Murhe kirjoitti:Juu.. Kyllä sitä alkaa ymmärtämään kukkahattutätejä, kun lukee tämänkin kaltaisia topicceja. Kyllä nämä pelit tuhoavat ihan selvästi nuorison moraalin, kun kysytään, ovatko elävät kuolleet pahoja, vai ehkäkö he vain ovat väärin ymmärrettyjä...
Sanoisinko, että hei haloo?!?
*Kumartaa syvään* Totuuden ääni on puhunut. Kaikki Sigmariitit huutakaa Hei!
Murhe kirjoitti:Minä ainakin määrittelisin hyvyyden aktiiviseksi epäitsekkääksi hyveeksi, joka on yksilön tai yhteisön luonteenpiirteistä.
Haluaisin tässä vaiheessa kiinnittää huomiota tuohon "Minä" sanan käyttöön. Se, että joku on jotain mieltä, ei tarkoita, että se on välttämättä absoluuttinen totuus. Millä perusteella liikkuvat luurangot ovat pahoja? Sinun maailmassa tuon määritelmän ilmeisesti antaa kristinusko, jonka moraalikäsitys on monessa suhteessa ihan ok. Sama usko kuitenkin antaa 'oikeuden' murhata lukemattomia ihmisiä uskon puolesta. Joku saattaisi ymmärtää tuommoisen asenteen 'pahuudeksi'. Saman uskonnon kolme koulukuntaa ovat tappaneet toisaan armotta viimeiset pari tuhatta vuotta (juutalaiset, kristityt, muslimit). Tuommoinen toiminta saattaa sivullisen silmään vaikuttaa aika ... arveluttavalta.
Murhe kirjoitti:Pahuus taas määrittelyssään menisi itsekkääseen oman edun tavoitteluun, kyvyttömyyteen empatiassa ja vahingon tuottamiseen lähimmäiselle ilman syytä tai hyvin pienestä edusta itselle. Sinällään pahuuskin on aktiivinen hyveen vastakohta, kun taas välinpitämättömyys on passiivinen pahuuden muoto.
Ottaen huomioon tekstin persoonan vaihtumisen passiiviin, oletan että tämä kappale on sitten sitä absoluuttista totuutta.
Minunkin mielestäni nuo kyllä määrittävät pahuutta, tai toimintaa, joka voidaan lukea sellaiseksi. Toisaalta harva meistä tekee asioita ilman, että oma etu on jollain lailla taustavaikuttimena. Tekeeko se meistä pahoja? Tuskin. Vai pitääkö kaikkien kolmen ehdon täyttyä, jotta olemme pahoja (itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, kyvyttömiä empatiassa ja tuotamme vahinkoa lähimmäiselle ilman syytä). Vai oliko sittenkin riittävää, että emme ole 'hyveellisiä'.
Murhe kirjoitti:Hautojen kuninkaat eivät minusta ole erityinen esimerkki pahuudesta, mutta mitään hyvää en ole heissä kuullut olevan. Mustasydämiset synk'haltiat ovat varmasti pahuuden puhtain ilmentymä, eikä tuhoa hakeva kaaos ole sen parempi. Rotat edustavat näkemykseni mukaan pahuutta selkeästi. Örkit ja kaaoskääpiöt ovat pahuuden edustajia myös.
Taas kerran koko kokoelma on hyvinkin totuudenmukainen asenne tavallisen Empiren ihmisen mielestä. Hyvin mustavalkoinen sellainen, mutta kuvastanee yleistä mielipidettä keisarikunnassa. Ehkä meidän pitäisikin määritellä hyvä ja paha demokraattisesti. Annetaan jokaisen eri ryhmittymän nimetä omasta mielestään hyvät ja pahat. Tai sitten voitais valita lisää akseleita kuvaamaan kansoja. Kaaos ja laki muodostaa aika mukavan akselin. Muitakin löytyy, jos jaksaa miettiä (jääkööt kotitehtäväksi).
Murhe kirjoitti:Ihmiset, suurhaltiat ( jossain määrin metsähaltiat) ja kääpiöt muodostavat järjestäytyneitä yhteisöjä, jotka pyrkivät pitämään huolta heikoimmissa asemassa olevista jäsenistään, eivätkä ole kyvyttömiä myöskään keskinäiseen yhteistyöhön yhteisen edun, tai pelkästään luonteen jaloutensa takia.
Ihmisistä ei ehkä jaksa puhua kovinkaan paljon. Katsotaan vaikka meidän maailmaamme ja todetaan vaan, että löytyy kaikenlaisia. Hyviä ja pahoja.
Kääpiöiden kohdalla taas en välttämättä haluaisi uskoa muuhun kuin oman lajin säilyttämisen tarpeeseen. Kääpiöt ovat ihmisten kanssa liitossa, koska (halusivat tai eivät) niillä on liikaa vihollisia ja meri tulee vastaan (joten karkuunkaan ei oikein voi enää juosta).
Suurhaltioista en tiedä Warhammerin maailmassa, mutta mulla oli semmoinen käsitys, että pysyvät mieluusti omillaan. Ja eikös se välinpitämättömyys ollut yksi pahuuden ilmenemismuoto?
Murhe kirjoitti:Vampire: The Masquaraden pelaajana voin kuvitella, että joillakin vampyyreillä ja epäkuolleilla olisi mahdollisuus kokea empatiaa edes jollain tasolla, mutta suurelta osin he ovat hirviöitä. Nämä ovat yksilöitä ja poikkeuksia rotunsa keskuudessa. Aivan kuten Drizzt Do'urden (toivottavasti muistan oikein) tai Mélnibonean Elric.
Vampire: The Masquaraden pelaajana voin kuvitella, että suuri on noista hirviöistä on sitä mieltä, että inhimillisyyden rippeistä on kiva pitää kiinni. Osa jopa jakaa ryhmittymisensä sen mukaan yrittääkö ne, vai eivät (Sabbat vs. Camarilla). Ehkä olennaista onkin tuo poikkeavien yksilöiden määrä. Kuinka suuri osa kansasta poikkeaa 'tavallisesta'? Jos Drizzt on ainoa hyvis, niin voidaan todeta, että koko kansa on pahoja. Entäs jos joka kymmenes tai joka kolmas on hyvis. Onko silloinkin kansa paha?
Näihin maailmoihin on jouduttu tekemään aika paljon yksinkertaistuksia, jotta asiat saadaan toimimaan. Hyvä vs. paha on aika luonnollinen lähtökohta konfliktille ja se on usein helppo tapa lähestyä tarinaa. Mustavalkoinen maailma toimii kerran, ehkä kaksi, mutta loppujen lopuksi kiinnostus maailmaa kohtaan katoaa, jos kaikki jakautuu puhtaasti mustaan ja valkoiseen.
Jumalat on kivoja. Ne voidaan usein yksinkertaistaa ja niiden avulla voidaan määrittää kansakuntien identiteettejä. Jumala voi kaikessa yksinkertaisuudessa olla musta tai valkoinen. Seuraajat sitten yrittävät elää oman jumalansa oppien mukaan. Toisinaan onnistuen.
Warhammerissa alkaa olla niin paljon ryhmittymiä, että maailmasta saa jopa mielenkiintoisen. Silti ottaisin mukaan tarinoihin harmaan sävyt.