Punainen Ristiretki

[Höpöttiuhka]

Jäipä kutkuttavaan kohtaan ^^
koskas olisi jatkoa tulossa?

[Karl Van Dieter]

Pistän jatkoa tulemaan ihan lähipäivinä, varmaan viimeistään viikonlopuksi, mutta jos jaksan paneutua tekstiin ja muokata sitä niin jopa aikaisemmin.

[Tearsqueeze]

Mahtavaa, todella koukkuun tuosta jää! Nyt esittäisinkin kysymyksen tämän tarinan faneille: Mitkä kaikki rodut on esiintynyt tai edes mainittu tässä kertomuksessa?

[Karl Van Dieter]

Mahtavaa, todella koukkuun tuosta jää! Nyt esittäisinkin kysymyksen tämän tarinan faneille: Mitkä kaikki rodut on esiintynyt tai edes mainittu tässä kertomuksessa?

Noh, kenties minä voin vastata tähän, vaikka kyllähän se kärsivällisellä lukemisellakin selviäisi

Mutta asiaan: Pääosassa ovat vampyyrit ja heidän komennossaan olevia joukkoja, pääasiassa on toistaiseksi nähty vain ghouleja (eli raadonsyöjiä/kannibaaleja). Tarinassa vilahtaa myös Tzeentchin mahava demoni (Greater daemon of Tzeentch siis). Tomb kingit myös tullaan näkemään tarinassa. Ogreja olen pohtinut ottavani mukaan, ja on niitä pyydettykin, mutta ovat vielä saaneet odottaa vuoroaan, toivottavasti keksin lisää tarinaa, ja jopa sellaista, mihin nämäkin veijarit mahtuisivat mukaan. Siinä nyt jotakin, joita tarinassa esiintyy.

Tarinasta muuten voisin sanoa, että olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman uskollinen fluffille kirjoittaessani tätä, mutta tarinassa esiintyy virheitä esim. koskien empiren fluffia. Tämä johtuu siitä, ettei edellisen edikan kirja ollut mielestäni tarpeeksi tarkka kuvaillessaan erinäisiä ajanjaksoja, varsinkaan ajanjaksoa, johon tarina on toistaiseksi sijoittunut. Ja osa vampyyrien fluffista, kuten Peto/Hulluus, on omaa keksintöäni, joka juontaa juurensa siihen, kuinka vihaiseksi itse tulen silloin kun olen nälkäinen . Mutta Petoon liittyy muutakin, josta en nyt kerro enempää, toivottavast asia selviää tekstiä lukemalla.

[Tearsqueeze]

Sopisiko armeijaan mitenkään khornen sotilaita( empiren pahimpia vihollisia)? Saisi kunnon jännitystä kun ylivahvat punaiset peltipurkit hyökkää urheiden pikku empireiden kimppuun. Tämä oli vain ehdotus, jolla minä ainakin saisin mielenkiinnon huippuun!

[Karl Van Dieter]

Sopisiko armeijaan mitenkään khornen sotilaita( empiren pahimpia vihollisia)? Saisi kunnon jännitystä kun ylivahvat punaiset peltipurkit hyökkää urheiden pikku empireiden kimppuun. Tämä oli vain ehdotus, jolla minä ainakin saisin mielenkiinnon huippuun!

En pidä mahdottomana ajatuksena, varsinkaan, jos päästään tarinassa sujuvasti ja mielenkiintoa ylläpitäen niin pitkälle, että on aika kuvailla elämää Suuren Kaaossodan aikana vuonna 2302... Mutta saa nähdä nyt.

[DeathWizard]

O.o

Tännehän oli tullut pari lukua lisää Krugerin seikkailuja. Mutta milloinkas Wilhelm nähdään taas?

[Karl Van Dieter]

O.o

Tännehän oli tullut pari lukua lisää Krugerin seikkailuja. Mutta milloinkas Wilhelm nähdään taas?

Pian, ja minkälainen paluu se onkaan! Olen parhaillaan suunnittelemassa lukuja, joissa Wilhelm on taas back in business entistä ehompana.

[Höpöttiuhka]

O.o

Tännehän oli tullut pari lukua lisää Krugerin seikkailuja. Mutta milloinkas Wilhelm nähdään taas?

Pian, ja minkälainen paluu se onkaan! Olen parhaillaan suunnittelemassa lukuja, joissa Wilhelm on taas back in business entistä ehompana.

Spoilia :/ luulin jo ettei Wilhelmia enää nähtäisi... Noo ei se mitään. ^^

[Muutoksen tuoja]

Jälleen upeaa tekstiä ja juoni senkuin muuttuu hauskemmaksi. uskotko saavasi keskiviikolle uutta lukua? olisi mukava lukea atk tunnit taas tätä. Esiintyykö Tzeentchi enemmänkin tässä tarinassa vai oliko se vain tälläinen vilahdus?

[Karl Van Dieter]

Jälleen upeaa tekstiä ja juoni senkuin muuttuu hauskemmaksi. uskotko saavasi keskiviikolle uutta lukua? olisi mukava lukea atk tunnit taas tätä. Esiintyykö Tzeentchi enemmänkin tässä tarinassa vai oliko se vain tälläinen vilahdus?

Teen tänään valmiiksi seuraavan luvun, joten saattaa olla atk-tunnit pelastettu Tzeentchiä tullaan todennäköisesti vielä näkemään tarinassa jossakin vaiheessa, en ole vielä alkanut tekemään viimeisen osan kässäriä, mutta suunnitelmissa olisi kuitenkin Suuren Juonittelijankin puuttuminen tapahtumien kulkuun jossakin määrin.

[Heretic]

Eipä ollu pitkään aikaan lukenut näitäkään tarinoita ja voi mitä spoilausta, Wilhelm tulee takaisin...Entä Milena tai Zack? Tulevathan nekin?

[Muutoksen tuoja]

álaita té! álaita té- ylistäkää suuresti heitä (tässä tapauksessa yhtä.) tzeenthz on lempi jumalani kaamoksen jeesuksista. ihanaa kun voi jotain tehdäkkin atk lla sillä yleensä vain istutaan ja pelataan korttia/mangutaan opelta lupaa lähteä kotiin. ja yhä hekumoiden tarina on loistava!

