Susi.... osa 2

[Merrywinds]

Ja politiikkapeli alkaa....
__________________________________


'Miksi minulle käy aina näin?' Kukaan ei vastannut.

'Alat varmaankin kyllästyä kuuntelemaan ainaista ”miksi minä” tulvaani, vai?' Ei vieläkään vastausta.

'Niinpä niin'

Aurinko paistoi kuumasti ja ilma väreili. Ulkona ei liikkunut juuri ketään, kaikki olivat sisätiloissa valmistautumassa. Osa katsomaan, osa verisiin leikkeihin, osa verisien leikkien takana leijuviin sadistisiin hovikiemuroihin. Ilmassa tuntui häilyvä jännitysen tunne, aivan kuin veden pinnalla juuri ennen salamaniskua.

'Vaan entäpä jos salama iskee vesimukiin... Tämä jännitys tuntuu hieman samalta kuin ennen ensimmäistä sotaa, vai?' Hiljaisuus vastasi omalla tavallaan.

'Ei, ei aivan kuitenkaan... Silloin oltiin hyvin tietoisia tulevasta ja oli joku, jota seurata. Nyt taistellaan vain maallisen mammonan edestä. Kaikki seuraavaat omia pimeyksiään... Omia halujaan. Ihmiset ovat vajonneet alas.' Kukaan ei vieläkään vastannut.

'Helvetti soikoon, inhoan ihmisten tappamista...'

Kerth nousi istumaan hiekalla jolla oli maannut ja katsoi ympärilleen. Kuinka kauan hän oli maannut siinä? Ainakin kolme tuntia. Hänen matkakumppaninsa makasi hänen vieressään, nukkuen tapansa mukaan toinen silmä auki.

Hän oli valinnut lepopaikakseen ottelukentän vierellä olevan pienen hiekka-aukean. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen ennen kuin käänsi katseensa kentällä otteleviin pareihin. Nämä olivat karsintaerien viimeiset osanottajat, jotka myös ottelisivat viimeisinä itse kisoissa. Aika oli laskettu tarkkaan, jotta kukaan ei saisi ylimääräistä etua vastustajan uupumuksen takia.

Kerth siristi silmiään auringon paistetta vastaan ja hypisteli kahleitaan. Niiden kilinä toi mieleen muistoja pitkien aikojen takaa, niiden kilinä muistutti jään murtumista suonsilmän pinnalta. Se muistutti jäisten varpujen siruiksi sälähtämistä paljaiden jalkojen alla. Se muistutti häntä jäänreunoihin jääneestä verestä. Harteille kahlehditusta tukista ja kimeästä, helisevästä naurusta hänen edellään. Kuinka punaiselta veri näyttääkään kirkkaalla, lumisella mättäällä keskellä jäistä, harmaata suota...

Surullinen hymy huulillaan hän nousi ylös ja lähti kävelemään lähintä juottolaa kohti. Matkakumppani nousi pystyyn, venytteli antaumuksellisesti ja lönkytteli Kerthin kiinni. Se nykäisi häntä lahkeesta, mutta Kerth vain naurahti ja totesi virnuillen: 'Älä huoli, en aio vetää päätäni täyteen parin menneisyyden haamun takia. Kunhan vain haen lasin kylmää vettä. Jäillä, jos löytyy', ja purskahti samassa niin vinoutuneeseen nauruun, että koira jättäytyi jälkeen, hieman hämillinen ilme kasvoillaan. Ja, jos se on eläimen kasvoilla mahdollista, Kerthin kumppani näytti järkyttyneeltä.

Saatuaan vesilasillisensa jäillä hirvittävään kiskurihintaan Kerth lähti kiertelemään kisakatsomoita, kiinnostavan henkilön toivossa. Hänen pettymyksekseen kaikki olivat kuitenkin tyypillistä kaupungin säälittävän aristokraattisen elämän tuotosta. Naisia, nuoria ja vanhoja(ja huoria, Kerth huomasi) oli katsomossa seuraamassa, kuinka miehet kamppailivat heidän huomiostaan yöllisen seikkailun toivossa. Katsomon miehet taas tuntuivat kovasti keksivän tarinoita omasta mahtavuudestaan, vaikka he eivät tulisi kilpailemaan seuraavina päivinä. Huvittavinta oli, että vaikka miehet kovasti mahtailivat olevansa naisten yläpuolella, Kerth huomasi heidän tottelevan muutamaa oikeanlaista elettä varsin kiltisti. Siinä teille hovin arvoasemaa, vilahti hänen mielessään.

