Suhteellisen sujuvaa tarinankerrontaa, jota jaksaa jopa paikoitellen lukea. Sekä hyvätempoinen rivitys.
Ainoa asia jota jäin kaipaamaan, olivat yhdyssanat. Siihen kun panostat että, tavaat jokaisen vaikeahkon, tahi epäilyttävän sanan. Saadaan osa kirjoitusvirheistäkin katkottua pois. Sisällöllistämällä ja karsimalla tarinasta turhaa jaaritusta, slangia, ja kieliopillisesti virheellistä tekstiä. Sekä ööberslööb huuhaata. Pistetään LMK elokuvat ja kirjat painoon.
zzz
Lordi manfredin kirstu VALMIS!!!
-
riimumestari
- Viestit: 696
- Liittynyt: To 08.06.2006 16:25
- Paikkakunta: Porvoo
Re: Lordi manfredin kirstu
Osa 7
Kävelin murheen täyttämän eteenpäin.
Olav, kylän kauppias, ja ainoa jota olisin voinut kutsua ystäväkseni, oli kuollut. Suru täytti mieleni, kun ajattelin mitä muuta oli tapahtunut. Kurt oli vedetty sumun sekaan, luultavasti kuollut susien raateluun. Nick joka oli kauhun vallassa lähtenyt juoksemaan, tietämättään edes mihin suuntaan. Oli luultavasti eksynyt ja sudet olivat tappaneet hänetkin.
Tunsin kuinka maa muuttui jalkojeni alla, kylmä ja kostea sammal jäi taakseni ja muuttui pehmeäksi ja vaaleaksi hiekaksi. Kuulin veden äänen ja kohotin katseeni maasta.
Olin saapunut joelle, joka kulki metsän halki. Joen toisella puolella oli vanha, ränsistynyt mylly ja sen vieressä silta. Menin sillan luokse ja tarkastelin sitä, se tuntui kestävän painoni. Varovaisesti astuin sillalle, ja otin toisen askeleen. Silta kesti. Kävelin siltaa pitkin ja katsoin virtaavaan veteen. Vedessä ui kaloja, ja kaloista mieleeni tuli ruoka. En ollut syönyt pitkään aikaan, ja ruuan ajattelu vain pahensi asiaa. Katselin siinä kuinka kalat uivat virtaa pitkin sillan alle, ja jatkoivat sieltä matkaansa niin pitkälle, kunnes joki yhtyisi järveen, ja jotkut ehkäpä siitäkin vielä pidemmälle.
Sitten katseeni osui johonkin. Huomasin siltaa päin tulevan, hitaasti kelluvan pienen punaisen kirjan.
Se oli minun vanha päivä kirjani, sama, jonka olin antanut taisteluun lähteneelle miehelle. Kirja lipui sillan alle, hetken en tehnyt mitään, kunnes kastoin toiselle puolelle, ja kirja meni jo kaukana jokea pitkin, ja pian sitä oli vaikea edes erottaa.
" Minun päiväkirjani." Sanoin jokseenkin typeränä itselleni.
Sitten otin jousen ja nuoleni ja keppini ja lähdin juoksemaan joen vierustaa pitkin kirjan perään.
Pitkään sain juosta, mutta hengästyneenä sain kirjan kiinni. Onnekseni, se oli takertunut kiven j vesikasvien väliin, eikä päässyt eteenpäin.
Nostin märän ja muutenkin kärsineen kirjan vedestä ja tarkastelin sitä.
Kirja oli säilynyt yllättävän hyvin, joskin sivuja oli repeillyt ja kannet olivat mennet hieman pilalle, mutta tekstiä pystyi lukemaan helposti. Istuin lähellä olevalle kivelle ja avasin kirjan siitä kohtaa, missä minä olin lopettanut kirjoituksen. Käänsin sivua ja huomasin sangen hienolla ja hyvällä käsialalla kirjoitettua tekstiä. Aloitin lukemaan.
1.11.899
Ensimmäisen päivän marssit on marssittu.
Sotilaiden kasvoilta huomaa, että he tietävät millainen vaara heitä odottaa ja ovatkin valmistautuneet hyvin. Tällä hetkellä matka sujuu hienosti, olemme löytäneet suojaisen paikan metsästä ja jatkamme matkaa varhain huomen aamulla.
