santso kirjoitti: jos ei muuten niin hahmojen luontiin monipuolisuutta, noi figu esineet yms säännöt ei anna omasta mielestä tarpeeks vaihtoehtoja personoida hahmoa muuten kuin sit tarinan puolelta joka ei näy itse pelitilanteessa
Niin noh, mitenhän tuohon nyt sanoa oikein? Keskustellaankohan me nyt siitä, että kumpi on tämän homman idea: Pelata mesessä vai kirjoittaa tarinaa tänne. Itse olin ja olen edelleen sillä kannalla, että me ollaan täällä tarinoimassa pelaamisen sijaan. Hahmon varustaminen kaikilla hienoilla asioilla ei ole tärkeää, koska olemme siirtyneet uudelle tasolle sen alkuperäisen deathmatch-cuppiotteluista, joissa häviäjä tippuu leikistä. Nyt on mahdollisuus jopa päästä kunnolla fluffaamaankin ilman pelkoa, että tämän ekan fluffin jälkeen tipuin pois.
Morze sen kuitenkin sanoi, että statistiikalla ei ole väliä hyvissä peleissä. Jos minun mielipiteeni haluaa, niin hyvän areenan ei tarvitse olla toimintatäytteinen ja maailma voi jäädä räjähtämättä. Silloin kun "pelimme" pääpainottuu siihen teen juomiseen ja muuhun nössöön, ei ole väliä kuinka hyvä haarniska ja mikä iskuvoima hahmollani on. On hyvä myös muistaa, että vaikka pelillisesti minulla olisikin hw, niin aina voi kysyä vetäjältä vapautta kirjoittaa kuitenkin sankarilleen keihään.
santso kirjoitti: jos keskityttäis ryhmien sijasta yhteen hahmoon/pelaaja?...ja toki sit aktiivinen porukka ois plussaa
Ryhmiähän on nähnyt vain 40k:n puolella. Fabassa ei ole kuin yhdessä areenassa ollut Karhukoplia. Minun mielestäni ryhmät eivät kuitenkaan ole mikään huono hahmo. Kun on useampi hahmo käytettäväksi, on mahdollisuuksia kirjoittaa paljon parempaa tarinaa, koska hahmoja on käytettävissä useampikin. Hahmoni voivat keskustella toisten hahmojen kanssa, joihin minulla on täysi valta ja oikeus vaikuttaa haluamallani tavalla ilman pitkää keskustelua vetäjän kanssa. 1+n hahmolla voin saavuttaa paljon enemmän 1+n-1:llä.
Ryhmien vika ja surkeus tulee vasta sitten esiin minun omasta mielestäni kun se koostuu Mikosta ja punapaidoista. Minun ainakin on hankala löytää intoa lukea tekstiä, jossa yksi komentaa aina ja samat viisi statistia juoksevat metsään. Tässä kohtaa vika on kirjoittajassa, ei mahdollisten hahmojen määrässä.
santso kirjoitti:edit: ja olen tietoinen et nyt on kyse areenoista, mut jos into on tätä luokaa niin pitäiskö hieman laajentaa/muuttaa tätä osiota?
Mitä tarkoitat? Puhdasta roolipelausta? Vampirea, Cyberiä ja Päfää ja sellaista? Mikä vika näissä fikumaailmoissa on? Onhan näitä muita pelejä tuumittu ja vähän pelattukin (Susi/Mafia), mutta ongelmaksi tulee sääntöjen tuntemus. Kaikki Necromundat ja Mortikat on ihan jees ideoita, mutta sen yhden areenan vuoksi ei ainakaan minua kiinnosta lukea kokonaista sääntökirjaa. Hankalahan sitä on pelata hahmollaan, jos ei yhtään tii mihin se on kykeneväinen jne. Nämä hammerit on helppoja kun sitä jo pelataan ja maailmastakaan tuskin on mitään epäselvää päällisin puolin. Se on sitten vetäjän vastuulla ja harteilla, kuinka paljon keskittyy mihinkin osaan pelistä. Meneekö se sinne deathmatchiin vai ropetetaanko.
Voidaan kanssa tuumia sitäkin, että olisikohan noille "muille" ja "huonommille" peleille omat fooruminsa? Täällä kun on tietämys, taito, jaksaminen ja aktiivisus mitä on.
Aktiivisuus on kanssa yksi ongelma. Emmää tii teist, mutta minun on hankala keksiä itselleni ketään leikkikaveria. Kaikki on niin kiinnostuneita aluksi, mutta sitten se katoaa johonkin. Nyt on itsellekin tulossa sama sairaus kun töihin menin. Enää ei viitsi, jaksa, halua samallaisia 3h pelisessioita sille illalle kuin silloin hyvinä aikoina. Ihan tarpeeksi aikaa menee siihen kirjoittamiseen...
Uusi liha olisi ihan jeessiä, mutta tämä meidän näkyvyys on vähän heikko. Pitäisiköhän Niemelälle laittaa viestiä, että saisimme siirron tuonne Kaffehuoneen alapuolelle. Saataisiin vähän lisää ihmetystä, että mikäs tää tämmöinen nyt onkaan. Tätäkin tosin ollaan jo kolmeko vuotta mietitty?