[Karl Van Dieter]

10. Luku

Nuln, Keisarikunta, Keisarillinen vuosi 1850

Grugerin mielessä vaelsi lukuisia ajatuksia siitä, kuinka hän pääsisi pakenemaan tilanteesta. Toisten vampyyrien kohtaaminen ei ollut käynyt hänen mielessäänkään, varsinkaan kun näitä ei ollut näkynyt missään useisiin vuosiin.
Naiset vaikuttivat haavoittuvaisilta, mutta hän tiesi sen olevan vain harhaa. Todellisuudessa nämä olivat yhtä pahoja kuin hän itsekin, ja todennäköisesti omasivat samankaltaiset voimatkin. Hän oli myös tuskallisen tietoinen siitä, että oli paljon mahdollista, että nämä kaksi tiesivät paljon sellaistakin omista kyvyistään, josta hänellä itsellään ei ollut mitään käsitystä.
Äkkiä Peto hänessä pyrki pintaan yllättävällä voimalla. Gruger pyrki pitämään sen kurissa koko tahdonvoimallaan. Hän ihmetteli, miten Peto jälleen kerran yritti ottaa valtaa hänessä näin lyhyen ajan sisällä. Oliko hänestä tulossa hullu?
Kumpikaan nainen ei ollut liikkunut mihinkään, eivätkä osoittaneet eleillään olevansa mitenkään varautuneet hyökkäykseen. Gruger teki liikkeensä, ja salamannopealla liikkeellä hyökkäsi naisia päin, mutta nämä eivät enää olleetkaan siinä, missä hän oletti heidän olleen. Sen sijaan hän tunsi hennot kädet, jotka tarttuivat häneen ja paiskasivat hänet voimalla taakse päin, poispäin portaista.
Ennen kuin Gruger ehti aivan tajuta, mitä oli tapahtunut, löysi hän itsensä maasta makaamasta ja molemmat vampyyrinaiset päällään. Hän tunsi kylmän terän kurkullaan ja jonkin terävän pistävän rintaansa. Hänen kätensä olivat vahvojen käsien vankina, vaikka se oli kai tarpeetonta, sillä terä hänen kurkullaan, sekä vaarna hänen sydämensä päällä olivat jo itsessään tarpeeksi pitämään hänet paikoillaan ja olemaan yrittämättä mitään typerää.
Satiiniin pukeutunut nainen kumartui hänen puoleensa ja kuiskasi hänen korvaansa: ”Päästämme sinut, jos osaat käyttäytyä.” Gruger tunsi naisen läheisyyden, ja tuoksun, joka tästä lähti. Ääni oli pehmeä ja kujerteleva, ja Grugerin oli pakko nielaista. Hänen entinen inhimillisempi puolensa, joka tunsi muutakin vetoa naisiin kuin verenhimon, alkoi herätä hänessä. Peto antoi periksi hänen mielessään yhtä nopeasti kuin se oli sen ottanut haltuunsakin, ja Gruger pohti, oliko näillä kahdella jotakin tekemistä asian kassa.
Silkkiin pukeutunut nainen nousi pois Grugerin päältä, samoin teki toinenkin, ja Gruger nousi hitaasti istumaan selvittääkseen ajatuksiaan. Puolialastomat palvelijat olivat taustalla katselemassa, mitä tuleman piti. Heidän kasvoiltaan Gruger luki mustasukkaisuutta ja kateutta häntä kohtaan. Mutta hän ei välittänyt heistä, vaan nousi seisomaan.
”Sinun on hyvä syödä useammin”, silkkiin pukeutunut nainen sanoi ja viittasi yhtä palvelijaa tulemaan lähemmäs. Mies tuli, ja nainen taivutti tämän kaulaa ja puri miestä. Hän lipaisi verta kielelleen ja nielaisi sen. Sitten hän viittasi Grugerille tulemaan ottamaan osansa.
”Olen enemmän naisten perään”, hän sanoi jurosti, mutta vampyyrinaisen vaativa ilme sai hänet lopulta suostumaan. Hän imi ahnaasti verta miehestä ja tunsi, kuinka Peto yritti ottaa valtaa hänestä.
”Ei enempää, vampyyrin ei ole tarkoitus tappaa uhrejaan, ei ainakaan niin kiivaasti kuin sinä olet tehnyt viime aikoina.” Silkkiin pukeutunut nainen tuli estämään Grugeria juomasta liikaa, mistä hän oli hyvin kiitollinen.
”En tappanut ketään tarkoituksella, vaan Peto otti minussa vallan. Mistä se johtuu? Voitteko kertoa, ellette ole tappamassa minua?” Silkkiin pukeutunut nainen nyökkäsi antautuneelle palvelijalle merkin, ja tämä palasi muiden luo.
”Minun nimeni on Selene”, silkkiin pukeutunut nainen esitteli itsensä, ”ja sisareni on Michelle. Sinua me emme ole tavanneet aikaisemmin, joten et voi olla kovin vanha, se näkyy myös olemuksestasi. Kuka oikein olet, ja kuka on Tekijäsi? Huomaan, että kuulut verilohikäärmeiden sukuun, silti et ole, kuin yksi heistä.”
Gruger pohti, mitä kertoisi naisille. Hän tiesi vampyyrien olevan sodassa keskenään, eikä hän ollut aivan varma, olivatko nämä kaksi hänen ystäviään vai vihollisiaan. He olivat pettävän kauniita, ja osasivat vetää naruista, jotka häneen vetosivat. Se oli pelottava ajatus.
”Et ole oppinut hallitsemaan Hulluuttasi, kuten me lahmialaiset kutsumme sitä, ja se kertoo siitä, että olet joko joutunut eroon Tekijästäsi jostakin syystä, tai tämä on epäpätevä opettamaan sinua. Kummin on?” Kun Gruger ei vieläkään vastannut, puuttui Michelle asiaan. ”Sinä olet vahva, ja varmasti selvinnyt monista vaaroista matkoillasi. Siksi ehdotankin, että voisit toimia meidän suojelijanamme. Sitä vastaan, me voisimme viedä loppuun koulutuksesi vampyyrina, ja opettaa sinulle myös jotakin magiasta, jos olet kiinnostunut?”
”Michelle, kiirehdit nyt asioiden edelle. Hänen on ensin kerrottava tarinansa, jotta tiedämme, onko hän sopiva meille vai ei”, Selena torui lempeästi sisartaan, mutta sanoihin kätkeytyi myös uhkaus: jos et kerro, kuka olet, revimme sydämesi irti ja syötämme koirille.
Niinpä Gruger päätti kertoa kaiken ja toivoa parasta. Hän aloitti siitä, kuka oli, sitten hän kertoi Wilhelmistä, ja tämän muuttumisesta vampyyriksi ja liittymisestä Heinrich von Friedin Ruusun ritareihin. Hän kertoi, kuinka itse oli Shallyan luostarin sekä Milenan kautta sotkeentunut näihin asioihin, ja kuinka hänestä itsestään oli lopulta tullut vampyyri.
Hän kertoi Mourkainista, ja taistelusta strigoi-vampyyreja vastaan, ja kuinka Wilhelm oli saanut surmansa yrittäessään pelastaa Milenaa hullujen vampyyrihirviöiden käsistä.
”Todennäköisesti kukaan vampyyreista ei selvinnyt koitoksesta minua lukuunottamatta. En ole aivan varma, saiko strigoin johtajakin surmansa tuossa taistelussa. Minä pakenin, ja kiertelin ympäri maailmaa, Tileassa ja Keisarikunnassa enimmäkseen, mutta tuli Bretonniakin hieman tutuksi ennen kuin saavuin Nulniin.”
”Heinrich, Wilhelm... Wilhelmistä olen kuullut, hänen kerrottiin saaneen paljon hämminkiä aikaiseksi kolonisaatiossa jo ollessaan vasta ihminen. Lady Sofie joutui jättämään paikan taakse, varsinkin sen jäkeen kun kreivi de Moltan sai surmansa Shallyan luostariin tehdyssä iskussa.”
Tämä oli uutta tietoa Grugerille, ja hän halusi tietää lisää. Mutta kummallakaan naisella ei tuntunut olevan sen enempää tietoa Antonio de Moltanin kohtalosta, tai siitä, kuka luostarin kimppuun oli hyökännyt.
”Tämä Wilhelm... onko hän sattumalta sama, jonka suku on kuuluisa siitä, että kehittelevät erilaisia vempeleitä Keisarikunnan käyttöön? Herlieb?” Michelle tiedusteli. Gruger nyökkäsi vastaukseksi.
”Mitä sitten?” hän kysyi. Selenalla oli pohtiva ilme kauniilla kasvoillaan. ”Oletko varma, että Tekijäsi on kuollut?”
Gruger kohautti olkiaan. ”Hän oli vampyyri, joten kuka tietää varmasti?” Molemmat naiset hymyilivät hänelle.
”Sinun on vaihdettava jotakin mukavampaa yllesi, Gruger. Tänä yönä tulet tutustumaan muutamiin paikallisiin aatelisiin, eivätkä he vielä nyt tunne sinua, mutta he tulevat kyllä tunemaan. Saat illastaa kanssamme, mutta jos joku kysyy, kuka olet, sanot olevasi meidän rakastajamme, lordi Halstadt.”
”Halstadt? Mieluummin olisin toisella nimellä, sillä olen kuitenkin tilealainen. Kuinka olisi Zeppeliano?” Molemmat naiset suostuvat tähän ehdotukseen.