Vähitellen, päivän kääntyessä iltaa kohti alkoi kentälle kasaantua yhä enemmän ja enemmän ihmisiä. Pitkän aikaa Kerth vain sesoi paikallaan ja nauroi sisäisesti yhteiskunnan eroille, kuinka köyhät laahustivat rikkaiden varjossa.

Jossain vaiheessa iltaa hän huomasi Astranan ja kapteeni Tavonin tulijoiden joukossa ja luovi tiensä heidän luokseen. Puikahdellessaan ihmisten välissä hän havaitsi uudestaan sen hieman liian jännittyneen sävyn kaikkien keskustelijoiden äänissä. Ilmeisesti jotain oli jätetty kertomatta hänelle.

'Ah, ystävämme Kerth onkin jo paikalla. Oletan, että selvisit itse kisoihin saakka ongelmitta?' oli Astranan ensimmäinen, ylimieliseen sävyyn lausuttu kommentti valkoisen silkkipilven keskeltä. Tavon katsoi hänen kantotuolinsa vierestä ylimielinen hymy kasvoillaan. Kerth katsoi kapteenia ja silmiin ja nyökkäsi.

Sinä saat vielä syödä tuon hymysi, poika hyvä.

'Mainiota. Myös ystävämme kapteeni Tavon ottelee kisoissa, tosin hieman ylevämmistä syistä kuin sinä' Astrana jatkoi, nyt alentuvaan sävyyn. Kerth katsoi häntä kuin susi saalistaan.' Hän on nähkääs kisoissa naisen kunnian ja käden vuoksi. Lidja, tulisitko ystävällisesti esittäytymään vieraallemme?' hän sanoi, ja toinen kantotuoli tuotiin hänen omansa takaa esiin.

Lidja oli kaikin puolin saavuttamisen arvoinen palkinto, Kerth huomasi. Tummat kiharat ja kasvojen lumoavaan kauneuteen sopiva vartalo toimivat silmistä loistavaa älykkyyttä täydentäen. Kerth vilkaisi tätä ja kääntyi sitten kapteeni Tavonin puoleen.

'Onnitteluni, kapteeni. Olette varsin onnekas mies.' Tähän ei kapteeni reagoinut kuin nyökkäämällä. 'Saanen tiedustella, mikä on kapteenin asevalinta?'

Tavon nosti koristeellista viittaansa paljastaen seremoniatyyliin paketoidun puolitoistakäden miekan. Kerth nyökkäsi.

'Asiantuntijan valinta. Oletan, että se on hyvin taottu ja tasapainotettu?' Tavon nyökkäsi, yhä hiljaisuuden vallitessa. 'Saanen koettaa?' Kapteenin silmät välähtivät Astranan suuntaan, joka nyökkäsi ja sanoi: 'Älä huoli, kapteeni hyvä. Vieraamme kyllä tietää väärien tekojen seuraukset.' Tässä kohden Lidjan katse terävöityi aivan uudella tavalla hänen tutkiessaan Kerthin ja tuttujensa keskustelua.

Tavon avasi aseen ympärille käärityn silkkikankaan ja ojensi sen terä edellä Kerthille. Tämä ei ollut eleestä moksiskaan vaan nappasi miekan ja heilautti sitä muutaman kerran ilmassa. Lopuksi hän koetti aseen terää kyynärvarteensa, johon tuli nopeasti naarmu. Hän nyökkäsi hyväksyvästi ja ojensi aseen takaisin, kahva edellä.

'Entä millä te otatte mittaa vastustajistanne, herra Kerth?' Kysymys tuli hunajaisella äänellä Lidjan täyteläisten huulten välistä. Astrana seurasi tytärtään kiinteästi, samoin kapteeni. Kerth virnisti hieman surumielisesti. Ilmeisesti kumpikin oli huomannut vihjauksen tytön sanoissa.

