Sotavasara.net

40k-alueen keskusteluissa on ollut havaittavissa vastakkainasettelua "miksi kritisoitte peliä jota ette enää edes pelaa" ja "teiltä puuttuu perspektiivi täysin kun ette ole kokeilleet muita/parempia figupelejä" -leirien välillä, minkä arvelisin pitkälti olevan käytännössä "40k-pelaajat" vs "yleis-figupelaajat" -jako. Kyseessä on niin erilainen tapa lähestyä harrastusta, että kommunikaatiokin meinaa välillä olla vaikeaa. Kumpaan kategoriaan menevää väkeä sotavarassa oikeastaan kirjoittaa enemmän? Ehkä äänestys kertoo jotain.

Toinen inspiraationlähde tämän äänestyksen tekemiseen oli tuo "täydellinen pelimekaniikka" -ketju, koska tajusin, ettei mulla ole vuosia vain yhtä figupeliä pelanneena siihen mitään sanottavaa. 40k ei ole lähelläkään täydellistä, mutta silti niin hyvä, että en halua käyttää rajallisia resurssejani muihin peleihin. Kuulun siis itse ehdottomasti ensimmäiseen noista kategorioista. Kyseessä on tietoinen valinta, joka perustuu siihen, että tiedän nauttivani figupelaamisesta vain jos panostan siihen täysillä (osaan säännöt hyvin, pelaan aina kokonaan maalatulla armeijalla, tajuan pelin taktiikoistakin jotain jne.) ja aika ei yksinkertaisesti riitä siihen, että voisin ottaa 40k:n rinnalle toisen (saati useampia) pelejä ja saada niistä jotain irtikin. Inhoan sääntöjen opettelua täysin alusta asti, ja uusien pelien kokeileminen on mulle sen takia lähinnä vastenmielistä. Pelaaminen muuttuu hauskaksi vasta kun säännöt osaa hyvin ja pelissä on jollain kriteerillä ainakin vähän hyvä muutenkin.

Hyvä aihe tämäkin. Itse ehdin raksittaa tuon tasaisesti montaa, mutta oikeastaan tuo montaa, mutta yhtä enemmän olisi lähempänä, koska Infinityä tulee pelattua kuitenkin määrällisesti eniten ja osallistuttua turnauksiinkin jne.

Itselleni figupeleissä tätänykyä on enemmän se figuosa tärkeämpi ja figuja tuleekin maalattua hyvään tahtiin. Niillä on sitten myös mukavaa maalaamisen jälkeen päästä pelaamaan. Koska nykyään figumarkkinat on niin laajat ja täynnä hienoa ja inspiroivaa materiaalia, kertyy noita pelejäkin. Toisaalta myös pelejä on niin paljon, että monesti samoilla figuilla voi kokeilla useampaa.

Tämä johtaa myös siihen, että yksinkertainen on kaunista ja koska yksinkertaisesta pelistä ei välttämättä löydy sellaista syvyyttä (tosin usein löytyy) kuin jostain kaupallisemmasta pelistä, niin uusien sääntöjen kokeilu (ja lukeminen) pitää mielenkiintoa yllä. Vähän niin kuin lautapeleissäkin. Samaa ei jaksa pelata aina.

Itselle on käynyt monesti niin, että olen harkinnut jonkin toisen pelin aloittamista, mutta sitten kiinnostus vain lopahtaa.
Monesti se kiinnostuksen lopahtaminen johtuu täysin siitä, etteivät figut nappaa. 40k vaan on maailmana niin kiinnostava ja sieltä aloitin nappulana, lopetin teini-iässä ja palasin takaisin fyysisesti aikuisempana. 40k-figuissa vaan on sitä fiilistä.
Vaikka säännöissä on hölmöjä asioita niin silti ei oikeestaan enää edes kiinnosta pelata muita pelejä, pääasiassa figusyistä.

Wanhana 40k fanina täytyy kommentoida tuohon ylempään, että opittu maku.

