kerberos kirjoitti: Myönnän että itse en ole koskaan JP joukkoja käyttänyt koska omat armeijani eivät niitä saa. Tästä syystä en rupea spekuloimaan yksittäisten listojen mahdollisilla toimii/ei toimi jutuilla. Muistaakseni Tube kuitenkin voitti grand tournamentin JP armeijalla ennen rush aikakautta. Häneltä voinee kysyä lisää tästä asiasta. Epäilen kuitenkin, ettei ampuminen vieras käsite silloinkaan.
Tube on voittanut kahdesti GT:n, jälkimmäisellä kerralla mukana oli full shooty-smurf lista. Tuben Raptor legioonan (BA/JP) olen nähnyt myös kentällä toiminnassa (mm. Conklaavi - 02).
Mikäli lähtee samankonseptisella JP armeijalla nykyään liikenteeseen GT:n (mitä ei ilmeisesti tule tapahtumaan) tulisivat voitot tuolloin loppupuolelle turnajaisia (swissin toimiessa jo) sen ansiosta että olet tehnyt taktista aivotyötä huomattavasti enemmän kuin vastuksesi. Armeijasi tehokkuuden osalta tulisit olemaan altavastaajana nykyisiä parempia ottelurautoja vastaan.
kerberos kirjoitti: En missään vaiheessa ole esittänytkään että rushin heikentäminen tulisi tehdä siitä syystä että se on liian kova. Heikentämis tarve johtuu pikemminkin siitä, että se on yksipuolinen ja mielestäni hölmö tapa pelata peliä.
Ok, mielipiteistä on turha keskustella. Olen itse suhtautunut tähän keskusteluun sillä ajatuksella että kummaltakin laidalta on oltava oikeus tasapuoliseen armeijaan tehon osalta top-end turnajaispelaamisessa, sekä shootystä että assaultista.
Oma toive siitä että toimivan armeijan tulisi sisältää sekä shootaa että closaria sopivassa suhteessa toimiakseen voi olla turha unelma. Nykyiset pelimekanismit eivät sitä suuremmin erityisesti tue.
Kuitenkin se että leikataan vain toiselta päältä (assault) oikeus toimivaan tasapuoliseen vastukseen toiselle päälle (shoota) on huonompi vaihtoehto kuin se että elettäisiin nykyisessä tilanteessa. Nykyinen tilanne ei ole lähellä balanssia, mutta se on parempi kuin muutoksen jälkeinen tilanne olisi.
kerberos kirjoitti:Tehokkaimman troop squadin optimoiminen ja monistaminen, sekä halvan heavy supportin käyttäminen lähinnä screeninä ei mielestäni mitenkään edistä pelin monipuolisuutta.
96 - kopiot razorilla missä on las+plasma toimii ihan samalla tavalla shootan puolella. Hvy support kopiot ovat melko tarkkaan nykyään mariineilla: 2 whirla + anni tai 2 anni + whirla shootassa.
Ongelma on sama molemmalla puolella, monipuolisuutta tämä ei mitenkään edistä. Olen tuosta samaa mieltä.
kerberos kirjoitti: Joko shooty tai rush- tilanteen korjaaminen on mielestäni luontevinta aloittaa yksipuolisemmasta vaihtoehdosta eli rhino+powerfist armeijoista.
Otetaan samaa pakettiin aloite upo sekä shoota että rush puolelta. 96 & blood claw packit samassa setissa etc...
Shootan rajoittamista ei ole näköpiirissä, nyt lyödään vain toista puolta ja sitten vaaka kellahtaa shootan puolelle. Kohta on enää arvioitavana onko mobile shoota, footslogga shoota tai mekanisoitu stationäärinen shoota paras päivän pikki. Puolet mietinnästä katosi
Lammikosta voi hypätä suohon tietoisesti, mutta sitten on suossa loppupeleissä

Harmi vain että on pakko vetää kaverit mukaan tuossa hypyssä.
kerberos kirjoitti: Mikäli niistä ei kokonaista toimivaa armeijaa enää kukaan saisikaan tehtyä, saattaa niille silti olla iso rooli monissa armeijoissa. Tulevaisuuden assault armeija saattaa sisältää esimerkiksi enemmän tulitukea + JP:t. Tämä on mielestäni parempi vaihtoehto kun nykytilanteen paljon transportteja + screenejä näille heavy osastosta.
Tulituen ottamisesta olen samaa mieltä se kannattaa varsin vahvasti. Kuitenkaan tulituki ei 40k:ssa pysty kunnolla pinnaan vastuksen trooppeja kuten oikeassa elämässä. Lopputulos on tuossa se että hyppäät kuolemaan kallilla JP joukoissa. Vastus kuittaa nopeasti pisteet niistä plasman rangelta.
