Murhe kirjoitti:Näin 40K alueella kuvittelisi ketjun sisältävän kysymyksen, miten 40K harrastus sai aloituksensa, mutta koska asiaa käsitellään yleisemmin, taidan siirtää alueen yleisiin miniatyyrikeskusteluihin...
Niin, ajattelin että kaikki ymmärtävät kyseessä olevan nimenomaan 40K sen alueellakin ollessa, mutta... samapa tuo.
Ja erityisesti minua kiinnosti se että onko ihmisille se 40K ollut sellaista pelattavaa mitä siltä oli odottanut. Toistaiseksi kukaan ei ole vastannut tähän kysymykseen, ainakaan suorasti.
Figuilu tuli aloitettua vasta viime talvena (2007), aluksi LotRilla, sitten pikkuhiljaa FaBaan siirtyen LotRin lopulta lähes kokonaan loppuen (tuleehan sitä joskus pelattua). Lähes kaikkia mahdollisia löytämiäni figupelejä (lukuun ottamaatta Rackhamin juttuja, sci-fiä ja osaa historiallisista) olen meinattu joskus aloittaa, tiedä sitten miksi en ole saanut asiaa niin pitkälle...
Figuihin törmäsin ensimmäisen kerran joskus 8-vuotiaana, mutta nehän oli niitä rumia "vaarhammereita" (jotain 40k figuja, ei kiinnostanut yhtään), en minä semmoisia halunnut ostaa. 40k:n takia pysyinkin figuista erossa useamman vuoden (ihan hyvä, ei siitä olisi 2. luokkalaisena mitään tullut) kunnes muistaakseni -05 syksyllä sattui silmään Pienoismalli-lehdessä Tyranidejä ja Tomb Kingejä. "Noita mää haluan"-ajatuksen kanssa marssin kirjakauppaan ja ostin blisterin ghouleja. Sudin ne siinä viikon aikana ja hienoja tuli. Ne sitten vähän unohtui, enkä enempää ostanut.
Sitten vuotta myöhemmin alkoi kaverit kyselemään, että kiinnostaisiko aloittaa pelaamaan LotRia. Jouluna kaverit menivät ja ostivat Mines of Morian, ja se oli jo liikaa :). Niitä TÄYTYI saada :D. Kuukautta myöhemmin taas kirjakauppaan figuja ostamaan ja seuraavana (tai samana) päivänä pelaamaan. Sääntöjä ei osattu, eihän kukaan sitä kirjaa jaksanut lukea. Hauskaa oli, pelikin venyi 3 tuntiseksi (viisaina ekaan peliin Sauron ja pelin kooksi 1k ;)). Säännötkin tuli sitten joskus opeteltua.
Figuja on tullutkin sittemmin osteltua melko runsaasti, ja paljon pelattua. Ihan kiva harrastus, en ole aloitusta katunut ;).
Pahoittelen pitkästä höpinästä, innostuin vain kirjoittamaan.
Hih, moneskohan kerta kun tämän tänne kirjoitan. Mutta mutta, mikäs siinä. Pistetääs ny referaatti edellisistä.
Elämänhän perustarkoitus on olla parempi asiassa X kuin muut. Etenkin kaveria, naapuria ja omia sukulaisiaan. Tähän aatteeseen perustui pitkältä oma harrastuksen aloitus kun velipoju toi Helffien kotkansa kotia. Hetken hänen figujaan kattelin ja hipelöin kunnes päätin aloittaa tämän kanssa. Ihan sen takia, että saataisiin kisata keskenään ja nöyryyttää toinen pelikentällä. Videopeleissä voittaminen alkoi tuntua jo aika puulta kun molemmat pelattiin erillaisia pelejä.
Innostuksen synnyttyä alkoi pitkä miettiminen millä armeijalla lähen liikkeelle ja tässä kohtaa tuli iso mutka matkaan. Legendaarinen, 5 edikan suomennettu opas oli kovassa kulutuksessa ja armeijan päättäminen ei oikein onnistunut. Veli sitten tietysti auttoi minua ja sanoi armeijan, joka kuvastaa minun stradegisia johtajan taitojani parhaiten. Mikäs muukaan se on kuin örkkien hakkaa päälle taktiikka, joka muuten ei ole muuttunut tippaakaan 5-7 vuodessa :), oli minulle loisto valinta ja kiitän onneani etten aloittanut Vc:llä kuten aluksi ajattelin. Hirveä armeija nykyään. Blääh, örkit paljon parempia.