Toisaalta totean, että 40k on siitä ihan hyvä, että siinä on pelaajia. Hetken koitin pelejä, joita ei kukaan pelaa. Hermot siinä vaan menee ja parempi mennä valtavirran mukana vaikka parempia pelejä oliskin.

Pelaan pääpelinä 40k'ta, mutta on warmachine-armeijjakin kaapissa ja sitä ulkoiluttaa silloin tällöin. Malifauxin aloittaminen on aluillaan, mutta figuja ei ole vielä ostettu.

40k mallintaa massataistelut parhaiten, ja sitten WM/H on enemmän juustoa hakeville, ja malifaux pienen skaalan suht-tasapainoista tappelua

Edit: Tykkään ajatella että kun tuli niitä "miksi pelaatte nelkkaria, se on kehno" vs "et osaa kommentoida kun et pelaa" niin se johtuu yksinkertaisesti siitä, että "yleiset figupelaajat" tuli 40k-alueelle, ja aloittivat suht negatiivisesti 40k'n bashimisen asioista, jotka eivät aktiivisten 40k-pelaajien näkökulmasta pidä paikkaansa. Eli käytännössä kyseessä on todisteen näkökulmallinen vääristäminen ennakkoluulon ja tietämättömyyden takia.

Vastaava esimerkki olisi jos olisit tehnyt kukkatarhan, ja ulkopuolelle tulee pari heppua huutelemaan ohikulkijoille isoon ääneen kuinka rumia kukat on siellä kukkatarhassa ja miten ohikulkijoiden omat kukkatarhat tuottaa tosi nättejä kukkia. Kyllä kai kukkatarhan omistaja tulee luuta tanassa hätistelemään häiriköt pois!

marke kirjoitti:Wanhana 40k fanina täytyy kommentoida tuohon ylempään, että opittu maku.

Tässä on kyllä jotain perää. Kun on infintyn ja historiallisten figujen myötä tottunut "realistisempiin" mittasuhteisiin, tuntuu jotenkin kömpelöltä, kun figujen nyrkit on yhtä suuria, kuin toisten päät. Mutta onhan kyllä 40k:n (ja etenkin Forge worldin) figut hienoja. Ja tykkään kyllä tosi paljon vanhemmasta GW:n metallista, jossa ajoittain mennään aika vahvasti kieli poskessa ja mittasuhteet (ja tukkalaitteet) on sankarillisia.

Itselläni joidenkin pelien aloittamisessa suurin kynnys on maasto. Esim. Knight miniaturesin Batman peli näyttää tosi hyvältä, mutta vaatisi ympärilleen synkkää kaupunkimaisemaa, joka onkin sitten jo aikamoinen projekti. Sellainen olisi kyllä joskus siisti toteuttaa vaikka Ropeconin kokemuspisteelle, mutta jää nähtäväksi...

Itse tulee lähinnä oman luonteeni takia aina nykyisellään kokeiltua jotain uutta ja "hienoa" (ei objektiivisesti hienoa vaan uutuuden viehätystä) raapaisen pintaa ja kokeilen. Syvempi "opettelu" jää usein kesken joko motivaation puutteesta tai nykyisellään silkan ajan puutteesta. Jälkimmäinen nykyisellään aiheuttaa sen että vaikka motivaatiota riittäisi ei yksin kertaisesti pysy kaverien peli/taito tasolla ja sitä kautta jää jälkeen ja motivaatio katoaa. Tätä yrittää sitten kompensoida uudella pelillä, koska se pakottaa taas kaikki samalle viivalle. Onneksi nykyään tunnistaa ongelman ja pyrkii aktiivisesti toimimaan toisin. Joskus siinä onnistuen ja toisinaan vain tajuten omat tyhmyydet pelikentällä jo ennen varsinaista ensimmäistä siirtoa.

Propsit niille joilla on aikaa ja tahtoa pysyä oman pelin huipulla.