'Jos arvon neiti suo, voitte jättää herroittelun pois. Minua tuskin pidetään sen arvoisena,' tässä kohden Lidja nyökkäsi hieman yllättyneen näköisenä. 'Minä otan vastustajistani mittaa paljain käsin, niin typerältä kuin se kuulostaakin.' Kapteeni näytti hieman yllättyneeltä, samoin Lidja. Astrana taas vain nyökkäsi tyytyväisen näköisenä.

'Ettekö te sitten ole altavastaajan asemassa?' Lidja kysyi. Kerth virnisti ja vastasi huvittuneesti: 'Niinhän minä olenkin, arvon neiti, mutta yllätys on yleensä puolellani. Paljain käsin on helpompi heittää hiekkaa silmiin,' Kerth lisäsi iloisesti.

'Pelkurin tapa taistella. Sinulla ei ole ollenkaan kunniaa,' kapteeni Tavon sihahti. Kerth vain kohautti olkiaan.

'Mitäpä minä kunniasta. Sitäpaitsi,' hän lisäsi surumielisesti, 'enemmistö määrää kunnian käsitteen.' Kapteeni katsoi häntä halveksuen, mutta naiset niukan hyväksyvästi.

'Kerrohan, Kerth, oletko nähnyt muiden sukujen ottelijoiden suorituksia?' Kysyi Astrana. Kerth nyökkäsi.

'Urhea kapteenimme saa todella panna parastaan miekkansa kanssa pärjätäkseen. Aseita on nyt mukana keihäästä keppin ja tikariin. Osalla on jopa maagisia aseita, vaikka se on kiellettyä. Hyvin ne on kuitenkin peitetty, olitten oikeassa maageista sukujen riveissä. Taidoiltaan he ovat kuitenkin erittäin edistyneitä. Tänä vuonna veri virtaa.

Luultavasti pahin mahdollinen vastus kapteenillemme on Tilahin suvun uusi yritys, Muhmar nimeltään. Hänellä on samankaltainen ase kuin kapteenillamme, mutta maagisesti ladattu. Ilmeisesti se hidastaa vastustajaa, ainakin alkueristä päätellen' Kerth virnuili. Kapteeni ei näyttänyt minkäänlaisia tunteita. 'Ai niin, kunniasta kun puhuit, olisi paras valmistautua lyömään naista. Järjestäjien mukaan ensimmäinen vastuksesi on nainen, toisesta suuresta kauppasuvusta.' Kapteeni kohotti kulmiaan halveksuen.

'Luulin, että kukaan ei saa tietää vastustajiaan etukäteen,' oli hänen ainoa vastauksensa tähän. Kerth naurahti ja sanoi: 'Lahjusten pohjalle luodussa kaupungissa rahalla saa mitä tahansa.'

'En tiennytkään, että sinulla on rahaa,' pilkkasi kapteeni. Kerth vain iski silmää.

Samassa Kerthin kumppani ilmestyi ihmisjoukosta hänen vierelleen. Lidjan silmissä välähti pelko eläimen koon vuoksi, mutta kapteenin ja Astranan kasvoilla naamio pysyi. Astrana antoi merkin, ja seurue lähti eteenpäin, kohti kenttää. Matkalla Kerth vilkuili silloin tällöin uteliaasti Lidjaa, yrittäen selvittää tämän roolia tässä farssissa. Sitä hän ei kuitenkaan saanut selvitettyä, mutta huomasi tytön tuovan esiin muistoja, kivuliaita muistoja menneisyydestä.

Lidja huomasi hänen tuskaisen ilmeensä ja jättäytyi äidistään hieman jälkeen, Kerthin vierelle. Tämä nosti katseensa hypistelemistään kahleista huomatessaan saaneensa juttuseuraa. Kerthin matkakumppani virnisti susimaisesti itsekseen, ja Kerth napautti sitä niskaan.

'Kuinka te oikein saitte moisen lemmikin?' Oli Lidjan ensimmäinen kysymys. Susi nosti katseensa ylös ja murahti. Kerth nauroi yllättävän kovaa ja avoimesti, mutta siltikin tietty petomaisuus pysyi hänen piirteissään. Lidja katsoi häntä hieman yllättyneesti.

