Ensimmäinen kierros:
Voittaja on IvanIvan ja Aghizar
Muinainen vampyyri seisoi kirottua valoa hehkuva terä kädessään, tukka tuulessa hulmuten ja kasvoillaan kuoleman täydellisen tyyneyden naamio. Hän oli Verilohikäärme, Abhorasin sukua. Maan päällä tai sen alla ei ollut ainuttakaan olentoa, joka päihittäisi hänet kaksintaistelussa. Aghizar tarttui toisellakin kädellä miekkansa kahvaan, veti aseen oikealle sivulleen ja siirsi vasemman jalkansa hieman eteenpäin. Hän aikoi lopettaa taistelun yhdellä iskulla.
Ivan astui myös areenalle väkijoukon hurratessa, auringon jo laskeuduttua mailleen. Soihdut valaisivat taistelukenttää, mutta hämäryys ei Puolikuollutta juuri haitannut. Hänen tottuneet silmänsä olisivat pärjänneet täydellisessä pimeydessäkin.
Turkiksiin pukeutunut, metallinpaloilla sieltä täältä varustautunut ja suurta kirvestä kädessään pitävä Ivan odotti sormillaan kirveensä terää rummuttaen, että taistelu alkaisi. Lopulta verenpunaiseen kaapuun pukeutunut mies, tikari kädessään, ilmestyi parvelle, joka oli ylellisesti koristeltu punaisen sävyillä. Mies viilsi käteensä haavan ja kosketti parven kaidetta.
“Olkoon taistelunne jumalten arvoinen, sillä Veren kuningas katselee teitä tänään. Taistelu alkakoon!” Miehen ääni oli syvä, karismaattinen ja voimakas. Väkijoukko purskahti verenhimoisiin kannustushuutoihin.
Ivan lähti juoksemaan hieman kömpelön oloisesti, puolelta toiselle vaappuen, kohti Abhorasin lasta. Hän tuli hyvää vauhtia kohti Verilohikäärmettä, joka edelleen ilmeenkään värähtämättä odotti.
Puolikuollut nosti kirveensä päänsä yläpuolelle ja karjaisi maata järisyttävästi iskiessään. Kuului korkea kirkaisu ja veri peitti areenan lumisen maan. Ivan oli polvillaan maassa, yhdellä kädellä kirveensä varresta pitäen. Abhorasin lapsi seisoi edelleen tyyneyden naamio kasvoillaan, miekka nyt ylöspäin kohotettuna.
Aghizarin miekan terä oli katkennut ja puolet siitä lojui maassa. Vampyyrin huulille ilmestyi veripisaroita ja tämä kaatui lumeen Väkijoukko hurrasi, kun Ivan repi pään irti vastustajaltaan ja kohotti sen kaikkien katseltavaksi. Kaikki katselijat huusivat samaa sanaa.
“Khorne! Khorne! Khorne!”
Torak ja Zlad
Voittaja on Zlad! Wtf?Karjuen Torak rynnisti kohti Zlad-nimistä hiidenpenikkaa, joka epävarman näköisenä seisoi kyyryssä. Mielipuolisena riehuvan ihmisennäköisen sekasikiön käsissä oleva miekka näytti olevan liian iso olentoparalle, ja kuin omaten oman tahdon sen heilui väkinäisesti puolelta toiselle.
Torak hakkasi mahtavilla iskuilla kohti pientä hiittä, joka syöksyi juuri ja juuri pois iskujen alta. Maahan, juuri niihin kohtiin, jossa vihernahka hetkeä aiemmin oli seissyt, ilmestyi railoja, joihin jättikin olisi voinut jäädä jumiin.
Jälleen yksi isku, tällä kertaa niin läheltä, että se heitti Zladin päin areenan reunoja. Torak lähti muristen, kuolaten ja karjuen kohti hiittä, joka paniikissa yritti kiivetä muurin yli karkuun.
Torak kohotti virnistäen aseensa iskuun, ja hiisi piiloutui mitättömien, laihojen käsivarsiensa. Isku laskeutui voimalla alas..
Torakin seuraava ajatus oli jotakuinkin; ‘mitä vittua?’ kun hän syöksyi taaksepäin ilman halki, miekka viuhuen toiseen suuntaan, ilman halki ja iskeytyen terä edellä areenan seinään, johon se jäikin kiinni.
Maatessaan siinä lumessa, katsellen hiutaleiden hidasta laskeutumista, Torak mietti, mitä pirua oli tapahtunut. Terän osuessa hiiteen oli tullut valoshow ja kipinöitä, sitten kaaospeto olikin lentänyt ilman halki. Hän yritti nousta, muttei voinut liikuttaa raajojaan.
