Scoundrel kirjoitti: mirror-match-upissa parempi pelaaja vedä pidemmän korren?
Joo, jos kaikilla turneeseen tulijoilla on identtiset listat ja jokaisella pelipöydällä on samat maastot kummallakin puolella ja ensimmäisen/viimeisen vuoron saamisesta ei saa merkittävää etua, niin mikä ettei. Olettaen että nopat eivät pyöri miten sattuu. Jolloin kannattaisi vaan suoraan pelata shakkia.
Satunnaiselementtien vaikutusta voidaan vähentää lisäämällä toistoja. Esimerkiksi pelaamalla paras kolmesta / viidestä / seitsemästä. Tosin warhammerin tapauksessa on sanomattakin selvää ettei se tule kyseeseen. Et kuitenkaan voi väittää että ainoastaan mainitsemillasi seikoilla olisi vaikutusta pelin lopputulokseen? Kai sillä pelaajan taidollakin on jotain vaikutusta? Edes pientä?
Haddock kirjoitti:Jolloin kannattaisi vaan suoraan pelata shakkia.
Shakki on liian turnaushenkistä. Sitä ei voi pelata hupimielessä. Siksi lopetin sen pelaamisen.
Haddock kirjoitti:
Scoundrel kirjoitti:Onhan se jokaisen omaa typeryyttä jos heikentää omia pärjäämisen mahdollisuuksia pelaamalla huonolla listalla /korteilla.
Jepjep, jos haluaa pitää hauskaa pelissä jota ei ole suunniteltu turneepelaamiseen, on tyhmä.
Noniinno. Lähdin siitä olettamuksesta että turnaukseen mennessä pelataan edes jotakuinkin tosissaan. Voihan sinne myös mennä myös pelkästään pitämään hauskaa, mutta suurin osa pelaajista osaa varmaankin yhdistää molemmat aspektit.
Kun meillä päin pelataan koti- tai kerhoympäristössä esim 40kta(siis riksussa), pelataan kyllä voitosta, mutta pelaaminen on aika rentoa ja hauskaa. Koska kaikki on pelanneet aika paljon, kenenkään listasta ei löydy sellaisia aloittelijoiden virheitä tai tyhmyyksiä. Armeijoista voi hioa omaperäisiä ja siistejä ja silti pitää ne tehokkaina. Ei yleensä ole varmoja voittajia tai häviäjiä.
Tällasten argumenttien pystyyn panon ymmärrän esim. sellaisten toimesta joka pelaa tyranideilla, koska niillä on niitä tosi cooleja biovoreja ja gargoileja(okei vähän tyhmä esimerkki xD). Jos haluaa pelata sellaisella armeijalla kannattaa tosiaan etsiä samanlaisia pelaajia. Ns. minmaxlistojen pelaajissa ei ole mitään pahaa jos osaa pelata herrasmiesmäisesti. Suurin osa pelaajista on varmaan tässä välimaastossa.
Siinä vähän mielipiteitä. Tää oli lähinnä vastaus aloitusviestiin kun en lukenut vastauksia.. :)
Taitaapi olla aika avautua aiheen puitteissa hieman...
Ensimmäinen silmään pistävä pointti oli tuo nykyinen turneepiste-systeemi, vertauskohtana tennis. Perustelua miksi vastaava systeemi toimisi warhammerissa paremmin, en pysty keksimään, eikä pointin esittäjäkään tällaista nähdäkseni esittänyt. Tiedämme miltä swiss tulisi näyttämään tällaisella systeemillä ja loppujen lopuksi päätyisimme väistämättä tilanteeseen, että yhdellä tappiolla olet ulkona voittokarkeloista. Nykyinen systeemi suojaa toki paitsi turnausjärjestelmää, myös pelien viihtyvyyttä ja eritasoisia pelejä. Normi turnauksissa oli 5 kierrosta ainakin vielä 3 vuotta sitten, joka käytännössä tarkoitti sitä, että ensimmäisen kierroksen massacre lossilla olet todennäköisesti kohtalaisen kaukana kauan/kilapilullisesti pelaavista ja sinulla on 4 mukavaa kierrosta edessäsi. Vastaavasti massacre voitolla, sinulla tuskin tulee olemaan helppoja pelejä edessäsi.
Omakohtainen vastaesimerkkini löytyy pokemonista, jota on tullut pelattua aina mm-tasolle asti, joka nyt sitten on räikeä vastakkaisuus warhammerin turnaussysteemiin nähden. Ensimmäisen 3 kierroksen jälkeen, 3-0 pelaajia saattaa olla 15 eikä ollut mitenkään tavatonta saada todella surkeita pelaajia vastaansa tilanteessa 2-0 tai 3-1, koska yksinkertaisesti pelaajia on paljon, ja 100%-0% systeemi ei tee eroa.
Mitä tulee tennikseen, sattumoisin olen itsekin sitä pelannut pitkään kilpatasolla ja kuten tiedämme, pelin erottaa warhammerista (turnausjärjestelmän toimivuuden suhteen) yksi erittäin suuri seikka: peli on vähintään 12 kertaa ottelun aikana 0-0. Vain voitosta pelataan, mutta sinulla on mahdollisuus ponnistaa ylös tietystä lähtöpisteestä takaisin. Kun kaverisi osuu turneessa master necromanceriisi stonethrowerilla vuorolla 1&kömpelö zombi epäonnistuu look out sirissään, et saa master necroasi takaisin vuorolle 2. Tämä toki oli räikein mahdollinen esimerkki, mutta pelit voivat selvästi lähteä kääntymään suuntaan tai toiseen. Mikäli pelattaisi vain voitosta, moni peli olisi luovutusvalmis ensimmäisten kolmen vuoron aikana. Kuitenkin fakta, että sinulla on kenties hyvät mahdollisuudet viiteen, tai peräti seitsemäänkin turnauspisteeseen, on mielestäni erittäin hyvä motivaattori pelata peli täysillä loppuun. En myöskään kykene ymmärtämään miten massamurhaan kannustus tappaisi taktista elementtiä - päinvastoin, se jos joutuu pyrkimään massamurhan tavoitteluun, avaa kaiken järjen mukaan peliä hyvinkin tehokkaasti. Neljän great cannonin+handgunner armeijalla et massamurhaa saa, ellei vastustajasi päätä marssia suoraan kohti. Se ehkä ongelmamme pelissä on - unohdamme, että jokaisessa pelissä tulisi pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, ei välttämättä lähteä epätoivoisesti hakemaan mahdotonta.
