Sotavasara.net

Öljyväri- ja muihin kokeiluihin liittyen olen tässä pohdiskellut miniatyyrien maalaukseen liittyviä tyyli- ja tekniikkamuutoksia ajan saatossa. Törmäsin nimittäin netissä artikkeliin, jossa käsiteltiin nykyelokuvien värimaailmaa: http://www.cracked.com/blog/the-annoyin ... hese-days/

Päässäni syntyi artikkelin luettuani paralleeli miniatyyrimaalaukseen. 1980-luvun lopun 1990-luvun alun GW- ja pienoismallimaailmassa, jossa oma alan viitekehykseni on muotoutunut, värit olivat kirkkaita ja puhtaita. Veikkaan, että tässä vaiheessa maalauksessa oltiin sidoksissa perinteiseen maalaustaiteeseen: esim. GW:n highlight-shade-värivaihteluohjeistus pohjaa aika suoraan öljyvärimaalaukseen, piirroselokuvien värimaailma oli aika erilainen nykyiseen 3D -renderöintiin verrattuna jne.

Nykyään miniatyyrimaalauksessa, ainakin showcase-puolella, näyttäisi olevan pyrkimystä jonkin sortin realismiin, mutta toisaalta suurehkot kontrastit ja tietynlaiset (vakiintuneet) tekniikat ja visuaalinen ilmekin korostuvat aiempaan verrattuna. Digitaalinen maailma, kuvanmuokkaus, elokuvat, ruiskumaalauksen yleistyminen jne. varmasti vaikuttavat osaltaan "hyvän" maalauksen konventioon.

Onko miniatyyrien maalauksessa siirrytty konformistisempaan suuntaan ja miten visuaalisen kulttuurin muutos näkyy? Pitäisiköhän tehdä joku esitys "miniature painting through the ages" :P En nyt sitten tiedä, onko tässä mitään sen ihmeempää oivallusta tai pihviä, mutta ajattelin nyt jakaa. Jos vaikka syntyisi keskustelua.

Ihan muinaisten figuurien (sanotaan 70-luvun alku ja sitä vanhemmat) aiheet olivat vissiin aika tyypillisesti historiallisia ja pelit enemmän tykkilinjoja ala Waterloo. Tämän luulisi pitkälti määritelleen värimaailman historiallisten esikuvien mukaiseksi, Amerikan sisällissodassa nähdään jo vähän harmaampia sävyjä.

Maalivalikoimakin on todennäköisesti rajoittanut. Emalimaaleja ei ihan niin usein näe paletilla sotkettavan. Figuuritkin saattoivat olla paperimassasta.

Sitten kun Citadel ja muut alkoivat luoda omaa brändiään, mistään netistä ei tietenkään ollut tietoakaan ja alan lehdet ja katalogit varmaankin ne tärkeimmät inspiraatiolähteet kaveripiirin ulkopuolella. Varmastikin entistäkin räikeämmät värit olivat seurausta kasariestetiikasta. Taisi jatkua pitkälti ysärille.

Tälleen mutuillen. Ei omakohtaista kokemusta aikakauden figuilusta.

Pahvivalmiste kirjoitti: Ma 13.03.2017 10:38 1980-luvun lopun 1990-luvun alun GW- ja pienoismallimaailmassa, jossa oma alan viitekehykseni on muotoutunut, värit olivat kirkkaita ja puhtaita.

Mun muistikuvissani nimenomaan 1990-luvun alun pienoismallimaailmassa puhalsivat realismin rähjäiset tuulet. Siis haluttiin saada pakokaasuvanat, kolhut, palojäljet, pöly ja rapa näkyviin. Samalla erilaiset hankaus- ja kuivaharjaustekniikat helpottivat yksityiskohtien erottumista. Tällaiset realistiset työt voittivat kisoja. Kun juuri samaan aikaan fantasiafigut tekivät maihinnousun mm. Model Expoon, ero peli- ja mallifigujen välillä oli huima.

