2000:n pisteen Warhammerturnaus heinäkuussa Hämeenlinnassa 20-21.7 (8/16)

[Morandi]

Karilla on vampyyrit,
Joonalla on liskomiehet,
Sebastianilla on metsähaltiat,
Santerilla on kaaos warrut,
Matiaksella on örkit,
Willellä on vampyyrit,
Villellä on empire,
Jonilla on örkit.

[Morandi]

Tässä ensimmäisen pelipäivän tunnelmia ja armeijaesittelyt.

[Morandi]

Armeijaesittelyt jatkuu.

[Lord of Carcassonne]

Siistejä kuvia

[Aarresaari]

Takana on. :) Ennen tarkempia analyyseja täytyy julkisesti kehua jokaista osallistujaa älyttömän hyvästä hengestä. Kaikilla oli tosi rento ote ja tiukat taktiikkapelaajatkin oli liikkeellä reiluilla listoilla. Oikea heppu voitti sekä pelaamisen että maalauksen keinoin. Palataan asiaan myöhemmin.

[Tyrisalthan]

Kiitoksia tuhannesti minunkin puolestani peleistä, oli todella mukavia pelaajia ja pelejä kaikki kohtaamani.

Tässä vielä lopulliset tulokset:

Kari Räisälä 125
Joona Kröger 113
Sebastian Schiavone 86
Matias Kaakinen 85
Wille Ruotsalainen 78
Joni Kröger 73
Santeri Kuisma 58
Ville Virtanen 42

[Morandi]

Kiitän kaikkia osallistujia ja pahoittelen skenaariossa ilmenneitä epäselvyyksiä. Tässä alla vielä joitakin valittuja paloja eri skenuista, lisää kuvia latailen vielä tässä lähipäivinä.

Pelipaikalle jäi joltakulta sininen sodastream-juomapullo, joka on nyt hallussani. Omistaja löytyessä hän saanee sen takaisin jotakin kautta.



Titaanien taisto! Matiaksen ja Jonin jättiläiset kohtasivat toisensa capture-skenussa. Matiaksen "pikkujätti" voitti yell and bawlilla ja otti Hegiantin kiinni.

"Kas! Hauvoja!", ajatteli Jonin Hegiant ja antoi Willen wolffeille ison halin. (Kaikki sudet liiskaantuivat.)

Oho! Nyt on Joonan slanni kiipelissä. Sebastianin metsähaltiat ovat saartaneet liskomiehet. Miten tästä selvitään?

Tältä näyttää tilanne ratkaisevan taistelun jälkeen: haltioiden piiritys on hajonnut! Slanni pelastui!

Ja tässä pikamaalauskilpailuun osallistuneiden tuotokset. Laitimmaisena vasemmalla on Willelle voiton tuonut figu, sen vieressä kakkoseksi tullut Joonan figu. Laitimmaisena oikealla on kolmannen sijan saanut Matiaksen figu ja sen vieressä neljännelle sijalle jäänyt Jonin figu. Kaikki saivat palkintona kisasta turnauspisteitä 5, 4, 3 ja 2 pistettä sijoituksensa mukaan.

Jokaiselle annettiin noin viisi minuuttia aikaa pohjamaalaamiseen ja maalin kuivumiseen, jonka jälkeen aikaa maalaamiseen oli 20 minuuttia. Tehtävää vaikeuttamaan jokaiselle arvottiin yksi vallejon maali ja yksi gw:n maali, joita piti käyttää figun maalaamisessa vähintään 20 prosenttia. (Eli esim. Housujen, kenkien, tunikan tai kilven maalaamiseen. Willelle valikoituivat mephiston red ja flat yellow, Joonalle daemonette hide ja sky blue, Matiakselle slaanesh grey ja flat flesh, ja Jonille thunderhawk blue ja flat earth.

[Aarresaari]

Sodastream on mun. Voisin tulla hakkeen sen vaikkapa jatkopelin yhteydessä!

[Kuusikeiju]

Nopea raportti peleistä:

Lähdin tosiaan vuoden tauon jälkeen ilman testipelejä liikenteeseen armeijalla, jolla en ole koskaan pelannut. Ja täytyy sanoa, että vampyyrit pelaavat tätä laitosta ihan eri säännöillä kuin useimmat muut.

Lista perustui ajatukseen, että kun ei marssia voi, on tanssittava. Kolme toisen tason kuolleistakutsujaa ja vampyyrilordi sekä Kirousten keppi pitäisivät kymmenellä nopalla ja nelosen lisätaialla taikavuorot kiireisinä. 31 luurangon yksikkö "suojaa" kenraalia ja pienemmät 12 ja 13 lurkki- ja zombiyksiköt vähäisempiä taikojia. Tusina jautakaartilaista ottaa suojiinsa neljännen sankarin. Sitten on mustia ratsastajia, vampyyrilepakoita, kymmenen sutta, kaksi aavelaumaa ja banshee. Kaikilla yksiköillä liput ja esitaistelijat, joihin niitä vain sai ja muusikkoja ei missään, sillä ulvova aave on sen verran primadonna. Tuomion lippu ja hautakumpujen sormus täydentävät armeijan, koska RH.n taikaesinelista on kreiveille niin tyly kolmella vaihtoedollaan. Ei rullia, vaan luotetaan kuuteen dispelnoppaan.

Ekassa pelissä vastassa örkit ja kuvitelen asioiden sujuvan hyvin, kun saan muutaman yksikön karkuun ja pois laudalta. Örkitkin saavat taottua ratsuväkeni heti alkuunsa. Onneton kaksintaistelu örkkien esitaistelijaa ja myöhemmin örkkien johtajaa vastaan kuitenkin surmaavat kenraalini viimeisellä vuorolla sellaisena hetkenä, kun kuolleistakutsujat eivät ole yksiköissään ja koko armeija haipuu kuin tuhka tuuleen. Viihdyttävä peli, joka toimi oppirahoina siihen, miten epäkuolleilla ei pidä pelata. Silti vastustajan vuorot ovat tässä pelissä kiinnostavampia kuin omat, sillä niillä ehtii ihailla kaukaa yhtenäistä mutta läheltä yksityiskohtaista ja aivan julmetun hienoa örkkiarmeijaa.

Massamurhasta masentumatta vastaan uudet örkit ja sivustahyökkäys. Ovelasti en laita ketään hyökkäämään sivustasta, sillä jo ensimmäisessä pelissä huomasin, että ilman kirouksien kepin sidottua loitsua ainoa liikkuva asia armeijassa tuntuivat olevan lepakot muiden lähinnä valuessa kohti vihollista taikaylivoimista huolimatta. Tässä pelissä He-man heittäytyy hyppimisen sijaan susieni päälle liiskaten kaikki. Onneksi ulvova myllärini saa huudettua jätin hengiltä ennen kuin se roikaisi koko sivustan matalaksi. Isoimmat yksikköni saavat niskalenkin örkkien vastaavista ja taikuuus lietsoo paniikkia pienempiin. Tasaiselta tuntuneen väännön lopuksi paniikki ja kasvava taikaylivoima moppaa suurimman osan örkkiarmijaa laidalta tuottaen selkeän voiton.