'Mikä teitä huvittaa noin, herra?' Kerth lopetti nauramisensa ja pyyhkäisi vedet silmistään.

'Voi, arvon neiti, eräs ystäväni olisi raivostunut kuullessaan tuon. Tarina on kuitenkin liian pitkä tässä kerrottavaksi.' Lidja näytti hieman pettyneeltä.

'Ehkä joskus toiste sitten. Kerrohan nyt, miksi oikein tulit tänne? Et voi tosissasi olettaa minun uskovan tarinaasi kisoihin osallistumisesta,' Lidja tiukkasi. Kerth huokaisi hiljaa.

'Arvon neiti ei varmaankaan ole viettänyt kauhean pitkiä aikoja poissa muiden ihmisten seurasta. Yksinäisyys on välillä tuskaista, ja minä kaipasin seuraa. Läheisin ystäväni kun ei ole kovin monisanainen,' hän lisäsi ovelasti. Susi tuhahti halveksivasti ja Lidja vilkaisi sitä.

'Ymmärsikö se sananne?'

'Luulisin niin, arvon neiti. Välillä se osoittautuu luultua älykkäämmäksi,' Kerth vastasi. Susi ärähti hänelle. Lidja vilkaisi kerran sen pitkiä hampaita ja käänsi katseensa siten takaisin Kerthiin.

'Teidän pitäisi tietää, että valehtelu on hyvin epäkohteliasta. Varsinkin aatelisten seurassa,' tyttö totesi kylmästi. Kerth kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä tämän terävyydestä.

'Pyydän anteeksi, arvon neiti. Luultavasti teidän pitäisi tiedustella syytä äidiltänne, hän luultavasti osaa ilmaista sen hieman tarkemmin kuin minä.' Tähän Lidja vain pudisti päätään.

'Olen jo kysynyt useasti, mutta hän ei suostu kertomaan minulle.'

Kerth vain kohautti olkiaan. Sitten hän huomasi kapteeni Tavonin seuraavan heidän sananvaihtoaan tiiviisti ja virnisti. 'Tuleva sulhonne ei tunnu pitävän minusta juurikaan'

Lidja vilkaisi tätä, jättäen tarkoituksella huomiotta puheenaiheen vaihdon.

'Hän on...' Enempää hän ei ehtinyt sanoa, ennekuin jo katsomoihin päässeiden ihmisten äkillinen kuohahdus peitti alleen hänen äänensä. He olivat jo saapuneet katsomoille, ja kisojen ensimmäiset erät olivat alkaneet. Kerth kumarsi Lidjalle ja livahti nopeasti pois, ennenkuin kapteeni saisi aiheen tulla väliin. Juuri nyt hän ei halunnut ongelmia.

Kulkiessaan joukon halki hän pohti tytön outoa käytöstä. Yleensä aatelisnaiset eivät alkaneet noin vain jutella tavallisten miesten kanssa. Toisaalta, ehkäpä Lidjan äidin ja tulevan sulhon asenne olivat herättäneet hänen mielenkiintonsa outoa nuorukaista ja tämän kumppania kohtaan. Jokin siinä tytössä kuitenkin häiritsi häntä, mutta Kerth ei millään tajunnut, mikä se oli. No, asia saisi odottaa. Väkivallalla verhottu politiikkapeli oli valmiina aloitettavaksi.

Ottelut olivat jo ehtineet jonkin matkaa alkueriin, ja kansa karjui suosiotaan, toivoen kuitenkin verenvuodatusta. Sitä oli hiekalla vasta vähän, joten ottelut eivät olleet kestäneet kovin kauaa. Astranan seurue otti ennaltamäärätyn paikkansa lukuisten vartijoiden keskellä, kun taas Kerth istahti katsomoiden vierellä makaavalle irtonaiselle kärrynpyörälle. Pian heidän saapumisensa jälkeen oli kapteenin vuoro otella. Hän käveli suojelijoidensa joukosta pää pystyssä raikuviin suosionosoituksiin.