Eli allekirjoitan sen, että vielä 1990-luvulla pelifigut oli tapana maalata kirkkain sävyin. Mutta pienoismalleja ei. Enkä muista, että edes 1980-luvun puolella olisi ollut erityisen arvostettua maalata esim. sotilasmallit kirkkain värein. Autoihin nojailevat pin-up tytsyt tietenkin ovat eri juttu. :)

Yleensä taso on koventunut figu- ja pienoismallimaalausharrastuksissa. Referenssit voivat edelleen tulla mistä tahansa, värit voivat olla kirkkaita tai mattoja, työssä voi korostua loiste tai rapa, mutta taso on korkeammalla. Harrastajien keski-ikäkin lienee tasaisesti noussut. :)

-ile

ile kirjoitti: Ma 13.03.2017 19:06 Mun muistikuvissani nimenomaan 1990-luvun alun pienoismallimaailmassa puhalsivat realismin rähjäiset tuulet. Siis haluttiin saada pakokaasuvanat, kolhut, palojäljet, pöly ja rapa näkyviin. Samalla erilaiset hankaus- ja kuivaharjaustekniikat helpottivat yksityiskohtien erottumista. Tällaiset realistiset työt voittivat kisoja. Kun juuri samaan aikaan fantasiafigut tekivät maihinnousun mm. Model Expoon, ero peli- ja mallifigujen välillä oli huima.

Yleensä taso on koventunut figu- ja pienoismallimaalausharrastuksissa. Referenssit voivat edelleen tulla mistä tahansa, värit voivat olla kirkkaita tai mattoja, työssä voi korostua loiste tai rapa, mutta taso on korkeammalla. Harrastajien keski-ikäkin lienee tasaisesti noussut. :)

Muistelen, että ainakin siinä omassa Tamiyan kuvastossa oli aika karkkista tavaraa. Toisaalta muuta referenssiä ei paljon ollut :P Muistan kyllä myös sen, että luin jonkun pienoismallikirjan, jossa oli kuva miniatyyristä saatteella "sometimes people who paint wargames figures can also get reasonable results" tms. Eli varmaan pienoismallipuolella se realismi oli miniatyyrimaailmaa kovempi sana.

Tason nousu on varmaan totta, mutta ehkä ajattelin itse enemmän sellaista tyylillistä puolta; so. teknisesti loistavaa tavaraa näkee paljon, mutta sellaisen omaperäisen tyylin puute vaivaa. Jotain tosi hienoja kukkasia tälläkin saralla kyllä näkyy, Suomessakin.

Morze kirjoitti: Ma 13.03.2017 13:27 Maalivalikoimakin on todennäköisesti rajoittanut. Emalimaaleja ei ihan niin usein näe paletilla sotkettavan. Figuuritkin saattoivat olla paperimassasta.

Maaleja, nykyisiä parempiakin, on periaatteessa ollut saatavilla. Toki se, mikä oli alaan vihkiytymättömän saavutettavissa, saattoi olla marketin hyllyn emali... erikoistuotteet olivat tietty suhteessa kalliimpiakin kuin nykyään.

No mut joo, palaan ehkä aiheeseen myöhemmin.

Kiinnostava keskustelu, jota lukisi mielellään lisääkin. Samoin miten muut populaarikulttuurin trendit, niinkuin vaikka manga-buumi on vaikuttanut fantasiafiguihin? Siirtyikö "herooiset mittasuhteet" myös silmiin :)

80-luvulla mentiin varmaan aika paljon oman mikrokulttuurin tai jopa täysin yksinäisen harrasteskenekokemuksen mukana. Ennen nettiä figuja maalattiin aika pitkälti sen mukaan, mitä lehtiä satuttiin lukemaan ja käytiinkö näyttelyissä/kilpailuissa vai ei. Ulkomaan lehtiä lukevat ja kilpailuihin osallistuvat maalasivat jo silloin tosi kovatasoista ja yleensä realistista jälkeä (jos osasivat). Jonkun White Dwarffin tai Maguksen varassa elävät peliharrastajat tyytyivät toisenlaiseen jälkeen, ja heillä oli varmaan eri päämäärätkin. Maguksen/Fantasieplien Jannea pidettiin hyvänä maalarina siihen aikaan, ja toisin ajattelevia pidettiin vähän snobeina tai GW fanboina.

