66 armeija kunta

[Ice Warrior]

Hirmu kova inspis iski niin ei voinu vaan lopettaa. Ajattelin tekaista tämmöisen ja lissää on tulossa saavi kaupalla... jos et pidä ekasta osasta niin älä pelkää se ei ole tauti, koska se on minun vikani. eikä varmaan kannata lukea jos ei pidä tästä ainakin niin voisin veikata. Muistakaa että äikkä on 7 niin en oikein osaa. sekä imppujen fluffista tai aseista oikein siedä niin lähettäkää virheet ja asiat jolla tätä teidän kärsimystä voi parantaa...vitsi vitsi noniin sit asiaan


66 armeija kunta
vuosi 39 987
Osa1) Perillä

Kolme pitkää vuotta täynnä kovaa harjoittelua, mudassa rämpimistä ja sotaan valmistelua, nyt he ovat valmiit. Kuudeskymmenes kuudes armeija kunta johon kuuluu noin 30 000 miestä. taisteluristeilijä Malac ja Ostad kuljettavat tätä joukkoa kohti planeetta Riev-VII.
planeetta on pitkään ollut niin sanottujen pettureiden hallussa joista tiedetään vain että he ovat kaaos kultin jäseniä… nyt kun uusien satelliitti kuvausten jälkeen on todettu, että kaksi divisioonaa tuhonneet petturit, ovat kadonneet. Joten meidät lähetettiin tarkastamaan tilanne ja antamaan asuttamis käskyn tai taistella petturit maan rakoon ja ottamaan haltuun suuret tukikohdat ja pyytämään lisä joukkoja jos tarpeen.

