Sivu 10/15

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ke 03.12.2014 00:25
Kirjoittaja Lorindel
Niin, aivan totta, kyllä tuosta haltiakirjasta saikin sen kuvan, että ylemmältä tasolta on sen kirjoittamiseen annettu suora suunta (kaikkien haltioiden yhdistäminen samoihin kansiin) ja sitten sitä on toteutettu (pohjustettu ja tehty mahdolliseksi) vaihtelevalla menestyksellä. Moni asia kirjassa tuntui aika oudolta ja kaukaa haetulta, jopa pakotetulta.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ke 03.12.2014 12:44
Kirjoittaja IRiaD
Joo-o.

Mä en oikeasti pysty enää olemaan edes vihainen tuosta kurasta mitä Khainen lorepuolelle on turautettu. Lähin tuntemus on jotain myötähäpeän ja säälin välisekoitusta koko juonikaaren pakotettua luonnetta ja perseestä reväistyjä twistejä kohtaan. En tiedä miksi jaksoin koskaan oikeastaan edes toivoa että GW oisi onnistunut tekemään kymmeniä vuosia vanhalle haltialorelle mitään hyvää. Onneksi aina voi työntää sormet korviin, huutaa yöhön ja elää maailmassa jossa Storm of Chaos oli vielä meneillään ja ruohokin vihreämpää.

Jälkisanana (ja henk. koht. ajatuksen mukaan kirjan ainoana valopilkkuna) miusta on hirvittävän kivaa että Welf/Helf- liittolaisarmeija on viimein totta ja voidaan Gilaelinin kanssa juoksuttaa sitä Averlonin valtakunnan puumiesarmeijaa. Se on hienoa se.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ke 03.12.2014 16:02
Kirjoittaja Mithrandir
Uudet taikasäännöt on muuten lepsummat kuin saattaisi kuvitella, lisää tästä Faban säännöt -osiossa tälläkin foorumilla.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Su 07.12.2014 13:58
Kirjoittaja GMTemplar
Luin Gav Thorpen Khaine -novellin ja lisäksi skimmailin GW:n julkaisusta avainkohtia, jotka jäivät novellissa hämäräksi. Jos et aio kirjoja lukea, mutta kiinnostaa noin suurinpiirtein mitä niissä tapahtui niin alla yhteenveto jonka kirjoitin toiseen peliryhmään Facebookin puolella.

*******
SPOILER ALERT
*******

Paljastukset historiasta:

- Kaikki Phoenix kuninkaat Aenarionin jälkeen on ollut pelkkää valhetta. Kuninkaat on suojattu magialla ennen astumistaan Asuryanin liekkeihin vaikka todellinen Asuryanin valittu ei mitään suojauksia kaipaa.
- Asuryan ei hylännyt Malekithia kun se 6,000 vuotta sitten halus astua tuleen, vaan Malekith oli yksinkertaisesti vielä liian heikko kestääkseen koitoksen. Muutama sekunti lisää olisi tuhonnut Malekithin ja synnyttänyt uudelleen todellisena Phoenix kuninkaana.
- Kaiken ylläolevan on aina tiennyt Teclis ja koko Phoenix Guard.
- Epätoivosena yrityksenä sabotoida Nagashin paluuta Teclis lähettää Tyrionin tyttären keikalle pelkän menolipun kanssa. Tytär kuolee kuten Teclis tiesikin ja veljesten välille syntyy hieman jännitettä.

Novellin ja fluffikirjan päätapahtumat:

- Kaaos jyrää Naggarothin yli ja Dark Elf sivilisaatio tekee evakkomatkan Ulthuanin länsirannalle. Koko Naggaroth menetetään kaaoksen joukoille.
- Tyrion haluaa pysäyttää kaaoksen vetämällä Khainen miekan, jota Teclis pitää ihan syystä tosi huonona ideana. Khainen miekalla voi tuhota jumalia, mutta se häivyttää järjen ja on puhdasta verenhimoa.
- Teclis haluaa pysäyttää kaaoksen yhdistämällä kaikki haltiat yhden Phoenix kuninkaan alle. Ainoa todellinen kandidaatti on Malekith.
- Teclis, Imrik ja Malekith muodostaa salaliiton pysäyttääkseen Tyrionin. Puskee yhdessä yllärihyökkäyksenä läpi Eagle Gatesta Ulthuanin sisämaahan.
- Morathi liittyy Tyrionin joukkoon rohkaisten Khainen miekkaa kohti.
- Tyrion onnistuu hakeen miekan ja hommat menee ihan puihin. Kasvavissa määrin haltiat hakeutuu Tyrionin lipun alle ja Khainen verenhimo valtaa ne kaikki.
- Malekith saa uuden mahdollisuuden astua Asuryanin liekkeihin ja tällä kertaa syntyy uudelleen Phoenix kuninkaana.
- Malekithin joukot on häviämässä sodan Tyrionia vastaan joten Teclis pui suunnitelmaan, jossa käydään purkamassa Ulthuanin maaginen vortex ja vapautetaan loput seitsemän maagista tuulta hakemaan itselleen maallinen avatar (kahdeksannen kuoleman tuulen Nagash ehti jo imeä koko maailmasta).
- Metsähaltioita on tullut Ulthuanille maagisen portaalin kautta.
- Tyrion lähtee hakeen Everqueenia. Orion kuolee puolustaessaan.
- Everqueen ja joukko metsähaltioita liittyy Malekithin joukkoihin. Everqueen lupaa naida Malekithin kun tämä on voittanut Tyrionin ja näin sinetöidä Phoenix kuninkaan statuksen.
- Korhil pettää Tyrionin ja varastaa Khainen miekan. Saadaan kiinni ja teloitetaan.
- Last stand järjestetään vortexin ympärille. Malhandir pettää Tyrionin ja heittää selästään kivikkoon. Tyrion ja Malekith tappelee.
- Alith Anar, the Shadow King, ei oo koko sodan aikana valinnut puolta. Hiippailtuaan paikalle ampuu nuolet molempiin tappelupukareihin.
- Malekith on kuolemassa kun vortex haihtuu ja varjojen tuuli imeytyy Malekithiin.
- Tyrion kuolee.
- Slaanesh nappaa Morathista ja vetää kaaoksen maille.
- Sivuvaikutuksena vortexin purkamisesta koko Ulthuan vajoaa meren alle. Selviytyjät lähtevät Athel Loreniin.
- Kaikki kolme haltiarotua asustaa Lorenissa ja niitä hallitsee Eternity King (Malekith) ja Everqueen (Alarielle).
- Lopussa Lileath, Goddess of the Moon, toteaa että milään tällä ei ollut mitään merkitystä koska maailmanloppu tulee silti. Ei vaan viittiny kertoa kellekään kun se on niin masishomma.

THE END


*******
/SPOILER ALERT
*******

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Su 07.12.2014 21:21
Kirjoittaja Lord of Carcassonne
Hieno selvennys!!! Isot peukunnostot tästä =). Itseasiassa oli aika viihdyttävä tuo. Olis samaan tapaan kivaa saada tuollainen lyhennetty tapahtuma raportaasi myös ekasta ja tokasta End timesista (eli Nagash ja Glottkin).

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 08:41
Kirjoittaja DragonRider
GMTemplar kirjoitti:Luin Gav Thorpen Khaine -novellin ja lisäksi skimmailin GW:n julkaisusta avainkohtia, jotka jäivät novellissa hämäräksi. Jos et aio kirjoja lukea, mutta kiinnostaa noin suurinpiirtein mitä niissä tapahtui niin alla yhteenveto jonka kirjoitin toiseen peliryhmään Facebookin puolella.

*******
SPOILER ALERT
*******

Paljastukset historiasta:

- Kaikki Phoenix kuninkaat Aenarionin jälkeen on ollut pelkkää valhetta. Kuninkaat on suojattu magialla ennen astumistaan Asuryanin liekkeihin vaikka todellinen Asuryanin valittu ei mitään suojauksia kaipaa.
- Asuryan ei hylännyt Malekithia kun se 6,000 vuotta sitten halus astua tuleen, vaan Malekith oli yksinkertaisesti vielä liian heikko kestääkseen koitoksen. Muutama sekunti lisää olisi tuhonnut Malekithin ja synnyttänyt uudelleen todellisena Phoenix kuninkaana.
- Kaiken ylläolevan on aina tiennyt Teclis ja koko Phoenix Guard.
- Epätoivosena yrityksenä sabotoida Nagashin paluuta Teclis lähettää Tyrionin tyttären keikalle pelkän menolipun kanssa. Tytär kuolee kuten Teclis tiesikin ja veljesten välille syntyy hieman jännitettä.

