Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

[Rotten sound]

Kulkien pitkin vuoria alas raahaten hänen jättiläismäistä kirvestä perässä hän sanoi Fenjalla osoittaen solaa. "Kato kultsi tuolla on se kylä mistä oon puhunut. Sieltä löytyy varmasti kivoja leikki kavereita tappeluihin."
Nopeasti kävellen hän jo oli kylässä missä hänellä oli suuria ongelmia kävellä, että häntä ei huomattaisi. Monesti ihmiset jo huomasivat hänet monien satojen metrien päästä jääden tuijottamaan suurta peikkoa, joka yritti olla tallomatta ketään tiellä.

Ottaen Fenjan käteensä kuiskataen hänelle "Ota selvää minne mun pitää mennä kultsi." Fenja silitti häntä poskelle samalla sanoen "Tietysti, mutta muistahan antaa minulle sitten yhden niistä isoista kiiltävistä kivistä mitä löysit kaksiviikkoa sitten?"
Heimir nyökkäsi ja laski kultansa maahan. Kääntyen pois hän meni nukkumaan kylän ulkopuolelle niitylle.

Fenja kävelli kylässä kunnes huomasi lähellä olevan kirkon minne oli jo pari ihmistä kerääntynyt. Kävellen sisään kirkon ovista hän muutti itseään samalla. Tilalla oli todella laiha tyttö viattoman näköinen lapsi, joka ei näyttänyt edes pystyen nostavan miekkaa ilmaan. Kävellen sisään aran näköisenä hän jäi odottamaan mitä tuolla pappilla oli asiaa.

[Tyranni]

Kaksi tummaan pukeutunutta hahmoa ratsasti kylään. Molemmat näyttivät naisilta, vaikka heillä olikin kaavut ja haarniskat päällä, joten siitäkään ei voinut olla varma. Molempien ratsut olivat kuin pahimmista painajaisista, verenhimoinen kylmä ja, iso ja musta sotaratsu.

"Mikä tuo kellon kumina juuri äsken oli ?" Kysyi Quinys toveriltaan. " En minä tiedä, mutta jotain on kyllä tapahtumassa." Vastasi Nirla kuiskaten. Molemmat jatkoivat matkaansa kohti suurta rakennusta, joka näytti kirkolta, vaikka mitään merkkejä mistään tuntemasta jumalasta ei ollutkaan. "Pyh, tuolta kirkon tapaisestako se ääni kuului ? Minun pitää kai käydä siellä. Mutta, minulla on nälkä, hae minulle nyt heti jotain ruokaa, niin minä käyn tuolla nyt." Sitten Quinys heitti toverilleen kultakolikko pussukan, ja jatkoi matkaansa kirkolle päin. Samaan aikaan Nirla nappasi pussin ja meni etsimään kaupan tai tavernan tapaista paikkaa.

Quinys jätti ratsunsa kirkon oven viereen ja kuiskasi jotain sen korvaan, jotta se rauhoittuisi ja alkaisi nukkumaan. Sitten Quinys käveli sisään kirkkoon, ja huomasi muutaman ihmisen ja muutaman muun olennon sisällä. " No, jospa kuulisin jotain, mistä olisi minullekkin hyötyä." Sen sanottuaan, hän tarkisti miekkansa paikan, ja jatkoi matkaansa syvemmälle kirkkoon.

[xxSEBBOxx]

Kaksi kerjäläisveljeä ilmestyi kylän keskiraitin päähän. Sade valui heidän purppuran punaisia kaapujaan pitkin maahan, piirtäen rantuja heidän mutaiseen ja pölyiseen ihoonsa. Heistä toinen, kookkaampi kantoi suurta kahdenkäden vasaraa omaan ranteeseensa kahlittuna kiinni. Orjantappura kruunu koristi hänen kampaamatonta tukkaansa ja olalla häneltä roikkui kettingillä kiinnitetty suuri nahkakantinen kirja. Vieressään hänellä oli noin itseään päätä lyhyempi akolyytti jolla oli aivan samanlainen vaatetus, mutta kruunua, partaa ja tukkaa hänellä ei ollut. Muutenki hän oli rakenteeltaan hintelä mies. Vyöllään hänellä oli lovinen lyömämiekka, erinäinen määrä rukouspergamenttejä ja nahkapusseja. Kirkonkellot kalkattivat läpi koko laakson. "Herra kutsuu meidät taloonsa" sanoi miehistä kookkaampi Solomon. "Ja me nöyrästi vastaamme hänen kutsuunsa" jatkoi hänen akolyyttinsa Hans.

Kylässä monet päät kääntyivät katsomaan tätä outoa melkeen jo tavaksi tullutta tapahtumaa. Lukuiset eri rotujen edustajat saapuivat yksitellen taikka pareissa kylään.

