Sotavasara.net

Elän jänniä aikoja.

Minä en kuulu niihin henkilöihin, jotka sairastavat useasti, mutta nyt on kyllä melkoista motivaationpuutetta havaittavissa omassa kropassa torjumaan infektioita. Tai vaihtoehtoisesti heillä on eri strategia hoitaa homma kotiin. Perjantaina pärskein oikein kunnolla töissä ja lähdin viikonloppuun onnellisena miehenä kun pystyin iskemään rintaani nyrkillä ylpeänä, että tämä poika sairastaa viikonloppuisin arjen sijaan. Näinhän sen kuuluu ollakin. Työtä tehdään niin ankarasti, että terveyskin menee.

Vatsa oli ihan sekaisin koko viikonlopun. Se ei asettunut aloilleen sitten millään ja vatsa teki sellaista jojo-liikettä eteen ja taakse, jota ei hengittämisellä kykene selittämään. Yhdessä vaiheessa peilin edessä seisoi lihava mies ja muutaman tunnin jälkeen oltiin kuin mikäkin 40 kiloinen Swartsenekkeri. Katsottiin lauantai-illasta Doctor Whota pitkästä aikaa vaimon kanssa ja ei voitu halia peiton alla kun olisin kuulemma tulivuori siinä vieressä. Insinöörinä havainnot ja väittämät pitää aina perustaa mittaustuloksiin ja eihän siinä paljoa kehtaa väittää vastaan kun kuumettahan tässä miehellä on.

Onko teillä kuitenkaan koskaan ollut kuumetta silleesti, että olo on mitä mahtavin? Mää voisin ihan kevyesti tehdä ennen ruokailua kaikki Asterixin 12 urotyötä vaikka vasemmalla kädellä. Töihin en kuitenkaan saa mennä. Hoitaja-vaimo kieltää. Mikä pahinta, minun pitää mennä koronatestiin, koska Jygylän tilanne on mitä on. Täällä opiskelijat järkkäsivät bileet, joissa oli koronatartuntainen henkilö joraamassa. Arvaattekin loput.

Mulla on aina ollut tapana sanoa: "Minä en mene lääkäriin jokaisesta aivastuksesta, pääkivusta tai murtuneesta luusta.". Vaimolla puolestaan on tapana sanoa: "...", ja sit se alkaa kävelemään autoa kohti korvasta vetäen.

Minulla on siis toisin sanoin aikaa nyt kirjoittaa tänne taas jotain. Nukuin eilen pitkät päiväunet illasta ja hyvät yöunet. 12:ta tuntiin ei olla paljoa muuta tehty kuin sahattu tukkia. Onneksi nykyinen sisustuksemme on tuonut maalauspöydän tuohon sängyn lähelle, jolloin myös läppärikin on käden ulottuvissa, jos vähän jaksaa leikkiä hra Fantastista. Jos lattiassa olisi vaikka jotkin liiketunnistimet tai paineanturit, niin ei vaimon kännykkä ala piippaamaan kesken työpäivän aikaan punaista koodia.

Yritin sopia leikkituokiota viikonlopuksi, mutta kukaan ei halunnut leikkiä minun kanssani. Jatkan siis siitä mihin jäin ja otan kirjoitan jotain tämän pelin huonoista puolista. Tämä viesti on jatkoa tälle viestille: viewtopic.php?p=1434843#p1434843

Liikaa objektiiveja
Kings of War -porukassa oli loppuvuodesta paljon keskustelua siitä, onko pelipöytä liian suuri pelin kokoon nähden. Jos meillä on yhteensä 5 objektiivia pöydällä ja niistä taistelee yhteensä 6 oikeasti lähiksessä pärjäävää yksikköä, niin ei se vaadi kovinkaan suurta neroa antamaan vastauksen, millainen massa jakautuu taistelemaan näistä objektiiveista. 6 lähitaistelukykyistä yksikköä on myös paljon 1500p koossa omasta mielestäni. Itse yleensä rakennan listani 4 yksikköä + hirviö. Kiitoksia nerokkaan US-tyylin, hirviö on tuhoava, ei haltuun ottava tyyppi, joten itse haluaisin sanoa olevani sitä mieltä, että minulla on vain 4 yksikköä, jotka voivat haastaa objektiivin hallinnan vihollista vastaan. Hirviön läsnäolo ei paljoa vaikuta asiaan, jos vastapuoli jäi eloon painimatsista.

R&F-pelit kuuluisi pyrkiä suunnittelemaan sellaiseksi, että siellä on useampi linjama. Se Faban tyyli pelata yhdessä rintamassa niillä ainokaisilla 2:lla death starilla on vanhentunut konsepti, josta tulisi päästä pois. Se on todella tyylikäs näky kun toinen on kyennyt rakentamaan armeijan, joka täyttää pelipöydän ja tulee päälle kahdessa aallossa.

WMH on skirmish-peli ja se ei tähän siten kykene venymään. En minä siitä pahoita mieltäni, koska näiden fiilisten aikaan saaminen ei ole skirmish-pelien tarkoitus. Siitä minä kuitenkin pahoitan mieleni, miten paljon tässä on asioita, joista pitää olla kiinnostunut. Se on itseasiassa todella hauskaa miten aikaisemmin ennen viimeistä Cryx-pelinäni valitin siitä, että armeija on hyvin usein sellainen lumipalloa muistuttava kokonaisuus, josta irtoaa ainoastaan yksittäinen laitatoppari, ja nyt kun olisi tarjolla viimeinkin jotain muuta, se nostaa vain muita ongelmia esiin.

Pääasia kuitenkin mitä haluan yrittää sanoa, että Skirmish-peleissä on melkein kautta linjan sellainen ongelma, että vähäisen nappulamäärän vuoksi sillä on vaara mennä 1v1 taisteluiksi. Mun Jaakko vs sun Jaakko. Se kumpi voittaa, hallitsee täällä eikä toinen mahda oikein mitään, koska muu armeija onkin aivan toisaalla kiinnostunut jostain muusta asiasta.

En ole pelannut montaa Skirmishiä, vain Mortikkaa, Confroa ja Viking Age: Saagaa. On väärin sanoa, että WMH:ssa olisin yksin taistelemassa, mutta objektiivin hallintamielessä tunnen oloni usein hyvin orvoksi. Tämä asia olisi mielestäni helppo korjata, josta kerron alempana.

Mää mietin kovasti, mitä tähän kirjoittaisin, mutta se meni koko ajan siihen suuntaan, että voisin antaa sille oman alaotsikkonsa. Hirveesti rönsyilee ajatus eikä pysy aiheessa. Emmää oikein totta puhuen tiedä, mitä tähän voisin sen suuremmin ylipäänsä kirjoittaa kuin sen, että en totu sitten millään tähän paljouteen. En pääse kärryille ideasta.

Korvamerkityt objektiivit
Oletteko koskaan pelanneet shakkia ja ihmetelleet, miten usein siellä luovutetaan kun kuningatar kuolee? Ainakin aloittelevat pienet lapset ovat heti myymässä valtakuntaansa kun tuhovoimaisin nappula katoaa pöydältä. Hammereissa sama efekti tuli lähinnä ainoastaan niissä hetkissä kun jokin nopeajalkainen yksikkö pääsi johonkin kiinni, tuhosi sen ja käänsi katseensa koko maailman kylkeen tai selkämykseen. Pelin kankeus estää minua kiusaamasta tätä Jumal-yksikköä omalla vuorollani ties minkä syyn vuoksi ja ei sinne katsettakaan voi kääntää, koska sitten tuo muu hänen hallitsemansa maailma hyökkää minun kylkeeni kuitenkin.

Viime Kings of War -pelissäkin tulin todenneeksi kaverille, että enpäs osannut ajatella yksiköiden korkeusasemia. Siehän näet ja yllät minun toisen aaltoni kimppuun ja siinähän onkin sitten lystiä koko perheelle kun yksikkö kääntyy ympäri. Siinä kun pohdittiin, että onko rynnäkköliike mahdollinen toteuttaa kääntymisineen ja vääntymisineen, tulin todenneeksi, että mikäli kolahtaa ja posahtaa, niin tämä peli oli tässä sitten.

Viime Scyrah-peli oli samanlainen. Kun Mercci-soolo kosahti Asheshin kimmotukseen, niin pakka meni toisaalla sekaisin. Vaikka maailma oli täynnä asioita, jotka kykenisivät pitämään asioita hallussa ja säilyttämään mielenkiinnon touhussa, "Täällä scorataan vain, jos nimi on Mikko" sääntö yllättäen sai tasaisen maan näyttämään sellaiselta vuorelta, jonka kapuaminen ylös asti ei oikein nappaisi.

Viime trolli-peli oli ihan samanlainen omalta osaltani. Se on taitolaji saada oma muodostelma sellaiseksi, että vastustaja ei pääse mihinkään järkevään kiinni liian voimakkaasti. Minä ajattelin, että Madrak tulisi liian avoimelle, jos haluaa satuttaa minua syvältä ja kovaa. Hän tuli ja välittömästi aktivaation jälkeen sai lihaa lähettyvilleen ja mikään maailmassa ei kykenisi koskemaan häntä. Ulostulon myötä minulla kuoli soolo. Se, joka keräsi pisteitä. Ympärillä oli ties keitä, Lasseja ja Teppoja, mutta objektiivi kun oli Mikolle korvamerkitty, niin ei tässä muu auta kuin nyyh ja niisk.

Tämä kyseinen peli oli vastakarvaan silittelyä objektiivien sääntömekaniikan suhteen myös siinäkin suhteessa, että minulla ei ollut mitään, millä vahingoittaa vastapuolen lipun halaajaa tai hakea piste omasta lipustani, joten tällä yhdellä kirveen heitolla vastapuoli onnistui keräämään yksinään 2p. Periaatteessa 3, koska minulla ei olisi mitään muuta mahdollisuutta kuin yrittää juosta ja floodata hänen lippunsa ja toivoa, että myös seuraavallakin vuorolla minulla olisi jotain pelikelpoista pöydällä.

Mie olen sitä mieltä oman kokemukseni johdosta, että se 1p soolo on yksi armeijan voimakkaimmista asioista, mitä pöydälle voi nostaa. Musta tämä on väärin.

Joskus vaimon kanssa kun pelataan lautapelejä, me yritetään keksiä omia muokkauksia peleihin. Meillä on eräs Mr. Jack -mekaanikan peli, Oopperan Kummitus. Se on tosi näppärä ja hauska peli. Sääntöjen mukaan peli pelattaisiin niin, että vuoron aikana tehtäisiin yhteensä 4:n eri hahmon kohdalla toimintoja yhdessä. Toimintojen tekeminen tapahtuu vuorotellen siten, että kierroksen aloittaja pelaa 1:n toiminnon, vastapelaaja 2 putkeen ja kierroksen aloittaja ottaa viimeisen haltuun. Kummitus voittaa pelin helpoiten vuorolla, jolloin hän saa tehdä tuplatoiminnot putkeen. Tästä syystä eräänä päivänä kokeiltiin silleesti, että toiminnot tehdään kristillisesti vuorotellen.

Peli muuttui ja sitä piti pelata erillä tapaa, mutta se pysyi kuitenkin riittävän samana siitäkin huolimatta. En tiedä kummasta versiosta pidän enemmän, mutta minä pidin todella paljon siitä, että peli toimi molemmin päin. Minulle on ihan sama kummalla tavalla tätä peliä pelataan tulevaisuudessa.

WMH:ssa en tiedä miten pelin luonne muuttuisi, jos korvamerkinnät poistettaisiin. En ole kokeillut. En ole seurannut keskustelua ahkerasti, että tietäisin asiasta mitään. Mutta sen minä tiedän, että minä olen hyvin pettynyt siihen, miten objektiivipeli on tässä pelissä toteutunut. Otan loppuyhteenvedon tähän objektiivien sääntökukkasista, jotka ärsyttävät minua:

- Sama idea eri nimellä -> Lisää erilaisia skenaarioita, kiitos
- Pisteitä scorataan sekä kierroksen A että B -vuorolla -> Kierroksen päätteeksi, kiitos
- Objektiivit ovat korvamerkittyjä -> Scoraamisen vapautus, kiitos
- Contestointi -> Katso Kings of Warin nurmikkoa, kiitos
- Jäikö mulla joku... En jaksa tarkistaa.

Epäilen vahvasti, että olisin kiinnostunut näiden muokkausten jälkeen palaamaan takaisin alkuperäiseen.

Kantamat
Se on todella iso taitolaji saada kauko- ja lähitaistelu tasapainoiseksi keskenään. WMH on siitä todella hieno peli, että vähällä saa todella paljon. Hammereissahan oli yleensä tapana sanoa, että listaan otetaan joko Seer Council tai rullakuski. Mitään välimuotoa ei ole olemassa. WMH:ssa on ja sen mahti on näkynyt ainakin 3:ssa tämän aiheen peliraporteissa. Esimerkiksi viimeisin Cryx-peli sai oman pakkani sekaisin kun tulessa makaaminen ei näyttänyt kiinnostavalta kokea uudestaan.

Toinen asia, mikä on hankala saada kuntoon, on aseiden kantamat. Fabassa oli tapana sanoa joskus, että peli voitettaisiin liikevuorolla. 40k:ssa puolestaan ampumavuorolla, koska kaikki omistivat pyssyn ja tämä pyssy kantoi parhaimmillaan naapurinkin pöydälle. WMH on tämän asian suhteen siellä toisessa ääripäässä. Mikään ei kanna mihinkään.

Se on minusta todella surullista katsoa ampuvia yksiköitä ja ihmetellä niiden toimintaa. Vastustajan on parasta menettää henkensä, koska melkein poikkeuksetta kohde tulee vastustajan vuorolla iholle. Tiettyjen aseiden kohdalla minä ymmärrän, että mikäli keihästä heitetään tai takaisin vedettävää koukkua kelataan seuraavaa vuoroa varten takaisin, ei kantamalla voida juhlia. Länkkärileffoista tutut kaksintaistelukantamat ovat kuitenkin omaan makuuni surkuhupaisia ja jään kaipaamaan jotain muuta.

Sama asia koskee tappotaikoja, joilla on liian usein 8" kantama. Voisinhan minä ottaa Arc Noden, mutta se ei toimi lähiksessä, jokaisella ei ole pääsyä niihin jne.

Se on tosi tyhmää muistella millainen nurmikko Confrossa oli, kun sitä pelasi viimeksi 15 vuotta sitten. Viking Age: Saagassa edes Normannit eivät aiheuta niin suurta hiustenlähtöä vaikka ovatkin pelin parhaimman ampumisen, tai vähintään sinne päin, omaava armeija. Näissä molemmissa peleissä kuitenkin asioilla on muuallakin kantamaa kuin kosketusetäisyydelle. Pelit myös toimivat eivätkä ole niin "rikki" kuin 40k ja omasivat sen saman "Vähän voi olla myös paljon" fiiliksen, kuin mitä WMH:ssa on. Ainakin itse käytän oikein mielelläni Levyihin yhden pisteen kun pääsen pelaamaan VK: Saagaa.

Nämä kantamat koskettavat myös monia muitakin asioita kuin pelkästään pyssyjä. Viime Cryx-peli pakotti/sai minut haluamaan hajauttamaan armeijani kolmeen rintamaan ja tämä loi monia ongelmia. Kuoron teho meni heti puoleen kun jouduin/halusin jakaa Jaakot molempiin sivuihin. Tämä peli on luotu buffitaukoineen ja efekteineen siihen, että peli pelataan aikaisemmin puhumaani lumipallo-tyyliin ja kyllä itse vielä toistaiseksi olen sen verran n00bi, että kun tuodaan eteen tilanne, jossa pitäisi pelata vastoin kaikkia vaistojeni kertomia viisauksia, en minä pääse kärryille siitä kuka mitä missä milloin ja ennen kaikkea mikä kaikki täällä on syötävää.

Kings of War ratkaisi Hammerista tutun 12" kupla-ongelman nerokkaasti omalla Inspiring-tyylillään. Se peli ei ole kuplamainen ja lyhimmilläkin asioilla on yllättävän paljon kantamaa. WMH ei ole mielestäni ratkaissut kantaman ongelmaa ja ainoa asia, joka kantaa tässä pelissä yhtään mihinkään on 2" melee-range.

Damage damage damage ja vielä kerran damage
Tulin, näin, tapoin. Tai itseasiassa, eihän tässä pelissä tarvitse edes nähdä. Tulin, tapoin.

Hammeri esitteli minulle ensimmäisenä D6 haavaa tekevät asiat. Se ärsytti aina, että kun viimeinkin sait sen kanuunan osumaan siihen sankariin, se tekeekin vain 1:n haavan. Se ärsytti myös ihan sikana kun sama kanuuna one shottaa lohikäärmeen. D6 on niin arvaamaton rakastajar, jonka molemmat ääripäät aiheuttavat vain ja ainoastaan hiusten lähtöä.

Moni peli on pohtinut kenties pitkäänkin, miten he voisivat vähentää silmäluvun 6 dominointia maailmassa. WMH ei lukeudu näihin peleihin ja jokainen ylilyönti on suoraan valtava NPE ainakin omalle kohdalleni. Oikeastaan ihan jo noppaa heittämättäkin NPE on valtava, koska tässä pelissä on todella paljon asioita, joissa voin suoraan ottaa asioita pois pöydältä, jos joku niihin vain osuu.

BFG:ssä ja VK: Saagassa on todella siisti puollustautumis- ja väsymyssysteemi, jotka lisäsivät lähtökohtaisesti onnistuneiden haarniskaheittojen määrää. Näihin kaikki kaikkialla olivat kykeneväisiä pääsemään. Jälkimmäisessä tietyt armeijat omasivat myös erikoiskykyjä, jolla sitä kykeni kasvattamaan. Mitä itse kuitenkin suosin, on Confrontaation tapa hoitaa homma kotiin.

Confrossahan hahmon kunto jaettiin terve-pintanaarmu-kovempi naarmu -syvä naarmu-kuollut välille. Mikäli vahinkoa saatiin vain aikaiseksi lyönneillä, piti samassa tempussa onnistua parhaimmillaan vielä kolme kertaa uudestaan.

Ensin katsottiin, meneekö ns. lyönnin PS ARMin ylitse. Sillä ei ollut mitään väliä heititkö rimaa hipoen vai kirkkaasti ylitse tämän osion -> Ihan sama heititkö 6:n useamman kerran vai et. Tätä seuranneessa damage-heitossa verrattiin lähtökohtaisesti ns. S vs T katsoen kuinka paljon plussaa saatiin ja heitettiin 2d6:sta. Pienempi tulos kertoi mihin osuttiin ja suurempi aiheutuneen damagen määrän, johon lisättiin/vähennettiin voiman ja kestävyyden erotus.

Hienon tästä systeemistä teki se, että one shottaaminen oli hyvin haastaavaa. Osuaksesi päähän, sinun piti heittää 10+ tästä jälkimmäisestä heitosta ja silloinkin sinulla piti olla jonkun verran voimaa habassa, että me pääsimme taulukoinnissa riittävän pitkälle, että taulukko näytti suoraa kuolemaa. Kuka tahansa lyllertävä zombi ei vain tullut ja heittänyt tuplakutosia ja nauranut kun maailman kovin jätkä alkoi ottamaan lukua. Huonoon kuntoon siitä kerralla mentiin, mutta henkiin tässä jäätiin.

