Sotavasara.net

Niin mitä teet? Muututko kaaos spawniksi ja tapat kaikki lähellä olevat vai syytät häviöstä lordias (jota oot maalannut kuus tuntia) ja heitätä sen päin seinää. Vai "Oli se ihan hyvä peli......" ja sitten meet kulmantaa itkeeen. Mun kohalla toimii parhaiten: "Ota Raudanrikkojia, ne ei kuole melki millään....." Ja sitten tulee jotain coree ja tappaa yheksän niistä. Ja samassa Raudanrikkoja huomasi seinän lähestyvän nopeasti.
Eli mitä sun päässä tapahtuu kun häviit? Tai olemuksessasi?

Nooh, kun loppu lähenee ja kun loppu tulee, niin pysyn yhä hilpeänä... Voittoja kuitenkin on vähemmän kuin häviöitä tällä hetkellä, niin kokemusta on... jeeps, eli en ota noita häviöitä niin vakavasti, että tunnelmamuuttuis... korkeintaan alan selittään vastustajalle sen taktisia virheitä, jotta todistan itselleni ettei mua murskattu puhtaalla taidolla...

Eipä paljon mitään (Enää ). Pelin lopussa mietin mikä meni vikaan ja korjaan sen virheen seuraavaa peliä varten.

Väitän että nopat ovat painotettuja, kiroan kaaosjumalia, ja sitten rauhoitun ja kättelen vastustajaani sanoen: "Hyvä peli, mutta kyllä mä olisin voittanut ellei sulla olis käynyt tollanen pulla".

kyllähän minä........................

enpä ole usein hävinnyt mutta tällöin on vastustajalla ollut uskomaton tuuri.maasto suosi vastustajaa. hänellä oli painotettuja noppia. hän deployasi epärehellisesti.hän oli koko pelin täysin epärehellinen.hän..........
sitten menen nurkantaakse itkemään

nojaa häviäminen on ihan mukavaa paitsi jos se johtuu jostain omasta TODELLISESTA virheestä.... kerran päästin chosenit chargaamaan woodelf lordin kimppuun niin ettei se voinut paeta

Kun häviän, mietin mikä meni vikaan. Joskus mietin ääneen. Tappiot opettavat yleensä enemmän kuin voitot, ja viime metreille tasaiset matsit tapaa olla hauskimpia.

Jos heitän noppaa abyssmaalisen huonosti, se on lähinnä hupaisaa, ei raivostuttavaa. Arpapeli on arpapeliä, joskus nopat pyörii hyvin ja joskus ei. Pitää vain hyväksyä että yleisin tulos nopalla on yksi alle tarvitun, ja että epätodennäköisin on todennäköisintä.

Jaa mitä teen kun häviän? Mietin missä ja minkä kanssa meni vikaan, ja yritän seuraavassa pelissä toimia toisella tavalla.

Aivan lapsellista mikään figujen seiniin heittely tai toisille ärjyminen. Itsestännehän se häviäminen kiinni oli, jos armeijat oli tasapuoliset jne. Mitä siis huutaa toisille.

yritän pysyä hilpeänä ja toistelen itselleni että pelihän tää vain on

Enpä ihmeitä. Tulee hävittyä niin usein ettei paljoo haittaa.

Niin en kuulu näihin pelaajiin mitkä voittavat 90% peleistä. Ihmetyttää vaan missä häviävät pelaajat ovat? Sotavasarassa ei ainakaan näitä tunnu olevan

Mietiskelen itsekseni, että mikä meni vikaan ja kun saan selville pyrin kor-
jamaan sen ensi kerralla. Sanon myös vastustajalleni yleensä että " Hyvä
peli vaikka hävisinkin ". Olen myös sitä mieltä että sellaiset pelit, jotka päättyvät melko tasaisesti ovat kivempia kuin jotkin hirmuiset 100-0 pe-
lit.

lasken rauhassa kymmeneen,ja kun se ei auttanut niin lasken rauhassa sataan,ja pyydän kaveriani kutsumaan poliisit...