Zlad tuli Torakin viereen tökkimään tätä saastaisilla sormillaan. Kun otus ei tehnyt muuta kuin maannut, vaikka edelleen hengitti, hiiden kasvoille ilmestyi sairas virne. Vihernahka kävi kaaospedon kimppuun, repien tämän kappaleiksi paljain käsin. Parikymmentä minuuttia myöhemmin hiidellä oli kypäränä kaaospedon pääkallo ja aseena lonkkaluu.
Yzbul ja Gungbash
Voittaja on Gungbash.Iskuja oli vaihdeltu jo hetki.
Kumpikaan örkeistä ei ollut päässyt vielä niskan päälle, mutta molemmat olivat hikisiä ja huohottivat kovaan ääneen hakattuaan toisiaan jo hetken aikaa. Lyhyempi Yzbul oli osoittautunut kovaksi vastustajaksi, joka torjui iskut taitavasti suurella kirveellään, kun taas Gungbashia vastaan suunnatut iskut kilpistyivät kilpeen tai huitaistiin pois. Örkit olivat taitojensa puolesta tasaväkiset, taistelun ratkaisisi siis kestävyys.
Gungbash iski kirveellään sivulta, suojaten samalla itseään kilvellä. Yzbul kumartui pois iskun tieltä ja antoi hyökkääjälle kunnon luuvitosen suoraan hammasriviin. Gungbash karjaisi kivusta torahampaan murtuessa ja taklasi olkapäällään Yzbulin nurin. Molemmat örkit kierivät nyt maassa, painien lumen ja mudan keskellä, vaihtaen iskuja. Jossain vaiheessa Gungbash pääsi niskan päälle, koska oli suurempi ja sai alistettu Yzbulin alleen, hakaten örkin päätä vasten kivistä maata, mutta sitten Yzbul sai iskettyä polvensa suuremman örkin nivusiin mikä taas käänsi tilanteen päälaelleen.
Yzbulin suuret kourat takertuivat kuin imukupit Gungbashin kaulan ympärille. Pienempi örkki oli vahvempi, ja vaikka Gungbash kuinka yritti, hän ei saanut irrotettua käsiä kurkultaan. Örkin silmissä alkoi sumentua, kun tämä hapuili maasta kiveä jolla iskeä Yzbul pois päältään.
Örkin sormet takertuivat johonkin terävään. Hän otti sen kouraansa ja tukahtuneen huudon päästäen iski terän Yzbulin kalloon. Vihernahka päästi korahtavan äänen, hellitti otteensa Gungbashin kaulasta ja kaatui maahan. Kakoen ja yskien suurempi örkki nousi ylös. Hän kumartui katsomaan, mikä oli tappanut toisen örkin, ja virnisti huomatessaan miekanterän, joka oli irronnut vampyyrin miekasta Aghizarin ja Ivanin taistellessa edellisenä päivänä.
Gungbash päästi ilmoille voitonhuudon ja väkijoukko hurrasi.
Helbrun vastaan Azkul
Jätti asteli areenalle kuin.. no, jättimäinen ihrakasa, joka hyllyi puolelta toiselle, kädessään ilkeännäköinen nuija, joka olisi varmasti murskannut kääpiön haarniskoineen päivineen pannukakuksi. No, ainakin oli jotain, mihin tähdätä, ajatteli Azkul vetäessään esiin jalkajousensa ja asettaessa vasaman jänteelle. Kun punakaapuinen pappi julisti ottelun alkaneeksi ja jätti lähti juoksemaan kääpiötä kohti nauraen ihraista nauruaan, päästi entinen kääpiöruhtinas vasamansa lentoon. Ammus meni päin honkia, ei läheskään sinne, minne kääpiö oli tähdännyt.
Manaten esi-isiään otti Azkul kirveensä esiin ja huusi; “tule toki tänne, maista vähän kirvestä, senkin saastainen läskikasa!” Jätti teki, kuten käskettiin, iskien kämmenselällään kohti kääpiötä, joka ei ehtinyt väistää vaan tuupertui iskun voimasta maahan. Yrittäessään nousta ylös, oli jo liian myöhäistä. Jätin moukari liiskasi kääpiön pannukakuksi. Jätti nauroi julmasti kaapiessaan myöhemmin illalla Azkulia vasarastaan kakunpohjaksi.
Voittaja on Helbrun.
Ikkit vastaan Khagdru
Taistelun alkaessa Ikkit oli heti tajunnut, ettei voinut mitenkään voittaa kääpiötä rehellisessä lähitaistelussa. Kaaoskääpiön parta oli letitetty, tällä oli hassunkurinen hattu ja julma kirves, ja sitäkin julmemman näköinen haarniska, musta kuin Skavenkaupungin yö. Ase viuhuen kääpiö oli rynnännyt kohti, eikä Ikkitillä juuri ollut mahdollisuuksia tehdä mitään muuta kuin juosta karkuun. Hänelle oli annettu miekka ja kilpi, mutta haarniskaa hänellä ei ollut, joten hän oli nopeampi kuin perässään kihnuttava kääpä.
