Sivu 2/6
Lähetetty: Ke 02.11.2005 03:33
Kirjoittaja Zorro
Wow.. (not the game)
En aivan näin aktiivista osanottoa osannut odottaa, loistavaa.
Jaa miksi Arcane, totta nimi on vanha ja tuttu.
Ja alkuperäinen suunnitelmamme olikin ostaa Arcane OY
sen edellisiltä omistajilta ja heidän piti myös jatkaa yhtiön kanssa sekä organisaatiossa
että pelitoiminnassa, mutta katsoimme parhaaksi että aloitamme ”puhtaalta pöydältä”
toiminnan vaikkakin Arcane OY:n tausta olikin kunnossa.
Täten vältämme verottajan kummallisia toimia.
Yhteistyö Edellisen Arcanen omistajien kanssa kyllä jatkuu joten taustalla saattaa jossain vaiheessa
pyörähtää tuttuja naamoja ja nimiä, heidän ammattitaito on erittäin tervetullut etu meille.
Kiitos hyvistä ehdotuksista, laitamme kaikki harkinnan alle. Alussa valikoimamme tulee
olemaan vain GW:n tuotteita ja tämän jälkeen lähdemme laajentamaan kysynnän mukaan.
Fakta on vain se että GW:n tuotteet tuppaavat olemaan massamarkkinoiden suosiossa.
Kylmä totuus on se että uuden liikkeen rajallisella kokemuksella ja resursseilla uusien pelien
tuominen on hiukan riskialtista. Kuitenkin ennen joulua tarkoitus olisi saada Rackhamia hyllyyn
sekä myös toivottavasti joitakin Heresyn sekä Shadowforgen tuotteita.
http://www.rackham-store.com/index_us.htm
http://www.heresyminiatures.com/
http://www.shadowforge.com.au/
Liiketilaa meillä on kokonaiset 68 neliötä, tilaan on sijoitettu 2 isoa (120x180) kiinteää pöytää
sekä kaksi pienempää n150x85 joissa on taitettavat jalat ja täten ne on helppo säilöä silloin kun
eivät ole käytössä. Kaikille pelaajille löytyy myös istuin (olettaen että yksi solitaire ei vaadi neljää
pelaajaa).
Samu
-Nukkuminen on aivan turhaa.. heräämään sitä joutuu kuitenkin.
Lähetetty: Ke 02.11.2005 09:26
Kirjoittaja The Captain
Zorro kirjoitti:
Kuitenkin ennen joulua tarkoitus olisi saada Rackhamia hyllyyn
sekä myös toivottavasti joitakin Heresyn sekä Shadowforgen tuotteita.
Oi! Ilon päivä, jos joku viimein viitsii vaivautua Shadowforgeakin tuomaan Suomeen. Ja jos samasta kaupasta saa noita muitakin kivuuksia (GW:n tuotteiden osalta kyllä tuen jatkossakin lähikauppaa), budjetoin aikasta varmasti tietyn satunnaisprosentin palkastani teidän kassaanne.
Lähetetty: Ke 02.11.2005 13:44
Kirjoittaja Iscariah
Hienoa että saa hyllystä ostettua muutakin kuin gw:tä. Tulen itse varmaan katselemaan rachamia kun olen helsingissä (olen aika usein helsingissä

).
Sitten olisi kivaa jos hommaisitte vielä woodland scenicsiä ja täältä:
http://www.greyfunnelline.de sculptaus kaluja, liimaa, magic sculpia ja resiiniä
Lähetetty: Ke 02.11.2005 13:57
Kirjoittaja Lord_Fudginton
Ja jos vielä heittäisit aukiolo ajat ni tietää koska sinne viitsii lähtee
Lähetetty: Ke 02.11.2005 15:34
Kirjoittaja Teräratas
OT
Guzlob kirjoitti:Jaa
tää ei kelpaisi vai?
Ei oikein. Minusta semmoisessa rehellisen turhamaisessa poseeraamisessa on aina ollut enemmän tyyliä, kuin päättömässä ryntäilyssä ympäriinsä. Nuo figut kun eivät tuppaa omatoimisesti kumminkaan liikkumaan (muuta kuin naamalleen), oli asento miten etukenossa tahansa... (Yleensä siis kiroan hiljaa mielessäni sanaa "dynaaminen", kun kuulen sen kiinteän metallimöykyn yhteydessä.)