Temple Flameguard on taistelija sieltä heikoimmasta päästä. PS10 muistaakseni. Heittäessään 10+ nopista, se one shottaa todella monia asioita tässä pelissä. Chargessa saadulla ylimääräisellä nopalla, en pitäisi 10+:n heittoa mitenkään tavattomana. Ehkä jokainen iskijä ei heitä sellaista urotyötä, mutta kyllä sieltä muutama pyörähtää.

Confrossa periaatteessa olisi tarkoitus kestää kaksi lyöntiä. Ensimmäinen pudottaa polville ja toinen pudottaa pysyvästi. Useammin kuin kerran damagen iskeminen johti pintanaarmuun, joka kasvoi syvemmäksi seuraavalla. Vastustaja oli huonossa kunnossa, mutta parhaimmillaan hän seisoi vielä 2:n pintanaarmun voimissa pystyssä taistellen takaisin.

Aina kun minä mietin, miten kovaa joku tyyppi taistelee, minä yritän ajatella asioita Mirror-tyyliin. Jos vaikka Bastion taistelisi itseään vastaan. Mat7 vs Def11. 4+:n heittäminen 2d6:lla osueakseen lähinnä ärsyttää, jos siinä epäonnistutaan. Sen jälkeen PS13 Weapon Master vs ARM16. Huonoin mahdollinen tulos, 3 1:stä on ainoa keino, miten damagea ei onnistuta saamaan aikaiseksi ja tämän todennäköisyys on jotain niin alhaista, että sanon sen suoraan. Bastion tappaa Bastionin osuessaan. Chargessa tai buffiloitsun alaisuudessa otan jo liikkumavaiheessa oman tyyppini pois tieltä. Kävellessä alastomana voin yrittää läpällä tuuriani.

Viime Cryx-pelissä näkyi todella hyvin tämän mekaniikan hedelmä. Indictor tuli ja ainoa syy miksi hän ei tappanut Wraith Engineä oli se, että yksi 4+ osumisheitto epäonnistui. Jos olisi yhdellä nopalla heitettynä, niin en olisi niin mieltäni pahoittanut. Mutta 2:lla heitettynä tuo on lähinnä surkuhupaista. Surkuhupaista tappaminen on myös siksi, että lyöjä on kuitenkin toiseen verrattuna niin pikkuinen, mutta ei anna sen estää näyttäessään kaapin paikkaa toiselle. Koolla ei ole lähellekkään niin paljoa väliä kuin silmäluku 6:lla.

Bane Warriorit kanssa vain tulivat ja söivät kaksi yksikköä vuoroon ilman mitään hikeä. Viimeisissä kahdessa pelissä Crusader on vain tullut ja lyönyt melkein kerrasta Griffonin ja Kanan pois pöydältä. Pseudok teki hetki sitten hienon Stop Motion -raportin tuonne raporttipuolelle. Sielläkin on samaa nähtävissä, että kunhan siihen viereen päässään vain iskemään, niin yksi nappula poistuu pöydältä. Ihan sama kuinka iso se on.

Ei tämän pelin tyypeillä ole mitään kestävyyttä.

Kings of Warissa minä tykkään todella paljon siitä, että siinä pitää aina välissä pohtia hyvinkin tarkkaan, että uskaltaako tässä mennä lainkaan kiinni, koska one shottaaminen on kovan työn takana. Jopa ratsuväki voi tömähtää kiinni ihan tuiki tavalliseen örkkipoikaan. 16 iskua, 3+:lla osutaan, 3+:lla haavoitetaan. Tekeekö se nyt 7 haavaa sisään, jonka jälkeen vastahyökkäys voidaan estää heittämällä LD-heittoon 7:n, 9:llä tuhottaisiin. En lähtisi taistoon hymyssä suin tällä laskennalla.

Pelien suunnittelun pitäisi mielestäni pyrkiä siihen, että one shottaus olisi lähtökohtana.

Fikujen ulokkeet
Aikaisemmin puhelin, että PP:llä on mielestäni todella siistit nappulat. Niissä on yksi todella vakava ongelma. Monta kertaa yleisiin olen kirjoittanut, että mikäli pelinappuloiden tulee päästä toistensa kanssa kontaktiin, tulisi basen olla sen verta suurikokoinen, että sen päällä istuva ukkeli mahtuisi sen sisälle kokonaisuudessaan.

Viime peleissä on alkanut olemaan tilanteita, joissa ties kenenkä keihäs tai housun lahje heiluu tuulessa 6" päässä itse basen ulkoreunasta tehden 0,5" iskuetäisyydelle liikkumisesta todella haasteellista. Siitä voisi tehdä helpon kääntämällä ukkoa, mutta se ei ole yhtä hedelmällistä touhua kuin joissain muissa peleissä. Sen tempun jälkeen kukaan ei enää tiedä, mihin katsottiin alunperin.

Ongelman voi onneksi kiertää fikuvalinnoillaan, mutta PP:llä on yllättävän rankat säännöt siihen, millaisia conversioita sallitaan. Onneksi, minua ei kiinnosta tämä, mutta ongelma vain lieventyy.

Suuri munakori
Minä tahtoisin joskus sellaisen pelin, jossa kenraali on nimensä mukaisesti kenraali. Se komentaisi kaikkia ympärillään välittämättä siitä, kuka tämä toinen onkaan. Fell Caller esimerkiksi on sellainen tyyppi, jonka toiminnasta pidän todella paljon. Hän on kuitenkin poikkeus ja yleensä homma menee niin, että sinulla on yksikkö, jolle on UA ja sitten sille on WA ja sitten sen jälkeen sille on vielä tuo tuossa. Kaikki nämä toimivat toinen toisensa kanssa ja saamme ns. hääkutsulista-ongelman aikaiseksi.

Oletteko koskaan kutsuneet vieraita häihin tai ajatelleet asiaa yhtään sen suuremmin? Minulla oli serkku, jonka halusin häihin. Hän on naimisissa ja perheeseen kuuluu neljä lasta. Minä en kutsu 1 henkilöä vieraaksi tässä tapauksessa vaan se on kuuden henkilön Karhukopla, joka syö reilun siivun minun osuudestani vieraslistasta.

Pelasin jossain vaiheessa Circleä vastaan ja siellä tämä munakorimaisuus tuli hyvin esiin. Omalla tavallaan myös viimeisin Cryx-pelikin. Molemmissa oli Battlegroup ja sitten yksi yksikkö kaikilla mahdollisilla herkuilla. Eihän sitä ole pakko ottaa kaikkia UA:ta ja sooloa tukemaan yksikköä, mutta on se nyt aika hassua olla ottamatta Riseä ja Tuffia Bane Warrioireille. Toimiihan Cineratorit ilman Officeria, mutta on se Shield Wall niin herkullinen, että kyllä kiitos.

Muistatteko kun pelasitte Fabaa? Siellä oli se death star, johon iskettiin kolmet sankarit, koska miksei. Yksiköiden sisältämä yhteenlaskettu pistemäärä oli joko 40p tai sitten 1000p. Välimuotoja ei ollut kovinkaan paljoa. Armeijat eivät näyttäneet armeijalta. Aidan toisella puolella oli Kings of War, joka ratkaisi tämän ongelman. Siellä yhden death starin hintakatto on kaikkea 80-260 pisteen väliltä. Asiat jakautuvat todella kauniisti ympäri pelikenttää.

Viime Cryx-pelistä olisi tullut heti todella surullinen, jos esimerkiksi Ashes olisi Blessingin kautta tehnyt yhden vuoron aikana tuhoja Baneihin. Onneksi niitä voi suojella, kuten tehtiinkin, mutta tämän aiheen aikana raportoiduissa peleissä on havaittavissa vaarallisen korkea prosenttiosuus siihen, että vastapuoli pelaa Battlegroup + yksi yksikkö tyyliin. Jos pistekoko olisi se 500p Hammerissa, niin täysin ymmärrettävää. 1500p se on ihan toinen asia kuitenkin. Samaa tahtoisin sanoa myös 50p peleissä WMH:ssa.

Kun asiat kosahtavat niin helposti tässä pelissä, sen yhden yksikön menettäminen sattuu kovasti ja syvältä. Jäljelle ei jää paljoa ja sitten tulee se aikaisemmin mainittu "Menetin kuningattaren" fiilis.

Vahingolla ei ole väliä
Aikaisemmin tulin sanoneeksi, että se on hienoa, miten vahinko vaikuttaa tyypin ominaisuuksiin. Esim. Hammereissa sillä ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään väliä, oliko lohikäärme 6:ssa vai 1:ssä haavassa. Tässä pelissä on todella hienoa, että Jaakko ja Biisti menettää ominaisuuksia, jos niitä vahingoittaa tarpeeksi. Tätähän kerkesin kehumaankin aikaisemmin jo.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vahinko pitää tapahtua oikein, jotta sillä on väliä. Biisti voi olla 10%:sti elossa enää ja taistelee ihan samalla tavalla ja innolla kuin täysikuntoisenakin.

Näissä tilanteissa katson aidan toiselle puolelle ja muistelen Confrontationia. Siellä jokainen sisään tullut naarmu vaikutti suoraan -1/-1 tyylisesti. Siellä oli aina väliä kun tuli haava.

Huh, tulipahan valitettua. Seuraavalla kerralla voisin taas vastata Emun kysymykseen.

Huh, tulipahan valitettua. Seuraavalla kerralla voisin taas vastata Emun kysymykseen.

Pyh pah, sitä kun alkoi kasaamaan listaa niistä sanomatta jääneistä kehuista, mieleen tuli kahta kovemmalla vauhdilla vielä lisää sanomattomia huonoja puolia. Musta on paljon kivempaa päästä kaikesta siitä negatiivisesta energiasta pois ennen kuin aletaan kehuskelemaan. Eletään vielä hetken aikaa synkkien pilvien alla ja sitten paistatellaan auringossa kun on sanainen arkku sanottuna loppuunsa.

Julkaisutahti ja teemat
Viime aikoina on tullut haalittua röllejä kasaan ja katsoin ihan huvikseni niiden teemoja. Teema 1 omasi kaikki lähistelevät tyypit. Teema 2 omasi kaikki ampuvat tyypit. Teema 3 omasi kaikki taikovat tyypit. Tätä parempaa esimerkkiä en varmaankaan tule löytämään mielikuvituksettomasta teeman luomisesta.

Periaatteessa mie pääsen kärryille, mitä sillä tasapainon luomisella saavutetaan ja miksi teemat avustavat siihen. Minä en kuitenkaan täysin ymmärrä sitä, miksi, missä vaiheessa ja miten tämä muodostui ongelmaksi, että teemat olisi tarpeen luoda rajoittamaan kaikkia mahdollisia kombinaatioita.

Minä aloitin pelaamaan fikuilla 6th ollessa tuore laitos ja aina 8th perukoille saakka en minä koskaan tuntenut pelin olevan millään tavalla puutteellinen, jos örkit eivät saaneet mitään uutta yksikköä näiden 3:n edikan aikana. Näin nyt ulkomuistista mieleni tekisi sanoa, että ainoastaan Hämäkäk ja Mangler olivat ainoat tuoruudet tuttuun soppaan. Olin, kuten niin moni muukin, onnellinen. WMH on aina ollut todella ihmeellinen peli omasta mielestäni, koska siellä jokaiselle armeijalle tuli kerran kuussa joku uusi tyyppi.

Joku joskus sanoi, että nämä asiat tekevät pelistä mielenkiintoisen kun se elää jne, mutta omasta mielestäni tälle ei ole koskaan ollut mitään tarvetta, sen voi kyseenalaistaa ja lopussa kiitos ei missään nimessä seiso. Tässäkin aiheessa varmaan kaksi ulkopuolista tahoa on sanonut, että yksikkömäärä on tänä päivänä sen verran suuri, että peliin saapuminen ja asioiden ymmärtäminen on kuin ylämäkeen kapuamista. Myöhemmin otan puheeksi sääntöjen lukumäärän, mutta tämä opiskelun määrä pelistä, sen yksiköistä ja komboista on ihan päätähuimaava.

Minä en pelaajana haluaisi sanoa, että lautapelit olisivat niinkään kaukana fikupeleistä. Vakavuusasteessa on valtavia eroja ja kenties muissakin asioissa, mutta päällisin puolin ihan sama resepti/fiilis/periaate siellä syvällä sisällä on siitäkin huolimatta. Mua on aina ärsyttänyt, että miksi niin moni asia tässä maailmassa pelkää/on haluton pyrkimään siihen, että peli olisi ikään kuin "valmis" ja olisimme saavuttaneet täydellisen edikan. Carcassonne ei tarvitse yhtään uutta lisäriä enää tänä päivänä, itseasiassa pitkään aikaan ei ole tarvinnut, ja samaa haluaisin sanoa WMH:n faktioistakin. Minä osaan luetella todella paljon asioita, jotka ovat jämähtäneet paikoilleen, olleet pelin aikana paikoillaan ja siitä huolimatta ovat olleet pelaajiensa pitämiä, rakastamia jne. Yhä tänäkin päivänä.

Ei minun mielenkiintoni ole siitä riippuvainen, onko peliin tullut viimeisen 3kk:n aikana jotain uutta. Mutta minun mielenkiintoni varsinkin tässä iässä on hyvin paljon siitä kiinni, miltä peliin sisään pääseminen tuntuu. Jos peli tuntuu ikuiselta demotukselta kuten Race for the Galaxy, niin ainakin minä tulen nopeasti hyvin haluttomaksi oppijaksi. Fikupelit onneksi ovat tältä luonteeltaan lautapelejä erilaisempia, että niille pitää antaa vähän enemmän mahdollisuutta.

Teemoista joskus juttelin paikallisen konkarin kanssa ja hän sanoi: "PP:n myynti tiettyjen tyyppien kohdalla ei ole riittävän suuri.". Circlellä saa ostettua kerralla 3kpl hukkia ja groveja requisition pojoilla, UA:t ovat myös todella yleisiä. Näen väittämässä perää välittömästi, että myyntiä yritetään kasvattaa. Monta kertaa olen esittänyt kysymyksen, että jos me otetaan 5p soolo ilmaiseksi, niin miksei me samantien pelata 30p Brawlia?

Minä en pelaajana halua pelata samalla listalla kahdesti. Minä pelaajana en halua pelata samanlaisella listalla kuin joku toinen. Minä pelaajana en halua kohdata sitä samaa listaa päällisin puolin uudestaan lyhyen ajan sisään. Joskus juttelin AOS-tyyppien kanssa siitä, kuinka paljon heitä häiritsee se, että armeijat sisältävät vain yhden yksikön, yhden hirviön ja miljoona sankaria. Berserkkikääpiöt nyt esimerkiksi on omaan silmääni maailman huonoin armeija pelattavaksi juuri aikaisemmin mainitsemistani syistä. Niistä ei saa millään tavalla omanlaistaan kokoonpanoa aikaiseksi miljoonaan eri peliin niinä vuosina, kun löydän jonkun pelikaverin leikkimään kanssani.

Tämä sama asia toteutuu myös WMH:ssa. Vaikka omistettaisiinkin koko faktio, niin suurin osa teemoista on hyvin identtinen keskenään. Jotkut teemat ovat kivoja kun katsotaan esimerkiksi Exemplar-teemaa ja röllien lähitappelua. Niissä on mahdollista saada eri lista eri peleihin. Mutta sitten puolestaan otan esimerkiksi Tomppelin vartijat -Meniiteiltä. Tytöt 10p, tytöt ratsuin 17p, flameguard 11p ja cleanserit sovitaan vaikka 15p, en jaksa tarkistaa. Yksikkökokoonpano on juuri ja juuri yli 50p suuruinen. Kaikki ilmaiset soolot/UA:t, ilmainen Battlegroup, niin minun on hankala kuvitella ilman tuplien ottamista, että Templestä jäisi paljoa muuta kuin Jaakkoja pois mahdollisista valinnoista 75p turnausformaattipeleissä.

Minä en tee listaa siten, että valitsen mitä otan mukaani vaan otan koko kokoelmani mukaan taistoon.

Tähän loppuun haluan sanoa, tiitteks miten armeijan teeman on kaikista parhaiten tehtävissä? Etsi hartaasti ja kaukaa, convaa, jotain muuta nappuloillesi, jotta saat valitsemasi teeman toteutumaan. Pelaa ukkosi Druidina, mutta tee se satyyri-fikusta. Ota vaikka Beastmen ja iske sille huppu päähän ja riimuja kaikkialle, jotta se näyttää erilaisemmalta kuin muut tyypit. Sulla on Tharn-teema, jossa on muitakin yksiköitä kuin niitä, joissa lukee Tharn yksikön/soolon/jutun nimessä. Etsi jostain iso miekka ja iske se ninja-Pukille. Sulla on Tharn-teemainen Warppisusi.

= Parhautta.

Sama ongelma muuallakin
Mää laitan tämän ihan omaan alaotsikkoonsa. Jossain vaiheessa pohdein, miksi tämä ei ärsytä muissa peleissä. Shakki on kuuluisin esimerkki siitä, miten taistelut käydään aina samalla kokoonpanolla samaa kokoonpanoa vastaan ja armeijoiden välisessä erossa ei ole kuin väriskaalassa eroa. Maailma onneksi on sellainen paikka, että kaikkien asioiden ei ole välttämättä pakko toteutua ja huteja saa tulla.

Mutta sen minä haluan sanoa, että tässä tuli taas pitkästä aikaa pelattua vaihteeksi vaimon kanssa Summoner Warssia, joka on ikään kuin MTG:n ja fikupelien risteytys. Minä pelaan niillä pakoilla, mitkä pelintekijä on tarkoittanut armeijalle. En ole tutustunut edes siihen, onko joitain lisäreitä tullut yhdelle armeijalle. Mikä pelissä on kuitenkin hienoa, vaikka me pelaamme samalla armeijalla kun vaihdamme päittäin pakkoja seuraavaa peliä varten, meidän pelitavassa on eroa.

Siinä missä muissa peleissä eri pelitapa tarkoittaa sitä, että yksi tulee täydet 10" kohti, minäpäs olenkin taktisempi ja tulen 9" suoraan kohti, Summoner Warssissa pelistä puuttuu varsinainen mana ja kyseinen valuutta toteutetaan jokaisella kortilla pakasta näin halutessaan. Yleensä yksikköitä otetaan manaksi, jotta saadaan lisää väkeä pelipöydälle taistelemaan. Koska pelin mekaniikka on niin hieno, että vain 3 tyyppiä pääsee vuoron aikana liikkumaan ja iskemään, pelitapoja on pajon erilaisempia.

Kuka tykkää massasta, jossa on valinnan varaa, kuka täällä rankaiseekaan, kuka tykkää puhtaasta eliitistä jne. Itse en Varjohaltioilla koskaan peluuta Pörröä esimerkiksi, koska se on todella kallis investointi siinä missä vaimo tuo aina söpöläisen pelikentän portsariksi.