Kolmantena kaaoksen soturit. Nyt painaa jo väsymys ja skenaariona kummallinen meeting engagement, joka muuttuu pelinä vielä kummallisemmaksi, kun kaksi taistelevaa lähiarmeijaa päätyy pitkien pursuit-heittojen seurauksena pitkin pöydän kaikkia reunoja. Alkuun kumpikin puoli ottaa varoen eikä tahdo päästää toista rynnäköimään. Sitten mennään ja kaaoksen ratsuväki pyyhkii omallani nurmikkoa samalla kun aavekaartini ajavaa kaaoksen koiria takaa pitkin pöydän toista laitaa. Hetken näyttää siltä, että kaaos vie massamurhalla, mutta susiyksikkö onnistuu epätoivoisella sivuhyökkäyksellä kaaosritareiden kylkeen murtamaan nämä paniikilla samalla kun ritarit olivat listimässä toista luurankorykmenttiä. Hirveä epäoni saa kaaoskomentajan epäonnistumaan joukkojensa kokoamisessa ja saan tanssitettua vampyyrilepakot syömään 1+ peltipurkeihin puetut ritarit. Kaaoksen sioa pahaa noitaa en silti saa koko pelissä nirhattua, vaan tämä jumittaa Khimeirallaan ison yksikkönä sivussa listien luurankoja joita manaan tilalle lisää. Kaaos ottaa pienen ja täysin ansaitun voiton.

Neljäntenä capture ja empire, joka osoittautuu vielä edellistäkin viihdyttävämmäksi peliksi. Kaikki kirmaavat kohti kohdekukkulaa ja tällä kertaa saan nyhdettyä dispellit pois ennen kuin taikakeppi heiluu ja tällä kertaa Helsingin tanssi toimii paremmin kuin koskaan. Empiren sotakoneista mortar hajoaa ensimmäiseen laukaukseen ja vampyyrilepakot ylisuoriutuvat tuhoamalla kanuunan vuorolla yksi, helblasterin vuorolla kaksi ja toisen kanuunan vuorolla kolme ja vielä handgunnerit vuorolla neljä. Joukkojen sijoittelussa ei ollut mitään vikaa, mutta tanssi vie ja taksi tuo. Keskuskukkulalla Empire puolestaan puolustaa objektia hullun lailla ja toki joukko flagellanteja näyttää esimerkkiä. Tasaisesti kumpikin puoli menettää väkeä kenraalien haketessa vastustajiensa jalkaväkeä ja pienempien unittien liittyessä sivustoihin. Keisarikunta pelastaa kaiken loistavalla toivoa tuovalla loitsulla, mutta lopulta nelosvuorolla saan keihäsboksin murrettua ja kukistettua ja paniikkia ottavat miekkamiehet juoksevat tuliseinään, jonka Empire oli jättänyt poistamatta, koska se suojeli tuossa vaiheessa joukkojen sivustaa. Oma kenraalini kävi jo muutaman iskun päässä kuolemasta, mikä olisi kääntänyt pelin keisarikunnalla täysin, mutta peli loppui vampyyrien kannalta juuri vahvimmassa mahdollisessa tialnteessa kun ihmiset eivät ehtineet heittämään rally-heittojaan vuoroni jälkeen. Massacre.

Viimeisenä metsähaltiat, joilla olen itse pelannut niin pitkään, että uskoin tuntevani niidne kaikki kikat. Se ei aittanut mitään, vaan sorruin juuri niihin virheisiin, mitä piti välttää. Kun vastassa on lähinnä ampuvia joukkoja ja lohikäärme, jäin nuolisateeseen tekemään lohikäärmeelle ansaa saadakseni sen juuttumaan riviboksiin. Näin lopulta tapahtuikin, mutta tuossa vaiheessa lohikäärme oli syönyt mustat ratsastajat ja halpisyksikö. Metsähaltioiden äärimmäisen taitava dispelnoppien käyttö esti kuitenkin lopulta kaikki tanssiritykset ja ansa ei lauennut. Tuloksena joukkoni jäivät liian kauas haltioiden päävoimisa saadakseen niitä kiinni muulla kuin magialla ja haltiajat napsivat kaiken pois kentältä lukuunottamatta johtajaa isoimmassa boksissa ja kahta hyvin hämmentynyttä hautakaartilaista, jotka hiipivät lopulta kentän ainoaan metsään piileskeleämään metsähaltioita homeista lippuaan roudaten. Massamurha metsähaltioille. Vastustaja pelasi kurinalaisesti ja hyvin ja minä vielä vähän avustin muutamalla tyhmällä virheellä (banshee otti rynnäkön ennen kuin tajusin, että eihän se voi huutaa lähitaistelussa ja hyökkäyksiä on yksi.)

Iso kiitos järjestäjille ja Morandille vielä näistä kuvista, joista välittyy paljon pelien tiimellyksestä. Kutoslaitos palautui mieliin hyvin ja nyt tuntuu, että sillä varmaan osaisi taas pelata. Kaikkine hölmöyksineen se tuntui silti jotenkin lutuisemmalta ja mukavammalta kuin pelinä paremmin mietitty seiska.

[Gilaelin]

Suuri kiitos järjestäjille ja kanssapelaajille turnauksesta! Ensimmäinen Warhammer-turnaus vuosiin oli mitä mainoin kokemus. Oli ilo pelata samanhenkisiä herrasmiehiä ja hienoja armeijoita vastaan. Toivottavasti näitä vanhempien laitosten turnauksia järjestetään siis Hämeenlinnassa jatkossakin. RH:n listoilla (olipa sääntösetti sitten kutonen tai seiska) pelaamiselle annan varauksettoman kannatukseni myös tulevaisuudessa - sen verran jouhevaa niillä pelaaminen turnauksessa oli. Ohessa nyt siis minultakin reportaasia turnauksen kulusta:

Tulin pelaamaan metsähaltioilla, joilla olen aikoinani suurimman osan turnauksista pelannut ja joiden kaikkien laitosten listat olen ehtinyt koluta ja pelata läpi moneen kertaan viimeisen ~19 vuden aikana. Auttamattomasti ruosteessa olin silti vielä ensimmäisenä päivän alussa, sekä oman armeijan pilotoinnin, että kuudennen laitoksen suhteen. Vaan siinä ne ruosteet pelatessa rapisivat! Armeijaani johti haltia-herra lohikääryleellä, kitattuna 5+ wardilla, mahdikkaalla taikamiekalla, taikakilvellä, että haavojenpalautus-korulla. HoDa:n olin tietoisesti jättänyt kotiin. Osittain siksi, että ajattelin tuomionuolten olevan jo ehkä aavistuksen nähty kikka, josta vastustajat ovat ehtineet nauttia tarpeeksi jo ennenkin ja toisaalta, koska neuroottisesti pelkäsin eteerisiä haamuja ja halusin armeijaani yhden taikamelan, jolla myllyttää niitä. Muu armeija koostui medium magiasta kahden kakkostason maagin ja Jetin sauvan voimalla, kolmista jousimiehistä, kaksista scouteista, yksistä tanssijoista, dryadeista ja tienvartijoista, sekä entistä. Perinteinen joka puolelle juokseva msu-häröpallo siis, jonka oli tarkoitus hidastaa vastustaja keskikenttään scouteilla ja kääryleellä, heikentää boksit ampumalla ja loitsuilla ja siivota jämät eliitti-lähitaistelijoilla. Teoria muuntui toimivaksi käytännöksi vaihtelevalla menestyksellä.