Novellin ja fluffikirjan päätapahtumat:

- Kaaos jyrää Naggarothin yli ja Dark Elf sivilisaatio tekee evakkomatkan Ulthuanin länsirannalle. Koko Naggaroth menetetään kaaoksen joukoille.
- Tyrion haluaa pysäyttää kaaoksen vetämällä Khainen miekan, jota Teclis pitää ihan syystä tosi huonona ideana. Khainen miekalla voi tuhota jumalia, mutta se häivyttää järjen ja on puhdasta verenhimoa.
- Teclis haluaa pysäyttää kaaoksen yhdistämällä kaikki haltiat yhden Phoenix kuninkaan alle. Ainoa todellinen kandidaatti on Malekith.
- Teclis, Imrik ja Malekith muodostaa salaliiton pysäyttääkseen Tyrionin. Puskee yhdessä yllärihyökkäyksenä läpi Eagle Gatesta Ulthuanin sisämaahan.
- Morathi liittyy Tyrionin joukkoon rohkaisten Khainen miekkaa kohti.
- Tyrion onnistuu hakeen miekan ja hommat menee ihan puihin. Kasvavissa määrin haltiat hakeutuu Tyrionin lipun alle ja Khainen verenhimo valtaa ne kaikki.
- Malekith saa uuden mahdollisuuden astua Asuryanin liekkeihin ja tällä kertaa syntyy uudelleen Phoenix kuninkaana.
- Malekithin joukot on häviämässä sodan Tyrionia vastaan joten Teclis pui suunnitelmaan, jossa käydään purkamassa Ulthuanin maaginen vortex ja vapautetaan loput seitsemän maagista tuulta hakemaan itselleen maallinen avatar (kahdeksannen kuoleman tuulen Nagash ehti jo imeä koko maailmasta).
- Metsähaltioita on tullut Ulthuanille maagisen portaalin kautta.
- Tyrion lähtee hakeen Everqueenia. Orion kuolee puolustaessaan.
- Everqueen ja joukko metsähaltioita liittyy Malekithin joukkoihin. Everqueen lupaa naida Malekithin kun tämä on voittanut Tyrionin ja näin sinetöidä Phoenix kuninkaan statuksen.
- Korhil pettää Tyrionin ja varastaa Khainen miekan. Saadaan kiinni ja teloitetaan.
- Last stand järjestetään vortexin ympärille. Malhandir pettää Tyrionin ja heittää selästään kivikkoon. Tyrion ja Malekith tappelee.
- Alith Anar, the Shadow King, ei oo koko sodan aikana valinnut puolta. Hiippailtuaan paikalle ampuu nuolet molempiin tappelupukareihin.
- Malekith on kuolemassa kun vortex haihtuu ja varjojen tuuli imeytyy Malekithiin.
- Tyrion kuolee.
- Slaanesh nappaa Morathista ja vetää kaaoksen maille.
- Sivuvaikutuksena vortexin purkamisesta koko Ulthuan vajoaa meren alle. Selviytyjät lähtevät Athel Loreniin.
- Kaikki kolme haltiarotua asustaa Lorenissa ja niitä hallitsee Eternity King (Malekith) ja Everqueen (Alarielle).
- Lopussa Lileath, Goddess of the Moon, toteaa että milään tällä ei ollut mitään merkitystä koska maailmanloppu tulee silti. Ei vaan viittiny kertoa kellekään kun se on niin masishomma.

THE END


*******
/SPOILER ALERT
*******
Fluffimiehenä olisi kiva tietää, että onko mallujäbä samanlainen tyranni kuin pimeähaltioita hallitsiessaan vai onko muuttunut ''parempaan suuntaan''?

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 10:40
Kirjoittaja smaxx
Hei kundit, ei sitä edellisen postaajan koko kilometrin mittaista meiliä ole pakko quotata. Quotatkaa vaikka lyhyempi pätkä tms, toi näyttää hölmöltä.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 12:32
Kirjoittaja Merimetsä
Jätän formaalin vastalauseen Alith Anarin 'toiminnasta' (tai lähinnä sen puutteesta). "Nothing is forgotten, nothing is forgiven."
"Dääm, juttuja tapahtuu. Pitäsköhän tehdä jotain? Ääääh..."

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 12:48
Kirjoittaja Kdownunder
Kuulin joskun huhuja että joissain näistä kirjoista voisi yhdistää Delffit ja Slaanesh kaaoksen. Onko tietoa mikä kirja pitää laittaa hankintaan?