Kirjoitan seuraavaan postiin pari esimerkki listaa mainitsemastasi tilanteesta. Tulituki + assault vs full shoota.
kerberos kirjoitti: On tietenkin täysin mahdollista että täysveristen assault armeijoiden päivät ovat ohi, toistaiseksi. Vaihtoehdoiksi jäävät tämän jälkeen armeijat haitarilta ei yhtään assault kamaa - paljon assault kamaa. Mikäli yhden yksipuolisen armeija tyypin (rush) tekeminen estetään, eikö tämä ole askel haluamasi tasapainon suuntaa?
Arvelen että tuli typo yllä kohtaan ' ei yhtään assault kamaa - paljon assault kamaa. '?
Haluaisin itse nähdä että 40k:ssa olisi pakko ottaa tasapuolisesti sekä shootaa että closaria jotta armeija saisi toimivuuden edellytykset itseensä. Tämä muutos on kuitenkin leikkaamassa vain toimivan pelimuodon puolen pois ja kääntää vaa'an täysin shootan eduksi. Peli on muutoksen jälkeen köyhempi kuin aiemmin ja täysimittainen painottaminen ääripäähän on muodostunut kannattavammaksi.
Olen täysin tätä vastaan.
Mikäli muutoksessa verrattaisiin tasapuolisesti sekä assaultin että shootan pahimpien virheiden rajoittamista, olisin sen kannalla, niin kauan kun muutokset kohdistuvat tasapuolisesti sekä kumpaakin puoleen. Kuitenkin muutokset mitkä ovat horisontissa ja hieman sen takana eivät sisällä rajoituksia shootaan.
kerberos kirjoitti: En kuitenkaan missään nimessä usko että assault joukkojen käyttö loppuu väittämälläsi tavalla kokonaan.
Aika näyttää tuon, toivon että olen väärässä asian osalta.
Näen kuitenkin tasaista tahtia _hyvin_ paljon top end listoja turnajaispelaamisesta ja niiden osalta näyttää hieman surulliselta.
kerberos kirjoitti: Assault joukoilla on muitakin tehtäviä kuin rush -aikana tutuksi tullut "suorinta reittiä kimppuun". Assault joukoilla voi esim. luoda vastustajalle painetta, pakottaa tätä liikuttamaan joukkojaan vähentäen näiden tulitusta, suojella objektivejä/quartereita vihollisen lähentely yrityksiltä jne..
JP joukot ovat pois omasta tulivoimasta, niiden hinta on hyvin korkea, JP joukot ovat hyvin allergisia vihulaisen tulelle, vastus pystyy usein muodostamaan järkevän deploymentin kautta niille toimivuuden nullifioinnin, vastus voi uhrata helposti 96 shoota joukon 200 pojon JP kuolemaa vastaan (houkuttelee sen esiin), joukkojen määrä on liian vähäinen, suojat eivät toimi mobile shootaa vastaan etc...
Eli on sekä hyviä että huonoja puolia kuten kaikissa asioissa. Kuitenkin jos huonot puolet painavat enemmän, ei käyttö kannata.
kerberos kirjoitti: Assault armeijoiden pelaajat saattavat myös joutua muuttamaan tyyliään.
Olen samaa mieltä, edessä on refitti assault joukoille. Miekan voi säästää paraatiin
kerberos kirjoitti: (JP joukot) on hyvin vaikea ennustaa mitä uutta parhaat pelaajat niille keksivät mikäli ne tulevat uudestaan käyttökelpoisiksi.
Tästä olin juuri erittäin kiinnostunut, olen nähnyt hyvin paljon hyvien pelaajien listoja ja seurannut peliä aktiivisesti pitkän aikaa. Kuitenkin JP:t jäivät 2nd editionin ajan jälkeen pois niiden kalliin hinnan sekä haavoittuvaisuuden vuoksi. Näiden seikkojen vuoksi turvauduttiin toimivampaan purkkioptioon. Jos purkki poistuu on jäljellä kaksi optiota jotka eivät toimi.
Epäilen että toimivuuden osalta seraphimit (halpa hinta) ja BA-DC maxaus antanevat parhaan tuloksen. Kuitenkin arvelen että niiden paras on parhaimmillaan vain melkein tyydyttävää.
kerberos kirjoitti: Yleisesti ottaen mielestäni yksittäis tilanteista keskusteleminen on turhaa, koska peli on aina nähtävä isommassa kontekstissa.
Jos ei näe pienien osien toimivuutta ei kokonaiskuva tule todennäköisesti olemaan oikea.
kerberos kirjoitti: Yleisesti voidaan kuitenkin todeta että JP joukkojen yksi vahvuus on 3d6 pursuit, joka nyky assault säännöillä tarkoittaa closecombat turvan jatkumista onnistuessaan. Ja mikäli vastustaja uhkaa kuolla ennen aikojaan voi power fististä poistaa powerin..
Ongelmana on vain elossa pääsy perille asti ja se että käytännössä tarvitsee litata kolme 96 - yksikköä yhdellä assault joukolla. Mekanisoitua shootaa vastaan voi törmätä todella epämiellyttävään yllätykseen tuon osalta (mm. IH/razor/landspeeder). Hypit koko matkat ja huomaat iloksesi perillä että vastuksella on shoota - tactical squadeilla power fisti vet.sgt:llä