Kylässä akolyytti alkoi hurmiollisesti saarnata maailmanlopusta ja siitä että kaikkien syntisten tulisi puhdistautua ja liittyä heidän joukkoonsa, koska vain kärsimyksen kautta saisi täydellisen puhtauden ja pääsisi tuonpuoleiseen. Diakoni saapui palvelijansa kanssa kirkon eteen ja uhmakkaasti hän työnsi ovet auki edestään ja astui sisälle. Oven suuhu saavuttuaan uskonmiehet tekivät rinnallen pyhänmerkin ja nostivat katseensa maasta. "HELVETIN SYNYTTÄMÄT ÄPÄRÄT!!" täytti Solomonin huuto koko kirkon ja kylän kun hänen katseensa huomasi kaaoksen ja musta haltioiden edustajat. "KOSKAAN OLE HERRAN TALOA NÄIN KAUHEASTI NÖYRYYTETTY!!" jatkoi diakoni ja puristi kädessään olevaa vasaraa tiukemmin. Samalla hetkellä kirkkoherra tuli heidän luokseen juoksujalkaa ennen kuin koko tapahtuma olisi paisunut pahemmaksi ja selitti koko tilanteen. Kitkerästi Solomon tyynnytti raivonsa ja otti paikan penkki rivistön etupäästä. Matkalla hän silmäili pahaenteisesti kaikki muita kirkossa olevia.

[Executioner]

Gabriel oli saapunut ja eilen, ja oli istunut kirkossa jo hyvän aikaa, ennenkuin väkeä alkoi tuppautumaan sisään. Talonpoikaisvaatteisiin pukeutunut Gabriel ei erottunut kyläläisistä ottelijaksi, joten hän kykeni saamaan edun vastustajistaan tarkkailemalla näitä. Jokainen askel, käden liike ja sanottu sana paljasti miehelle yhä enemmän noista useista sotureista, jotka olivat saapuneet. Gabriel Anquillian päätteli, että hänellä ei olisi juurikaan ongelmia. Vaikka Gabriel oli sotureista ehkä nukkavieruin ja vähäisimmän näköinen, oli hän sielultaan ja mieleltään kuin titaani muurahaisten joukossa.

[Horde Lover]

Gongo käveli pitkin poikin kylän katuja, kun yhtäkkiä kirkonkellot rupesivat soimaan. Kysellessään tästä oppi se sen tarkoittavan, että taistelijoiden pitäisi kokoontua kirkolla, joka oli korkeatorninen iso rakennus lähellä kylän keskustaa. Kuultuaan tämän lähti Gongo paikantamaan Golgutzia. Tämä oli höpissyt jotain kapakasta.
Loppujen lopuksi etsiminen ei ollut vaikeaa, piti vain etsiä kapakkatappelu. Gongon lähestyessä tappelun ääniä läheisestä rakeenuksesta lensi ihminen, jääden makaamaan maahan tajuttomana. Kohauttaen hartioitaan Gongo astui rakeenuksen sisään.
Rakennuksen sisällä Golgutz istui tuolilla, silmissään lasittuneen tyhmä katse, ja ympärillään joukko tajuttomia ihmisiä. Ileisesti olut oli viimeinkin sammuttanut Golgutzin aivot, vähäksi aikaa. Nostaen Golgutzin harteilleen Gongo kysäisi Majatalon pitäjältä lätin kestävää vuodetta. Isäntä nakkasi jätille ruosteisen avaimen, sanoen:" Ainahan tonne kellarin punkkaan joku jätti menee." nyökäten samalla kohti lattialuukkua, jonka takana oli portaat alas.
Kellari oli koste loukko, jossa oli suoraan kallioon hakatut seinät."Punkka" taas oli joukko lahoja hirsiä, joitten päälle oli heitelty vanhoja korsia. Pienoinen kyynel valui pitkin Gongon poskea tämän katsellessa ympärilleen:"Iha ku kotopuoles."
Ravistaen itsensä menneitten muistoista Gongo nousi portaat ylös, poistui majatalosta ja lähti kohti kirkkoa, pysähtyen välillä ottamaan Golgutzin sian mukaansa. KIrkon luona oli jo porukkaa jonkin verran, ja miltein jokainen näytti olevan taistelija. Katsellessaan tätä murahti Gongo:"Eikun lunta tupaan", heimonsa vanhan sotahuudon.
Ei muuta kuin Bring It On! kohta nähään tummuuko läski vai ei.

[Nilarakh]

Pienoisen rasvan voitelema nenä haisteli ilmaa. Mies räkäisi poskiontelonsa ympäri ja päätteli reittinsä kylää silmällä pitäen siihen suuntaan, josta kello oli soinut. Vähän jälkeen useamman korttelin kiertelyn, Kettil löysi kaidan polkunsa vieressä kulkeneen reitin.