Eli toisin sanoin, joku näytti pelin ja siitä se sitten lähti.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti
Faban aloitin siten, että hyvä kaverini painosti niin maan perskuleesti, että ei kai siinä muu auttanut, kun pelata testipeli kavereiden kanssa. Peli meni niin että miä olin örkit, ja kaveri pelasi liskoilla, ja toinen outolintu pelasi käävillä. No ihan ummeksuen siinä pelattiin, turpaan otin niin että nasahti. No, sitten kotoa netistä figuja katsoin, ja alkoi luukusta örkkejä tippumaan. Kyllä se hakkaa päälle taktiikka on paras. Nyt sitä örkkiarmeijalla pelataan. Greenskins ar da best!
Oma touhuni alkoi peruskoulun puolella siinä 13-14 vanhana, olihan noihin GW:n peleihin tullut ennenkin törmättyä, mutta ei löytynyt muita ikäisiäni niistä innostumaan, maksoivatkin reippaasti. Lopulta törmäsin niihin uudestaan kaverin kautta ja lähdin oitis mukaan. Pian myös suostuttelu taitoni alkoivat pätemään ja sain käännytettyä kavereita myös 40k:n kimppuun, lähinnä MTG oli ollut se pelu nro. 1.
Siitä sitten kaveri kerrallaan lankesi figuilun lumoihin ja vuoden päästä elimmekin figuilumme golden-age:a. Vuosien myötä joiltakin lopahti kiinnostus (tullaan ''aikuisiksi'' ja saadaan ölkkyä), mutta muutamaan meistä oli jo GW/figuilu naulansa päähämme iskenyt. Nyt on kasvettu ja sitä mukaa pelejä ja kokemusta karttunut, saatu faneja (mm. wintersun :D) ja muuta mukavaa oheistoimintaa. Ja hyvähän jokin harrastus on olla niin pysyy järki päässä ja tekemistä riittää. Vaatii jopa hieman mahdollisia sosiaalisia taitojakin. Nyt odotetaan josko GW pukkaisi uuden loistavan laitoksen ulos kesällä niin saisi p*skan maun pois suusta. Siihen asti se on CB: Infinity!
Varsinaista kavereiden painostusta ei ollut alkuunkaan. Kukaan ei varsinaisesti tutustuttanut minua ylipäätään fantasiapeleihin. Pienoismallit ovat olleet äitiäni lukuunottamatta koko perheen harrastus. Isä kokoaa metalli autoja ja pikkusisko väkertää nukkekodin parissa ( kunnon pienoismalli, eikä mikääm muovihökötys). Pienoismallit ovat siis olleet sydäntä lähellä jo alle ala-aste ikäisestä saakka.
Varsinainen kääntyminen faba-uskoon tapahtui hesassa 2,5 vuotta sitten. GW:llä oli jonkun sortin esittelypäivä, johon satuin tupsahtamaan. Mahdoin olla aika ilmestys ainoa tyttönä yli 20 pojan keskellä. No joka tapauksessa henkilökunta otti minut ystävällisesti vastaan ja figut olivat mielenkiintoisia. Näistä syistä johtuen ostin pienen gobling pakauksen maalien kera ( joku mini-aloituspakkaus kaiketi).
Pari kuukautta tapahtuneen jälkeen sai joululahjaksi BFSP pakkauksen. Siitä lähtien olen maalaillut ja pelannut warhammeria. Erityisesti bretit ja örkit ovat kuuluneet valikoimaani. Pelailu ei ole ollut t ärkein osa harrastusta , vaan pikemminkin maalaus ja konvertointi. Pikkuhiljaa pienemmän figumäärän pelit ovat alkaneet kiinnostaa, mm. bloodbowl. Tosin, salkussa odottaa viellä 50 maalaamatonta figua.