Itselleni isi osti 80-luvun lopulla jonkun ammattimallareiden "Hints and tips" albumin, joka määritteli mulle tason. Siellä oli kaikki tekniikat, kaikki ohjeet sävyjen sotkemiseen itse, kaikki ruiskumaalauskikat, jauheet ja purut, skewed perspective sisätiladioraamoille, miten puhaltaa savua tunnelmallista dioraamaa kuvatessa, mitä niitä näitä nyt voikaan olla. Aivan liian kovatasoista senikäiselle ilelle ja edelleen paljolti saavuttamaton taso. Kaikki sen albumin teokset olisivat kovatasoisia myös tämän hetken miniatyyriharrastekentässä. Ja maanläheiset sävyt ja rapa oli varsinkin sotilaspuolella se juttu. Oikeastaan se, että 2. maailmansodan värivalokuvia alkoi kiertää harrastajien piirissä ratkaisi lopullisesti, mitä miniatyyreiltä ja dioraamoilta haluttiin. Tämä siis jo ennen haalistepestyjä muotielokuvia.

Sitten oli Pienoismalli-lehti ja IPMS:n lehdykkä, joissa suomalaiset mallarit pääsääntöisesti pyrkivät kansainvälisesti kovaan tasoon. Haittana oli lähinnä huono väriprintti tai jopa mustavalkoisuus, joiden vuoksi kuvista ei saanut irti sitä, mitä malli todellisuudessa oli. [Poistettu väärin muistettu osa, mutta googlatkaa ihmeessä Petri Kovanen ja kuvat. Nättejä figuureja.] Realismihan se oli ja on päävaikutin.

Peliminatyyreissä oli pitkään trendinä, että niillä leikkivät ja niitä maalasivat lapset ja nuoret, joilla ei yksinkertaisesti ollut taitoa tai pitkäjänteisyyttä kaikkeen siihen, mitä historiallisen ja dioraamapuolen aikuisilla. Tästä sitten syntyi se kova kontrasti pienoismallareiden ja pelifiguurimaalareiden välillä. Homma alkoi tasoittua heti 90-luvun alussa, mutta samalla uusia harrastajia tuli rutkasti lisää, ja taso pysyi aika vaihtelevana. Vielä 2000-luvulla täällä Sotussakin näkyi tosi vaihtelevan laatuisia töitä. Sittemmin harrastus lienee ukkoutunut ja/tai rajoittunut, ja siirtynyt enemmän maalaamisen arvostamiseen. Nykyään suorastaan huonosti maalattuja figuja ei juuri netissä esitellä.

Silti vielä tänäänkin pelifigujen maalaus on ehkä vähän eri taidetta kuin pienoismallailu. Pelifiguissa maalataan usein määrää, ja tietty räikeys voi olla hyväkin, jotta eri yksiköt ja yksiköiden johtohenkilöt erottuvat. Historiallisissakin figuissa takit ja napit tuppaavat kiiltelemään enemmän, kuin mitä ne vaikkapa Waterloon sateisilla kentillä luultavasti tekivät.

Skirmish-pelien yleistyminen lienee lisännyt kiinnostusta kovatasoiseen figumaalaukseen myös peliharrastajien piireissä. Samalla skaalat ovat jatkaneet kasvuaan. Realistinen 25mm taisi jäädä 80-luvulle, ja sen lopulla oltiin jo 28mm skaalassa. Mithril Miniaturesilla oli 32mm realistinen skaala. GW, mutta aivan erityisesti Heartbreaker, ryssivät mielikuvitusfiguskaalan bulkkiherooiseksi 28mm, joka 2000-luvulla on irronnut 30/35mm skaalaksi. Fiksummat hienojen figujen valmistajat eivät edes yrittäneet pysyä 28mm skaalassa, vaan siirtyivät 40mm tai 56mm ukkoihin.

Ei niin, että skaalalla olisi välttämättä mitään tekemistä maalaustason kanssa, mutta kyllä isomman skaalan figut yleensä myös maalataan tarkemmin ja niissä riittää enemmän katseltavaa.

Olisi kiva nähdä pölyisiä örkkejä tai Band of Brothers -tyyliin haalistettuja Bretonnialaisia. Kapealla paletilla maanläheisiä sävyjä, hillityt korostukset, weathering powdereita ja sen sellaista. Scifi/40K/StarWars puolella tällaisia töitä on näkynyt ehkä enemmän. Ehkä perinteiset fantasiafigut epärealistisine mittasuhteineen eivät houkutelleet realistiseen maalaukseen? Ehkä historiallisten figujen uusi tuleminen - ja historiallisten ihmisfigujen käyttö fantasiapeleissä - ovat muuttamassa tätäkin skeneä realistisemman maalauksen suuntaan?


