Sivu 14/19

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 08:32
Kirjoittaja Tony_Peter
Noita saa kyllä totta tosiaan töniä aika huolella, ennenkuin saa nirrin pois edes yhdeltä. Toisaalta ei Edenissä välttämättä tarvitse vastustajan nappeja poistaa kentältä pärjätäkseen.

Hieman muutenkin mietityttää tämä faktiomäärän jatkuva kasvaminen. Omalla kohdallani tämä on johtanut siihen, että pelaamilleni faktioille ei ole tullut pitkään aikaan mitään must have kamaa. Ei sitä kuitenkaan jaksa/viitsi/halua aloittaa uutta porukkaa jatkuvalla syötöllä. Rahaa toki säästyy, kun ei tarvitse kuukausittain tehdä patonkimaahan uutta tilausta. Silti kuinka monta faktiota saa järkevästi mahdutettua tälläiseen kahakkatason peliin, niin että joku ryhmittymistä ei tule pahasti laiminlyödyksi?

Itse Khan klaanin napit on tollasta ihan ok tason kamaa. Ei herätä suuria tunteita mihinkään suuntaan. Studiomaalarin käyttämä vihertävä iho on kyllä helvetin ruma mun mielestä, mutta se on kaiketi makuasia.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 09:03
Kirjoittaja NorjanPaavi
Onhan tossa kaksi profiilia/varianttia per boxi omat haittana ja hyötynsä. Kiva saada ylimääräisiä bitzejä mutta kyllä noi valitettavasti vähän jo toistaa toisiaan. Uuden faction ois melkein voinu jättää pois ja nämä ympätä jo olemassa oleviin Hordeen ja molempiin mutantteihin.

Vähän tuntuu että tän skaala peli voisi mennä turhan tukkoon liiallisesta faction määrästä. Joo ja toi studio maalaus ei kyllä säväytä yhtään. Hitusen nihkeä teema.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 09:26
Kirjoittaja Hammerheart
Toisaalta Faktioita on turvallisempi lisätä kuin kasvattaa faktioissa jo olevien nappien määrää. Ei lähde niin helposti lapasesta yllättävien kombojen vuoksi. Mutta sinällään olen kyllä samaa mieltä, että kovinkaan montaa faktiota ei voine kyllä enää tehdä. Ja nyt kun nuo julkaisevat enää vain joka toinen kuukausi, niin kieltämättä taukoja tulee ja sitten jos jossain kohtaa se julkaisu on jotenkin mölli, niin sitten tulee kyllä pitkä odottelu.

Mitä statteihin tulee, niin eihän noista vielä tiedä miten noi toimii. Tai ainakaan itse en ole vielä bongannut noiden kokonaisia sääntöjä. Voihan niillä olla vaikka joku, että sinisillä ollessaan ottavat täpän vauriota aina vuoron lopussa tms. Odvalin Vig 7 on kyllä aika naurettava, jos noihin ei mitään negatiivisia liity. Toisaalta sitä ei sitten vaan kerrassaan lyö sinne torsoon - onneksi siirtely on helppoa, mutta onhan se sitä myötä käsittämättömän kestävä.

Maalauksesta vielä, niin Oyunbilegin kohdalla tuo toimii ja Kushinkin osalta ihan ok, mutta Odval ja Sükh etenkin ovat kyllä aika härskin värisiä. Luulen, että joku kellertävä ruskea tai sitten khaki toimisi tuota vihreää paremmin.

Alimman parin kohdalla toisto muuten toimii tosi hyvin. Tai siis kun siitä vaihtuu pää, molemmat kädet ja reppu, niin toisto on aika olematonta (etenkin kun jalat on tommoiset geneeriset rimpulat). On tuo tietty tosi houkuttelevaa valmistajille, kun saa näin ihmiset ostamaan boksin kahteen kertaan.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 10:21
Kirjoittaja Silveri
https://i.ytimg.com/vi/dPpAbmQVgao/maxresdefault.jpg

Mitä seuraavaksi? Brotherhood of Steel?

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 12:30
Kirjoittaja Molja
Silveri kirjoitti: Mitä seuraavaksi? Brotherhood of Steel?
Veit panssarit suustani. Jotenkin tuli itsellenikin mieleen, ajankohta huomioon ottaen, että jostain toisesta pelistä otettu hieman vaikutteita. Mutta on kyl aika jännät statit noilla, varsinkaan jos ei mitään erikoisempaa tuohon siniseen liity.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 17:49
Kirjoittaja Pseudok
Minua vähän hävettää tulla tällä tavalla sotkemaan toisten ketjuja, mutta minulla olisi melko spesifi kysymys pelin mittakaavasta.