Riippuu häviöstä, jos se on pieni häviö niin se ärsyttää vähän, mutta jos tietää häviävänsä paljon niin haluttaisi lopettaa peli heti.

itse asettelen rappion jälkeen armeijani eteeni paraati muodostelmaan ja alan keskustelemaan siitä mikä meni pieleen.kyselen yksittäisiltä sankareilta ja yksiköiltä että mitä sovittin ennen taistelua ja ilmoittelen mikä on rangaistus sössimisestä.sitte kuuntelen säälittävää piipitystä ukkeleilta kuinka MINÄ olen se ohjaava käsi ja kuinke he olisivat tehneet toisin.ottaen huomioon koko eron niin voitan suurimman osan näistä debaateista.jos vastustajani on vielä paikalla ja katselee toimiani kummaksuen niin kättelen tätä ja kiitän mukavasta turpasaunasta ja pahoittelen että hänen joukkojensa miekat,keihäät yms yms tulivat likaisiksi.sitten kotiin maalaamaan kelvollisempia joukkoja.

Hupi peleissä tällä tuskin on väliä häviääkö vai voittaako? Vai onko kaikki sotavasaralaiset niin verenhimoisia että pakko on voittaa, tuntuuhan se tietysti hienolta voittaa mutta tuskin sillä niin paljon väliä on voittaako vai häviääkö ei häviäminen ainakaan itseäni harmita.

Toinen juttu on sitten turnauksissa mutta ei se voitto ole tärkeää vaan hyvä peliseura.

H - ä - v - i - ö ? Mikä se sellainen on? Joku uusi ruokalaji tai nuorisovillitys ehkäpä?

Jep. Kun armeija kaatuu sen mukana seistään viimeiseen asti ja upotaan kuin kapteeni laivansa kanssa. Kaveria kiitetään hyvästä pelistä (vain jos siihen todella on aihetta), taputetaan selkään ja mennään ulos hermosauhuille (olettaen, että se kaveri polttaa).

Sen jälkeen on vallan mukava käydä analyyttinen keskustelu missä taistelun olisi voinut kääntää vielä ja mitä hyviä tai hunoja ratkaisuja tuli tehtyä puolin, jos toisin.

Voihan se tappion katkera kalkki olla vaikea niellä, mutta tähän peliin kuuluu, että toinen voittaa ja toinen häviää. Hyvä pelaaja siis tekee kaverin voitosta mahdollisimman makea mannaa ja odottaa omaa tilaisuuttaan.

Jaa häviö? Oon harmillisen tuttu kyseisen termin kanssa, kun en kerta ole yhtään peliä voittanut Pelin tunnelma vaihtelee mulla lupailuista palkita erityisen urhea yksikkö ylimääräisellä kierroksella ja kirota niitä kun ne seuraavalla kierroksella lähtee karkuun, ei osu vihuun tms. luvaten että ne saa pärjätä pari viikkoa pelkällä vedellä

Muutaman kerran on tullut todella pahasti turpaan (normaalisti tulee vaan ihan tavallisesti turpaan). Kerran pelasin yhtä tau armeijaa vastaan enkä saanut mitään tapettua. Peli loppui muistaakseni vuorolla kolme kun multa loppui joukot. Yhden toisen kerran mut ammuttiin parissa vuorossa pois ilman että taaskaan sain mitään aikaan.
Täytyy kyllä tunnustaa että tälläiset pelit ovat aika turhauttavia molemmille osapuolille. Pelissä olisi hyvä olla jännitystä ja epävarmuutta siitä, että kumpi pelin tulee voittamaan (tai ainakin siitä onko toisen voitto massacre vai minor).
Itse häviäminen ei pahemmin harmita. En koskaan taistele turnauksen tai liigan voitosta, joten häviö ei sinäänsä merkitse mitään ihmeempää.

Muutamat näistä vastauksista tuntuvat aika oudoilta. Pelin lopputulokseen johtavien asioiden spekuloiminen on kyllä ihan asiallista, mutta "voitit vaan koska sulla oli parempi tuuri" tyyppiset kommentit alkaa olla jo aika mauttomia.

Riio-Kola kirjoitti:Vai onko kaikki sotavasaralaiset niin verenhimoisia että pakko on voittaa

Eihän mikään pakko ole ikinä voittaa. Mutta verenhimo on ihan eri asia kuin voittaminen. Mä pyrin yleensä lähitappeluun (vaikka se ei siltä näytä). Ampuminen on tylsää (mutta tehokasta) kun taas lähiksessä on hohtoa.

Sit täytyy tunnustaa että on tullut vain yhden kerran laikittyä "lasta" tämä taas johtu siitä kun päivä oli ollut muutenkin pas.. ja sitten hävisin vielä helpon pelin. Sitä päivää ei pieni ihmis mieli pystynyt sulattaan ja iso ratas tilttas koko loppupäiväks.