Peli I Pitched Battle Santerin Kaaoksen soturit.
Olimme käyttäneet Santerin kanssaa (joka ystävällisesi majoitti minut) turnausta edeltäneen illan hänen listansa rakentamiseen, kevyeen metailuun ja armeijan viimeisten yksiköiden maalaamiseen virvokkeita juoden, joten olimme molemmat perillä hyvin toistemme listojen jipoista ja ainakin minä kuoleman väsynyt. Vastaan asettui lista koostuen jalkasotureista, parista koirista, parista spawneista, kärrystä, jäteistä ja lohikäärylejäteistä, sekä ritareista. Sankariosastolta löytyi pikkumaagi, ratsastava aspiriinisankari kenraalina, sekä kaaoksen karmoittavalla kurpalla ratsastava iso maagi. Väsymyksestä johtuen minulla ei rehellisesti oikeastaan ole tarkkoja muistikuvia pelin kulusta, mutta hauskaa Santerin kanssa oli! Koetin life-magialla jumittaa ja läiskiä isoja yksiköitä keskikentällä ja pippuroida samalla nuolin jättejä ja lohikäärmejättejä. Pelin lopussa tapahtui jonkinlainen jättimäinen mutapaini keskikentällä kaaosritarien, kärryn ja spawnin, sekä tanssijoiden, puumiehen, dryadien, entin ja lohikäärmeen välillä. Onnistuin niistämään kaaoksen kenraalin, kärryn ja spwanin, mutta viimeisellä tasoittavalla haltiaherraltani meni pupu pöksyyn ja lohikäärme juoksi taistelusta. Olo oli sellainen, että asioita vähän ikään kuin vain tapahtui ja enemmän kohelsin kuin ohjasin armeijaani pelin läpi. Vaan pääasia että oli hauskaa! Lopputuloksena 13-7 voitto minulle.

Peli II Flank Attack Matiaksen örkit.
Vastaan asettuivat aivan huisin kauniit örkit varsin tasapainoisella ja örkkilistasta monitasoisesti ammentavalla listalla. Mukana oli örkkeä, mustia örkkejä, raakoja örkkejä ja possuisia örkkejä. Myös yöhiisiä, susiratsastajia, jättejä, kärry, sekä mahdikas Marauderin jättiläinen löytyivät listasta! Armeijassa oli vain yksi sotakone - katapultti ja armeijaa johtivat mustaörkki-herra, mukanaan possulla ratsastava sankari ja rullia kuskaava hiisishamaani. Päätin olla viekas ja en itse laittanut ketään armeijastani kiertämään vihollisen kylkeen, sillä en halunnut jakaa jo valmiiksi vähälukuisia joukkojani massaista örkkiarmeijaa vastaan. Örkit sen sijaan asettivat sivustaan odottamaan jättiläisen, jätit, sekä possupojat. Sain ensimmäisen vuoron ja onnistuin sen aikana laukaisemaan scouteilla fanaatikot, sekä loitsimaan pois katapultin. Tämän jälkeen ehdin nopeasti ampua sudet ja pääsin luomaan tilanteen, jossa oikeastaan mikään ei estänyt käärylettäni liihottamasta kekellä örkkilinjoja, aiheuttaen terroria ja puhkuen tulta hiisiin. Marssi-blokkaamalla ja loitsuilla onnistuin jumittamaan örkkien isot ja boksit keskikentälle ja valmistautumaan omalla puolellani rauhassa sivusta koukkaajien ilmestymiseen. Kun ne sitten saapuivat, sain tiukan väännön jälkeen rikottua possut ja ammuttua jättiläisen. Pelin lopussa örkit olivat menettäneet hiidet, nopeat tukiyksikkönsä ja sivusta koukkaajat, mutta isot boksit olivat kunnossa. Haltiat olivat onnistuneet suurimmaksi osaksi väistelemään örkkejä eivät olleet menettäneet paria haltiaa ja dryadia lukuun ottamatta joukkojaan. Lopputulos oli 17-3 voitto minulle. Erityiskiitos vielä Matiakselle poikkeuksellisen herrasmiesmäisestä ja letkeästä pelaamisesta!

Peli III Karin vampyyrikreivit
Ensimmäisen päivän viimeisellä kierroksella vastaan asettuivat Karin vampyyrit kokoonpanonaan yhdet sudet, yhdet isot lepakot, yhdet pienet lepakot, yhdet mustat ritarit, parit luuranko-boksit, pari kuolleistamanaajaa, sekä vampyyriherra kääryleellä. Voi koira, mietin. Sanoin vielä ennen peliä, että lohikäärmeiden kaksintaistelu on hulluutta ja siihen tanssiin en kyllä ryhtyisi. Shakespearemaisen draamankaaren varmuudella tiesin kyllä puhuvani itselleni palturia ja että juuri tasan näinhän siinä tulisi käymään. Ja kävikin. Kari pelasi taitavasti omaa lohikäärmettään ja onnistui väistelemään ampujiani, samalla lennellen pitkin linjojani hönkimässä tonttujeni niskaan. Sen sijaan, että olisin lähtenyt keräämään pisteitä magialla jumittamistani, jo valmiiksi hitaista luurankobokseista omalla kääryleelläni, lähdinkin neuroottiseen vampyyrijahtiin. Lopulta onnistuin jallittamaan vampyyrin käärmeineen taisteluun sotatanssijoiden kanssa, jotka tasapeli-tanssilla ostivat vuoron aikaa ja antoivat omalle lohikäärmeelleni mahdollisuuden päästä kiinni zombikääryleen takamukseen. Rear-charge lohikäärmeellä toiseen! Voimieni tunnossa tein tuon kohtalokkaan hölmön chargen, swiffasin kaikki lyönnit ja katselin, kun vampyyriherra pyyhki lattioita haltiakuninkaalla. Vuoroa myöhemmin lohikäärmeeni saa tarpeekseen epämiellyttäväksi muuttuneesta käärylepainista ja juoksee pöydältä. Lopputuloksena 0-20 häviö hyvää pelaajaa ja hienosti maalattua armeijaa vastaan!

Ensimmäisen päivän jälkeen fiilis oli nostalgisen hyvä. Tällaistahan tämä oli silloin teini-ikäisenäkin: Hyvien tyyppien kanssa tinasotilaiden siirtelyä hyvässä hengessä ja rennolla meiningillä. Tässä vaiheessa suuta kuivi sen verran, että jätimme Santerin kanssa illan pikamaalauskisan välistä ja suuntasimme Hämeenlinnan keskustaan nauttimaan virvokkeita. Jaksoihan sitä silloin ennenkin seuraavan päivän pelit vähillä yöunilla! Kylmä totuus valkeni seuraavana aamuna kolmen tunnin yöunien jälkeen. Toisen päivän ensimmäinen kierros alkoi kahdeksalta aamulla ja tiedossa oli noin kolmen kilometrin lenkki yöpaikasta pelipaikalle. Selvisimme paikalle ja totesin, että liskodisko on todellisuutta. Siinäkin mielessä että toisen päivän ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuivat:

