Sivu 13/13

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Ma 10.08.2015 14:31
Kirjoittaja Dolmot
Joo, liittolaissäännöille on usein karttunut kyseenalaista mainetta varsinkin ns. kilpailullisessa ympäristössä. Keskeiset potentiaaliset ongelmat (vaihtelevalla realisoitumisasteella) taitavat olla:

1) Oikotie onneen paikkamalla ne aukot, jotka päälistaan on tarkoituksella jätetty.
2) Samojen "voittajan valinta" -yksiköiden kiertäminen armeijasta toiseen joka kerta samalla kun muita yksiköitä ei nähdä ikinä.

Ykkösen seurauksena on, että erilaisiksi tarkoitetut armeijat voivat kaikki pelata samantyyppisellä kalustolla tai vähintään paikata ilmeisiä heikkoja kohtiaan. Kakkosen myötä tietyt yksiköt voivat tulla vastaan joka kerta, vaikka luuli kohtaavansa eri armeijoita. Esimerkiksi kaikkein villeimpinä lohikäärme- ja sotavaunuvuosina (ja kun DoW-lista ainakin teoriassa oli vielä olemassa) oli aivan erinomaisen kutkuttava idea ottaa DoW-tykki tai kaksi. Sillä sai pisteensä takaisin niin hyvällä todennäköisyydellä, että pikemminkin piti kehitellä tekosyitä, miksi sitä ei ottaisi. Jotkut vitosedikan hobgoblinit sitten olivat ihan oma lukunsa.

Voidaan aina keskustella, onko hyvä juttu että melkein kaikki saavat halutessaan tykkejä, raskasta ratsuväkeä ja mitä näitä nyt on. Periaatteessa se voi tasoittaa armeijoita niin että kaikkein ongelmallisimmat KPS-paritukset lievenevät, mutta kääntöpuolena on tietenkin eri armeijoiden persoonallisuuden väheneminen.

Asiaan voi harkita jotain konservatiivista lähestymistapaa, jossa liittolaispooliin hyväksytään vain melko kesyjä perusjoukkoja, eikä mitään kunkun henkivartiokaartia tai rodun parhaiten varjeltua salaista asetta. Sitten voi säätää esim. slottien ja pisteiden avulla tai speksaamalla, ettei häröilijä hyödy esimerkiksi pääarmeijan Ld-bonareista tai taikatempuista. Kokeilla saa. Sittenpä näkee, päädytäänkö taas johonkin universaaleihin DoW-tykkeihin ja tarttisko tehdä jotain.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Ma 10.08.2015 22:53
Kirjoittaja MAnkka
Osa welffien muutoksista on ihan hyviä, mutta ite muuttaisin regen saven vaan suoraa 6+ wardiksi. 5+ ward tekee forest spirit listassa Lifen signaturen täysin hyödyttömäksi. Branchwraithien maagiset kyvyt siis jäävät sen jälkeen pelkkään channeling heittoon. Ongelmana spiriteillä mun nähdäkseni lähinnä ollut strenan puute, joten +1S dryadeille +1pts ja treekinille +5pts hinnanlisäyksellä olis paras vaihtoehto. Lifen signaturen vois samalla heittää wardiksi?

Toinen ongelma on maagiset nuolet. Perus glade guardin (ja scoutin) pistehinnat on sen verran korkeat ja parhaimpien nuolten hinnat niin matalat ettei ole mitään järkeä jättää nuolia ottamatta. Gladeguardin ja scoutin perushintaa siis esim -2pts ja vastaavasti true flight ja hag bane nuolien hinta nostaa 5pts tasolle, muiden ollessa kirjan hintojen mukaiset.

