Sotavasara.net

Ainakin itse tunnun järjestelmällisesti ottavan turpiin vakiovastustajiani vastaan - voitto:tappiosuhde lienee 1:4 tai 1:5... Ei se silti poista hyvää mieltä, ellei liian tosikoksi ryhdy - omista virheistään kun oppii, ja aina voi vedota siihen, että on oikeasti huono pelaaja ja perustella mokiaan omalla kädettömyydellään. En minä jaksa tinasotilailla pelaamisen takia yöuniani menettää (joskin kerran en saanut nukuttua, kun päässä pyöri väriskeema ja piti nousta ylös maalaamaan). Lähinnä säälittää ihmiset, joille voitto on kaikki kaikessa.

Jaa-a. No itse pelaan täysin huumorilla (en tarkoita mitään pelleilyä). Jos voittaa niin voittaa, jos häviää niin häviää. Peliseura ja tunnelma ovat myös tärkeitä tekijöitä itselleni. Yleensä jotain musiikkia taustalle, puhutaan samalla niitä näitä pelatessa. Ei tätä peliä pidä ottaa niin vakavasti (ei millään pahalla).

Häviöitä tulee yleensä aika paljon putkeen (kyllä, minulla on äärettömän huono yhteisymmärrys noppien kanssa) mutta ei se minua haittaa.

Tärkeintä ei suinkaan ole voitto, vaan tietenkin hyvä peli. Mielestäni tiukat matsit, luultavasti siis tasapelit, ovat yleensä olleet poikkeuksetta mielenkiintoisia. Ei ole jännittävää hävitä massacrella muutamassa kierroksessa, eikä liioin voittaa samalla tavalla. Tiukka matsi voikin sitten olla millainen tahansa yhdistelmä pelaajien taitoa, armeijoiden laatua ja noppatuuria. En mielelläni pelaa kurahuonolla armeijalla muuten kuin toista yhtä huonoa armeijaa vastaan, yksipuolisia voittoja ja häviöitä on jo nähty aivan riittävästi.

Riippuu paljon kaikenlaisesta, mihin suuntaan suupielet vaeltelevat. Oli aivan uskomattoman tyhmä virhe vaihtaa Skavenit pois, niillä sentään aina tapahtui...

Tärkeintä ei ole voitto vaan tappio!

Näin on joku 'viisas' sanonut, mutten kyllä sitä ymmärrä. Mutta siittä silti löytyy jotain, elikkäs se asia, että voitto ei ole kaikki kaikessa, vaan hupi. Se on kyllä aika hauskaa sekä hävinneestä, että voittaneesta kun kylkeen chargatut spearmanit voittavat rykmentin Kaaos-warruja, ja seuraavalla vuorolla nämä jääävät parin free companierin jalkoihin. Se on jotain joka tuo hymyn suupieleen kaikille.

Jostakin syystä itsellä on tosin ollut rutosti enemmän voittoja kuin tappioita, lähin tappiota lähentelevä on ollut draw. Uskaltaisinpa silti väittää että yleensä on molemmilla peli-osapuolilla ollut hauskaa, esimerkkinä se kun vuorossa tuhoutuu kaksi rykmenttiä kaaos-warruja, exalted champion, ja sorsa lähtee karkuun. Se on taas niitä loistavia juttuja.

Vaihtelee. Tai sanotaan: Riippuu vastustajasta. Jos vastassa on ääliömäinen huijari, Ei pahemmin innosta gg. Tärkeintä on nöyryyttää olan takaa. Mikä tosin harvoin onnistuu . Jos taas vastassa on kaveri, mukava pelikokemus on tärkeämpää.

Se on kuule poijjaat niin että tuloksella ei ole merkitystä kunhan viihtyy. (tiedän tiedän, pehmopuheita mutta mun mielestä täysin oikein)

No vaikka peli alkaisi näyttää menevän heti päin mäntyjä (niinkuin minulla kerran), ajattelin, että pelaan niin hyvin ettei minua massacroida. Päätin sen jo siinä vaiheessa, kun loharilordini oli kuollut (noin 700vp) ja nihtiunittini tapettu (320 vp). Niinhän siinä sitten kävi, että kaaoshurttani tuhosivat yhden merkatun kärryn, oma kärryni ja furyt toisen, mounted demonetit tuhosivat 7 screameria ja pidin kaikki neljännekset contestina. Solid victory vastustajalle, mutta kyllä oli hyvä olo. Minua ei oltu massacroitu Linjat eivät pettäneet.