Raskaan paksu teräs ovi alkoi lipua naristen auki, kun komissaari Alaoja astui huoneeseen, paperi nivaska kädessään. hänellä oli Suuri musta kaapu joka oli koristeltu erilaisilla mitaleilla jotka hohtivat kuin vasta saadut, olkapäissä hänellä oli kirjavilla väreillä varustettu olkapoletti ja hänen lumen valkeassa vyössä oli voima kirves ja pistooli. Kasvoissa oli kylmä ilme ja pitkä arpi oikean, haalean sinisen silmän yläpuolelta vastakkaisen puolen poskeen, joka näytti tuoreelta.
Hän käveli ripeästi kolisevilla ritilä lattialla, jonka alla on johtoja kohti kokous ja komento saleja. Pian tämä tukeva hahmo oli saavuttanut päämääränsä huoneen toisella puolella, jonka jälkeen hän laski paperit pöydälle monitorin viereen ja tervehti. Sen jälkeen kahisevalla äänellä pienten yskähdysten jälkeen sanoi
”En tiedä mitä tiedät tästä tehtävästä vielä, mutta saat avata tämän vasta kun loputkin ovat saapuneet.”
Jonka jälkeen tervehti vielä nopeasti ja kääntyi kohti ovea, ja poistui huoneesta. Muutaman minuutin jälkeen sama nariseva teräs ovi alkoi käydä ja pian huoneessa oli kahdeksan kersanttia kaikki odottamassa ohjeita. Nopeasti Mikael joka oli 2 yksikön kersantti, kävelin kohti papereita ja nappasi ne. Pienen selailun jälkeen Mikael Niemi alkoi jakaa kaikille papereita ja kuvia jotka olivat otettu planeetasta. Pian keskusradion ääni sanoi, että he olisivat pian planeetta Riev-VII vetovoimassa. Kolme kersanttia meni, kuvien kanssa katsomaan planeettaa, jolloin yksi kersanteista joka oli jo punaiseen taistelu asuun sonnustautunut, sanoi nyrpeällä äänellä. ”Jaa. Taas tätä tiedustelun taattua laatua…” Jonka jälkeen hän löi nyrkin pöytään samalla ikävään sävyyn muristen. Tämän kuultuaan käveli Mikael loppujen kanssa, katossa roikkuvien sähkölamppujen alta, jotka antoivat ainoan valon tähän metallisien seinien ja kirjavien johtojen koristelemana olevaan huoneeseen. Kunnes kaikki saavutti soikean muotoisen ikkunan, huomasi Mikael saman… Planeetta jonka ohi alus oli lipumassa, oli täysin erilainen kuin kuvissa. Kuvassa planeetta oli vihreää ruohoa täynnä ja vuoret tummanruskeita jonka päällä oli hitusen valkeaa lunta ja sillä täällä pieniä hassuja kirkkaan sinisiä järviä. Ulkona sen sijaan oli tumman ruskeaa maata jossa vähän väliä oli mustia läikkiä ja vuorista ei ollut puhettakaan, kaikki oli maan tasalla. järvet olivat sakean mustat ja kaupungit jotka olivat ennen kukoistaneet ihmisistä ja suurista rakennuksista oli nyt vain raunioita. ”Niinpä tietenkin” Oli monien kommentit nähtyään tilanteen.
Taas raskaasti liikkuva ovi narahti ja sisään astui kunnioitusta herättävä mies 66 armeija kunnan kenraaliluutnantti Hakala. Hän oli noin vajaa 6jalkaa pitkä ja hoikka, panssari puku joka loisti kauniisti punaista hehkuaan samalla kun kullatut osat kiilsivät kaikkien silmille. Hakalalla oli myös lumen valkea kaapu ja vyöllään hän kantoi pultti pistoolia ja voima miekkaa. Oikeassa silmässä oli digitaalinen laite joka korvasi oikean silmän, se oli tehty raudasta ja muista metalli seoksista jossa oli pronssinen tunnus 66…
Nopeasti kaikki kersantit menivät riviin ja tekivät kunniaa kenraaliluutnantille. Pienen tervehdyksen jälkeen kenraaliluutnantin takaa astui kaksi komissaaria, jotka kanssa tervehtivät vähäpätöisesti. Hakala hetken miettimisen jälkeen näytti eleettömällä liikkeellä kersantit ottamaan rennommin. Pian astui askeleen eteenpäin sama murisija ja esittäytyi puhuen mahdollisimman terävästi ”viidennen yksikön kersantti Anttila ilmoittautuu. Saako puhutella kenraaliluutnantti Hakalaa?” Kylmän viileästi Hakala katsahti kohti Anttilaa ja lopulta tarkasti kaikkien miehien ilmeet. Viimein sanoen.” Kyllä saa kersantti Anttila.” Anttila otti rennomman asennon ja sanoi. ”Miksi tiedustelu on taas töppäillyt? eivät nämä kuvat ole yhtään