Vaihdettuaan vaatteensa, Gruger oli valmis juhliin. Hänellä oli nyt päällään purppurainen samettinen puvuntakki, hienoine puffeineen sekä koristeellinen vyö, joka kulki hänen rintansa poikki. Hänen viiksensä olivat nyt ojennuksessa, ja hänen hiuksensa poninhännällä. Hän tuoksui miehekkäälle meriuutteen ansiosta, joka oli peräisin Bretonniasta. Hän tunsikin itsensä kuin uudeksi ihmiseksi – jos sellaista ilmaisua saattoi vampyyrista käyttää – vaikka vasta alle kaksi tuntia sitten oli ollut Pedon – Hulluuden vallassa, ja tappanut tusinan verran vartijoita, jotka olivat löytäneet hänen piilonsa. Vajaa tunti sitten hän oli ollut yltäpäältä veressä saapuessaan naisten eteen. Nyt hän tunsi itsensä toisenlaiseksi, ja kaikki tuo tuntui jo kaukaiselta.
Oli sääli, ettei hän nähnyt omaa kuvajaistaan peilistä. Kuvajaisen heijastuminen peilistä oli mahdollista jollakin konstilla, vaikka vaikutus olisikin vain hetkellinen, niin Michelle oli hänelle selittänyt etsiessään sopivia vaatteita hänen päälleen puettavaksi. Nainen ei ollut antanut palvelijoiden tehdä tätä, vaan oli vaatinut itse saada auttaa häntä. Gruger pohti, oliko kyse siitä, että nainen oli heti ihastunut häneen, vai jostain muusta. Gruger ei ollut varma edes siitä, pystyikö vampyyri tuntemaan rakkautta kuten kuolevaiset tunsivat. Hän muisti Zackin maininneen joskus, että iän myötä tällaiset tunteet saattoivat kadota vampyyrin ulottuvilta kokonaan, ja muuttua enemmän kumppanuudeksi.
Niin tai näin, Gruger astui ulos huoneesta ja näki Michellen ihastuneen ilmeen. Nainen tarrautui heti kiinni hänen käsipuoleensa ja yhdessä he suunnistivat kohti ruokasalia, jossa ruoka odotti. Aseistaan hän oli luopunut, maagista tikariaan lukuunottamatta, mutta hän oli kätkenyt aseen uusien saappaidensa varteen, jotta sitä ei huomattaisi, jos hän joutuisi riisumaan takkinsa jostakin syystä.

