Sivu 4/5

Lähetetty: Pe 12.01.2007 19:34
Kirjoittaja DeathWizard
Kaikki vanhat modet kyllä voisivat jäädä entisiin hommiinsa, huolimatta uudesta/uusista omistajista.

Ja Kronstadin tarkoitus lienee pikkuhiljaa "ostaa" Sotu pikkuhiljaa muilta ostajilta ja saatuaan sen hallintaansa, hän muuttaa foorumin omaksi painajaisvaltakunnakseen hallitessaan diktaaktorina.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 19:47
Kirjoittaja Delvor
Mielenkiintoinen tilanne, pakko myöntää.

Minun mielestäni olisi syytä perustaa yhdistys tai osuuskunta joka ottaisi vastuun sotavasaran jatkosta ja mahdollisesti muutenkin jonkinlaisen roolin suomalaisen figuskenen kehittämisessä.


Jos tälläiseen prosessiin päätetään lähteä olen valmis ottamaan siinä tarvittaessa isonkin roolin. (Mikäli mukaan löytyy tarpeeksi halukkaita, jotka ovat valmiita käyttämään aikaansa toiminnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen. )

Eli mikäli kukaan ei liian kovaa älähdä vastaan voin tarvittaessa sitoutua koordinoimaan perustamisprosessia ja sen jälkeistä byrokratiaa.

Sotavasara-aktiivinahan minua ei toistaiseksi oikein voi pitää, mutta siitä huolimatta minulta löytyy kiinnostusta ja visiota sotavasaran kehittämiseksi ja figuskenen edistämiseksi.

Koska kovin moni sotulainen ei minua henkilökohtaisesti tunnen voisin tähän loppuun vielä tökätä pikaisen esittelyn.

Olen siis 19 vuotias kulttuurituottajaopiskelija (HumAk), opiskelujen painopisteinä tapahtumien tuottaminen, järjestötoiminta sekä markkinointi. Kokemusta järjestöpuolen jutuista löytyy mm.

Maahinkainen ry - hallituksen jäsen (2006 -rahastonhoitaja 2007- tiedottaja)
Nuorten Keski-Suomi ry - hallituksen varajäsen
Kulttuurituotanto-osuuskunta Kimeera hallituksen puheenjohtaja
(+ perustamisen koordinointi)


Mikäli ehdotukseni kiinnostaa minuun saapi ottaa yhteyttä joko
suoraan täällä sotussa, taikka sitten ircissä (Nick Delvor) tai sähköpostilla

-Arto Lampila

Lähetetty: Pe 12.01.2007 19:48
Kirjoittaja Mayhemia
Hyvönen kirjoitti:
Eiköhän pistetä OA:n kaavailema komissio toimeen.
Onko olemassa toinenkin figupeleihin liittyvä OA ku Ordo Aboensis?
Jos lainaus liittyy kuitenkin Ordo Aboensikseen, me emme ole missään vaiheessa kaavailleet mitään komissiota.
Sulla meni nyt ihan ohi tuo huumori osuus tosta. No offence ment.
Meillä Turussa uskotaan siihen että yhdistyksen hallituksen jäsenellä on oikeus huudella mielipiteitään myös yksityishenkilönä. Ja yksityishenkilönä sitten huudellaanki.
I acknowledge this.
-Hyvönen, herkkä Turun Raahelainen
No juu, olit sie kyllä vähän herkkä en todellakaan tarkoittanut loukata millään tasolla. Kunhan semmoista hyvä henkistä kommenttia pistin väliin. Tosin se nyt on nettifoorumilla aina vähän vaikia erottaa.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 19:51
Kirjoittaja Hyvönen
No juu, olit sie kyllä vähän herkkä en todellakaan tarkoittanut loukata millään tasolla. Kunhan semmoista hyvä henkistä kommenttia pistin väliin. Tosin se nyt on nettifoorumilla aina vähän vaikia erottaa.
Heh, ei mitään. Netin kautta keskustellessa sattuu helposti väärinkäsityksiä. Turkulaiset ovat elävä todiste tästä. :)

Toivottavasti muilleki on selvää, miten yhdistykset ja yksilöt erotetaan toisistaan.

-Hyvönen-

Lähetetty: Pe 12.01.2007 20:01
Kirjoittaja DeathWizard
Pitäisiköhän perustaa ihan oma topicci näille ostamisesta kiinnostuneille henkilöille?