samoja, planeetan nykyiseen tilaan verrattuna.” Tämän kuultuaan kenraaliluutnantti Hakala käveli hitain askelin kohti ikkunaa, sanoen samalla hymyssä suin. ”Ette kai sentään kuvitellut, että me tuonne laskeudutaan, sehän on pettureiden ja muiden saastojen puolta. Eikä meillä olisi resursseja sellaiseen laskeutumiseen.” Ikkunan luokse päästyään hän päästi pienen vilauksen kohti planeettaa ja jatkoi. ”Te ette ole näköjään lukenut koko muistiota loppuun, nimittäin meillä on toinen puoli vielä planeettaa hallussa. Ne kaksi divisioonaa oli nopean toiminnan joukkoja, joilla oli tarkoitus ottaa yksi vihollis-puolen tärkeäksi luokiteltu rakennus tai oikeastaan rakennelma, kaupunki Hutilan tärkeäksi luokiteltu asevarasto. Valitettavasti aliarvioimme vihollisen varustuksen.” Samalla kun planeetan toinen puoli alkoi kukoistaa ja vihertää, niin Hakala katsoi vielä planeetan keskustaa, selvästi manatessaan kaatuneitten kohtaloa. Hän otti muutaman askeleen irti ikkunasta, kuin yrittääkseen unohtaa virhettä jonka hän teki lähettäessään miehet rintamalle, varmaan kuolemaan.
Kaikki kersantit olivat jo muistioiden kimpussa tutkimassa niitä. Kunnes Yksi kersantti heilutti päätänsä epätoivoisesti ja istui tuolille lukien paperia samalla kauhun noustessa kurkkua myöten ylöspäin sanoen. ”Mutt, Mutta. tämähän on itsemurha tehtävä, kuka hullu haluaa hyökätä vihollisen kimppuun 16 yksikön voimin kun ei edes 2 divisioonaa pärjännyt, meitä ei ole kuin 160 miestä.” Hakala otti pariaskelta lähemmäs, katsahti ja sanoi jo kiukun valtaamana, mutta hillitysti. ”Ensinnäkin teitä on 160miestä, joka on paljon näin salaiseen tehtävään. Sitä paitsi, jos hoidatte hommanne hyvin, se ei ole itsemurha tehtävä. Lisäksi tehtävä on paljon helpompi kuin heillä.” Viitaten kohti toista komissaaria, joka samalla otti käden pois taskusta paljastaen mekaaniset laitteet jotka hurisivat piipityksen säestämänä. rautainen käsi joka ulottui kyynärvarteen asti, tuho oli selvästi tullut räjähdyksestä, koska liha näkyi ihon riekaleiden välistä, josta lähti vieläkin palaneen veren haju joka tunki huoneeseen lisäämään pahaa oloa joka oli tullut verisen käden näkemisestä. Yhden kersantin pidätellessään suutansa estääkseen oksennuksen, komissaari laittoi käden taskuun samalla katsoen ympärille nyrpeästi. Kunnes kääntyi ympäri Hakalan ja toisen komissaarin kanssa kohti ovia, raskaitten kolahdusten jälkeen ovi sulkeutui, oven toisella puolella kuului vielä muutaman kerran pieni kolahdus, kun mustat nahka jalkineet osuivat lattiaan. Pian sen jälkeen he olivat kadonneet aluksen pieniin sokkeloisiin metalli käytäviin kohti seuraavaa päämäärää.
Hetki sen jälkeen samasta soikeasta ikkunasta näkyi kuvan mukainen kaunisplaneetta järvineen ja kukkuloineen. Pian kumminkin keskusradion kuuluttaja tokaisi. ” aloitamme lähestymisen kohti ilmakehää, ottakaa asemanne.” Muutaman kolahduksen jälkeen alus oli ilmakehässä. Ilmakehään päästyä alkoi kuhina vaatteitten ja panssari pukujen putsaamisen ja pukeminen, kunnes kersantit alkoivat ottaa lukua miehistään. Kersantti Rautio kolmannesta yksiköstä yritti vielä kohottaa tunnelmaa. ”Muistakaa että ei se sota vielä täällä ole. Meillä on kolme päivää aikaa valmistautua ennen kuin oikea taistelu alkaa sitten voitte ruikuttaa, kunhan tähtäätte niitä saastoja päähän ja vedätte liipaisimesta.” Mielen kohottamis yrityksen jälkeen. Rautio unohti pitää kiinni jostain ja paiskautui seinään. Onneksi johdot ottivat hänet rintakehänsä vastaan, kun pää osui sisäpuhelimen kulmaan muodostaen ikävän haavan. Samalla Raution kiroillessaan ja tutkiessaan saamaansa haavaa joukot naureskelivat sivulla käsi suun edessä. Keskusradio kuulutti pirteällä äänellä. ”Laskeutuminen onnistui, Taisteluristeilijä Ostad kuittaa. Toivottavasti viihdytte Riev-VII. Ja tulkaa uudestaan.”

