilmaa murtuneisiin keuhkoihinsa ennen kuin hän katoaa kukan mukana ikuisuuteen. Maailma palaa, eikä tule koskaan palaamaan ennalleen. Maailma palaa, vieden jokaikisin asukkinsa mukanaan tuonelaan. Maailma palaa, osoittaen hiljaista kunnioitusta ja surua suurimpia sankareita kohtaan.

-Coridus

[Attila]

No perse, finaalissa kaaduttiin. Eipä haittaa, kun noin kauniisti kerroit Iarstill-Tokathin kuoleman. Attila kiittää ja kumartaa, onneksi olkoon Terminatorille.

Ædit: Oppista, jopas kämmäsin. Kiitosta Coridukselle, kun korjasi.

[Frenzy]

Who's the juggernaut, bitch!!

Ei täältäkään mitään muuta kuin kiitokset kaikille osallistujille ja järjestäjälle! Upeaa kerrontaa finaalissa, toivotaan että nämä Coriduksen taistelut, areenoiden äidit, jatkuvat jossain vaiheessa.
Krebain tulee olemaan läsnä! Tänksit myös Attilan antamalle kovalle vastukselle.

Two down, plenty more to go.