Innostuin, kun kaveri pari vuotta sitten tutustutti minut harrastukseen. Olin aluksi ihan pihalla, mutta ollessamme perheen kanssa lomalla Ranskassa törmäsin siellä yhteen figuja myyvään liikkeeseen. Ostin sieltä enempää miettimättä paketin wood elfejä ja sentillenejä, joita luulin kapteeneiksi. Maalit sun muut kanssa. Myöhemmin ostin mistälie mielenhäiriöstä kaverini last alliance warrut. Seuraavaksi ryhdyin pelaamaan alkeellisilla säännöillä toisen kamuni kanssa. Myöhemmin hankin vielä itäläisiä, gondoreita ja rohaneita. Nykyään kerään gondoria, käpsyjä ja mordoria, muun kaman olen myynyt pois paitsi rohanit olen säilyttänyt. Rahaa on palanut, mutta kannatti aloittaa.
Jo pentuna olin ollut kovasti kiinnostunut fantasiasta ja lukenut läpi Tolkienit, sekä muut genren klassikot. Sittemmin, 90-luvun lopussa siirryin lukemaan uudempaa high fantasy-huttua, kuten Dragonlancea ja Forgotten Realmseita, joista muodostuivatkin esiteiniaikani suurimmat kulungit (taidan omistaa vieläkin jotain 60+ Dragonlance kirjaa ja päälle 40 forkkariakin). TSR:n massatuotanto kirjat sitten vetäisivät mukaansa roolipeleihin D&D:n kautta, kun halu päästä seikkalilemaan kirjojen maailmaan kasvoi itse kullakin kaveriporukassa. Tämä puolestaan tietenkin taas johti aikojen saatossa siihen, että roolipelejä tutkiessa ja pelatessa törmäsin netissä miniatyyreihin. Silloin pentuna roolipelauskin oli vielä sitä luolastomättöä ja miniatyyrit tuntuivat luontevilta apuvälineiltä kuvamaan mättötilanteita. Samalla sitten kun niitä tutkiskelin, törmäsin myös pelin sääntöihin, josta sitten lähti innostus suurempien taisteluiden pelaamiseen.
Koska haltiat olivat ja ovat yhä lähellä sydäntä, päätin sitten aloittaa 2002 metsähaltioilla pelaamisen. Kuitenkin juuri kutoslaitoksen ilmestyttyä suurin osa welffeistä oli kadonnut myynnistä maan alle, joten päätin aloittaa pelin pelaamisen pimentohaltioilla. Ensimmäiset ostokset olivat warruboksi sekä - tada - Johdatus Strategiapeleihin (opus katosi vuosien saatossa, jota itkin pitkään, kunnes sain sitten käsiini aikojen päästä oikeat vitoslaitoksen kirjat). Pian kuitenkin kaveriporukka sulauduttua paikalliseen Joensuunpeliporukkaan tulin oppineeksi hieman enemmän miniatyyreistä, niiden historiasta ja pelistä itse ja delffit vaihtuivat kauan kaivattuihin metsähaltioihin - rakkaimpaan ja tärkeimpään armeijaani, johon olen käyttänyt paljon hikeä ja verta.
Vuosien mittaan tuli aloitettua myös Mordheim, jota henkilökohtaisesti pidän parhaana miniatyyripelinä ikinä, sekä 40k, eldareilla tottakai. Myös Confroa viimevuoden Ropeconin jälkeen olen pelaillut, mutta hieman hiljaisemmalla vaihteella kiitos Rachmanin sähläyksen ja kyseisen pelin pelaajien vähäisen määrän täällä Susirajalla.
Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
No ei se ainakaan auttanut että isoveljeni kaappi oli notkollaan kaikkea GW/Citadel kamaa. Löyty Squatteja hammeriin ja Space Marines laatikko (jtn ensimmäisiä Epic-boxeja).
The Captainilla oli myös oma lusikkansa sopassani, kun sijaisopettajana aikanaan peruskoulun fysiikassa (tms) rupesi figuja diilaamaan.
Siitä sitten meni hetki kunnes kauppislukiossa sitten näin kaverin selailevan GW:n sivuja, ja jotain sitten sille ehdotin alotusboxin hommaamisesta, ja siitähän se juttu sitten lähtikin. Marinet mulle, örkit sille.
