Sotavasara.net

Moi!

Oon varmaan 5 vuotta (sitten harrastukseen palattuani) funtsinu maalaus-/fiilistelyblogin perustamista, mutta aina on ollut joku ongelma esteenä. Joko liika kehno tekniikka tai huonot kuvaussysteemit tai ihan vaan liian vähän aikaa. Silti se ajatus ei oo onnistunut karisemaan mielestä.

No, olosuhteet ei oo juuri parantuneet aikojen saatossa, mutta rima on sopivasti alentunut. Ehkä sillä ei ole niin kauheasti väliä onko ne studiokuvia vai ruokapöytä ja kamerapuhelin, kunhan napit saa maalia ja tulis jottain näkemystäkin. Pää edellä yrittään.

Alunperin oisin halunnu alottaa tän Empire-armeijan liukuhihnamaalaamiselle, sen jäläkeen ogreille ja sitten vielä kääpiöille, mutta eipä tullu tehtyä. Kaikkia noita on kyllä vielä rutkasti työstettävänä, mutta just nyt jyrää vihernahat. Tuun kyllä varmasti maalaamaan asioita ristiin ja julkaseen millon mitäkin, mutta vihreä on tän kevään muoti. Figuja on vähän kaikkialta vuosikymmenien varrelta, mutta lähinnä niitä joista oikeasti tykkään. Oon tehny parhaani pittääkseni vintage-silmälasit kurissa ja kattovani kaikkea taiteellisen objektiivisesti. Suosin silti metallia.

Viisi vuotta sitten oisin sanonu että maalaan nopeaa pelipöytätasoa, mutta vuosi vuodelta oon huomannu että en oikeastaan pelaa juuri lainkaan. Aluksi se vaikutti motivaatioon, niin että ei sitä sitten jaksanut maalata ollenkaan (ainakaan kahden asennon keihäsmiehiä). Nyt oon kuitenkin oivaltanut tän aikatauluttomuuden mahdollisuudet ja alakanu hittaasti motivoimaan itteäni tekemään niin hyvää jälkeä kuin ossaan, tai ainakin haluan. Siinä missä oisin aikasemmin maalannut aina viittä nappia yhtä aikaa rankasti washaten, leikitän nyt yhtä kerrallaan rauhassa ja kaikenlaista uutta opetellen. Kyllä sitä tullee vieläkin vedettyä siellä täällä mutkia liiankin suoriksi, mutta on tämmönen paneutuminen vaan ihan pirun hauskaa ja on aikaa miettiä tarinaa vaikka yksittäiselle napille. Katotaan mitä tuleman pittää. Oon kyllä päässy oikeasti kehittymäänkin.
Seuraavaksi tiukasti tiivistettynä taustaa Uudesta Sollannista ja kaikesta mitä pikku-ukot mielessä pyörittää:

Vahvasti liioiteltujen Lopun Ajan päivien vaivuttua iltaansa Wanha Maailma sai ennennäkemättömän tilaisuuden kauneudelle ja kukoistukselle. Mustien jumalten pakanapalvojat oli torjuttu ja hajoitettu, suuri noita Nagash lyöty ja ajettu takaisin pimeille mailleen, eivätkä alamaailman ellottavat rottamiehetkään yltäneet suunnitelmineen kynnystä pidemmälle. Kaiken myllerryksen keskelle jäivät ihmisten hallitsijat seisomaan vakaimpina ja vankimpina, kädet syyhyten uusien mahdollisuuksien äärellä. Kääpiöiden mahdin murennuttua ja haltioiden vaiettua ikuiseen sisällissotaansa, näkivät bretonnien kuningas ja Altdorfin keisari vain luonnollisena oikeutenaan ja palkkionaan ottaa haltuunsa niin paljon maata ja rikkauksia kuin taisivat. Syntyi uusi (vaikkakin yhtä sotaisa) Kolonioiden aikakausi, jonka aikana kaksi ihmisten suurvaltaa kilvoittelivat parhailla taidoillaan laajentumisesta. Edistys oli kuitenkin hidasta, sillä uuden Suursodan pelko esti näitä kahta jättiläistä hyökkäämästä avoimesti toistensa arvovaltaa vastaan. Taistelut jäivät pieniksi yhteenotoiksi villeissä alusmaissa, joissa kumpainenkin yritti kiireesti häiritä toisensa vakauttamistoimia. Lukemattomat kapinallisleirit saivat vankkureittain salaperäisiä aselähetyksiä, raakalaismaisia örkkiheimoja ajettiin edestakaisin yli rajain, eivätkä univormuasuisten vapaaehtolaisarmeijoiden yhteenotot olleet mikään harvinaisuus. Tämän kaltaista oli elämä myös Uudessa Sollannissa, maassa jota alkuperäisväestö ja sen kannattajat kutsuivat Rajaruhtinaskunniksi. Nyt tuo vanha nimi oli kuitenkin keisarin lailla kielletty ja sen sanominen ääneen suora loukkaus Hänen arvoaan ja määräysvaltaansa vastaan. Suupaltit ja kuumakallet kukittivat hirsipuita Uuden Altdofrin torilla kuin ikuisena keväänä. Silti, edellä mainituista seikoista sekä laajentumisunelmien päivänselvästä suuruudenhulluudellisuudesta johtuen, lopulta vain pieni osa maan pohjoisista alueista tunnusti keisarin antaman uuden nimen. Vapaat ruhtinaat hallitsivat idässä ja etelässä, bretonniherttuat lännessä ja kaikkialla vaelteli örkkejä ja jättejä ja kuka ties mitä olentoja vailla järjestystä tai isäntää. Kääpiöt olivat palanneet Karak Izoriin, Kuparivuorelle ja vaikka näiden kuningas tunnusti alamaisuutta itseään suuremmalle keisarille, olivat vuoren rikkaudet ja salaisuudet nostattava Dawin heimon takaisin niistä pohjamudista joissa se kerjäläisinä eleli. Tämä oli villiä ja holtitonta aikaa syntyä ja elää, eikä yksikään siltä osin onnekas saattanut ummistaa silmiään ja väittää olevansa kaukana sen vaikutuksista.

Näissä fiiliksissä jätin Games Workshopin ehkä 15 vuoden tauottuneen suhteen jälkeen. Luin ekan End Times -kirjan ja päätin jättää siihen. Kun koko roska sitten vietiin maatilalle asumaan niin lyötiin surutta vanhan harrastuskaverin kanssa kiila siihen missä kohdin haluttiin hypätä ja annettiin oman tarinan ottaa ohjat, niin kauan kuin tätä puuhaa vielä riittää. Upee fan fictionini käsittelee lähinnä niitä joukkoja joilla mulla (tai joskus kaverilla) on työstettävänä ja joilla kerran vuodessa ehkä pelataankin. Kesäteatteri on itelle ehkä se paras osa tätä harrastusta ja tuun sitä varmasti postaileen päivitysten yhteydessä. Jos joku on kiinnostunut ottaan narratiivisia satunnaispelejä Uudellamaalla, niin saatan päästä vastukseksi.

Avauspostaus näyttää venyvän niin pitkäksi että lissään varsinaisen esikoiskuvani vasta seuraavaan. Siistiä että tää nyt alakaa.