Itsellä on yksi pääpeli (Infinity), pari vähän harvemmin, kausiluontoisesti pelattavaa peliä ja sitten hyllyn reunalla pelejä, "joita ei kukaan pelaa". Niitä on kiva mallata aina välillä vaihtelun takia ja sääntöjä selattua ainakin listan rakentelun verran. Satunnaista peliä pelatessa ei ole tavoitteena mikään ryppyotsainen suurmestaruus, vaan rennompi matsaaminen ja erilaisten juttujen kokeilu. Joskus tulee voitettua, usein ei, mutta kokemuksen kannalta se harvoin merkitsee kovin paljon.

Rynnäkkötykki kirjoitti:40k mallintaa massataistelut parhaiten, ja sitten WM/H on enemmän juustoa hakeville, ja malifaux pienen skaalan suht-tasapainoista tappelua

Tuohon ekaan väitteeseen on pakko kysyä, että mikä hitto sitten on Epic: Armageddon? Enempää tähän en nyt ota kantaa, ettei mene liikaa GW-bashimiseksi, joka ei sinänsä ole tämän ketjun pointti.

Ei se ehkä itsellänikään nyt ole "yhtä enempää kuin muuta", mutta toisaalta ei se ole kaikkea tasaisestikaan. Tällä hetkellä pelaan kahta ääripäätä - Carnevalea skirmishpuolella ja Black Powderia/Pike&Shottea (pelit niin lähellä toisiaan, että laskettakoon yhdeksi) taas tuolla massapuolella enemmän. All Quiet on the Martian Frontiakin pitäisi taas tässä joku päivä pelata tyttären kanssa. Sitten hyllystä tosiaan löytyy paljon muutakin.

Kyllä mun puolesta 40k-pelaajat saavat pelata 40k:ta, kun siitä kerran tykkäävät. Aiemmin otti päähän, kun figupelikenttä oli GW eikä mitään muuta, mutta nykyään taitavat lähes kaikki 40k-pelaajatkin olla edes tietoisia muitten pelien olemassaolosta ja AoSin myötä ainakin fantasiapuolesta kiinnostuneet saattavat kokeilla kepillä jäätä rohkeamminkin.

Nelkkari on poikkeuksellisen laajaa osaamista vaativa peli, monen muun pelin kohdalla osattavan määrä on vaan murto-osa. Musta on hauskinta pelata erilaisia kampanjoita makeilla figuilla ja mieluiten suht kevyillä säännöillä. Faba on ainoa iso peli mitä on voinut pelata vähän kilpailullisemmin (vaikka sitäkin on kiva pelata hyvin rennosti), muuten se on tollasta höntsäpelaamista, pointti on ulkoiluttaa makeita figuja mielenkiintoisella teemalla. Pelejä tulee pelattua helposti pari viikossa, joten kyllähän siinä kerkeää pelaamaan montaa peliä.

Silveri kirjoitti: Tuohon ekaan väitteeseen on pakko kysyä, että mikä hitto sitten on Epic: Armageddon? Enempää tähän en nyt ota kantaa, ettei mene liikaa GW-bashimiseksi, joka ei sinänsä ole tämän ketjun pointti.

40k mallintaa massataisteluja parhaiten niistä 3 pelistä mitä pelaan. En pelaa E:A'ta. E:A on minun preferensseihin liittyen epärelevantti. Vastaava argumentti olisi että "no eikö sitten Battlefleet Gothic mallinna isompia taisteluita kuin E:A kun kerta alukset on huomattavasti pienemmässä skaalassa?"

Tässä taas tulee se, että on muita pelejä mutta preferenssit vaihtelee. En kommentoi onko jokin toinen peli parempi mallintamaan jotain muuta kuin toinen, kun en tiedä siitä tarpeeksi että voisin antaa luotettavan tai totuudenmukaisen lausunnon. Sen sijaan kun olen kaikkea 3 (Wm/H, 40k, malifaux) mainittua jonkin verran pelannut, voin sanoa että 40k mallintaa massataistelua parhaiten. En kuitenkaan ole tarpeeksi tietoinen malifauxista että voisin tehdä johtopäätöksiä pelin tilasta "mekanikka on uniikko ja tuntuu tasapainoiselta"-statementtien lisäksi. Enkä tarpeeksi tietoinen WM/H'sta että voisin sanoa mitään pelin yleisestä tasapainosta tai mekaniikkojen tehollisesta toiminnasta, mutta tiedän tarpeeksi että voin sanoa WM/H'n olevan huomattavasti kilpailullisempi kuin yksikään kolmesta.