Aurinko iskeytyi esiin porottavana jo aiemmin neitseellistä koskemattomuuttaan häpeillen repeytyneen pilviverhon seasta. Rusehtavan haarniskan punainen sävy korostui mataksi taotun metallin pinnalta. Viitta pedon jäänteisiin ja turkin palasiin sekoittuen se varjosti lähes kokonaan hiekkatien yhtyen Kettilin tammen vahvaan siluettiin. Kevyeeseen nahkasidontaan ja rengaspanssarin jäänteisiin verhoutunut nyrkki avautui ja tarrasi lujasti kirkon oven raamikkaaseen kahvaan ja avasi luukun uskoon. Barbaarimaisen ulkokuoren omaava mies seisoi ovella hetken ja tutkaili nöyrtyneenä istuvaa joukkiota eri puolilla varsinaista salia. Hän seisoisi. Lähellä ovea, mieluiten.

Ei nyt tämmösestä enempääkään tullut, eiköhän se lähde käyntiin minunkin osalta jossain vaiheessa.

[Terminator Sergeant]

Zerstören ja Vlad taivalsivat aamuisessa udussa kohti hiljaista kuminaa joka tuntui tulevan kirkonkelloista. "Vlad." kuului jäinen, karhea ääni. "Mestari?" terävämpi ääni vastasi. "Muista tämä. Tuolla edessä, josta tuo ääni kuuluu, ei ole tähän asti kohtaamiemme vaivaisten lasten kaltaisia sotureita. Ne, jotka tulemme kohtaamaan, ovat täysin kaltaisiamme. Tuhansissa taisteluissa hiottuja, kuoleman kentillä syntyneitä. Ensimmäinen virhe on viimeisesi."
"Kyllä, Mestari."

Auringon ollessa korkeimmillaan, kaksikko saapui kylän reunamille. Kaksi lasta leikki pallolla pellon reunalla. Toinen potkaisi pallon korkealle, ja se lensi suoraan Vladin eteen. "Hei setä, voitko heittää meille sen pallon?" tyttölapsen kirkas ääni helisi ilmassa. Vlad oli tarttumaisillaan palloon kun tytön isä tuli pellolta, lievästi päissään ja läpsäytti tytärtään sangen kovakouraisesti päähän. "Älä häiritse herroja, Elisenda! Etkö näe että heillä on selvästi kiire?" Mies oli juuri lyömässä itkuun purskahtanutta lastaan uudestaan, kun hänen päätään suurempi koura tarttui takaapäin hänen kaulaansa. Zerstören nosti miehen kurkusta puristaen toisella kädellään ilmaan ja puhui tälle äänellä, joka saisi karuimmankin kuolevaisen veren jäätymään. "Älä. Tee. Tuota. Enää. Ikinä." Miehen kasvot alkoivat sinertää hapenpuutteen ja epäluonnollisen kylmän panssarin johdosta. Pikku tyttö hyppäsi Zerstörenin jalan kimppuun hakaten sitä pienillä nyrkeillään. "Päästä isä irti! Päästä isä irti!" Kyyneleet valuivat nuorukaisen kasvoilta ja ääni värisi. Zerstören laski miehen hellästi maahan, ja tämä putosi nelinkontin haukkomaan henkeään. Vlad nykäisi opettajaansa kädestä, ja parivaljakko lähti jatkamaan matkaansa. "Mestari?" Vlad kysyi epäröiden. "Hiljaa. Me jatkamme kohti kylää." Zerstören tokaisi äänensävyllä, joka ilmaisi ettei asiasta puhuttaisi enää. Hän kuitenkin pysähtyi poimimaan pallon, vei sen tytölle ja silitti tämän päätä. Sitten hän kääntyi ja käveli oppilaansa luo.

Kylänraitilla ihmiset katselivat ihmeissään massiivisia sotureita, jotka kävelivät kohti kirkkoa. Monet kääntyivät pian jatkamaan askareitaan. Ilmeisesti näky ei ollut asukkaille mitään uutta. Zerstören työnsi hitaasti ovet sivuun ja astui sisälle kirkon hämärään.