2.11.899
Marssimme vanhaa metsää pitkin, ja saavuimme palaneen talon raunioille. Talo oli luultavasti palanut vain muutama päivä sitten, ja sen sisältä löytyi vielä käyttökelpoista ruokaa, joten täytimme ruokavarusteemme. (Varkaat! Minä tuhahdin samalla kun luin)
5.11.899
Ilma muuttuu koko ajan kylmemmäksi, kohta on talvi, mutta onneksemme olemme varautuneet siihenkin, en tiedä, mihin emme olisi varautuneet. Keisari on ottanut kaiken huomioon...täysin kaiken.
10.11.899
Olemme marssineet jo monta päivää, en tiedä muista, mutta minulle tekee raskasta jatkaa matkaa. Kylmyys on jo alkanut tehdä kepposiaan, ja tuulten ja kylmien myrskyjen takia matkaa sujuu hitaammin. Mutta olemme vieläkin aika taulussa, keisari on ottanut kylmyydenkin huomioon. Keisari on ottanut kaiken huomioon.
13.11.899
On sattunut jotakin...jotakin joka estää meitä jatkamasta tätä tehtävää...
Keisari ei ollut ottanut kaikkea huomioon...ei vaikka kuinka luulimmekin.
Olimme marssimassa solaa pitkin yöllä, kun kimppuumme hyökättiin. Suuri joukko vampyyreitä kävi kimppuumme, joukkomme valtasi sekasorto ja kauhu ja säntäilimme ympäriinsä.
En tiedä mitä kaikkea tapahtui, sillä pimeässä juoksin päin kallion seinämää ja pyörryin. Heräsin vasta myöhemmin monen kilometrin päässä tapahtuneesta. Meitä oli siellä viisi. Minä, kapteeni(joka oli haavoittanut itsensä pahasti) sekä kolme muuta sotilasta.
En tiedä ketkä kaikki saivat surmansa, mutta kapteenin mukaan seuraavat henkilöt...
Aloin lukea listaa kuolleista, niitä oli käsittämätön määrä, luin listaa, mutta en tuntenut ketän, kunnes...katseeni osui tuttuun nimeen...
...Stefan von Franfed...
Pudotin kirjan maahan. Katsoin tyrmistyneenä eteenpäin ja mieleni teki huuta, kaaduin polvilleni maahan, ja huusin. Minä itkin, itkin aivan tosissani, ainoa sukulaiseni, veljen poikani oli kuollut. Heitin päiväkirjan jokeen suutuksissani, annoin sen mennä virran mukana.
En tiennyt mitä tehdä, olin koditon, vaila minkään laista tietoa missä olin, ainoa sukuni jäsen.
En halunnut enää mennä minnekään, halusin vain jäädä siihen ja odottaa, että juurrun maahan kiinni ja kuolen paikoilleni.
Istuin siinä monta tuntia, tuli yö, ja kuu ja tähdet loistivat taivaalla. Istun edelleen samassa kohdassa ja tuijotin synkkä vettä. Nojasin eteenpäin, katsoin vedestä heijastuvaa omaa kuvajaistani. Oli täysin hiljaista, sitten tunsin kuinka joku kosketti minua olkapäähäni, käänyin ympäri, säikähdin ja kaaduin jokeen...
Kävelin murheen täyttämän eteenpäin.
Olav, kylän kauppias, ja ainoa jota olisin voinut kutsua ystäväkseni, oli kuollut. Suru täytti mieleni, kun ajattelin mitä muuta oli tapahtunut. Kurt oli vedetty sumun sekaan, luultavasti kuollut susien raateluun. Nick joka oli kauhun vallassa lähtenyt juoksemaan, tietämättään edes mihin suuntaan. Oli luultavasti eksynyt ja sudet olivat tappaneet hänetkin.
Tunsin kuinka maa muuttui jalkojeni alla, kylmä ja kostea sammal jäi taakseni ja muuttui pehmeäksi ja vaaleaksi hiekaksi. Kuulin veden äänen ja kohotin katseeni maasta.