Minulla on taustalla runsaasti eri pelejä, mutta pelaaminen on mennyt vähän aalloittain. Ennen oli Confro-peliseuraa, pelasin Confroa. Sitten oli Epic-peliseuraa, pelasin Epicciä. Sitten... jne. Viime vuoden aktiivisimmin pelattu peli taitaa olla 40K:n kakkosedikka. Periaatteessa kaikkea voi kokeilla, mutta jos peli on omasta mielestäni huonosti suunniteltu, ei sen kanssa jaksa kauaa viihtyä. Faba ja 40K ovat ainoat lapsuudesta saakka olleet vakiot, muut ovat menneet myyntiin ja eteenpäin. Jos ei huonon pelisysteemin, niin pelaajien puutteen takia. AoS:n (tai lähinnä jo End Timesin) myötä tosin Fabakiinnostuksen viimeisetkin rippeet ovat hävinneet, ei ole edes tarvinnut haukkua AoS:ää, kun ei vain kiinnostus riitä. 40K:ta taas olisi kiva pelata jos säännöt miellyttäisivät, Forgelta tulee jatkuvasti siistejä nappeja enkä kaikista 40K-figuistani aio erota, vaikka vanhalla Faba-lyijyllä on lähtö hyvin lähellä.

Tulevaisuudessani näen mahdollisina peleinä Infinityn ja Kings of Warin, sekä itsekehitelty sääntösysteemi on työn alla. Saa sitten säännöt ihan sellaisiksi kuin itse haluaa ja toivottavasti 40K-figuillekin aktiivisempaa käyttöä. :)

Mitä tulee uusien sääntöjen opettelemisen mielekkyyteen, olen periaatteessa samalla linjalla. "Isoista" peleistä 40K ja Masiina varsinkin ovat hyvin raskaita opetella (jos ei muuten, niin ihan että edes vähän tietää mihin vastapelaajan lista pystyy), eikä Infinitykään mikään kevyt ole. Sen sijaan Kings of War on mainio esimerkki hyvästä pelisuunnittelusta; niin yksinkertainen että sen oppii hyvin nopeasti ja taktista syvyyttä löytyy roppakaupalla. Yksiköt ovat myös silmämääräisesti hyvin helpposelkoisia, eikä pelikentällä tarvitse arvuutella onko vastapuolen mörkö tuomionpäivän megatappaja tai nyrkillä tapettava*. Vastakohtana taas AoS vaikuttaa nopeasti opittavalta, mutta taktiset elementit ovat mielestäni hyvinkin puutteellisia. Toisaalta olen myös sitä mieltä että jos pelissä on liikaa opeteltavaa, se tuskin on sen vaivan arvoinen.

*Ainakin minä joudun kokoaikaa hokemaan "mikä tuo on" ja "mitä tuo tekee", kun vastustaja kärrää nappeja kentälle. Auttaa paljon jos napin voimatason pystyy arvioimaan sen koon ja varusteiden perusteella, eikä niinkään sillä, että tietää montako special rulea sillä on ja miten nämä pelaavat yhteen.

Rynnäkkötykki kirjoitti:"yleiset figupelaajat" tuli 40k-alueelle, ja aloittivat suht negatiivisesti 40k'n bashimisen asioista, jotka eivät aktiivisten 40k-pelaajien näkökulmasta pidä paikkaansa. Eli käytännössä kyseessä on todisteen näkökulmallinen vääristäminen ennakkoluulon ja tietämättömyyden takia.