Tämmöistä scheisseä tähän alkuun. Katotaan jos paranisi tulevaisuudessa :D

[Juhaaha]

mun Scheisse tulee huomenna

[The Chosen of Waagh]

Kaksi pistettä kierteli solan ylä, lentäen ilmavirtojen tahtiin vailla erikoisempaa kiirettä. Kun pisteet ajallaan lähenivät maata tarpeeksi, ne saattoi erottaa pegasoksiksi, lentäviksi ratsuiksi jotka olivat yleisesti erittäin harvinaisia näkyjä, etenkin tälläisessa jumalanhylkäämässä paikassa. Molemmilla pegasoksilla oli selässään ratsastaja, ja heti kun ratsut pääsivät maan kamaralle nämä liukuivat ratsujensa selästä ja antoivat niiden seurata perässään. Suitsia tai satulaa ei tarvittu, koska ratsut ja ratsastajat tunsivat toisensa ja luottivat toisiinsa kyselemättä. Archelo katsahti ympärilleen kylässä ja havaitsi vilauksia muista sotureista jotka toimittivat asioitaan kaupungissa. Hän tulisi epäilemättä kohtaamaan monia heistä epämiellyttävissä merkeissä, mutta sellaisia tapauksia varten hän oli varautunut. Donovic katsahti Archeloon ja soturit nyökkäsivät toisilleen, höllentäen miekkojaan asevöissä nopeaa käyttöönottoa varten ja lähtivät astelemaan kohti kirkkoa.

Heidän saapuessaan paikalle kirkon luona norkoili jo lukuisa joukko taistelunhaluisia sotureita, joita Archelo tutkaili kuivan kiinnostuneesti. Hän aisti vahvaa odotuksen tuntua ja näki murhanhimoiset katseet, jotka välkähtelivät ottelijoiden välillä kuin paljastetut tikarit.Hän tiesi, että häntäkin epäilemättä tutkailtiin, mutta kiinnitti huomionsa pegasokseensa, jonka hän päästi lentämään taas vapaasti kunnes hän kutsuisi sitä. Donovickin seurattua esimerkkiä kaksikko suuntasi kulkunsa nurkkaan, josta he näkisivät kaiken mutta eivät joutuisi katselluiksi. Archelo suuntasi joukon hulluimmalta vaikuttavalle äänekkäälle saarnamiehelle parhaan "ole-jo-hiljaa-hullu"-katseensa ja katseli kiinnostuneena muita ottelijoita, nojaten tyylikkäästi seinään ja vetäisten hatun silmiensä peitoksi.

Kohta se alkaa! Jes! Kohta alkaa!

[Justus]

Oli kaunis ja aurinkoinen päivä Salaisuuksien metsässä. Linnut visersivät kauniisti ja kevyt tuulevire kahisutti puiden lehviä. Noiden lehvien alla murhamiehet ja villieläimet pakenivat henkensä edestä metsän varjojen halki tarpovia matkalaisia. Eräät noista matkalaisista olivat Tharan ja Xalaia, kalpea metsästäjä ja viehättävä haltia neito.. He kävelivät ääneti halki metsän, molemmat uppoutuneina synkkiin ajatuksiinsa. Näin he olivat matkanneet jo iäisyyksiä, vain jokusen ohikiitävän sanan rikkomassa hiljaisuudessa. Molempien ajatukset pyörivät saman kysymyksen ympärillä: "Miten tässä näin pääsi käymään?"

Metsä jäi kaksikon taakse, mutta varjot eivät. Mustan magian luoma pimeys ympäröi kaksikon näiden astuessa valoon, suojatakseen vampyyrin epäpyhän olemuksen auringon polttavilta säteiltä. Joten matka jatkui häiriintymättä, pimeydessä ja hiljaisuudessa, ja pian edessä levittäytyikin Myrskyn sola, sekä tuo pieni ja säälittävä kylä pahanen. Heidän vaelluksensa oli melkein ohi, mutta matka oli vasta alkanut...

Astuessaan kylään Tharan ja Xalaia eivät voineet olla kuulematta kirkon pauhaavia kelloja, saati olla huomaamatta kirkolle suuntaavaa ihmisvirtaa, joka hiljaisesti rupatellen valui kohti jumalan salia. Huomatessaan pimyeden varjoaman olennon astuvan kylään ihmisvirta vaikeni, muttei pysähtynyt. Hetken kuluttua ihmisjoukosta kuului kylän epäonnea kiroavaa mutinaa, jonka jälkeen rupattelu jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tharan ja Xalaia liittyivät mitään sanomatta ihmisjoukon jatkoksi.