Pelin epätasapainoisuus on mietityttänyt ajatuksena - taas kerran pokemonin, mtg:n ja wowin kokemuksella. Pokemonin ja MTG:n tapauksessa tilanne kohtalaisen identtinen - on überpakka, jolle sitten pyritään keksimään enemmän tai vähemmän pätevä counteri. Wowi on mielestäni jossain välimaastossa - tasaisesti monista classeista valitetaan samanaikaisesti. Tänään valituksen kohde on rogue, huomenna kenties druidi. Mikäli 3/10 battlegroupin kärjestä löytyy "warrior-druid" tiimi, ollaan vain yksimielisesti sitä mieltä, että warrior+druid on combona epätasapainossa. Asiat mitkä unohdetaan, ovat yksilöt näiden takana, ja fakta, että 70% muista battlegroupeista kärkipaikkaa pitää joku muu. Se, että high elffien jalkaväkihorde, tai kahden warrior tankin combo ovat kenties peliteknisesti hieman kökköjä, ei mielestäni laita koko pakkaa sekaisin. Vaikka wowissa balanssista valitetaan jatkuvasti, on erittäin kilpailullisia comboja(joista jokaisella todisteena loistavia ranking-sijoituksia jossain) yli kahden käden sormilla laskettava määrä.
Samanlaisen ilmiön huomasin warhammerissa omana turneepelaamisaikanani (joka tulee nyt toivottavasti jatkumaan). Peli on epätasapainossa, koska Helffeillä, Chaaoksilla, skaveneilla ja VC:illä voitettiin useita turnauksia. Tämän lisäksi satunnaisempia yllättäjiä oli muistaakseni ainakin liskot, empire ja wood elffit. Tässä vaiheessa täytyy oikeasti kysyä, eiköhän meidän omassa ajattelutavassammekin saattaisi olla jotain pientä vikaa? Kiinteästi siitä vakuuttunut henkilö, että minmaxaus on syyllinen hammerin kamaluuteen, turnauksien ikimasennukseen, öljyn hinnan nousuun ja ilmaston muutokseen ovat varmaankin sitä mieltä, että tämä ei ole millään lailla perusteltua. Mielestäni kuitenkin, kun jokaisella armeijalla on tähän mahdollisuus ja vieläpä suurimmalla osalla erittäin kilpailukykyisesti, on ikävä puhua totaalisesta epäbalanssista. Minä en varmaan ole hyvä puhumaan - pelasin seer councilia&erittäin passiivista metsähaltiain rajavartiota kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Mikäli sanon, että tämä johtuu siitä, että pidän pelityylistä, saan mahdollisesti kuraa niskaani.
Hyvin mielenkiintoinen juttu tosin on, että minulla on ainakin tässä vaiheessa vain ja ainoastaan positiivisia muistoja turnauksista. Kun olen käynyt niin monen kilpailuhärdellin turneissa, olen yhä vain enemmän oppinut arvostamaan hammerin turneemuotoa - 2-3 päiväinen mättö samanhenkisten ihmisten seurassa, yölliset catanit&munchkinit, väsyneet kotimatkat joissa jossitellaan sitä kolmannen pelin misscastia ja turneeraportit, missä lopullisesti päästään taistelemaan jossittelun herruudesta. Mitä tulee vastustajiini, en kovin montaa ikävää naamaa muista matkan varrelta. Minulle on jäänyt peleistä hyvä maku suuhun jollain tapaa, jopa massacre winneistä ja massacre losseista.
Hieman aiheesta pomppien, en myöskään ymmärrä minkä takia ihmiset tuntuvat joskus vetävän rajat ehkä oikeisiin, yleensä vääriin paikkoihin, mutta ennen kaikkea väärin perustein. Mikäli vaikkapa listaltani löytyy Teclis, muutama vähäisempi maagikko&24 vuoroshotin verran pulttereita, olen samalla paitsi minmaxaaja, myös usein kusettaja, nillittäjä ja ikävä ihminen. Ylipäätään, kusetus Suomessa on ainakin minun nähdäkseni ollut varsin vähäistä. Ainoa muistamani tapaus on JCL:stä vuonna nakki, jolloin vuorolla viisi piiritin vastustajani pääunitin iskeäkseni siitä vuorossa läpi vuorolla kuusi, mutta kaveri sanoikin pikaisesti "peli loppui", keräsi figunsa kartalta ennen kuin ehdin edes reagoida tilanteeseen oikealla tavalla, joten se siitä sitten. Tosin, tästäkin muisto lähinnä huvittava, en ymmärrä miksi kukaan tekisi näin turnauksen viimeisellä kierroksella, sinänsä täysin merkityksettömässä pelissä lopputuloksen kannalta, kun kumpikin oli palkintosijojen ulkopuolella.
Asia, mikä minun on muutenkin hankala ymmärtää, on tämä "fair play". Katson olevani hyvinkin fair play - pelaaja, mutta mystisesti ainakin vanhat listat sitten monen mielestä - kumma kyllä, harvoin vastustajieni - osoittavat, etten tällainen ole. Jos fair play tarkoittaa, että teen listastani tahallisesti huonon, näin toki on. Mielestäni käsite sisältää kuitenkin paljon muuta. Olen tullut siihen johtopäätökseen skeptisimmilläni, että osa ihmisistä tekee "fluffiarmeijoita" vain päästäkseen joko riemuitsemaan kuinka hän on minmaxaajien joukossa top kympissä fluffilistalla, tai sitten jäkättämään siitä kuinka ihmiset pelaavat typerillä listoilla, sillä muuta syytä en keksi. Nykyinen warhammerin pistejärjestelmä ainakin pelatessani todellakin toimi niin, että kaikki saavat viimeistään kolmannella kierroksella enemmän tai vähemmän tasaisen vastustajan. Mikäli asia ok hävitä tälle minmaxatulle listalle&sijoittua jonnekin puolenvälin tienoille, miksi kaikki tämä haloo? En yritä todistaa mitään, en vai yksinkertaisesti ymmärrä. Nautin itse kaikista pelaamistani turnauspeleistä JA turnauksesta tapahtumana, tämä siis pelaajalta joka tuntee itsensä jossain määrin kilpailulliseksi. Eivätkö asiat ole hieman nurinkurisesti, mikäli pelaaja joka lähtee paikalle vain pitämään hauskaa, tuleekin takaisin päinvastaisin tuntein?
Scoundrel kirjoitti:Et kuitenkaan voi väittää että ainoastaan mainitsemillasi seikoilla olisi vaikutusta pelin lopputulokseen? Kai sillä pelaajan taidollakin on jotain vaikutusta? Edes pientä?
En voi ja tottakai on. Mutta tuskin kukaan sanoo vastaan jos väitän että huono armeijamatchup, toista puolta suosiva maasto tai noppatsäkä voi ratkaista pelin ihan siinä missä taitokin. Josta päästään miettimään turnausten mielekkyyttä.