Täällä on viittaamastasi tapahtumaketjusta alkunsa saanut ketju, jossa nämä aktiiviset 40K-pelaajat keskustelevat 40K:n sääntöheikkouksista, joista osa on jo aiemmin "yleisten figupelaajien" esiintuomia. En nyt kutsuisi sitä ennakkoluuloksi ja tietämättömyydeksi.

Ja voisiko ihan kaikkien foorumikäyttäjien iloksi jättää tähän tämän keskustelun siitä, onko kyseessä legitiimiä kritiikkiä vai negatiivista bashimista? Jos asia hiertää, jatka keskustelua siinä ketjussa missä se alkoi. Pahoittelut jos minun ja muiden foorumikäyttäjien kritiikistä on aiheutunut sinulle tai jollekin muulle mielipahaa, mutta ei aiheen levittely muihin ketjuihin ainakaan paranna ilmapiiriä.

Montaa ja aika tasaisesti ilmeisesti osui noista parhaiten tähän hetkeen. Jos olisit kysynyt tätä reilu vuosi sitten olisi vastaus ollut aika yksioikoisesti nelkkaria, vain ja ainoastaan. Sitten tuli seiska, älytön julkaisutahti, ensimmäinen kokeilu jotain toista peliä, ja loppu on historiaa. Nelkkari oli aikoinaan hieno peli, eikä hinkua ollut vaihtaa sitä mihinkään, mutta nykymuotoinen nelkkari on liian kaukana siitä pelistä mihin alunperin tykästyin.

Itselläni on ollut kaksi pääpeliä: FaBa ja 40k, mutta niiden suosio on vaihtunut kiinnostuksen mukaan. Toinen välillä olllut vuosiakin syrjässä ja sitten palannut taas suosioon. Muitakin pelejä on tullut harrastettua, mutta porukan muutosten mukaan ne ovat jääneet pois, kokeiluissa on Battlefleet Gothic, Necromunda, Mordheim, kuitenkin pienemmistä suosikkejani on ollut Warmaster ja Confrontation. Nyt näyttää siltä että King of War korvaa FaBan pitkäikäisenä pelinä.

Kokemusta löytyy monista systeemeistä ja syy miksi olen palannut aina FaBaan ja 40k:n on ollut sosiaalisuus. Molemmissa peleissä on ollut kerhotoimintaa, peli-iltoja jne. joissa on voinut tavata uusia kasvoja. Toinen mitä arvostan miniatyyripeleissä on konfaaminen, josta on tullut minulle yhtä tärkeää kuin pelaamisesta.

Oman pelini ratkaisee paljolti mille saan vastustajia. Lista peleistä joita olen pelannut ja pelaisin mielelläni taas jos oisi vastustajia säännöllisesti:

40k(2nd, 7th)
FB(5th, 8th)
bfg
Inquisitor
blood bowl
epic armageddon
warmaster(fantasy&ancient)
cold war commander
call to arms(B5, NA, star fleet)
cold war commander
starship troopers
legends of the old west
uncharted seas

Pelejä joita haluaisin ainakin kokeilla jos oisisi vastustajia: ronin, trafalgar, full thrust, black powder, hail caesar

Eli olen maultani kaikki ruokainen mut pelikavereita on suunnallani aika vähän mikä rajoittaa käytännössä mitä PYSTYN pelaamaan. Pitää tutustua vähän salon peliporukkaan nyt kun sinnepäin olen muuttamassa.

NorjanPaavi kirjoitti:Itse tulee lähinnä oman luonteeni takia aina nykyisellään kokeiltua jotain uutta ja "hienoa" (ei objektiivisesti hienoa vaan uutuuden viehätystä) raapaisen pintaa ja kokeilen. Syvempi "opettelu" jää usein kesken joko motivaation puutteesta tai nykyisellään silkan ajan puutteesta. Jälkimmäinen nykyisellään aiheuttaa sen että vaikka motivaatiota riittäisi ei yksin kertaisesti pysy kaverien peli/taito tasolla ja sitä kautta jää jälkeen ja motivaatio katoaa.