Kerth nauroi katketakseen nähdessään Tavonin ilmeen tämän nähdessä vastustajansa. Se oli sekoitus pelkoa, epävarmuutta ja horjuvaa ylpeyttä. Kerth hakkasi polviaan ja suorastaan kouristeli naurusta katsellessaan kapteenin äkillistä epävarmuutta. Tämän vastustaja taas osoitti selvää ylenkatsetta kapteenia kohtaan, mikä taas sai Kerthin nauramaan entistä enemmän.

Kun hän lopulta sai itsensä takaisin ruotuun, oli ottelu jo alkanut ja kapteeni oli ahtaalla, raivokkaan vastustajan ahdistaessa häntä joka puolelta naispaholaisen tavoin. Kummallakin oli aseena miekka, mutta nainen oli valinnut viisaasti pidemmän ja kevyemmän aseen. Kerthin silmät kapenivat hänen tunnistaessaan aseen haltiatekoiseksi.

Taistelu jatkui pitkään yksipuolisena, kapteenin tyytyessä puolustaman ja kamppailemaan sekä naisen että omien kunniakäsitystensä kanssa. Lopulta hän kuitenkin pääsi jonkinlaiseen pätökseen ja potkaisi yllättäen vastustajaansa polveen, hieman liian helpon näköisesti. Samassa hänen aseensa oli naisen kurkulla ja nainen polvillaan. Tämä katsoi kapteenia vihaten, mutta joutui luovuttamaan terän kaivertaessa pienen reiän hänen kaulaansa. Kerth hymähti. Niin helppoa on voittaa vastustaja, jos ei joudu ottelemaan itseään vastaan samalla.

Kapteeni käveli hiljakseen takaisin isäntäsukunsa joukkoon, mietteliäs ilme kasvoillaan. Kerthin vuoro oli sopivan sattuman kautta seuraavaksi, ja heidän katseensa kohtasivat matkalla. Kapteenin silmissä oli luettavissa lievää tyytyväisyyttä hämmennyksen alla. Kerth iski silmää ja ohitti kapteenin kävellessään reippaasti kentän sieltä täältä veren laikuttamalle hiekalle. Hänen kanssaan sinne asteli synkän näköinen nuorukainen keihään kanssa. Kerth vilkaisi sen hyvin terävää päätä ja huomasi kevyn maagisen latauksen.

'Maagiset aseet olivat kiellettyjä, tiedätkös?' Hän kuiskasi suupielestään. Nuorukainen vilkaisi häntä hieman paniikissa ja Kerth virnisti ilkeästi. Oi kuinka hän nauttikaan tällaisista tilaisuuksista. Heidän päästessään kentän keskelle Kerth avasi suunsa.

'Teen valituksen. Vastustajani ase on maaginen.' Kisojen järjestäjä vilkaisi häntä kerran ja huikkasi jotian takanaan seisovalle miehelle. Kerthin vastustaja nielaisi, kasvojen alkaessa punoittaa. Yleisö mutisi, lähinnä hämmennyksestä.

Sääntöihin kuului, että valituksen tullessa oli asia tarkistettava välittömästi. Asiasta huolta pitävä velho mutisi jotain ja heitti hieman hiekkaa keihään päälle. Se alkoi välittömästi hohtaa vaimean sinisenä. Yleisö kuohahti, osa pettymyksestä, osa taas osoitti suosiotaan. Suurin osa oli kuitenkin pettyneitä, koska verta ei tulisi tässä erässä kentälle vuotamaan.

Nuorukainen laahusti häpeissään pois kentältä, virnistelevä Kerth perässään. Areenan reunalle päästyään nuorukainen joutui heti lukuisien katsojien vihan kohteeksi, päälle heitetyn roinan muodossa. Hän vilkaisi Kerthiä kerran murhaavasti ennen kuin juoksi pois lokasateesta.

Kerth katsoi hetken aikaa miehen perään ja lähti sitten kävelemään kohti sivussa yhä makaavaa kärrynpyöräänsä.. Mennessään hän sai katsomosta niskaansa yhden ruusun. Kerth katsoi sitä hetken enne kuin poimi sen ja katsoi heittäjään. Tämä oli nuori ja kaunis nainen, juuri tyypillinen hovin mädännäisyyden pilaama lupaus. Kerth kumarsi kiitokseksi ja jatkoi matkaansa, ottaen ruusun mennessään talteen.