Olin saapunut joelle, joka kulki metsän halki. Joen toisella puolella oli vanha, ränsistynyt mylly ja sen vieressä silta. Menin sillan luokse ja tarkastelin sitä, se tuntui kestävän painoni. Varovaisesti astuin sillalle, ja otin toisen askeleen. Silta kesti. Kävelin siltaa pitkin ja katsoin virtaavaan veteen. Vedessä ui kaloja, ja kaloista mieleeni tuli ruoka. En ollut syönyt pitkään aikaan, ja ruuan ajattelu vain pahensi asiaa. Katselin siinä kuinka kalat uivat virtaa pitkin sillan alle, ja jatkoivat sieltä matkaansa niin pitkälle, kunnes joki yhtyisi järveen, ja jotkut ehkäpä siitäkin vielä pidemmälle.
Sitten katseeni osui johonkin. Huomasin siltaa päin tulevan, hitaasti kelluvan pienen punaisen kirjan.
Se oli minun vanha päivä kirjani, sama, jonka olin antanut taisteluun lähteneelle miehelle. Kirja lipui sillan alle, hetken en tehnyt mitään, kunnes kastoin toiselle puolelle, ja kirja meni jo kaukana jokea pitkin, ja pian sitä oli vaikea edes erottaa.
" Minun päiväkirjani." Sanoin jokseenkin typeränä itselleni.
Sitten otin jousen ja nuoleni ja keppini ja lähdin juoksemaan joen vierustaa pitkin kirjan perään.
Pitkään sain juosta, mutta hengästyneenä sain kirjan kiinni. Onnekseni, se oli takertunut kiven j vesikasvien väliin, eikä päässyt eteenpäin.
Nostin märän ja muutenkin kärsineen kirjan vedestä ja tarkastelin sitä.
Kirja oli säilynyt yllättävän hyvin, joskin sivuja oli repeillyt ja kannet olivat mennet hieman pilalle, mutta tekstiä pystyi lukemaan helposti. Istuin lähellä olevalle kivelle ja avasin kirjan siitä kohtaa, missä minä olin lopettanut kirjoituksen. Käänsin sivua ja huomasin sangen hienolla ja hyvällä käsialalla kirjoitettua tekstiä. Aloitin lukemaan.
1.11.899
Ensimmäisen päivän marssit on marssittu.
Sotilaiden kasvoilta huomaa, että he tietävät millainen vaara heitä odottaa ja ovatkin valmistautuneet hyvin. Tällä hetkellä matka sujuu hienosti, olemme löytäneet suojaisen paikan metsästä ja jatkamme matkaa varhain huomen aamulla.
2.11.899
Marssimme vanhaa metsää pitkin, ja saavuimme palaneen talon raunioille. Talo oli luultavasti palanut vain muutama päivä sitten, ja sen sisältä löytyi vielä käyttökelpoista ruokaa, joten täytimme ruokavarusteemme. (Varkaat! Minä tuhahdin samalla kun luin)
5.11.899
Ilma muuttuu koko ajan kylmemmäksi, kohta on talvi, mutta onneksemme olemme varautuneet siihenkin, en tiedä, mihin emme olisi varautuneet. Keisari on ottanut kaiken huomioon...täysin kaiken.
10.11.899
Olemme marssineet jo monta päivää, en tiedä muista, mutta minulle tekee raskasta jatkaa matkaa. Kylmyys on jo alkanut tehdä kepposiaan, ja tuulten ja kylmien myrskyjen takia matkaa sujuu hitaammin. Mutta olemme vieläkin aika taulussa, keisari on ottanut kylmyydenkin huomioon. Keisari on ottanut kaiken huomioon.
13.11.899
On sattunut jotakin...jotakin joka estää meitä jatkamasta tätä tehtävää...
Keisari ei ollut ottanut kaikkea huomioon...ei vaikka kuinka luulimmekin.
Olimme marssimassa solaa pitkin yöllä, kun kimppuumme hyökättiin. Suuri joukko vampyyreitä kävi kimppuumme, joukkomme valtasi sekasorto ja kauhu ja säntäilimme ympäriinsä.
En tiedä mitä kaikkea tapahtui, sillä pimeässä juoksin päin kallion seinämää ja pyörryin. Heräsin vasta myöhemmin monen kilometrin päässä tapahtuneesta. Meitä oli siellä viisi. Minä, kapteeni(joka oli haavoittanut itsensä pahasti) sekä kolme muuta sotilasta.