Katsomon hurraus muuttui buuaukseksi jossain vaiheessa, kun rotta juoksi hitaasti perässään rynnistävää kääpiötä karkuun. Jos kaaoskääpiö päätti pysähtyä ja odottaa, alkoi Ikkit kiljua, heitellä kiviä ja härnätä kääpiötä niin kauan, että tämän oli pakko lähteä taas perään.
Illan hämärtyessä yöksi kaikki, paitsi punakaapuinen pappi olivat lähteneet ja jättäneet kaksikon juokseman areenaa ympäri. Hieman ennen keskiyötä tapahtui se, mitä Ikkit oli odottanut; kääpiö tuupertui kaikkensa antaneena maahan, ja rotalle jäi tehtäväksi tökätä tätä kainalon saumasta puukollaan. Rottaorja päästi kimeän, naurettavalta kuulostavan voitonhuudon, joka sai hymyn punakaapuisen papin kasvoille.
Voittaja on Ikkit.
Hymyilevä ritari vastaan Rexor
Voittaja on Rexor.‘Hymyilevänä ritarina’ tunnettu bretonnialainen sotilaskarkuri läimäytti silmikkonsa alas ja potkaisi mustan sotaratsunsa kylkiä, kannustaen sen laukkaan kohti Rexoria, joka tuijotti tyhjin silmin hyökkääjää. Mustateräinen kirves epäkuolleen kylmissä käsissä hohti pimeyttä ympärilleen, katsomo huuti kannustusta omalle edustajalleen, Nahirgin Hymyilevälle ritarille.
Ritari iski kohti Rexoria miekkallaan, mutta epäkuollutta ei juuri näyttänyt kiinnostavan, kun tämä tyynen laskelmoidusti tappoi ratsun ritarin alta. Rexor veti Hymyilevän idiootin miekan irti olkapäästään ja siirtyi käyttämään molempia aseita yhdellä kädellä. Hänen epäkuolemasta saadut voimansa riittivät kevyesti molempien aseiden käsittelyyn samanaikaisesti.
Hymyilevä ritari kapusi jaloilleen ratsuna alta ja riisui kypäränsä. Kasvoillaan miehellä oli luonnottoman leveä, mielipuolinen virne. Silmät seisoivat suurina tummatukkaisen soturin päässä, kun tämä kävi paljain käsin epäkuolleen ruhtinaan kimppuun. Ei kestänyt kauaakaan, kun Rexor oli viipaloinut ritarin kappaleiksi. Hän laski ritarin miekan tämän rinnalle ja sulki miehen silmät luurankomaisella kädellään, ennen kuin kääntyi pois.
Hymyilevän ritarin silmät olivat kiinni ja tämä piteli miekkaa rinnallaan. Kuolemassakin tällä oli mielipuolinen, sädehtivän valkoinen hymy kasvoillaan.
Lairath vastaan Purppurakuningas
Purppurakuningas puristi aamutähtensä vartta, vasemmalla kädellä partaansa sukien. Punakaapuinen pappi vuodatti jälleen vertaan ja julisti taistelun alkaneeksi. Entinen ritari astui areenalle ja näki haltianaisen toisessa päässä pyöreää lumikenttää. Sigmarin soturi karjaisi ja lähti juoksemaan pyhän raivon vallassa kohti vääräuskoista huoraa.
Haltian kasvoilla oli tyyneyden naamio. Vaikka häntä kohti juoksi hurjana oikeamielistä vihaa tihkuva soturi, ei hän kavahtanut tai edes ottanut askelta taemmas. Sen sijaan nainen jännitti jousensa ja päästi ensimmäisen nuolen kiitämään ilman halki. Se osui suoraan miehen rintaan, mutta ei edes hidastanut hänen kulkuaan. Punaneste valui kuin punainen joki pitkin miehen rintaa ja värjäsi kaavun tumman punaiseksi.
Toinen nuoli. Kolmas, sitten neljäs. Mies ei hidastanut juoksuaan, vaan rukouksia karjuen iski kohti nagarytheläistä aamutähdellään. Haltia loikkasi ketterästi taaksepäin ja päästi lentoon jälleen yhden nuolen, joka osui miestä olkapäähän. Kerjäläisveli oli jo kuin neulatyyny, muttei näyttänyt välittävän vammoistaan. Aamutähti viuhahti uudelleen kohti naista, joka väisti jälleen, vapauttaen kuudennen nuolen joka osui miestä kaulaan. Sigmarin soturi katkaisi nuolen varren vapaalla kädellään ja kirouksia syyttäen yritti lyödä haltiaa taas.