Kartanon ruokasaliin oli jo saapunut liuta aatelisia, ja Selena oli jo pitämässä heille seuraa. Hän oli synnynnäinen seurapiiri-ihminen, pystyi puhumaan kenen kanssa tahansa, mistä tahansa, ja tuntui tietävänkin paljon erilaisista asioista, myös monista sellaisista asioista, joista naiset eivät yleensä tienneet mitään. Hän kierteli vieraiden keskuudessa ja soi hymyn yhdelle jos toisellekin, oli kuin nainen olisi ollut käärme lammaslauman keskellä. Hänen vaatteensa olivat nyt säädyllisemmät, kuin aikaisemmin, ja hän oli lisännyt valkeaa puuteria kasvoilleen korostaakseen vielä entisestään jo valmiiksi kalpeaa ihoaan.
Michelle ja Gruger olivat portaiden yläpäässä, ja Michelle selitti Grugerille kuka kukin oli. ”Näetkö tuon pariskunnan, jossa mies on lyhyempi kuin nainen”, Michelle kysyi osoittaen vaivihkaa vanhaa harmaantuvaa miestä, jonka vaimo oli varmaan miestään ainakin yli neljäkymmentä vuotta nuorempi, ellei jopa enemmänkin. ”Heidän suhteensa oli yhteen aikaan melkoinen puheenaihe muiden aatelisten keskuudessa. Nainen on vasta seitsemäntoista, ja mies on kohta kuoleman kynnyksellä. Miehen nimi on Viktor Haustaldt, nainen on Annabelle. Vanha Paroni on aina ollut nuorempien perään, ja lopulta meni jättämään vaimonsa Annabellen takia. Viktor on testamentannut koko omaisuutensa tytölle. Huhutaan, että nainen ei ole edes ylhäistä syntyperää. Jos puhut heidän kanssaan illan aikana, älä kysele mitään siitä, miten he tapasivat, tai jos kysyt, kysy niin, ettei kukaan muu ole kuulemassa. He haluavat välttää sitä aihetta viimeiseen saakka.”
”Naisesta on tulossa rikas, vai? Tätä sietää miettiä...” Gruger totesi partaansa mietteliäästi haroen.
”Sitten tuolla, hurmaava pariskunta”, Michelle osoitti vasemmalle, kohti ulko-ovea. Siellä oli näyttävä pariskunta, nainen oli pukeutunut verenpunaiseen leninkiin, ja miehellä oli päällään frakki ja lierihattu, jota hän oli juuri riisumassa. ”He ovat koko Nulnin rikkaimmat, jopa valitsijakreiviä rikkaampia. He ovat tienanneet omaisuutensa sijoituksilla kauppakiltoihin, ja niiden menestyksen myötä onnistuneet moninkertaistamaan sijoituksensa. Voisi sanoa hyväksi tuuriksi.”
”Keitä he ovat?” Gruger kysyi kun Michelle ei sanonut mitään muuta heistä.
”Von Falsenburgit. He ovat omistustensa ansiosta nousseet aatelistoon.”
”Aah, te olettekin jo valmiita”, Selena huikkasi alhaalta Grugerille ja Michellelle, ja he alkoivat astua alas portaita pitkin kaikkien katsellessa uutta, tuntematonta kasvoa Michellen vierellä. Alas päästyään Michelle esitteli Grugerin. Äkkiä Gruger oli hyvillään tavoista, joita oli oppinut vielä Tileassa ollessaan, lapsena kun vanha vartioston kapteeni oli adoptoinut hänet kaduilta turvaan. Hän oli myös äkkiä hyvillään siitä, että oli onnistunut muokkaamaan ulkonäköään riittävästi, jottei häntä tunnistettaisi piirroksesta, jota oli levitetty kaikkialle kaupunkiin palkkion kera. Ainakin hän toivoi piirroksen olevan sen verran epätarkka, ettei häntä siitä pystyttäisi tunnistamaan.
”Ovatko nämä aateliset todella ihmisiä?” Gruger kysyi kun tanssitti Seleneä lattialla. Selene katsoi häntä kummeksuen.
”Mitä tarkoitat?” hän kysyi.
”Tarkoitan, että on yö, ja he ovat täällä, tanssivat ja syövät kuin olisivat illalliskutsuilla. Eikä kukaan ihmettele, miksi tällainen ajankohta...”
Selene nauroi heleästi ja suuteli Grugeria hellästi huulille. ”Kultaseni, tämä on vanha perinne. Ajattele meitä jonkinlaisena yökerhona, jonne voivat tulla kaikki ne, jotka eivät saa öisin unta. Samalla me käymme läpi keskusteluja, jotka eivät välttämättä kestäisi päivänvaloa. Keisarikunta on täynnä juonittelua, ja näilä saapuneilla vierailla on kaikilla jotakin yhteistä: he suunnittelevat uuden keisarin valtaan nostamista omiensa joukosta.”
Gruger oli seota askeissaan, mutta onnistui kuitenkin pitämään tasapainonsa ja jopa ryhtinsä. ”Vallankaappaus?”
”Ei oikeastaan, pikemminkin vallanvaihdos. Ei tosin vielä, vasta sitten kun on aika valita uusi keisari. Mutta kuten varmasti ymmärrät, ehdokkaita on jo nyt kolme, joista yksi on Valitsijoiden valitsema, mutta kaksi muuta taas ei. Tämä tilanne on syöksemässä koko maan sekasortoon, ja sellaiseen meillä ei olisi nyt varaa.” Selene lopetti tanssin musiikin loppuessa ja taputti orkesterille muiden mukana.
”Tule”, hän pyysi Grugeria, ja tämä seurasi. Hän ei ymmärtänyt mistään mitään nyt, mutta jotenkin oli varma siitä, että Selene aikoi selittää hänelle asioita. He menivät keittiöön, ja siellä olleet palvelijat ja kokki poistuivat kun Selene hätisti heitä.
”Miksi teitä liikuttaa se, onko Keisarikunta sisällissodassa vai ei?” Gruger kysyi, kun he olivat viimein kahden keittiössä.
”Keisarikunta on tällä hetkellä Vanhan Maailman vahvin yksittäinen valtio. Synkät päivät ovat tulossa, aika jolloin Kirottu nousee jälleen maailmaan vainoamaan meitä.”