Henkilökohtaisesti suosin turnauksia joissa on pieni tai olematon sisäänpääsymaksu ja palkinto. Näin suurimman osan ei tarvitse tavoitella sitä ykköspalkintoa verenmaku suussa tai miettiä että täytyy siellä nyt vähän päteä kun maksettiinkin jokin naurettavan korkea summa sisäänpääsystä, jolla kustannetaan sitten jollekin Iron Warrior - pelaajalle hirveän kallis palkinto. (Käyttäen esimerkkinä vanhaa codexia.)
Titania kirjoitti:Tiedän että minussakin on varmasti asenteellista vikaa, mutta oikeasti todella masentavaa pelata kokoajan pelejä joissa häviää massacrella ja vastustaja on listasta käytökseen kuin jostain turnauksesta repäisty.
Jep, sehän minuakin lähinnä haittaa. Ei se mitään jos tuo roskaväki haluaa välttämättä tiristää viihteelliseen iltapäivänviettoon suunnitellusta pelistä kaiken irti ja mennä jyräämään porukkaa turnauksiin, mutta sitten kun ne kaveripelitkin saastuvat semmoisesta listanrakenteluturnaushömpötyksestä ja paskamaisesta asenteesta niin siinä vaiheessa kannattaa hommata uusia tuttavuuksia. Järkevälle ihmiselle sentään tulee vähän paha mieli kun Thorekki pyyhkii vaivalla maalatun lauman ylihintaista kuraa pois pöydältä ja pienen jutustelun jälkeen ulkoiluttaa sitten seuraavassa pelissä ehkäpä mieluummin niitä slayereitä ja sen sellaisia jotka muuten pölyttyisivät hyllyllä. Mikä on vähän sääli, usein tulee semmoinen fiilis ettei niitä nättejä nappeja kannata ostaa, kun taas haiseva turneejuusto tunkee listan täyteen jotain mitä ei tekisi ikinä mieli edes laittaa hyllynkoristeeksi. Riippuen tietysti vähän armeijasta ja skulpteista.
Hmm... Pitäisi joskus järjestää turnaus jossa sijan määrittelee armeijan ulkonäkö, listan reiluus ja pelaajan käytös. Lopputulos voisi kiteyttää pelin idean aika hyvin.
bluebluesky kirjoitti: Olen tullut siihen johtopäätökseen skeptisimmilläni, että osa ihmisistä tekee "fluffiarmeijoita" vain päästäkseen joko riemuitsemaan kuinka hän on minmaxaajien joukossa top kympissä fluffilistalla, tai sitten jäkättämään siitä kuinka ihmiset pelaavat typerillä listoilla, sillä muuta syytä en keksi.
Yksi syy on myös se, että pelaaja voi kokea minmaxatut listat kertakaikkaan tylsiksi. 40k:n puolelta lauma las-plas marineita, kolme predatoria ja hyppyreppukappalainen kumppaneineen (esimerkiksi vain, parempiakin comboja on). Mielestäni sitä on tylsä pelata, ja sitä vastaan on tylsää pelata.
Minusta on kivaa kun armeijassa on paljon erilaisia yksiköitä, joiden käyttöä täytyy oikeasti miettiä.
Tähän liittyy se fluffilista sikäli, että jos armeijalleen on keksinyt historian ja syyn miksi armeijan koostumus on sellainen kuin on, niin se tuo lisää hauskuutta peliin. Pomoilla ja tankeilla on nimet, ja niiden pärjäämistä voi jännittää pelistä toiseen.
bluebluesky kirjoitti:
Eivätkö asiat ole hieman nurinkurisesti, mikäli pelaaja joka lähtee paikalle vain pitämään hauskaa, tuleekin takaisin päinvastaisin tuntein?
Juu, ovathan ne. Siksi en turnauksissa käykkään. Pelaan kotipelejä, joissa on etukäteen sovittu että kuinka "pahoja" armeijoita pöydälle nostellaan.
Scoundrel kirjoitti:mirror-match-upissa parempi pelaaja vedä pidemmän korren?
Joo, jos kaikilla turneeseen tulijoilla on identtiset listat ja jokaisella pelipöydällä on samat maastot kummallakin puolella ja ensimmäisen/viimeisen vuoron saamisesta ei saa merkittävää etua, niin mikä ettei. Olettaen että nopat eivät pyöri miten sattuu.
Tuo kaikkihan riippuu siitä, millaiset ne identtiset listat ja maasto on. Esimerkiksi jos pelataan gun linellä gun lineä vastaan, niin aloitusheitto on todella ratkaisevat, koska tasoittavan vuoron pelaajalla on koko ajan edellä ampunutta vähemmän sotakoneita ja joukkoja. Silloin peli on enemmänkin noppapeli, kuin taito ja/tai armeijalistapeli. Voihan sitä deployata piiloon, mutta silloin pelissä ei käytännössä tapahdu mitään. Toisinaan "vähäpisteinenkin" peli voi olla hyvä ja jännittävä, mutta kuuden kierroksen odotus metsän takana ei sitä mielestäni ole.
Huonoja kokemuksia ei minulle ole kuin yhdestä vastustajasta pitkän turnausuran varrella, sekin ulkomailla. Joitakin ei niin hyviä pelejä on ollut, mutta enemmän ne ovat olosuhteiden syitä olleet, kuin vastustajien. Esimerkiksi maasto ei ole tarjonnut mahdollisuutta taktiseen peliin. Avoin maasto ja kääpiöt kulmalinnakkeessaan, molemmat vain odottavat pelin päättymistä, saa siitä minor victoryn neljänneksillä. Pahimmat pettymykset on turnauksissa olleet enemmänkin tapahtuman hinta/laatu -suhteen aiheuttamia, kallis matka ulkomaille pelaamaan, sitten pelipaikka ja muut järjestelyt on täysin B-luokkaa.
Hyvää järjestelyä on mielestäni esimerkiksi se, että ratkaisupöytien maastot on aika monipuoliset. Ei mitään identtisiä, mutta ei siten, että osa kärkipareista pelaa täysin avoimella pellolla ja toiset viidakossa. "Äärimaastot" on aika ratkaisevia toisinaan. Samoin esimerkiksi niin, että jos erilaisia maastoteemoja on vaikkapa viisi, niin pelaajat pelaavat yhden kussakin teemassa. Usein pelaajat kyllä pitävät tuostakin itse huolta: "Meiän pelin vois siirtää jonnekin muualle, kun olen jo kahdesti pelannut tuossa samassa pöydässä".
