Sivu 3/6
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Su 01.02.2015 15:38
Kirjoittaja jopotzuki
5/5
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ma 30.03.2015 14:13
Kirjoittaja Marraskuu
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: To 30.04.2015 12:34
Kirjoittaja Marraskuu
Tämä ei niinkään kuulu Mordheimiin, mutta maastoa yhtäkaikki. Ajattelin kokeilla ulkomaaston tekemistä pienellä displaypohjalla, jonka voi myöhemmin jatkaa sohvapöydän kokoiseksi Warhammer-maastoksi kolmella muulla vastaavankokoisella palasella jos sattuu huvittamaan.
Projekti sai alkunsa kun katselin luonnonkaarnan palasia ja tuumailin millaista kalliota niistä saisi aikaan. Ainekset tässä maastossa siis ovat pääosin luonnonhiekkaa ja kaarnaa (vanhaa, maahan karissutta, toim. huom).
Idea on vuoristoisesta ylänköalueesta tai tundrasta, jolle on jo satanut lumi, mutta vielä ei ole täysi talvi. Kovat tuulet kuljettavat pakkaslunta poikki kivisten aukeiden, paljastaen maalaikkuja siellä täällä. Tuulet pyörteilevät, joten lumi ei ilmennä yhtä selkeää puhallussuuntaa.
Työvaiheita:

Hiekkaa, kaarnaa ja liimaa

Kaunis, ah niin vaivalloisesti pensselillä levitetty pohjamaali

Drybrush ennen lumen lisäämistä
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ma 22.06.2015 22:27
Kirjoittaja Marraskuu
Tuuletetaanpa vähän ketjua teemakuvalla. Olen rakennusten sijaan maalaillut hiukan figuja viime aikoina, vaikka en kovin haka niiden kanssa olekaan. Tässä on työn alla olleita Sigmarin siskoja kirjastoa vartioimassa.

Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 30.06.2015 20:26
Kirjoittaja Marraskuu
Hyvää keskustelua täällä. Kolmesataa lukua sitten viime päivityksen. 0 kommenttia.
No, tässä joka tapauksessa rakentelen uutta taloa. Aika perusvärkki. Korkeahko. Kolme (+) kerrosta, pahasti raunioitunut sisällä pelattavuuden parantamiseksi. Järeä kivijalka on säästynyt ehjänä. Hauskana yksityiskohtana viemäri sivussa. Suosikkiyksityiskohtani tosin on puisen ovenpielen lävistänyt heittokeihäs - onnistui mielestäni hyvin. Viimo silauksia vaille valmis rakennus.
Maalattu kahdessa palassa. Viimeistelynä nämä liimataan vielä yhteen.
Ja boonuksena pohjalla teemakuva
Bad Bard's Luck:

Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ma 26.10.2015 22:23
Kirjoittaja Marraskuu
Tein seinän.
Teema on kaupungin muuri. Voi olla pala ulkomuuria tai esimerkiksi uuden ja vanhan kaupungin välimuuri. Liitettävissä aikaisemmin tekemäni korotetun tason kanssa korkeuden ja tyylin puolesta. Ajattelin ensin tehdä romuttuneen puurakenteisen varustuksen muurille, mutta päädyin simppeliin kävelytasoon pelattavuuden nimissä.
Pikkuviimeistelyjä varmaan tulee vielä. Kuvan otos kuitenkin melko valmis.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ma 26.10.2015 22:27
Kirjoittaja Meganiikko
Marraskuu kirjoitti:Tein seinän.
Annan +10 karjalanpiirakkaa tästä supisuomalaisesta tavasta viestittää asioita :D
Tykkäsin erityisesti siitä että seinän harkoitus ei mene koko matkaa alas, ja nuo ulostörröttävät puut antaa tosi paljon ilmettä ja väriä muuten yksiväriselle seinälle.
Sitten ehkä joskus kun on nuo puupöllit niin niitten päälle voisi tehdä irroitettavan tai irtivedettävän kävelysillan? pääsis kirmaamaan vallilla. Tai siis sen kyljellä.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 27.10.2015 08:55
Kirjoittaja Marraskuu
116 kirjoitti:Sitten ehkä joskus kun on nuo puupöllit niin niitten päälle voisi tehdä irroitettavan tai irtivedettävän kävelysillan? pääsis kirmaamaan vallilla. Tai siis sen kyljellä.
Hemmetin hyvä huomio! En edes ajatellut koko juttua, vaan laitoin ne ihan puhtaasti rikkoakseni tasaisen harmaata värimaailmaa. Näyttäisi toimivan jopa nykyisillä puusilloilla, mutta teen varmaan jossain vaiheessa ihan ko. vallia varten mitoitetut sillat.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 27.10.2015 11:49
Kirjoittaja ile
Nättejä maastoja.
Millä materiaaleilla askartelet noita?
-ile
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 27.10.2015 16:54
Kirjoittaja Marraskuu
ile kirjoitti:Millä materiaaleilla askartelet noita?
Nämä on lähes kaikki kapalevypohjaisia, mutta mukana on myös finnfoam-levyä, balsaa ja muuta puutikkua, hiekkaa ja pikkukiveä, muropakettipahvia, yms. Karheat pinnoitukset teen liima-vesi-hiekka(tai ruokasooda) -seoksella, jonka olen havainnut helpoksi ja hyväksi kotireseptiksi. Valmisosia en tykkää käyttää ollenkaan, lukuunottamatta bitsejä, joita jakelen vähän mausteeksi.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 27.10.2015 16:57
Kirjoittaja ile
Ja toi karhea kiviharkkopinta on oletettavasti sitä kapalevyä?
-ile
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 27.10.2015 23:37
Kirjoittaja Marraskuu
Kyllä vain. Alakerta ja kaari ovat molemmat kapalevyä, aika paksulti pinnoitettu. Yläkerran tiiliosat ovat myös kapalevypohjaiset, mutta päällä on ohut foamilevy, johon oli helpompi kaivertaa tiilikuvio.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ke 28.10.2015 09:24
Kirjoittaja Vasara_
Tossa vikassa kuvassa on hyvät Baldur's Gate vibat.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ke 28.10.2015 13:08
Kirjoittaja Marraskuu
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ke 28.10.2015 20:10
Kirjoittaja Caius Cosades
Huikeaa maastoa. Aivan älyttömän hienoa. Etenkin nuo muurit ja muut muurinnäköiset, mutta tavalliset talotkin ovat erittäin hienoja. Millä olet kaiken maalannut? ostanut erikseen isompia purkkeja vai samoilla maaleilla kuin miniatyyrit, vai kenties spraylla?
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: To 29.10.2015 08:46
Kirjoittaja Pahvivalmiste
Todella näyttävää menoa! Korkeusvaihtelut toimivat ja tunnelma on mukavan gootahtava.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: To 29.10.2015 14:34
Kirjoittaja Marraskuu
Sananjalka kirjoitti:Huikeaa maastoa. Aivan älyttömän hienoa. Etenkin nuo muurit ja muut muurinnäköiset, mutta tavalliset talotkin ovat erittäin hienoja. Millä olet kaiken maalannut? ostanut erikseen isompia purkkeja vai samoilla maaleilla kuin miniatyyrit, vai kenties spraylla?
Olen käyttänyt pääasiassa FolkArtin perusvärejä. En käytä sprayta, koska tykkään maalata sisällä kerrostaloasunnossa. Eli pohjamaalauksetkin teen ihan pensselin kanssa. Musta pohjamaali onkin se mitä tässä kuluu. Varsinaiset värit drybrushaan, mikä kuluttaa yllättävän vähän maalia. FolkArtia voi suositella - niiden maalit ovat ohentamattomina juuri passelin paksuja drybrushaamiseen.
Miniatyyrivärejä taas en suosittele. Kyllä drybrushiinkin sen verran kuluu, että joku GW:n pikkupurkki menee hujauksessa. Niitä käytän ainoastaan bitsien ja muiden pikkuyksityiskohtien maalaukseen.
Pahvivalmiste kirjoitti:Todella näyttävää menoa! Korkeusvaihtelut toimivat ja tunnelma on mukavan gootahtava.
Joo, korkeusvaihtelut ovat nimenomaan se mikä itseä tässä kinnostaa. Sitä näkee paljon Mordheimia, jossa touhutaan vain katutasossa ja rakennukset ovat siellä vähän symboliarvoisesti. Yritin tehdä Mordheimin, jossa rakennuksia olisi hankala olla käyttämättä/huomioimatta. Plus kun pelikenttä on standardikokoa pienempi, sietää rakentaakin ylöspäin!
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 03.11.2015 23:12
Kirjoittaja Dethos
+rep todella näyttävää maastoa!
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: Ti 17.11.2015 21:18
Kirjoittaja Marraskuu
No juu, kiitos vain. Kommentit innostivat taas tekemään jotain uutta. Tein toisen toriaukion. Tämä on vähän edellistä törkyisämpi.
Häpeämättömänä mainoksena, jos joku tarvitsee muutamia valmiita Mordheim/Necromunda/Malifaux/whatnot -yhteensopivia raunioita, pistäkää YV tämän viikon aikana. Ehdin tehdä yhden tilauksen ennen joulua. Jos ei ole kysyntää, jatkan jotakin muuta projektia! Tsekkaa viestini
palkkamaalarit ja maastontekijät -ketjussa.
Re: Welcome to Mordheim!
Lähetetty: To 19.11.2015 08:02
Kirjoittaja Pahvivalmiste
Kommeeta, sanoisi savolainen.
Mietin tuossa semmoista, että miten paljon maastoa skirmish-tyyppinen peli vaatii, ts. toimivatko tuollaiset avoimet tilat missä määrin? Ei oo kokemusta.