”Kirottu?” Gruger ihmetteli. Selene kertoi hänelle ennustuksesta, josta hän oli jo kuullutkin. Kuinka Nagash olisi palaamassa maailmaan jonakin päivänä.
”Miten se liittyy tähän?” hän ihmetteli yhä.
”Jos saamme valtaan keisarin, josta kaikki voivat olla yhtä mieltä, ja jonka kaikki hyväksyvät, Keisarikunta yhdistyisi jälleen, ja jos keisari on joku sellainen, jota me voimme hallita, aina parempi. Me tarvitsemme ihmisiä taistelussa Nagashia vastaan, ja mikä olisi parempi kuin Keisarikunta? Tämä on aikeemme, ja koska nyt tiedät tämän, olet pakotettu seuraamaan meitä, tai sinun on kuoltava.” Gruger lupasi seurata, mikäli vain saisi Pedon kuriin sitä kautta.
”Hyvä. Nämä ihmiset täällä ovat vain meidän pelinappuloitamme. He uskovat ideaa omakseen, vaikka minä ja Michelle yhdessä muiden sisariemme kanssa olemme syöttäneet ajatuksen heidän päähänsä. Tämä siksi, että jos jokin menee pieleen, joukko kapinallisia aatelisia menettää päänsä meidän sijaamme, ymärräthän tämän?” Gruger nyökkäsi, ja piti ajatusta hyvin nerokkaana.
”Olen mukana tässä, ja teen, mitä haluatte minun tekevän asian toteutumiseksi. Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä... Miksi ette nostata kuolleita taistelemaan puolellanne?”
”Nagash pystyisi murskaamaan suurimmankin armeijan, minkä joku meistä, tai vaikka kaikki yhdessä, pystyisi nostattamaan, lisäksi kaikki jäljet johtaisivat tässä tapauksessa suoraan meihin, ja Nagash ei varmasti ole unohtanut petosta, jonka vampyyrit häntä kohtaan tekivät. Sinun on ymmärrettävä, että edes mestarivampyyrit eivät voineet mitään Nagashille, mekään emme voi, sillä voimamme ovat vain kalpea varjo siitä, mitä Tekijöiden Tekijöillä oli käytössään.”
Michelle tuli keittiöön etsimään jotakin, ja törmäsi Grugeriin ja Seleneen. Selene selitti sisarelleen, mitä oli kertonut Grugerille suunnitelmistaan, ja kun Gruger myönsi tukevansa heitä suunnitelmassa, Michelle tuntui ilahtuvan asiasta kovasti. Kaikki kolme palasivat vieraidensa pariin, ja siitä hetkestä lähtien Grugerilla oli tunne, että hänen olemassa olollaan oli jonkinlainen tarkoitus.
Seuraavina kuukausina Gruger vietti paljon aikaa itsehillintäänsä harjoitellen Michellen ja Selenan opastuksella, hän harjoitteli asetaitoaan laajentaen mahdollisuuksia käyttää erilaisia aseita taistelussa. Yllättäen hän huomasi, kuinka pystyi mielenhallintansa avulla myös hallitsemaan Petoa ja verenhimoaan. Hän purki ylimääräistä vihaansa harjoitusvastustajiinsa, joita Selene oli onnistunut hankkimaan eri puolilta Nulnia. Jotkut näistä olivat majatalojen ja oluttupien järjestysmiehiä, jotkut taas olivat armeijan palveluksessa olleita koulutettuja sotilaita, mutta kukaan heistä ei kyennyt tarjoamaan Grugerille tämän arvoista vastusta taistelussa.
Hänen nimensä lordi Zeppelianona alkoi kiertää niin rahvaan kuin aatelistenkin keskuudessa voitettujen vastustajien kertoessa, kuinka olivat hävinneet hänelle taistelussa. Ja kun uusia juhlia järjestettiin, aina löytyi joku, joka halusi haastaa hänet taisteluun itseään vastaan. Jotkut halusivat koetella voimiaan ja taitojaan oikeilla aseilla, mikä sopi hyvin Grugerille. Vain harvat näistä vastustajista poistuivat elävinä kartanosta, mutta ne, kenen sisarukset halusivat selviävän, selvisivät, mutta eivät hekään ehjin nahoin.
Taistelutaitojensa ansiosta Gruger alkoikin saada tarjouksia liittyä armeijaan, ja jopa korkeisiin virkoihin. Hänen toivottiin johtavan jopa itsensä valitsijakreivin armeijaa, mutta hän kieltäytyi kunniasta sanoen, ettei ollut kenraaliainesta, vaikka saattoikiun olla hyvä taistelija. Sisarukset yleensä puhuivat hänen puolestaan ja yrittivät parhaansa mukaan saada Grugerin pois tilanteesta, jossa hänen olisi hyväksyttävä tarjous jonkun armeijan komentamisesta. Ja ajan kuluessa tarjoukset alkoivatkin vähenemään, kun eri tahot alkoivat pian ymmärtämään, ettei Gruger ollut kiinnostunut armeijan johtamisesta. Mutta yhä hänen toivottiin ottavan osaa lukuisiin kampanjoihin, joita erinäiset aatelissuvut aloittivat yhdessä valitsijakreivin johdolla.
Koko tämän ajan Gruger pelkäsi jonkun saavan tietää, kuka hän todellisuudessa oli. Hän ilmaisi huolensa myös Selenalle ja Michellelle, jotka lähettivät vakoojansa ottamaan selvää, minkälaisia huhuja kaupungissa liikkui koskien sarjamurhaajaa, joka oli tappanut myös aatelisperheen perijättären. Tulokset, joita he saivat kuulla, olivat rohkaisevia. Kun melkein vuosi hautausmaan tapahtumista oli kulunut, ei kansan keskuudessa edes tunnuttu enää muistettavankaan näitä omituisia murhia. Vain vähän tietoa oli siitä, oliko Paroni ja Paronitar Liebstein yhä lähettänyt jonkun etsimään tyttärensä murhaajaa.