Kyllä armeijakirjan kovuudella ja lista tehoilla voittaa taidon hammerissa, tietyissä rajoissa tietysti. Esimerkiksi tuo aiemmin käyttämäni delffiarmeijan haaste. Samilla on taitoetu puolellaan, mutta mielestäni huomattavasti heikompi armeija (samassa edikassa laillisia molemmat kuitenkin). Uskon pystyväni kompensoimaan tilanteen kovemmalla armeijakirjalla, ainakin tasaiseen vääntöön asti. Tosin jos meikälle käy nolosti, niin lettuun tulee pahemman kerran, mutta silloin on ainakin taito voittanut. Mikäli pelit päättyy toisin, niin on tullut todistetuksi, että pelit on voitettu puhtaasti listalla. Samat viisi kokeilupeliä voi ottaa niin ikään samassa edikassa laillisina olleilla helffikirjoilla, jolloin tulos on varmasti Samille edullinen, koska helffit eivät mielestäni saaneet mitään kovin isoa power upgradea (ASF tuskin on ongelma kokeneelle pelaajalle). Käytän nyt Samia esimerkkinä tilanteessa, koska tuosta delffitilanteesta keskusteltiin. En tiedä pelataanko noita pelejä koskaan, ja tilanne pysyy puhtaana theoryhammerina, mutta pelissä olevat taito vs. lista pointin esiintuomiseen se esimerkkinä kuitenkin sopineen. (Voi noita testipelejä suunnitella muidenkin taitavia pelaajia vastaan, ketä näitä nyt sitten Suomessa on; Make, Pikku, Wompatti, Osku, jne. jne. ja kaikki skeneen tulleet uudemmat kasvot). Olen noita uuden hammerin kirjoja lukenut, en vaan usko tuohon pelin balanssiin, ennen kuin joku sen kallooni takoo.
Minua kiinnostaa ajatus turnaushammeriin liityvien taitojen treenaamisesta, ihan sitäkin varten, että olisi joskus siistiä lähteä ETC turneeseen yrittämään. Taitoa korostava (tai KPS-efektiä vaimentava, ihan miten vaan) hammeri vaatii mielestäni komppia. Kyseinen komppi voi lähteä pelaajista, joka on tuota pelityyli vs. pelityyli keskustelua, tai sitten järjestäjien sääntöpaketeista. Pidetään nyt tästä erillään se, mikä on oikea tapa pelata hammeria, ketkä paskoja jätkiä, tai luulo kompittoman turnauksen kohtalosta olla pelkkä lista-arvonta. Sillä mielellä kuitenkin kompattua turnaushammeria olisi kiva pelata, että voisi ETC kokemuksesta joskus nauttia ja olla muutakin, kuin heittopussi. Varsinkin, kun monet siellä pelaavat maat käyttävät lähes ainoastaan kompattua versiota pelistä, jota Suomessa harvemmin on päässyt treenaamaan. Kompittomiin turnauksiinkin on kiva taasen lähteä, mutta niihin menen nykyisen armeijakirjatilanteen vuoksi hieman eri asenteella.
Pienemmissä ympyröissä toimii tuo pelaajien vastuulla oleva komppi, se kun muotoutuu ajan kanssa. On aika selvää, ettei isompi lauma pelaajia pysty pelaamaan peliä samaan tyyliin, jos sopimus on vaikkapa "ei tehdä yhden tempun ihmeitä, jooko". Itse tapahtumiin pitää järjestäjien ottaa kantaa.
Haddock kirjoitti:
Hmm... Pitäisi joskus järjestää turnaus jossa sijan määrittelee armeijan ulkonäkö, listan reiluus ja pelaajan käytös. Lopputulos voisi kiteyttää pelin idean aika hyvin.
Tämähän oli varsin vahva elementti turnauksissa joskus muutamia vuosia sitten, liekkö vielä mukana? Eli fair playt ja maalaus toivat ihan mukavasti lisää pistesaldoon.
Ongelma kai on paljolti se, että fair playstä muuta kuin hyvien pisteiden antaminen taas on äkkiä vastoin fair playn ideaa ja niilläkin voi taktikoida. Lisäksi armeijan tyylin ja ulkonäön arviointi on aina aika suhteellista. On tavallaan tyhmää sekin, jos armeija on teemoitettu huolella, mutta muistuttaa silti "power" listaa, niin siitä annetaan huonot pisteet?
Mutta tosiaan, ei se huono vaihtoehto olisi, että turnaus vedettäisiin idealla, jossa pääosa pisteistä tulisi tyylikkäästä ja näyttävästä armeijasta, pelit pelailtaisiin pääosin haastepeleinä ja voittajalle annettaisiin palkinnoksi ryhmähaleja (jolloin nekin jotka eivät voita pääsisivät kuitenkin halimaan). Lopputulostahan olisi oikeasti turha kutsua turnaukseksi, mutta väliäkös tuolla. Ongelma on varmaan houkutella mukaan tarpeeksi osallistujia, mutta toisaalta, ne jotka tulisivat, olisivat varmaan mukana rennolla asenteella? Kotimatkalla sitten jossiteltaisiin, miten olisi käynyt jos tuomari olisi omannut mitään makua figumaalauksen ja tyylin suhteen.
Teräratas kirjoitti:Mutta tosiaan, ei se huono vaihtoehto olisi, että turnaus vedettäisiin idealla, jossa pääosa pisteistä tulisi tyylikkäästä ja näyttävästä armeijasta, pelit pelailtaisiin pääosin haastepeleinä ja voittajalle annettaisiin palkinnoksi ryhmähaleja (jolloin nekin jotka eivät voita pääsisivät kuitenkin halimaan). Lopputulostahan olisi oikeasti turha kutsua turnaukseksi, mutta väliäkös tuolla. Ongelma on varmaan houkutella mukaan tarpeeksi osallistujia, mutta toisaalta, ne jotka tulisivat, olisivat varmaan mukana rennolla asenteella?
Kyllä noihin turnauksiin aina jotakin porukkaa lähtee. Muutaman kerran olen tuo tyyppisissä käynyt pelaamassa. Pääpalkinto josta taistellaan on fair play ja lohdutukseksi annetaan best general yms. palkintoja.
Fair play on osaltaan poistunut sen takia, että se toimii joskus itseään vastaan, harvoin kuitenkin. Hävinneet antaa voittajalle vähemmän, joitakin edellisten kohtaamisten skismoja laskutetaan vieläkin, tutuille kavereille annetaan vähän tuliaisia jne. Olen tainnut olla aikanaan organisoimassa kymmentäkuntaa turnausta, joissa fair play -pisteitä käytettiin. Kyllä niistä pisteistä aina jotain outouksia löytyi, joiden syitä sitten toisinaan tarkisteltiin, huonojen pisteiden syy ei pitäisi olla massacre häviö.
Välillä minuu harmittaa ihan jonkin verran se mihin suuntaan FaBa on uusien armeijakirjojen myötä menossa. Turnauslistoista on tulossa yhä enemmän ja enemmän toistensa anti-listoja, mikä johtaa kuvottavaan kivi-sakset-paperi -leikkiin, mikä taas on miun mielestä kauheinta mitä tällaiselle hienolle harrastukselle voi tapahtua.