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 13:32
Kirjoittaja Oskari
Kdownunder kirjoitti:Kuulin joskun huhuja että joissain näistä kirjoista voisi yhdistää Delffit ja Slaanesh kaaoksen. Onko tietoa mikä kirja pitää laittaa hankintaan?
Ei missään vielä tähän mennessä.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 13:37
Kirjoittaja Yögobbo
Oskari kirjoitti:
Kdownunder kirjoitti:Kuulin joskun huhuja että joissain näistä kirjoista voisi yhdistää Delffit ja Slaanesh kaaoksen. Onko tietoa mikä kirja pitää laittaa hankintaan?
Ei missään vielä tähän mennessä.
Olisikohan kyse siitä monen vuoden takaisesta Storm of Chaos -kirjasta, jossa oli Dark Elfien Cult of Slaanesh armeijalista.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 14:47
Kirjoittaja GMTemplar
DragonRider kirjoitti: Fluffimiehenä olisi kiva tietää, että onko mallujäbä samanlainen tyranni kuin pimeähaltioita hallitsiessaan vai onko muuttunut ''parempaan suuntaan''?
SPOILER
No ei se mitään kansanäänestystä vieläkään oo järjestämässä, mutta näkee itsensä nimenomaan kaikkien haltioiden hallitsijana ja suojelijana. Alamaiset on kuitenkin kaikki omaa kansaa. Phoenix kuninkaana Malekith kokeili tuota päiden pudottelua, mutta sillä ei ollut haluttua vaikutusta vaan ajoi entistä enemmän sekä helffejä että delffejä Tyrionin joukkoihin. Myös ymmärrys siitä että tässä on nyt 6000 vuotta sodittu vain Malekithin oman heikkouden takia oli aika kova henkinen isku.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 08.12.2014 14:51
Kirjoittaja GMTemplar
delete

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Su 21.12.2014 15:06
Kirjoittaja Jean
Imo tää EOT touhuilu on hyvää vaihteilua fabaan. GW voisi tehdä tietysti liittolaisarmeijalle max. pistemäärän tai jotain, jos ei halua tehdä liian superia näistä yhdistelmistä.

The empirelle (pääarmeijani) toivoisin bretonniaa liittolaiseksi, niin saisi ison kasan ratsuja valikkoon. Kääpiöiden ja keisarikunnan liitto ei ole hyvä, paitsi lisädispellit olisi kiva lisä. Toisaalta uusimmassa kirjassa on witchhunter. Hidasta jalkaväkeä eikä sotakoneita tarvita empiren synenergian tukemiseen. Joku meleehirviö olisi paljon parempi tai nopea jalkaväki. En nyt väitä olevani täysin ammattilainen, mutta näitä itse haluaisin. Toisaalta demigryphit ovat niitä melee mättäjiä.

Ketä veikkaatte skavenien liittolaiseksi? Entä liskomiehille? Örkeille luonnollinen liitto saattaa olla Ogre Kingdoms.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Su 21.12.2014 15:11
Kirjoittaja Meganiikko
Jean kirjoitti:
Ketä veikkaatte skavenien liittolaiseksi? Entä liskomiehille? Örkeille luonnollinen liitto saattaa olla Ogre Kingdoms.
Skaven-beastman? Lizardman+kalamiehet?
Chaos Daemons + WoC?

... Tousaalta fluffillisesti skaven+WoC+BM+CD combokirja olisi ehkä kaikkein lähin, olkoonkin että skavenit ei pahemmin välitä kaamoksen demonijumalista ja ne taas ei pahemmin rakasta sarvirottaa.
Toisaalta jos vaikka khorne räjäyttäisi sarvet sen päästä, ja skavenit jäisivät ilman jumalaa he saattaisivat kääntyä tzeenchin puoleen... Just as planned.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Su 21.12.2014 17:07
Kirjoittaja Mithrandir
Pikkutarkkana nysvääjänä täytyy kyllä sanoa että tästä olen hyvin tuohtunut miten ihmiset sotkevat End Timesin EOT:ksi. Siellä ei ole sitä "of" -prepositiota!

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Su 21.12.2014 22:51
Kirjoittaja jupu_pupu_mies
No e.t on on muutenkin osuvampi nimi kun pelattavuus samaa luokkaa samannimisen ataripelin kanssa.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 22.12.2014 00:05
Kirjoittaja Meganiikko
jupu_pupu_mies kirjoitti:No e.t on on muutenkin osuvampi nimi kun pelattavuus samaa luokkaa samannimisen ataripelin kanssa.
Auts. Dat burn.

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 22.12.2014 01:22
Kirjoittaja Mithrandir
Tai vaikkapa Warhammer: ET pelaa.

#Snerf snerf röh#

Re: Warhammer: The End Times

Lähetetty: Ma 22.12.2014 01:43
Kirjoittaja Meganiikko