Karl Friesenburgin tarina:Ryöstöretki
Lähetetty: Ti 23.11.2004 19:38
"No niin pojat, oletteko nyt valmiit taistelemaan?" sekalaisen sotilasjoukon johtaja Karl Friesenburg karjaisi, samalla kun kuunteli pomonsa ystävällisiä neuvoja siitä, että Maaginen Miekka jonka hän saisi käyttöönsä tappelun ajaksi, olisi vain tehokas heikkoja tyyppejä vastaan. "No nyt pojat, ollaan valmiit, ja aletaanpas marssimaan!" sotilaiden johtaja huusi, ja johdatti pienen joukkonsa eteenpäin, joukon jossa oli myös muutamia heidän armaan johtajansa, Fredrick Darkbladen ritareista.
Aikansa kuluksi joukko alkoi laulamaan marsiessaan kohti vääjämätöntä tappelua.
Hoi laari, laari laa!
Taas tapellaan!
Hoi laari, laari laa!
Pärjätäänkö me taaskaan?
Karl pysäytti joukkonsa, ja osoitti kohti leiriä, jossa heidän vihollisensa oli. "Hyökkäämmekö me?" ali-päälikkö velho Dieter Brastenburg kysyi Karlilta. "No jos tota kohta hyökättäis. Muuten miksi meidän pitikään hyökätä noiden karvaisten pikku äijien kimppuun?" Karl kysyi apulaiseltaan, samalla kun joukot alkoivat järjestellä kaikkea mukavaa leiriintyneiden varalle. Kaivaen esiin jostain valtavan listan, velho alkoi luetella: "Syy numero yksi, pomo haluaa ne hengiltä, syy numero kaksi, niillä on varusteita joita tarvittaisiin, ja numero kolme, ne on niin jääräpäitä". Velhon lopetettua, Karl kohautti olkapäitään, ja otti miekkansa ja kilpensä esiin. ”Doh, jospa mentäs antaan niille pikku pätkille turpaan. Rynnäkköön!” Karl karjaisi, ja huomasi vasta nyt että hänen urhoolliset joukkonsa lähinnä ammuskelivat maata, ja ritarit jotka kahinoivat parinkymmenen kääpiön kanssa olivat ainoat jotka tekivät mitään hyödyllistä. Käskien nopeasti muutaman sotilaansa mukaansa Karl lähti kiertään kohti kääpiöiden leiriä, välttäen taistelun. Hiippaillen (tosin hyvin äänekkäästi Karlin kantaman panssarin takia) sotilaat lähenivät kääpiöiden leiriä. Yhtäkkiä kaksi sekopäätä kääpiötä hyppäsi esiin teltasta, ja hyökkäsivät kohti Karlia. ”Haa, minä annan teille kunnolla turpaan!” Karl karjaisi ja sotilaat yhtyivät huutoon. Kun neljä sotilasta ja Karl hyökkäsivät kohti kahta kääpiötä, joiden Karl vasta nyt huomasi olevan aseistautuneen valtavilla kahdenkäden kirveillä. Miekkamiehet osuivat helposti kiljuviin kääpiöihin, ja Karl ahdisteli nurkan takaa ilmestynyttä kolmatta, lyöden kerran, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen... viidennensadannenseitsemmännenkymmennen kerran, ja viimein kaataen kääpiön. Neljä miekkamiestä hurrasi, ja Karl potkaisi yhtä mahaan. ”Pää kiinni, tuolla on jossain se niiden pomo, kun annetaan sille selkään, niin loput luultavasti luovuttaa. Odotetaanpa tota yhtä ritaria, ja noita paria palkkista tänne.” Karl sanoi, ja kiinnitti huomionsa erään kiven takana kykkivään velhoon, joka vähän väliä hyppäsi kiven takaa ja kirkui loitsuja, jotka aina, siis aina, menivät pieleen. Kääpiöiden kestävyys magiaa vastaan esti puolet, loput eivät edes onnistuneet. Kiroillen Karl sytytti piipun, ja juuri kun oli pääsemässä lähtemään kun lähimmät joukot tulivat sinne, ritarien pälikkö tuli kertomaan että kääpiöt olivat jo häipyneet johtajansa kaaduttua. ”Te senkin @#%&½§! Ette hoksanneet varmaan että teidän tarkoitus oli pitää muut kääpiöt kiireisinä kun minä ja muut kävisimme kierosti iskemässä selkään?” Karl karjui ritarille, joka raahasi kääpiöiden riimuseppää, joka vielä kiroili ja huusi. ”Te senkin @$%#&! Me kääpiöt emme luovuta! Tämä kostetaan!” riimuseppä karjui, välittämättä peitsestä, joka oli lävistänyt hänen ruumiinsa. ”Turpa kiinni!” velho joka saapui paikalle sanoi, ja löi sauvallaan kääpiötä otsaan. Kääpiö pökertyi heti. Katsoen velhon sauvaa Karl päätti että vaihtaisi miekkansa joku päivä nuijaan. Ja niin ihmiset rosmosivat kääpiöiden karavaanin, samalla kun vihaiset kääpiönsilmät tuijottivat pimeydestä, vannoen päivää jolloin he tulisivat kostamaan...