Valtavien lastaus porttien kolistessa, alkoi 66 armeija kunta hitaasti valua kohti portteja hyvässä järjestyksessä. Ensimmäisessä rivissä tuli komissaarit ja 66 armeija kunnan kenraaliluutnantti Hakala. Kun kymmenistä lastaus porteista alkoi panssari ajoneuvoja, raskas tykistö, kevyt-, keskiraskas-, ja raskas jalkaväki jonka perässä tulee kaksi jalkaisia metalli vartijoita jotka karjuvat kuin viimeistä päivää, kuskin takana olevat savupiiput puuskuttivat savua samalla kuin se vaivalloisesti käveli eteenpäin ja silloin tällöin kuski heilutteli käsiä ja näytti sormella kohti koneen kylkeä jossa luki suurilla kirjaimilla MELISSA, jonka vieressä oli kuva ja pieniä punaisia sydämiä.
25 minuutin marssin jälkeen olivat 66 armeija kunnan joukot pitkässä letkassa kävelemässä kohti tällä hetkellä olevaa kaartilaisten tukikohtaa jonka vieressä on harjoitus ja huolto alue johon armeija kunta tullaan majoittamaan. Mikael itse käveli noin kahdeksassatoista rivissä. Rivissä oli muita kersantteja ja komissaari Alaoja, kaksin käsin hän heilutti suurta lippua jossa oli punainen pohja ja suurehko rikkinäinen miekka. Miekassa oli kullattu kahva ja siihen oli kietoutunut musta käärme, joka lähti kahvasta ja loppui miekan rikkinäiseen terään. Miekan kahvassa oli vihreä rubiini jonka yläpuolella luki 66 armeija kunta divisioona 6.
perillä joukot alkoivat jutustella paikallis-väestön kanssa. aidat rajasivat alueen eikä siviilit olleet sallittuja tulla rajojen sisäpuolelle, mutta aina kun oli vapaata menivät yksi jos toinenkin juttelemaan siviili väestölle, aidan viereen jossa he silmät pyöreänä silmäilivät massiivista leirintä aluetta. Esimerkiksi kysymään missä olisi hyviä baareja ja muita asioita kuten arvata saattaa. ”Osasto viisi kuusi ja kahdeksan ovat vapaalla kello 1900 ja takaisin tukikohtaan kello 2330.” sanoi megafoniin huutava kenraali Alaoja. Nopeasti kolme osastoa oli kadonnut pitkin kaupunkia, osa oli saanut joiltakin kyydin ja osa vain liftasi toivossa että kerkeäisi edes kaupunkiin asti ennen kuin jäätyy. Kersantti Mikael ja 6 yksikön kersantti Latvala olivat päässeet pian omien joukkojen kanssa lähimpään baariin. Sisällä Latvala nopeasti tokaisi. ”Tämä on elämää, ilmaista kaljaa ja ruokaa.” samalla puhdistaen keisarillisen kaartin mitalia, jonka kaikki vapautetut jäsenet saavat, joka oikeuttaa saamaan ruokaa ja kaljaa. Kumminkin mitali pitää valitettavasti palauttaa, kun palaa tuki kohtaan. Kello 2259 kummatkin yksiköt alkoivat olla jo niin kännissä, että pullosta kiinni pitäminen alkoi tuntua mahdottomuudelta. Täysraitis Mikael komensi joukkojensa lähtemään kohti tuki kohtaa jolloin osa porukoista alkoi jo marista, mutta parikymmentä metriä kauempana baarista ilo oli taas rajaton, kun kaikki huusivat kilpaa lastenlauluja.

