Carl Gustav, Keisarikunnan kapteeni

[The Captain]

Carl Gustav on Keisarikunnan armeijani kapteeni ja tarinoiden päähenkilö. Hänen seikkailuistaan ensimmäinen on nyt ilmestynyt Tarinat ja novellit -osastolla: lukekaa Seuraava kerta.

Tässä vähän pidempi historia:

Herramme Sigmarin vuonna 2482 Altdorfin sotilasakatemiasta valmistui nuori kadetti Carl Gustav. Hän oli syntyisin sangen vaikutusvaltaisesta perheestä, mutta hänen omapäisyytensä oli useita kertoja vähällä johtaa hänen erottamiseensa akatemiasta. Carl Gustav kuitenkin valmistui lopulta vuosikurssinsa parhain arvosanoin, ja hänen ampumataitoaan ylistettiin yhdeksi keisarikunnan parhaista. Hän myös oli täysin kotonaan metsien kätköissä, ja hänet nimitettiin metsämiesosaston luutnantiksi seuraavana vuonna.

Nuori luutnantti sai pian ensimmäisen tehtävänsä; vihamielinen hiisiheimo oli ylittänyt vuoret ja alkanut ryöstellä Keisarikunnan maita ja mantuja. Keisarikunnan armeijat olivat pääosin sidottuja muualle, joten Carl Gustav sai mukaansa vain kolmisenkymmentä miestä, kun hiisiä oli sadoittain. Gustav ymmärsi, että hiisien kohtaaminen avoimella taistelukentällä olisi tuhoisaa Keisarikunnan pitkäjousista huolimatta. Niinpä hän ja muutama valikoitu mies hiipivät yön pimeydessä hiisien sotapäällikön telttaan nujertaen ääneti muutaman vartiohiiden mennessään ja surmasivat tämän vuoteeseensa. Johtajatta hiidet joutuivat sekasorron valtaan, ja mahdolliset päällikköehdokkaat tappoivat toisensa kamppaillessaan vallasta.

Carl Gustav miehineen niitti pian lisää mainetta ja lukuisia vihollisia eri puolilla Keisarikuntaa. Heidän salamyhkäisyytensä aiheutti kauhua vihollisissa, jotka joutuivat toistuvasti näkymättömien väijyjien nuolten uhreiksi. Vuosien ajan metsäsissit taistelivat Keisarin ja isänmaan puolesta, kunnes eräänä päivänä Carl Gustavin elämä koki uuden käänteen.

Hän oli miehineen palaamassa suorittamasta tehtävää, kun soturijoukko kohtasi karmivan näyn: erään aatelisen vankkurit olivat joutuneet rosvojoukon väijytykseen, ja vaunujen viimeiset vartijat kaatuivat juuri, kun Gustav miehineen saapui paikalle. Gustav käski välittömästi avata tulen, ja kaikki rosvot kuolivat hetkessä kyynäränmittaiset nuolet vartalossaan. Vaunun matkustajista oli elossa vain kaksi ihmistä, kymmenvuotias tyttö ja nuori mies, ja mieskin teki jo kuolemaa. Kuoleva mies kertoi Gustaville olevansa Middenlandin paronin Nikodemus von Sternenbrennerin poika, ja tyttö oli hänen sisarensa. Hän rukoili viimeisillä voimillaan Carl Gustavia saattamaan tytön turvallisesti isänsä luo ja lupasi tälle palkaksi aarrekartan, joka hänellä oli mukanaan. Sitten hän kuoli. Vaikka mikään ei olisi estänyt Carl Gustavia vain ottamasta aarrekarttaa, hän oli kunniallinen mies, ja niinpä Keisarin metsäsissit saattoivat nuoren Silvia-tytön isänsä luo. Vanha paroni, joka oli Keisarillisen velhokunnan jäsen, oli murtunut kuullessaan poikansa kuolemasta, mutta sanoi, että tekisi Gustavin puolesta mitä tahansa tämän niin pyytäessä. Gustav kiitti, mutta sanoi saaneensa jo palkkion.