Sama pakka, samat tyypit, mutta pelin mekaniikka mahdollistaa, että sekä pelaaminen niiden kanssa että vastaan on erilaisempi kuin aikaisemmin jostain muustakin syystä kuin siitä, että korttihakuloitsut eivät toimineet ja pakka tuli sekoitettua siten, että kaikki hyvä oli siellä pohjalla.

Liikaa sääntöjä
Kerran pelasin paikallisessa kerhotilassa KoWia kaksi peliä putkeen. Kun saavuin paikalle, toisessa huoneessa oli kaksi henkilöä, jotka pelasivat Malifauxia ja kun olin pukemassa päälleni, samat tyypit pelasivat edelleen sitä samaa peliä. Kysyin huvikseni, että otatteko te rauhallisesti vain? Minä olen tuntenut kaksi kaverusta, jotka pelaavat 2000p 8th Fabapeliä 10h parhaimmillaan. Välissä katsottiin mm. Indiana Jones kun se tuli telkkarista ja käytiin saunassa.

Sain vastaukseksi kysymykseeni: "Tässä on niin paljon sääntöjä kaikilla tyypeillä, että menee aina oma tovinsa, kun selvitetään mitä voin syödä ja missä vaiheessa", johon toinen kaveri lisäsi: "Eikä niitä kaikkia edes huomaa/muista/tajua käyttää".

Otan tämän puhtaasti esimerkiksi, koska se on aina hyvin surullista, kun joku sanoo, että en muistanut. Nykyään minä teen peleihini listat laskimen kanssa. Ynnään vain niin kauan asioita keskenään, että saan haluamani lopputuloksen. Mm. taikaesineet eivät jää mieleeni, koska en kirjoita niitä mihinkään ja peliä aloittaessani saatan unohtaa, että olinhan minä sellaisen ostanut johonkin.

Sitä sattuu, se ei haittaa, ketään ei kiinnosta. KoWissa, jos unohdan kaikki 100p taikaesineeni armeijassani, niin ei se mitään vaikuta asiaan, koska todennäköisesti myös vastapuolikin unohti omansa. Mutta siinä vaiheessa kun yksikön toiminnan ymmärtämisessä, oikein pelaamisessa jne on tätä häikkää, niin ollaan minun mielestäni todella huonossa tilanteessa.

Lautapeleissä aina tykkään keskustella siitä, missä vaiheessa peliin tulisi päästä sisään. Omasta mielestäni esim. 7 Wonders tekee homman hyvin kotiin. Kukaan ei koskaan tiedä, mitä hän haluaa elämältään ensimmäisessä aikakaudessa, mutta peli on niin hienosti toteutettu, että hän ei voi ampua itseään jalkaan ja on mukana pelissä hyvinkin voimakkaasti vaikka valitsisikin kortteja silmät sidottuina vasen käsi selkänsä takana. Yleensä siinä toisella aikakaudella hitaampikin pääsee kärryille ja pelissä ollaan ns. inessä.

Vastapuolella meillä on kaikki pakanrakentamispelit kuten Race for the Galaxy ja Dominion, jossa puolessa välissä pelin ymmärtävä tyyppi katselee vain ihmeissään, kun toinen kykenee pelaamaan joka vuoro koko pakkansa, koska peli on vaan niin gg. Reiskan kohdalla omasta mielestäni se on myös ihme, jos peliin pääsee edes puolessakaan välissä sisään. Itse en päässyt edes lopussa ja jäin suu auki ammolleen ihmettelemään, että miten ihmeessä tätä kuuluisi pelata. 0 kiinnostus palata yrittämään uudestaan.

Fikupeleille on kuitenkin annettava useampi mahdollisuus. Nämä eivät ole Menolippuja, joita tulisi ymmärtää nopeasti, mutta näiden ei tulisi olla myöskään sieltä toisesta ääripäästä. Tänä päivänä kun minä pohdin, olenko kiinnostunut tutustumaan johonkin, kysyn yleensä heti ensimmäisenä kysymyksen: "Kuinka nopeasti tämän oppii".

Jos peli on ikuista demotusta, jos jatkuvasti unohdan jonkun erikoissäännön, jos en vieläkin menee sormi suuhun ja katselen kaiken räjähtävän edessäni, niin kyllä oma pelinautintoni on kadoksissa ja alan ajatella, miksi tällä pelillä ei ole aloittelijatasoa? Ninja Gaiden Black ei ole hyvä videopeli ja mitään ei tulisi suunnitella siten.

Fikupeleissä onneksi pelataan toista pelaajaa vastaan, jolloin äly vastustajan päässä voi olla hyvinkin alhainen ja saan keinotekoisesti aloittelijatasoni. Se ei kuitenkaan ole kenenkään etujen mukaista, että peli pelataan väärin, koska muistettavia asioita on tuhottomasti.

Aloitin tämän ketjun lokakuun puolella ja siitä asti olen useamman pelin kerinnyt jo pelaamaan. Minä haluaisin sanoa, että armeijana Meniitit on jo minulle tuttu eikä minun tarvitse enää mahdottomasti kysyä, miksi minun tulisi pelata tätä tyyppiä. Mitä minun pitäisi tehdä tietyssä tilanteessa on peliin liittyvä asia ja niihin kaikkiin anti-cloud tekkeihin sun muihin on vielä paljon ymmärryksen puutetta.

Siitäkin huolimatta viimeiset kaksi tähän aiheeseen kirjoitettua raporttia ollaan pelattu täysin ilman Bastionien defensive strikeä.

Joku joskus minulle sanoi, että erikoissääntöjen avulla saadaan yksiköistä uniikkeja. Heitän shakki-kortin pöytään aina kun kuulen tämän väitteen. Joku joskus sanoi, että jos niillä ei olisi sääntöjä, kukaan ei pelaisi niitä. KoWissa paikallinen pelaaja joskus sanoi huvittavasti, että Mantic oli niin huolissaan siitä, että pelaako kukaan Wraitheja Undeadeilla, niin laittoivat varmuuden vuoksi 5kpl erikoissääntöjä yhdelle yksikölle.

Vanilla on kaunista. Yksi erikoiskyky on rikastuttava, mutta mitä enemmän siinä kortissa on luettavaa, sitä enemmän työnnetään pois päin minun kaltaisiani pelaajia. Joskus velipoika yritti saada minut pelaamaan MTG:tä ja ensimmäinen peli meni siten, että otin jokaisen kortin käteeni lukeakseni, mitä se tekee. Ihan eri touhu kuin Pokemonissa, jossa kiinnosti vain, iskeekö Blastoise yhtä kovaa kuin minun Charizard.

MTG-debyyttini meni siten, että vietin enemmän aikaa lukiessani kuin pelatessani. WMH ei ole yhtä pahassa tilanteessa, mutta ihan riittävän kuitenkin.

Pelin kesto
Aina kun katson turnausinfoja, siellä on maininta siitä, että tappokellon pituus olisi 45min/pelaaja. Ainoa keino miten minä pääsen tähän aikaväliin on se, että tapatan vuorolla 2 40p edestä jalkaväkeä. Viime Cryx-peli pelattiin 2,5h, jos oikein muistan ja minä syytän pelkästään tätä strategiaani.

Oppimiskehityksessä ja nopeuden lisääntymisessä varmaan armeijan pinkka on parhain esimerkki, jonka suurin osa miehistä ymmärtää. Se aloitettiin 2min juttuna ja loppua kohti riippuen siitä, kuinka suurelle määrälle/voimakkaalle pimeyden voiman armolle olimme päivän aikana altistuneet ja siten ymmärrettävästä syystä olimme suklaamme ansainneet, puhuttiin joko 20-30 sekunnin aikarajasta. Eihän siihen kauempaa tarvitse ja se huomattiin jo alokaskaudella.

Kaveri kertoi, että AUKissa heidän piti tehdä pinkka 10 sekunnissa ja hän kuvasi sitä sellaiseksi touhuksi, että hosuminen sai ihan uudenlaisen merkityksensä.

Minun ymmärrys ei riitä 10 sekunnin pinkan tekemiseen eikä se riitä WMH-pelin pelaamiseen tuntiin. Sitä touhua voin kuvailla vain ystäväni sanoin: "Hosuminen saa uuden merkityksen.".

Innolla odotan sitä aikaa, milloin WMH-pelit ovat päällisin puolin <3h. Toistaiseksi pelaan 50p korkeintaan. Ei olla edes siellä turnausformaatissa.

Taian spämmiminen
Ensimmäisellä sivulla on rölli-peli, jossa olin tästä asiasta innoissani. Se lähinnä johtui siitä, että spämmättävä Defenders Ward oli ainoa toivoni siihen, että pelissä olisi jotain muuta kuin teurastus vastassa. Pelihän pelattiin sillä samalla hetkellä väärin kun Upkeep-loitsua lähdettiin jakamaan koko armeijalle, mutta sen koommin en ole kuin väännellyt suunpieliäni alaspäin aina kun joku tämmöinen tilanne tulee vastaan.

Viime Cryx-peli alkoi sillä, että edeltävänä iltana luin LOS:sta kaverin armeijaa. Casterin kohdalla yhteenvedossa mainittiin, että Fiitti-vuorolla olisi mahdollista tulla 7 telekinesiaa buustattuna. Se on mielenkiintoinen, mutta ei kokemisenarvoinen kokemus, tuntea NPE:tä ennen pelipöydälle saapumistakaan.

En tykkää yhtään tästä mekaniikasta ja näen siinä vain ja ainoastaan varjopuolia.

Incorporeal ja muut kummalliset asiat
Muistatko Faba-ajat miten siellä kaikki kaikkialla sanoivat tiettyihin asioihin, että ihan suolesta. Yksi näistä asioista oli Ethereal, joka melkein käytännössä kokonaisuudessaan oli suuressa valtakunnassa vihattu sääntö kaikkien muiden toimesta paitsi heidän, jotka pelasivat Ethereal-yksiköitä. Minä olen jo jonkun aikaa tässä kirjoittanut tätä vessalukemista, joten en jaksa alkaa enää muistelemaan sen suuremmin tai erikoisemmin, mitä kaikkia tuttuja asioita WMH:ssa on, jotka ärsyttivät ihan sikana jossain toisella pelissä.

Aikaisemmissa raporteissani olen maininnut asioita ja myöhemmin joku on tullut oikaisemaan tilanteen. Kiitoksia näistä. Vedän takaisin nillitykseni. Mutta sitä minun on kuitenkin pakko ihmetellä, että mm. Incorporeal tulee nyt heti mieleen sellaisena asiana, josta varmasti osaan puhua oikein. Ehkä niitä on muitakin, kai. Minä haluaisin sanoa, että ainoa ero Etherealin ja Incorporealin kohdalla on se, että tässä pelissä maagisia iskuja on muutamalla yksiköllä enemmän kuin Fabassa, jolloin ongelma on lievempi.

En ole kaikkiin armeijoihin tutustunut, mutta haluaisin heittää arvauksen, että tässä on varmasti armeijakohtaisia eroja. Meniiteillä maagiset ja blessed -iskut eivät ole vähissä, mutta tahtoisin sanoa ulkomuistista, että mm. Rölleillä ei taida olla kovinkaan montaa asiaa, joka mahtaisi siihen contestoivaan Feralgheistiin yhtään mitään.

Yksi asia minkä lukutuokioista olen pitänyt, on kaikki asiat kun puhutaan aloittamisesta, tulemisesta, olemisesta ja muusta sellaisesta. Isot Tharnit saa Treewalkerin avulla +2DEF, jos se on kokonaan metsässä. Jos minä tuon jonkun taikametsän toisen metsän viereen tai teen Druideilla pilvimuurin, niin kokonaan näiden asioiden sisällä oleva tyyppi ei ole kuitenkaan kokonaan asian sisällä, koska ne asiat muodostuvat kahdesta eri kokonaisuudesta. Miksi minun pitää olla yhden pilven, yhden metsän sisällä kokonaan saadakseni kyvyn? En tajua. En pääse kärryille ajatuksesta. Kuka keksi. Hän on tyhmä mies.

Sitten meillä on tietenkin porsaanreikä Stealth. Mahdollisuus pamauttaa blastilla päin näköä tuntuu suunnitteluvirheeltä minun korvaani.

Aitojen pelaaminenkin on oman ymmärrykseni toisella puolen. Nyt minun pitää virkistää teidän avulla muistia. Minulla olisi muistikuva, että aidassa tulisi olla kiinni halaamassa, että siitä saisi coverin ampumiseen tai lähikseen. Muistanko ihan omiani, opetettiinko minulle väärin? Se kuitenkin, että sen läpi ei voi chargata, mutta kaiken muun roskan yli voi, on todella kummallista omaan korvaani ja ennen kaikkea se, että sen päälle ei voi pysähtyä menee yli hilseen ja korkealta. Sehän on ikuinen ongelma tasapainottaa esim. yksikkö/hirviö kukkulan päälle ja aita ei ole siitä mikään poikkeus. Sitä minä en vaan ymmärrä, miksi tämä kyseinen tasapainotus kiellettiin ja muut sallitaan. Nyt kun Wraith Enginekin pääsi pelikentälle niin minusta on hyvin surullista, että ollaan tuommoinen mörssäri ja suuri sotasuunitelmansa voi tyssähtää yhteen aitaan, jos sen sai asetettua oikein pelipöydälle.

Jotain muuta, mitä...
Musta tuntuu, että tässä on oikeastaan kaikki tähän asti kerätyt ongelmat tästä pelistä. Loppuyhteenvetona:
- Skenaariot kokonaisuudessaan, kaikki niihin liittyvät asiat ovat tyhmiä.
- Lippujen vuoksi 1p:n soolo on ihan sikakova juttu.
- Pelit loppuvat ennen kuin alkavat. 2:n vuoron luovutus/häviö liian yleisiä.
- Kantamien puutteiden vuoksi pelit pelataan hyvin tiiviissä tunnelmassa, jolloin peli on skirmish-peli vain nimellisesti.
- Yksiköiden kestokyky on heikko. Asiat kuolevat liian helposti enkä voi luottaa siihen, että kestän rynnäkköä/kävelyä kohti.
- Damageheitossa on liian suuri ero merkityksessä silmäluku 1:n ja 6:n välillä -> Tuuri korostuu ja ääripäiden ärsyttävyys kasvaa.
- Teemat ja pelin opettelemisen vaikeus.
- Liikaa sääntöjä, peli on todella monimutkainen.
- Peli on toistaiseksi todella pitkä edelleen. En missään nimessä sopisi peliä arkipäivälle töiden jälkeen.
- Taian voi spämmiä. Onkohan olemassa mitään muuta peliä, jossa tämä olisi hyvä lisä/muutos pelin toimintaan? Voikohan tästä tehdä vertausta/puhua edes tällä tavalla?
- Tyhmiä sääntöjä kaikessa lyhykäisyydessään esim. Incorporeal, Stealth jne.

Otan tässä nyt kantaa tähän tiivistettyyn versioon, en ole kirjallisesti niin lahjakas mutta heittelen omia pohdintojani tänne.
Ihan alkuun sanon että tästä koko ketjusta paistaa esille se että Masiina on hyvin erilainen peli jos verrataan faboihin, nelkkareihin ja koweihin. Näitä olen lähinnä testannut ja seurannut joten osaan niihin vähän verrata. Lähin mihin itse vertaisin peliä on Malifaux, joka jakaa hyvin paljon ominaisuuksia tämän pelin kanssa.

- Skenaariot kokonaisuudessaan, kaikki niihin liittyvät asiat ovat tyhmiä.
- Lippujen vuoksi 1p:n soolo on ihan sikakova juttu.

Nämä on itseasiassa paras asia tässä pelissä ja 8 vuoden kokemukselta voin sanoa että koko ajan parempaan kehittyneet. Onko niissä parannettavaa? Kaikessa on aina, mutta ovat tällä hetkellä parhaimpia mitä on ollut. Niiden homma on myös osittain ohjata listametaa ja rajoittaa Deathstar listojen voimaa.

- Pelit loppuvat ennen kuin alkavat. 2:n vuoron luovutus/häviö liian yleisiä.

Tämä on ihan oikea onglema ja tulee osittain pelin korkeasta oppimiskäyrästä.

-Kantamien puutteiden vuoksi pelit pelataan hyvin tiiviissä tunnelmassa, jolloin peli on skirmish-peli vain nimellisesti.
- Yksiköiden kestokyky on heikko. Asiat kuolevat liian helposti enkä voi luottaa siihen, että kestän rynnäkköä/kävelyä kohti.

Tältä itsestäkin tuntui alussa, mutta kokemuksen karttuessa tilanne helpottuu. Yksiköt toki kuolevat ja se on ihan tarkoituskin. Osittain sen takia että pelin voi pelaa turnauskellolla tunnissa ja osittain sen takia että ei ole mitään järkeä tuoda peliin yksikköä joka ei kuole millään ja vasta palloon tappaa vastustajan asiat. Toki näitäkin on mutta ovat edelleen poikkeus sääntöön.

- Damageheitossa on liian suuri ero merkityksessä silmäluku 1:n ja 6:n välillä -> Tuuri korostuu ja ääripäiden ärsyttävyys kasvaa.

Noppapelissä on aina tuurilla väliä mutta 2d6 systeemi pelastaa paljon ja itse pelaan tätä peliä juurikin sen takia että tuurilla ei ole niin isoa väliä kun heitetään useampaa noppaa kerrallaan ja usein tärkeisiin heittoihin voi ladata lisää noppia, vaikuttaa statteihin tai tuode rerolleja mukaan.

- Teemat ja pelin opettelemisen vaikeus.
- Liikaa sääntöjä, peli on todella monimutkainen.

Mk3 yksinkertaistettukin versio on aika hirviö, sitä ei käy kieltäminen. Peli itsessään on vaikea jo ilman isoa yksikkö rosteria joten sisäänpääseminen on vaikeaa, mutta kun sinne siinä vuoden kohdalla pääsee niin se on myös palkitsevaa. *Your miles may vary

- Peli on toistaiseksi todella pitkä edelleen. En missään nimessä sopisi peliä arkipäivälle töiden jälkeen.

Suosittelen brawlmachine conseptia tähän. https://www.loswarmachine.com/brawlmachine

- Taian voi spämmiä. Onkohan olemassa mitään muuta peliä, jossa tämä olisi hyvä lisä/muutos pelin toimintaan? Voikohan tästä tehdä vertausta/puhua edes tällä tavalla?

Tämä liittyy yllämainittuun asioiden kääntämiseen itselle. Taikojen kierrätys ja monesti kästääminen on olennainen osa tätä synergioiden rakentalua, mutta kun muistetaan että aina voi hävitä siihen että casteri kuolee, siinä tulee oma riskinsä.

- Tyhmiä sääntöjä kaikessa lyhykäisyydessään esim. Incorporeal, Stealth jne.

