Palmus kirjoitti:Pitikin tässä muuten kysyä että tuleeko tässä keväänkin puolella olemaan tämmöinen kampanja?
Ehkä...Riippuu lahjuksista :)
Jotain pörröä:
Konrad työnsi panssarinläpäisevän ammuksen kiväärin makasiiniin ja lähetti mielessään hiljaisen rukouksen mille tahansa jumalalle, joka vain suostuisi kuuntelemaan. Ei, ei mille tahansa, ei sille Kultaiselle, jonka ikonit koristivat raunioita. Kultaisen katsetta Konrad halusi välttää, peläten ja häveten sitä, mihin oli ryhtymässä. Hän nosti raskaan kiväärin ylös ja tuki sen ikkunan sementtireunusta vasten. Sydän takoen kiivaasti hän painoi silmänsä hitaasti kiväärin tähtäinaukkoon. Ensin Konrad ei tuntunut näkevän mitään, hänen aistinsa vastustivat pyhäinhäväistystä, jota niiden tuli suorittaa ja hän tunsi sisällänsä sikiävän helpotuksen aallon. Aalto murtui ahdistaviksi pirstaleiksi kun kiväärin ristikkoon ilmestyi punainen hahmo. Konrad pakotti mielensä tyhjäksi, hengitti syvään ja siirsi kättään varoen, niin varoen, hakien punaisen hahmon niskan ja pään välissä kulkevan sauman ristikon keskelle.
Laukaus kaikui aukion tyhjässä tilassa ja ikuisuudeksi venyvän hetken aika roikkui jähmettyneenä paikoilleen. Kuin unessa, Konrad veti kiväärin lukkoa taaksepäin ja näki hylsyn sinkoutuvan ulos liioitellun hitaasti, samalla kun Astartesin Enkeli romahti toisen polvensa varaan. Enkelin haarniskalle valui kaulasta nestettä, joka oli vain hieman tummempaa kuin haarniska itse. Kun Sturmgruppe IV:n taistelijat ryntäsivät aukion poikki kohti Enkelin horjuvaa hahmoa, aika palasi takaisin radalleen ja kaikki alkoi tapahtua liiankin nopeasti. Lasersäteet kimpoilivat Enkelistä ja tämä kohotti pistoolinsa, se jyrähti kerran, toisen ja Konrad näki kahden toverinsa riekaloituneiden ruumiiden paiskautuvan aukion mustuneelle sementille. Hän veti ristikon nopeasti uudelleen Enkelin kohdalle ja ampui toisen kerran. Aukion toiselta puolelta kuului huutoa ja sahamiekkojen käynnistyksen ääntä, Enkelin tovereiden havahtuessa nopeasti, aivan liian nopeasti. Enkeli horjahti toisen laukauksen voimasta ja Sturmgruppe IV:n kersantti Horwath loikkasi tämän ohi, räjähdepanos kädessään. Kaikki riippui nyt tästä hetkestä, Konrad ajatteli ja käänsi kiväärinsä kohti paikalle ryntääviä Enkeleitä. Jos Horwathin ryhmä saisi vapautettua maan alle ahdetut mutanttilaumat, päivä olisi varmasti heidän. Konrad kiskoi kiväärin lukkoa kuumeisesti ja ampui laukauksen toisensa jälkeen kohti Enkeleitä, jotka ylittivät valtavan aukion muutamalla juoksuaskeleella. Yksi Enkeleistä kohotti aseensa ja lyhyt purske ammuksia repi sementtiä Konradin vieressä. Paineaalto viskasi hänet syrjään ikkunalta kuin räsynuken ja maailma muuttui sementtipölyn harmaaksi.
Konrad yritti selvittää päätään ja saada pölyä pois silmistään ja suustaan. Ulkona laseraseiden kuivat poksahtelut sekoittuivat Enkelien pistoolien ukkosenjyrinään, sahamiekkojen repivään kirskunaan ja kranaattien onttoihin posahduksiin. Konradista äänet enteilivät pahaa, vaikka hän tiesikin Sturmgruppe V:n odottavan piilossa Enkeleitä, hän myös ymmärsi että muutama ryhmällinen tavallisia ihmisiä ei voisi Enkeleiden irti päästetylle raivolle mitään. Sitten hän kuuli maan alta voimakkaan räjähdyksen äänen ja tiesi kersantti Horwathin päässeen läpi. Laseraseiden ja boltereiden tulituksen taustalla alkoi nousta jyrinä, joka lähti tuhansien mutanttien rynnätessä kohti vapautta.
Konrad asteli aukiolle puistellen viimeisiä pölynriekaleita uniformustaan. Sydämen kohdalle pölyä oli kertynyt paljon, kohtaan josta hän oli kiskonut Keisarillisen kotkan irti. Aukiolla hänen ympärillään tuhannet mutantit hurrasivat itselleen, hänelle, Sturmgruppe IV:lle ja voitolle. Ne heiluttelivat Enkeleistä revittyjä voitonmerkkejä: kypäriä, olkasuojia, mitaleita ja aseita. Konrad kuuli niiden huudot kuin veden alta, vaimeina päässään käyvän kohinan taustalla. Kohinassa kantautui huutoja ja syytöksiä päivän petoksesta. Hän asteli joukon keskelle, jossa viimeinen Enkeleistä makasi haavoittuneena maassa. Sen ympärille olivat keräntyneet Sturmgruppe IV:n eloonjääneet ja mutanttien johtajat. Kersantti Horwathin päässä oli avoin, sitomaton haava, mutta hän näytti kuin uudestisyntyneeltä.