Lähetetty: To 03.11.2005 08:57
Kirjoittaja Gorkiporki
Millaisia maksuvaihtoehtoja Arcane on ajatellut postimyynnin osalta? Siis toivottavasti tuotteita voi myös tilata puhelimella tai sivujenne kautta, sitä kun tulee harvemmin käytyä tuolla helsingissä.
Lähetetty: To 03.11.2005 09:23
Kirjoittaja maxxon
Teräratas kirjoitti:Voisin tosiaan kuvitella, että figujen osalta ihan kohtuudella myyntiä edistävää olisi, jos pitäisi hyllyt sopivasti pullollaan reaperia, rackhamia, warmachinea ja muita vaihtoehtovalmistajia.
Fantsun hyllyt oli vuosikausia pullollaan muiden valmistajien figuja.
Sitten ne dumpattiin puoli-ilmaiseksi pois ja siinä oli kyllä taustalla ihan puhtaat liiketaloudelliset syyt.
Lähetetty: To 03.11.2005 10:33
Kirjoittaja Gorkiporki
maxxon kirjoitti:Teräratas kirjoitti:Voisin tosiaan kuvitella, että figujen osalta ihan kohtuudella myyntiä edistävää olisi, jos pitäisi hyllyt sopivasti pullollaan reaperia, rackhamia, warmachinea ja muita vaihtoehtovalmistajia.
Fantsun hyllyt oli vuosikausia pullollaan muiden valmistajien figuja.
Sitten ne dumpattiin puoli-ilmaiseksi pois ja siinä oli kyllä taustalla ihan puhtaat liiketaloudelliset syyt.
Totta, mutta oikeastaan ihmiset ovat heränneet ostamaan muitakin kuin gw:n nappeja vasta parin viimeisen vuoden aikana. Fantasiapelit ei ole sattuneesta syystä ottanut muiden valmistajien nappeja hyllyyn enää pitkiin aikoihin.
Fantsulla ei ole ollut tietääkseni ikinä esim. tällä hetkellä aika suosittua Rackhamia hyllyssään. Gw on myös lisännyt muiden valmistajien figujen kysyntää nostamalla hintoja.
Lähetetty: To 03.11.2005 12:17
Kirjoittaja Guzlob
maxxon kirjoitti:Fantsun hyllyt oli vuosikausia pullollaan muiden valmistajien figuja.
Sitten ne dumpattiin puoli-ilmaiseksi pois ja siinä oli kyllä taustalla ihan puhtaat liiketaloudelliset syyt.
Ajat ovat muuttuneet, uskottavampia valmistajia noussut kuin sieniä sateella, ja muutamia GW-viritysten kanssa kilpailevia pelejäkin on ilmaantunut. Fantsu oli liikkeellä turhan aikaisin, turhan kalliilla ja turhan luokattomalla valikoimalla. Eiköhän noille A-luokan valmistajien tuotoksille riittäisi nykyään kysyntää. Rackham ja Privateer Press nyt päällimmäisinä, niillä kun on lisähoukuttimena ne linjastoa tukevat pelit.
Lähetetty: To 03.11.2005 13:06
Kirjoittaja maxxon
Minä nyt sattumoisin muistan, kuinka 80-luvulla sai jokseenkin tasapuolisesti useiden valmistajien fantasiafiguja Fantsusta.
GW marginalisoi kaikki muut, ml. Warzonen/Chronopian, joita yritettiin ihan oikeasti paikallisesti tukeakin.
Ja onhan siellä ollut mm. tässäkin mainittuja Reaperin figuja. Ja ennen ne oli suorastaan edullisia (Reaperin hinnat on sittemmin noussut poskettomiksi).
Valikoiman "tasottomuus" loppuaikoina johtui IMHO lähinnä siitä, että tämä vaihtoehtokama oli siinä vaiheessa homehtunut hyllyssä jo useita vuosia.
Onhan se kiva, että muutakin myydään, erityisesti jos sen pystyy tekemään kilpailukykyisellä hinnalla. Mutta en oikein usko, että rahahanat aukeaa pelkästään sillä että laittaa Rackhamia hyllyyn.
No, onhan Fantsussa nytkin taas pientä muuta tarjontaa. Mutta suuressa mittakaavassa ne tuskin enää muihin panostaa.