Nyt olisi itsellä tuo örkkiprojekti tuolla odottamassa tekijäänsä, mutta se on vaan niin.. niin vaikeeta jotenkin taas. Miksi ne eivät maalaa itse itseään :(
Kiinnostuin warhammerista kun paikallisessa lelukaupassa myytiin niitä. Sitten käskin äidin ostamaan yhtenä päivänä mulle figuja, ja isoveli oli mukana ollessaan valinnut Ogre Bulleja. Sitten innostus hiipui eikä koko laji kiinnostanut, kun ei ollut kaveria joka harrastaisi. Pari kuukautta sitten luokalleni tuli uusi oppilas joka harrastaa fabaa siitä se lähti, nyt harrastan aktiivisesti! :)
Kiinnostus alkoi 8 vuotiaana, kun kaikki isoveljet pelailivat näitä. Päätin sitten ostaa LotR TTT aloitusboxin ja pakotin Garothin opettamaan pelaamaan. ;) Siitähän se ajatus sitten lähti...
Itse asiassa aloitin pelaamisen kun olin vetänyt Dawn of Warin läpi,niin huomasin sen GW logon.Ja googlasin sen.Ja mitä löytyi.Sitten tutustuin netin kautta eri puolueisiin.Ja sitten Suurempi Hyvä iski sotavasaralla päähän.Ja niin ostin Taukkeja 129 eurolla.Ja sitten kavari osti marsuja.Eka peli kesti kaksi tuntia.Ja oli aika sähellystä,kun sain kaverilta vanhemman kirjan käsiini.Edes perusteita ei ymmärretty ja taulokot meni ihan sfinksin vonksin.Katsottiin ballistic skilliä weapon skill taulukosta.Mutta nyt kun pelejä on pelattu niin en ole katunu aloittamistani.
Itselläni aloitus alkoi tuossa 5 vuotta sitten, kun isoveljeni keräili historiallisia figuja ( roomalaiset&keltit). Tästä, kun kuitenkin fantasia on aina kiehtonut, niin päätin ostaa Warhammer aloitusboksin. Siitä sitten päädyin rakentamaan Empire armeijan, joka meni 2000p asti, tosin maalausjälki aivan, ehh, surkeaa. Sitten sen jälkeen tullut ties mitä pikku projekteja, mm. Dark Eldars 500p, Chaos 1000p. Isoimpana ehkä sellainen 2k lizardmen armeija.
No sittenhän se kiinnostus lopahti pariksi vuodeksi, mutta nyt olen taas siirtynyt warhammereiden pariin, nyt myös maalauksellisesti aion panostaa enemmän. Vampire Counts armeijaa olisi kohta sellaiset 2000p, maalattuna tosin vasta puolet. Saa nähdä, josko uskaltaudun laittamaan jotain figuja galleriaan arvioitavaksi.
Niin, ja kaverini aloitettua, ostin hänen aloituspakkauksestaan dwarfit, eli niitäkin tulee näkymään mahdollisessa blogissa.
Reipas vuosi tullut pelattua delffeillä fabaa ja muutama kuukausi 40k:ta necroneilla ystäväni Teemu minut tähän houkutteli veljensä kanssa yhteis tuumin. Sain kokeilla pelata kumpaankin vastaa ja siitä se lähti ja vanhemmat puhuin ympäri että saisin ostaa figuja.
Itse sorruin kohtuu myöhäisessä vaiheessa, 2007 keväällä. Paikka oli Parolannummi. Siellä konskriptit hakkasi tuvissa iltaisin Dawn of Waria johonka rakastuin samantien. Pöytäpelistejä löytyi kummallisen monta kappaletta (hammeristit ovat ilmeisesti melkein kaikki treadheadeja :D) ja lumivyöry oli valmis.
Tätä myöten tutustuin lähemmin 40k:n maailmaan (olin jo ala-asteella lueskellut ja innostunut asiasta mutta tietsigganördeily otti silloin selätysvoiton) ja kaikki se eeppisyys, isot sotakoneet ja omanlaisensa fiilis vei mukanaan. Imperial Guardin battleforcesta se sitten lähti...
Alun perin kuulin figuista joskus ala-asteella yhdeltä kaveriltani, joka oli minua kyllä paljon vanhempi. Hän kertoi aika paljon harrastuksesta kaikkea. Mielenkiintoni heräsi kyllä täysin, mutta olin niin nuori ja epäilin omia kykyjäni ryhtyä moiseen harrastukseen. Myös hinnat kuulostivat epäsopivilta 9-vuotiaan rahakukkarolle. Ajattelin, että jospa sitten tulevaisuudessa. Kyseisestä kaverista en sen jälkeen kuullut juuri mitään.