95% hienoista peleistä mitä nyt äkkiseltään muistan pelanneeni, on ollu tasapelejä tai ainakin viimeiseen vuoroon asti äärimmäisen tiukkoja. Lähes poikkeuksetta nämä pelit on käyty "tasaisten listojen" välillä. Tuolla aiemmalla tarkoitan että listat ovat olleet kaikissa pelin osa-alueissa keskiluokkaa (low-medium magic, max. 3 sotakonetta, infantrya about yhtä paljon kuin ratsuväkeä, lentäjiä, skirmaajia ja vankkureita yhteensä jne.). Toisin sanoen monipuolisilla listoilla käytyjä pelejä.
100% huonoista peleistä, eli niistä joista on jäänyt pashan maku suuhun, on käyty huonosti yhteensopivien listojen välillä. Toisin sanoen match-up oli perseestä. Pelit olivat typeriä koska toinen pelaajista ei päässyt pelaamaan omaa peliään käytännössä lainkaan. Toinen kaveri heitti noppaa ja toinen poisteli yksiköitään kentältä.
Miulle pelaajana (ja turnausjärjestäjänä myös) kaikkein tärkeintä harrastuksen peliaspektissa on ns. good game. Se, että pelaajat tulevat juttuun ja pääsevät pelaamaan omaa peliään. Lopullisen ratkaisun päättää kokemus tai noppa, mutta toisaalta lopputulos ei ole läheskään niin tärkeä kuin itse matka. Eikä tää ole vain mitään tekopyhää bullshittia, vaan oikeasti olen tätä mieltä. Ideaalitilanne on se, että turnauksen päätyttyä jokainen pelaaja on yhtä tyytyväinen, jokaisella on hauska viikonloppu ja 5 hyvää peliä takana. Se, että esim. VC-pelaajan turnaus meni täysin päin persettä kun vastaan tuli kolmet tuunatut Tzeentch-demonit eikä oma tuunattu lista vain mahtanut mitään, on todella valitettavaa. Kaksi muuta peliään VC-pelaaja pelasi rullakuskillisia empireitä vastaan, ja niissä peleissä hänen 12 wraithiaan ja 12 regeneroivaa black knightiaan toivat kaksi massacre-voittoa. Näistäkään peleistä hän ei kuitenkaan saanut mitään tyydytystä, tai ainakin se vähä unohtui heti kun tuli flamereita vastaan. Tuollaisissa tilanteissa on vaikea kuvitella kenelläkään olleen hauskaa tai erityisen nautinnollista. Tottakai jos pelaajilla on hyvät kemiat voi meno olla yhtä läpänheittoa ja nauramista pelitapahtumista huolimatta, mutta silloin itse peli on melkoista ajanhukkaa.
P.S. Kyllä mie ymmärrän ihan hyvin myös lopputulos-keskeistä pelaamista. Totaalisesta voittamisesta ja onnistumisesta tuleva adrenaliini ja muukin pössis on melkoinen, oon kokenut sen useaan otteeseen. Oon kokenut myös sieltä taivaista tippumisen heti seuraavassa pelissä, ja se fiilis ei olekaan niin kovin kaksinen.
GobbladasSquig kirjoitti:Välillä minuu harmittaa ihan jonkin verran se mihin suuntaan FaBa on uusien armeijakirjojen myötä menossa. Turnauslistoista on tulossa yhä enemmän ja enemmän toistensa anti-listoja, mikä johtaa kuvottavaan kivi-sakset-paperi -leikkiin, mikä taas on miun mielestä kauheinta mitä tällaiselle hienolle harrastukselle voi tapahtua.
95% hienoista peleistä mitä nyt äkkiseltään muistan pelanneeni, on ollu tasapelejä tai ainakin viimeiseen vuoroon asti äärimmäisen tiukkoja. Lähes poikkeuksetta nämä pelit on käyty "tasaisten listojen" välillä. Tuolla aiemmalla tarkoitan että listat ovat olleet kaikissa pelin osa-alueissa keskiluokkaa (low-medium magic, max. 3 sotakonetta, infantrya about yhtä paljon kuin ratsuväkeä, lentäjiä, skirmaajia ja vankkureita yhteensä jne.). Toisin sanoen monipuolisilla listoilla käytyjä pelejä.
100% huonoista peleistä, eli niistä joista on jäänyt pashan maku suuhun, on käyty huonosti yhteensopivien listojen välillä. Toisin sanoen match-up oli perseestä. Pelit olivat typeriä koska toinen pelaajista ei päässyt pelaamaan omaa peliään käytännössä lainkaan. Toinen kaveri heitti noppaa ja toinen poisteli yksiköitään kentältä.
Miulle pelaajana (ja turnausjärjestäjänä myös) kaikkein tärkeintä harrastuksen peliaspektissa on ns. good game. Se, että pelaajat tulevat juttuun ja pääsevät pelaamaan omaa peliään. Lopullisen ratkaisun päättää kokemus tai noppa, mutta toisaalta lopputulos ei ole läheskään niin tärkeä kuin itse matka. Eikä tää ole vain mitään tekopyhää bullshittia, vaan oikeasti olen tätä mieltä. Ideaalitilanne on se, että turnauksen päätyttyä jokainen pelaaja on yhtä tyytyväinen, jokaisella on hauska viikonloppu ja 5 hyvää peliä takana. Se, että esim. VC-pelaajan turnaus meni täysin päin persettä kun vastaan tuli kolmet tuunatut Tzeentch-demonit eikä oma tuunattu lista vain mahtanut mitään, on todella valitettavaa. Kaksi muuta peliään VC-pelaaja pelasi rullakuskillisia empireitä vastaan, ja niissä peleissä hänen 12 wraithiaan ja 12 regeneroivaa black knightiaan toivat kaksi massacre-voittoa. Näistäkään peleistä hän ei kuitenkaan saanut mitään tyydytystä, tai ainakin se vähä unohtui heti kun tuli flamereita vastaan. Tuollaisissa tilanteissa on vaikea kuvitella kenelläkään olleen hauskaa tai erityisen nautinnollista. Tottakai jos pelaajilla on hyvät kemiat voi meno olla yhtä läpänheittoa ja nauramista pelitapahtumista huolimatta, mutta silloin itse peli on melkoista ajanhukkaa.
P.S. Kyllä mie ymmärrän ihan hyvin myös lopputulos-keskeistä pelaamista. Totaalisesta voittamisesta ja onnistumisesta tuleva adrenaliini ja muukin pössis on melkoinen, oon kokenut sen useaan otteeseen. Oon kokenut myös sieltä taivaista tippumisen heti seuraavassa pelissä, ja se fiilis ei olekaan niin kovin kaksinen.