Eräissä juhlissa, joihin Gruger itse ei tuolla kertaa osallistunut, koska oli aloittanut nekromantian opiskelun, Selena tapasi Paroni Liebsteinin. Paroni kertoi yhä surevansa suuresti Martan kuolemaa, mutta hän kertoi olevansa umpikujassa, sillä noita-metsästäjä, joka oli tutkinut hänen tyttärensä murhaa, oli kadonnut kuin maan nielemänä, eikä Sigmarin arkkilektorille lähetetyt kirjeet kertoneet kovinkaan tarkasti siitä, mitä miehelle oli tapahtunut. Ne kertoivat uuden noita-metsästäjän alkaneen tutkia murhia, mutta Paroni ei ollut tavoittanut miestä, vaikka oli arkkilektorin kautta pyytänyt tavata tämän.
”Oletteko aloittaneet jonkin oman tutkimuksenne asian tiimoilta?” Selena oli kysynyt Paronilta.
”Kyllä, mutta tilanne näyttää huonolta, koska minulla ei ole mitään, mistä aloittaa. Ilman minkäänlaista tietoa aikaisemmista murhista, en voi kuin tyytyä odottamaan, että saan kuulla uudesta murhasta. Toistaiseksi sellaista ei ole tapahtunut, tai ainakaan siitä ei ole minulle kerrottu lähteideni kautta. Pahoin pelkään murhan jäävän ratkaisematta kokonaan, ja se ei ole minulle vaihtoehto, jonka kanssa olen ajatellut koko lopun elämäni eläväni.” Selene oli kysynyt, mitä Paroni tuolla tarkoitti, ja mies oli kertonut avoimesti hankkeesta, jonka tarkoituksena oli liittää hänet Sigmarin noita-metsästäjiin. Toki hänen olisi mentävä kiertoteitä pitkin ja suhteidensa kautta, mutta hän aikoisi onnistua, ja jos ei, niin hän aikoisi tavalla tai toisella saada kaiken tarpeellisen tiedon tyttärensä murhasta noita-metsästäjiltä itseltään tai jommalta kummalta arkkilektorilta, tai tarvittaessa vaikka itseltään Suurteogonilta.
Gruger epäili vahvasti, että Paroni pystyisi pääsemään hänen jäljilleen, sillä jos niin olisi, joku olisi jo sen tehnyt. Hän huokaisi helpotuksesta kammiossaan, jonne Selena oli hänet päästänyt tutkimaan muinaista kirjallisuutta, joka oli käännetty reikspielin kielelle.
”En usko sinun olevan enää vaarassa näiden asioiden puolesta. Lisäksi tiedustelijat kertoivat, että nämä murhatut vartijat hautausmaalla on ilmeisesti pystytty poistamaan sieltä niin, ettei tavallisella kansalla ole ollut mitään tietoa koko tapahtumasta.” Gruger pohti tätä, hän piti mahdollisena, että joku taho varmasti pyrki selvittämään, mitä oli tapahtunut. Mutta Selenen saamat tiedot kertoivat siitä, ettei näin ollut ainakaan julkisesti.
Vuodet kuluivat yksi toisensa jälkeen, ja Gruger opiskeli yhä kammiossaan nekromantiaa yhdessä sisarusten opastuksella. Eräänä syksyisenä iltana hän meni hautausmaalle, vanhalle piilopaikalleen yhdessä Selenan ja Michellen kanssa. Selene selitti nyt, kuinka Grugerin tulisi kääntää ajatuksensa kohti ympäröivää maailmaa, ja keskittää ajatuksensa kohti hautoja ja niissä lepääviä kuolleita. Gruger teki niin, ja hän käytti keinoja, joilla oli onnistunut vaipumaan transsiin meditoidessaan kammiossaan. Aluksi hän ei tuntenut mitään, ei nähnyt mitään ympärillään, ja hän alkoi epäillä, ettei pystyisikään aistimaan magian tuulia.
Lopulta Selena kehoitti häntä vaipumaan transsiin, kuten oli kammiossa tehnyt, hän kehoitti aistimaan maan allaan, ilman liikehdinnän kasvoillaan, tuoksut, joita ilmassa oli, äänet, joita kantautui puista. Gruger teki niin, ja hän huomasi, kuinka hänen aistinsa alkoivat terästäytymään. Hän huomasi kuulevansa ääniä, joita ei ollut koskaan aikaisemmin, vielä majaillessaan hautausmaalla, pystynyt kuulemaan. Öisiä ääniä, kuten jonkin mönkivän olennon lähes äänettömät askeleen ruohikossa, tai lepakon siipien havina, johon ei olisi normaalisti kiinnittänyt huomiota. Hän kuuli ihmistenkin ääniä, vartijoiden askeleet jossakin kaukaisuudessa, jopa tämän hengityksen hän oli kuulevinaan. Hän alkoi tuntemaan yhteyden ympäröivään maailmaan, tunsi olevansa yhtä tämän kanssa tavalla, jollaista ei uskonut koskaan mahdolliseksi. Hän avasi silmänsä, ja maailma näyttäytyi hänelle uusissa väreissä. Hän säpsähti ja väreilevä maailma värähti, ja hetken aikaa hän näki maailman jälleen kuten oli sen tottunut näkemään aikaisemmin, kunnes tavoitti taas täydellisen keskittymisen tilan. Väreilevä maailma palasi. Tuossa maailmassa ei ollut kiinteitä muotoja, ainoastaan auroja. Kaikilla kiinteillä asioilla tuntui olevan oma auransa, elävien aurat olivat kirkkaampia kuin ei elävien, ja Gruger saattoi nähdä hopeisen langan, tai juovan, joka lähti molemmista vampyyrinaisista, se jatkui loputtomiin tuossa maailmassa, ja hän näki myös oman hopeisen juovansa irtoavan itsestään, ja katoavan jonnekin kaukaisuuteen.
”Hopeinen lanka on se osa, joka sinusta on yhä yhteydessä sieluusi. Se ei ole tässä maailmassa, eikä fyysisessä maailmassa. Meidänlaistemme sielut ovat ulkona ajasta ja paikasta, eivätkä edes itse jumalat pysty niihin koskemaan. Siksi me elämme ikuisesti, siksi me emme koskaan muutu miksikään, ja siksi me ajan myötä kasvamme pois inhimillisistä tunteista ja ne muuttuvat yhdentekeviksi”, Selena selitti Grugerille. ”Juuri siksi kaikkein vanhimmat vampyyrit tuntevat väsymystä, yksinäisyyttä ja kaipuuta, jonka voi vain toinen kuolematon ymmärtää.”