Mangan vaikutus hyökkää silmille monilla uusilla valmistajilla, erityisesti 3D-mallareilla. Mielikuvitusfiguissa pyrittiin pitkään jonkinlaiseen realismiin (ihmisillä ainakin), joka ehkä saavutettiinkiin siinä 2000-luvun alussa. Nyt supersankarit ja manga ovat tuoneet kuvaan omanlaatuisiaan fyysisiä ylilyöntejä ja vääristymiä. Liian pitkät/hoikat jalat, liian iso/pieni pää. En tiedä, minkä valmistajan mangafiguilla on suurimmat silmät, mutta niitäkin on näkynyt.


Diipadaapaa lounastauolta. :)

-ile

Hyviä pointteja. Olen kyllä samaa mieltä että nuo perinteiset fantasiafigut eivät mittasuhteiltaan realismiin innosta, itse pyrin tekemään dynaamisempaa värikokonaisuutta isoihin armeijoihin.

Kiitti ile katsauksesta.

Calawale kirjoitti: To 16.03.2017 17:22 Kiitti ile katsauksesta.

Komppaan, hieno katsaus :)

Vanhoissa Pienoismalli-lehdissä oli juttuja sotapeleistä ja figumaalauksesta:

3/1984 Reijo Kuusisto: Figuurit - Figuurien modifionti: Asento, vaatteet jne.
6/1985 Reijo Kuusisto: Sotilaskalustomallit pelinappuloina - Sotapeliharraste ja pienoismallit
7/1986 Reijo Kuusisto: Vaihtoehtoja figuurimaalareille - öljyvärit ja niiden käyttö
4/1990 Jukka Purhonen: Ara Miniaturas: 1/35 K. M. Wallenius - Figuurimallailua
2/1992 Reijo Kuusisto: Dioraamoista ja figuureista
8/1993 Reijo Kuusisto: Figuurikatsaus - Markkinoillamme olevat ukkelit & akkelit
7/1994 Tuomo Mäenpää: 120 mm figuurit, osa 1 - Esittely, maalaus, suomalainen kenraali

En muista näistä mitään, ja lehtenikin saattavat olla tuhoutuneet. Näiden lisäksi oli vielä jonkun figumaalarin kuvituksilla varustettu useampiosainen juttusarja figumaalauksesta. En muista, koska tai kenen tai millä otsikolla.

Olis tosi siistiä, jos joku pystyis kaivamaan näitä juttuja esiin ja ruotimaan niiden perusteella, mikä oli mallaripuolen näkemys (peli)figuurien maalaamisesta kultaisella 80-luvulla. Erityisesti tuo 6/1985 juttu olisi mielenkiintoinen, sillä se lienee yksi aivan varhaisimmista populaareista katsauksista suomalaiseen (?) figupelaamiseen. :)

Vanhat Magukset mulla on. Niistä vois katsella, miltä figumaalaus näytti ja tuntui (rooli)pelinäkökulmasta. Tai lähinnä kai Janne Lönnqvistin näkökulmasta. Sieltä löytyy niitä mun ikäluokalleni tuttuja sutkautuksia ja dödöpulloista rakennettuja scifi-maastoja... :)

-ile

Hyvää juttua ileltä. Jos joskus on aikaa, voisi vähän paneutua aiheeseen. Myös visuaalisten vaikutteiden pohdiskelu eri vuosikymmeninä voisi olla ihan jänskää.

Tosi ansiokasta selvitystä. Mielellään täatä luennon kuulsi ropeconissa tai vaikkapa suuressa snadissa. Vielä kun saisi eim. Kovaselta näkemyksiä olisi kova.

ile kirjoitti: Pe 17.03.2017 01:26 Olis tosi siistiä, jos joku pystyis kaivamaan näitä juttuja esiin ja ruotimaan niiden perusteella, mikä oli mallaripuolen näkemys (peli)figuurien maalaamisesta kultaisella 80-luvulla.

Nykyinen näkemys tuli Suuressa Snadissa hyvin esiin, kun joku vanhempi mallariherrasmies kävi meidän ständillä kattelemassa figuja, ja totesi yhdestä vimpan päälle maalatusta ja säistetystä tankista (ei mun tekemä, vaan selkeästi parempi), että kait se tohon pelikäyttöön välttää :) Oli maalarimestari 30+ vuoden kokemuksella vähän huvittunut tuosta kommentista, että tietty kategorioiden välinen nokittelu on edelleen olemassa.