Lairath ei voinut kuin ihailla miehen kestävyyttä ja jumalallista raivoa, kun hänen vastustajansa viimein kaatui polvilleen naisen edessä, ainakin kymmenen nuolta vartalossaan. Haltia astui miehen eteen, veti vielä viimeisen nuolen ja jännitti jousensa.
Kerjäläisveli lausui viimeisen rukouksensa, ennen kuin Lairath lopetti hänen kärsimyksensä.
Lairath ftw.
Scor vastaan Gratcha
Scor voitti, jeejee“Scor tappaa! Scor tappaa!” kirkui epämuodostunut, saastainen olento puskiessaan kohti Gratcha Luunmurskaajaa, joka väisteli ja torjui murahdellen Skavenin häntäterän pistoja. Örkin iho oli jo täynnä naarmuja ja ruhjeita, mutta Scor oli vahingoittumaton. Örkin oli lähes mahdoton iskeä takaisin, sillä skavenin järkälemäiset sakset suojasivat otusta, samalla kun häntä huojui, keinui, pisti ja pisti ja pisti..
Gratcha ei kuitenkaan aikonut kuolla tänään. Ei, Gorkin (tai Morkin) nimeen, mikään rupinen karvapallero ei örkkiä tappaisi. Gratcha karjaisi minkä keuhkoistaan sai irti suoraan hirviön naamalle, lähettäen vihlovan kivun sotakoneen aivoihin. Vihreä vääräkenttä himmeni ja Gratcha näki tilaisuutensa tulleen. Örkki potkaisi toisen Scorin kynsistä sivuun, olennon kirkuessa “Siihen sattuu! Sattuu!”
Gratcha huusi Gorkilta voimaa ja iski kirveellään kohti Scoria, mutta liian myöhään. Vääräkenttä kirkastui jälleen ja isku kilpistyi pois, heittäen kirveen örkin käsistä. Gratcha kirosi äänekkäästi ja takertui epätoivoisesti viimeiseen mahdollisuuteensa. Oli päästävä niin lähelle, ettei skaven pystynyt käyttämään pistintään tai kynsiään..
Luunmurskaaja taklasi kohti Scoria, yrittäen saada otuksen kaadettua. Maassa tuo ei voisi käyttää häntäänsä, vihernahka suunnitteli. Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut, sillä pahantahtoisuus silmissään killuen Scor nappasi saksillaan sotapomoa jalasta kiinni, murskaten reisiluun helposti kuin paperin. Gratcha huusi kivusta hännän iskeytyessä hänen kehoonsa puolenkymmentä kertaa.
“Scor tappaa! Scor tappaa!”
Ellon vastaan Liica-Tucca
Ellon voittaa.Chracen Ellon tarttui kylkeensä osuneen heittokeihään varteen ja katkaisi sen kuin tulitikun. Keihäs oli osunut pahasti, haava vuosi pahasti. Se ei kuitenkaan estäisi Ellonia taistelemasta, eikä hän todellakaan häviäisi kaksintaistelua mitättömälle skinkille.
Liica-Tucca päästi kimeän sotahuudon ja juoksi kohti haltiaa, miekka ja kilpi käsissään. Pyhä, pronssinen miekka hohti auringossa liskomiehen ja haltian otellessa. Suurhaltia oli selvästi taitavampi; hän olisi surmannut skinkin yhdellä iskulla, ellei olisi haavoittunut. Myrkky hidasti hänen liikkeitään ja sumensi silmiä, mutta miekkamies ei antanut periksi. Valkoisessa tornissa hän oli saanut taidot, joilla selviytyä sata kertaa pahemmista tilanteista.
Torjunta, torjunta, väistö, torjunta, pisto, sivallus. Hetkessä tilanne oli kääntynyt päälaelleen, Ellon oli hyökkääjä ja skinkki nurkkaan ahdistettu eläin. Eläimen raivolla pikkuruinen lisko-otus taistelikin, iskien puolelta toiselle sekä miekallaan että kilvellään. Haltian notkeus, taito ja siron miekan pehmeät, höyhenenkevyet liikkeet olivat kuitenkin epäonniselle liskomiehelle aivan liikaa.
Lopulta Ellon sai tilaisuutensa, muutaman minuutin kuluttua taistelun alkamisesta. Hän syöksyi eteenpäin, hyppäsi korkealle ilmaan pois skinkin iskun edestä, tehden kierrevoltin ilmassa ja leikaten liskon pään irti tullessaan maahan tämän taakse. Chracen Ellon pyyhki miekkansa liskomiehen ruumiiseen ja sujautti sen huotraansa.
) vai aivan jostain muusta kiinni?.