[Ice Warrior]

lissää lissää sanon minä.



OSA2)

Muutama päivä myöhemmin, armeija leirin lentokentällä. ”ASEENTO” kuului kun kenraaliluutnantti Hakala saapui. Rivistön edessä kävellessään Hakala puhui siitä, että joukkojen suuruutta pienennettäisiin koska 160 hengen yksikkö nähtäisiin liian pian. Joten Malacilta tulevat yksiköt jäisivät takaalalle. Tärkeän kuuloisella äänellä Hakala lausui ”Operaatio harhautuksen tarkoituksena on hämätä vihollista siten että Kenraali Alaojan johdattama joukko johon kuuluu kersantti Oinas, kersantti Niemi, kersantti Kataja, kersantti Vasama, kersantti Rautio, kersantti Latvala, kersantti Suovala ja kersantti Pakkanen yksiköineen. Menevät Päälinjojen taakse ja alkavat tulittaa kaikkea mikä liikkuu, huomion saatuaan 66 armeija kunnan pääjoukot rynnivät linjojen läpi ja pelastavat motitetut toverinsa samalla tuhoten ala arvoiset petturit joilla ei ole lupaa elää tällä planeetalla.” Jonka jälkeen Hakala näytti merkin kersanteille että yksiköt voivat nousta koneisiin.
4 melkein täyteen lastattua lentokonetta aloittivat vuorotellen kiihdytyksen ilmaan.
Rautio ja Mikael olivat yksikköjensä kanssa koneessa. Mikael pannessaan pään kylmää rauta seinää vasten hän kuuli kuinka hiljaa moottori hurisi takana… ”Rautala mihin sinä menet?” kysyi yksi sotilaista kaverilleen, joka käveli plasma kivääri kädessä kohti ohjaamoa. Kaveri ei ottanut kuuleville korvilleen, vaan jatkoi jolloin sama sotilas kysyi uudestaan. ”Rautala mihin sinä menet? Rautala onko sinulla kaikki hyvin?” Kävellessään kersantti Raution vierestä kohti ohjaamoa, Rautio nousi pystyyn ja painoi käden Rautalan rinnan päälle pyytäen samalla vastaamaan ystävälleen mihin on menossa. Plasma kivääri kädessään, Hän käänsi päänsä kohti Raution kasvoja paljastaen samalla paksun arven silmän yläpuolelta kohti kaulaa. Arpi kumminkin paksuni huomattavasti kun se läheni vasemman puoleista silmää, juuri kun Rautio olisi voinut olla varma että normaali ihminen ei selviäisi noin syvästä arvesta, niin arpi loppui tummien aurinko lasien tullessa tielle ja jatkui sitten kulmakarvoista kohti vasemman puoleista ohimoa kohti. Hiljaisuuden jälkeen Rautala lopulta vastasi mekaanisella äänellä.” Öö… Mi, minä menen ohjaamoon kysymään, kauanko vielä menee aikaa että ollaan perillä.” ”Minä tiedän vielä 7minuuttia laskuvarjo hyppyyn.” Rautio sanoi kuuluvalla äänellä että kaikki varmasti kuulisi. Sotilaat alkoivat vaihtaa katseita ja tarkistamaan säde kiväärejä, samalla seuraten Rautalan ja Raution keskustelua. ”Mutta minu, Mutta minun pitää päästä ohjaamoon.” Mekaaninen ääni sanoi änkyttäen. Raution katsellessa kummastuneena, Mikael sanoi vasta heränneenä. ” Mene ja istu alas, sinulla ei ole mitään tärkeää asiaa sinne piste.” Rautiolla oli vieläkin vaikea saada silmiä irti arvesta joka häntä ihmetytti. Joten hän sanoi.” Ota nuo aurinkolasit pois, et sinä niitä tänään tarvitse.” Pian kimeäksi muuttunut mekaaninen ääni vastasi. ”En. Ei, minä tarvitsen niitä kersantti Rautio, jos aurinko häikäisee tai jotain.” Nyt Mikaelkin oli noussut ylös katsomaan keskustelua, sanoen. ”Tuo on niskoittelua, me voisimme heittää sinut ovesta pihalle ilman laskuvarjoa tuollaisesta.” ”Niin!” Vastasi Rautio topakasti ottaen samalla Rautalalta aurinkolasit pois päästä.
Kauhukseen Rautio huomasi olleensa oikeassa ei kukaan olisi voinut selvitä iskusta josta olisi tullut tuollainen arpi. Rautio huomasi myös, että Rautalan silmät olivat vitivalkoiset ilman pupilleja. Nenän varressa Rautalalla oli jonkinlainen symboli, joka ei kertonut mitään Rautiolle, mutta se välkkyi vaalean punaista hehkua. Hämmästyksen vaihtuessa peloksi alkoi Rautio vetää pistoolia taskustaan samalla huutaen. ”Mitä Hel…!” Samalla plasma kiväärin perän iskeytyessä Raution silmä kulmaan, pitkän kaari lennon jälkeen hän oli tajuttomana lattialla. Ahdas käytävä johon mahtui, ehkä kolme miestä rinnakkain oli oivallinen paikka tälle petturille. Mikaelin hapuillessa moottorisaha miekkaansa hän huusi useaan kertaan kauhusta kangertaen ”Tappakaa se. Tappakaa se.” Lamaantuneet sotilaat vain katsoivat kun Mikael otti moottorisahan ja hyökkäsi. Ensimmäinen valtavalla voimalla suunnattu isku oli melkein jo leikata petturin kahtia, mutta jo yli-inhimillisellä nopeudella se hyppäsi taaksepäin ja osuessaan lattiaan ja ponnahdus takaisin vähintään samalla nopeudella sai Mikaelin hämääntymään ratkaisevasti. Kovan potkun osuttua kersantin kylkeen, hän käännähti naama kohti perää jossa kauhuissaan olevat sotilaat yrittivät esittää tähtäilevänsä kohti vihollista, mutta eivät edes liipaisimeen uskaltaneet koskea. Sähähtävän laukauksen jälkeen kaikki kipu oli kersantin