Henkkoht en näe näissä mitään tyhmää. Säännöt yleisestikin on tässä pelissä hyvin suunniteltuja ja kaikkiin löytyy jokin ulospääsy jonka voit rakentaa listaan sisään. Ja välillä ei tarvise edes vastata kaikkeen kun itse kysyt jonkin "kysymyksen" vastapalloon milloin kaveri ei voi kammeta voittoa omilla vahvuuksillaan.

Tämmöisiä ajatuksia. Henkkoht suosittelen hyppäämään heti turnaukseen pelaamaan ihmisten kanssa ja kertoen että on aloittelija jolloin osataan jeesata pelin pelaamisessa. En tiedä muista peleistä niinkään mutta henkkoht sanon että Suomessa masiinayhteisö toivottaa ihmiset tervetulleeks ja auttaa oppimaan tätä pelaamaan hirviötä.

-Lukkimus

Nyt kun tästä threadista on tullut omalta osaltaan PP'n versio 'mitäs tyhmää GW on tänään tehnyt', vuodatan vähän omaa päätänikin. Otan siis vain omasta perspektiivistä kantaa asiaan ja kannan antoon. Kaikki subjektiivista ja pohjustetaan sillä että olen huono pelaaja ja vähintäänkin tyhmä ulkopuolinen gaijin. Pahoittelen avautumista ja vääräoppisia mielipiteitä jo etukäteen.

Lukkimus kirjoitti: Ti 16.02.2021 12:26

- Skenaariot kokonaisuudessaan, kaikki niihin liittyvät asiat ovat tyhmiä.
- Lippujen vuoksi 1p:n soolo on ihan sikakova juttu.

Nämä on itseasiassa paras asia tässä pelissä ja 8 vuoden kokemukselta voin sanoa että koko ajan parempaan kehittyneet. Onko niissä parannettavaa? Kaikessa on aina, mutta ovat tällä hetkellä parhaimpia mitä on ollut. Niiden homma on myös osittain ohjata listametaa ja rajoittaa Deathstar listojen voimaa.

Toki deathstar listojen voimaa rajottaa teemat, mutta sitä vois rajottaa mm. tekemällä vähän paremmin yksiköt että deathstareja ei pysy muutenkaan tekemään. As is se myös rajottaa mitä figuja voi tuoda kentälle tosi, tosi pahasti. Kuten el capitan sanoo, joillain teemalistoilla ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoja kun tuoda se tietty yksikkökombo koska muuta ei mahdu pisteisiin. Ja jos et tuo teemalistaa niin aloitat sen 5-15p alavoimalla ihan ilmasten figujen puolesta plus vielä erikoissäännöt päälle. Paremminkin voi tehdä rajottamisen, varsinkin kun PP'n peleissä on historiallisen vähän upgrade-ja sidegrademahdollisuuksia, kaikki yksiköt pelataan as-is. Esim (ironisesti) nyky-9th edition nelkkari tekee sitä deathstarien välttelyä tosi hyvin suhteessa balanssoitavaan figumäärään- Kovia yksikköjä on mutta ei semmosta että jos laittaa sen tietyn mekaniikan pöydälle niin jos itsellä ei ole listassa juuri sitä uno korttia joka kääntää pakan niin voi samantien sanoa gg ja siirtyä seuraavaan vastustajaan turneessa. Masiinassa oon havainnu tätä effektiä jo pariin otteeseen pelin kikkakolmosmaisuuden takia. 7th edikka warhammeria oli tässä pahin kaiken kombotuksen takia, mutta GW tais oppia tekemistään. PP taas lunttas Wyrdin kotiläksyjä ja tekee vaan lisää Malifauxin tyylisiä kikkakutosia ja kolmosia. Ei hyvä jos pitää tasapaino säilyttää ja vielä olis hyvä että peliin pääsee ilman lukion pientä oppimäärää pelistä.

- Pelit loppuvat ennen kuin alkavat. 2:n vuoron luovutus/häviö liian yleisiä.

Tämä on ihan oikea onglema ja tulee osittain pelin korkeasta oppimiskäyrästä.

Asiasta itse asiassa argumentoisin että masiinassa on liiankin korkea oppimiskäyrä siihen pisteeseen jossa pelistä alkaa tykätä. Pelissähän voi olla korkea 'masteri' taso mutta jos alottelija alottaa pelaamaan ja sen pitää ottaa 75 opintopisteen lyhyt kurssi yliopistossa masiinan perusmekaniikkoihin niin alkaa mennä naurettavaks. Alottelin ite (vähän miniatyyripelejä harrastaneen) kaveriporukan kanssa masiinaa ja se oli ihan hauskaa keskenään kun kukaan ei tienny mitä tehdä ja vielä house ruletettiin että casteri kun kuolee niin peli ei pääty ja jaakot ei deaktivoidu (fokuksen menettäminen on ihan tarpeeks iso rangaistus CK'sta, pelin häviäminen menee jo yli- Ei pelata shakkia. Plus marshaleille jotka komentaa jaakkoa tuli jopa käyttöä), lisättiin monikerrosta maastoa ja tehtiin paljon isompi kenttä. Havaittiin että molemmilla puolilla oli paljon hauskempaa kun ei tarvinnu nyhvätä puolen tuuman kanssa ja tapella siinä 10" kuplassa muuten isolla kentällä sillä aikaa kun jotkut soolot sooloilee jossain nurkassa ja peli on ohi kun joku pikkunilkki tulee sanomaan 'tag' ja koskee siun casteria mikä kuolee välittömisti pelissä olevien turboboostattujen hyökkäysten takia. CK=peli ohi on aina itseä ketuttanut kun se tekee mainostetusta 'brutal heavy metal melee action' pelistä 'cower behind warjack and hope it won't blow up in one activation'- pelin

-Kantamien puutteiden vuoksi pelit pelataan hyvin tiiviissä tunnelmassa, jolloin peli on skirmish-peli vain nimellisesti.

Ite havaitsin että tätä auttaa kun tekee parit house rulet apuun. Toki, jos haluaa pelata turnausta ja vain turnausta ja vain virallisilla säännöillä ja virallisilla figuilla virallisten mittojen ja virallisten valvojien kanssa niin ei tule kyseeseenkään, mutta olen ite havainnut että nää figupelit on päivän lopussa vaan lautapelejä ja tarkoitus on että molemmilla puolilla on hauskaa, varsinkin aloittaessa. There's no second first impression ja niin edelleen. Jos PP ei tee 'casual' ja 'hardcore' versioita peleistään niin sit tekee semmosen vaikka ite- omalla tavallaan epäilen myös että pelin alotuskynnystä alentas huomattavasti jos olis jokin 'helpotettu' tai 'yksinkertaistettu' sääntösetti mitä ei oo tarkoitettu just specific turnauspeleihin vaan ihan hauskanpitoon beer and prezels mallissa. Toki monet muut pelit(tm) tekee sitä jo ja paremmin, mutta uuden veren puutteessa mikä tahansa keho kuolee. Pitäs niitä uusia pelaajia jotenkin saada, ja harva tykkää alottaa kallista harrastusta jossa saa vaan turpaan kuukaudesta toiseen. Alottasin call of dutyjen pelaamisen jos se kiinnostas, ainakin löytys peli alle minuutissa ja ei tarvii edes lähtee kotoa.

Jos se myyttinen alotus vaatii pelin vähän muokkaamista niin sitten muokataan. Oonhan mie jo aikaisemmin maalannu autotallin punaiseks vaikka alunperäinen suunnittelijan feng shui oli kermanvaalea autotalli. Mutta ei se suunnittelija omaa autoaan miun autotalliin parkkeeraa, siellä on miun oma punainen mikra. Kerran tuli uudella työpaikan toimistolla design suunnittelija avaamaan päätään kun miulla oli keltaiset kansiot työpöydällä ja hän halusi että kaikilla oli mustat. Vaihoin sitten kaikki paperit mustiin kansioihin ja kirjasin toimiston tukitöihin kahdeksan tuntia aikaa, kyseessähän oli firman virallinen alue ja virallinen tyyliguru. Jos samaa olis aukonu miun kotitoimistossa niin olisin kertonut mikä muu on keltainen ja mihin sen voi laittaa. Suuhun siis. Potassiumin puute tekee kiukkusaks. Taidan syödä itsekkin yhden vaikka se laittaa vatsan kovaks.

- Damageheitossa on liian suuri ero merkityksessä silmäluku 1:n ja 6:n välillä -> Tuuri korostuu ja ääripäiden ärsyttävyys kasvaa.

Noppapelissä on aina tuurilla väliä mutta 2d6 systeemi pelastaa paljon ja itse pelaan tätä peliä juurikin sen takia että tuurilla ei ole niin isoa väliä kun heitetään useampaa noppaa kerrallaan ja usein tärkeisiin heittoihin voi ladata lisää noppia, vaikuttaa statteihin tai tuode rerolleja mukaan.

Joo, sanosin että tää damage-ja tappelusysteemi on masiinan isoin (osittain myös ainoa) valttikortti muitten valtavirran(tm) figupelien kannalta. Isot plussat PP'lle siitä.

- Teemat ja pelin opettelemisen vaikeus.
- Liikaa sääntöjä, peli on todella monimutkainen.

Mk3 yksinkertaistettukin versio on aika hirviö, sitä ei käy kieltäminen. Peli itsessään on vaikea jo ilman isoa yksikkö rosteria joten sisäänpääseminen on vaikeaa, mutta kun sinne siinä vuoden kohdalla pääsee niin se on myös palkitsevaa. *Your miles may vary

Sanosin että tää jo kertoo paljon: jos figupelin sisään pääsy vaatii vuoden harjottelun niin se on yksinkertaisesti liian monimutkainen. Easy to learn hard to master on jo kulahtanut lause mutta sopii tilanteeseen, koska jotenkin tuntuu että warmachinen suhteessa pieni suosio voi osittain johtua tästä 'hardcore' asenteesta ja korkeasta oppimiskurvista joka on melkeinpä portinvartijan tasolla. Sen lisäksi iso osa vaikeusvuorikiipijöistä pelaa jo
eve onlinea ja en tiedä miten helppo niitten pelaajien houkuttelu on warmachinen maailmaan. Tai haluaako jälkimmäinen edes ensimmäistä. En tiedä, ite vieläkin maalaan ja kerään PP'n figuja koska omasta mielestä osa niistä on tosi hienoja, mutta en usko että enää pelaan warmachinea koska työssäkäyvän aika ja jaksaminen ei riitä tän pelin sisään pääsyyn. Mietin just itte asiassa että vois uudelleen basettaa ne ja peluuttaa niitä figuja Kings of Warissa.

- Tyhmiä sääntöjä kaikessa lyhykäisyydessään esim. Incorporeal, Stealth jne.

Henkkoht en näe näissä mitään tyhmää. Säännöt yleisestikin on tässä pelissä hyvin suunniteltuja ja kaikkiin löytyy jokin ulospääsy jonka voit rakentaa listaan sisään. Ja välillä ei tarvise edes vastata kaikkeen kun itse kysyt jonkin "kysymyksen" vastapalloon milloin kaveri ei voi kammeta voittoa omilla vahvuuksillaan.

Tää taas vaatii tietoisuutta aika paljon. Sama ongelma kuin malifauksissa, siun pitää tietää mitä vastapuoli käyttää siun faktiota vastaan ja mitä vastaan se on heikko, ja sitten vielä osata heittää noppaa ja katsoa kristallipalloa että tiedät vielä casterin ja teeman jotta saat pelattua sen listan kikkakolmosen ympärillä. Monta näistä jutuista on just myös sellaisia että jos ne tulee uudelle tai alottelevalle pelaajalle vastaan niin se saatta aiheuttaa paljon pahaa mieltä koska niitä vastaan ei noin niinkuin yleesesti voi tehdä mitään. Ammuppa stealthissa tai cloudien takana olevaa armeijaa cygnarin gunlinellä- "Mutta miks sä et tuonu...". Niin. En tiennyt, en osannut, en omannut pakassani sitä uno korttia jolla saa cloudit veke ja stealthin gorillapuvut muuttumaan punaisiksi. Hävisin kun toit sakset ja en tuonut kiveä. Kiva seurapelileikki mutta huono miniatyyristrategialeikki.

Samoin kuin nelkkarissa vuosia sitten alottelijaa vastaan pelaaminen screamerstar-smashcaptain-invisible titan crouching wraithknight listalla oli yleisesti sanottuna 'dick move' paitsi lintukulttuurissa myös pelaajakulttuurissa. Sen sijaan itelle on jäänyt fiilis että samankaltaiset hard counter listat masiinassa on yleisesti hyväksyttyjä ja standardoitu minimi että pystyy/viitsii pelaamaan.

Tämmöisiä ajatuksia. Henkkoht suosittelen hyppäämään heti turnaukseen pelaamaan ihmisten kanssa ja kertoen että on aloittelija jolloin osataan jeesata pelin pelaamisessa. En tiedä muista peleistä niinkään mutta henkkoht sanon että Suomessa masiinayhteisö toivottaa ihmiset tervetulleeks ja auttaa oppimaan tätä pelaamaan hirviötä.

Tää on kyl kanssa ihan subjektiivista mutta itsellä oma kokemus ensimmäisistä masiinaturnauksista oli että turpaan tuli ja kunnolla ilman armoa, tavallisesti lopettaen pelin vuorolla 1b tai 2a, vaikka oli miten aloittelija. Vastauksena oli useasti että 'mitäs läksit turnaukseen pelaamaan, täällä me pelataan voittaaksemme, mene pelaan jotain viikonloppupelejä jos haluat oppia' Se jamppa toisella puolella kun yrittää voittaa turnauksen ja minkä lie viiden euron palkinnon ne on siihen keksineet, ja alottelijan päältä kävely on useasti niin normi että tuskin edes tulee huomioimaan sitä.

Jos haluaa jotain viedä kotiin tuosta yllä olevasta avautumisesta on se että haluaisin päästä masiinaan sisälle, mutta kokemus se on kuin söisi herkullista suklaamunkkia jonka sisällä on paketti heroiini-neuloja ja partaveitsen teriä. Ehkä siihen tottuu kun ikenet on tehneet puolen sentin känsät, mutta olen tyhmä ja kärsimätön niin haluaisin että suklaamunkissa ei olis niitä heroiinineuloja tai teriä. Sitten kun ehdottaa että entä jos noukitaan ne neulat ja terät pois ennen kuin syödään niin jo ikeneensä känsittäneet nauravat päälle että se on vaan rite of passage ja git gud.

Lopuksi kuva itsestäni:

Kommentteja! Ihanaa!

En lukenut sen suuremmin vielä mitään, koska olen vielä toimistolla vapaa-aikaani kuluttamassa ennen iltapäiväluentojen alkamista. Ajattelin vilkaista Sotun lävitse, jos täällä olisi mitään ihmeellistä, ennen kuin alan tekemään joko muistiinpanoja tai tehtäviä. Vastaan kuitenkin pikaisesti tähän väliin hassun asian.

Lukkimus kirjoitti: Ti 16.02.2021 12:26 Ihan alkuun sanon että tästä koko ketjusta paistaa esille se että Masiina on hyvin erilainen peli jos verrataan faboihin, nelkkareihin ja koweihin.

Minä en ole yrittänyt piilotella sitä tosiasiaa yhtään, että olen suurimmaksi osaksi fikupelini pelannut tiettyjen pelien kanssa ja että olen henkilönä sellainen, joka tykkää verrata naapureiden nurmikkoja keskenään. Vertailussani olen kuitenkin yrittänyt verrata WMH:n mekaniikkaa ja muuta sellaista oikeastaan ihan kaikkeen kuin pelkästään yhteen asiaan.

Mikä minua kuitenkin huvitti tässä alustuksessasi on se, että se toi mieleeni välittömästi Dolmotin kiitettävään ikään kasvaneen allekirjoituksen:

Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.

Minä en yritä trollata täällä vaan jakelen totuudenmukaisia tuntemuksiani ja kokemuksiani tästä pelistä (viime aikoina keskittyen negatiiviseen puoleen) sitä mukaan kun ne tulevat peleissäni ilmi, mutta ensimmäistä/ensimmäisiä sanoja muokkaamalla varmasti saadaan kuvaus siitä, mitä tämän ketjun viestit omalta osaltani pitävät sisällään.

(Mukavuusalueensa ulkopuolelle matkannut) n0b0 on älyltään hitaanlainen ja epäilee kovasti kaikkea mikä on uutta hänelle.

:)

Ps. Jos kumpikaan kommentti, Lukkimuksen tai Megaanikon, ei ota kantaa Charizardin ääntämiseen, olen syvästi pettynyt sen tärkeimmän ihmetyksen aiheen jäädessä yhä pimentoon ja kyseenalaiseksi.

El Capitan kirjoitti: Ti 16.02.2021 16:48 Ps. Jos kumpikaan kommentti, Lukkimuksen tai Megaanikon, ei ota kantaa Charizardin ääntämiseen, olen syvästi pettynyt sen tärkeimmän ihmetyksen aiheen jäädessä yhä pimentoon ja kyseenalaiseksi.

Täysi vakaukseni on että charizard äännähdetään 'sisilisko'.

Se on jännä juttu miten sitä normaalisti kun herää 6.30 arkisin, viikonloppuisin ei osaa ainakaan lauantaina nukkua pitkään vaikka sitä miten valvoisi ja katsoisi telkkaria illasta. Kun vaimo sahaa tukkia tuossa takana vielä yhdeksään asti vähintään, niin voisin kirjoittaa tänne taas jotakin.

Lukkimus kirjoitti: Ti 16.02.2021 12:26

- Yksiköiden kestokyky on heikko. Asiat kuolevat liian helposti enkä voi luottaa siihen, että kestän rynnäkköä/kävelyä kohti.

Tältä itsestäkin tuntui alussa, mutta kokemuksen karttuessa tilanne helpottuu. Yksiköt toki kuolevat ja se on ihan tarkoituskin. Osittain sen takia että pelin voi pelaa turnauskellolla tunnissa ja osittain sen takia että ei ole mitään järkeä tuoda peliin yksikköä joka ei kuole millään ja vasta palloon tappaa vastustajan asiat. Toki näitäkin on mutta ovat edelleen poikkeus sääntöön.

Muistan ajan kun olin vielä antamassa viimeisiä mahdollisuuksia 40k:lle pitää minut pelin pelaajana, GW palkitsi armollisuuteni Unbound-säännöllä. Välittömästi uuden edikan kunniaksi kaveriporukalla laitoimme Slow Grow -liigan pystyyn ja aloitimme 250p välein kasvattamaan pistekokoa kierrosten välissä. Joukkoomme mahtui todella mukava kaveri, yksi suosikkipelikavereistani silloin, joka otti kaiken ilon irti Unboundista ja taisikos tilanne olla sellainen, että vasta 1250p:ssä listaan tuli jotain muuta kuin Leman Russ. Ensimmäinen 500p kierros pelattiin siten, että ainoastaan Krak kranaatti kykenisi vahingoittamaan tankkia armeijassani.