Peli IV Capture Joonan liskomiehet
Skinkkejä. Niin loputtomasti skinkkejä. Tämä oli turnauksen ainoa armeija, jonka kohtaaminen vähän hirvitti, vaikka mielelläni sitä vastaan ottelinkin! Liskot pesivät tonttuni kaikilla osa-alueilla, joita listani yritti pelata. Skirmaavia skinkkejä oli (ehkä) enemmän, kuin armeijassani nappeja, saurusboksit olivat vähän liian kovia rikottavaksi ilman jousilla pehmittämistä - vaan kun skinkeistäkin pitäisi päästä eroon ja slanni taikoi kovemmin, kuin omat maagini. Valtikseni jäi siis haltiaherra kääryleellä, jota tällä kertaa päätin suojella tyhmiltä taisteluilta. Skenaariona oli sääntökirjan muunneltu capture, jossa myös sankarit ja morsot saattoivat hallita objektiivia. Lähdin tietoisesti ensimmäiseksi tuhoamaan skinkkilaumoja ja onnistuinkin siinä sen verran hyvin, että ajettuani pakosalle ja tuhottuani tarpeeksi skinkkejä, lohikäärmeen ei enää aivan kauheasti tarvinnut pelätä myrkkynuolia. Myös Amber Amulet osoitti arvonsa tässä pelissä. Se toi haltiaherralle pelin aikana takaisin kaksi haavaa, jotka skinkit olivat puikottaneet sisään! Sen sijaan liskojen magia oli liikaa tontuilleni. Dryadit savustuivat ensimmäisellä vuorolla tulipalloon ja missilet tuottivat muutenkin päänvaivaa. Loppupelistä jallittamaan slannin boksin taisteluun metsässä istuvan puumiehen kanssa. Päätin kokeilla eeppistä motitusta ja ajoin boksiin kiinni kaikista ilmansuunnista tonttuja. Saurusten 3+ haarniska oli kuitenkin liikaa, enkä onnistunut murtamaan yksikköä. Nelosvuoron tasoittavalla lohikäärmeeni istui kukkulalla naamakkain saurusboksin kanssa. Siihen ei oikein voinut jäädä kontestoimaan, joten päätin chargata heikennettyyn saurusboksiin objektiivilla istuvan takana. Tämä sitten fleeasi ja redirectoin salamanteriin, joka sekin juoksi. Luotin siihen, että onnistuisin sitten heittämään nopasta 2+ ja peli ei vielä loppuisi, vaan pääsisin takaisin objektiiville. Ykkönenhän sieltä sitten pyörähti ja peli päättyi. Tiukka vääntö ja hauskoja, että jännittäviä tilanteita sisältänyt peli päättyi 3-17 häviöön. Tässä oltiin Warhammerin ytimessä!

Peli V Willen vampyyrikreivit
Wille kuvasikin jo peliämme varsin hyvin jo ylempänä, joten pidän selitykseni lyhyempänä. Sain vastaani miellyttävän herrasmiehen pilotoiman vampyyriarmeijan jalkaisin kulkevalla vampyyri-leidillä, kolmella kuolleistamanaajalla, useammalla luuranko-boksilla, hautakaartilla, mustilla ritareilla, bansheella, susilla, isoilla lepakoilla... ja haamuilla! Kohtalo oli tuonut haltiaherran lohikäärmeineen tähän taisteluun. Nyt olisi mahtavalle mahtimiekalle töitä! Pääsin varsin pelin alussa viemään lohikäärmeen vampyyrien sivustaan, josta sain kuin sainkin toisella vuorolla charge-linjan ritareihin. Pääsin rullaamaan niiden yli ja tekemään uuden chargen luurankoihin ja kuolleistamanaajaan, samalla kun haltia-ampujat pippuroivat omiin linjoihini matkaavia bokseja. Totuuden nimissä on sanottava, että heitin noppaa kuin noppajumala ikään dispell-heitoissa. Ainakin kaksi kertaa dispellasin viimeisellä nopalla nelosen boundia tanssituskepistä tilanteissa, joissa epäonnistuminen olisi tarkoittanut varmaa takatuuppausta lohikäärmeeseeni. Ilman tansseja sain liikkua melko vapaasti hitaasti liikkuvien epäkuolleiden ympärillä. Vampyyrien suorittajaksi nousivatkin kovasti pelkäämäni eteeriset aaveet, jotka kävivät ajamassa pakosalle sekä scoutit että dryadit. Viimeisillä vuoroilla ehdin liihottamaan lohikäärmeelläni takaisin linjoihini kohtaamaan aaveet. Suorastaan cinemaattisessa taistelussa haltiaherra laskeutui dryadien ja haamujen väliin ja pelasti mahtimiekka viuhuen tytöt karmoittavilta aaveilta! Lopputulema pelissä oli 20-0 hyväkseni, mutta mitään kolaamista peli ei missään tapauksessa ollut, vaan molemmat puolet pääsivät kyllä pelaamaan ja kokeilemaan omia juttujaan. Hauska ja tapahtumarikas peli kruunasi hienosti turnausviikonlopun!

Lopputulema turnauksesta oli kolmas sija, paljon hyvää mieltä, mukavia uusia kohtaamisia ja pelejä, sekä palkinto, joka kuluikin mukavasti Sokos-hotellin terassilla sunnuntain auringonpaisteessa istuskellessa, junaa odotellessa. Mäntymannun metsähaltiat palaavat mielellään siis tulevaisuudessakin mittelemään Hämeenlinnaan. Mieluusti ottelen uudelleenkin kaikkien teidän kanssanne ja ehkä ensikerralla saamme taas uusiakin naamoja mukaan!

[Tu_Hammerer]

Nopea raportti peleistä:

Lähdin tosiaan vuoden tauon jälkeen ilman testipelejä liikenteeseen armeijalla, jolla en ole koskaan pelannut. Ja täytyy sanoa, että vampyyrit pelaavat tätä laitosta ihan eri säännöillä kuin useimmat muut.

Lista perustui ajatukseen, että kun ei marssia voi, on tanssittava. Kolme toisen tason kuolleistakutsujaa ja vampyyrilordi sekä Kirousten keppi pitäisivät kymmenellä nopalla ja nelosen lisätaialla taikavuorot kiireisinä. 31 luurangon yksikkö "suojaa" kenraalia ja pienemmät 12 ja 13 lurkki- ja zombiyksiköt vähäisempiä taikojia. Tusina jautakaartilaista ottaa suojiinsa neljännen sankarin. Sitten on mustia ratsastajia, vampyyrilepakoita, kymmenen sutta, kaksi aavelaumaa ja banshee. Kaikilla yksiköillä liput ja esitaistelijat, joihin niitä vain sai ja muusikkoja ei missään, sillä ulvova aave on sen verran primadonna. Tuomion lippu ja hautakumpujen sormus täydentävät armeijan, koska RH.n taikaesinelista on kreiveille niin tyly kolmella vaihtoedollaan. Ei rullia, vaan luotetaan kuuteen dispelnoppaan.

Ekassa pelissä vastassa örkit ja kuvitelen asioiden sujuvan hyvin, kun saan muutaman yksikön karkuun ja pois laudalta. Örkitkin saavat taottua ratsuväkeni heti alkuunsa. Onneton kaksintaistelu örkkien esitaistelijaa ja myöhemmin örkkien johtajaa vastaan kuitenkin surmaavat kenraalini viimeisellä vuorolla sellaisena hetkenä, kun kuolleistakutsujat eivät ole yksiköissään ja koko armeija haipuu kuin tuhka tuuleen. Viihdyttävä peli, joka toimi oppirahoina siihen, miten epäkuolleilla ei pidä pelata. Silti vastustajan vuorot ovat tässä pelissä kiinnostavampia kuin omat, sillä niillä ehtii ihailla kaukaa yhtenäistä mutta läheltä yksityiskohtaista ja aivan julmetun hienoa örkkiarmeijaa.