Äkkiä aukion eteläreunalta alkaen valtava mutanttijoukko alkoi hiljentyä ja sen syviin riveihin aukesi kulkureitti päivän tapahtumien organisoijalle: Mestari Belgermir asteli mutanttilaumojen halki hitaasti, sorkat kopsahdellen aukiolle äkkiä syntyneessä hiljaisuudessa. Enkeli yskähti hiljaa Konradin jalkojen juuressa ja sen kypärän linsseissä syttyi pieni piste, sen tarkentaessa superaistejaan saapuvan hahmon suuntaan. Kapinallisten ainoa liittolainen, arvoituksellisen Mustan Spiraalin veljeskunnan Mestari Bergelmir oli kammottava hahmo: jopa suurempana kuin Enkelit se tuntui nousevan suurimpienkin mutanttihirviöiden yläpuolelle. Bergelmir asteli joukon keskelle, katsoi yksitellen jokaista Sturmgruppe IV:n eloonjäänyttä ja mutanttien johtajia. Konrad tunsi vajoavansa sielunsa pimeimpään nurkkaan katseen pyyhkäistessä hänen ylitseen. Sitten Bergelmir antoi huomaamattoman merkin ja yksi mutanteista kiskoi kuolevan Enkelin kypärän tämän päästä. Edessään makaavan olennon kauneus lähes häikäisi Konradin ja hän tunsi silmiensä vettyvän kyynelistä tämän kohtalon takia. Pieni, tumma noro valui Enkelin suupielestä kun hänen silmänsä liikkuivat Konradista Mestari Bergelmiriin. Tuskan täyttämiin silmiin syttyi uhma ja Konrad tunsi vajoavansa yhä syvemmälle. Bergelmir kohotti aseensa ja ukkosenjyrähdyksen saattelemana Enkelin kasvot katosivat.
Mustan Spiraalin veljeskunnan Mestari Bergelmir kohotti epäpyhän energian ympäröivän kouransa ilmaan ja puristi kultaisen Aquilan sormiensa välissä tomuksi. Hänen äänensä oli veitsi Konradin iholla ja koura hänen kurkkunsa ympärillä. Konrad ei kuitenkaan kuullut enää sanoja, joilla Mestari Bergelmir puhutteli hirviömäistä yleisöään. Joku talutti Konradin raunioihin ja hän tunsi pistoolin piipun painuvan niskaansa...
Worpzak katseli kuinka hylsyt taistelukentällä järjestivät itseään kirjaimiksi. Hänen muukalaisenaivoissaan kiehui. Oli vaikea käsittää mitä oli tekeillä, mutta hän tunsi suurten voimien kieppuvan Ashkelonin raunioissa. Hylsyt kirjoittivat nimiä, jotka olisivat hyytäneet ihmisolioiden veren paikoilleen. Mutta Worpzakin tajunnassa ei ollut tilaa tuonpuoleisen pelolle. Hänen lävitseen kulki muiden poikien psyykinen energia, joka sai hänen alitajuntansa järjestelemään hylsyjä ja tulkitsemaan niitä merkiksi jumalille. Jotain oli heräämässä raunioissa, mutta se jokin ei pelottanut Worpzakia...
Lordi-Komissaari Warhol katseli raportteja synkkänä. Kapinoita PDF-joukoissa, paenneita mutantteja, väijytettyjä joukko-osastoja, Astropaattisen kuoron jatkuvaa valitusta kerääntyvistä Tuonpuoleisen voimista ja kaiken päälle Astartesin veljet olivat kieltäytyneet auttamasta. Hän iski nyrkkinsä pöytään ja huusi adjutantilleen: "Käskekää Anthraxin 42. iskemään välittömästi kapinallisten kolmatta osastoa vastaan! Me murtaudumme heistä läpi täällä, ilman Astartesin apua!" Adjutantti kalpeni hieman, nielaisi pelokkaasti ja vastasi: "Herra Lordi-Komissaari, kapinalliset murskasivat Anthraxin 42:n aamulla. Olkoon Keisari kanssamme." Lordi-Komissaari hautasi kasvonsa käsiinsä juuri kun verinoro alkoi valua Astropaatti Raymuksen nenästä...
Suurmestari Invictus Bellator katseli huolestuneena Keisarillisen Tarotin paljastuksia. PDF-joukkojen, mutanttien ja siviilien kapinointi ei ollut sattumaa. Jotain iljettävää oli tekeillä Ashkelonissa, Vihollisen voimat olivat liikkeellä ja lisäksi synkkiä Xenoja väijyi nurkissa. Kaikista huolestuttavimpia olivat kuitenkin Eldar-xenojen monoliitit, joita planeetan harvat eloonjääneet siviilit olivat kaivaneet esiin. Tieto niistä hehkui Suurmestarin takaraivossa, sykkien merkitystä ja voimaa. Toinen veljeskunnan iskujoukko, johtajanaan Suurmestari Sibrand, oli matkalla tuhoamaan lähintä monoliittia. Bellatorin edessä aukeava Tarot ei jättänyt sijaa erehdyksille. Hänen olisi pysäytettävä Suurmestari Sibrandin iskujoukko, ennen kuin he tekisivät jotain peruuttamatonta. Hän toivoi, että Sibrand kuuntelisi järkipuhetta...