Joku sanoi minulle, että olisin tehnyt huonon listan. Joku toinen pelaaja, joka pelasi kahta örkkien titaania, Gorkamorkkia mitälie, että heillä olisi ihan hanurista tehty lista. En muista miten taktiset kortit menivät sääntöjensä mukaan, mutta molemmissa peleissä ensimmäiset tehtäväni olivat: "Tapa kenu, tapa tankki, valtaa kaksi obektiivia, joiden päällä tankit istuvat.". 4 objektiivia, joiden tekeminen on sellaista, että gg.

Taisin lopettaa 40k:n kesken liigan, koska Unbound oli maailman vammaisin sääntö ikinä. Sitten tuli tietenkin AOS, joka halusi sen kruunun itselleen sanomalla, että meidän yksiköillä ei ole pisteitä. Sopikaa armeijan yhteenlaskettujen haavojen lukumäärälle jokin raja.

Kuolematon ei missään nimessä saa olla. Se, jos joku tappaa peli-ilon hyvääkin peliä pelattaessa, jos toinen ei vain liikahda mihinkään vaikka kuinka työntää. Joissain japanilaisissa peleissäkin ne 6 000 000 000 000HP:n loppupomot ovat sellaiselle tyypille rakennettuja koettelemuksia, että olisin valmis laittamaan henkilön mielialatutkimukseen, koska tuommoista skeidaa ei mitenkään voi pelintekijältä hyväksyä. Vähintään avaisin MOL:n sivuston ja hakisin sieltä tähdellisempää tekemistä päivälle kuin hakata X:ää tuon vaatiman määrän verran.

Sitä minä kuitenkin haluan peliltäni, että minulla on luottamusta omiin joukkoihini. Voin tehdä jonkun virheen, mutta siitä huolimatta pysyä luottavaisena, että virheeni kostautuu vain ja ainoastaan mahdollisen ylilyönnin kohdalla. Otan esimerkin viime KoW-pelissä tapahtunut hupsista keikkaani.

Minulla oli De4+ Ne10/12 tyyppi, jota voi verrattava vaikka Def12 Arm14 5HP sooloon (Kai), tukisankari hyppysissäni ja liikutin sen kaikessa viisaudessani siten, että vastustajan lentävä yksikkö näkisi sen. En huomioinut tätä laisinkaan ja vastustaja lensi eturintamani ylitse häneen kiinni aikeissaan tehdä vakavia tuhoja armeijalleni. Iskukyky vastustajalla oli perustyyppiä kovempi, mutta siitä huolimatta ei mitään maata mullistavaa.

12 iskua, osutaan 4+:lla, 3+:lla tulee haavoja sisään. 2d6 + tehdyt haavat ei saisi ylittää 12:sta, joka tarkoittaa sankarini kuolemaa. Haavoja yksikkö tekee keskimäärin n. 4kpl, jolloin kuolema koittaa 8:n heittämällä, jossa täytyy onnistua kahdesti, koska kyseessä oli lippumies. Jos lippumieheni delaa ja yksikkö saa kääntyä mihin haluaa, minä menetän arvokkaan tukisankarini ja hän on siellä etulinjani takana. Onneksi minulla on toinen aalto katsomassa hänen kylkeensä, joten jos sankarini jää eloon, niin sitten on minulla hyvä mahdollisuus rankaista takaisin tämän tempun johdosta.

Haavoja tehtiin, hyvät pohjat, jonka myötä minun tulee olla hyvin varovainen kaikkien magic missileiden puolesta, mutta siihen jäätiin olemaan. Omalla vuorollani tulin kylkeen ja heitin pinaattia pojille ja sain yksikön poistettua siitä maisemaa pilaamasta.

Maailmassa on miljoona peliä, jotka ovat nopeita pelata. Itseasiassa vain GW:n pelit oman kokemukseni mukaan ovat sellaisia +3h pelejä. Jokaisessa pelaamassani pelissä kuitenkin on se piirre olemassa, että mikäli haluan one shotata vastustajan yksikön, minun pitää nähdä siihen paljon vaivaa ja osa pelin viehätyksestä tulee siinä, että miten minä saan toteutettua tämän ilkeän suunnitelmani. Aina ei ole varaa taistella kahta vuoroa tässä kyseisessä tilanteessa.

Muistan kun pelasin BFG:tä 10 vuotta sitten edes jotenkin säännöllisesti, 2 peliä vuoteen, peli tuntui hyvin vaikealta ja ihmeelliseltä, koska mikään ei ottanut missään yhtään osumaa ellen sattunut osumaan komentosiltaan. Mutta sitten kun tajusi sen, että tulen voisi keskittää ja nähdä vähän enemmän vaivaa sen sijaan, että ampuisi kaikkia kaikkialla, niin johan alkoi asiat räjähdellä avaruudessa.

Minä en ole pahoillani, jos superkova megayksikkö/avaruusalus/hirviö mikälie one shotataan, jos siihen laitetaan tarpeeksi tulta kohti. BFG:ssä mm. minulla oli hyvin tyypillistä, että ammuin pelkästään yhtä kohdetta kerrallaan koko laivastolla, jolloin tuhoamiseen laitettiin kaikki saatavilla oleva apu.

Sitä en lähde arvailemaan, miten pitkä peli BFG oli, koska viime pelistä on sellainen 7 vuotta vähintään, mutta Viking Age: Saaga, KoW, Confro nyt ensi alkuun ovat kaikki pelejä, joissa tuhotakseen jotain, pitää nähdä vaivaa ja suhteellisen paljon, jos toisen haluaa edestään pois. Nämä kaikki pelit on mahdollista pelata tuntiin turnausformaatissa. 1-2h, joka taitaa olla myös WMH:n turnausformaatin aikahaarukassa, jos jätetään 2:n vuoron voitot sikseen.

Ainoastaan WMH:ssa one shottaaminen vaatii sen, että kävelin riittävän lähelle iskeäkseni/ampuakseni toiseen. Kaikissa muissa peleissä, siihen pitää nähdä enemmän vaivaa. Tätä asiaa minä kaipaan, kun joku esimerkiksi ottaa minun mekaanikon kohteekseni tai peto hyökkää oman petoni kimppuun.

- Damageheitossa on liian suuri ero merkityksessä silmäluku 1:n ja 6:n välillä -> Tuuri korostuu ja ääripäiden ärsyttävyys kasvaa.

Noppapelissä on aina tuurilla väliä mutta 2d6 systeemi pelastaa paljon ja itse pelaan tätä peliä juurikin sen takia että tuurilla ei ole niin isoa väliä kun heitetään useampaa noppaa kerrallaan ja usein tärkeisiin heittoihin voi ladata lisää noppia, vaikuttaa statteihin tai tuode rerolleja mukaan.

Mää aluksi ajattelin, että en puuttuisi tietynlaisiin kommentteihin, mutta tämä särähtää omaan korvaani todella pahasti. D6 systeemi oli hyvä lasten lautapeleihin, mutta siitä ylöspäin se on hyvin puutteellinen ja rajattu. Infinityä kun pääsi pelaamaan, niin se d20 systeemi (olihan siinä sellainen), oli paljon mukavempi asia nähtäväksi ja koettavaksi, koska se ei samalla tavalla luonut suurta pesäeroa kahden eri tyypin välille. WMH:n 2d6 systeemi on lähtökohtaisesti parempi kuin Hammerissa koettu D6 systeemi, mutta sillä ei kauas pötkitä, koska tässä pelissä satunnaisuutta ei kompensoida noppamäärän avulla.

Maailma ei tarvitse yhtään enempää peliä, jossa örkkipoikablob rynnäköi minuun kiinni ja iskee 90 kertaa. Me ollaan tämän pelin kohdalla siellä toisessa ääripäässä. WMH on kuitenkin siellä toisessa ääripäässä. Ei ihan perukoilla, mutta riittävän lähellä kuitenkin, jossa yksittäisillä heitoilla, sen lukumäärän kasvattamisella jne on valtava merkitys.

En keksi tähän mitään parempaa esimerkkiä kuin ottaa KoW:n sotakoneet esimerkiksi. Niissä käytettiin todella paljon ajatusta siihen, miten minimoimme pelaajien kokemat vääryydet noppatuloksien ääripäistä. Mikäli minä satun osumaan tykinkuulalla yksikköön, minulla on mahdollisuus D3+2 haavaheittoon. Koska tykinkuula osuu niin lujaa päin näköä, todennäköisesti jokainen heitetty haavaheitto menee sisään. Itse ainakin lähden siitä lähtökohdasta.

Yksikköön tehty vaurio on kuitenkin kaikkea 3-5 väliltä, mikäli haavaheitoissa ei 1:ä heitelty. Random määräksi osumia tämä on ihan eri kaliiperia kuin esim. D6 S4 magic missilet Fabassa. Näitä heitellessä aina ärsytti, jos heitin 1:n. Näitä heitellessä aina ärsytti, jos vastustaja heitti 6:n. KoW:ssa heiton parhain tulos on vain ja ainoastaan 2 suurempi kuin huonoimman tuloksen. Tässä toisessa puolestaan ääripäiden erotus on jopa 5.

Kun minä mietin WMH:ta, otetaan tilanne, jossa saan pedollani iskettyä petoa suoraan sisään, +-0 tilanne. Tätähän voi pitää hyvänä lähtötilanteena damageheittoon, eikö vaan. Nyt kun minä päätän mitä minä haluan elämältäni, buustaanko vai enkö, minä teen päätöksen siihen, teenkö minä lisää damagea 1-6 verran. Tämän yhden nopan lisääminen tuo valtavan edun itselleni, jonka ääripäiden erotus toisiinsa nähden on jopa 5:n suuruinen.

Tämän, minä näen ongelmaksi. Tämän, minä näen peli-iloani häiritseväksi asiaksi.

Sivulla 2 tätä aihetta varmaman oli viimeisin Trolli-pelini, jossa ammuin Bounceriin tuutin täydeltä Delivereilläni. Heitin tähtitieteellisen huonosti 2d6:lla ja suuri pommini meni hukkaan. Aiheutettu vahinkoskaala oli kaikkea 0-11 väliltä. Tämä ei ole millään tavalla hallittu skaala vaan ääripäiden esiintyminen heitoissa aiheuttaa pahaa mieltä jommalle kummalle pelaajalle.

Kyseisen raportin lähettyvillä puhuin myös siitä, miten perinteinen stattirivi tuntuu hienolta systeemiltä verrattuna näihin kokemuksiin. Menen nyt AOS:n puolelle, mutta siellä on sellainen puumies, jolla on miekka. Se iskee miekallaan 3 kertaa osuen 3+:lla ja haavoittaen 3+:lla. Jokainen tehty haava muuttuu 6:ksi damageksi, joka tarkoittaa sitä, että 6 goblinia lentää kerralla pelipöydältä pois. Tässä systeemissä on valtavasti väliä näillä kahdella nopanheitolla, koska ne eivät merkitse vähäpätöistä tapahtumaa pelipöydällä vaan haavoitusheitossa pyörähtävä 3+ heitto merkitsee 6:n soturin kuolemaa.

Tämänkaltaisen systeemin nähtyä, osaan arvostaa ihan uudella tavalla perinteistä stattiriviä, joissa oli esim. Ws5 S5 A5. Näissä tapahtuu vaihtelua tuloksien välillä ihan erillä tapaa kuin yllä olevassa puumiehessä. Tiedostan, että tämä esimerkki on AOS:n puolelta ja se ei ole yksi yhteen WMH:n kanssa, mutta WMH on oman kokemukseni mukaan tällä puolella ääripäistä.

Siinä missä suurimmassa osassa peleissä 6:n merkkaa onnistumista testiheitossa, jossa harvoin on yhtään mitään väliä oliko se rimaa hipoen vai overkill, WMH:ssa silmäluku 6:n on aivan erillä tapaa merkittävä asia. Tämän asian, minä näen ongelmaksi ja tästä asiasta, minä yritän puhua negatiiviseen sävyyn.

- Teemat ja pelin opettelemisen vaikeus.
- Liikaa sääntöjä, peli on todella monimutkainen.

Mk3 yksinkertaistettukin versio on aika hirviö, sitä ei käy kieltäminen. Peli itsessään on vaikea jo ilman isoa yksikkö rosteria joten sisäänpääseminen on vaikeaa, mutta kun sinne siinä vuoden kohdalla pääsee niin se on myös palkitsevaa. *Your miles may vary

Kun minä valmistuin lukiosta ja opiskelin Tampereella kaverini kanssa, me hurahdettiin vapaa-ajalla Nintendon retromaailmaan. Kaverini aina etsi uuden vaikean pelin, jota sitten samaan aikaan hakattiin, kerrottiin kokemuksia ja ennen kaikkea kisattiin siitä, kumpi voittaa ensin Turbo Tunnelin Shadow Manin megabusterilla. Itse lopetin yleensä leikit sikseet siinä missä kaveri jaksoi yleensä loppuun asti. Koin, että minulla olisi parempaakin tekemistä kuin tehdä jotain tämmöistä.

Sitten kun täytin 20-v tulin ostaneeksi Ninja Gaiden 2:n X0:lle, koska demo oli niin hyvä. Se viimeinkin teki Gaidenista pelattavan. Se omasi samat hyvät puolet kuin Black, mutta jätti anteeksi antamattoman vaikeusasteen pois. Vaikea se oli ja peliä pelatessa oli aina jännä hakea vertaistukea muilta. Yleinen sanonta, joka omaan korvaani kuului, keskittyi vaikeusasteeseen. "Ihan turha valittaa. Valita sitten vaikeudesta kun pelaat seuraavalla vaikeusasteella", oli hyvin tuttu minulle.

Lopulta kun aika meni eteenpäin, eräs hyvä ystäväni hankki pelin ja minä toistin hänelle tätä samaa viisautta eteenpäin. Kun lopulta hän saapui Master Ninjaan ja kertoi, että tämä on mahdoton, minä sain olla ensimmäinen tuntemani henkilö, joka on saanut sen ilon sanoa: "Bitch, please.", ottaa ohjaimen käsiini ja näyttää pelille, miten Lohikäärmelinjan taitavin ninja taistelee.

BTW, jos täällä on joku n0b0 ninjaoppilas, joka koki tulleensa rökitetyksi pelin puolesta, niin learn to play. Valittaa saa vasta Master Ninjan Level 11:sta tullessa vastaan. Silloin vasta kentän pelaaminen vaatii parantavien esineiden käyttöä. Sitä ennen vain n0b0t parantelevat itseään. Sitä päivää odotellessa kun joku tulee minulle sanomaan saman vaihtaen kentän luvun. Kyllä varmaan jossain sellainenkin kaveri on.

Se on oikeastaan todella mielenkiintoinen keskustelunaihe mielestäni, milloin korkea oppimiskäyrä on hyväksyttävää, miksi se on hyväksyttävää, miksi siihen haluaa panostaa jne. Videopelit ovat videopelejä. Niihin harvoin liittyy mitään maailmaa suurempaa tarinaa pelaamisen näkökulmasta ja itse ainakin koen muistoni NG2:n pelaamisesta kullan arvoisina, joista kerron lapsenlapsillekin tarinoita miten yö oli synkkä ja myrksyinen ja Game Over tuli kuvaruutuun koko ajan, mutta minä purin hammasta ja olin periksi antamaton Daavid Goljatin edessä.

Sitä minä kuitenkin mietin, kokisinko saman uudestaan? Battletoadsin lopetin kesken, Megaman 10:n Hard Modeen en ole koskenutkaan suuremmin, NG Black tuli yllättävän helpoksi kun sai 2:sta vauhtia, mutta en koskaan siihen panostanut, koska se on vain vesitetty versio kun vertaan sitä seuraajaansa. Sanoisin, että omalla kohdallani tämä kokemus vaikean pelin voittamisesta oli uniikki ja ainutlaatuinen, jota en tule uudistamaan. Siis toisen pelin kohdalla. NG2:sta ei voi pelata millään muulla kuin sillä vaikeimmalla vaikeusasteella. Se on silkkaa ajanhukkaa pelata sitä yhtään helpommalla tasolla. Katson mieluummin 4h yhtä putkeen seinään.

Vaikean pelin oppiminen on palkitsevaa. Mutta kuten Meganiikko ja niin moni muu kaikkialla on sanonut aikaisemminkin, easy to learn, hard to master. Tämän vuoksi minä tykästyin NG2:sta. Se oli helppo peli tokan kentän pomoon saakka, jolloin peli halusi pukea raitansa yllensä edes hetkeksi aikaa. Seuraavan kerran sai painia oikein kunnolla vasta... Hmm... 8 kentän pomossako? Musta Zedonius oli vaikea pomo. Black puolestaan rökitti minut ensimmäisessä vastustajassaan. Perus ninja, vähäpätöisin Bite Bug, Goomba jne pisti sen verran kampoihin, että ohjain laskettiin kyllä käsistä.

Se voi olla palkitsevaa sitten kun siihen pääsee käsiksi kuten niin moni muu toinenkin peli, esim. shakki. Pelinkehittäjänä minä kuitenkin yrittäisin välttyä siltä, että ohjain laskettaisiin kädestä ennen aikojaan, koska se on merkki siitä, että olen epäonnistunut jossain. Pelaaja saattoi olla hyvinkin ennakkoluuloton ja innokas tekemääni kohtaan ja vain koska annoin liikaa evästyksiä tekoälylle, hän jätti leikin kesken.

- Peli on toistaiseksi todella pitkä edelleen. En missään nimessä sopisi peliä arkipäivälle töiden jälkeen.

Suosittelen brawlmachine conseptia tähän. https://www.loswarmachine.com/brawlmachine

Brawli on tuttu ja sitä on tullut pelattuakin.

Se kuitenkin tässä vaiheessa pelikokemusta tuntuu siltä, että pelaisi 1000p:llä Hammereita. Se jättää haluamaan jotain vielä lisää. Se kanssa ei ole poistanut ainakaan omalla kohdallani edelleenkään sitä ongelmaa. Pelit ovat nopeampia kuin isommat, mutta samassa suhdanteessa pisteiden alentumiseen käytännössä. 50p peliin varaisin aikaa 3-4h. Brawliin 2+h. Samassa ajassa voisin pelata täysimittaisen KoW-pelin ja rupatella jonnin joutavia siinä samalla. Tässä pitää keskittyä, mittailla, pohtia, peruutella, ottaa takaisin, luovuttaa, angstata, myydä maansa ja lopulta tehdä vain jotain, jotta oma vuoro päättyisi ja peli voisi mennä eteenpäin. Brawlissa myös korostuu aikaisemmin mainittu "Menetin kuningattaren" fiilis, josta puhuin.

Hyvä formaatti se on, mutta ei se minusta ole oikotie onneen. Tatape pisti juuri turnee-ilmoituksen siitä, että he järkkäisivät 25min death clokilla Brawlin. Ei mene jakeluun, miten ihmeessä kykenisin näin nopeaan pelaamiseen.

Henkkoht suosittelen hyppäämään heti turnaukseen pelaamaan ihmisten kanssa ja kertoen että on aloittelija jolloin osataan jeesata pelin pelaamisessa.