[halko]

Lintu lähti puskasta lentoon. Se todellakin yllätti Sandirin, joka oli oppinut liikkumaan huomaamatta ja hiljaa. Oliko tämän paikan eläimet kehittyneempiä kuin muualla, vai lähtikö se karkuun jotain muuta. Tosiaan, Sandir huomasi parin muunkin eläimen juoksevan poispäin. Tämä ei ollut normali sola, jotain tapahtuu täällä. "Riittää tämä alueen tutkiminen, paras mennä kylään kysymään tästä paikasta". Sitä ennen Sandir kuitenkin lähti leiriin jossa Earakin miekkaili veljesten kanssa leikkimielisesti. Earakin kääntyivät tervehtimään häntä "Etkö ole vielä löytänyt kuolemaa?". "Lähdemme kylään. Täällä tapahtuu jotain ja haluan tietää mitä", kuului vastaus Sandirin totisella äänellä. Veljekset kävelivät Sandirin luokse. "Haluatko todella mennä selvittämään mitä tapahtuu, vaiko menetkö kylää vain etsimään vertaistasi?" Lenadin kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Sandir vain lähti kävelemään kylää päin. Earakin ja veljekset lähtivät seuraamaan häntä.
Kuten myös jotkut pienet metsänhenget, jotka tuntuvat seuraavan Sandiria, minne tahansa hän menisikään.
Haltioiden reippaila askelmilla matka meni nopeasti. Kylä siinsi jo edessä. Kirkon kellot soivat, Sandir päätti lähteä kirkkoon ja jätti loput nelikosta etsimään makuupaikkaa. Eipä aikaakaan kun kirkkon avesuuhun astu ylväs haltia. Sandir tutki kirkkoa jonkun aikaa, pääasiassa kotsoen löytyisikö jotain haastamaan hänet. Haltia käveli eturiviin ja istuutui

[Juhaaha]

Tunak Hemulin korviin kantautui kirkon kellojen ääni. Mikäli hän ei vihaisi kaikkea elävää & kuollutta niin paljon, olisi hän pitänyt ääntä kauniina. Nyt hän suorastaan kiehui, ja melkein tappoi paikallisen juopon, joka nukkui sammuneena puun juurella.
"Ei vielä, mutta kohta sirkkelit lentävät" Tunak Hemuli lausahti
Hemuli antoi aseenkantajalleen merkin seurata häntä. He lähtivät hitaasti, mutta varmasti kohti kirkkoa, toivoen löytävänsä paljon porukkaa listittäväksi..

Nyt ei pystynyt enempää, ens kerralla sitt :P

[Datsi]

Kevin oli majoittunut Uuden Solan kylään viikkoa aikaisemmin, ja oli tämän veljenpoikansa ja henkivartiostonsa kanssa tutustuneet kaupungin menoon. Harvoin Kevin oli pitkän ikänsä aikana nähnyt niin montaa soturia niin pienessä paikassa, ja niin vähää ihmisiä, jotka heistä oikein välittivät. Ihmiset olivat ilmeisesti tottuneet sotureihin.
Kevinin päässä pyörivät kaksi kysymystä. Miksi soturit kerääntyivät tänne, ja miksi ihmiset vaikuttivat hieman surullisilta?
Kirkon kellot soivat kutsuakseen kylän ihmiset paikalle. Kevin ja hänen seurueensa seurasivat toisten esimerkkiä ja saapuivat kirkolle. Kevin ja Robert taluttivat hevosensa ja kiinnittivät ne kirkon ulkopuolella oleviin koukkuihin ja astuivat sisään kuulemaan uutisia.

Tossa jotain. Koko ajan meinaan typottaa Uuden Solan kylän Uudeksi Sodan kyläksi :P

[El Capitan]

Hidasteliat hidastelkoot. Leikitään me niiden poissa ollessa.

Kirkon kellojen lakatessa soimasta, sisäosa oli jo melkein kokonaan täynnä. Sisään oli tullut hyvin moni kyläläinen kuuntelemaan joka viikkoista jumalanpalvelusta, mutta suurempi syy tulla paikan päälle tällä viikolla oli uteliaisuus. Ei suinkaan uteliaisuus, mistä tänään puhuttaisiin vaan tilaisuus päästä näkemään tämän vuoden urheat miehet, jotka matkasivat pitkiä matkoja tänne päästäkseen. Jokainen kyläläinen oli tavallaan innoissaan näistä henkilöistä, sillä viime kerrasta kun Solassa vieraili ulkomaalaisia, oli hyvin pitkä aika. Lapsien paikalla pitäminen oli hankalaa vanhemmille sillä he halusivat mennä lähemmäs katsomaan jokaista ulkomaalaista erikseen ja ihastella heidän voimakasta olomuotoa ja mahtipontisia haarniskoita. Päästessään jonkun kyseisen henkilön lähelle, lapset katsoivat heitä useita minuutteja suu ammollaan ja silmät pyöreinä. Loppujen lopuksi, aikuisten mielestä jokainen tuleva ottelia oli juuri samanlainen kuin kaikki muutkin. Melkein jokainen oli aivan tavallisen haltian, ihmisen, kaaoksen palvelijan jne näköinen, komeaan haarniskaan puettu miekan heiluttaja, mutta kukaan ei luonut vielä kenellekään samaa tunnetta, kuin muutama vuosi sitten tulleet kaksi haltiaa ja eräs Imperiumin valtakunnasta tullut aatelismies. Mutta, aika oli vielä nuori ja varmaan muutama heistä voi yltää ennemin tai myöhemmin näiden kolmen henkilön korkeudelle. Etenkin tuo eräs neitokainen, joka sai melkein kaikkien päät kääntymään häntä kohti ihailevin silmin, voi olla yksi heistä.