Noo kai niillä on vähän varaakin sanoa, kun siellä nordic challengen puolella kattelee niitä panssarivaunuja (ja etenkin jos kuuntelee niitä tuomareita jotka kiertelee siellä katselemassa niitä malleja). Siellä melkein huonoimmat työtkin on laadukkaampaa jälkeä kuin mitä on ikinä nähnyt figupuolella. Mutta tietty tarkoituksetkin on vähän eri :)

ile kirjoitti: To 16.03.2017 13:46Peliminatyyreissä oli pitkään trendinä, että niillä leikkivät ja niitä maalasivat lapset ja nuoret, joilla ei yksinkertaisesti ollut taitoa tai pitkäjänteisyyttä kaikkeen siihen, mitä historiallisen ja dioraamapuolen aikuisilla. Tästä sitten syntyi se kova kontrasti pienoismallareiden ja pelifiguurimaalareiden välillä. Homma alkoi tasoittua heti 90-luvun alussa, mutta samalla uusia harrastajia tuli rutkasti lisää, ja taso pysyi aika vaihtelevana. Vielä 2000-luvulla täällä Sotussakin näkyi tosi vaihtelevan laatuisia töitä. Sittemmin harrastus lienee ukkoutunut ja/tai rajoittunut, ja siirtynyt enemmän maalaamisen arvostamiseen. Nykyään suorastaan huonosti maalattuja figuja ei juuri netissä esitellä.

Silti vielä tänäänkin pelifigujen maalaus on ehkä vähän eri taidetta kuin pienoismallailu. Pelifiguissa maalataan usein määrää, ja tietty räikeys voi olla hyväkin, jotta eri yksiköt ja yksiköiden johtohenkilöt erottuvat. Historiallisissakin figuissa takit ja napit tuppaavat kiiltelemään enemmän, kuin mitä ne vaikkapa Waterloon sateisilla kentillä luultavasti tekivät.

Ainakin GW on avannut sitä 80-90-luvun tyyliään jo ihan valokuvausteknisistäkin lähtökohdista. Kirkkaat värit (kirkkaanpunaiset puuosat!) valokuvautuvat seksikkäämmin.

smaxx kirjoitti: Ke 22.03.2017 12:30

ile kirjoitti: Pe 17.03.2017 01:26 Olis tosi siistiä, jos joku pystyis kaivamaan näitä juttuja esiin ja ruotimaan niiden perusteella, mikä oli mallaripuolen näkemys (peli)figuurien maalaamisesta kultaisella 80-luvulla.

Nykyinen näkemys tuli Suuressa Snadissa hyvin esiin, kun joku vanhempi mallariherrasmies kävi meidän ständillä kattelemassa figuja, ja totesi yhdestä vimpan päälle maalatusta ja säistetystä tankista (ei mun tekemä, vaan selkeästi parempi), että kait se tohon pelikäyttöön välttää :) Oli maalarimestari 30+ vuoden kokemuksella vähän huvittunut tuosta kommentista, että tietty kategorioiden välinen nokittelu on edelleen olemassa.

Skaalamallarit siirtyivät Suomessakin 80-luvulla hillittömään skaalatarkkuuteen kaikissa detaljeissa, kalliimpiin valmissarjoihin ja erikseen hankittuihin etsiosiin tai itse skaalamallailtuihin. Muistan itse, kun kokeilin 1:72...76 "junnumallien" jälkeen 1:35 malleja. Sen jälkeen pienemmän skaalan mallien detaljit näyttivät armottoman rujoilta.

Ja tiettyjen, 70-luvulta asti kierrätettyjen pikkuskaalan muottien skaalavastaavuus on melkoisen metsässä. Mallissa voi olla sekä skaala että tietyt keskeiset mittasuhteet vinossa. Käsittääkseni nykyinen 1:100 pelikalusto on tässä mielessä jopa skaalatarkempaa kuin vaikkapa Airfixin/Escin/ERTL:n/Revellin mallit. Kaupoissa näkyvien Revellin mallien muotithan periytyvät osin juuri 80-luvulta. Vanhaa Esciä/ERTL:ää.

Eli maalaus ei välttämättä ollut se ongelma, vaan pelimallien jäyhyys ja pienempien detaljien rujous. Tai ihan vaan skaala. :)

-ile