Gustav ja tusinan verran hänen rohkeimpia miehiään erosivat vakinaisesta palveluksesta lähteäkseen etsimään kartan aarretta. Muita ei saanut edes valtavan aarteen houkutus lähtemään kirottuun Mordheimin kaupunkiin, jossa aarre sijaitsi. Vaikka kaupunki olikin tuhoutunut jo lähes viisi vuosisataa sitten valtavan komeetan iskeytyessä kaupunkiin, sen kirous ei ollut laantunut. Sigmarin vihan uskottiin tuhonneen syntisen kaupungin.

Aarretta ei ollut helppo löytää. Vaikka suurin osa kaupungista olikin puhdistettu kuluneiden viiden vuosisadan aikana, Kaaoksen mädättävä vaikutus turmeli yhä sen maaperää ja asukkaita, jotka rikkauksien houkutus oli tuonut kaupunkiin ja Kaaoksen käsi vääristänyt palvelijakseen. Lisäksi hurjat skaven-laumat ja epäkuolleiden hirviöiden joukkiot väijyivät yhä kaupungin raunioihin uskaltautuvia seikkailijoita. Carl Gustav sai pian hirmuisen maineen rottamiesten keskuudessa surmattuaan käsikähmässä suunnattoman suuren mustan skavenin, jonka pääkallosta ja päänahasta hän teki itselleen kypärän ja nahasta viitan. Sen jälkeen skavenit eivät enää uskaltaneet vainota häntä, mutta muut viholliset olivat sitäkin ahkerampia. Epäonnistuminen seurasi epäonnistumista, ja aarteen löytämisestä tuli Carl Gustaville pakkomielle; hän ei luovuttaisi ennen kuin olisi saanut aarteen käsiinsä. Useita Carl Gustavin miehistä kuoli, ja Gustav itse haavoittui useita kertoja, mutta lähes kymmenen vuoden etsinnän jälkeen miesjoukko saapui lähelle Mordheimin keskustaa, jonne komeetta oli iskeytynyt.

Kaaoksen vaikutus kraatterin reunalla oli niin voimakasta, että Carl Gustav käski miestensä jäädä loitommas – muiden ei tarvitsisi vaarantaa henkensä lisäksi sieluaan. Varoen hän lähestyi kraatteria…
… ja hänen miehensä eivät nähneet häntä sen koommin. Odoteltuaan tuntikausia he päättelivät, että heidän kapteeninsa oli mennyttä, ja lähtivät pois. Miehet palasivat Altdorfiin vieden mukanaan suru-uutisen kapteeni Carl Gustavin kuolemasta.

Carl Gustav puolestaan oli yhä Mordheimissa. Hän ei ollut kuollut, mutta oli löytänyt kraatterin – ja sen pohjalta Kaaoksen demonin, joka oli syösty alas taivaista ja joka oli tuhonnut kaupungin maahan iskeytyessään. Epäpyhän Kaaoksen olion kohtaaminen sai Carl Gustavin menettämään järkensä ja vaeltelemaan mieltä vailla rauniokaupungin sokkeloissa, kunnes hänet löydettiin.

Hänen pelastajansa kuuluivat salaperäiseen Sigmarin sisarkuntaan, joka yhä piti päämajaansa Mordheimin raunioissa. kun komeetta tuhosi kaupungin, vain Sigmarin sisarten luostarilinnake säilyi vahingoittumatta – mitä sen asukkaat pitivät osoituksena siitä, että Sigmar oli heidän kanssaan, mutta heidän vastustajansa (ja varsinkin Sigmarin papisto, jonka mielestä naiset eivät olleet sopivia Sigmarin vihityiksi) väittivät heidän olevan liitossa paholaisten kanssa ja näiden paholaisten suojelleen heitä Sigmarin oikeutetulta vihalta. Viiden vuoden ajan sisaret hoivasivat mielipuolta kapteenia, ja hitaasti tämä toipui. Tervehdyttyään lopulta hän lupasi kertoa totuuden Sigmarin teogonistalle – että syntisen kaupungin tuhosi Kaaos eikä suinkaan Sigmar ja että Sigmar pyhyydessään oli suojellut ainoita todellisia palvelijoitaan. Sisaret varoittivat, että Carl Gustav asetti itsensä alttiiksi syytöksille kerettiläisyydestä, mutta mies vastasi tekevänsä sen, mikä on oikein. Aarretta hän ei koskaan löytänyt.