Peace,
Matias

'Niiden pomokin oli yks kuppanen räähkä' kiekaisi Bolg ja läiskäisi lujasti ratsunsa suunnatonta selkää. Sika örisi vastustaakseen, muttei saattanut tauota ahmimisesta. Sukkelaan katosi sinisin ja keltaisin puettu miespolo kohti tahmaista kuonoa ja haisevaa hautaansa.
'Yks ja sama mikä oli, niitten takia ollaan nyt eksyksissä' ärähti Kypärä ja kääntyili sikansa selässä puiden läpi tähyillen. Kaikkialla ympärillä pitivät siat juhlia ja riemukkaat örkit vahtasivat niiden ruokahalua suurella mielihyvällä.
'Ei paina mua! Me tapettiin nää luntut tosi hyvin ja tapetaan seuraavatkin kun löydetään. Mitä se Gryttaa kiinnostaa tullaanko perille nyt vai kohta? Itte se saa painaa parempaa päivää kun ollaan vasta matkalla' vastasi Bolg ja kohotti seivästä olalleen. Sininen lippu roikkui siitä tahmeana ja ärhäkän lävistyksen jälkeisenä jotain taatusti sisäpuolelle kuuluvaa oli liimautunut sen varteen.
'Hullu ja typerä oot! Grytta tappaa vähemmästäkin. Kun se sanoo että Kypärän pojat tullee ja tappelee keskipäivällä, niin se saakeli pittää huolen että Kypärän pojat tullee ja tappelee keskipäivällä. Tai ne ei tappele ennää ikinä. Vienkö sut näytille ja sanon että Bolg on uus pomo ja se tykkää että nyt vaan tapetaan metsässä ja Grytta voi painua hiiteen, mitä?'
'Oot menny sekasin sen jälkeen kun mustat örkit tuli! Nyt vaan hierot ja liehakoit. Gryttalla on suuri sika, muttei se oo oikee ratsumies. Oisit voinu olla Kypärä Suuri, nyt oot vaan Kypärä orja.' Bolg tuijotti haastaen pomoaan. Sika lakkasi syömästä ja jähmettyi paikoilleen isäntänsä puristuksesta. Samaan aikaa puhkesi nujakka aukion reunamilla. Jonkun karju oli pullikoinut toiselle ja kaipasi nyt osaavaa rangaistusta. Bolg käännähti katsomaan. Kypärä tarrasi miekkaansa. Gryttan rystyset olivat enää harhainen muisto. Nyt tuo sisilisko saisi kauan kinuamansa palkkion uskollisesta palveluksesta.








No nyt on ensimmäinen kuva. Viisi modernin polven boar boy big 'unia, julmia ja kunnianhimoisia. Tykkään näistä kokonaisuudessaan eniten kaikista sukupolvistaan ja vaikka ovat muovia niin vangitsevat todella hyvin sen painon ja villin ja säädyttömän tunteen jolla sikaratsastajat pelaa. Itse ratsumiesten päät on musta vähän oudot. En tiedä mikä niissä on niin erilaista kuin vanhemmissa, mutta jokin etäinen ja vähän etovakin tunne tulee kun liikaa tuijottaa. Ehkä ne on jotenkin sirompia?

Näitä maalasin yhteensä reilun viikon. Aluksi aika hittaasti, mutta kun tekniikkaam tottu niin viimenen ehätti liimauksesta maaleihin päivässä. Näitä ois vielä neljä sprueissa ja sitten täydeksi kympiksi Kenraali Grytta pitämään havaittavan tarvittavaa kuria nyrkeillään. Hän itse onkin jo valmis ja valmis kuvattavaksi jahka ehdin. Ja jaksan kirjoittaa.

Nähty Facessa, mutta tykkään näistä täälläkin. :)

Mun mielestäni miellyttävät värit valittu ja hyvät ihot, metallit ja highlightit tehty. Pomon possun arpisilmä on erinomainen! Possujen silmät vois maalata, ja niiden torahampaissa on ehkä vähän liikaa suttuisuutta. Tosin noilla petosioilla voi oikeestikin olla. :)

-ile

ile kirjoitti: Ke 14.03.2018 17:10 Nähty Facessa, mutta tykkään näistä täälläkin. :)

Hehe, facesta aloittaminen teki koko idean mahdolliseksi. :)

Mun mielestäni miellyttävät värit valittu ja hyvät ihot, metallit ja highlightit tehty. Pomon possun arpisilmä on erinomainen! Possujen silmät vois maalata, ja niiden torahampaissa on ehkä vähän liikaa suttuisuutta. Tosin noilla petosioilla voi oikeestikin olla. :)

Kiitti palautteesta! Hyviä pointteja ja oivia esimerkkejä pienestä laiskuudesta väärässä paikassa. Silmät on tosiaan maalattu ja vieläpä kokeillen erilaisia ratkasuja, mutta kaikki vähän vaisusti. Viimesenä tuli pomo jonka possu sai jo kiiltoakin silmään, mutta sai noi loput näyttään keskeneräisiltä. Taidanpa ottaa ne takas sudin alle.