Massamurhasta masentumatta vastaan uudet örkit ja sivustahyökkäys. Ovelasti en laita ketään hyökkäämään sivustasta, sillä jo ensimmäisessä pelissä huomasin, että ilman kirouksien kepin sidottua loitsua ainoa liikkuva asia armeijassa tuntuivat olevan lepakot muiden lähinnä valuessa kohti vihollista taikaylivoimista huolimatta. Tässä pelissä He-man heittäytyy hyppimisen sijaan susieni päälle liiskaten kaikki. Onneksi ulvova myllärini saa huudettua jätin hengiltä ennen kuin se roikaisi koko sivustan matalaksi. Isoimmat yksikköni saavat niskalenkin örkkien vastaavista ja taikuuus lietsoo paniikkia pienempiin. Tasaiselta tuntuneen väännön lopuksi paniikki ja kasvava taikaylivoima moppaa suurimman osan örkkiarmijaa laidalta tuottaen selkeän voiton.

Kolmantena kaaoksen soturit. Nyt painaa jo väsymys ja skenaariona kummallinen meeting engagement, joka muuttuu pelinä vielä kummallisemmaksi, kun kaksi taistelevaa lähiarmeijaa päätyy pitkien pursuit-heittojen seurauksena pitkin pöydän kaikkia reunoja. Alkuun kumpikin puoli ottaa varoen eikä tahdo päästää toista rynnäköimään. Sitten mennään ja kaaoksen ratsuväki pyyhkii omallani nurmikkoa samalla kun aavekaartini ajavaa kaaoksen koiria takaa pitkin pöydän toista laitaa. Hetken näyttää siltä, että kaaos vie massamurhalla, mutta susiyksikkö onnistuu epätoivoisella sivuhyökkäyksellä kaaosritareiden kylkeen murtamaan nämä paniikilla samalla kun ritarit olivat listimässä toista luurankorykmenttiä. Hirveä epäoni saa kaaoskomentajan epäonnistumaan joukkojensa kokoamisessa ja saan tanssitettua vampyyrilepakot syömään 1+ peltipurkeihin puetut ritarit. Kaaoksen sioa pahaa noitaa en silti saa koko pelissä nirhattua, vaan tämä jumittaa Khimeirallaan ison yksikkönä sivussa listien luurankoja joita manaan tilalle lisää. Kaaos ottaa pienen ja täysin ansaitun voiton.

Neljäntenä capture ja empire, joka osoittautuu vielä edellistäkin viihdyttävämmäksi peliksi. Kaikki kirmaavat kohti kohdekukkulaa ja tällä kertaa saan nyhdettyä dispellit pois ennen kuin taikakeppi heiluu ja tällä kertaa Helsingin tanssi toimii paremmin kuin koskaan. Empiren sotakoneista mortar hajoaa ensimmäiseen laukaukseen ja vampyyrilepakot ylisuoriutuvat tuhoamalla kanuunan vuorolla yksi, helblasterin vuorolla kaksi ja toisen kanuunan vuorolla kolme ja vielä handgunnerit vuorolla neljä. Joukkojen sijoittelussa ei ollut mitään vikaa, mutta tanssi vie ja taksi tuo. Keskuskukkulalla Empire puolestaan puolustaa objektia hullun lailla ja toki joukko flagellanteja näyttää esimerkkiä. Tasaisesti kumpikin puoli menettää väkeä kenraalien haketessa vastustajiensa jalkaväkeä ja pienempien unittien liittyessä sivustoihin. Keisarikunta pelastaa kaiken loistavalla toivoa tuovalla loitsulla, mutta lopulta nelosvuorolla saan keihäsboksin murrettua ja kukistettua ja paniikkia ottavat miekkamiehet juoksevat tuliseinään, jonka Empire oli jättänyt poistamatta, koska se suojeli tuossa vaiheessa joukkojen sivustaa. Oma kenraalini kävi jo muutaman iskun päässä kuolemasta, mikä olisi kääntänyt pelin keisarikunnalla täysin, mutta peli loppui vampyyrien kannalta juuri vahvimmassa mahdollisessa tialnteessa kun ihmiset eivät ehtineet heittämään rally-heittojaan vuoroni jälkeen. Massacre.

Viimeisenä metsähaltiat, joilla olen itse pelannut niin pitkään, että uskoin tuntevani niidne kaikki kikat. Se ei aittanut mitään, vaan sorruin juuri niihin virheisiin, mitä piti välttää. Kun vastassa on lähinnä ampuvia joukkoja ja lohikäärme, jäin nuolisateeseen tekemään lohikäärmeelle ansaa saadakseni sen juuttumaan riviboksiin. Näin lopulta tapahtuikin, mutta tuossa vaiheessa lohikäärme oli syönyt mustat ratsastajat ja halpisyksikö. Metsähaltioiden äärimmäisen taitava dispelnoppien käyttö esti kuitenkin lopulta kaikki tanssiritykset ja ansa ei lauennut. Tuloksena joukkoni jäivät liian kauas haltioiden päävoimisa saadakseen niitä kiinni muulla kuin magialla ja haltiajat napsivat kaiken pois kentältä lukuunottamatta johtajaa isoimmassa boksissa ja kahta hyvin hämmentynyttä hautakaartilaista, jotka hiipivät lopulta kentän ainoaan metsään piileskeleämään metsähaltioita homeista lippuaan roudaten. Massamurha metsähaltioille. Vastustaja pelasi kurinalaisesti ja hyvin ja minä vielä vähän avustin muutamalla tyhmällä virheellä (banshee otti rynnäkön ennen kuin tajusin, että eihän se voi huutaa lähitaistelussa ja hyökkäyksiä on yksi.)

Iso kiitos järjestäjille ja Morandille vielä näistä kuvista, joista välittyy paljon pelien tiimellyksestä. Kutoslaitos palautui mieliin hyvin ja nyt tuntuu, että sillä varmaan osaisi taas pelata. Kaikkine hölmöyksineen se tuntui silti jotenkin lutuisemmalta ja mukavammalta kuin pelinä paremmin mietitty seiska.

Juu.. Toi Empire peli oli kyl hupaisa ja kiitos figusta kun vikaksi jäin xD

[Aarresaari]

Kannanpa korkeni kekkoon:

Lähdin pelaamaan jalkaväkipohjaisilla örkeilläni, kuten ehdin jo pitkin kevättä uhota. Kokeilin eri sankarivaihtoehtoja, mutta niin kovin medium-magiaan pettyneenä päädyin lopulta kolmeen mättäjään ja rullakuskiin. Varsinaisina joukkoina mulla oli yöhisiiä, perusörkkejä, maraudereja (savage örkkeinä), kahdet susipojat, mustat örkit, possupojat, possuvaunu, katapultti, ogret ja jättiläinen. Testipelien perusteella tätä oli ollut vähän vaikea hallita faban suht tarkassa yksilöskaalassa, mutta teeman puolesta tykkäsin juuri tästä. Ammuntaa oli ihan liian vähän ja sain kärsiä syytä varmaan joka pelissä. Vaan mitään en kadu.