Carl Gustav sai odotetun reaktion Sigmarin papistolta – hänet julistettiin heti kirkonkiroukseen, ja jos hän koskaan enää levittäisi moista harhaoppia, hänet poltettaisiin roviolla kerettiläisenä ja Kaaoksen kätyrinä. Keisarikunnan armeija ei ottaisi palvelukseensa miestä, joka oli Sigmarin kirkonkirouksessa, mutta Carl Gustavin entiset miehet palasivat lähes jokainen hänen palvelukseensa ja vannoivat hänelle uskollisuuttaan. Liikuttunut Carl Gustav tiesi, että heidän ainoa toivonsa oli ryhtyä palkkasotureiksi pohjoiseen, jossa Sigmarin kirkolla oli vähemmän vaikutusvaltaa. Sitten hän muisti paroni Nikodemus von Sternenbrennerin.

Vanha velho otti mielellään Carl Gustavin palvelukseensa ja nimitti tämän läänityksensä šeriffiksi ja alaisuudessaan olevien joukkojen komentajaksi. Hän suostutteli Carl Gustavin vannomaan uskollisuutta Middenlandin kreiville Boris Todbringerille, joka oli paronin valtias. Kreivi tunsi Carl Gustavin maineen sotilaana ja Sigmarin epäsuosioon joutuneena miehenä, ja koska hän itse palveli Ulrikia, uskonnolliset seikat eivät haitanneet häntä. Tästä Carl Gustav sai kilpeensä tunnuskirjaimet C.G.E.M. eli Carl Gustav, Electoratum Middenland. Ottamalla Gustavin vasallikseen kreivi teki itselleen myös haittaa, koska kaikki Sigmarille uskolliset ritarikunnat ilmoittivat välittömästi, että heidän apunsa kreiville loppuisi pysyvästi. Kreivi viis veisasi tästä uhkauksesta, sillä hänen omat uskonveljensä, Valkoisen suden ritarit, pysyisivät hänen rinnallaan.

Carl Gustav ei kuitenkaan ottanut ritareiden puutetta kevyesti: Valkoiset sudetkaan eivät voineet olla aina tavoitettavissa, joten hän päätti organisoida oman eliittiyksikkönsä omaan ja paronin alaisuuteen. Omista miehistään hän teki upseereita, ja paronin parhaat taistelijat hän valitsi erikoisjoukkonsa sotureiksi. Gustaviaanit saivat näin alkunsa.

Gustaviaanit jakautuivat kahteen alaosastoon: tarkka-ampujiin ja lähitaistelijoihin. Tarkka-ampujat hän koulutti itse ja nimitti sitten paronin musketöörien ja jousimiesten päälliköiksi, kun taas lähitaistelijat hän antoi varustaa Keisarikunnan hienoimmilla täyslevyhaarniskoilla ja suurilla kahden käden miekoilla. Lisäksi hän valitsi viisi luotettavinta soturiaan ”sisäpiiriksi”, joka toimi raskaana ratsuväkiosastona. Pienen kokonsa vuoksi ratsastajat eivät olleet yksinään tehokkaita suuria vihollisjoukkoja vastaan, mutta tukivat täydellisesti muita yksiköitä. Gustaviaanit kiintyivät hyvin voimakkaasti karismaattiseen johtajaansa, ja heidän urheutensa taistelussa on vailla vertaa. Hän myös kokosi pienen joukon metsämiehiä henkilökohtaiseksi vartiostokseen, ja nämä miehet olivat hyvin arvossapidettyjä.