Jos mää laitan hymiön tähän loppuun, niin uskallanhan vastata tähän asiaan: "LOL". :)

Turnauksista voisin kirjoittaa kilometriviestin sen puolesta, mikä niissä on ongelmana. Lähinnä järkkääjän vastuulla ja vaikutuksen alaisena olevissa asioissa. Sille en kuitenkaan koe juuri nyt mitään tarvetta, koska se on vielä enemmän ohi aiheen kuin puheeni Angelista, Doctor Whosta, Charizardin ääntämisestä ja itsekehuskelustani Ninja Gaiden 2:n läpäisemisestä Master Ninjalla. Turnauksien järjestäminen ei liity millään tavalla WMH:hon pelinä.

Mutta sen verran kuitenkin sanon, että kaiken sen lisäksi mitä Meganiikko mainitsi turnauspelaamisen iloista, hän taisi muistaakseni jättää rahan- ja vapaa-ajan menetyksen kyseisen kokemuksen saamiseksi, mutta ennen kaikkea sen death clokin. Jos minä pelaan 50p pelin siten, että varaan aikaa 4h, niin death clokilla on aivan turha lähteä pelaamaan.

Ehkä joskus voisi katsoa, tulisiko mukaan läpällä, mutta toistaiseksi pysyttäydyn casuaalina. En ole itseasiassa katsonut tietoa siitä järkätäänkö Ropecon tänä vuonna vai ei, mutta sen verran maailmalle olen aikeissa lähteä, että armeija tuodaan ja nostetaan viimeinkin pöydälle Ropeconin ympäristössä. Tulen jättämään haasteita tässä viestiketjussa kaikille, jotka haluavat yrittää rökittää minut. Tää on kuitenkin noppapeli, jossa minulle on teoreettinen mahdollisuus voittaa kovimmankin WTC-tyypin.

Vaimo heräsi. Pesee kasvojaan vessassa ja sitten mennään tekemään aamiaista ja jatketaan siitä, mihin eilen jäätiin. 2:s Tohtori, Macra Terror. Se on muuten jännä tarina. Tohtori sanoi: "Well thats gay.". Kelattiin monta kertaa, että onhan siellä se g-kirjain kummittelemassa. Näissä animoiduissa kadonneissa jaksoissa ei välttämättä voi luottaa tekstitykseen. Oma korvani ei joko kuule tai halua kuulla loppua "okay".

Pidemmittä puheitta, huomenna pelataan taas 50p. Lentävä Sirkkeli vs Jaska-painotteinen Cryx.
Iona
+ Stalker
+ Rip Horn
+ Rottenhorn
Bloodtrackers + UA
Weavers
Night WItch
Wilder
Kivet
Feralgheist (Pistetäyttö)
=50p

Vastapuolella ei totta tosiaan ole yhtään unittia pöydällä. Jaakkoja ja sooloja. Bloat Thrall saa minut todennäköisesti laittamaan vastamaalatun armeijan myyntiin, koska Stealthin porsaanreikä. Vähän pohdituttaa, että kenet sitä laittaisi saaliikseni? Varmaan sen Dragoonin. Tai kanan. Siihen voisi saada kantaman ja jotain aikaiseksi.

Emt. Varmaan tulen häviämään. Onko sillä väliä?

Suuri päivä on koittanut! Maailma iloitsee!

Yritetään parhaamme jättää tästä viestistä kaikki negatiivinen pois ja keskitytään tämän pelin hyviin puoliin. Alun perin TheEmuhan kysyi minulta kauan kauan aikaa sitten ennen maailmankaikkeuden syntymistä, miksi ihmeessä joku suostuisi pelaamaan WMH:ta ottaen huomioon miten huonosti suunniteltu peli se on.

Lähdetään siis muistuttamaan itseämme siitä, miksi WMH ei ole mennyt siihen… yllättävän lyhyeen listaan fikupelejä, joita ei tulisi olla koskaan yrittää tai haluta pelata koskaan enää. Tai itseasiassa, nyt jos ollaan ihan tarkkoja, niin onko lappunen, jossa lukee isolla kirjoitettuna: ”GW”, lista vai muistio? Noh, jos kuitenkin sen verran isolle pahalle annetaan myöden ja tokaisen, että BFG on erinomainen lentsikkapeli ja sen yhden kerran mitä Lotria kokeilin sai ainakin kiinnostuksen heräämään peliä kohtaan.

Minulla on eräs sellainen kummallinen kaveri, jonka kanssa olen ”pelannut” fikuilla varmaan +10 vuotta. Pupunkorvat siksi, koska en oikeastaan koskaan ole pelannut hänen kanssaan kunnolla vaan enemmänkin jutellut peleistä. Eikö meillä kaikilla ole sellainen jässikkä tiedossa, joka perehtyy asioihin, kenties näyttää kuviakin joistain sen maalaamista ukoista, mutta mielenkiinto vaihtuu lennosta johonkin toiseen peliin yks kaks ennen kuin kokonaista baarijengiäkään sai edes kasaan niihin pienimpiin rähinöihin.

Tämä minun kaverini aina välissä kertoo joistain ihan ihmeellisistä peleistä, joista suurin osa meistä ei ole edes kuullutkaan koskaan yhtään mitään. Ihan täpinöissään kertoo, että tämä olisi parhainta shittiä ikinä. Kun aloitetaan keskustelemaan siitä, pitäisikö siihen tutustua, itse olen huomannut kasvettuani isommaksi olemaan hyvinkin erillä tapaa lähtemään liikkeelle kuin esim. 10 vuotta sitten.

Täällä Jyväskylässä mm. Bolt Action on ihan hyvässä nousussa ja GW:n rinnalla varmaankin se parhaiten edustetuin vähemmistöpeli. Paljon hyvää olen kuullut kyseisestä pelistä. Kuulemma aktivaatiotsydeemi olisi mielenkiintoinen. Mikä kuitenkin itseäni pitää poissa aloittamassa peliä on se, mistä haluan aloittaa WMH:n kehumisen.

Ukot on kauniita ja teema
Tästähän kerkesin jo puhua jo täällä muutaman sanasen.

Sen verran voisin kuitenkin päivittää sanomisiani kun tuli omasta mielestäni puhelimessa puhuttua fiksuja yksi päivä, että pelin teemalla on yllättävän paljon väliä kiinnostukseni määrään loppujen lopuksi. Nyt puolen vuoden sisään olen pelannut poikkeuksellisen paljon, lähinnä omasta tahtotilasta, mutta suurimmaksi osaksi siinä 23 ikävuoden kohdalla tahti alkoi hidastumaan aikuisiän velvoitteiden kasvaessa.

Omassa harrastuksessani pelin taiteellinen puoli alkoi kasvattamaan rooliansa ja nämä nappulat olivat enemmän sisustuselementtejä vitriinissä tai kenkälaatikon sisällä vaatehuoneessa. Ei nämä enää samalla tavalla vaihtaneet olinsijaansa kuin aikaisemmin. Tästä syystä omalla kohdallani sillä on todella paljon väliä, haluanko minä katsella joitain ukkeleita siellä, missä niitä olen päättänyt säilyttää.

Kun minä mietin Bolt Actionia, niin M05:iin sonnustautunut sotilas ei tule koskaan ainakaan itselleni olemaan yhtä kiehtova kuin avaruuden jääkäri. Nykyajan tankki ei tule koskaan olemaan yhtä mielenkiintoinen kuin ilman päällä leijuva liitoalus. Jopa keskiajan sotureilla on hyvin vaikea pärjätä ottaen huomioon, että minä voisin ottaa sen saman ristiretkeläisen ja vaihtaa pää ja kädet luurankoversioonsa saadakseni epäkuolleiden armeijan haltuuni.

Sepäs olisikin varmaan hauska kokemus mennä luurankoarmeijalla pelaamaan historiallisia. Mitähän mieltä väki olisi, jos toisin gallialaiset Khornen kaaosmutaatioilla?

Aitojahan fikuja ei ole pakko käyttää. Hän, joka nillittää minun armeijoistani, jotka koostuvat vähintään 4:n eri valmistajan nappuloista, ei ainakaan saa minusta pelikaveria. Todennäköisesti kirjoitan päiväkirjaanikin hänestä muutaman pahan sanasen, kuinka minua ei haluta kutsua Napoleonin aikakauteen ammuskelemaan Wookie-armeijallani, joille GS:stä vedin parhaiden taitojeni mukaan (=huonosti) oikean väriset takit niskaan.
On itse varsinaiselle pelille plussaa, jos peliin tarkoitetut nappulat ovat kauniita. Minun on hankala kuvitella henkilön mielipidettä oikeana ja ymmärrettävä, jos hän sanoo, että WMH:n tarkoitetut ukkelit olisivat rumia. Tähän mennessä varmaan oma suosikkini on Warpwolf Stalker. Se on niin miehekäs näky miekkansa kanssa. Uusi Ghetorix ja Megalith on myös tosi upeita.

Jotkut pelit ovat kuitenkin haastavia count ässäämisen kohdalla. Esim. Confrossa on varmaan 40 erilaista ogren kokoista ihmissutta eri aseineen, kaapuineen, panssarivalikoineen ja kanniskeltavineen. Niiden tekeminen GW:n Ögreistä vaatii kyllä mad cat skillzit GS:n käytössä. Näissä tilanteissa on tärkeää, että aidot ukkelit ovat kauniita, koska niiden käyttämättä jättäminen on haastavaa.

Tärkeintä on kuitenkin se kokonaisuus, minkä näen hyllyssäni. Peli voi olla vaikka kuinka hyvä, mutta kun minä mietin esimerkiksi Bushidoa, niin en itse pääse millään tavalla yli ja ympäri kaikista niistä pitkänenäisistä itämaisista demoneista. En tykkää niiden ulkoasusta ja niiden kiertäminen jollain toisella ukkelilla on pelin luonteen vuoksi todella haastavaa. Pelin hyvyydellä ei tämän asian kohdalla ole mitään väliä, koska pelin ulkoasu on luontaantyöntävä.

Minä olen tehnyt nyt Sirkkelini satyyrihahmoista, Wargames Atlanticin kamaa, johon olen sekoittanut Welffejä ja PP:n tuotantoa. Pidän todella paljon siitä kaikesta, mitä näen vitriinissä, ja armeijan kasvattaminen on mielekästä.

Tämä peli, kuten aikaisemmin sanoin, ei ole se geneerisin: Tässä on tuiki tavallinen, monta kertaa nähty karjuva örkki ja tässä on paha tyyppi, jolla 10 piikkiä kypärässään puhumattakaan muista osista. WMH:n yksiköitä on kiva saada valmiiksi, koska ne näyttävät hyvältä vitriinissä.
Tämä sama asia pätee myös esim. elokuvissa, videopeleissä ja kirjoissa. Jos kohtaus, valittu tyyli ja sivu ollaan saatu kuvitettua tyylikkäästi, niin minä olen armollisempi kaikkia muita asioita kohtaan. Kauneudella ei päästä suoraan suosiooni, mutta se on hyvä startti siihen touhuun.
WMH on kuin kirja, jossa on kauniita kuvia.

Fluffi
Mää tykkään aina siitä kun joku GW-fanboy tulee ja sanoo, että hänen pelissään olisi todella rikas maailma ja taustatarina. Missä pelissä ei olisi? Laajuudessa voi olla eroavaisuuksia, mutta onko sillä yhtään mitään väliä miten isompi Breath of the Wild on alkuperäisestä? Ei se tee alkuperäisestä yhtään sen pienempää vaan se pysyttäytyy yhä edelleen laajana maailmana tutkittavana ja koettavana.

Mikä minua kuitenkin eniten huvittaa näissä fluffikeskusteluissa on se, kun ihmiset vastaavat kysymykseen: ”Oletko tutustunut?”. Itse olen ruukannut kysyä tämän kysymyksen aina kun joku sanoo, että hän ei pelaa muita pelejä, koska niissä on huono, liian laiha ja muuta tälläistä roskaa fluffi.
Pakko tähän väliin sanoa, että tämän lisäksi minä ihmettelen todella paljon, miksei nämä henkilöt ole hurahtaneet historiallisiin, koska miten GW koskaan voi tulla rökittämään niitä tässä osa-alueessa.

Minä en lukeudu niihin henkilöihin, jotka viettäisivät aikaa tutustuen pelaamansa pelin maailmaan. Minä olen vain muutaman hassun rivisen lukenut sieltä ja täältä ja ihmetellyt, että onpas tämä siistiä. Mitä nyt heti tulee mieleen, niin ainoastaan GW:ssä vanhat tekstit siitä, että örkkien aseet toimivat, koska niiden toimintaan uskotaan, ja mitähän kaikkea kornia 10-vuotiaan kädestä tullutta tekstiä oli kirjattu joskus Deldareiden ilkeyden suhteen.

Toistaiseksi kuitenkin ainoastaan WMH:ssa olen nähnyt sitä, että maailma menisi oikeasti eteenpäin. Ei ehkä sillee, että joku armeija kuolee sukupuuttoon, mutta jos minä mietin esim. Meniittien Seneschalia, niin tämähän jössikkä on saanut ties mitä kaikkia urapolkuetuja matkansa aikana. Joskus huvikseni luin myös Madrakista miten ensin häntä riivattiin kirveen toimesta ja viimeinkin 3:ssa versiossaan hän olisi vapautunut tästä riivauksesta.

Archaon on Archaon. Ei se siitä minun tietojeni mukaan ole muuttunut miksikään esim. 6th – AOS aikana. Elänkö väärässä tiedossa?

Ennen kaikkea, koska WMH ei ole se geneerisin örkki vs ihminen, paha pohjoinen vs ihminen, niin myös lukukokemuksenikin on paljon erikoisempi, jos sen joskus aloitan.

Joskus kutsuin tätä asiaa Aku Ankka -ongelmaksi. Siellähän aina sankarit olivat hyviä ja komeita ja pahikset puolestaan ties mitä kummajaisia kärsineen, karvoineen ja vinohampaineen. Jos minä saan tarinani kerrottua jollain toisella tapaa, että Aragornin eteen astuu joku toinen kuin haiseva örkki, koen onnistuneeni tarinan kertojana tehdessäni jotain sen perinteisimmän laatikon ulkopuolelta.

Esim. Narnia on tähän liittyen todella hieno esimerkki. Ainoastaan Aslania tappaessa Aku Ankka -ongelma on nähtävissä, mutta muutoin ollaankin juuri siinä asetelmassa, missä kuuluisi kaikkien kaikkialla olla.

Armeijoilla on eroa
Tämä on taas kategoriaa: ”Minun mielipiteeni”. Jos joku sanoo, että esim. Hammeria on erilaista pelata armeijaa vaihtaessaan, niin en minä näe tässä väitteessä kovinkaan paljoa totuutta. Oikeastaan edes KoWissakaan en koe ulkoiluttavani erilaista armeijaa kuin silloin kun nostan pöydälle shambling-armeijan. Näidenkin kohdalla pelkästään surgen, liikutusloitsun, vuoksi koen saavani kunnolla erilaisen fiiliksen siitä, miten tällä tulisi pelata.

Armeijan yleisessä kestävyydessä voi olla suuria eroja, mutta perusperiaate on ihan sama. Suoraan eteenpäin ja onnea. Tänään näillä pelatessa ei saa jäädä grindaamaan useaksi vuoroksi kun joku toinen on se kääpiö, jolla ei välttämättä päästäkkään niin nopeasti, niin pitkälle rynnimään.
Isompi ero pelattavuudessa tulee siinä, mikäli teen gunline kääpiöt kuin melee kääpiöt. Muutoin suurin ero tosiaan on panssarin arvossa tai liikkeessä. Tämä ei minun mielestäni ole eroavaisuutta armeijoiden välillä pelaamisen näkövinkkelistä vaan ero on puhtaasti sotilaiden kyvyissä. Joku on vain parempi tappelija kuin toinen.

Erityisesti tämä mielipiteeni muodostui siinä kohtaa elämääni, kun tutustuin toisiin peleihin. Confrossa on ihan valtavasti eroa eri armeijoiden välillä. Ei sitä voi pelata toisella armeijalla samalla mentaliteetilla kuin jotakuta toista ja mahdollisuudet, millaisiin strategiavetoihin olen pääseväinen, ovat ihan erilaiset.

Myös Viking Age: Saaga on todella jännä peli. Vaikka kaikki armeijat käyttävätkin samoja yksiköitä, ne saavat erinomaisesti erilaisuutensa komennuksien puolesta, mitä otetaan taulukosta käyttöön jokainen vuoro. Sen lisäksi, että saan oman pelini omanlaisekseni, tulen samalla myös kateelliseksi, koska haluan itsellekin käyttöön juuri nämä tietyt erikoisjutut, mitä vastustaja heittää minuun.

Hammereissa ja KoWissa koen olevani kolmen vaihtoehdon välillä: Gunline, all-around ja full cavarly. Enempää vaihtoehtoja minulla ei oikein ole ja kaksi jälkimmäistä eroaa toisistaan lähinnä sen liikearvonsa puolesta.

WMH:ssa puolestaan homma on ihan faktionkin kohdalla ihan erilainen. Meniiteillä esim. Temple-teema ei varmaankaan pelaa samanlaista peliä kuin esim. Exemplarit. Tänään kun ulkoilutan Sirkkeliä, niin varmana tulee ihmeteltyä, että ihan suolesta koko armeija, koska minulla ei ole hajuakaan siitä, miten näillä tulisi pelata.

Fabassa tosiaan se örkki juoksee 8” suoraan eteenpäin ihan samalla tavalla kuin se kaaossolttu. Ensimmäistä on vain enemmän pöydällä ja jälkimmäinen on vähän kovempi äijä.

Loppuyhteenveto:
+ Nappuloiden ulkonäkö ja teema
+ Fluffi
+ Armeijoilla on eroa toisiinsa nähden
+ Suoraan paketista pöydälle
+ WMH:ta pelataan, monta muuta (Hammerit, KoW) leikitään
+ Listanteko vaatii ajatusta eikä se mene autopilotilla
+ Yksiköiden levittäytyminen
+ Pelit ovat muutakin kuin ”Tapa kaikki”
+ Jotain muuta… mitä?

Hmm.. emmää tosiaan oikein muita kehuja keksi millään. Vaimokin heräsi taas, niin en pääse tällä kertaa kirjoittamaan, suosittelisinko tätä peliä aloitettavaksi ja miksi, jos joku kysyisi minun absoluuttista totuuttani.

Ps. Miten on mahdollista omistaa kahdet kivet ja olla löytämättä kumpiakaan? Noh, saanpahan Purebloodin.

Niin, viime viikonloppuna tuli tosiaan taas pelattua tätä peliä. Oli jotenkin todella virkistävää kun aikaisemmin tässä samassa talossa Meniiteillä pelatessa lähinnä korostui se kaikki, mitkä tässä pelissä ärsyttävät, niin tällä kertaa oli vähän päinvastainen kokemus. Tässä pelissä korostui ne kaikki asiat, joista pidän pelissä, jota maustettiin vain ihan pikki riikkisesti niillä negatiivisilla asioilla.