En tiedä ketkä kaikki saivat surmansa, mutta kapteenin mukaan seuraavat henkilöt...
Aloin lukea listaa kuolleista, niitä oli käsittämätön määrä, luin listaa, mutta en tuntenut ketän, kunnes...katseeni osui tuttuun nimeen...
...Stefan von Franfed...
Pudotin kirjan maahan. Katsoin tyrmistyneenä eteenpäin ja mieleni teki huuta, kaaduin polvilleni maahan, ja huusin. Minä itkin, itkin aivan tosissani, ainoa sukulaiseni, veljen poikani oli kuollut. Heitin päiväkirjan jokeen suutuksissani, annoin sen mennä virran mukana.
En tiennyt mitä tehdä, olin koditon, vaila minkään laista tietoa missä olin, ainoa sukuni jäsen.
En halunnut enää mennä minnekään, halusin vain jäädä siihen ja odottaa, että juurrun maahan kiinni ja kuolen paikoilleni.
Istuin siinä monta tuntia, tuli yö, ja kuu ja tähdet loistivat taivaalla. Istun edelleen samassa kohdassa ja tuijotin synkkä vettä. Nojasin eteenpäin, katsoin vedestä heijastuvaa omaa kuvajaistani. Oli täysin hiljaista, sitten tunsin kuinka joku kosketti minua olkapäähäni, käänyin ympäri, säikähdin ja kaaduin jokeen...
Viimeksi muokannut Yrsa, To 11.06.2009 21:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Re: Lordi manfredin kirstu
Vampyyreitä? hmm... No ihan oli hienoa tekstiä, näitä lukuisia kirjoitusvirheitä lukuunottamatta.
Re: Lordi manfredin kirstu
Niille jotka ovat jaksaneet lukea tätä tarinaa(joita ei luultavasti montaa ole) sekä niille jotka eivät(joita on luultavasti huomattavasti enemmän) tiedoksi, että TÄMÄ tarina jatkuu(jos jatkuu) sitten kun jakasan sitä kirjoittaa, mutta tällä hetkellä aion aloittaa uuden tarinan, jota on toivottavasti mukavampi tehdä ja joka ei veny näin pitkään, ilman minkäänalisia tärkeitä tapahtumia(juonen kannalta tärkeitä).
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Re: Lordi manfredin kirstu
Ihan näin sivumennen mainitttava, ettei tuo useiden tarinoiden kirjoittaminen yhtaikaa ainakaan kasvata "suositota" (nyt ei löydy oikeata sanaa) kun on puoli sivua tarinoita ja novelleja Yrsan ja Kartzan (sekä nähtävästi edesmenneen :) SPACE MARINE!!:n) kirjoittamia. Eikä niiden tarinoiden laatukaan parane määrää nostamalla. Karza nyt voi toki olla eri henkilö, mutta tällekin mainittava, kun näkyy kovasti kommentoivan tätä ketjua. Että jokin roti tähän homman nyt!
Tulipahan tuokin nyt sanottua...
Tulipahan tuokin nyt sanottua...
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Lordi manfredin kirstu
Kartza on eri henkilö, koittakaa jo painaa se sinne pääkoppaanne!
Joo, kyllähän tossa ihan asiaakin oli(kerrankin) ei mun tarkoitus ole koko sivua täyttää, ja toivoisin(sekä hieman tuntuukin) että kohta löytyy se oikea tarina jota jaksaakin kirjoittaa. Eikös muuten näitä tarinoita voi poistaa? Ainakaan sitä SPACE MARINE 1 ei näy missään?
Joo, kyllähän tossa ihan asiaakin oli(kerrankin) ei mun tarkoitus ole koko sivua täyttää, ja toivoisin(sekä hieman tuntuukin) että kohta löytyy se oikea tarina jota jaksaakin kirjoittaa. Eikös muuten näitä tarinoita voi poistaa? Ainakaan sitä SPACE MARINE 1 ei näy missään?
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Re: Yrsan ihmettelyt
Kait ne ylläpitäjät voi poistaa, jos usea henkilö ilmoittaa tarinan asiattomaksi.
(Näin on ainakin useassa muussa phpBB sivustossa.)
(Näin on ainakin useassa muussa phpBB sivustossa.)