silmistä kaikonnut, katsoessaan alaspäin Mikael vielä huomasi palasen kylkeä puuttuvan. Käden kirvotessa moottori sahasta, hän katsahti vielä vastustajaansa ja lopulta sai huomata, että ihon sulaminen oli loppunut nyt sisuskalut ja veri massa alkoi täyttää lattiaa. Nopeasti katsahtaen miehiin jotka olivat kauhun kangistamia. Mikael sanoi lopulta ”Tappakaa se paski…” Silmien ummettua hän lysähti lattialle elottomana. Vielä kun sotilaat olivat toipumassa oksentelusta ja pakokauhusta alkoi petturi huutaa kovaan ääneen samalla vimmatusti ampuen perällä olevia joukkoja. ”Hän tulee ja tappaa, te olette itikoita häntä vastaan. Vapiskaa ja toivokaa nopeaa kuolemaa. Hän on täällä, hän on” yhtäkkiä plasma kivääri alkoi yskiä, saaden petturin huomion. parin askeleen peruuttaminen ja aseen heittäminen käsistä pelasti hänet, kun maahan kilahtaessaan aseen sinisenä hohtava osa räjähti lattialle syösten joka suuntaan sinisenä sihisevää plasmaa. Muutamat epäonnekkaat jotka olivat saaneet osumia tulituksesta, saivat vielä ihoa sulattavaa plasmaa päälleen. Kaartilaiset näkivät kuinka muutamat alkoivat sulaa hitaasti heidän edessään, lopulta muodostuen veriseksi möykyksi. Petturi pian huomasi olevansa aseeton 14 miehen edessä jotka olivat raivoissaan kuolleitten kohtalosta. Kun vaalean punainen hehku muuttui vain kirkkaammaksi, hyppäsi petturi nopeasti eteenpäin samalla ottaessaan moottori sahan Mikaelin elottoman ruumiin vierestä. Loikkiessaan kohti kaartilaisia jotka asettelivat tähtäimiään niin pian kuin mahdollista, osien jo tähtäillessä ja ampuessaan päin rautaisia seiniä, jopa lävistäen ne. Juuri kun petturi saavutti lähimmäisenä ryömivän kaartilaisen, jonka jalat olivat sulaneet plasma tulituksessa. Hän alkoi kiljua vimmatusti, ennen kuin leikkasi kaartilaisen siististi kahtia huudon säestämänä. Veren roiskuessa ulos ruumiista ja moottori sahasta, petturi lipoi naamaansa lentänyttä verta, samalla lähtien juoksemaan kohti pelokkaita sotureita. Muutama metri ennen nurkassa kyhjöttäviä kaartilaisia, alkoi petturi vetää moottori sahaa uuteen iskuun. Osuessaan sotilaan kylkeen veri roiskahti pitkin seiniä, petturin saaden taas mielihyvää. Sahan ulos vetäessään ja suolen pätkien lennellessä Silmitön tappaja nappasi pudonneen säde kiväärin maasta. Pienen etsiskelyn jälkeen hän löysi entisen kaverinsa ampuen tätä muutaman kerran rintaan. Jonka jälkeen alkoi raivokkaasti huitoa moottori sahalla ahtaassa nurkassa tappaen samalla sotilaita, sähköisen plasman ja kärventyneen veren haju, oli jo vallannut huoneen saaden kaikki lähellä olevat sotilaat paniikkiin. Paniikissa taistelukyky katosi ja kuolon korahdukset lisääntyivät. Yksi sotilaista päätti olla kuolematta, nousten selältään ylös ja viiltäen kiväärin terällä petturia kylkeen. Entisen puoluelaisen pään kääntyessä, samalla nostaen kulma karvat ylös. Moni huomasi kuinka hämmästys valtasi hänet, mutta hämmästyksen pian muuttuessa vihaksi. Kuvio nenän varressa takoi pinkkiä hehkuaan kilpaa sotilaiden sydämien kanssa. Petturin moottori saha loppui pyörimästä ja tipahti lattialla pari kertaa kolahtaen. Kävellessään kohti uhkarohkeaa kaartilaista samalla mumisten jotain kostosta ja paluusta pelokas kaartilainen näki tilaisuuden tulleen… Nopeasti ottaen lompakon, näyttäessään lompakossa olevaa kuvaa vaimostaan ja lapsistaan hän samalla rukoili pelastusta ja armoa. Petturi katsahti kerran ennen, kuin nappasi yhdellä kädellä sotilaan kurkusta kiinni ja nosti sen ilmaan lujaa puristaen, samalla ottaessaan taskusta puukkoa. viimeisillä voimilla sotilas sanoi. ” Voitko säästää minut kilt…” voimakas kajahdus kuului huoneen toisesta päästä joka keskeytti petturin rautaisen kuristus otteen, pian tiputtaen miehen maahan voimakkaasti rysähtäen. Petturin naamassa ollut kuvio lakkasi hehkumasta ja samalla hänen silmät palautuivat normaaliksi. Nopeasti katsahtaen taaksepäin hän näki Raution pitävän savuavaa pistoolia kädessään. jonka jälkeen silmät painuivat kiinni, pian hän rysähti lattialle elottomana samalla paljastaen käryävän reiän hänen päässään.
”Mikä se oli” kysyi haavoittuneita hoitama sotilas. Raution katse kiinnittyi petturin elottomaan ruumiiseen samalla vastaten. ” Ei hajuakaan, mutta toivotaan että niitä ei ole lisää.” Toinen lentäjistä tuli matkustamon puolelle huomaten kauhean löyhkän ja sulaneiden ruumiiden määrän. ”2Minuuttia tiputuk… Mitä täällä on tapahtunut.” Lentäjän alkoi kauhuissaan oksentaa lattialle, samalla kun Rautio kertoi sen mitä tiesi. Lentäjä pyyhkiessään suuta sanoi samalla ”Ette voi lähteä vajaa miehistönä. Rautio vastasi nopeasti ”Kyllä voidaan joka miestä tarvitaan kipeästi, tällaisessa tehtävässä…”