Luun (sarvien, hampaiden you name it) maalaaminen on tällä hetkellä mun suurin heikkouteni. Onneksi sitä riittää näissä piireissä niin pirusti että on pakko oppia. :D

Aarresaari kirjoitti: Ke 14.03.2018 17:40 Luun (sarvien, hampaiden you name it) maalaaminen on tällä hetkellä mun suurin heikkouteni. Onneksi sitä riittää näissä piireissä niin pirusti että on pakko oppia. :D

Niihin voi maalata verta ja goreakin, ja jättää luunvalkoisen vähälle. ;-)

Mun kokemukseni mukaan hyvä luu syntyy hitaasti, layeri layerilta. Lopulta luussa ei tarvitse olla just sitä luunvalkoista kovinkaan paljon. Voi olla juuressa rusehtavaa tai punertavaa ja kärjessä jo kirkkaan valkoista.

Vaihtoehtoisesti voi harrastaa GW:n maalareiden tapaan raidallisuutta. Eli hampaan/sarven juuresta lähtee rusehtavia raitoja (tai luunvalkoinen yltää raitoina juureen). Olipas sekavasti sanottu, mutta ehkä näet sielusi silmin, mitä tarkoitan.

-ile

Itsellä faba elää lähinnä enää ropemuodossa, joten tarinavetoisista seteistä ja persoonallisista (pien)joukkueista iso plussa.

Musta gore on ollu aina vähän niin ja näin. Se lyö aika pysyvän leiman napin luonteeseen ja tarinaan. Soppii musta dioraamoihin ja vakavammille möröille, vaikkapa minotaureille. :)

Luiden työstö on nyt sitten oppiläksynä. Täytyykin miettiä mitä sitä työstäis seuraavaksi.

Itsellä faba elää lähinnä enää ropemuodossa, joten tarinavetoisista seteistä ja persoonallisista (pien)joukkueista iso plussa.

Kiitti! Fabaropea oli kyllä mainio setti aikanaan. Kuulemma ovat julkasemassa uutta edikkaa siihenkin ja vieläpä oldhammerin aikoihin sijoittuvaa. Lienevät saaneet aika vappaat kädet nyt kun konsepti on jo poistettu.

Konsepti kyllä elää Warhammer Total Warissa. Tässähän voi vielä käydä niinkin, että W:TWn ja uuden WRPn suosio saa GWn pohtimaan vakavasti, pitäisikö heidän sittenkin käyttää Old Worldia tarinoineen omaan tuotantoonsa, eikä vain lisensoida sitä.

Mut on tosiaan hauska nähdä tarinavetoisutta, unohdin sanoa edellisissä viesteissä. :-)

-ile

ile kirjoitti: Ke 14.03.2018 23:39 Konsepti kyllä elää Warhammer Total Warissa. Tässähän voi vielä käydä niinkin, että W:TWn ja uuden WRPn suosio saa GWn pohtimaan vakavasti, pitäisikö heidän sittenkin käyttää Old Worldia tarinoineen omaan tuotantoonsa, eikä vain lisensoida sitä.

Samaan aikaan huojentava ja huolestuttava ajatus. :D mikäs siinä jos toisivatkin ja tekisivät renessanssinsa, kunhan ois edes hippusen sitä "harrastajalta harrastajalle" -asennetta jäljellä. Mua ei sinänsä kiinnosta uuden muovin ostaminen kaupasta, joten en tiedä voinko juurikaan enää tehdä mitään GW:n eduksi. Jääpi siis nähtäväksi kuinka käy. :p

