Taas muutama kuukausi kulunut edellisestä päivityksestä, vaikka ukkoja onkin tullut maalattua.
Edellisestä päivityksestä tuttu Infinityn Moderator typykkä tuli vähän valmiimmaksi, sillä on nyt myös silmät!

Myös base sai vähän päivitystä.
Sin-Eater Observantilta katkesi sormi kun onnistuin tökkäsemään sen pelipöydällä kumoon sormi edellä. En lähde korjaamaan, koska en osaa. Saa osotella nyt sitten nyrkillä :(
Pyssyllä huitova Moderator sai myös silmän (oletan, että sillä on toinen silmä kiinni tähtäyksen takia).
Reverend More-ass sai kasvojenkohotusta ja tangat, plus mutaa viittaansa:

Maalauskisassa esillä olleita ukkoja en nyt tähän viitti laittaa, ne löytyy vielä sieltä kuvaketjusta jos joku haluaa niitä hohkailla.
Henkilökohtaisesti en ollut niihin aivan tyytyväinen. Lähdin mukaan kisaan vähän myöhässä yrittääkseni saada itseni motivoiduksi pistämään ukkoja maaleihin. Motivointi toimikin, mutta kääntöpuolena huomasin, että en osaa maalata siistiä jälkeä nopealla aikataululla. Aiempia ukkoja hinkkasin melkein viikkotolkulla ja jälki onkin niissä vähän siistimpää. Täytynee joskus vähän korjailla pahempia mokia niistä ukoista.
Sitten ihan uutta tekeillä olevaa tuotantoa, Infinityyn uutta armeijaa, Haqqislamia.
Hassasin Fiday, lähestulkoon valmis, pientä yksityiskohtaa ja base niin valmis:
Puolivalmiita Daylameja, joita aion peluuttaa Ghulameina:
Sitten loppuarmeija, vähemmän valmiina kuin nuo aiemmat:
Tarkka-ampujanaisen kypärän visiiri ei onnistunut ihan niin hyvin, kun se oli paljon pienempi kuin muilla ja huomattavasti hankalammassa paikassa. Aseen iso skooppi oli jatkuvasti tiellä. Se ei kuitenkaan ikävä kyllä ole niin paljon tiellä, että se peittäisi surkean maalausjälkeni. Onneksi näistä kuvista se ei näy ja pelipöydälläkin hänen huppunsa piilottaa sen suurimmaksi osaksi.
Seuraavaa päivitystä tulee sitten kun nuo kaikki on saatu maalattua ja Eelon kanssa aloitetun Tale of Gamers kampanjan ensimmäiset 500 pinnaa IG:tä on täysin maaleissa.