Sitten kun olin 14-vuotias, löysin harrastuksen uudestaan (tosin tällä kertaa 40k:n puolelta), eräs ystäväni johdatti minut siihen, opetti säännöt, sekä kaiken muun oleellisen maan ja taivaan väliltä. 1,5 vuoden kuluttua minulla oli turnauskelpoinen armeija ja tarpeeksi hyvä sääntötuntemus, jotta pystyin sitten osallistumaan Fanatic 2:seen.
Minut sai siis oikeastaan aloittamaan puhdas kiinnostus harrastukseen. Harrastin aikaisemmin pienoismalleja - mutta näillä räplääminen kävi vähän tylsäksi - niillä ei voinut kun leikkiä.
Joku kerta papalla kyläillessäni katselin jotain vanhaa Apu-lehteä. Luin sarjakuvat ja katselin arteikkeleita. Sieltähän löytyi sivun (kaks) pituinen teksti muoviukkeleita maalailevasta pojasta. Muistelin kuulleeni niistä joskus aiemminikin, mutta ei sillä väliä. En arvellut figujen olevan tällaisia, kuten luulin, mielessä kävi ehkä jotkin Star Wars -miniatyyrit, joita lehdessä näytettiinkin (ja sellaisia ne ovatkin). Hetken aikaa kiinnostus pysyi, mutta ennen pitkää se pääsi unohtumaan.
Oisko sitten noin 5 kuukauden päästä uutisissa näytettiin loppukevenyksenä jotain figujuttua. Näkyi tyyppejä olevan maalailemassa figuja jossain hesan GW:ssä ja joku kokos varmaan tankkia kotipöydällään. Hieman pienoismalleja koonneena pidin ajatuksesta siirtyä muovisiin ukkeleihin, liimailu ei ollut kiinnostanut maalauksen lailla. Tästä se lähtikin. Nettiin tietoa katselemaan hakusanalla miniatyyrit, mutta Sotua en saanut silmieni alle. Jonnekin Taika-arkun (entisen Boostepin, vai mikä se oli) sivuille eksyin, mutten löytänyt juuri niitä telkussä näytettyjä figuja. Meinasinkin jo ostaa jotain Star Wars boostereita ja pussin jotain zombeja, mutta löytyihän se Sotu. Vannoutuneena Tolkien -fanina heti rekkasin ja kyselin tietoa Lotreista. Loput ei kuulukkaan tähän topicciin, mutta tässä tarinani.
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Kaveriltani, joka oli kuullut joltain tutultaan, kuulin ensi kerran viisi vuotta sitten(siittäpä on pitkä aika :o )
figuilusta ja päädyttiin sitten Faban pariin. Jostain oppaasta sitten tsekkailin itselleni ensimmäiseksi armeijakseni
bretit ja paikallisessa divarissa olikon sopivasti pari pakettia bretonnialaisia.
Pari muutakin kaveria innostui ostamaan pikku-ukkoja, mutta vain yhden kanssa sitten ollaan pitenpään jatkettu.
Nyt sitten monta sataa euroa köyhempänä omistan n. kaksi armeijaa Fabaa ja hiljattain olen myös ruvennut Warmachinea pelaamaan.
Edit:
Ja nyt kun luin kysymyksen kunnolla niin vastaan hieman "syvemmin"..
Eli Faba oli aluksi, jopa hieman monimutkaista, mutta nopeasti siihen pääsin sisään ja olihan sitä kiva pelata.
Suunilleen vuosi sitten rupesi Warhammerin rajoittenuisuus, vapauden puute, GW:n törkeä hinnoittelu politiika
sekä muutamat tyhmät sääntölinjaukset tympimään ja sattui sopiva hetki ruveta WM:ää pelaamaan niin aloitimpa
toisenkin pelin.