Lopulta rappusista alkoi kuulumaan askelten ääniä. Purppuraiseen viittaan pukeutunut mies laskeutui niitä pitkin nopealla tahdilla. Lopulta oven narina täytti kirkon sisäosan avautuessaan ja mies oli päässyt kirkon suureen halliin. Miehen päästyä sisään kylän kansa nousi seisomaan ja lapset juoksivat takaisin vanhempiensa luokse. Osa tulevista ottelioistakin nousi seisomaan muiden tapaan joidenkin jäädessä tylysti mitään sanomatta istumaan. Kyläläiset istuutuivat miehen päästyä vasemmassa laidassa olevaan puhujan paikkaan. Sinne päästyään, mies alkoi puhumaan:

”On ilo nähdä teidät kaikki täällä kirkossa tähän aikaan. Kiitokset myös teille ulkomaalaiset, tai kuten minulla on tapana sanoa sankarimme, jotka ovat tulleet tänne ajoissa. On hyvin helppo huomata teidät sieltä väkijoukon keskeltä, mutta olen jotenkin yllättynyt teidän vähälukuisuuteen. Jotenkin olin odottanut täksi vuodeksi useampaa sankaria, kun kylämme on paljon paremmassa valossa vielä.

En haluaisi tuhlata aikaanne saarnallani, jonka minun pitäisi nyt pitää, joten sanon muutaman sanan teille kaikille ennen kuin aloitamme. Kyläläiset. Toivottavasti kohtelette sankareitamme hyvin. He ovat tulleet tänne ottelemaan niin toisiaan vastaan, että saakuli, joka kerää armeijaa tuolla Helvetissä. Auttakaa, ruokkikaa ja hoitakaa apua tarvitsevat kuntoon, jotta heillä on energiaa ja halua auttaa meitä heikompia, jotka ovat liian heikkoja vastustaakseen tuota pahaa, odottavaa voimaa.

Sankarit. Me voisimme aloittaa ottelut vaikka huomenna jo, mutta en voi mitenkään sallia sitä. Olette tulleet kaukaa tänne ja on velvollisuuteni kertoa teille asioita, joita ette varmasti tule uskomaan todeksi. Toisin kuin muut kaupungit, kylät ja linnoitukset, me elämme täällä täysin yliluonnollisten voimien keskellä. Allamme lepää kamala paikka, jota kutsumme Helvetiksi ja sinne osa tiestä voi joutua. Sieltä ei käy poistuminen ja sielunne on kärsivä siellä ikuisesti pahimmassa tapauksessa. Mutta älkää pelätkö toverini, täältä voi löytää myös sen toisen paikan. Taivaan. Siellä olette turvassa kaikelta maan tarjoamalta pahalta ja hyvällä onnella voitte jopa päästä Herramme, Jumalan valittuun kaartiin ja taistella muiden valittujen rinnalla pahaa vastaan.

Turnaus, johon olette tulleet, ei ole vielä alkamassa. Kolmen päivän päästä käyköön Solassa taas pitkästä aikaa ottelut joko haastekehässä tai ulkona. Miettikää, oletteko varma, että haluatte osallistua ja viettäkää aikaa täällä, niin miten haluatte. Solamme on suurikokoinen ja täällä on paljon nähtävää. Polku, jota kuljette, on teidän määräämä ja eteenne voi ilmestyä ongelmia, joista toivottavasti selviydytte ehjin nahoin. Kolme päivää. Ei sen enempää. Sen jälkeen otelkaamme ensimmäinen kierros ja saakuli saakoon ensimmäiset maistiaiset.

Niin ja ennen kuin unohdan mainita asiasta, majatalon isäntä Fred pitää juuri sopivasti teidän tulonne aikana pitkäkestoisen ampuma- ja nyrkkeilykisat. Sinne ei ole mikään pakko mennä ellei halua, mutta jos joku haluaa vähän harjoitella taitojaan ennen tositoimia, olette tervetulleita. Paikkoja valitettavasti ei ole jokaiselle, joten ilmoittautuminen menee yksinkertaisella tavalla. Nopeat syövät hitaat. Paikkoja taisi molemmissa olla jäljellä enää vain 8, joten halukkaat pitäköön kiirettä.