Myös Carl Gustavin yksityiselämän puolella tapahtui: hän kohtasi jälleen Silvia-neidon, josta oli nyt varttunut viehättävä nuori nainen ja isänsä kouluttamana sangen pätevä velho. Vaikka kapteeni oli kaksi vuosikymmentä naista vanhempi, ikäero ei estänyt heitä rakastumasta, ja vanha paroni antoi heille pian siunauksensa tyytyväisenä siitä, että hänen perintönsä säilyisi. Upporikas paroni antoikin vävynsä käyttää mielin määrin hänen varojaan armeijan ylläpitoon ja koulutukseen.

Carl Gustav piti yhteyttä Insinöörien kiltaan, jolle uskonto ei merkinnyt mitään. Tykit ja muut ruutiaseet olivat kalliita, mutta Carl Gustav tiesi niiden arvon taistelussa eikä epäröinyt hankintoja tehdessään. Hän onnistui jopa hankkimaan yhden vanhentuneena käytöstä poistetun höyrytankin, joka muokattiin uuteen uskoon ja nimitettiin Gustaviaani-luokan höyrytankiksi.

Carl Gustav oli kerran metsästysretkellä pienen seurueen kanssa, kun hän miehineen päätyi taistelukentän laidalle. Joukko suurhaltioita oli noussut maihin Middenlandin rannikolla ja joutunut mustien serkkujensa väijytykseen. Vaikka suurhaltiat puolustautuivat urhoollisesti, taistelun lopputulos näytti selvältä. Epäröimättä Carl Gustav käski miestensä avata tulen metsän suojasta mustia haltioita kohti. Pimeyden palvelijat joutuivat yllättäen kahden tulen väliin, ja koska he eivät nähneet, paljonko uusia hyökkääjiä oli, he päättivät perääntyä.

Haltioiden johtaja, arkkimaagi Telpelotë, kiitti ihmisiä heidän korvaamattomasta avustaan ja hämmästeli kovin, että tusina ihmistä oli voinut saada aikaan sellaisen nuolituiskun. Telpelotë oli Caledorin prinssi Tengwën alaisuudessa suorittamassa tehtävää, ja hän lupasi prinssinsä nimissä palkita Carl Gustavin. Kun kapteeni kertoi vain noudattavansa herransa kreivin tahtoa, haltioiden prinssi lähetti kreiville lahjaksi nuoren aarnikotkanaaraan uskolliseksi ratsuksi, ja kapteeni sai lumotun Lohikäärmejousen, joka oli sopiva lahja miehelle, joka ”ampui melkein kuin haltia”. Middenlandin kreivin ja Caledorin prinssin välille syntyi hedelmällinen liitto, joka hyödytti molempia osapuolia.

Tässä tilanteessa Carl Gustav on nyt.

Carl Gustavin armeijan tunnusvärit ovat sininen, valkoinen ja punainen – Middenlandin sinivalkoinen yhdistettynä Altdorfin, Carl Gustavin kotikaupungin, sini-punaiseen. Gustaviaanit noudattavat tätä väriyhdistelmää, mutta pitävät sen yllä mustaa levyhaarniskaa. Metsämiehet pukeutuvat vihreisiin ja ruskeisiin, koska kirkkaat värit näkyisivät metsissä liian selvästi.

[Sleep]

Wow! Vaikuttavaa erittäin selkeätä ja helppolukuista... sekä olet saanut suomen kielen tuntumaan järkevältä. Jatka tätä rataa!

[The Captain]

Wow! Vaikuttavaa erittäin selkeätä ja helppolukuista... sekä olet saanut suomen kielen tuntumaan järkevältä. Jatka tätä rataa!

Suomen kieli on tätä nykyä muodostumassa ammatikseni, niin että sen sietääkin tuntua järkevältä... Kiitoksia kehuista.

[laamaelain]

umm... aiotko äidinkielen opettajaksi tai jotain? vai miksi suomi on lähestulkoon jo ammattisi?

[Kelpo]

Hieno tarina kyllä. Alkupäässä joissain kohtaa pikkuriikkisen kliseinen mutta muuten kyllä loistava.