Ovatko Edenin miniatyyrit suunnilleen yhteensopivia Carnevalen mittakaavaan? Vielä tarkemmin voisi kysyä, että näyttäisivätkö jokereiden napit miten eri ulottuvuudesta mittasuhteiltaan, jos ne seisoisivat dagonin kultistien tai king pulcinellan vieressä?

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 19:54
Kirjoittaja NorjanPaavi
Pseudok kirjoitti:Minua vähän hävettää tulla tällä tavalla sotkemaan toisten ketjuja, mutta minulla olisi melko spesifi kysymys pelin mittakaavasta.

Ovatko Edenin miniatyyrit suunnilleen yhteensopivia Carnevalen mittakaavaan? Vielä tarkemmin voisi kysyä, että näyttäisivätkö jokereiden napit miten eri ulottuvuudesta mittasuhteiltaan, jos ne seisoisivat dagonin kultistien tai king pulcinellan vieressä?
Onhan noi Edenin napit vähän isompia. Voisin huomenna laittaa vaikka kuvan eden Bamakoista seisomassa carnevalen guildin king pulcinellan rinnalla.

Ps. Kyl väittäisin että koko ero on sen verran suuri että näyttävät hivenen hölmöiltä.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 09.12.2015 21:11
Kirjoittaja Silveri
Kuva

30 mm vs 35 mm. On siinä ero. Also, Carnevalea Jyväskylässä? W00t!

Re: Eden

Lähetetty: To 10.12.2015 18:05
Kirjoittaja Pseudok
Ah ja voi. Kiitän vaivannäöstä. Jälleen yksi unelma, pirstaleina.
Silveri kirjoitti: Also, Carnevalea Jyväskylässä? W00t!
Ei ole Carnevalea eikä Edeniä kumpaakaan (tietääkseni), vaan nämä olisivat tulleet muihin konversioprojekteihin, joissa on jo käytetty Carnevalen figuja.

Re: Eden

Lähetetty: To 10.12.2015 21:29
Kirjoittaja NorjanPaavi
Sorry, unohdin kuva lupauksen kokonaan. Onneksi Silveri pelasti nahkani.

Re: Eden

Lähetetty: Pe 11.12.2015 11:58
Kirjoittaja Fiend_
juma! Pakko tilaa. On meinaa komeita nappeja.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 13.01.2016 00:14
Kirjoittaja Mordjinn
Osuipa heikolla hetkellä Eden simmuun ja alkoi kutkutella. Tuntuu vain että video battle reportteja ei google löydä tai sitten se on ranskaksi. Siksipä pitää kysyä täällä mikäs tämä on pelejään. Eli mikäs Ed3n on pelejään?

Senverran pystyin kaivamaan että tiedän seuraavaa:

Kiinnostusta lisää:
- Pieni figumäärä
- Pieni pelilauta...
- ...jonka kautta rajallinen maastontarve
- Jonkinmoinen tehtäväsysteemi päähänlyöntikilpailun sijaan

Kiinnostusta laskee:
- Vaikea myydä uutta figupeliä kavereille
- Ropeconissa kokeilin joskus neljä vuotta sitten pikapelin joka taisi olla Eden ja peli oli vain "kävele viereen ja lyö", eikä sitten muuta tehtykään.
- Onko ne skenut nyt sitten niin erilaisia?
- Ei kampanjasysteemiä?
- Ei tietoa voinko ostaa vaikka neljä starteria ja ne on balanssissa toistensa kanssa niin että voidaan niillä mättää kavereiden kanssa?

Miksi tätä pitäisi alkaa edes harkitsemaan jos Warmahordesia, Malifauxia, DUSTia ja X-Wing miniaturespeliä on jo laatikoissa? Mitä uutta ja parempaa Eden tuo pöytään?

Kiitän kaikista hommaa avaavista kommenteista.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 13.01.2016 02:09
Kirjoittaja NorjanPaavi
Mordjinn kirjoitti: Kiinnostusta lisää:
- Pieni figumäärä
- Pieni pelilauta...
- ...jonka kautta rajallinen maastontarve
- Jonkinmoinen tehtäväsysteemi päähänlyöntikilpailun sijaan
Eden on aika lähellä lautapeliä. Nopea, yksinkertainen, mutta koukuttava ja mättäminen ei ole ainoa tie voittoon. Josku jopa taistelun välttäminen on tuonut voiton.