Lähetetty: To 03.11.2005 13:33
Kirjoittaja Ironman
Käsittääkseni warzone myi aikanaan ihan mukavastikkin ja sille jopa löytyi pelaajia suomesta. Se, että figut sitten myytiin alennushinnoin pois fantsun hyllystä johtui tietääkseni silloisen warzonea kehittäneen target gamesin tekemästä konkurssista.
Lähetetty: To 03.11.2005 14:13
Kirjoittaja tube
maxxon kirjoitti:Minä nyt sattumoisin muistan, kuinka 80-luvulla sai jokseenkin tasapuolisesti useiden valmistajien fantasiafiguja Fantsusta.
...
ennen ne oli suorastaan edullisia (Reaperin hinnat on sittemmin noussut poskettomiksi).
...
No, onhan Fantsussa nytkin taas pientä muuta tarjontaa. Mutta suuressa mittakaavassa ne tuskin enää muihin panostaa.
Second all that.
Ongelmana muiden valmistajien figuissa lienee volyymi, eli maalarit ostaa yhen tota ja kaks noita (vähän niinkuin ala-astelainen irtokarkkikaupassa), kun taas kauppa vasta kannattaa kunnolla kun myydään aina parikymmentä ukkoa kerralla, eli armeijakäyttöön. Tätä varten pitää olla peli, johon tarvitaan satakunta figua/armeija ja runsaasti pelaajia. Eipä taida olla muilla kun GW:n peleillä jakoa tässä kohtaa.
Marginaalituotteet (hienot yksittäisfigut, sculpting toolit yms) ovat just sitä, pikkutavaraa millä saadaan ehkä houkuteltua joku innokas kauppaan ostamaan kassikaupalla niitä muita figuja. Voisi jopa sanoa, että jos haluaa kaupan, josta saa Rackhamit ja Magic Scupltit, kannattaa samasta paikasta ostaa myös GW:n rykmentitkin.
Vielä loppuun perfektionistin kysymys: onhan ne teidän isot pöydät 4' x 6' eikä 120 cm x 180 cm? Ei että olisin koskaan yhtään peliä missään kaupassa Suomessa pelannut, mutta kysynpä kuitenkin.
/tube
Lähetetty: To 03.11.2005 14:50
Kirjoittaja Relic
Onnea uusille yrittäjille minunkin puolestani.
Itsekseni vain mietiskelen, että miten Suomessa vielä voi olla markkinoita pc jne. pelejä myyville liikkeille kun suuret ketjut ja jo alalla olevat pätevöityneet tahot ovat ne valloittaneet. Katteetkin peleissä on olemattomat.
Myös figuja myy jo useampikin liike mutta ehkä tällä saralla olisi jotain tehtävissä mutta liikkumavaraa ei varmasti paljon ole ottaen huomioon genren kuluttajien asiakastottumukset sekä varallisuuden.
Paljon tsemppiä kuitenkin teille ja menestystä.
*thumbs up*
Lähetetty: To 03.11.2005 14:54
Kirjoittaja Ghe'dahlg
Mites on Epic: Armageddonin laita?
Itse pelihän on marginaalipeli vielä tosin pelin suosio on ollut hienoisessa kasvussa. Itse ainakin näkisin erittäin mieluisana, että saisin kaupan hyllyltä mukaani Epic-tavaraa ja kaupan hyllyltä nouto luultavasti inspiroisi hyvinkin helposti tilauksen kanssa epäröiviä aloittajaehdokkaita ostamaan ja aloittamaan pelin.
Lähetetty: To 03.11.2005 15:08
Kirjoittaja ankkuri.gif
Hesassa tuppaa tuo GW figujen saanti olla aika huippuluokkaa joten se olisi todella kova sana jos keskittyisitte enemmän rachamiin, reaperiin jne. Jos valikoimaa muilta valmistajilta löytyy teen oitis reissun hesaan.
Lähetetty: To 03.11.2005 15:38
Kirjoittaja Teräratas
Sehän tuossa vaihtoehto tuotannossa on tosiaan muuttunut, etten minä ainakaan kehtaa edes verrata jotain vanhaa Warzonea/chronopiaa ja nykyistä PP:tä/Rackhamia.