Kääpiöiden liikkumisen puutteisiin pystyisi helposti puuttumaan antamalla lordille skillin (vaan kenraalina) joka buustaa normi marssin 8" esim. Ld bubblen sisällä. Antais mahdollisuuden pelata muutakin kun gunlinea muttei kuitenkaan vaikuta liikaa armeijan balanssiin.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Ti 11.08.2015 08:19
Kirjoittaja smaxx
MAnkka kirjoitti:Osa welffien muutoksista on ihan hyviä, mutta ite muuttaisin regen saven vaan suoraa 6+ wardiksi. 5+ ward tekee forest spirit listassa Lifen signaturen täysin hyödyttömäksi. Branchwraithien maagiset kyvyt siis jäävät sen jälkeen pelkkään channeling heittoon. Ongelmana spiriteillä mun nähdäkseni lähinnä ollut strenan puute, joten +1S dryadeille +1pts ja treekinille +5pts hinnanlisäyksellä olis paras vaihtoehto. Lifen signaturen vois samalla heittää wardiksi?

Toinen ongelma on maagiset nuolet. Perus glade guardin (ja scoutin) pistehinnat on sen verran korkeat ja parhaimpien nuolten hinnat niin matalat ettei ole mitään järkeä jättää nuolia ottamatta. Gladeguardin ja scoutin perushintaa siis esim -2pts ja vastaavasti true flight ja hag bane nuolien hinta nostaa 5pts tasolle, muiden ollessa kirjan hintojen mukaiset.
Erittäin hyviä pointteja, otetaan harkintaan seuraavaan päivitykseen :)

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: La 15.08.2015 07:52
Kirjoittaja BooYaa
Oisko muuten mahdollista tehdä jotain sääntöjä pelkälle goblin/nightgoblin armeijalle ?
Nyt toi Manglerien hinnan nousu ja Trollien huononnus heinkentää tollasta armeijaa entisestään.
Jotain että jos armeijassa ei ole yhtään örkkiä niin silloin esim. manglerit olisi edelleen 65p. tjsp.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Ke 26.08.2015 10:43
Kirjoittaja banzgo
Pelattiin eilen Juhan kanssa peli näillä säännöillä, reeniä viikonlopun kisoja varten. Tässä vähän huomioita.

Monet valinnat kallistuvat jos niitä ottaa useamman. Miten tämä toimii pisteidenlaskussa. Pitääkö pelin alussa ilmoittaa että tämä toinen modeli on se kalliimpi vai mikä oli ideana?

Jos sinulla on leveä yksikkö, niin tässä yksikössä olevat maagit/sankarit ovat todella turvassa. Jos maagi on 10 leveän yksikön nurkassa, tarvitsee vastustajan olla myös todella leveä (8), että edes joku pääsee lyömään maagia. Koska aina on pakko chargeta keskelle yksikköä.

Säännöistä paistaa ajatus, että kenenkään iskuja ei voisi enää blokata challengeilla tai eturivin sankareilla. Päädyimme eilen kuitenkin tilanteeseen, jossa melee sankarini ei pystynyt lyömään kertaakaan koko moni rundisessa taistelussa. Hän jäi yksittäisen monsteri-sankarin basen keskelle, joka oli haasteessa toisen sankarini kanssa. Make-way oli kielletty, koska olin jo contactissa. Normaalisti voisin combat reformata tämän sakarin lyömään toisia yksiköitä, jotka olivat kimpussani, mutta näillä säännöillä combat reformilla ei saa liikuttaa sitä sivua joka jo taistelee. Nuo challenge blokkailua estävät säännöt koskivat vain yksiköitä, mutta antavat silti yksittäisille sankareille mahdollisuuden blokata ja jumittaa muita sankareita pois taistelusta.

Samaan combat reformiin liittyen. Jos joskus pääset clippaamaan nurkkaan, on vastustajan todella vaikea päästä koskaan lyömään sinua kunnolla. Koska et voi combat reformissa liikuttaa niitä jo taistelevia nappeja, niin joudut leventämään yksikköä 3 modelia kerrallaan jos tahdot saada enemmän taistelevia modeleita. Tämä usein on huono optio. Vaikka clippaamista on estetty, niin aika helposti sen saa tehtyä, jolloin se on todella voimakasta, koska vastustaja ei voi sille juuri mitään jälkikäteen.