Siis hain tällä sitä, että pitää aina uskoa tilanteen kääntyvän voitoksi, jos ei usko, se ei myöskään käänny, ja sitten kun se kääntyy on talvisodan puolustusvoitto hanskassa. On hauskaa nähdä kaverin ilme, kun kääntää varmalta häviöltä tuntuneen pelin tasuriksi viimesen vuoron uhkarohkealla liikkeella. Sitä tältä peliltä pitää hakea, Sankaruutta!

Olen hävinnyt jokaisen pelaamani pelin massacrella, ja nauranut makeasti päälle. Kuvitelkaapa itse kääpiöiden Ironbreakereita ottamassa turpiinsa Brettien M@A:lta.
Eli reilu peli se on tärkein, ei se voittokaan pahasta olisi, mutta ainakin häviän, siis kuten joku sanoi

häviäjä on moraalinen voittaja.

tjsp.

Pari kertaa on kaverin Ogreille tullu hävittyä (Zombiet ja skellut pettää aina kun vähiten odottaa...) Mutta on niitä voittojakin tullut (omistan monopolin power- ja dispel dice rintamalla, yksi Necrarchien monista ihanuuksista.)

Perusstrategiana: Rivijätkät massalla päin ja Dire Wolvesit, BKnightit, BCoachit ja muu nopea sivustaan. Koko ajan armotonta Necromancy-pommitusta kohti vihollista.

Alku vaiheessa sitä tuli hävittyä vain koska olin tyhmä ja kokematon(jokaiseen yksikköön lippu!!), nykyisin sitä ollaan jo voitettu. Goblin hordellani alkaa olla enemmän voittoja kuin häviöitä.

Tärkeintä ei tosiaan ole aina voitto. Eillen pelasin runefangia vastaan ja turpaan otin ja kunnolla. Mutta itse asiassa se ei harmita ollenkaan. Peli oli sen verran hauska (skavenien sotakoneet tekivät enemmän tuhoa itselle kun vastustajalle )

Täytyy tunnustaa, että minulle tärkeintä on voitto..

jokaikisessä pelissä teen listan joka on mielestäni tehokkain sillä armeijalla jolla pelaan. Usein pelikumppanini itkevät ja parkuvat kun tahtovat pelata hauskoja pelejä hauskoilla listoilla, ottaa niitä huonoja, mutta heistä tyylikkäitä yksiköitä, tehdä erilaisia listoja jne.

Olen täysin erimieltä, sellainen ei ole hauska peli ja tahdon, että vastustajani pistää parastaan mahdollisimman "juustolla" listalla. Haastava peli on hauskaa ja se, kun tietää, että kummatkin pistää parastaan tekee pelistä entistä hauskemman ja jos sen voittaa niin ah, sitä ihanaa tunnetta kun voitti rankan pelin ja puolestaan jos häviää tietää, että on parannettavaa listassa/taktiikassa.. noppatuuriinkin vetoaminen on äärimmäisen ärsyttävää, taktiikkahan pitää olla sellainen, joka nojaa mahdollisimman vähän "tuuriin"...

Siinä mielipiteeni, kiitos ja näkemiin

Luna kirjoitti:Täytyy tunnustaa, että minulle tärkeintä on voitto..

jokaikisessä pelissä teen listan joka on mielestäni tehokkain sillä armeijalla jolla pelaan. Usein pelikumppanini itkevät ja parkuvat kun tahtovat pelata hauskoja pelejä hauskoilla listoilla, ottaa niitä huonoja, mutta heistä tyylikkäitä yksiköitä, tehdä erilaisia listoja jne.

Olen täysin erimieltä, sellainen ei ole hauska peli ja tahdon, että vastustajani pistää parastaan mahdollisimman "juustolla" listalla. Haastava peli on hauskaa ja se, kun tietää, että kummatkin pistää parastaan tekee pelistä entistä hauskemman ja jos sen voittaa niin ah, sitä ihanaa tunnetta kun voitti rankan pelin ja puolestaan jos häviää tietää, että on parannettavaa listassa/taktiikassa.. noppatuuriinkin vetoaminen on äärimmäisen ärsyttävää, taktiikkahan pitää olla sellainen, joka nojaa mahdollisimman vähän "tuuriin"...