Lähetetty: Pe 12.01.2007 20:28
Kirjoittaja Kronstadt
DeathWizard kirjoitti:Ja Kronstadin tarkoitus lienee pikkuhiljaa "ostaa" Sotu pikkuhiljaa muilta ostajilta ja saatuaan sen hallintaansa, hän muuttaa foorumin omaksi painajaisvaltakunnakseen hallitessaan diktaaktorina.
Perkele! En arvannut rahvaan paljastavan suunnitelmaani näin aikaisessa vaiheessa.

Ei.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 20:49
Kirjoittaja Murhe
DeathWizard kirjoitti:Pitäisiköhän perustaa ihan oma topicci näille ostamisesta kiinnostuneille henkilöille?
Tuota mietin itsekin ja koska erinäinen määrä on minulle ilmoittautunut halukkaiksi osallistumaan sotan ostoon, niin kaipa tuo olisi suorastaan järkevää. Itse en kuitenkaan ala miksikään Sotu ry:n järjestäjäksi vaikka asiasta puhun. Sen työn jätän muille aktiivisille ja osaaville.

Eli aihetta koskeava keskustelu aukeaa piakkoin, kun saan kirjoitettua sille asiallisen pohjustuksen. Sen jälkeen veto vastuu siirtyy teille.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 22:07
Kirjoittaja Iceman
Hinta sellainen, että täytyy tosissaan uskoa mainosten tuottavuuteen, jos meinaa saada omansa pois. Eikös foorumin pysty perustamaan aika vähillä tiedoilla&taidoilla? Sotussa on tuhansia käyttäjiä, mutta moniko kirjoitti edes yhden viestin viime vuonna eli mikä on oikeampi käyttäjämäärä? Ulkonäöllisesti Sotu ei omien kokemusteni perusteella eroa muista foorumeista, joten mikä on koko jutun juoni? Samoja figukeskusteluja käydään lukuisilla foorumeilla ja minusta Sotun ainoa yhteisöä palveleva erikoisuus on turnaus-ilmoitustaulu, mihin saadaan yhteen paikkaan niin figukauppojen kuin yksityisten turnausjärjestäjien turnausinfot ja ylipäänsä tieto Suomessa järjestettävistä turnauksista. Uskoisin viime vuosina turnausjärjestäjien määrän kasvaneen ja osin minusta tästä voi kiittää Sotua, joka on tarjonnut tilan turnaustiedoille. Vakiintuneimmilla turnausjärjestäjillä on omat nettisivunsa, missä infota pelaajia, mutta moni järjestäjä on hyvin paljon Sotun varassa.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 22:45
Kirjoittaja Vile
Iceman with my point exactly.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 22:56
Kirjoittaja Kelpo
Tuliko tuohon muuten selvyyttä, että kuuluuko kauppaan itse foorumin lisäksi peliporukat & galtsu?

Lähetetty: Pe 12.01.2007 23:07
Kirjoittaja Matti N
Kelpo kirjoitti:Tuliko tuohon muuten selvyyttä, että kuuluuko kauppaan itse foorumin lisäksi peliporukat & galtsu?
Peliporukat toki, galtsu luultavasti ei.

Lähetetty: Pe 12.01.2007 23:19
Kirjoittaja Eino
Varmaan kannattaa myös tehdä jokin selko asiasta, että miten mainossopimukset siiretään uusille omistajille.

Lähetetty: La 13.01.2007 12:24
Kirjoittaja JZ
Suht tuoreena käyttäjänä en tiedä mitä kaikkia hienouksia Sotavasara.net pitää sisällään mutta ehkäpä parhaimmillaan Sotavasarasta voisi tulla tulevaisuudessa jotain tämän kaltaista: http://www.kvaak.fi

Onpa vastapainoksi hieman positiivisempaa tulevaisuuden kuvaa ;)

Lähetetty: La 13.01.2007 13:16
Kirjoittaja Garoth
Jaahas, Munter on sitten tarjonnut tonnin Sotusta. Vielä on ilmeisesti jonkin verran matkaa hintavaraukseen...

Munter voisi olla ihan hyvä omistaja Sotavasaralle. Hän saisi hyvän ja halvan mainoskanavan laajaan harrastajakuntaan, mutta tuskin foorumi paljoa tästä muuttuisi. PKP:n mainokset täällä muutenkin pyörii.

