Sotavasara.net

Aloin miettimään, että jo pitempään oma trendini on ollut karsia suurin piirtein kaikki mahdollinen ylimääräinen kiva pois yksiköiltä, jotta niistä tulisi mahdollisimman halpoja. Isosta chosen chaos warrior yksiköstä tippuu chosenius pois, määrä ensin 20, sitten 16 ja sitten vielä 12, yksikön hilparit jää pois eli hand weapon+shieldillä mennään, yksikön taikalippu lähtee, ja champion ja kenties lopuksi muusikkokin karsiutuu pois. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ihan KAIKKI lähtee pois, ainoastaan höttö. Mutta esim kilpien karsiminen niin että toisella kädellä vain vilkutellaan on virhe (jos on esim great weaponit niin on ymmärrettävämpi ratkaisu). Tuloksena on yksikkö joka on juuri ja juuri riittävän hyvä tekemään tehtävänsä.

Sama koskee sankareita, niilläkin on yleensä vain perus kamat (great weapon, heavy armour, ja shield ne yleisimmät) ja ehkä joitakin halpoja common magic itemeitä (sword of might, enchanted shield, dispel scroll). Muutamilla roduilla on sellaisia must-itemeitä mitkä toki otetaan (kuten book of arkhan tai hail of doom arrows), mutta vastustajat yleensä yllättyvät kuinka paperisia minun sankarit lopulta ovatkaan.

Kaikki tämä on siksi, että saisi lisää yksikköjä pöydälle. Yksikköjen ei tarvitse olla niin kovia, jos niillä pääsee kylkeen tai muuten herkkupaikalle. Ja kun on paljon yksiköitä, ei niin haittaa vaikka jokin niistä tuhoutuukin, mutta jos tuollainen iso chosen lautta tuhoutuu menee siinä neljännes armeijasta mukana. Kun yksiköt ovat juuri ja juuri riittävän hyviä tekemään tehtävänsä, niin silloin ne kuitenkin tosiaan tekevät tehtävänsä, eli kaikki ylimääräinen resurssi mitä taisteluun olisi laittanut olisi ollut overkilliä eli hukattua resurssia jonka olisi voinut käyttää paremmin jossain muualla.


Mitä mieltä tästä armeijanrakennus filosofiasta? Olenko oikeilla jäljillä, vai onko munakoreilla ja muilla nyyppämoukareilla paikkansa pelissä?

Puhun tässä nyt lähinnä kutosedikan fabasta, mutta miksei sama voisi päteä myös muihin edikoihin, tai jopa muihin figupeleihin?

MSU tai kenties esim. kaaoksella hinnan puolesta MMU, on ollut validi taktiikka jo pitkään, vaikka Kuolontähdillekin on sijansa.
Riippuu tietty alueen metasta ja omista tavoitteista.

Yksiköidenhän olisi hyvä vähintäänkin pystyttävä olla antamatta vastustajalle niihin sijoitettuja pisteitä. Mikäli ne on pakko antaa jossain kohtaa peliä, toivottavasti ne ovat vähintään saman verran myös ottaneetkin pois pöydältä ennen sitä. Tehdäänkö tämä vaihtokauppa millä pistesaldolla, on toissijaista. Tärkeintähän on, että jokainen tekee työtä kentällä eikä vain mystisesti katoa puff jollain satunnaisella vuorolla.

Joillain armeijoilla MSU toimii. Joillain puolestaan ei. Lähestulkoon kaikilla armeijoilla toimii, että sankarit varustetaan hyvin minimaalisesti. Challengen ottaa vastaan aina champion, joten tappovoimaan panostaminen 6p maksavaa gw:tä enempää on tyhmää. Mikäli sankarini kuolee, se 99% ajasta tapahtuu overrunin yhteydessä, jossa ei wardit yms auta.

Useimmiten kuitenkin omat pelini ovat päättyneet massacrevoittoihin tai -häviöihin. Se johtuu yksinomaan siitä, että tuhottuani yksikön, saan kerralla vähintään 1200p haltuuni ja vastapuolella ei ole enää käytännössä laisinkaan lyöntivoimaa jäljellä omassa armeijassaan. Esimerkki on liioiteltu, mutta väite death star > MSU esiintymisen yleisyydestä paikkaansa pitävä. Ainakin omassa pelihistoriassani.

Yksiköiden maksimointi toimii 6. editionissa erittäin hyvin, koska kylki/selkä charget ovat todella murhaavia. Tämä ei kuitenkaan ole universaalisti ulotettavissa muihin editioneihin/peleihin. Esimerkiksi 8. editionissa valtavat munakorit toimivat oikein hyvin, koska niistä oli erittäin haastavaa saada pisteitä pois.

Aikoinaan 6. editionin turnauksissa näkyi paljon lähes alastomia yksiköitä minimikoossa ja (lähes) minimivarustuksella. Hyvin usein command groupista otettiin ainoastaan musikantti. Yksi selkeä 6. editionin ongelma on, että monet normaalit jalkaväkiyksiköt ovat hyvin kankeita ja tehottomia hintaansa nähden ratsuväkeen, skirmishereihin ja lentäjiin verrattuna. Yksi keino loiventaa tätä kuilua on pitää yksiköt mahdollisimman halpoina. Eivätpä ainakaan luovuta viholliselle kertalinttuulla hirveää pistesaalista, kun light cavalry pamahtaa kylkeen. Usealla pienemmällä yksiköllä on myös huomattavasti helpompi pelata charge reactionina fleeta, joka on hyvin usein erittäin toimiva (joskaan ei eeppinen) ratkaisu.

Eikös tämä minimifilosofia teorisoitu jo kutosedikassa aika valmiiksi? Siis 15-20 v sitten.

Varsinkin armeijat, joilla ei oikein ole eliittiä, hyötyvät pisteiden jakamisesta mahdollisimman moneen halpaan yksikköön (ei välttämättä pieneen yksikköön).

Sitten yksiköiden välillä on selkeä jako chaffiin (redirect), hammeriin, anviliin ja supportiin. Koska jotta saa niitä tuhoisia sivustaiskuja, täytyy vihulainen joko kääntää epäedulliseen asemaan tai pysäyttää paikoilleen grindiin. Ja sitten täytyy olla se nopealiikkeinen iskuri.

Anvilien ei tarvitse tuhota paljon, vain kestää kauan. Hammerin ei tarvitse kestää kauan, vain hetkauttaa tarpeeksi. Redirectorit ovat mahdollisimman pieniä ja halpoja.

Ampumissupportilla ja magialla pyritään muokkaamaan vastustajan joukkoja sellaisiksi, että omat niistä selviävät. Tai parhaassa tapauksessa pelästyttämään pakoon tai tuhoamaan vastustajan pienempiä yksiköitä ja supporttia.

Depossa ja kuudessa vuorossa pitäisi osata pelata niin, että tämä kaikki saadaan yksikköjen sijoittelun ja liikkeen puolesta toimimaan. Minä en osaa sitä peliä, en ole koskaan oppinut. Mutta kyllä tämän pelin pelitaito mitataan siinä liikkeessä. Ja se on mainiota, eli listoilla ei suoraan jyrätä (paitsi harkitulla listalla harkitsematonta vastaan).

-ile