Siinä mielipiteeni, kiitos ja näkemiin

Tällainenkin peli tottakai voi olla hauska, en sitä sano. Jos todella itsekin lähtee todella vääntämään, silloin lähdetään vääntämään tarkoituksella ja pidetään huoli siitä, että itse ollaan sillä asenteella, että väännetään kun kerta väännetään. Viimeiseen asti. Hupinsa se on siinäkin.

Pitää kuitenkin muistaa ennen listojen tekemistä varmistaa, että lähteekö kaverinsa kanssa pelaamaan hupi- vai harjoituspeliä. Jos kaveri onkin vääntänyt jotain aivan käsittämätöntä ja tahtoo vain kokeilla jotain yksikköään hupimielessä, ja itse olet vääntänyt mitä maksimoiduimman väännöksen, harvemmin molemmilla on kivaa. Harjoituspeleissä se hupi tulee varmasti tiukasta matsista, ja jos itse massacroi toisen vuorolla yksi ja puoli, siitä on tiukka taistelu kaukana. Joten ehkä tärkeintä on varmistaa, millaista hupia on tavoittelemassa. Kun sen on varmistanut ja sopinut, on molemmilla varmasti hauskaa sitten. Asennoitumisen pelin käännekohtiin tulisi kuitenkin molemmissa konsepteissa olla sama. Ei aleta itkemään tai masentumaan jos nopat potkivat päähän ja peli meneekin penkin alle. Peliä se kuitenkin, vaikka kuinka pelaisi.

...se että vastapuoli lähtee itkien kotiin hänelle nöyryyttävän ottelun päätyttyä.

Oon hävinny melkein kaikki pelit,pari oon voittanu mutta ne on ollu ihan tuuria(luovutus voittoja )

Tärkeintä ei ole voitto, vaan MURSKAVOITTO!
(Ei kyllä itselläni yhtään tällaista... )

Oon nähnyt pelaajan, jolle tulee hermoromahdus, kun jokin "super" tyyppi kuolee, ja se alkaa ärsyttää, kun se tapahtuu joka kerta aivan joka kerta...
Ja oon nähny pelaajan, joka on lopettanut, kun on hävinnyt 98% ja 2% voittoja. Siks sillä meni kiinnostus.

ja minulle voitto ei välttämättä ole se tärkein asia pelissä. Jos peli on kiinnostava tai tasainen jotain siirtoa lukuunottamatta, tai muuten mukava (tai surkuhupaisa ) ovat nuokin tärkeitä. Mielestäni siis mielenkiintoinen peli on hauskempi ja tärkeämpi kuin massavoitto juustolistalla, vaikka kiinnostavasta pelistä otettaisiinkin murskaturpaan niin että lätsähtää

kamu sanoo aina''tärkeintä ei ole voitto,vaan hyvät palkinnot''.tiedän aina haviäväni siispä koitan tehdä vihollisen voitosta mahdollisimman tuskaista pelleilyä kuten(tässä ote yhestä matsista
''hahaa vähän mä tapan sun komentajan nyt''
*koittaa tappaa komentajan
''et varmaa tienny että sillä on 4+ arour save:)''
''aaargghh''
no mä isken siltä pari ukkoo
''nyt tapan sen''
*se tappaaa sen*
''et varmaa tienny sitäkää että se herää eloo jos nakkaa kutosen''
*ivallista naurua*
''kato nakkasin kutosen!!''
''aaaarrrrgghhh....''

Tärkeintä on murskata vastustaja listalla, joka ei ole ubermaximoitujuustopiispamunkkipaavi juttu, etenkin jos vastustaja pelaa sellaisella juustoisella sekopää listalla. Upeaa tästä tekee voittamattomuuden tunne(jos pelaa uuberjuusto... vastaan) sekä päähän nouseva virtsa(aah..).
Kaikkein parasta on nauraa räkäsesti vastustajalle, jonka ritarijyrä on tuhoutunut vain siksi että se hyökkäsi pieneen corejalkaväki ryhmään.