OOQ.
Lue: Official Ostium Quotes.
Älä muuten muuta kokonaan tuota Joensuuta pois tuosta paikkakuntakohdasta, vaikka Oulussa hyppeletkin nykyään. Ei me olla mikään Oulium.
bluebluesky kirjoitti: Olen tullut siihen johtopäätökseen skeptisimmilläni, että osa ihmisistä tekee "fluffiarmeijoita" vain päästäkseen joko riemuitsemaan kuinka hän on minmaxaajien joukossa top kympissä fluffilistalla, tai sitten jäkättämään siitä kuinka ihmiset pelaavat typerillä listoilla, sillä muuta syytä en keksi.
Yksi syy on myös se, että pelaaja voi kokea minmaxatut listat kertakaikkaan tylsiksi. 40k:n puolelta lauma las-plas marineita, kolme predatoria ja hyppyreppukappalainen kumppaneineen (esimerkiksi vain, parempiakin comboja on). Mielestäni sitä on tylsä pelata, ja sitä vastaan on tylsää pelata.
Minusta on kivaa kun armeijassa on paljon erilaisia yksiköitä, joiden käyttöä täytyy oikeasti miettiä.
Tähän liittyy se fluffilista sikäli, että jos armeijalleen on keksinyt historian ja syyn miksi armeijan koostumus on sellainen kuin on, niin se tuo lisää hauskuutta peliin. Pomoilla ja tankeilla on nimet, ja niiden pärjäämistä voi jännittää pelistä toiseen.
bluebluesky kirjoitti:
Eivätkö asiat ole hieman nurinkurisesti, mikäli pelaaja joka lähtee paikalle vain pitämään hauskaa, tuleekin takaisin päinvastaisin tuntein?
Juu, ovathan ne. Siksi en turnauksissa käykkään. Pelaan kotipelejä, joissa on etukäteen sovittu että kuinka "pahoja" armeijoita pöydälle nostellaan.
Ja tässähän se harmittavin paikka minun mielestäni onkin. En tiedä miten "muut" minmaxaavat pelaajat kokevet tekemisensä, itse en pyri ainakaan kenenkään pelejä pilaamaan. Pelasin seer councilia ja wood elffejä - joku voi sanoa, että pelasin welffejä aina välillä "hyvittääkseni" tai jotain vastaavaa, suurin osa unohtaa, että pelityyli listoilla on varsin samanlainen. Se, että joku pelaisi seer councilia koska pitää siitä, ei tietenkään tule kysymykseen.
Turnaukset ovat ehdottomasti tämän pelin suola, ainakin ovat ollet niinä aikoina kun niissä kävin... On TODELLA harmi, mikäli yksikään pelaaja jättää turnauksen väliin niinkin typerän asian takia, kuin että pelkää pelaavansa turhauttavia pelejä...VARSINKIN, kun swiss-systeemi pyrkii ja minun mielestäni myös toimiikin kaikkien turnausmukavuuden eduksi. FB:ssä tapasin olla siellä puolivälin yläpuolella, mutta pelasin 40k:ta sen yhden ainoan turnauksen jonka pelasin, todella mukavia pelejä myös siellä toisella puolella. Harmi on jos kaikki eivät niistä saa iloa irti.
Swissi ei kumminkaan ole mikään vapahtaja. Aina on mahdollista, että joku tyly yhden tempun ihme (esim 20 wraithia) on vaan saanut ykköskierroksella vastaansa todella pahan matchupin (demonit) ja ottanut naamaan, ja sitten se jalkaväki-Empirellä pelaaja saa tuta kakkoskierroksella iloa pahantuulisen wraithipelaajan kanssa. Jos sitten Empire-pelaaja munkittaakin ainoalla kanuunallaan VC-kenraalin kuoliaaksi ja irkuttaa rullakuskilla kahdesti Conflagrationin wraitheihin, onkin mahdollista, että todella mielistynyt wraithipelaaja pääsee pelaamaan vielä yhtä hupipelaajaa vastaan kolmoskierroksella.
Swissihän ei parita samanhenkisiä pelaajia, vaan samoin menestyneitä, ja pelinulkoiset seikat vaikuttavat menestykseen kumminkin sen verran, että ei voida automaattisesti olettaa, että hävinneiden pelaajien vastustajat ykköskierroksen jälkeen olisivat yhtään sen kivempiä - tai että massacrella voittaja joutuisi automaattisesti pelaamaan pisipäistä pelaajaa vastaan. Minulla on tässä ollut sen verran kiitollinen tilanne, että olen päässyt kokemaan käytännössä kaikki mahdolliset sijoitukset turnauksissa, joten olen päässyt myös näkemään molemmat päät tuloslistassa ja sen, millaista peliä niissä pelataan.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
bluebluesky kirjoitti:
Turnaukset ovat ehdottomasti tämän pelin suola, ainakin ovat ollet niinä aikoina kun niissä kävin... On TODELLA harmi, mikäli yksikään pelaaja jättää turnauksen väliin niinkin typerän asian takia, kuin että pelkää pelaavansa turhauttavia pelejä...
No, henk.koht. kannalta asiaan vaikuttaa myös etäisyydet. Lähimmät isot turnaukset kun ovat 800km päässä, ei sinne viitsi lähteä pelaamaan turhauttavia pelejä. Tai siis keksin parempaakin ajanvietettä, kuin istuminen 9 tuntia autossa suuntaansa, hirvittävä melunpauhu 2 päivää + random yöpaikka koulun lattialla huonon selän kanssa. Siihen päälle vielä lisääntynyt mahdollisuus kohdata minmax-armeijoita, jolloin pelit osaltani on figujen nostamista pöydältä takaisin salkkuun.
Paikallinen vuotuinen n. 30 pelaajan rentohenkinen 40k-turnauskampanja riittää meikäläiselle turnauksien suhteen.
Muiden pelien suhteen olen vielä vahvemmin hupipelaaja. Lotr, Conf3, Helldorado ja BFG ovat niitä pelejä, joiden turnauksia en ikinä edes harkitse, vaikka olisivat naapurissa. Minun silmissäni nuo pelit varsinkin vaativat sen, että suunnitellaan etukäteen joku hauska teema pelille, valitaan teemaan sopiva hauska "armeija", luodaan hauska pelipöytä maastojen avulla ja pelataan hauska ja rento peli.
Turnaus, jossa "armeijat" on peliteho mielessä suunniteltu, ei mielestäni kuulu tuohon muottiin.
("armeija" sitaateissa siksi, koska on vähän hassua edes puhua Helldoradon muutaman figun porukasta armeijana.)
The Captain kirjoitti:Swissi ei kumminkaan ole mikään vapahtaja. Aina on mahdollista...