Re: Lordi manfredin kirstu
Osa 8.
Avasin silmäni...vai avasinko?
Oli täysin pimeää. Heiluttelin kättäni silmieni edessä, mutta silti en erottanut sitä.
Istun jonkin kovan ja kylmän päällä, tunnustelin kädellä maata ja huomasin sen olevan kiveä. Muistin kuinka olin pudonnut jokeen ja nähnyt sitä ennen huppupäisen hahmon...Muuta en muistanut.
Nousin seisomaan ja kädet edessä varovaisesti lähdin kävelemään pimeydessä. Otin hitaita ja varmoja askelia, kunnes joku sytytti valot.
Huomasin olevani suuressa huoneessa. Lattia oli kivestä, samoin kuin seinät ja kato.
Räpyttelin silmiäni valossa ja huomasin jonkun tulevan minua kohti kantaen soihtua.
" Kuka olet?" Kysyin tulijalta kun hän lähestyi minua.
" Nimeni on Manfred." Tulija vastasi ja pian hän seisoikin jo minua vastapäätä.
Manfred otti hupun pois päästään ja huomasin hänen kalpeat kasvonsa. Hänellä oli yllään verenpunainen kaapu ja vyöllään roikkui yhden käden miekka.
Otin muutaman akseleen taaksepäin ja tuijotin häntä.
" Oletko...Oletko vampyyri?" Kysyin häneltä.
Manfred ei vastannut heti mitään, kunnes sanoi:
" Olen Mannfred von Carsteinin veli." Manfred sanoi.
" Kuulutko von Carsteininj sukuun?" Kysyin kauhuissani.
Manfred nyökkäsi ja sanoi sitten:
" Kuuluin...Olin kolmen vuoden ikäinen kun minut vietiib pois, jätettiin metsään yksin, kuolemaan. Mutta sitten, toisen suvun vampyyrit löysivät minut. he adoptoivat minut ja minusta tuli ennen pitkään lordi Manfred von Richtof." Manfred kertoi minulle.
" Mitä teet minulle?" Ksyin ja huomasin että aivan jalkojeni juuressa lojui jouseni ja nuoleni.
" mitäkö teen sinulle...hmmm...Ensiksi halausin tietää, mitä sinä teet minun maillani?" Manfred kysyi.
kerroin, että taloni oli palanut ja että olin lähtenyt kolmen muun kanssa pois kotoani ja että sudet olivat hyökänneet ja olimme joutunet erilleen toisistamme, sekä sen kuinka olin eksynyt ja löytänyt päivä kirjani, jossa luki, että ainoa sukulaiseni oli saanut surmansa vampyyrien hyökkäyksessä.
Mannfred katsoi minua ja kysyi:
" Jos olet sukusi viimeinen...haluaisitko tulla minun sukuuni?"
Katsoin hetken Mannfredia, kunnes vasatsin:
" En"
" Sitten valitsit väärin." Mannfred sanoi ja vetäisi miekkansa esiin ja hyökkäsi minua kohti.
Minä taas kaaduin maahan ja otin jousestani kiinni, samalla kun tunsin miekan terän uppoavan syvälle selkääni. Kierin maassa ja huusin kivusta. Sitten käteni osuin nuoli viiniini ja yritin saada otetta nuolesta. Mannfred irroitti mieakkansa, tunsin kuinka käteni osuin nuoleen, vedin sen ulos, Mannfred kohotti miekkansa, minä jännitin jouseni, Mannfred iski miekallaan, ammuin jousellani, tunsin kuinka miekka upposi syvälle sisälleni ja puhkaisi keuhkoni.
minun oli vaikea hengittää, katsoin Mannfredia, jonka rinnassa sojotti nuoli. Mannfred huojui paikallaan ja nauroi.
Viimeisillä voimillaan jännitin uudestaan jouseni ja ammuin. Jousi lauloi ja nuoli upposi syvälle Mannfredin lihaan...
Hengittäminen oli vaikeaa, katsoin Mannfredia, joka irroitti nuolet ja heitti ne maahan.
" Tämä on loppusi" Hän sanoi ja iski miekallaan...
------------------------------------------------------------------------------------------------
LOLOLOLOLOLOLASDASDADASDASDASDASD
tarinan nimi ei liittynyt oikeasti tähän mitenkään!