Gruger saattoi nähdä muitakin silhuetteja ympärillään, ja havahtui nyt huomaamaan, että niitä oli satoja, ellei jopa tuhansia. Hän huomasi aurojen, jotka näitä silhuetteja ympäröivät, olevan erilaisia kuin elävien, ne olivat himmeämpiä, himmeämpiä kuin kiinteiden esineiden aurat.
”Mitä nämä spektrit ovat?” Gruger kysyi ihmetellen niiden erinäisiä muotoja. Toiset olivat ihmismäisiä, ja toiset selvästi eläinten, mutta joukossa tuntui olevan myös muunlaisia olentoja, Gruger saattoi erehtyä, mutta pystyi vannomaan osan noista olennoista olevan örkkien näköisiä muodoista ja koosta päätellen.
”Ne ovat kuolleiden levottomia henkiä, jotka ovat kohdanneet ennen aikaisen kuoleman joko taistelussa tai oman kätensä kautta. Nyt ymmärrät, että ei ole olemassa taivasta sotureille, joiden päivät päättyvät ennen aikojaan. Ainoastaan pitkä ja piinallinen ikuisuus fyysisen ja henkimaailman välillä. Nämä surkeat olennot edes harvoin tiedostavat olevansa kuolleita. Nyt ne ovat kokoontuneet tänne sinun magiasi ansiosta, joka niitä houkuttelee. Kunhan taitosi karttuvat, voit hallita näitä olentoja oman mielesi kautta, ja ajaa ne päin vihollista. Nyt voit vain kerätä niitä ympärillesi, muttet hallita niitä.”
”Oletko varma?” Gruger kysyi virnistäen, mutta tunsi jonkin häiritsevän yritystään hallita henkiä.
”Typerys! Etkö ole oppinut mitään niistä kirjoista, joita olet vuosikaudet opiskellut?” Gruger yritti uudelleen, mutta tuli estetyksi toistamiseen, tällä kertaa hän oli menettää magian hallinnan antimaagisen impulssin iskeytyessä voimalla hänen mieleensä.
”Magia on vaarallinen ase käyttää, ja siihen sisältyy riskejä, joista sinulla ei ole tietoakaan. Henkimaailma on kokonaan uudenlainen maailma, jossa mikään, mikä liittyy fyysiseen maailmaan, ei päde. Sinun tempauksesi saattaa houkutella paikalle sellaisia asioita, joista sinulla ei ole käsitystä, tai joiden voimille et mahda mitään. Tällä tarkoitan demoneita, joiden maailmaan meillä on juuri nyt kosketus. Magia on se voima, joka niitä houkuttelee fyysisen maailman läheisyyteen, ja magia on se voima, joka saa ne aineellistumaan tänne. Mutta demonien ei tarvitse tehdä sitä. Ne voivat asettua magiankäyttäjän mieleen ja vallata tämän ruumiin omaan käyttöönsä, jolloin ne eivät tarvitse magiaa enää ollakseen osa tätä maailmaa. Ja vampyyri tai nekromantikko, joka yrittää ottaa vallan kuolleiden hengistä altistuu tälle vaaralle vahvemmin kuin monet muut maagit. Sillä näiden henkien joukossa saattaa olla myös demoneita, jotka vain odottavat jonkun mielen avautumista niille. Ja sinun on osittain avattava mielesi silloin kun yrität saada kuolleiden henget hallintaasi. Sinun on hallittava mielesi ennen sitä täydellisesti.” Gruger nyökkäsi, ja lakkasi yrittämästä vastustaa vampyyrinaista. Hän ei aikonut antaa mieltään tai ruumistaan minkään demonin käyttöön.
”Nyt. Olet valmis yrittämään henkiinherätystä”, Michelle sanoi ja Selene nyökkäsi. Gruger alkoi keskittää ajatuksiaan vastakuolleisiin ruumiisiin. Hänen magiakatseensa irtaantui hänen kehostaan ja fyysisistä silmistään, ja hän leijui itsensä yläpuolella hetken, ennen kuin paiskautui voimalla päin maata. Hänen astraalimatkansa hautojen syvyyksiin oli alkanut.
Hetkeen Gruger ei nähnyt muuta kuin mullan seassa olevia ruumismatoja, jotka lähtivät ryömimään kohti pintaa tuntiessaan hänen astraalikehonsa voiman kutsuvan itseään. Sitten Gruger löysi ensimmäisen vastahaudatun ruumiin, ja hän tunkeutui ruumiin sisään, etsien mätänemässä olevia aivoja, jotka löysikin lopulta. Hän yritti ajatella kädennostamista, mutta aluksi mitään ei tapahtunut, lukuunottamatta hänen oman kätensä nousua. Sitten hän tunsi selkeän yhteyden mätänevän ruumiin ja itsensä välillä, ja kokeili uudelleen käskyä nostaa ruumiin kättä. Nyt tämä nousi, ja Gruger tunsi sen mielessään. Hän ei tuntenut käden osumista puisen arkun kanteen tai sitä, kuinka ruumiin ranne vääntyi luonnottomaan asentoon värttinäluun napsahtaessa poikki. Mutta hän tunsi olevansa yhteydessä ruumiin mätänevään mieleen. Gruger halusi ruumiin nousevan haudastaan ja kuvitteli mielessään itsensä makaamassa arkussa. Hän tunsi nyt pystyvänsä hallitsemaan ruumista arkussa, ja antoi komentoja sille hakata tiensä läpi puisesta kannesta ja mullan läpi maan pintaan.
Ruumis teki työtä ja pian verinen ja luinen käsi, jonka rystyset olivat pahasti runnellut kaivautui esiin nurmen keskeltä. Pian puolet ruumiista oli esillä ja hervottomin liikkein, kuin jossakin olisi ollut näkymättömät langat nykimässä ruumiin raajoja, nousi ylös mullan keskeltä. Mieletön olento seisoi paikallaan silmät tyhjinä eteensä tuijottaen. Aura olennon ympärillä oli yhtä himmeä kuin hautakivien tai kryptien, jotka heitä ympäröivät. Selene pudisti päätään.