On se kuitenkin parempi vaihtoehto verrattuna urheilumaailmasta tuttuun "paras sijoitus karsintapeleissä antaa helpoimman vastustajan jatkossa" -systeemiin. Systeemiin jolle luultavasti on olemassa oikeakin nimi, jonka varmana joku kohta kertoo. Swissi on siis lähtökohtaisesti parempi järjestelmä ns. hupipelaajien kannalta. Ja isommalla porukalla luulisi viimeistään kolmannessa pelissä löytyvän omantasoinen vastustaja.
The Captain kirjoitti:Swissi ei kumminkaan ole mikään vapahtaja. Aina on mahdollista, että joku tyly yhden tempun ihme (esim 20 wraithia) on vaan saanut ykköskierroksella vastaansa todella pahan matchupin (demonit) ja ottanut naamaan, ja sitten se jalkaväki-Empirellä pelaaja saa tuta kakkoskierroksella iloa pahantuulisen wraithipelaajan kanssa. Jos sitten Empire-pelaaja munkittaakin ainoalla kanuunallaan VC-kenraalin kuoliaaksi ja irkuttaa rullakuskilla kahdesti Conflagrationin wraitheihin, onkin mahdollista, että todella mielistynyt wraithipelaaja pääsee pelaamaan vielä yhtä hupipelaajaa vastaan kolmoskierroksella.
Swissihän ei parita samanhenkisiä pelaajia, vaan samoin menestyneitä, ja pelinulkoiset seikat vaikuttavat menestykseen kumminkin sen verran, että ei voida automaattisesti olettaa, että hävinneiden pelaajien vastustajat ykköskierroksen jälkeen olisivat yhtään sen kivempiä - tai että massacrella voittaja joutuisi automaattisesti pelaamaan pisipäistä pelaajaa vastaan. Minulla on tässä ollut sen verran kiitollinen tilanne, että olen päässyt kokemaan käytännössä kaikki mahdolliset sijoitukset turnauksissa, joten olen päässyt myös näkemään molemmat päät tuloslistassa ja sen, millaista peliä niissä pelataan.
Kaipa tässä pelissä on sitten taukoni aikana tapahtunut jotain todella kamalaa. Tuntuu vain jokseenkin järjettömältä, että pari vuotta sitten pelasin arviolta n. 12 turnausta, eikä yhdenkään turnauksen yhdestä pelistä jäänyt paha maku suuhun ja nyt sitten tuntuu siltä, että kaikilta jää jokaisesta turnauksesta käteen vain läjä lisääntynyttä katkeruutta.
bluebluesky kirjoitti:
Kaipa tässä pelissä on sitten taukoni aikana tapahtunut jotain todella kamalaa. Tuntuu vain jokseenkin järjettömältä, että pari vuotta sitten pelasin arviolta n. 12 turnausta, eikä yhdenkään turnauksen yhdestä pelistä jäänyt paha maku suuhun ja nyt sitten tuntuu siltä, että kaikilta jää jokaisesta turnauksesta käteen vain läjä lisääntynyttä katkeruutta.
Sitten vain luet ihmisten viestejä väärin.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Oma lähestymistapani on jotenkin ristiriitainen. Yritän tuunata turnauslistat niin koviksi kuin suinkin, mutta samalla välttää sikalistoja. Tavallaan siis vedän suuret linjat ensin reilulla lähestymistavalla ja sitten näiden täysin mielivaltaisten "reiluus"-rajoitteiden puitteissa hion listaa. Ideaalina lopputuloksena on hiottu "reilu" lista, tyypillisesti loppuviimein kuitenkin aika tavanomainen. Olen melkoisen varma, ettei yksikään lupsakampikaan pelaaja pitäisi listojani jotenkin juustoisina. Turnauksissa olen tällä mentaliteetilla pärjännyt ihan kohtuumukavasti, skirmish-pelien maailmassa naurettavankin hyvin.
Huonoista turnauspeleistä ei mieleen muistu kuin kaksi tapausta, molemmat samassa 40k-turneessa. Pelasin siskoilla ja onnistuin saamaan vastaani kahdella kierroksella kaksi ruotsalaiskaverusta, joiden mielestä oli vissiin kauhean söpöä tehdä identtiset Obli-horde Iron Warrior-listat. Molemmissa peleissä maastoa oli äärimmäisen minimaalisesti. Ensimmäinen päättyi neljännellä vuorolla kun koko poppooni oli höyrystynyt. Toisessa pelissä menin koko joukollani ainoa ison maastoklöntin taa piiloon ja käytännössä skippasin vuoroni. Peli kesti alle puoli tuntia ja päättyi tasikseen. Vastustajani oli uskomattoman kyrsiintynyt, mutta mitäs läksi, kikkelis-kokkelis.
Ja siis nämä ovat ainoat negatiiviset turnauskokemukset, jotka mieleeni nousevat ja kuitenkin pitkälti kolminumeroisen luvun verran olen turneepelejä pelannut omituisella ja täysin mielivaltaisella reiluusperiaatteella.
Inouj kirjoitti:Väliin tietty kommentoi joku pelihipsteri, joka ei tiedä kommentoimastaan asiasta mitään, siirryttyään jo vuosia sitten pelaamaan GW:n main stream tuotteita "parempia" pelejä.
Bolter&Chainsword kirjoitti:- some people will be gits - just say "yes"
this is a 2 parter. first of all, the studio tried to write the rules tighter and tighter, and more precise, in order to defeat those that would look for loopholes to abuse, but realised that no matter what they did such players would just try harder and exploit something else instead. so they decided not to bother to pander to such players, and write the rules in a more relaxed fashion (less legalese), instead writing the rules for players willing to work with their opponents to make the game work for them both.
Kyseinen ote on Timin keskustelusta studion Jervis Johnsonin kanssa. Keskustelu ei ole mitään virallista materiaalia, joten GW:n sanomaksi ei sisältöä voi laittaa, mutta kertonee kuitenkin studion mielialasta asian suhteen. Tuollaisella näkemyksellähän heivataan vastuu sääntöjen tekijöiltä pelaajille, toimiiko tuo sitten pidemmän päälle käytännössä? Jo nytkin pelaajat jakaantuvat kahden tyylisuunnan välille, osalle vain säännöt ovat pyhiä ja kaikki on sallittua, jos sen kirjoitusasusta onnistuu vain esiin vääntämään. Toisille taas pelaajan asenne on tärkein, vaikkapa "järkevien" armeijalistojen suhteen (mikä se järki sitten kulloinkin on...)