Lävitse päivän ja yön raikunut mekkala ja mekastus sai äkillisen loppunsa kuin kuolettavasta iskusta. Siepparit olivat palanneet vanki mukanaan. Jurttaleiriä halkovalle polulle kerääntyi ääneti väkeä toljottamaan kainaloistaan raahattavan ihmismiehen kamppailua. Kaksi örkkiä piteli tätä kumpaisestakin kädestä niin taiten kuin osasivat, koettaen kaikin voimin taistella luontaista tuhoviettiään vastaan uhrinsa tärvelemiseksi. Yleensä vain viheliäiseen pilkkaan ja vahingoniloon vääntyvät örkinkasvot olivat kiviset ja kireät. Huoli sihisi harvojen hampaiden takaa raskaassa hengityksessä. Syvä ja rikkomaton vaikeneminen painoi hukuksiin sätkivän miehen huudon ja sadattelut. Jokainen leirissä tiesi vangin olevan matkalla Wotalle.
Viisikko pysähtyi shamaanin jurtalle. Kukaan ei tehnyt tiettäväksi toimituksen saapumista. Sisällä kyllä kuultiin ja ymmärrettiin äänetön viesti paremmin kuin yksikään ääneen lausuttu, eikä kukaan uskaltanut vetää huomioita erityisesti omaan puoleensa. Siepparit ja koko leiri seisoi siinä kuin toteemit suorassa ja katseet juurikkoon luotuina. Jokin paikallaolijoissa asuva selittämätön ja muodoton voima nujersi ihmisvangin mielen ja kielen eikä tämä kyennyt päästämään julki enää henkäystäkään. Paine kasvoi jättiläismäiseksi kädenpuristukseksi.
Sitten jokainen tunsi shamaanin saapuneen. Kaikki tuo musertava voima keskittyi heidän eteensä yhden kivisen sormen painallukseksi. Hohtimien lailla purivat näkymättömät hampaat vangin ohimoita ja pyörittivät hänen tahtoaan nippuun. Mies ei rukoillut enää edes pelastusta, ei enempää kuin yhtä ainoaa ääntä johon tämä kidutus vain purkautuisi. Silmät kääntyivät kallossa ja suu katosi vaahtoon. Sitten kuului sana:
'Maahan!'
Täysin vailla ajatusta vanki iski vasten maata. Hän ei tiennyt tekivätkö örkit samoin. Hän ei tiennyt enää mitään.
'Ryömi!'
Ja ruumis totteli. Hirvittävänä näkynä, vaikkakin kenenkään näkemättä, ryömi ihminen shamaanin perässä jurttaan ja katosi lopullisesti tämän maailman kaikilta katseilta. Vuota putosi oviaukon peitteeksi ja samalla hetkellä puhkesi jälleen käyntiin leirissä vallitseva ikuinen mekkala, kaikella varmuudella samasta kohdin johon se oli keskeytynytkin. Vapauden saatuaan jokainen vaatimattomimpaankin ajatukseen kykenevä mieli pyrki välittömästi irrottamaan itsestään kaiken juuri kokemansa, eikä kukaan halunnut harkitakaan sitä mahdollisuutta että saattaisi korvillaan tarrata johonkin shamaanin työskentelystä kantautuvaan. Siepparit ryntäsivät joukolla lähimmän sivullisen kimppuun. Vain kunnon tappelu pitäisi tämän leirin vielä järjissään.


Shamaani Wota. Yks suosikkinappejani. Tääkin tuli jo aiemmin jaettua facebookissa, mutta satuin nyt nappaamaan vähän paremman kuvan. Oon tähän kyllä tyytyväinen, vaikka toi riepujen väritys onkin vähän julmaa asettaa noin valkoista taustaa vasten. Kädessä ja ruskealla pöydällä näyttää oikein hyvältä, sammaan aikaan sekä sopivan sotkuiselta että mystisen puhtoiselta. Noi hupun saumakohdat ehkä pitäny erottaa jolla selvemmällä värillä. Samaten keksiä hampaaseen joku erottuva huippuväri. Örkkien maalaamisessa yksittäin on kyllä parasta se että ettei tuu toistettua samaa ihoreseptiä kahdesti. Joka kerta vähän eri suhteet mikseissä.

Jos sitä kohta sais jottain uuttakin kuvattua ja blogin varsinaisen tarkoituken käyntiin. Kohta on viisi hämisratsastajaa maaleissa ja 20 örkkipojan sekayksikkö eri edikoista. Marauderin jättiläisen sain kans just puhtaaksi maaleista.

Hieno on! Arvelen, että kaverin valkoisuus tulee paremmin esiin osana tummanpuhuvaa örkkiarmeijaa. Tosiaan valkoinen tausta ei tuo tässä parasta esiin.

Kiitti. Niinhän se on että ryhmän osaksi toi on suunniteltu. :) Preussia ja ruskeaa on paljon saattajissa ja sieltä se tosiaan esiin nousee. Ehkäpä pääsee sitten vielä yhteen kuvaan poikiensa kanssa.

Pittäisköhän matkia tuota Dethoksen loistavaa kuvauskikkaa ja vaihtaa valkoinen tausta maisematulosteeseen?