Tämä on kyllä kiintoisa pointti.

Jos peliin kunnolla hurahtaa ja/tai haluaa päästä siinä terävimpään kärkeen, silloin keskitytään juuri siihen 24/7 tai paljonko nyt ikinä aikaa liikeneekään. Ainakaan ei katsella sivuille. Firman on hyvä tarjota tällaisille faneille koko ajan jotain uutta kilkettä, että raha liikkuu eikä setti pääse väljähtymään. Lopputuloksena voi olla useamman kymmentä erilaista listaa ja monta sataa liikkuvaa osaa, joita saa jahdata aktiivisesti eri paikoista viikoittain.

Sitten ovat taas nämä jakomielitautiset ja toisaalta ne joilla ei ole aikaa tai halua panostaa pikku-ukkoihin 24/7. Jos pelikehitys tai paikallinen skene etenee ykkösryhmän tahtia, tämä osasto ei voi kuin istua ja ihmetellä maailman menoa. Käytin tuossa vähän aikaa sitten lausetta "minulla on jo yksi täyspäiväduuni" viitaten pelien toisinaan vaatiman metailun ja ulkoaluvun määrään. Perustuu tositapahtumiin.

Tuhannen taalan kysymys kuuluu, miten systeemistä tai skenestä saataisiin mielekäs molemmille ryhmille. (Mielekkyyttä ei sitten tässäkään yhteydessä pidä mieltää pelkäksi voittojen lukumääräksi.) Sen pitäisi palkita kertyvä osaaminen ja tarjota tarpeeksi purtavaa, mutta olla realistisesti lähestyttävä myös jollain 4/1 -panostuksella. Onko se onnistunut jossain erityisen hyvin tai huonosti?

Voisi tietysti myös väittää kunnon salaliittoteoriahengessä, että figubisnestä tekevälle firmalle on juurikin eduksi kannustaa "älä pidä muita jumalia" -ajatteluun eikä missään nimessä antaa mahdollisuutta vastakkaiseen. Siksi systeemistä pitää tehdä kaiken ajan, rahan ja keskittymisen vaativa. Helpompi selitys kyllä on, että kauppa se vain kannattaa ja sitä syntyy tarjoamalla. Ei ole syytä jättää myymättä.

Minulla on tämän suhteen joitain ideoita, mutta tietty eriytyminen pitää kai vain hyväksyä osana harrastuksen kokonaiskuvaa.

Itse ainakin kaihdan jos peli vie kaiken ajan ja rahat, eihän siinä ole mitään järkeä. Tämän takia en todellakaan pelaa mitään metamonsteri pelejä jossa joutuu ostamaan uuden armeijan aina uuden "codexin" tultua. Hyi yök. Mutta ehkä se sopii ns. elämässä suorittajille, täytyy suorittaa jotain kokoajan, vähän kun olis töissä.

Paljon mielummin testaan lupaavia pelejä ja pelaan satunnaisesti tai vähemmän satunnaisesti uudestaan jos koin sen hyväksi, kaikilta puolin. Yleensä pelistä pystyy jo sääntiksestä toteamaan onko vaivan arvoista.

Jeijo kirjoitti:Itse ainakin kaihdan jos peli vie kaiken ajan ja rahat, eihän siinä ole mitään järkeä. Tämän takia en todellakaan pelaa mitään metamonsteri pelejä jossa joutuu ostamaan uuden armeijan aina uuden "codexin" tultua. Hyi yök. Mutta ehkä se sopii ns. elämässä suorittajille, täytyy suorittaa jotain kokoajan, vähän kun olis töissä.

Jos pelistä on mahdotonta ottaa selvää ilman kattavaa ajan- ja vaivankäyttöä, niin mistä tietää milloin pitää ostaa uusi armeija? Ja mitä yksiköitä?

Itse olen ostanut 2 laatikkoa tomb bladeja codexin uusiuduttua. Ja Necron codexin jälkeen on tullut melko monta uutta codexia. Edelleen ei ole tullut uusia armeijoita.