Mielenkiintoista on se, että ihan studiota myöten tunnetaan pelaajia, jotka väärinkäyttävät peliä. (mm. Alessiota käytetään esimerkkinä)
Bolter&Chainsword kirjoitti:the second point is that if you are playing someone who wants to push the rules or take liberties, then it is better to just give in and get on with the game, rather than argue with them. Jervis told us a story about when Alessio joined the studio: Alessio was a competitive tournament winner, but was afraid that unless his attitude changed at events then he would bring the studio into disrepute. Jervis' advice to him was to "Just say yes" whenever something came up in a game. Alessio tried it, and while he finished far lower in the rankings than normal (near the middle, rather than at the top), he had much more fun and slept easily that night (where as normally he would have been stressed out). so there we have it: "just say yes"!
Onko tuo kaikki vain puhdasta legendaa, vai ainoastaan pelkkä selitys uudelle tyylille tehdä hieman vasurilla sääntiksiä ja armeijakirjoja?
"Exploit" ja "abuse", mitä nuo sitten on? Jos kerran moisia ilmiötä pelissä on, niin mitä ne tarkalleen ottaen on? Toisinaanhan kyse on harmaan alueen jutuista. Niistä ei oikein tiedä, onko se nyt ihan tarkoitettu niin, kuin on kirjoitettu. Esimerkiksi tomb kingeillä pystyy "loikkimaan" sen reform lipun kanssa, joidenkin mielestä se on vain taktinen manooveri, toisille taas sääntöjen "loophole to abuse".
1) Armeijakirjoja ei päivitetä ja jos päivitetään, niin keikki kerralla. Ei ole 1,5 vuotta vahnaa armeijaa vs uusin armeija. Näissä lienee selvä ero, eikös?
Tämä johtuu lähinnä resursseista. Kun armeijoita on tusinan verran, on todella suuri projekti päivittää ne kaikki. Ellei tehdä Ravening hordes tyylistä ratkaisua, jolloin armeijoilta jää puuttumaan se omaleimaisuus.
2) Ei ole 'mutuable agreebe manner'-juttua. Mikäs se on jos/kun tarkoitus on voittaa?
Vähän kuin herrasmiessäännöt, eli kumpikin välttää lyömästä vyön alle, koska ei halua itselleen iskuja kiveksille.
3) Säännöt ovat vain sääntökirjassa. Kuka muistaa kolme erillaista "ATSKNF"-sääntöä? Korjattu kylläkin nyt. Mutta katsokaas Dark eldareita.
Onko tämä nyt paha asia? Ei kaikkea tarvitse osata ulkoa, tärkeintä on että osaat pelata sitä OMAA armeijaasi. itseäni lähinnä ärsyttää, kun kaikki erikoissäännöt typistetään Universal Special Rule formaattiin ja todetaan että se on "tarpeeksi lähellä" alkuperäistä ideaa. Totta on, että jos kahdella tai useammalla listalla on samat erikoissäännöt (kuten esim. ATSKNF), niiden pitää olla identtisiä, koska ne on sellaiseksi tarkoitettu.
4) Sääntöjä ei tarvitse tulkita. Tämäkin juontaa juurensa juuri monista eri sääntökorjauksista.
Sääntöjä voi aina viilata, ellei niitä ole kirjoitettu rautakangesta vääntäen. Joko tahallaan, tai sitten ihmiset vain ymmärtävät saman asian eri tavalla. Se on inhimillistä.
5) Peli kestää pitempää ja myös yksiköiden tuhovoima on rajoitetumpi. Tämä takaa taktisemman pelin ja mahdollistaa oikean reservin tasapainottaen raskaiden joukkojen käyttöä.
Tiedä häntä, onko tämä sitten parempi asia. Tietysti riippuu pelin koosta, kuinka paljon sen on mielekästä kestää. Välillä on mukava pelata massiivisia suurten armeijoiden kohtaamisia, välillä taas pikaisia tiedustelupartio vs toinen samanlainen pikamatseja.
6) Jokaiselle yksikölle löytyy käyttötarkoitus. Ei ole kurayksikköjä, joita ei koskaan näe kentällä.
Loppupeleissä tämä on mukana GWn peleissäkin. Kyse on vain siitä, että ne yksiköt joita vastaan esim Ogre Bullit tai Empiren Hilpparimiehet on suunniteltu ovat itsekkin samaa luokkaa.
bluebluesky kirjoitti:
Asia, mikä minun on muutenkin hankala ymmärtää, on tämä "fair play". Katson olevani hyvinkin fair play - pelaaja, mutta mystisesti ainakin vanhat listat sitten monen mielestä - kumma kyllä, harvoin vastustajieni - osoittavat, etten tällainen ole. Jos fair play tarkoittaa, että teen listastani tahallisesti huonon, näin toki on. Mielestäni käsite sisältää kuitenkin paljon muuta.
Fair Playn yksi osa on listan laatiminen. Jos lista perustuu siihen, että näkyville tuleva vihollinen nuketetaan yhdessä vuorossa olemattomiin ja piilossa pysyvä vihollinen ammutaan epärei...epäsuoralla tulella, voiko puhua Reilusta Pelistä? Itse en ole koskaan antanut fair play pisteitä sellaisille pelaajille, jotka lähtevät turnaukseen IWn Obli&bassu-hordella. En näe mitään syytä palkita pelaajia ylimääräisillä pisteillä joita he eivät ole ansainneet. Myönnän, että olen ottanut turnauksissa useammankin kerran turpaani Massacarella, mutta pidän huomattavasti reilumpana täysillä häviämistä vastustajan taktikoinnin vuoksi kuin vastustajan listan vuoksi.
"Koska tämä on Sotavasara - foorumi, jonka käyttäjillä on niin vähän toivoa saada naista, että pitää yrittää nussia pilkkua. -Da Capitan"
1) Armeijakirjoja ei päivitetä ja jos päivitetään, niin keikki kerralla. Ei ole 1,5 vuotta vahnaa armeijaa vs uusin armeija. Näissä lienee selvä ero, eikös?
Tämä johtuu lähinnä resursseista. Kun armeijoita on tusinan verran, on todella suuri projekti päivittää ne kaikki. Ellei tehdä Ravening hordes tyylistä ratkaisua, jolloin armeijoilta jää puuttumaan se omaleimaisuus.
Jos GW haluaisi tehdä toimivat säännöt (tai ymmärtäisi, että nykyiset eivät ole toimivia), jokin tuollainen ratkaisu olisi varmasti paras. Taannutettaisiin kaikki aluksi RH-listojen tasolle, ja sitten ruvettaisiin julkaisemaan esim. White Dwarfissa päivityksiä niin, että jokainen armeija saisi aina joka lehdessä jotain uutta, oli se sitten päivitys olemassaolevalle yksikölle tai kokonaan uusi yksikkö. Samalla pystyttäisiin tarkkailemaan armeijoiden välistä tasapainoa ja silti antamaan joka armeijalle jotain omaleimaista.
Ideaa on käytettykin. Se muuten toimii.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