Aloitus boxi on hyvä tapa aloittaa, mutta ei välttämättä ole pidemmän päälle se optimoiduin lista. Pienellä figu määrällä saa ylittävää vaihtelua listaan.

Kyllä omasta mielestä esimerkiksi Malifauxia ja Infinityä pelanneena voin sanoa että Edenin tehtävät on pää asiallisesti ok luokkaa. Toki sieltä löytyy turpasauna skenuja, mutta myös reliikkien keräystä, kidnappausta ja myös ilmeisesti toimivat moininpeli säännöt 3. tai 4. peleihin. <- näihin tosiaan omat tehtävät.
Mordjinn kirjoitti: Kiinnostusta laskee:
- Vaikea myydä uutta figupeliä kavereille
- Ropeconissa kokeilin joskus neljä vuotta sitten pikapelin joka taisi olla Eden ja peli oli vain "kävele viereen ja lyö", eikä sitten muuta tehtykään.
- Onko ne skenut nyt sitten niin erilaisia?
- Ei kampanjasysteemiä?
- Ei tietoa voinko ostaa vaikka neljä starteria ja ne on balanssissa toistensa kanssa niin että voidaan niillä mättää kavereiden kanssa?

Miksi tätä pitäisi alkaa edes harkitsemaan jos Warmahordesia, Malifauxia, DUSTia ja X-Wing miniaturespeliä on jo laatikoissa? Mitä uutta ja parempaa Eden tuo pöytään?

Kiitän kaikista hommaa avaavista kommenteista.
En usko että Edeniä niin vaikea ole myydä? Ensiksi se figujen määrän voi pitää aika pienenä hyvällä suunnittelulla. Helpoimmillaan ICS:llä saa hyvän listan kasaan 3 figulla. Jos ennestää löytyy mitä tahansa muuta peliä niin figu löytyy jo sitä kautta moninkertainen määrä.

Ehkä tuo kävelä viereen ja lyö on joissain skenariossa ja parituksissa valitettava miinus, mutta ei välttämättä ihan koko tapaus.

No ei ne skenut mitään ihan uniikkeja ole, mutta vaihtelua on omasta mielestä riittävästi ja jokaiselle joukolle löytyy omat erikoistehtävänsä mitä muilta ei löydy.

Kamppanja puuttuun se on ihan totta. Toki tulevaisuudesta ei koskaan tiedä?

Aloitus boxit on enemmän tai vähemmän joukko figuja. Harvassa tapauksessa ne on mitään optimoituja listoja ja joissain tapauksissa osan parittaminen keskenään voi olla toiselle osapuolelle hankalaa. Toki tätä tilanetta voi kompensoida tehtävällä. Ihan tarkkaan en osaa sanoa mutta tuollainen fiilis itselläni on.

Tiivistettynä Eden on selleinen mukava nopea peli jonka saa 1-1,5h kevyesti pelattua ja tarvittaessa menee loistavana Turnaus pelinä, kun säännöt on hyvät ja peli nopea. PK seudulta löytyy useampi innokas demottamaan lisää jos kiinnostaa? Hammerheart nyt varmaan kuumimpana asiantuntijana peliin.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 13.01.2016 02:16
Kirjoittaja Morze
Riippuu varmaan paljon ihmisestä, mutta mulle EDEN aukesi heti ensimmäisestä pelistä ihan eri tavalla kuin oikeastaan missään muussa pelissä. Nopeakin se on pelata. Kuten NP sanoi, tuntia kauemmin tuossa harvemmin menee. Listanrakennus ei omien kokemusten perusteella ole niin keskeistä jo ihan vapaavalintaisten tehtävien vuoksi, vaihtelua löytyy yllättävän paljon jo pienellä figupoolilla. Tasapaino voi olla sitten toinen juttu, mutta ihan toivottomia matchuppeja ei usein tule vastaan ja silloinkin on usemmiten ryssinyt tehtävän valinnassa.

Re: Eden

Lähetetty: Ke 13.01.2016 09:38
Kirjoittaja Hammerheart
Tosiaan figuja tarvitsee tosi vähän, maastoakaan ei tarvitse paljoa (ei esmes niin paljon kuin Malifauxissa ja keskimäärin pienet maastonkappaleet on niitä mielekkäimpiä) ja peli on tosi taktinen. Niin kuin NorjanPaavi vertasikin, niin tavallaan tulee hieman enemmän lautapelifiilistä kuin useimmista muista figupeleistä, koska toiminnot on paremmin ennakoitavissa jossain määrin.