Kulkiessaan Astranan aition ohi hän sai halveksivan katseen Tavonilta, mutta Lidja hymyili huvittuneesti, samoin tämän äiti. Yllätyksekseen Kerth kutsuttiin aitioon istumaan, ja hän totteli. Ruusun hän oli asettanut korvansa taakse, pois käsistään. Hänet osoitettiin paikalleen, Lidjan eteen ja oikealle, ovelasti juuri niin kauas Astranasta ja kapteenista, etteivät he kuulleet hänen sanomisiaan.

Kerth istuutui, pidettyään ensin huolta, ettei koskenut Lidjan hameenhelman hopeakoruihin. Tämä ele ei jäänyt tytöltä huomiotta. Hän laski käsissään olleen neulontätyön syliinsä.

'Etkö pidä koruistani?' Viattoman kysymyksen takana oli jotain piilossa. Kerth ei vain kuolemakseenkaan keksinyt mitä. Niinpä hän vastasi kohteliaasti.

'Ei, ei suinkaan, minä vain...' yllättäen, ensimmäistä kertaa monia ihmisikiä pidempään aikaan Kerth huomasi olevansa sanaton. Tilanne oli niin omituinen, että hän ei saanut aikaan muuta kuin hämmentyneen naurahduksen.

Lidja katsoi häntä tiukasti ja iski neulomiseen käyttämänsä hopeapuikon salamannopeasti Kerthin käteen. Tylsä, täysin tylppä väline upposi lihaan ja luuhun kuin keppi veteen. Palaneen veren tuoksu leijui ilmassa, kitkeränä kuin kuolema. Lidjan silmät laajenivat ja hän tavoitteli käteensä miehustaansa piilotettua pientä tikaria, juuri ja juuri liian ylös tungettu ollakseen piilotettu.

Kerth oli kuitenkin nopeampi, suorastaan luonnottoman nopea. Siinä ajassa, jossa Lidjan käsi ehti hänen vatsansa tasalle, Kerth ehti solahtaa hänen viereensä, napata itse tikarin ja painaa sen Lidjan kylkeä vasten, pahaenteisestä sihinästä huolimatta.

'Saitte siis tietää, mitä äitinne piilotteli teiltä', Kerth sanoi normaaliin keskustelusävyyn. Lidjan kasvot olivat hieman kalvenneet, mutta muuten hän pysyi ihailtavan tyynenä. Mustaa höyryä leijui ylös hänen oikeaa kylkeään. Kerth käänteli lävistettyä kättään lievästi kiinnostuneen näköisenä.

'Miksi te olette täällä?' Lidja sopersi, äkkiä kovin pelokkaan kuuloisena. Kerth virnisti, ja tällä kertaa hän näytti todella petomaiselta. Hänen silmänsä välähtivät, mutta se saattoi olla kirkkaan auringonpaisteen temppu.

'Uskokaa tai älkää, puhuin teille totta. Yksinäisyys on minunlaiselleni taakka, varsinkin yhtä vanhalle kuin minä. Ikävä kyllä äitinne osasi odottaa minua, tietäen tämän lievän heikkouteni seuran suhteen,' Kerth lateli tyyneen sävyyn. Sitten hän tarjosi kättään ja Lidjan puikkoa takaisin tytölle.

'Viitsisitkö?' Tyttö nappasi tärisevin käsin puikon Kerthin kädestä, sihinän saattelemana. Ääni peittyi yleisön meteliin. Kerth tyrkkäsi tikaria tytön kylkeen vielä kerran, varoitukseksi ennen kuin iski sen pystyyn penkkiin heidän väliinsä. Onneksi he istuivat ylärivillä, joten kukaan ei elettä huomannut. Meneillään oleva erä oli ilmeisesti hyvin kiihkeä, sillä yleisö metelöi toden teolla.

'Mitähän olisit tehnyt, jos epäilysi olisivatkin osoittautuneet vääriksi?' Kerth pohti ääneen ja nojasi puiseen kaiteeseen. Palvelijat hänen takanaan eivät ilmeisesti olleet huomanneet mitään, sillä he väistivät kunnioittavasti.