Myös tämä "pakko chargeta keskelle" tuo esiin kysymyksiä, kun kyseessä on multiple charge. Pitääkö silloin tuo sääntö unohtaa ja vain maksimoida taistelevat modelit. Koska usein jos kaksi yksikkö chargaa yhteen, ei kumpikaan mene keskelle vastaanottajaa.

Huomasimme myös että esimerkiksi lore of life on taas päässy aika molestator statukseen. Jos säännöillä on tarkoitus pitää hauskaa, niin tälle kannattaisi tehdä jotain.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Ke 26.08.2015 12:01
Kirjoittaja smaxx
Hyviä huomioita, luulen että saan tohon pienellä tekstin täsmennyksellä noita hölmöyksiä vähän siivottua.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Ke 26.08.2015 12:10
Kirjoittaja smaxx
Charge :
Single model charging alone a single model : You must try to get centers of the contacting sides of units to as close to each other as possible. Ie, no clipping unless something else makes it a must.


Combat reform : Center of a units side that is in contact with an enemy does not move in combat reform. You can add / reduce models in compliance to other rules to/from the sides of the unit.

Eri hintaisista uniteista : Kallein kuolee ensin

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: To 27.08.2015 19:01
Kirjoittaja Mithrandir
Minusta koko clipping -roskan voisi lakaista pelistä pois ottamalla kyseistä ongelmaa koskevan säännön suoraan Kings of Warin puolelta mukaan tähän elävään pakettiin.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: To 27.08.2015 19:41
Kirjoittaja smaxx
Mithrandir kirjoitti:Minusta koko clipping -roskan voisi lakaista pelistä pois ottamalla kyseistä ongelmaa koskevan säännön suoraan Kings of Warin puolelta mukaan tähän elävään pakettiin.
Tossa on se oleellinen ero, että KoW:issa sankarit ei liity unitteihin.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: To 27.08.2015 20:10
Kirjoittaja anwil
^^ tämä. Tavallaan fabassa on kiva että sankarit on kustomoituja ja kovia ukkoja, mutta niiden mekaniikassa on liikaa kikkailua.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: To 27.08.2015 23:11
Kirjoittaja Mithrandir
Meinasinkin sitä, että clippingin voisi poistaa koko pelistä kokonaan, en ottanut kantaa juuri tähän sankarien kohdalla tapahtuvaan ajoittaiseen clippailuun.

Re: Kasiedikan N&T Living Rulebook

Lähetetty: Pe 28.08.2015 08:32
Kirjoittaja Rune
Jälleen viittaan tässä sankarit ja lähitaiatelut asiassa ehdottamaani sääntömuutokseen, jonka pitäisi poistaa melko elegantisti kaikki b2b kikkailut. Kai hyvin KoW henkinen. Täppärillä tähän hätään on liian vaikea linkkailla, mutta se on ensimmöisiä ideoita tuolla minun väkertämässäni sääntömuutosketjussa.

Sakareita voi yhäkin kustomoida ja pyöritellä mutta ne tomivat hieman selkeämmin yksiköiden johdossa.

En ole vieläkään joutanut sitä pelitestaamaan, mutta teoriassa sen pitäisi toimia.

Runedit\\ Ah, kone.
Who may strike?

If a unit is engaged, all models on the engaged side (front, flank or rear) may strike. A unit with a width of seven models with two Attacks each would get 14 attacks to either its front or rear. If the same unit has 3 ranks (either complete or uncomplete) it get 6 attacks to either flank. Note that in case of multiple combats this means some models in the unit corners might get to strike ‘twice’.
Characters joined in units in combat

Characters joined in units can land devastating blows but are vulnerable to harm themselves. By default, attacks in combat are always issued against units. The enemy unit may always issue attacks against characters however, if any have joined the opposing unit. A player may issue attacks against a character equal to a number of Attacks the character has in that combat (which is their Profile, any modifiers and additional attacks).

Characters always strike the enemy unit, unless they are in a challenge with an enemy character or champion. A character in a unit can always direct attacks only against a unit to the front.

If the unit joined by a character is slain to the last warrior, the character reverts to being a solitary unit (and can be issued attacks against as normal).