Viimeksi muokannut Than, Su 27.04.2008 12:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Käypä nyt hassusti, kun tämä kaveri heti perään kertoo oman tarinansa, mutta ei se mitään ^^
Eli joskus aikoinaan, pienenä kolmannella luokalla, pelailin erään senaikaisen kaverini kanssa improvisoitua "miniatyyripeliä" pienillä ukkeleilla, joilla oli jalkapohjassaan "voimanumero", josta näki mikä öhkömönkiäinen voitti minkäkin. Siinä pelailun lomassa kaveri kertoi vanhemmasta tuttavastaan (serkku ehkä?), joka pelasi peliä hienoilla säännöillä ja hienoilla, maalattavilla ja koottavilla ukoilla. Tästä kului aikaa ihan jonkin verran, mutta lopulta eksyin Savonlinnan antikvariaattiin, paikkaan josta näitä ihmeellisiä ukkeleita hankittiin. Neljännellä luokalla minä kai silloin olin, kun ensimmäisenä ostoksenani hankin 5 avaruusmariinin paketin.
Aikaa kului, ja saman vuoden jouluna sain joululahjaksi kirjan, joka on vaikuttanut elämääni niin valtavan paljon. Monille tuttu "Opas strategiapeleihin" löytyi pukin paketista, ja sitten eikun opettelemaan sääntöjä. Faba oli luonnollinen valinta, koska sääntökirjakin jo löytyi, ja käännytettyäni muutamia kavereita mukaan pitkä taival alkoi.
Tänä päivänä tuosta porukasta on enää jäljellä minä ja Than, sekä erinäinen kokoelma miniatyyrejä. Onhan se viisi vuotta pitkä aika, mutta vielä kaukaisemmalta nuo ajat tuntuvat nyt kun niitä alkoi muistelemaan. Silloin oli suomenkielinen opas, pari pakettia korkeatonttuja ja vihreä kangas. Nyt kaksi armeijaa fabaa, lista masiinaa, useita pelipöytä(projekteja -.-), ja valtava määrä muistoja.
Tulipas kaihoisa olo, kun muisteli noita aikoja :')
Sitten mielipiteitä peleistä vielä. Warhammer oli silloin aikoinaan se ainoa oikea peli, jota pelattiin eikä valittamista ollut (tai ainakaan sitä ei huomattu). Kuitenkin pelit olivat niin raskaita ja pitkiä, että ei niitä usein jaksanut vain pelata. Sitten viime kesänä, kiitos huussin, päätin hetken mielijohteesta ostaa Warmachinen aloituspaketin Ropeconista. Kertaakaan en ole katunut, peli toi ulottuvilleni kaiken sen hammerista puuttuneen strategian, vapauden, pelillisen sulavuuden ja keveyden. En usko enää hammerin pariin koskaan palaavani, ja varmaankin nuo armeijat joku päivä tuolta hyllystä häviävät.
Space crusade -lautapeli oli oikeastaan ensimmäinen figuurimainen kosketukseni harrastukseen. Ne muovinappulat olivat yksinkertaisesti upeita ja aiheeltaan niin erilaisia verrattuna länkkäreihin, dinoihin ja He-maniin. Kesti kuitenkin vielä vuosia ennen kuin käsiini viskatut White dwarf -lehdet auttoivat tiedostamaan miniatyyrien laajemman olemassaolon. Silmiini pisti erityisesti Golden demonin anti ja usein avasinkin lehden pelkästään ihaillakseni pikkutarkkaa maalaustyötä - sekä sivuilta löytyviä kuvituksia.
Ja sitten pientä hyppimistä tarinankerronnassa. Ensimmäisen figuurini sain Pimeän omenan mukana tulleella ilmaiskupongilla joitain kuukausia pelin julkaisun jälkeen. Kun kelataan taas aikaa eteenpäin päästään viime vuoden jouluun, jolloin sain lahjaksi muutaman maalipurnukan ja figuurilaatikon. Tuon painajaismaisen teon seurauksena minusta on valitettavan lyhyessä ajassa kehkeytynyt kerääjä, joka hamstraa laatikot täyteen metallikrääsää ja välttelee kaikin mahdollisin keinoin siveltimeen koskemista.
Eli maalaaminen, figuurien näkö ja luodun maailman historia on aina ollut se ensisijainen kiinnostukseni kohde. Pelaamista en halua harjoittaa, mutta ehkäpä muiden otteluiden seuraaminen voisi olla mukavaa puuhaa.