”Hyvä, sait ruumiin ylös, mutta kun lasket irti, se kaatuu maahan yhtä kuolleena kuin aikaisemminkin. Käytit telekineettisiä voimia, mutta tuo ei ole nekromantiaa.” Michelle nauroi heleästi, ja Gruger pudisti päätään. Hän poistui ruumiista ja niin kävi kuten Selene oli sanonut: Ruumis lysähti välittömästi maahan, eikä enää liikkunut.
”Mitä sitten tein väärin?” hän kysyi ihmetellen. Selene selitti Grugerin käyttäneen vääränlaista magiaa, ei Kuoleman magiaa, jolla Gruger olisi saanut toisella tavalla ruumiin hallintaan, ja sidottua magian ruumiiseen niin, että se olisi ylläpitänyt itse itsensä niin kauan kuin ruumiin pää olisi ollut kiinni muussa ruumiissa. Gruger keskittyi uudelleen Selenan kehotuksesta, ja tämän opastuksella oppi aistimaan Shyishin virtaukset, jotka kohosivat magiakatseella katsottuna usvan lailla maasta, johon kuolleita oli haudattuna.
Kuolleiden henkien spektrit tulivat hänen näköpiiriinsä uudelleen, ja ne yrittivät tarttua häneen, ahmia magiaa, jota Gruger oli jälleen kerran vetänyt puoleensa ja ympärilleen. Mutta nämä surkeat sielut eivät voineet koskettaa todellista maailmaa, eikä Gruger voinut tarjota heille heidän kaipaamaansa vapautusta heidän surkeasta vankilastaan.
Hengistä välittämättä Gruger ryhtyi ammentamaan Shyishiä itseensä, ja taivutti sen tahtoonsa, kuten Selena oli opettanut. Hän alkoi lausua sanoja, joiden tehtävänä oli lähinnä tehostaa magiaa, jota hän kanavoi. Gruger saattoi nyt ohjata mustinta magiaa haluamaansa suuntaan mielensä avulla, ja hän ohjasi sen mätäneviin ruumiisiin mullan alla. Hän myös yritti ohjata vanhempiin, jo luurangoiksi kuihtuneisiin ruumiisiin, muttei kyennyt saamaan niihin eloa. Mutta hän tunsi, kuinka sai yhteyden mätäneviin, vasta haudattuihin ruumiisiin. Hän tunsi, kuinka epäpyhä voima astui vainajiin, ja kuinka ne kuuntelivat hänen käskyään herätä kuoleman unestaan.
Gruger tunsi vainajien liikkeet mielessään, hän saattoi nähdä ne sielunsa silmin nousemassa ylös leposijaltaan. Mutta hän tunsi myös voimiensa rajallisuuden. Hän tiesi, ettei kovinkaan moni vainaja ollut vastannut hänen voimiinsa, vain kourallinen, mutta sekin oli alku.
Multa lähellä Grugeria alkoi liikkua, ja luisia, verisiä käsiä kaivautui esiin. Pian seurasi muu ruumis, pää, torso, ja lopuksi jalat. Olennot nousivat ylös hervottomina, katseet tyhjyyteen tuijottaen. Olentojen silmissä ei ollut elämän merkkejä, ja ne pysyivät paikoillaan odottaen Grugerin antamaa komentoa niille.
Olentojen aurat olivat himmeät, mutta tällä kertaa ne olivat kirkkaammat kuin ensimmäisellä zombilla oli ollut. Gruger näki aisteillaan, kuinka epäpyhä voima kiersi olennoissa ylläpitäen itse itseään. Gruger tiesi nyt onnistuneensa, mutta vain neljä vainajaa oli vastannut hänen voimiinsa, ja Grugerilla oli täysi työ pitää nämä kiinni voimissaan ja komennossaan.
”Tämä on alku, Gruger rakas”, Selene sanoi hymyssäsuin, ”Ja kun aikaa kuluu, taitosi karttuvat, ja pian alat saada komentoosi myös muunlaisia alamaisia. Luurankoja, jotka toimivat verrattain eri tavoin kuin nämä mielettömät olennot. Mutta sinun on opiskeltava mielen lujuutta, sekä voimiesi hallitsemista ahkerasti, jotta voit onnistua tässä tehtävässä.”
Grugerin käskystä vainajat lähtivät vaappumaan kohti hautausmaan rautaista porttia. Hän avasi portin ja laski luomuksensa kohti rikkaiden asuttamaa aluetta. Hän tiesi näiden kohtaavan nopean kuoleman pian, mutta ainakin nämä saisivat jonkinlaista hämmennystä aikaan ennen loppua. Gruger tunsi tuolla hetkellä pystyvänsä mihin vain, ja vallan tunteen juovuttava vaikutus tuntui hänen mielessään. Jonakin päivänä hän tulisi hallitsemaan tätä surkeaa karjalaumaa, mutta sen aika ei ollut vielä.
Kuului huuto. Sitten toinen ja kolmaskin, aluksi ne olivat pelästyneitä, sitten vihaisia, sitten ne vaikenivat tuskaisiksi valituksiksi. Lisää huutoja, sitten tukahtuneita tömähdysääniä, kun pertuskojen ensimmäiset iskut osuivat maaleihinsa leikaten mätänevää lihaa.
”Meidän on paras poistua”, Michelle kujersi Grugerin korvaan. Viimeinen zombi kaatui juuri maahan palasiksi hakattuna, kun lahmialaisten kartanon ovi sulkeutui Grugerin perässä. Vartijoiden huutoja kuului kaikkialta ja ryntäys kohti hautausmaata tutkimaan kuolleiden heräämisen syytä oli alkanut.

[Kalmari]

Mahtavaa tekstiä!

[Muutoksen tuoja]

KIITOSKSIA. taas kerran upeaa tekstiä. Oli mielen kiintoista lukea ja juoni kulkee hyvin.

[Heretic]

Wilhelm esiin lopettaan Grugerin päivä, tai siis vain minun toive.

Kuten aina huippuluokkaa.

[Rotten sound]

Äkkiä esiin naishaltia slaanesh orgia tarinaan

täyttä tavaraa kuten aina

[dwarffer]

Ootko k.v.d ajatellu tehä kirjaa tosta?Mun mielestä sen verran laadukasta tekstiä on et vois vaikka ostaakkin!

[Muutoksen tuoja]

Ehdottomasti tuon kaupan hyllyltä ostaisi. 20e ja kova kantinen. eikös tämä ole jo n.300-400 sivua? kun tuhat sivua tulee täyteen niin meneppä otavalle teostasi esittelemään