Ekat kaksi peliäni tulikin tuotua julki Villen ja Sebastianin toimesta, joten enpä rupea niihin mittään lisäilemään. Kumpainenkin vastustaja osoitti ennen kaikkea rautaista scene-kokemusta suhtautumalla rennosti ja kaiken nähneellä asenteella noppien päätöksiin. :) Kiitos siitä! Villelle virneen kanssa valittelinkin saamaani alkuvoittoa, kun kokemukseni perusteella turnauksissa kannattaisi alkuun kärsiä se tappio ja saada sitten vastaansa sensuuntaisia kohtalotovereita. Alun menestys tuo paitsi vaikeampia vastuksia, myös pienen kiusauksen suhtautua hommaan liika vakavasti. Ensimmäinen näistä uhkakuvista toteutui heti, kun Sebastian haki haltioilla täysin oikeutetun 17-3 voiton flank attackissa, jonka säännöt olin vieläpä lukenut epäkohteliaan leväperäisesti. Sisäinen pehmoni oli lopputuloksesta aika tyytyväinen, sillä aina se vähän riipaisee nähdä temaattista puolustussotaa käyvien kansojen häviävän jotain. c:

Kolmas peli oli skenusuosikkini, meeting encagement. Siinä sai omaa kivaa jo ennen peliä kun pääsi miettimään missä järjestyksessä armeijani todennäköisesti maanteitä taittaisi. Joonan armeija oli aivan ihanan uskollinen liskomiesten tarinan mukaiselle kuvaukselle: oli monta saurusblokkia alipäälliköillä, skinkkiparvia, erilaisia viidakon apureita ja tietenkin Slanni. Tätä armeijaa vastaan häviö olisi vain kumarrus Rooman legioonien menestykselle. Deployment ja ensimmäiset vuorot etenivät aika hitaasti ja suurin osa tapahtumista oli skirmish-henkistä vääntöä ei-kenenkään-maan hallinnasta. Sitten kutosedikan kyseenalaiset paniikkisäännöt vaihtoivat aika korkealle vaihteelle ja Joonan oikea siipi käytännössä siirtyi keskelle lukemattomien toisistaan johtuvien paniikkiheittojen seurauksena. Omassa oikeassani leväperäinen ja vailla mittaamista tehty vetäytyminen johti siihen että possupoikani jäivät tasan 12 tuuman päähän kroxigoreista ja saivat köniinsä. Keskikentällä päästiin lopulta mittelemään, mutta mitään olennaista ei menetetty. Peli loppui ajan puutteeseen 4. vuorolla, jolloin Joonan voidaan sanoa olleen hieman enemmän voitolla. Sieltä täältä irronneet pisteet livahtivat juuri yli minor-voiton alarajan.

Illalla oli veikeä pikamaaluskisa ja huomasin etten tiedä pikamaalaamisesta yhtään mittään. Kilpailijoilla oli ihan huippu yhteisasenne ja mielestäni kaikki tuotokset näyttivät ihan yhtä taiteellisen kokeellisilta. :) Yöllä mietiskelin valvomisen ja naukkailun vaihtoehtoa, mutta sekä kauppojen että baarien etäisyyden vuoksi menin ihan fiksusti vaan nukkumaan.

Aamulla oli sen vuoksi aika kiva olo ja vastassa neljännen pelin capture-skenaario sekä tapahtuman toinen barbaariarmeija. Jonilla oli paljon enemmän goblineja ja siten massaa jota kukkulalle syökseä. Itselläni oli toisaalta selvästi vähemmän animosity-yksikköjä, eikä yhtään tyhmyröijää. Jättiläilen tavoitteli Forge Worldin mittoja ja oli siten uhkaavasti suurempi kuin omani. Mielestäni pelasin deploymentin ja ekat pari vuoroani aika hyvin ja sain susipoikien sekä Jonin animosity-patteriston avulla vastustajan pysymään pääasiassa omalla depollaan. Jonin jättiläinen pursuittasi omaani juuri sellaisella etäisyydellä, että olin itse sekä kenraalin että BSB:n kantamalla, mutta Joni ei. Lopputuloksena pienempi taivastitaani karjui suuremman matkoihinsa ja juoksi tämän kiinni. Puolivälissä tein muutamia kriittisiä virheitä ja Joni sai massansa tosi hyvin haltuun ja pelasi erityisesti fanaattikonsa loistavasti ja peli näytti olevan paketoitu joka siivessä. Skenaario ei kuitenkaan suostunut loppumaan, joten sain koko ajan lisää laina-aikaa kiriä asemaani takaisin. Lopulta peli päättyi kukkulalla käytyyn multicombattiin, jossa sitkeästi kestäneet mustat örkit saivat jättiläisen tuekseen ja juoksivat kiinni suurimman osan Jonin pisteistä. Kaikeksi yllätykseksi tappio kääntyi voitoksi, juuri ja juuri alle massacren rajan.

Vikassa pelissä kohtasin jo tuttavaksi ehättäneen Karin vampyyriarmeijan, joka oli lopulta koko tapahtuman voittaja ja mielestäni myös maalauspisteiden ykkönen. Tää oli hyvin arvokas päätös meidän kesän trilogialle, jossa oltiin kumpikin otettu toisistamme yksi lämmittelyvoitto. Voittamalla kolmannen mittelön massacrella olisin yltänyt samoihin loppupisteisiin ja jakanut ykkössijan, mutta jo armeijalistoja vertaillessa oli mielestäni aika selvää ettei niin tulisi tapahtumaan. Karilla oli komean näköinen zombie-lohikäärme ja sekä pieniä että suuria vampyyrilepakkoja, joten en tulisi ikinä saamaan blokkejani sellaisiin asemiin joilla repisin murskavoiton. Yhden vuoron ajan ehdin edetä oikeastaan kaikella mahdollisella, mutta sitten lohikäärmeen terrorista aiheutui niin suuri ketjureaktio että menetin parissa vuorossa käytännössä ihan kaiken muun paitsi jättiläisen, ogret ja possuvaunun. Hurmeisten haaveideni vuoksi halusin pelata läpi vielä sen ainoan combatin jossa saatoin saada alas yksikön luurankoja ja sitten käteltiin. :) Kari voitti pelaamalla ihan oikein ja vieläpä aika huonolla noppatuurilla. Paniikki vaan on niin armoton ilmiö kun se lähtee kunnolla käyntiin. Lopputuloksena sain nolla pistettä ja menetin juuri ja juuri otteeni kolmannesta sijasta. Siihen päättyi pelien osalta turnaus ja meille jäi hyvin aikaa analysoida kutosedikan mäkiä ja laaksoja ja kierrellä katselemassa vikoja peliä. Lopuksi jaettiin palkinnot ja sitten saatiin toiselta Villeistä (eikö niin?) kesäinen autokyyti asemalle. Porukka hajaantui ja jäi odottamaan seuraavaa kohtaamista Hämeenlinnassa.