Ajattelin aluksi, että kertoisin teille jotain kivaa eräästä elokuvaideastani, jonka keksein kun katsottiin vaimon kanssa eilen kauhuelokuva, mutta mulla on tänään jonkun verran tehtävää, jotka haluan saada alta pois, niin siirryn suoraan epäolennaiseen.
Sirkkeli siis totta tosiaan lähti maailmalle. Jotenkin sitä ajattelin joulukuun tienoilla, että maalaisin samaan aikaan näitä ja Meniittejä. Yksikkö yksikkö Sirkkeliä, yksi yksikkö Meniittejä. Se alkoi hienosti, mutta sitten kun sen yhden jaakon mutterit ja niitit oli saanut valmiiksi, niin olo oli sellainen, että seuraavaa kertaa saa kyllä odotella. Innostuin siis toisin sanoin Sirkkeliin ja oli yllättävän mukavaa päästä pelaamaan käytännössä kokonaan maalatulla armeijalla. Mitä nyt Bloodweaverien ja Feralgheistin baset on vielä kesken.

Kävin nappaamassa ukkelit kasaan päivää ennen peliä ja tulin todenneeksi, että minulla ei ole mitään tietoa, missä minun kiveni ovat. Jotenkin kummallinen lopputulos, koska minulla on niitä kuitenkin kahdet setit. Noh, en minä varmaankaan olisi osannut niistä kaikkea iloa saada irti, joten tuntui ihan hyvältä päivittää Rip Horni Pureblöödiksi. Tätähän minä alunperin olinkin halunnut, koska Pure oli maaleissa.

Depon suhteen en tiennyt mitä haluaisin elämältäni. Preyn päättäminen oli vaikeaa. Yksiköiden sijoittaminen oli vaikeaa. Lippujen puutteen vuoksi Feralgheistin pelaaminen oli vaikeaa. PS9 armeijan vuoksi kaikki on vaikeaa. Tein jotain ja huusin aloitusnoppaa heittäessä perinteisen sotahuudon: "Hakkaa päälle!".

Otin preyksi poltergheist Jaakon. Se tuntui kaikista luontevimmalta kohteelta. Jossain kohtaa olin ajatellut dragoonia, mutta emt.
Eka vuoro on tunnetusti se tylsin vuoro. Kunhan ei mennä toisen iskuetäisyydelle, niin kaiken tulisi olla ihan jees. Bloat thrall ja casterin monet tappoloitsut olivat muistissani. Viimehän kerralla tämä kaveri teki jaakoistani toimintakyvyttömiä ja happosade käytännössä poisti kokonaan delivereni. Jos niitä kuolee kerralla 6kpl, niin ei lopuilla kyllä muuta tee kuin blokkaa chargelinjoja.

Vähän olen miettinyt sitä, että onko tuosta Nualastani yhtään mihinkään, koska missäköhän kaikissa tilanteissa hänen parhainta kykyään, preyn vaihtoa, tultaisiin käyttämään. Tuntuu jotenkin sellaiselta kyvyltä, että planeettojen pitäisi olla oikeissa asemissaan, jotta siitä olisi oikeasti suurta iloa.

Nyt kun prey juoksi toiselle laidalle on viho viimeinen perämies, niin kenties kyvyllä on kuin onkin jokin syy ja tarkoitus olla olemassa. Paluu ensimmäiseen ruutuun. Minkä otan preyksi seuraavalla vuorollani?

Feralgheistillä en tiennyt mitä haluaisin tehdä. Ajattelin mennä aluksi oikeaa linjaa johonkin, mutta onko minun pakko mennä kanan arch noden luokse ottamaan ensimmäisestä tulipallosta? Päätin jäädä chillailemaan keskelle kenttää ja katsomaan, jos master plan muodostuisi ensi vuoroksi. Minulla ei ole mihinkään kiire.
On olemassa sanonta, että universumin tulee olla tasapainossa. Jos ensimmäinen vuoro oli rentouttava, niin tämä toinen tulee täten siis olemaan ärsyttävä. Bloat otti kohteekseen tyypin, joka oli vahingossa jäänyt kantamalle. Deviaatio näytti sellaiselta, että kaikki klo: 1-10 näytti sitä, että joku jossain olisi alla. Luojalle kiitos onni oli myöden ja deviaatio meni sinne, missä ei ollut yhtään ketään.

Stealth on huonosti kirjoitettu sääntö.

Sitten tuli kananen ja otti tappoloitsun kohteeksi warppisuteni, joka ei ollut kantamassa. "Saanko pyytää, että toistaisit", sanoin kaverilleni. Sinä otat kohteeksi kaverin, joka on kantaman ulkopuolella!? Nyt meni yli hilseen. Ei voi herran jestas. Päähäni sattuu.

Tää on taas kategoriaa, joka on kenties vähän harmaata aluetta. Kaikissa peleissä aina esim. chargen perussääntöihin lukeutuu se, että vastapuolen tyyppi tulee olla näkökentässä, sinne on mahdollista päästä ja kaveri olisi liikkeesi kantamassa. Ennen kaikkea myös se pitää muistaa, että chargattavaa kohdetta lyödään. Ei sen vieressä olevaa kaveria kuten WMH:ssa. Kaikissa muissa peleissä ampumisessa on samat periaatteet.

Sinänsä mie voin ymmärtää mitä tällä haetaan, ihan oikeasti, mutta se luo sellaisia tyhmiä tilanteita vastaan. Otan esimerkin vaikkapa pienikorkuisesta yksiköstä, joka olisi jonkun aidan takana LOS-blokissa. Sen takana 100" päässä on joku gargantuan, jota kohti aletaan räiskiä. Täysin vastoin kaikkea maalaisjärkeä otan pois LOS-blokissa olleet lyhyet ystäväni.

Koska ensimmäinen lättytaika onnistui niin hyvin, että jopa 2 blöödtrackeriä menetti henkensä, sama temppu tehtiin uudestaan. Kivaa. Luojalle kiitos deviaatio on minun puolellani ja sekä suunta että kantama oli samat kuin viime kerralla. Ihan oikein sulle.

Stealthin kirjoitusasua en oikein tässä voi syyttää, koska tällä kertaa kanalla olisi ollut mahdollisuus päästä riittävän lähelle träckereitä ottamaan heidät kohteekseen. Se on kuitenkin ihan minun ymmärrykseni ulkopuolella, miten tässä pelissä voi tehdä asioita kantamien ulkopuolella.

Vastustajan vuoro päättyi siihen, että Helldiver pomppasi maan sisältä esiin ja iski ohitse träckeristä.

Minulla on KoWissa eräs kaveri, joka yleensä aloittaa vuoronsa sanomalla: "Mites sitä lähtis ratkaisemaan tätä tilannetta". Samaistun kaveriin jonkun verran kun tein temppujani. Jälkikäteenhän sitä on helppo sanoa asioita, mutta minun mielestäni pääpiirteittäin onnistuin tekemään ihan jänniä asioita.

Aloitin helpoista eli träckereistä. Otin Helldiverin preyksi ja heitin sitä kepeillä. Free strike vaati uhrinsa, mutta vekotin saatiin hajalle. Kovasti teki mieli ottaa kana kohteeksi, mutta päätin heittää säälivahinkoa isoon ja pelottavaan jaakkoon. Jos se olisi minun preyni niin varmaan koostuisin siitä kaikista eniten, koska musta tuntuu, että seuraavalla vuorolla kana lähtee lipettiin täältä.

Pureblöödillä haluasin mennä ulvomaan. Saisin sprayn alle Bloatin, Ironmongerin ja Slayerin. Slayer otti hyvät pohjat, Ironmonger nautti 2d6 damagen väärän ääripään ilosta ja Bloat räjähti kasvoille. Ironmonger meni yhteen haavaan. Voin elää tilanteen kanssa. Lähetin noita-akkani road blokiksi. Sen yli saa tramplettaa, jos haluaa. Iskin Slayerin 1/3 rikkinäiseksi pelkästään näillä kahdella asialla.

Bloodweavereilla en nähnyt mitään kiirettä yhtään mihinkään. Asettelin ne paikoilleen odottamaan toista vuoroaan. Pululla pohdein pitkään, pitäisikö sekin viedä Slayerin kimppuun, mutta sitten päätin viedä sen hakemaan ensi vuoron selkäpuukotusta. Lennäten sen talon taakse turvaan odottamaan seuraavaa vuoroa.

Jännäksi menee, koska nyt ollaan ctrl:n ulkopuolella yhdellä furyllä. Mitenhän tässä käy...? Strategia on mielestäni hyvä, mutta on tämä kuumottavaa. Feralilla en tiennyt edelleenkään mitä tehdä. Tein jotain ja välittömästi vastustajan vuorolla kekkasin paremman idean.


Aina kun pelaan jotain kankeaa peliä, jossa vuoron vaiheet tehdään erikseen, inisen, että haluaisin pelata koko aktivaation loppuunsa. Noita-akan kuului sitoa Slayer lähikseen, mutta kun ilkeä ratsumies tuli ja iski sen siitä kumoon, niin sinnehän se minun warppisuteni sitten lähtikin. Tämähän on pelin henki. Vaikka olisit 1/3 rikkinäinen, niin damagella ei ole väliä. Jos pääset kiinni ja heität rikkinäisen loitsun nimeltä Terminal velocity, niin kyllähän siinä Def14 on yllättävän mitätön suoja.

Tulin, näin, tapoin. Tästähän minä olen paljon kirjoittanut tänne jo aikaisemminkin.

Tarina olisi voinut olla ties minkälainen, jos olisin vienyt Feralin tänne päin maailmaa. Jos Dragoon ei olisi päässyt laskeutumaan aidan toiselle puolelle ja tinttasemaan noita-akkaa, niin suunnitelmanihan olisi toiminut varsin mainiosti.

Mikä tärkeämpää, mitä minä nyt teen kun tällä puolella on Jaakko, Dragoon ja poltergheist jaakkokin voi tulla vielä apajille. Iona + bloodweaverit jäävät hyvin orvoiksi yllättävän nopeasti. Voisinhan minä tuoda miekkasuden avuksi, mutta sitten träckerit ovat yksinään oikealla laidalla. Mitenhän tämä vastustajan vuoro jatkuu tästä?

Noh, kuten kuvasta näkyy, niin minun vuoroni jälkeen lopputilanne näyttää taas maallikon silmin olevan kiitettävä. Eihän kaveri saanut oikein muuta aikaiseksi vuorollaan kuin niitata Pureblöödi.

Minä puolestaan fiittasin. Iona sanoi saman asian minkä niin moni muukin vamppyyri on aikaisemmin sanonut ja kenties omaksi yllätykseksenikin onnistui siinä. Buffy kuoli ja Pureblöödin puolesta ollaan nyt sitten kostettu. Ei sillee tuosta vaan, mutta riittävän tarpeeksi, että sprintin avulla päästiin turvaan. Bloodweaverit gang bangasivat Dragoonin ja tiputtivat sen ratsuiltaan.

Kysyin kaverila, että siirtyykö ylimenevä lämä jalkatyyppiin. Vastaus oli kuulemma kielteinen. Olenko minä ainoa henkilö päällä maan, joka pitää tätä asiaa vammaisena? Kuolema oli kiikun kaakun. Tapahtui jälkijunassa, koska unohdin fiitin tuoman strenabuustin. Huvittavaa vaikka hetki sitten olin hyödyntänyt extra voimaa. Niin ne asiat unohtuu. Grievious wounds vei paikallisen mongertajan pois. Pulu ei raivostunut, mutta vähän punaista nähtiin kuitenkin kun vastustajan noita-akka tapettiin.

Vasemmalla laidalla menee siis tällä hetkellä lujaa. Tykkään.

Oikealla puolestaan tulin puhuneeksi kaverin kanssa, että olin kenties vähän aliarvioinut träckereiden iskuvoiman. Vaikka jaakkoa heitettäisinkiin kepillä, niin on hyvä kuitenkin muistaa asioiden toistuvuuden tärkeys. Jos yksittäinen träcker iskee sen 3 sisään kepillänsä, niin ei se maailma siihen ole kaatumassa. Mutta sitten kun niitä keppejä lentää se 10kpl, niin alkaa siinä kesto olla todentotta koetuksella. Niinhän se olikin. Vaikka mongertaja oli korjannut säälilämän, ehjänä ollut jaakko ei enää näyttänyt mitään kiinnostusta saada lisää lävistyksiä. Otin preyksi Casterin!

Feralilla en tiennyt mitä tehdä, joten kävin raapaisemassa mongertajan yhteen haavaan. Miekkasusi oli myös vailla järkevää puuhaansa. Casteriin olisin päässyt kiinni, mutta vähän epäröin, että olisinko onnistunut assassinaatiossa. Olisin päässyt myös jaakkoon kiinni, mutta kun homman nimi on se, että minä kuolen sinne ensi vuorolla.

Paras skenaario on assassinaatio voitto. Toinen skenaario on vaihtokauppa Jaakko-Biististä. Kolmas vaihtoehto on, että satutan Jaakkoa (ketä kiinnostaa?) ja kuolenkin itse. "Tämä on perseestä", kuten kuuluisa Hopeanuoli repliikki sanoo. Päätin, että minulla ei ole mihinkään kiire ja vein suden Ionan luokse. Suojele häntä.

Menetin omalla vuorollani Puren. Vastustaja menetti 2 jaakkoa, dragoon laskettiin jalkaisin olevaksi ja noita-akka tapettiin. Kaiken kukkuraksi otin 2 skenupistettä. Ei hassumpi vuoro.

4:stä vuorosta unohdin ihan ottaa kuvan. Se oli täynnä yllätyksiä. Alueet contestoitiin kaikella, millä pystyttiin. Keskellä poltergheist Jaakko kävi tuhoamassa objektiivin ja täten skenupisteissä tultiin tasoihin. Kana juoksi blokkaamaan chargelinjan miekkasudelta. Casteri tappoi träckereitä sen mitä kykeni eli ei paljoo.

Kovasti sitä omalla vuorollani mittailin, että millä tavalla miekkasusi pääsisi isoon Jaakkoon kiinni. Ionahan voi tuosta tuon kanan tappaa. Vähän kuitenkin näytti taas riskipeliltä ja ajattelin, että kun viime kerralla oli aivan upea päätös ottaa rauhallisesti, tehdään samoin tälläkin vuorolla.

Susi sprinttaa, iskee melkein jo miekallansa kanan rikki, odotinko mitään muuta, ja käveli turvaan. Koska weaverit saivat dragoonin pois pöydältä, niin ei kai tässä sitten muuta ole kuin viedä Iona turvaan.

Pululla kävin niittaamassa feralin pehmittämän mongertajan. Samalla contestoin zonea ja olen mielestäni hyvissä asemissa. Seuraavallahan vuorolla voin käydä vaikka casteriin käsiksi. Oikealla keskityin zonen haltuun ottoon. Tapoin ensin viimeisen mongertajan ja sen jälkeen heitin irtohaavoja Casteriin.

Peli on 4-2 minulle. Kyllä minun kelpaa ja näyttää siltä, että pöytäkin tässä pyyhitään puhtaaksi. Universumi tosin halusi takaisin tasapainoonsa.
Pam pam paa.

Terminal velocity.

Ionassa ollaan oikein b2b contactissa.

Mulla on Def18 dodge sitten.

Osui.

Stationary.

Ai kun kiva.

Otan ensimmäisen sisään jostain syystä. Koska haluan. 14 damagea.

Miksi minä niin tein?

Siirrän puluun.

Siirrän puluun.

No nyt on pakko siirtää miekkasuteen.

Lol.

Jäin henkiin.

Omalla vuorollani tulin kysyneeksi, kumman pamautan helpommin rikki. Miekkasudella tuon objektiivin tuosta zonesta vai tuon poltergheist jaakon? Sehän olisikin läppä, jos heittäisin ohi ja työntyisin pois melee kantamalta.

Tuhosin objektiivin ja voitin skenulla.

Mistä minä pidin:
- Oli kiva pelata maalatulla armeijalla
- Musta tuntuu, että tässä pelissä oli tähän asti pelaamistani peleistä eniten rategiaa. Pulu lensi takarintamalle, preyn valinnat, miekkasudella ei juostu surman suuhun. Tässä oli pelaamisen tuntua eikä leikkimisen tuntua.
- Mää haluaisin pitää itseäni tähän match uppiin underdogina. Mulla oli vähemmän raskasta kalustoa ja pisteitä oli tuhottomasti kiinni PS9 jalkaväessä. Näitä pelejä on ilo voittaa.
- Peli oli alusta loppuun tiukka. Tilanne ei koskaan näyttänyt kummallekkaan täysin otolliselta.
- Aktivaatiojärjestys loisti ja muistutti, että tämmöisiä on ilo pelata.
- Vaimon mielestä Poltergheist oli pelottava leffa

+/- Pelattiin vain 3h. On sitä hitaampiakin 50p pelejä tullut kontolleen. Tämä on varmaan se kultainen keskitie, joten en voi olla kovinkaan vihainen asian suhteen.
+/- Yhden pelin perusteella Druid Wilder tuntuu ihan OP:ltä. Kaveri muistutti koko ajan lamentaatiosta ja minä sanoin ilmaisesta uppimisesta.

Mistä minä en pitänyt:
- Ne perinteiset
- Ampua voi vaikka ei olisikaan kantamassa
- Vaimo piti Poltergheististä enemmän kuin Manaajasta

Mitkä säännöt unohdettiin:
- Minä olin unohtaa Fiitin strenabuustin seuraavaa yksikköä käyttäessä
- Vastustaja unohti battlegroupille jaettavan counterchargen. Olisi voinut olla maailma eri näköinen kun liikuttelin träckereitäni heittämään Helldiveriä kepeillä

Vaimo on viime aikoina kuunnellut omia hommia tehdessään vähän raskaampaa musiikkia. Hänen mielestään. Minun korvaani se kaikki on vain melua. Sen minä kuitenkin voin myöntää, että se on jotenkin jännää miten sitä hänen kokkausvuorollaan on hyvin tavanomaista kuulla "Welcome to the jungle", myös omalla maalauspöydälläni se on eräänlainen teemakappaleensa, sisäänheittomusiikkinsa. Metsään liittyen kuitenkin oma kappalevalintani on kyllä ihan toinen. Menen mielummin HOMM:n Naturen luokse kuin Guns and Rosesilta hakemaan tunnelmaa luovaa musiikkia.

Alunperin olin suunnitellut, että maalaisin yhden asian Meniitteihin, yhden asian Sirkkeliin ja sitten yhden asian jotakin KoWiin. Kun maalasin ensimmäiset mutterit Jaakosta eri väriseksi kuin metallin, johon se oli kiinnitetty, hain välittömästi kolmannnen warppisuden pöydälle ja maalasin sen valmiiksi. KoWikin yllättäen jäi sivuun kun innostuin oikein toden teolla maalaamaan Sirkkeliä.