[The Captain]

umm... aiotko äidinkielen opettajaksi tai jotain? vai miksi suomi on lähestulkoon jo ammattisi?

Kääntäjäksi. Kokeilin äidinkielen opettajan uraa yhtenä keväänä, ja se oli kuvottavaa.

Hieno tarina kyllä. Alkupäässä joissain kohtaa pikkuriikkisen kliseinen mutta muuten kyllä loistava.

Kliseiltä on vaikea välttyä, kun kaikki mahdolliset ideat on nykyisin käytetty moneen kertaan. Itse asiassa voit syyttää erästä Carl Gustavin oikeassa maailmassa elänyttä kaimaa, jonka elämäkerran alkupuolesta muodostui (sopivasti Warhammer-maailmaan muokattuna) myös minun Carl Gustavini elämäkerran alkupuoli.

[Ketku]

Erittäin selkeä tarinarakenne ja hyvin hallussa pitävä teksti.

[zakug_the_insane]

kyllä örkit tollaset pieksäis, kirjotan vaan zakugin puolesta...

[SanHosee]

Joo muuten ihan hyvä mutta eikö se ole hiukan pitkä? vaikka kyllä se on sen verran hyvää tekstiä, että sen jaksaa lukea.

[Aacheron]

"Pitkä"?? Ööh... joo. Lueppa mun Khornate-kertomus, niin tiedät "pitkä"n tarkoituksen. Vaikka, on niitä pidempiäkin...

[The Captain]

Joo muuten ihan hyvä mutta eikö se ole hiukan pitkä? vaikka kyllä se on sen verran hyvää tekstiä, että sen jaksaa lukea.

Pitkä? Et ole nähnytkään pitkää. Tätä kirjoittaessani yritin pitää tekstin lyhyenä, ja siksi en mennyt kovin yksityiskohtaisesti kuvailemaan mitään tapahtumia. Tästä saisi romaanin. (Itse asiassa novellikokoelman, yksi tarina on jo valmis - täytynee harkita sen postaamista tänne...)

[SanHosee]

okei , olin ehkä hiukan kärsimätön... mutta sitä se on kun takaraivossa raksuttaa minuuttimittari. pitää varmaan kiittää , koska sain tuosta idean että kirjoitetaankin novelli seuraavalla äikäntunnilla.

[Perzzza]

LOISTAWAA!!!

[Rokottaja]

Ahh...
Mainio tarina.
Näisstä ei koskaan puutu mitään, mitä toivoisi joissakin muissa tarinoissa olevan.

[Imz]

Taattua The Captain-laatua. Eli hyvää tarinaa varustettuna moitteettomalla kieliasulla.

Tekee mieli alkaa enemmän ja enemmän pelata sitä empireä...

[The Captain]

Kappas. Kiitos vaan, luulin jo, ettei kukaan enää lue sepustuksiani, kun tuo Delilan tarinan kolmososakaan ei tainnut yltää edes 200 lukijaan, ennen kuin valui sivun alareunaan...

[Skaven Lord]

aikas loistavaa textiä

[Imz]

aikas loistavaa textiä

Älä ikinä kirjoita noin kun Kapu on lähellä

[The Captain]

aikas loistavaa textiä

Älä ikinä kirjoita noin kun Kapu on lähellä

Onneksi Weekender ei valinnut minua moderaattoriksi; muuten en ehtisi tehdä mitään muuta kuin pakkomielteenomaisesti moderoida kielioppi- ja kirjoitusvirheitä pois muiden posteista...

[Ghe'dahlg]

Onneksi Weekender ei valinnut minua moderaattoriksi; muuten en ehtisi tehdä mitään muuta kuin pakkomielteenomaisesti moderoida kielioppi- ja kirjoitusvirheitä pois muiden posteista...

hEi exä vizizitxä niinxun joo... ...

Ei mutta j00 sanoisin, että aika hieno tarina... Hyvä kun rakas Keisarikuntamme saa ansaitsemaansa huomiota...
Sigmar sinua siunatkoon...