Nyt tähän johdantoni loppuun haluaisin vielä laulaa yhdessä teidän kaikkien kyläläisten kanssa laulumme, jonka muusikkomme ja arvostettu metsästäjämme Alfred sävelsi metsällä ollessaan. *Kröhöm* kuului kun osa väestä selvitti kurkkuaan.

Syvä iskumme on, viha voittamaton.
Meill’ armoa ei, kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme maallemme hurmaten soi
mi katkovi kahleitansa.
Ei uhmamme uupua voi
ennen kuin vapaa on Solan kansa.”

Laulun laulettua, mies alkoi saarnaamaan saarnansa.

Njuuh, että sellasta. Kolme päivää aikaa leikkiä.

Nyrkkitappelu menee simppelisti hammerin sääntöjen mukaan. Kaikki aseet ja haarniskat otetaan pois ja tapellaan ihan paljain käsin ilman suojia ja mitään esineitä. Osuminen, haavoitus jne. Kun W:t loppuu, on hahmo tyrmätty.

Ampumisessa sitten ampumasääntöjen mukaan. Jokainen saa jousen lainaksi veloituksessa. Osumisen jälkeen heitän erittäin tasapainottomalla taulukollani, mihin nuoli osuu. Korkeasta bs:stä saa plussaa.

Molemmissa menee kaikki kolme päivää hukkaan. Aikaisin tippuneilta vähemmän luonnollisesti.

He, joita nämä minipelit ei kiinnosta, voi puolestaan haastella toisia pelaajia tai lähteä etsimään aarteita. Haasteessa ja aarteenetsimisessä menee päivä ja aarteenetsimisessä lisäpäiviä matkan pituudesta riippuen. Ja ennen kuin joku lähtee jonnekin ilman mitään kummempia syitä seikkailemaan, pyydän, etsikää eka joku tehtävä (jonka minä kerron teille) jostain kylän talosta tai hahmolta.

Edgetuksella ja Juhaahalla kävi säkä, kun en saanut fluffia valmiiksi eilen illalla. Olisitte jääneet paljosta infosta paitsi. Nyt taisi vain Ira hidastelunsa takia jäädä paitsi, joka saa sanktiota. Saa yksityisopetusta Solan tavoista nurkkahuoneessa, nih. Niin ja miten saatoin melkein unohtaa. Jonkun moista sanktiota saa kohta myös pari muutakin heppua, jotka kirjoittelevat liian vähän. Tuskin tarvitsee nimeltä vielä ketään mainita. Skarpatkaas vähän jatkossa sitten ja naputelkaa. Kaksi hahmoa, kyllä pitäisi saada tekstiä aikaiseksi.

El edit: Hmm... pitipäs minun unohtaa mainita jotain. Miniturneissa sitten ei ole pakko tuoda päähahmoa kisaamaan. Se kisaaja voi olla ihan kuka vain. Päähahmo, aseenkantaja, palkkasoturi... Mutta kaikissa sitten sellasta, että jos yksi hahmo menee johonkin, muut seuraavat. Ei siis mitään, että tää hahmo menee tonne ja tuo tuohon suuntaan päähahmon mennessä sinne.

[Datsi]

Jonkun moista sanktiota saa kohta myös pari muutakin heppua, jotka kirjoittelevat liian vähän. Tuskin tarvitsee nimeltä vielä ketään mainita. Skarpatkaas vähän jatkossa sitten ja naputelkaa. Kaksi hahmoa, kyllä pitäisi saada tekstiä aikaiseksi.

Kun ei osaa, niin ei osaa.

Rangaistukseksi areenan kolmanneksi lyhyimmästä fluffinpätkästä teen niinkuin oikea sigmarin pappi tekisi, ja idlaan kirkossa :P

Fluhvia huoomenna

[halko]