Pelipöydällä tapahtui ihan sama asia. Meniitit ovat vähän jäämässä taka-alalle ja kun laitoin kaverille viestiä, jonka näin viimeksi 4kk sitten, että alan unohtamaan miltä hän näyttää, röllit päättivät aiheuttaa viidakossa melua, joka tulisi hiljentää. Jälleen kerran herää kysymykseksi, että miten kukistan Def16 Champat ja päätin tällä kertaa lähteä liikkeelle:

Kromac1
Pureblööd
Feral
Min Reeves
War Wolf
Wilder
Feralgheist
= Brawl ilman teemoja

Laitoin tämän listan eräälle Tamperelaiselle kaverilleni, joka pelaa melkein käytännössä aina Kromac1:stä. Kivien kanssa taitaa ulkoiluttaa jotain muuta. Tai ainakin kun minä näen hänen listansa, niin siellä aina lukee Kromac1:n. Kertoi, että Bestialin kun heität, niin peli on yleensä siinä. Jos jollain vuorolla voitetaan niin sillä, jossa ollaan sen loitsun alaisuudessa.
Alunperin olin ajatellut lähteväni liikkeelle niillä, mitä olen saanut maalattua. Juuri tätä peliä ennen sain ravagerit maaleihin, mutta mieleni teki ikään kuin counteroida tämän röllipelaajan kokoonpano. Tämä on niitä kavereita, jotka tuovat sen saman listan koko ajan vastaan, koska ukot ovat maaleissa ja tiedetään mitä niillä saadaan aikaiseksi. Sinänsä ihan looginen ja pätevä syy, mutta ajaa juuri siihen ongelmaan, joka silittää minua vastakarvaan. Tästä olen puhunut jo täällä tarpeeksi ja koska kyseessä on mielipidekysymys, niin jatketaan sen pidemmittä puheitta eteenpäin.

Bestial tosiaan pysäyttää parhaimmillaan Eaven Groundin, jolloin Madrakin armeija on paljon helpommin tapettavissa. Katselin myös vähän tuota Wild Aggressiota, joka voisi olla hyvä yhdistelmä esim. Primalin kanssa. Kun Warppisusi on Mat9, niin Def16 on yllättävän riittämätön ottaen huomioon, että kaikki fury voidaan käyttää lisähyökkäysten ostamiseen. Siltä varalta, että tough toimii paremmin kuin oletettiin.

Reeveseiden avulla minulla olisi tarkoitus ampua ensimmäinen aalto pois alta eli vakiokokoonpanoon kuuluvat fennbladet. Koiran yritän lähettää tupla-aktivaatiolla kiviin kiinni tai vastustajan lipulle. Feral todennäköisesti kuolee Madrakin kirveeseen matkan varrella, joten se on kenties enemmän sitova tekijä kuin mikään muu.

Deposin armeijani vähän silleesti, että en oikein tiedä mitä haluan elämältäni. Reevesit eivät ole oikein missään ja vastustajan lähellä oleva zone on käytännössä pienellä sudella contestoitavana.
Se on kyllä unohtunut tässä aiheessa sanoa, että minä tykkään ihan sikana peleistä, joissa mielelläni lähden toisena ensimmäisen sijaan. Se yleinen sanonta 40k:sta ja sen ensimmäisestä voittostrategian pykälästä on jotain niin tyhmää kuin olla ja voi. KoWissa se on vähän tilanneriippuvainen, kummalla vuorolla haluan pelata. Yleensä toisena, mutta yllättävän usein huomaan itseni haluavan lähteä liikkeelle ensimmäisenä. Yleensä silloin kun minulla on Lightning Bolt patteristo ja vastustajalla löytyy pelottavia sotakoneita tyrkyllä. BFG:ssä kuitenkin muistaisin aina halunneeni lähteä toisena. WMH:ssa haluan myös lähteä toisena. Se on niin paljon kivempaa.

Kivaa myös tässäkin pelissä oli ja sain lähteä toisena. Ensimmäisellä vuorolla otettiin asemat. Ei sen kummempaa. Minulla olisi evil plan muodostumassa viimeinkin hyvissä ajoin ja sen onnistumiseen vaikuttaa vahvasti se, miten röllit liikkuvat omalla vuorollaan.
Röllien vuoroa oli hauska seurata vierestä. Jokainen Fennblade vaihtoi paikkaa varmaan 4 kertaa. Ei ole tuossakaan asemassa hyvin saati täällä. Odotin kärsivällisesti ja pidin pokerinaamaa, koska kaikki näytti niin hyvältä. Siellä oli sellaisia spray-mahdollisuuksia, että ihan teki mieli sanoa, että älä vain jätä tähän asentoon. Sormet eivät olleet kuitenkaan päästäneet mistään irti ja vuoron päätteeksi tokaisin hänelle, että hyvinhän noi lopulta saatiin asetettua. Siellä oli pelottavia asetelemia, mutta ne tuli sitten korjattua lopulta. Näytin hänelle omalla vuorollani mitan ja sprayn kanssa miten tässä on edelleen hinku tulla lähelle ja ulvoa, mutta alla oleva popula on vähän erilaista kuin aikaisemmin. Warppisuden kuolemaan viemisessä on kova kynnys ryhtyä toimeen, jos sillä saa 2kpl Fennejä alle.

Reevesien tarkoitus oli ampua Fennit pois. Aloitin vuoroni sillä, että tokaisin tappavani tuon yksikön ellei Fennit nyt ihan mahdottomasti innostu toughiin. Heitin sinne wraithbanen ja aloin räiskimään. Se on jännä juttu, että 2:n miehen CRA ampuu banetettuna ohitse kohteestaan. Toughkin toimi ihan kiitettävän hyvin, niin tässähän alkoi tulla paniikki. Lähetin suden sic 'emillä tappamaan selvinneen sankarin ja hänen aktivaationsa aikana pohdein kovasti, että mitä haluan elämältäni. Mieli tekisi vielä käydä jotakuta puremassa, mutta Mat6 vs Def14 on vähän sellainen, että se vaatii sen buustatun hyökkäyksen. Päätin viedä takaisin turvaan kun ottaa huomioon, että susi vain kuolisi hyökätessään syvemmälle vastustajan linjoihin. Kuolisi edes normaaliin aktivaatioon, mutta siellä on vielä noita vengeance lyöjiä. Päätin tulla ulvomaan ja nyt yksikkö näyttää vähän siedettävemmältä.

Kaukana ne ovat kuitenkin kuolleesta.

Feral suden kanssa en tiennyt mitä tehdä. Jäin chillailemaan taakse, koska mieleni ei tehnyt vain rynniä kohti. Minulla ei ole mikään kiire. Minulla on isompi liike kuin sinulla. Minulla on pidemmälle ampuvaa porukkaa kuin sinulla. Tämä peli pitäisi pelata minun ehdoillani eikä siten, että hyökkään välittömästi sen ollessa mahdollista. Tämä susi on tarkoitettu tappamaan Championit. Ei tappamaan ehkä ja kenties Bouncerin ja sen jälkeen kuolla Championien chargeen.

Kummituksen kanssa katselin kovasti, että mitäs sen kanssa saisi aikaiseksi. Mieli teki kauheasti mennä kiven taakse piiloon ja vasta sen jälkeen tulla lippua contestoimaan, mutta asemani eivät olleet täydelliset. Oikeanpuoleinen zone on kivien scorattavissa. Fennit pääsevät vengeancen lisäliikkeen avulla joko pureblöödiin tai reeveseihin. Miksiköhän olen lopettamassa vuoroani myös siten, että Bouncer pääsee sekä Feral suteen että Pureblöödiin. Kun Axer heittää itseensä rushin, niin kyllähän hänkin sieltä tulla tupsahtaa iholle.

Miten tässä näin kävi? Minunhan piti saada se alpha, mutta jotenkin onnistuin sössimään kaiken. Siltä tässä vähän tuntuu.

Laitoin Feralin contestoimaan lippua. Milleistä oli kiinni, että ylsi. Kavennan vähän seuraavan vuoron pisteiden keruuta. Madrak on ainoa, joka kykenee tappamaan minut ja todennäköisesti se tulee buustattuna osumaheittona. Kyllähän se tuosta lentää pois, mutta jos kävisi säkä. Katsotaan mitä tapahtuu ja toivotaan parasta.
Kaverin kanssa puhuttiin pelin aikana, että mikä häntä AOS:ssa viehättää. Se on kuulemma ollut intohimona viimeiset 4kk kun ei olla nähty. Hän kertoili, että se on sellainen peli, jossa maailma saattaa räjähtää vaikka se ei siltä aluksi näyttäisikään olevan mahdollista. Siinä pelissä ei samalla tavalla muodostu ylämäkeä kuin mitä näissä minun tekemissäni raporteissa on ollut mahdollista havaita tapahtuvan. Hyvä esimerkki on viimeisin Scyrah-peli, jossa peli-into lähti laskuun vuorolla 2a ja 3a ensimmäisen kerran kuulin sanat: "Mää luovutan". Vaikka kuinka armeijaa tuhottaisiin jossain, niin AOS:ssa niillä muutamilla on kuitenkin ihan samalla tavalla mahdollisuus kurittaa vastapuolta.

Sinänsä ymmärrän kehun ja mitä sillä tarkoitetaan. "Menetin kuningattaren" on vähän sellainen tilanne, että ei se ainakaan kovinkaan hienoa pelikokemusta sen jälkeen enää tarjoa. Ihmeellistä suossa rämpimistä, joka vaatii tietynlaisen ihmisen nauttiakseen siitä. On olemassa kuitenkin myös se toinenkin ääripää, mutta hänen mukaansa AOS olisi kuulemma siellä keskellä.

Röllien kolmatta vuoroa katsellessani aloin myymään valtakuntaani. Reeveseistä puolet ovat tuon yhden kanssa klosiksessa. Joo, okei. Pureblöödissä on vaikka kuka iholla ja Feral susikin painii bouncerin kanssa. Feral kummitushan lensi pois tieltä kun Madrak tuli lyömään. Se siitä road blokista.

Sitten alettiin heittämään. Aloitettiin bouncerista. Se osui, mutta jotenkin damageheitot eivät onnistuneet. Jäin täysin ehjäksi. Ai.

Pureblöödiä kuritettiin, mutta jokainen osuma oli sellaista kutittelua vain. Ihan ihmeissäni olin kun sanoin koko ajan, että vain ja ainoastaan 3p damagea sisään. Kyllähän siinä melkein body saatiin rikki, joka olisi sattunut pahasti, mutta mitään maailmaa suurempaa ei päässyt käymään. Hyvään osoitteeseen kyllä osasin laittaa +2ARM ensimmäisellä vuorollani. Pure saatiin 1/3 rikki, mutta siinä se porskuttaa.

Kaveri oli niin pettynyt tähän tosiasiaan, että Pure olisi ehjänä pöydällä, joten hän päätti heittää keihäällä kohti. Katsottiin sääntökirjasta mitä täällä tapahtuu ja se on sellainen heinäsuopa, että päätettiin mennä ulkomuistista. Osui fennoa selkään ja lävitse plöts rintakehästä.

Sääntökysymys nro: 1 - Millä sivulla sääntökirjassa sanotaan, mitä tapahtuu kun ampuu klosikseen? Voiko se osua kaveriin ja mitä silloin tapahtuu?

Sääntökysymys nro: 2 - Reevesit ovat hunter. Meleeseessä oleva saa +4Def. Mitä tälle boonukselle tapahtuu? Onko se coveri coveria vai jotain muuta coveria, johon hunter ei toimi?

Kovasti sääntökirjaa tavattiin kun puhuttiin siitä, miksi Pure saa meleeboonuksen, mutta fenno ei. Sinänsä tykkään todella paljon tästä sääntömekaniikasta, mutta oli siinä perustelu- ja vääntötuokionsa. Tätä se yksityiskohtaisuus tuo tullessaan. Peli ei ole suoraviivainen ja mustavalkoisen yksinkertainen.

Röllien vuoro damagen suhteen ei ollut niin paha kuin ajattelin, mutta pisteiden suhteen minun pitää alkaa olemaan tehokas. Saatan hyvinkin hävitä täällä, jos en saa asioita tehtyä. Mitä minun pitäisi saada tehtyä? Tappaa Biistit. Niistä on päästävä eroon. Vapauttaa reevesit, jotta voin satuttaa kiviä ja tulla contestoimaan aluetta.

Päätin aloittaa pienestä sudesta. Se kävi puremassa selästä yhden fennon kuoliaaksi. Nyt reevesit ovat vapaat tekemään mitä lystää. Sen jälkeen aktivoin Kromacin, koska katsoin mihin suuntaan itse kukin katselee kentällä. Heitin Banen ja Primalin Pureen. Aktivoin Puren ja kävelen Bouncerin ja Axerin luokse. Warppaan voimaa, koska jostain kumman syystä alkoi Guns and Roses soimaan päässä. Metsä ei saapunut röllien luokse vaan röllit saapuivat metsän luokse. Näytetään miten tervetulleita olette tänne ja aloitetaan iskemään Bounceria selkään.

Tough ei toimi tällä vuorolla ja nyt kun Pure frenzyttää seuravalla vuorolla, niin voin pumpata sen täyteen furyäkin. Tapoin Axerinkin ja Warpathin kanssa ylsin oikein Championeihinkin kiinni. Lol. Ensi vuorolla olisin kuollut joka tapauksessa ja parempaa paikkaa sen tekemiseen en oikein osaa keksiä. Se oli vihainen susi.

Vähän katselin, että mitä tuolla minun Feralillani voisin saada aikaiseksi. Mieli teki rynniä Champpoihin kiinni, mutta minne minulla on oikeasti kiire? Voin tappaa sieltä vain yhden ja sen tehdessäni frenzyisku tulisi todennäköisesti minuun. Jos olisin ninjapukki, niin sitten voisin käydä Madrakin luona loikan avulla, mutta edelleen, minne minulla on kiire? Wild Aggression on kyllä oikeassa kohteessaan, koska toistamiseen peräkkäisinä vuoroina chargemahdollisuus jää kakkoseksi chillailulle. Jään asemiin.

Reevesien kanssa pohdein pitkään ja hartaasti, mihin ihmeeseen minä haluan liikkua. Ketä haluan ampua? Kiviä minä haluaisin ampua, mutta tässä pitää vähän contestoidakin. Jostain syystä vein Feralin zonelta pois. En tiedä yhtään miksi. Ammuin kiviä ja pehmitin heitä ihan mukavasti. En muista miksi en tehnyt sic 'em liikettä. Tässähän pelissä sai chargata vaikka ei ollut kantamassa? Taisin vastata juuri omaan kysymykseeni, miksi en tehnyt tätä liikettä.

Mutta mutta, omalla 2b vuorollani olin myymässä maailmaani. Nyt vastustaja miettii hartaasti, kuka haluaa ostaa hänen valtakuntansa. Tämä peli on täynnä kauneuskukkasia, mutta yllättävän jännää kuitenkin. Nopat pyörii minulla suhteellisen tasaisesti. Onnistumisia jossain ja epäonnistumisia toisaalla. Vastustajalla vähän miten sattuu. Kukaan ei oikein osaa heittää hutiosumaa, mutta damagen tuottaminen on vähän hakusessa.
Nyt on niin jännää touhua ilmassa, että otin oikein neljänneltä vuorolta kuvan mihin päätyttiin röllien vuorolla. Yksi syy miksi olin tuonut Kromacin vaaralliselle sijainnilleen mikäli Biistit jäisivät eloon oli ihan se, että Madrak on Bestialin kantamalla ja reilusti. Jos hän haluaa taikoa tällä vuorolla, niin sitten hänen täytyy lähteä täältä lipettiin ja olla ihan jossain muualla kuin kurittamassa minun joukkojani. Champat taistelisivat nyt sitten reilusti ilman guided handiä.

Ohi. Ohi. Ohi. Osuma. 17 nopista. Lol. Ohi. Ohi. Yhdestä ylilyönnistä huolimatta siinä edelleen tönötetään. Koska aikaisemmin keihästettiin oma kaveri, Impaler tuli lähikseen. Viimeisellä furyllään hän osti lisähyökkäyksen ja sain kunnian värittää jäljelle jääneen boksin tussillani.

Mitä muuta tähän sanoa kuin että epic fail. Toisaaltahan tämä on ihan se tilanne kuin mitä haettiin. Pure piti saada pois. Madrak heitti kirveellä contestoivan reevesin pois ja kimmotti pikku suden alas. Impalerin keihäänheitto tai Reevesien kurmottaminen oli ainoa asia, joka jäi tekemättä.

Ennen kuin aloitin vuoroni, niin otin heti mitan käsiini ja katsoin Madrakin ja Kromacin etäisyyden toisistaan. Olin hänelle sanonut ihan Madrakin aktivaatiolla, että Kromac tulee sitten iholle petomuodossaan pitkänkin välimatkan päähän.

Sääntökysymys nro: 3 -Emme tarkistaneet sääntökirjasta, mutta tuli jälkikäteen mieleen. Jostain syystä Madrakia ei kiinnostanut tässä pelissä fiitata. Sehän olisi tällä vuorolla ollut todella hyvä temppu tehtäväksi. Jos minä kiellän jota kuta taikomasta, niin saako se fiitata? Onko se taikomista?
Mitäpä tästä kuvasta sen enempiä selitellä tapahtumiensa puolesta.

Reevesit ampuivat loput kivet ja Whelpin pois. Feral söi Champat kuten olin suunnitellutkin. Kromac fiittasi ja pisti kaiken raivonsa Madrakkiin ja vielä selkäpuolelta. 2 damagea kerrallaan oli mentaliteetti. Ihan jännitti, että miten tässä käykään kun suurin osa damageheitoista oli mitä oli.

Mistä minä pidin tässä pelissä:
+ Yllätyin miten paljon pidin War Wolfista. Jatkoon.
+ Kromac1 on ihan huippu casteri. Jatkoon.
+ Tämä peli pelattiin kahdessa aallossa. Todella kaunista nähtävää.
+ Vaikka valtakunta olisikin myynnissä, niin ostajia ei välttämättä aina ole kuulolla.
+ Vaimo tykkää todella paljon Nosferatusta.

Mistä minä en pitänyt:
- Torchwoodin eka kausi on ihan sysihuono. Sarah Jane on parempi spin-off.
- Sääntökirja on heinäsuopa. Ei sieltä löydä mitään mitä etsii.
- Pelattiin Brawli 3,5h.
- Whelp oli vastustajan pelottavin yksikkö, jonka olemassa olo aiheutti eniten päänvaivaa.

Ei kai tässä oikein muuta ole sydämen päällä. Tämä oli yllättävän miellyttävä peli. Sain kanssa vastauksen siihen vanhaan kysymykseeni: "miten tappaa Def16 champat?". Eihän se muuta tarvitse kuin Blessedin ja taian, jolla saa kaikki iskut buustatuiksi. Mat7 pohja auttaa myös. Sen jälkeen touhu on tough heitoista kiinni.

Musta alkaa tuntua siltä, että Meniitit ovat hetken aikaa tauolla nyt. Taidan seuraavankin pelin pelata Sirkkelillä.

Sääntökyssäri 1: s.51, nykyään ei enää osu omiin, et esmes netis oelva PDF sääntis on ajantasal.
2: Ei oo coveria, eli hunter ei ignoree (Black Penny ignoree melee bonuksen)
3: saa feattaa vaikkei sais taikoo, featti on featti, ei spelli.