Mistähän nämä mielikuvat oikein sikiää? Mahtaako olla paljoakaan totuuspohjaa?

Taitaa olla niin, että esim. 40k vaatii "kaiken ajan" jos haluaa olla paras. Normipelaajalla ei liene moista pakkoa. Itse en ainakaan ole moiseen törmännyt.

Itselleni tärkeitä asioita pelissä ovat napit, teema ja ainakin jollain tasolla sääntöjen kepeys. En ole erityisen kilpailuhenkinen pelaaja, enkä panosta välttämättä erityistä turnauskuntoa varten, joten noilla spekseillä on tullut valittua useampi nopea ja kevyt peli pelattavaksi. Näin olen saanut myös samanaikaisesti kosketusta useampiin sääntösetteihin ja erilaisiin figuihin. Ja koskapa nykyään itseäni kiinnostavat lähinnä historialliset pelit, joiden napit ovat jokseenkin huokeita, ei useamman pelin aloittaminen ole kurittanut kukkaroakaan liikaa. Vaikka kyllähän totuuden nimissä näihinkin saa rahaa palamaan.

Tietysti oman peliporukan preferenssit rajoittavat pelaamista jonkin verran, mutta oma-aloitteisuudella saa paljon aikaan. Keväällä potkaistiin Joensuussa tulille Saga-liiga nollista ja saatiin kuitenkin kokoon yhdeksän pelaajaa. Viimeksi tällä viikolla demotin peliä ensikertalaiselle, joka diggasi kokemuksesta. Vähän samalla mentaliteetilla aloitimme kaverin kanssa myös 30-vuotisen sodan mähinät 15mm napeilla. Toivottavasti saadaan siitäkin innostumaan joku.

Varmaan voisi sanoa että Saga on tällä hetkellä se pääpelini. Omistan peliin kuusi standardin kuuden pisteen sotajoukkoa ja pyrin pelaamaan sitä kun aikaa on. Peli on nopea, vaatii verrattain vähän nappeja (pyöreät 30-40) ja on säännöiltään yksinkertainen. Kaikkea mitä kaipaan siis.

En silti varmaan viihtyisi pelkästään Sagan parissa. Toisaalta aikaa pelaamiselle on nykyään vähemmän, mutta silti jotenkin halu kokeilla erilaisia pelejä kiinnostaa. Väliä ei oikeastaan ole onko paikkakunnalla pelaajia lisäkseni yksi vai viisitoista, kunhan se yksi kaveri, peli ja teema ovat leppoisia ja mukavia. Ehkä mentaliteettini on vähän sama kuin lautapelien kanssa: kiva kaivaa vähän kuin sivutoimintona kaverin kanssa iltaa istuessa joku peli kaapista, mutta ei hyvänkään pelin kanssa tahdo ryhtyä yksiavioiseksi.

LotR:ia on tullut pelattua viimeiset viisi-kuusi vuotta saman kaverin kanssa aina kerran pari vuodessa, Blood Bowlia tuli mäiskittyä kun joku järjesti liigoja, Mordheim nostaa päätään aina välillä ja aina joskus tulee perverssi tarve pelata faban vitosta tai kutosta.

Tällä hetkellä nappaa eniten katolilaisten päältä ratsastaminen 1600-luvun Saksassa, mutta samalla tulee pelattua paikallisessa Necromunda-kamppiksessa (mikä on ollut hauskinta mitä GW:n pelit ovat tarjonneet vuosiin!) ja maalailtua vanhaa Empireä 28mm Pike&Shottea varten, mutta toisaalta faban kasi varmaan laahautuu mukana, koska sitä kuitenkin paikkakunnalla pelataan. Lion Rampanttiakin pitäisi kokeilla esimerkiksi satavuotisen sodan miljöössä.