Ravening Hordesista mulla ei ole vielä yhtään mittään pahaa sanottavaa. Tahdon pelata sillä vielä monta kertaa eri armeijoilla. Kutosedikkaa en kuitenkaan voi sanoa rakastavani tapahtumapelinä. Siinä on ihan liian paljon hämäryyttä jotta se toimisi sujuvasti, varsinkin kun eri pelien välissä saattoi nousta ihan uusi tulkinta jo aiemmin puidusta säännöstä. Ensisijaisesti kammoan kuitenkin sen psykologiaosiota. Siinä on vaan ihan liian paljon testejä aiheuttavia asioita, varsinkin kun yksi mokattu heitto saattaa aiheuttaa seuraavalla vuorolla muulle armeijalle kaksi uutta, pahimmillaan paljon enemmänkin. 2d6-pohjaisessa moraalimekaniikassa jopa haltiatason leadershipillä on jo aika todennäköistä mokata ainakin kerran kun testejä vaan riittää ja se pienimmilläänkin se aiheuttaa merkittävän loven rintamaan kun valmiiksi kömpelöt blokit menettävät vuoron tai kaksi kääntymällä kahdesti ympäri. Paniikkifiaskoja sain ihmetellä melkein joka pelissä, örkkejä ja liskoja vastaan molemmin puolin. Paikan päällä sanoinkin että psykologiaosio tuntuu rakentuneen hyvistä ja realistisista ideoista toistensa päälle ilman että niitä on muistettu testata kunnolla yhdessä, varsinkin kun niistä kärsii ensisijaisesti jo muutoinkin alisteinen jalkaväki. Lopputulos on musta ihan liian raskas mekaniikalle jossa monen armeijan suurin mahdollinen leadership mokaa tuloksella 1/6. Viisiä peliä lyhyessä ajassa pelattuani homma alkoi jo toistaa itseään. Itse kannatan tässä suhteessa siirtymistä seiskaedikkaan ja hieman hellemmän paniikin maailmaan, tai sitten vaan -1 to panic test rolls -boonusten jakamiseen esimerkiksi yli puolissa vahvuuksissa oleville yksiköille. Seiskaedikka on näistä vaihtoehdoista parempi, sillä se olisi monin muinkin puolin selkeämpi laitos. Tietysti Ravening Hordesin kanssa. Eihän niitä kutosedikan hienoja taidekuvia kuitenkaan ehdi katsella kuin kotona. :)

[edi:] Kiitos kaikille runsaasta maalauspalautteesta! Tää on mun ensimmäinen kunnianhimolla maalattu armeijani ja tänkin kohdalla on saanut välillä tinkiä standardeistaan. Mutta näillä tiedoilla ja taidoilla aion palata taas vanhempien projektien pariin oppimaan lisää.

[Laava]

Jospa minäkin muutaman sanan tähän kirjoitan.

Tämä turnaus herätti mielenkiinnon heti talvella ketjun foorumille ilmestyessä - eritoten, kun puheissa alkoi olla RH-listat kutosen sääntöpaketilla. Tällöin oli ideana maalailla kevään aikana valmiiksi WE-lista, josta löytyisi keppihaltioita ja muuta, jota väki ei osaisi odottaa salohaltialistalta. Maalausaika jäi kuitenkin keväällä olettamaani pienemmäksi työkiireiden vuoksi, joten koko turnaus alkoi jäädä taka-alalle. Kesän alkuun tuli kuitenkin sovittua Matiaksen kanssa pari testipeliä, joihin kaivoin vanhan VC-listan rungon naftaliinista, lisättynä viime vuosina maalatuilla käänteiskuolleilla. Mukavalta se tuntui faba pitkästä aikaa kutosellakin - en ole kutosedikan päätyttyä pelannut kuin kolmosta ja vitosta, ehkä yhden pelin seiskaa joskus muinoin. Tästä huolimatta en ollut ollenkaan varma, että haluaisinko siltikään lähteä turnaukseen, pelaamaan koko viikonlopuksi. Olin jo jättämässä väliin koko tapahtumaa, kunnes pari päivää ennen turnausta törmäsin iltakävelyllä Matiakseen, joka onnistui vakuuttelemaan lähdön puolelle. Ajattelin, että kaipa sitä voisi sitten koittaa, mutta vain jos saan rakennettua listan juuri maalatun zombiloharin ympärille. Listasin maalatut figut tuoreusjärjestyksessä ja laskin pisteet - kyllä tästä armeija saadaan, mutta loharin lisääminen vaati testipeleihin nähden spirit hostien ja black coachin tiputtamista. Vapaana oli nyt kuitenkin toinen rare slot, johon saisi joko toisen bansheen tai isoja lepakoita. Kaksi samaa valintaa rareen olisi kuitenkin juustoilua, joten se ei käynyt kysymykseen. Ongelmana vain oli, ettei minulla ollut maalattuna lepakoita. Pari päivää kuitenkin aikaa, joten nopeasti laatikosta esiin kolme carrionia ja maalauspöydälle. Jos saisin nämä valmiiksi, niin sitten lähden turnaukseen. Lopulta perjantai-iltana noin keskiyöllä suhaisin lakat carrionien päälle. Aamulla figut laukkuun ja kohti juna-asemaa. Edessä olisi ensimmäinen turnaus noin viiteentoista vuoteen ja enemmän pelejä kuin olen pelannut yhteensä viimeiseen kahteen vuoteen...

Lista oli tosiaan rakennettu maalattujen figujen perusteella, joten kärkeen vampyyrilordi käärmeellä, peitsi tanassa ja 4+ ward save taskussa. Yli 600 pisteen paketti, jonka kuollessa koko armeija haihtuisi savuna ilmaan. Kaveriksi kaksi kakkostason nekroa, kummallekin rulla kainaloon. Hieman ankeaa ottaa kaksi velhoa vampyyrin lisäksi, mutta jos Van Halen ei soi, ei liiku armeijakaan mihinkään. Humppakepin jätin kuitenkin kotiin, sillä eihän se aikoinaankaan koskaan mennyt läpi - ja jos meni, niin hajosi ekan käyttökerran jälkeen. Taikaa saisi kuitenkin heittää uusiksi kunnes se menee läpi, tähän riittäkööt kahdeksan noppaa ja 3+:lla onnistuminen. Coreen löytyi kaksi 20-päkkiä lurkkeja, toinen boksi peltipurkkeihin puettuna täys-commandilla ja toinen munasillaan lipun kanssa, koska tällaiset figut nyt sattui olemaan maalissa. Täydentämään kolme bat swarmia. Testipeleissä näitä oli vain kaksi, mikä tuntui vähän turhan pieneltä yksiköltä. Spirit hosteista luopuminen kuitenkin mahdollisti näiden lisäämisen kolmeen. Näiden funktio listassa on jumittaa vastustajan yksiköitä, joko estäen niiden pääsyn kriittisiin paikkoihin tai lukiten odottamaan täydennysjoukkoja kylkeen tai hanuriin. Speciaaliin tuli kahdeksan ratsulurkkia ja 12 hurttaa. RH:ssa hurttien minimimäärä yksikössä on kymmenen, joten aikoinaan kutosessa pelaamieni monen pienen koiralauman sijaan nyt pelattiinkin yhtä isoa. Rareen yksi banshee ja kolme lentävää kalkkunaa.

Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Villen empire. Pari tykkiä ja hellblaster tarkoittivat, että nyt on suuri riski vampyyrin saada isota kuulasta nekkuun ja silloin koko peli on kättelyä vaille valmis. Sain kuitenkin valita puolen, joten annoin empirelle laidan jossa oli vain yksi iso kukkula toivoen tykkipatteriston asettuvan sinne, tarkoituksena laittaa lohari juuri päinvastaiseen reunaan. Ja näinhän siinä kävikin. Sain vielä ensimmäisen vuoron, jolloin lohari lensi metsän taakse piiloon, sudet sijoittautuivat asemiin jyrätäkseen hellblasterin ja kalkkunat hakivat rynnäkköpaikan kohti tykkikukkulaa. Empiren ensimmäisellä vuorolla sitten odotin, että mitä kaikkea tykistö ehtii rikkoa. Mortar osuu juuri keskelle lurkkiboksia (tosin hetken päästä huomaamme, että osuminen on helpompaa, kun heittää kahta scatteria eikä yhtään artillery dicea :) ) tappaen kuitenkin vain yhden lurkin. Ensimmäinen kanuuna misfirettää eikä tulisi ampumaan ensi vuorollakaan. Toinen arvaa täydellisesti horseman-boksin etureunaan, mutta ritari ottaakin kuulasta kopin eikä pomppua synnykään. Vain yksi raato! Toisella vuorollani lepakot tuhoavat mortarin ja ympärillä alkaa paniikki levitä. Sudet syövät hellblasterin ja overrunilla lukitesevat handgunnerit ja miekkamiehet paikoilleen painiin. Lohari liihottaa linjojen taakse aiheuttamaan terroria ja hönkimään lieskoja. Tästä ihmispolot alkavat pikku hiljaa murtua. Pelaamme kuitenkin täydet kuusi vuoroa loppuun asti ja keisarillisia joukkoja jäi pöydälle kolmen archerin verran.

Toiselle kierrokselle vastuun tuli Joonan liskomiehet. Pahin match up listalleni, sillä kylmäveriset liskot eivät niin vain säikähdä ja hw&shield-saurusbokseja en saisi kovin helposti rikottua. Oletin ottavani tässä matsissa pataan, tarkoituksena vain minimoida annettavat pisteet. Skenaariona oli flank attack hieman pienemmällä depo-alueella, mutta, kuten vastustajanikin, päätin jättää reservit tyhjiksi ja ottaa kaiken heti kentälle, kun kerran pieneenkin boksiin mahtuivat. Strategiaksi muodostui miljoonan skriinaavan skinkin harventaminen susilla, magialla ja bansheella samalla kun lohari haki kroxigoreista pehmeää kohtaa päästäkseen läpi linjojen ja lurkit lähinnä jarruttelivat etsien paikkaansa. Roskakorien jahdissa lordin aika menikin, tämä kun ei millään saanut juostua näitä kiinni, vaan joutui haastamaan pariin otteeseen. Keskikentällä swarmit jumittivat saurusblokkeja samalla kun slanni lähestyi toisesta reunasta. Lopulta päätän ottaa chargen hieman harvennettuun slann-yksikköön lurkkiboksilla, sillä minulla oli enemmän rivejä ja unit strength. Menetettävää ei juuri olisi, sillä peliaika oli vähissä ja hävitessäänkin boksi kestäisi pari rundia antamatta pisteitä. Jos taasen tekisin chargella reiän tai pari voisin voittaa ja koko yksikkö autobreakkaisi. En kuitenkaan osunut yhdelläkään lyönnillä - mutta eivät osuneet liskotkaan! Tämä tarkoitti, että voitin taistelun yhdellä, eli autobreak! Kankeat luurangot eivät kuitenkaan saaneet liukkaita liskoja kiinni, mutta nappasivat sentään slannin BSB:n talteen. Liskot onnistuivat kuitenkin keräämään itsensä, mutta saaliiksi jäänyt lippu riitti tuomaan pelistä tasurin - tämä meni paljon paremmin kuin odotin!

Kolmannella kierroksella vastaan asettuivat Sebastianin haltiat. Tästä löytyykin kuvausta jo aiemmasta postauksesta. Sebastian sai ensimmäisen vuoron, joten haltiakäärme pääsisi ensin hakemaan asemaa, jonka ympäri joutuisin pelaamaan. Käärme hakikin paikan rivieni kyljestä. Tälle en kuitenkaan oikein mitään voinut, joten päätin lähteä omalla käärmeellä hakemaan korvauksia haltioiden kyljestä. Metsäkäärme ei kuitenkaan lähtenytkään silpomaan ratsujoukkojani, vaan säntäsi zombikäärmeen perään. Haltiat kuitenkin samalla järjestivät rivinsä uusiksi jättämättä aukkoja joista pääsisin läpi. Charge tarkoittaisi, että käärmeeni saisi toisen moisen peräpäähänsä. Siispä liihotellen linjojen taakse ja hönkimään. Päädyin kuitenkin lopulta liian lähellä wardancereita, jotka pääsevät laulamaan käärmeen uneen. Loordi on siis lukittuna closikseen perä paljaana haltiakäärmeelle. Tässä vaiheessa olen jo valmis keräämään figut takasin laukkuun, mutta ihme ja kumma! Haltia ei saakaan oikein mitään aikaan ja pääsen lyömään takaisin. Haltiakenraali tippuu tähän ja häviän combatin vain kahdella. Pari haavaa sisään, ei tunnu missään. Tästä peli sitten kääntyikin ja tulokseksi päivän toinen massacre. Nopean pelin ansiosta päätän kiitää aikaisempaan junaan ja kotia kohti jättäen pikamaalauskisan väliin. Tähän olisi kyllä ollut mukava osallistua, olivat mukavia kisoja silloin joskus milleniumin tienoilla kun lähiputiikissa moisia järjestettiin. Mutta oman sängyn houkutus oli liian suuri.

Sunnuntaiaamuna vastaan tuli vuorostaan Santerin kaaos ja skenaariona kukkulan kuningas. Kaaosritarien pahin vastustaja on banshee, joka keräsikin niskaansa kaikki heavens-magian salamat heti ensimmäisellä vuorolla. Päätän käyttää kaikki noppani ja rullani tämän suojelemiseen, ihan vain että banshee toimisi ukkosenjohdattimena myös vuorolla kaksi. Ja silloin banshee haihtuukin savuna ilmaan. Samaan aikaan dragon ogret ovat rynnänneet kukkulan päälle ja pääsen ottamaan lepakkoswarmeilla chargen niiden kylkeen lukiten ogret closikseen ja turvaten oman keskustan. Samaan aikaan lohari ja ratsuväki hakevat paikkoja päästä iskemään kaaoskenraalin johtamaan ritariryhmään. Lopulta lohikäärme pääseekin ottamaan rynnäkön ritarien kylkeen, mutta nämä epäonnistuvat terror-testissä ja jäävät jalkoihin. Nyt ritarit suuntaavatkin kukkulalle vapauttaen sen dragon ogrejen ikeestä. Nämä jäävät vartioimaan kukkulaa samalla kun loordi jatkoi pöydän siivoamista, tuloksena massacre.

Viimeisellä kierroksella vastaan asettuikin jo tuttu vastustaja, Matias, joka ehtikin jo raportoida kaiken oleellisen.

Viisi kierrosta Warhammeria mukavia pelaajia vastaan, olihan se kivaa pitkästä aikaa. Kiitos tästä järjestäjille ja kaikille paikalle olleille. Kai sitä voisi joskus toistekin taas turnaukseen lähteä, jos sattuu sopiva sääntöpaketti vastaan.