Jättiläinen pääsi vihdoin pohjamaaliin ja ekalle ihowashille. Etnisesti taidan maalata tosta kalvakan irkun pisamoineen, mutta releet on kovasti mietinnän alla. Laittaako toi Empiren keltasiniseen, vihreään tartaaniin vaiko perinteiseen tilkkutäkkiin?

Lisäksi melekeen maalattu yksiköllinen hämisgobboja. Jättiläinen vaan kiilas just sen vikan figun eteen.

Päivän edistys. Päätin lähteä kilttiin + yksinkertaiseen paitaan (jossa sitten muutamia paikkoja Keisarikunnan lipusta). Lopputuloksesta tullee ehkä sopivan sadunomainen. Paidan päämateriaalia alan kerrostaan luonnonvalkoiseen ja paikoista teen kirkkaat. Hauska modeli työstää, mutta hidas kyllä. En oo maalannut aiemmin vielä yhtään näin suurta miniatyyria ja oli vähän lähestymistavassa hakemista. Lopulta päättelin että paras lienee työstää alue kerrallaan alhaalta ylös ja jättää viimeistely siihen kun on kokonaisuus hallussa ja simultaanikontrastit selvät.

Odotan tän näkemistä todellakin. Mun lemppari jätti joita haluaisin useammankin hyllyyn.

Pääsiäinen meni muissa merkeissä ja sen jäläkeen tuntu kyllä haastavalta muistaa mihin suunnitelmat jäi. Sain eilen kuitenkin vähän sudittua eteenpäin ja usko valmistumiseen on taas hyvä. Blendit on kokonaisuudessaan vaikeita puhelimen kameralle, mutta tuosta lannevaatteesta se ei vaan suostu tallentamaan mittään sävyjä. Huomasin kans vasta nyt että tuoltahan puuttuu kamaa vyöltä! Pahuksen pahus. Ei oo oikeen metallisia bitzejä enkä haluais tohon sotkea muoviakaan. No, ehkä mää pärjään ainakin toistaseksi kevyemmälläkin versiolla. :)

Hieno klassikko saamassa ylleen arvoisensa kuosin.

Mitä bitsejä vyöllä pitäisi olla? Voin penkoa metallibitsiboksiani. Jossain vaiheessa siellä oli jonkun edikan jättikamaa.

-ile

niblebitzer kirjoitti: To 29.03.2018 10:09 Odotan tän näkemistä todellakin. Mun lemppari jätti joita haluaisin useammankin hyllyyn.

Juurikin näin. Jo pelkästään väriteeman valinta tuntuu hirveältä kun tekisi mieli kokeilla kaikenlaista. Eikä tätä ihan heti kehtaa maalinpoistoon laittaa pelkän uuden suunnittelun vuoksi. :D

ile kirjoitti:Mitä bitsejä vyöllä pitäisi olla? Voin penkoa metallibitsiboksiani. Jossain vaiheessa siellä oli jonkun edikan jättikamaa.

Heh, vanhojen varastointi ei aina petä. :) Muistoni tietävät sanoa että tuolla on alkuperäisenä sellainen puinen tynnyri ja jonkinlainen veitsi vyöllään. Veitsen ulkonäköä en muista, mutta eipä tuota kokoluokkaa juuri muut käytä. :o)

Jättiläinen viimeistelyä vaille valmis. Meni kyllä vipeltäen nää loppuvaiheet, vähän turhankin vipeltäen. Alakaa silimä puutua ja unohtuu vaihtaa sivellin pienempään. :D basekin tuli tehtyä asiaankuuluvasti minimivalossa. Nyt maalaan kyllä väliin vähän gobboja ja örkkejä ja annan ton istua jäähyllä viikon. Sitten voi ehkä jo nähdä mitä kannattaa hioa ja mitä korjailla. Oikeista kamerakuvista ois kans hyötyä.

Oon pitkään yrittäny keksiä tälle jonkun tarinamuotosen intron, mutta enpä vaan oo jaksanu enkä ehtiny. :) Laitanpahan nyt tänne vaan tämmösenä kun se on niin kiva ja blogi saa jottain happea. Sovitaan vaikka että se on vielä vähän kesken ilman pikkuosiaan. ;) Mukkaan päässyt kans vähän muuta armeijakirjoa. 1250 pistettä lähenee.