Lidjan hengitys oli jo tasaantunut huomattavasti. 'Olisin luultavasti teeskennellyt sen olevan vahinko', oli suora vastaus. Kerth kohautti olkiaan välinpitämättömästi. Hän katseli taivasta kädessään olevan reiän läpi. Se alkoi kuroutua umpeen silminnähtävän nopeasti.

'Eikö se satu?' kysyi Lidja.

'Sattuu.'

Lidja vetäisi irti penkkiin isketyn veitsen ja asetti sen takaisin pukunsa saloihin. Kerth pudisti päätään ja nauroi. Lidjan katse oli enemmän kuin vähän kysyvä.

'Miksi sinä naurat? Tilanteesihan on erittäin huono.' Kerth lopetti nauramisen ja katsoi Lidjaa oudosti. Tyttö kiemurteli katseen alla. Aatelisena ja rikkaana sellaisena hän ei ollut tottunut joutumaan sellaisen katseen kohteeksi.

'Kapteeni Tavon taitaa saada enemmän kuin odottikaan. Ei, minun tilanteeni ei ole ollenkaan huono. Hieman sidottu kyllä, mutta mitään vaaraa minulle ei ole kenestäkään juuri nyt,' hän sanoi yllätäävän totiseen sävyyn. Lidja katseli ihmeissään pientä tylsää hopeapuikkoaan.

'Sinähän kuolet jos sinua iskee tällä sydämeen,' hän sanoi hieman epävarmasti. Kerth vain naurahti.

'Usko se jos haluat. En minä ainakaan viime kerralla kuollut. Siis kun sai hopeaa sydämeeni,' tuli ironiseen sävyyn lausuttu vastaus.

Lidja avasi suunsa mutta sulki sen uudestaan. Sitten hän vilkaisi kapteeniin, joka tarkasteli heidän keskusteluaan teräksinen katse silmissään. Hänen rystysensä olivat valkoiset puristaessaan miekan kahvaa.

'Ilmeisesti kapteenimme ei oikein luota minuun... Vai sinuun?' Ennen kuin Lidja ehti vastata, Kerth oli hävinnyt. Palaneen lihan ja raudan katku kuitenkin leijui hetken hänen jälkeensä.

[Merrywinds]

Hmm... ILmeisesti tämä on joko sanattoman hyvä tai huono juttu? Turhaa uppia, tiedän...

[Sotatonttu]

Mukavahan tuota on lukea. Vaikea sanoa mitään juuri siksi, kun se on niin hyvä.

Kirjoita ihmeessä jatkoa.

[JZ]

Ei mitään maata mullistavaa tarinan kerrontaa mutta ihan mukava mokomaa on lueskennella. Mikäli intoa riittää niin kirjoittele lisää. Mielelläni luen.

Hieman on aukkoja ja kysymyksiä joihin haluaisin saada selkoa mutta eiköhän nekin selviä juonen edetessä. Sitä poliittista peliä ei nyt hirveästi ole näkynyt..

[Temper]

Anteeksi, kun nyt nostan kuukauden vanhaa aihetta. En ole aivan varma kuinka vanhat aiheet ovat oikeasti liian vanhoja nostettaviksi, kun tämäkin nyt oli vasta toisella sivulla.

No kuitenkin. Pidin tästä tarinasta kovasti. Mielestäni se erottui massasta juonensa avulla, esimerkki siitä ettei tarina tarvitse välttämättä mättämistä ollaakseen kiinnostavaa luettavaa.

Kuvailu oli sujuvaa, ja tunnelma välittyi sitä kautta lukijalle. Kielioppivirheistä en rupea mitään saarnaamaan, kun en niitä edes lukiessani löytänyt, eivätkä ne minua edes liiemmin haittaa.

Erityisesti kohta jossa Kerth ilmoitti vastustajansa käyttävän magia-asetta, oli piristävä. Kovin monet olisivat varmasti kirjoittaneet tyyliin, että Kerth huomasi vastustajan huiputtavan, mutta tappeli silti, koska oli niin kova sälli, ja voitti vasemmalla kävellä. Muutenkin päähenkilön persoona vaikuttaa kiinnostavalta.

Mitä täältä olen tarinoita lueskellut, niin kyllä tämä parhaakseen erottuu, kirjoita ihmeessä jatkoa.