Toki ongelma on siinä, että vaihtoehtofigujen myynti on alussa väkisinkin marginaalista suhteessa GW kauppaan, mutta jos nyt ideana on, että samassa paikassa myös säännöllisesti turnaillaan ja pelaillaan noita vaihtoehtopelejä myös, niin luulenpa, että sitä ostajakuntaakin alkaa pikkuhiljaa kerääntyä enemmänkin. Toinen asia sitten tietenkin on, kauanko jollain tennispalatsin vuokrilla on aikaa sitä ostajamäärän moninkertaistumista odotella.
Uskoisin siis kumminkin, että helsinki alkaisi pikkuhiljaa olla kypsä muidenkin pelien tarjonnalle, mutta tuskinpa siitä helppoa tulee. Mielestäni yksi suurimmista vaihtoehtopelien leviämisen esteistä on juurikin pelikaverien puute. Jos kumminkin olisi paikka, josta noita nättejä figuja saa, ja samassa paikassa olisi vielä pelikavereita kyseisiin peleihin, niin voisin kuvitella, että ainakin pientä toivoa onnistumisesta on vara elättää.
Toinen ongelma on, että maalareita ja muita kauniiden figujen haeskelijoita varten luultavimmin joutuu pitämään melko kattavan hyllyvalikoiman, mikä taasen maksaa paljon (ellei nyt jotain vaihto/palautus sopimusta onnistu tavaran toimittajan kanssa neuvottelemaan). Erikseen tilaamalla hankittavan tavaran tarjoamisessa kun on kuitenkin se ongelma, että sitä kyllä osaavat tehdä muutkin. Moni jopa ihan itse.
Eli näkisin konseptin muuten hyvin toimivana, mutta epäilen aika paljon sitä, riittääkö tuotto kattamaan edes liikkeen menot. Luulenpa että ihan jokunen figu pitää myydä, ennen kuin hyllyt on täytetty ja vuokrat on maksettu. Onnea yritykselle kuitenkin.
Lähetetty: To 03.11.2005 16:00
Kirjoittaja maxxon
Teräratas kirjoitti:Sehän tuossa vaihtoehto tuotannossa on tosiaan muuttunut, etten minä ainakaan kehtaa edes verrata jotain vanhaa Warzonea/chronopiaa ja nykyistä PP:tä/Rackhamia.
Meitä on moneen junaan, mutta minusta Warzone/Chronopia figut oli ihan sen aikaisen GW:n tasoisia. Kehitys on toki mennyt eteenpäin, mutta esim. Reaperin listoilla on edelleen figuja 90-luvun alkupuolelta, eikä kukaan ole niiden tasosta natissut...
Teräratas kirjoitti:
Toinen asia sitten tietenkin on, kauanko jollain tennispalatsin
vuokrilla on aikaa sitä ostajamäärän moninkertaistumista odotella.
Mulla ei ole Arcanen diileistä mitään havaintoa, mutta Kukunorin pitäjä taisi jossain haastattelussa sanoa, että Tennispalatsin vuokrataso joustaa sen mukaan, miten paljon sinne kutakin liikettä halutaan elokuvakeskuksen imagoa nostamaan.
Nythän siellä 2. kerroksen kulmassa, suunnilleen lippukassojen yläpuolella on semmoinen tyhjä tila, jossa ei kait koskaan ole ollut oikein mitään.
Sinnekös se Arcane nyt on tulossa?
Lähetetty: To 03.11.2005 17:11
Kirjoittaja Griefbringer
Ironman kirjoitti:Käsittääkseni warzone myi aikanaan ihan mukavastikkin ja sille jopa löytyi pelaajia suomesta. Se, että figut sitten myytiin alennushinnoin pois fantsun hyllystä johtui tietääkseni silloisen warzonea kehittäneen target gamesin tekemästä konkurssista.
Tällainen käsitys minullakin on. Kun ei ole valmistajaa, ei tule uutta materiaalia (eikä edes täydennyksiä), ja silloin on aika hankala houkutella uusia pelaajia.
Griefbringer
Lähetetty: To 03.11.2005 20:50
Kirjoittaja Relic
n. 1500e / kk taitaa olla tilanvuokra

Lähetetty: To 03.11.2005 22:30
Kirjoittaja Corgimaster
hienoa, uusi vakiopaikka
edit: ainiin, ilmoittakaa kun avaatte paikan, niin tulen ostamaan tulevat termikseni sieltä