Avasin silmäni...vai avasinko?
Oli täysin pimeää. Heiluttelin kättäni silmieni edessä, mutta silti en erottanut sitä.
Istun jonkin kovan ja kylmän päällä, tunnustelin kädellä maata ja huomasin sen olevan kiveä. Muistin kuinka olin pudonnut jokeen ja nähnyt sitä ennen huppupäisen hahmon...Muuta en muistanut.
Nousin seisomaan ja kädet edessä varovaisesti lähdin kävelemään pimeydessä. Otin hitaita ja varmoja askelia, kunnes joku sytytti valot.
Huomasin olevani suuressa huoneessa. Lattia oli kivestä, samoin kuin seinät ja kato.
Räpyttelin silmiäni valossa ja huomasin jonkun tulevan minua kohti kantaen soihtua.
" Kuka olet?" Kysyin tulijalta kun hän lähestyi minua.
" Nimeni on Manfred." Tulija vastasi ja pian hän seisoikin jo minua vastapäätä.
Manfred otti hupun pois päästään ja huomasin hänen kalpeat kasvonsa. Hänellä oli yllään verenpunainen kaapu ja vyöllään roikkui yhden käden miekka.
Otin muutaman akseleen taaksepäin ja tuijotin häntä.
" Oletko...Oletko vampyyri?" Kysyin häneltä.
Manfred ei vastannut heti mitään, kunnes sanoi:
" Olen Mannfred von Carsteinin veli." Manfred sanoi.
" Kuulutko von Carsteininj sukuun?" Kysyin kauhuissani.
Manfred nyökkäsi ja sanoi sitten:
" Kuuluin...Olin kolmen vuoden ikäinen kun minut vietiib pois, jätettiin metsään yksin, kuolemaan. Mutta sitten, toisen suvun vampyyrit löysivät minut. he adoptoivat minut ja minusta tuli ennen pitkään lordi Manfred von Richtof." Manfred kertoi minulle.
" Mitä teet minulle?" Ksyin ja huomasin että aivan jalkojeni juuressa lojui jouseni ja nuoleni.
" mitäkö teen sinulle...hmmm...Ensiksi halausin tietää, mitä sinä teet minun maillani?" Manfred kysyi.
kerroin, että taloni oli palanut ja että olin lähtenyt kolmen muun kanssa pois kotoani ja että sudet olivat hyökänneet ja olimme joutunet erilleen toisistamme, sekä sen kuinka olin eksynyt ja löytänyt päivä kirjani, jossa luki, että ainoa sukulaiseni oli saanut surmansa vampyyrien hyökkäyksessä.
Mannfred katsoi minua ja kysyi:
" Jos olet sukusi viimeinen...haluaisitko tulla minun sukuuni?"
Katsoin hetken Mannfredia, kunnes vasatsin:
" En"
" Sitten valitsit väärin." Mannfred sanoi ja vetäisi miekkansa esiin ja hyökkäsi minua kohti.
Minä taas kaaduin maahan ja otin jousestani kiinni, samalla kun tunsin miekan terän uppoavan syvälle selkääni. Kierin maassa ja huusin kivusta. Sitten käteni osuin nuoli viiniini ja yritin saada otetta nuolesta. Mannfred irroitti mieakkansa, tunsin kuinka käteni osuin nuoleen, vedin sen ulos, Mannfred kohotti miekkansa, minä jännitin jouseni, Mannfred iski miekallaan, ammuin jousellani, tunsin kuinka miekka upposi syvälle sisälleni ja puhkaisi keuhkoni.
minun oli vaikea hengittää, katsoin Mannfredia, jonka rinnassa sojotti nuoli. Mannfred huojui paikallaan ja nauroi.
Viimeisillä voimillaan jännitin uudestaan jouseni ja ammuin. Jousi lauloi ja nuoli upposi syvälle Mannfredin lihaan...
Hengittäminen oli vaikeaa, katsoin Mannfredia, joka irroitti nuolet ja heitti ne maahan.
" Tämä on loppusi" Hän sanoi ja iski miekallaan...
------------------------------------------------------------------------------------------------
LOLOLOLOLOLOLASDASDADASDASDASDASD
tarinan nimi ei liittynyt oikeasti tähän mitenkään!
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!