[DoomedDude]

Ihan hyvä paitsi pieniä kirjoitus virheitä <-- (yhdyssana virheitä esim.)
Pakko mainita yksi hauska virhe:"Mikael itse käveli noin kahdeksassatoista rivissä."

[The Captain]

Joo...

Kyllä jokaisen tarinan tulisi perustua sujuvalle suomen kielelle. Se puuttuu tästä tyystin.

Kieltä oppii lukemalla ja kirjoittamalla. Joidenkin lähteiden mukaan koulussakin opetettaisiin äidinkieltä, mutta suomalaislasten ja -nuorten kirjoitustaidosta tekemieni havaintojeni perusteella kieltäydyn uskomasta.

Kokeilepa vaikka pyytää apua äidinkielenopettajaltasi. Kerro hänelle, että haluat oppia kirjoittamaan tarinoita, ja anna hänelle joitakin kirjoittamiasi esimerkkitarinoita luettavaksi. Pyydä häntä kertomaan heikkoutesi ja opastamaan niiden paikkaamisessa.

Oma ilmainen neuvoni on oikeinkirjoituksen opetteleminen. Etenkin yhdyssanavirheitä tarinasi vilisee (jo otsikossa, mikä tekee heti huonon vaikutuksen lukijaan).

[Karu]

Plussaa siitä, että on motivaatiota kirjoittaa noin paljon.

Jo otsikon yhdyssanavirhe sai minut oksentamaan verta, hyppäämään ikkunasta ja muuttamaan sen jälkeen viemäreihin asumaan rottien lihaa syöden ja niiden nahkaan pukeutuen.

Kaiken tekstin lukeminen on hyvä keino opetella kieli. Kirjoja, lehtiä, sarjakuvia ym.