Sandir kuunteli kaiken mitä kirkossa sanottiin, imien itseensä kaikki tiedonjyvät mitä puheesta ja saarnasta sai irti. Astuttuaan kirkosta ulos saarnan jälkeen, Sandir kertasi kuulemaansa. Helvetti ja Saakuli, ne olivat syyt miksi hän oli täällä. Tuskin tästä solasta tai edes koko maailmasta löytyisi jotain joka voisi kukistaa tuon haltian. Earakin käveli Sandiria kohti, hän oli ilmeisesti huomannut saarnan loppuneen. "Veljekset saivat meille huoneen, he odottavat meitä baarissa", Earakin ilmoitti. Sandir ei tuntunut iloiselta. Hän oli elänyt vuosisadan vältellen ihmisiä, ainoat joiden kanssa hän on puhunut ovat olleet Lenadin ja Lanodin sekä Earakin. Nyt hänen pitäisi mennä meluisaan ja likaiseen baarin joka oli luultavasti täynnä haisevia ja kännissä olevia ihmisiä. Ei hyvä. Pikkuserkkunsa puolesta hän kuitenkin vääntäytyi sinne.
Veljekset istuivat nurkassa juttelemassa toisilleen. Puhe päättyi heti kun Sandir ja Earakin istuivat pöytään. Earakin iski pienen pussin pöytään. "Ottakaa mitä haluatte minun laskuuni. On se sentään melko harvinaista että neljä metsähaltiaa istuu baarissa"
Vaikka kukaan haltioista ei ollut mitään juomamiehiä, tilasivat he kuitenkin oluet per nenä. Haltiat olivat menettäneet ajantajunsa. He vain istuivat ja juttelivat niitä näitä ja varsinkin Sandirista oli helpottavaa puhua "normaalisti". Parin tunnin kuluttua tuntematon mies tuli haltioiden luokse. "Te näytätte vahvoilta ja taitavilta. Minulla voisi olle teille eräs tehtävä...", mies sanoi ja virnisti


Anna minkälainen tehtävä haluat El Kapu, Nelikkoni lähtee arrejahtiin.

[Executioner]

Gabriel nousee. Kävelee pois. Päättää mennä vanhalle hautausmaalle etsimään aarretta.

Vittuilua Capitanille? Ei suinkaan. ;)

[El Capitan]

Kun ei osaa, niin ei osaa.

Apinahan kuitenkin oppii matkimalla. Kopio vaikka toisten fluffit ja vaiha nimet oikeiksi, niin hyvä tulee :). Mutta eh, toistamalla samoja asioita mitä muut kirjoittelee, saa sitä fluffia aikaiseksi. Tietenkin niitä vähän muokataan omaan hahmoon sopivammaksi.

Fluffihan on kuitenkin näiden juttujen tärkein asia, joten on hyvin sääli, jos sitä kirjoitetaan vain muutama hassu viisi riviä. Näin aluksi se on kuitenkin hyvin ymmärretävää kun hahmo on vasta syntymävaiheessa jokaisten päissä, mutta kauaa en jaksa katsella tuollaisia lyhyitä pätkiä.

Vittuilua Capitanille? Ei suinkaan. ;)

Heh, et ole saamassa salaisuuksia tällä keinolla Exe. Muutenkin, tehtävän haku olisi suotavaa. Ei ne aarteet enää ilmesty jostain naaman eteen kuten ennen.

[xxSEBBOxx]

Solomon ja hänen akolyttinsä menivät vielä alttarille rukoilemaan muiden lähdettyä. Hetken päästä hekin lähtivät ja suuntasivat matkansa majatalon eteen jos sieltä vaikka saisi ihmistä käännytetyksi heidä pienentyneeseen joukkoonsa.

[Rotten sound]

Pieni hyräilly kuullui nurkasta puheen aikana, jossa tylsistynyt Fenja odotti pois pääsyä kirkosta. Miehen lopettettua puhumisen jälkeen, hän lähti nopeasti kohti ulos tuosta tunkkaisesta paikasta. Muuttuen takaisin muotoon mistä Heimir tuntisi hänet, hän lähti etsimään häntä joen läheltä. Matkalla läheisestä sepän pajasta kuullui kirouksia ja huutoa. "Minä pyysin mineraaleja, enkä kiveä! Millon sinä avuton oppipoika opit kiven ja raudan eron?"

Kävellen joella hän näki oman pikku peikkonsa syömässä ja juomassa joen viereltä matkaeväitä. "Heimir tule tänne tiedän meille tehtävän. Seuraa vain minua."

Parin minuutin päästä he olivat sepän pihassa puhumassa tehtävästään. "Tuokaa minulle rautaa luolistosta, niin saatte laadun mukaan palkkion ja voin myös Heimir karkaista tuon sinun haarniskasi kovemaksi." Seppä turinoi ja hieroi samalla tukevahkoa mahaansa. Juuri kun he olivat lähdössä takaa kuullui viellä huuto. "Tarvitsette myös hakkua, mutta onneksi minulla on semmoinen teille. Tämä hakku oli tehty jättiläiselle, joten sinulla ei pitäisi olla ongelmia sen kanssa. Maksaa vain viisi kultapalaa ota tai jätä."

"Joo tossa kultaa" Heimir sanoi ja heitti pienen kultapussin iloiselle sepälle.

Heimir lähti iloisena kohti pitkän matkan päässä olevaan luolistoon. Nyt hänellä oli iso kirves ja viellä iso hakku mikään ei hänen mielestään tuon parempaa mieltä, kuin kaksi isoa asetta ja ulkoilma. Fenja jäi kylään odottamaan Heimirin paluuta.