Se kävele viereen ja lyö -demo oli luultavimmin allekirjoittaneen epäkompetenssia. Yleisesti ottaen se, että kaikilla napeilla on kolme Action Pointtia ja yhdellä AP:llä voi kävellä 10cm ja kahdella Chargata eli kävellä sen saman 10cm ja lyödä tarkoittaa, että ihan melee-nappuloillakin ja pelin aktivaatiosysteemillä saa kimurantteja tilanteita aikaiseksi. Se, että aina saa mitata, ja jos olet 21cm päässä jostain napista, niin olet 90% ajasta "turvassa" on aika ovela homma. Mutta sitten epäsymmetriset tehtävät ja laudan pienuus tarkoittavat, että pakoilua ei kuitenkaan loputtomiin voi harrastaa niin se solmu aina aukeaa.

Samaa mieltä Morzen kanssa, että ei se listan rakennus ole ihan niin tärkeässä osassa kuin monessa muussa pelissä, koska tehtävät pystyy valikoimaan. Ja startterit on varsin hyvin balanssissa keskenään. Oikeastaan ainoa huonompi match-up startereiden kesken on ISC ja Joker -startterien välillä. ISC:n panssarit kun tarkoittavat, että Jokereilla on oikeastaan vain yksi jamppa, joka on mitenkään vaarallinen ISC-jannuille ja sen Jokeri-startterin fokus kuitenkin on tavallaan siinä mättämisessä. Tosin huhujen mukaan Jokeri-startteri olisi seuraava uusittava startteri, että ehkä ne vähän rukkaa sitä uuteen malliin.

Muutoinkin ISC on helposti pulmallisin ekoissa peleissä, eli kannattaa harkita sen startterin jättämistä pois ensimmäisestä line-upista. Ei se mitenkään mahdoton yhtälö siis ole ja ei mitenkään ylivoimainenkaan tms, mutta saattaa ensi alkuun tuntua haastavammalta kuin muut.

Ja siis tosiaan tehtävät toimivat siten, että alussa bidataan ja voittaja valitsee meneekö eka vai toka. Eka sitten valitsee ensin tehtävän ja jos se on julkinen, julistaa sen. Toka valitsee tehtävän, mutta ei samaa kuin eka. Turnauksissa lisäksi on sääntö, että yhden tehtävän voi pelata vain kerran. Jos haluaa kuikuilla tehtäväkortteja, niin täältä ne löytyy:
http://www.eden-the-game.com/_userfiles ... ons_en.zip

Varsin monipuolisia juttuja tosiaan.

Ja sitten, mitä uutta Eden tuo. Noh, tosiaan pelin fiilis on aika erilainen kuin muissa peleissä. Säännöt ovat keskimäärin erittäin elegantit ja lyhyet ja helpot muistaa, mutta pelissä on kuitenkin syvyyttä. Lisäksi pelin kesto ja kuljetettavuus jne ovat ihan omaa luokkaansa. Ja sitten toki teema ja napit ovat hyvinkin omanlaisiaan.

Kampanjasysteemiä ei ole, mutta olen just pohtinut moista ja ajattelin ruveta laittamaan ajatuksia paperille.

Ja tosiaan semmoista "oikeaa" demoa voidaan Poromagiassa hyvinkin järjestää.

Re: Eden

Lähetetty: Su 17.01.2016 19:20
Kirjoittaja Fiend_
Eden resculptaa nappejaan?

Kuva

Huh aikamoisesti minusta muuttuu kyllä parempaan suuntaan.. Sarvet ehkä vähän hämää. :D

Re: Eden

Lähetetty: Ma 18.01.2016 09:11
Kirjoittaja tnjrp
Koko näyttäisi kasvavan aika reippaasti samalla.

Re: Eden

Lähetetty: Ma 18.01.2016 11:50
Kirjoittaja jamovoima
Tykkään kyllä tuosta vanhasta enemmän. Ehkä niinkin paljon, että joskus vielä maalaan sen :D

Re: Eden

Lähetetty: Ma 18.01.2016 12:01
Kirjoittaja Morze
Vanhemmassa on kivempi asento, uudempi on anatomiassa tarkempi.

Re: Eden

Lähetetty: Ma 18.01.2016 12:57
Kirjoittaja Silveri
Fiksumpaa varmaan tuo resculptiminen kuin koko ajan kehittää uusia jengejä...