Näin kohta viisitoista vuotta harrastaneena pelejä on ehtinyt kertyä kaappeihin ja kertyy tulevaisuudessakin. Varmaan entistä nopeammin nyt kun olen päässyt irti vuosia kestäneestä GW:n pelien yksinvaltiudesta. Voisi kai karkeasti tiivistää, että osaa kaapissa lojuvista peleistä tulee pelattua koska ne ovat hyviä, osaa taas koska niitä joskus piti hyvinä ja koska paikallinen porukka pelaa niitä.

Purging Flame kirjoitti:

Jeijo kirjoitti:Itse ainakin kaihdan jos peli vie kaiken ajan ja rahat, eihän siinä ole mitään järkeä. Tämän takia en todellakaan pelaa mitään metamonsteri pelejä jossa joutuu ostamaan uuden armeijan aina uuden "codexin" tultua. Hyi yök. Mutta ehkä se sopii ns. elämässä suorittajille, täytyy suorittaa jotain kokoajan, vähän kun olis töissä.

Jos pelistä on mahdotonta ottaa selvää ilman kattavaa ajan- ja vaivankäyttöä, niin mistä tietää milloin pitää ostaa uusi armeija? Ja mitä yksiköitä?

Itse olen ostanut 2 laatikkoa tomb bladeja codexin uusiuduttua. Ja Necron codexin jälkeen on tullut melko monta uutta codexia. Edelleen ei ole tullut uusia armeijoita.

Mistähän nämä mielikuvat oikein sikiää? Mahtaako olla paljoakaan totuuspohjaa?

Taitaa olla niin, että esim. 40k vaatii "kaiken ajan" jos haluaa olla paras. Normipelaajalla ei liene moista pakkoa. Itse en ainakaan ole moiseen törmännyt.

En oikein ymmärtänyt tuota ekaa. Ei kai se pelistä selvää ottaminen pitäisi tarvita mitään suurta omistautumista, vai onko se joku itseisarvo? Tottakai pelatessa kehittyy, mutta mitä vahvempi meta sitä suurempia tasapaino ongelmia monissa peleissä, ainakin mun kokemuksella (MTG, 40k?yms). Usein moni yksikkö/kortti on aivan turha, kunnes tulee uusi "päivitys" joka kääntää homman päälaelleen ja usein vaatii rankkaa päivitystä omat pelikamppeet. Mistä tietää mitä yksiköitä pelata? Vaikka ulkonäön, teeman, cooliuden, jonkun kikan tai pelitehon perusteella ne yleensä valitaan, mutta jos ainut syy on että muut on useimmiten vaan huonompia vaikka tuon mainitsemani "päivityksen" takia niin senkus polttaa rahaa ja aikaa tasapainottoman systeemin parissa, en siinä järkeä näe itse.

Mä en tiedä mitä mielikuvia tarkoitat, mistä pelistä? Negatiivisia vai positiivisiä? GW:stä? sen firman jutut nyt on viimisen 10v aikana jo nähty...
Uusilla armeijolla tarkoitin armeijoiden päivitystä tai uuden hankkimista kun vanha jää uudemmista jälkeen tai saa heikon päivityksen, rahaa siihen usein palaa. Tietty jos kyseessä ihan hupi pelit niin tuskin siihen kauheaa perehtymistä ja vaivannäköä tarvitsee?

Samaa mieltä tuosta että ei tarvitse olla paras, eikä tällöin pala aikaa eikä rahaakaan välttämättä. Se on kiva sitten pelata joknun kanssa joka ottaa systeemistä kaiken irti (P2W) kun systeemi sen sallii ja pieksee sut 100-0, kaverien kanssa toki näistä voidaan sopia, mutta jos systeemi itsessään tuollaisen mahdollistaa niin en itse pidä kovin tasapainoisena pelinä. Tunnustan toki heti että mulla on anti-GW asenne kasvanut jo selkärankaan tässä vuosien varrella, joka varmasti myös kommenteistani vahvasti heijastuu.

niitä joskus piti hyvinä ja koska paikallinen porukka pelaa niitä.

- Gilael
Ymmärrän tämän liiankin hyvin.

Mutta tää meni jo offtopic, kai?