Lähetetty: La 13.01.2007 23:21
Kirjoittaja Valtsu
F(r)iend kirjoitti:Jaa että ei Muusikoille jotka Harrastavat figuilua musiikin sivussa?
(Kuten vaikka ei minulle...?)
Luultavasti käytät kuitenkin foorumia tuon figuiluharrastuksesi tähden, et sen takia että hakisit täältä pääasiassa materiaalia musiikkiharrastuksellesi. Vai olenko väärässä?

Lähetetty: La 13.01.2007 23:24
Kirjoittaja Munter
Garoth kirjoitti:Jaahas, Munter on sitten tarjonnut tonnin Sotusta. Vielä on ilmeisesti jonkin verran matkaa hintavaraukseen...

Munter voisi olla ihan hyvä omistaja Sotavasaralle. Hän saisi hyvän ja halvan mainoskanavan laajaan harrastajakuntaan, mutta tuskin foorumi paljoa tästä muuttuisi. PKP:n mainokset täällä muutenkin pyörii.
Vahingossa osui tuo Huuto.netissä silmiin ja puolipiruuttani tarjouksen heitin, mutta tänään kun asiaa tarkemmin mietin, niin mikäli sotu myydään, olisin kyllä mieluummin ostamassa itse kun päästämässä sitä ihan tietämättä tulevaisuudesta muualle. Siinä skenaariossa, että näin oikeasti tapahtuisi, Sotu tuskin muuttuisi mitenkään muuten kuin, että meidän palkkakoodarit päivittelisi etusivuille uutisia hanakammin. Moderaatio saisi olla sama tiimi siltä osin kuin haluaisi jatkaa ja joku sen sisältä nostettaisiin adminiksi.

Lähetetty: Su 14.01.2007 07:46
Kirjoittaja pamp-pu
Munter kirjoitti:Vahingossa osui tuo Huuto.netissä silmiin ja puolipiruuttani tarjouksen heitin, mutta tänään kun asiaa tarkemmin mietin, niin mikäli sotu myydään, olisin kyllä mieluummin ostamassa itse kun päästämässä sitä ihan tietämättä tulevaisuudesta muualle. Siinä skenaariossa, että näin oikeasti tapahtuisi, Sotu tuskin muuttuisi mitenkään muuten kuin, että meidän palkkakoodarit päivittelisi etusivuille uutisia hanakammin. Moderaatio saisi olla sama tiimi siltä osin kuin haluaisi jatkaa ja joku sen sisältä nostettaisiin adminiksi.
Hyvä hyvä, näin tämän homman pitäisikin mennä. Adminoikeudet niille, kenellä ne tavallaan jo onkin (Kapu ja Dolmot, muistaakseni).

Lähetetty: Ma 15.01.2007 00:16
Kirjoittaja Zoltar
Jos olisi rahaa, niin ostaisin sotun. Voisin elää yhteiskuntaloisena mainosrahoilla.

Lähetetty: Ma 15.01.2007 01:08
Kirjoittaja Samsson
PahaPaavo kirjoitti:Jos olisi rahaa, niin ostaisin sotun. Voisin elää yhteiskuntaloisena mainosrahoilla.
Ja tämä auttaa keskustelua miten?
Pysytään nyt aiheessa, ettei jokainen käy vuorollaan sanomassa että "ostaisin jos voisin...", jooko?

Lähetetty: Ma 15.01.2007 12:14
Kirjoittaja Silveri
Toki figufoorumeja löytyy Suomesta muitakin, mutta ehkä sotun etu on se, että se on saavuttanut omalla tavallaan "kattofoorumin" maineen ja luo väylän, jossa pelaajat kautta maan kohtaavat ilman varsinaisia siteitä kauppoihin (esim. pkp:n, sotataidon foorumit) tai pelisysteemiin (esim. konfronet), tai kaupunkiin ja keskustelu on kahvihuonetta lukuun ottamatta täysin miniatyyripelilähtöistä.

Vaikka keskustelun tasosta voikin olla hyvinkin montaa mieltä, niin ainakin sotu yhdistää, ja peliporukasta yleensä löytyy ainakin se yksi, joka satunnaisesti seurailee sotua ja tiedottaa muille, jos tapahtumassa on jotain mielenkiintoisempaa (kuten Rackhamin hintojen alennus).