Jatkoa seuraa riippuen palautteesta, ja innostuksesta kirjoitukseen.
Edit: Tämän olisi tarkoitus olla prologi tarinaani, jonka varsinaisen ykkösosan kirjoitan lähiaikoina
Aikansa kuluksi joukko alkoi laulamaan marsiessaan kohti vääjämätöntä tappelua.
Hoi laari, laari laa!
Taas tapellaan!
Hoi laari, laari laa!
Pärjätäänkö me taaskaan?
Karl pysäytti joukkonsa, ja osoitti kohti leiriä, jossa heidän vihollisensa oli. "Hyökkäämmekö me?" ali-päälikkö velho Dieter Brastenburg kysyi Karlilta. "No jos tota kohta hyökättäis. Muuten miksi meidän pitikään hyökätä noiden karvaisten pikku äijien kimppuun?" Karl kysyi apulaiseltaan, samalla kun joukot alkoivat järjestellä kaikkea mukavaa leiriintyneiden varalle. Kaivaen esiin jostain valtavan listan, velho alkoi luetella: "Syy numero yksi, pomo haluaa ne hengiltä, syy numero kaksi, niillä on varusteita joita tarvittaisiin, ja numero kolme, ne on niin jääräpäitä". Velhon lopetettua, Karl kohautti olkapäitään, ja otti miekkansa ja kilpensä esiin. ”Doh, jospa mentäs antaan niille pikku pätkille turpaan. Rynnäkköön!” Karl karjaisi, ja huomasi vasta nyt että hänen urhoolliset joukkonsa lähinnä ammuskelivat maata, ja ritarit jotka kahinoivat parinkymmenen kääpiön kanssa olivat ainoat jotka tekivät mitään hyödyllistä. Käskien nopeasti muutaman sotilaansa mukaansa Karl lähti kiertään kohti kääpiöiden leiriä, välttäen taistelun. Hiippaillen (tosin hyvin äänekkäästi Karlin kantaman panssarin takia) sotilaat lähenivät kääpiöiden leiriä. Yhtäkkiä kaksi sekopäätä kääpiötä hyppäsi esiin teltasta, ja hyökkäsivät kohti Karlia. ”Haa, minä annan teille kunnolla turpaan!” Karl karjaisi ja sotilaat yhtyivät huutoon. Kun neljä sotilasta ja Karl hyökkäsivät kohti kahta kääpiötä, joiden Karl vasta nyt huomasi olevan aseistautuneen valtavilla kahdenkäden kirveillä. Miekkamiehet osuivat helposti kiljuviin kääpiöihin, ja Karl ahdisteli nurkan takaa ilmestynyttä kolmatta, lyöden kerran, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen... viidennensadannenseitsemmännenkymmennen kerran, ja viimein kaataen kääpiön. Neljä miekkamiestä hurrasi, ja Karl potkaisi yhtä mahaan. ”Pää kiinni, tuolla on jossain se niiden pomo, kun annetaan sille selkään, niin loput luultavasti luovuttaa. Odotetaanpa tota yhtä ritaria, ja noita paria palkkista tänne.” Karl sanoi, ja kiinnitti huomionsa erään kiven takana kykkivään velhoon, joka vähän väliä hyppäsi kiven takaa ja kirkui loitsuja, jotka aina, siis aina, menivät pieleen. Kääpiöiden kestävyys magiaa vastaan esti puolet, loput eivät edes onnistuneet. Kiroillen Karl sytytti piipun, ja juuri kun oli pääsemässä lähtemään kun lähimmät joukot tulivat sinne, ritarien pälikkö tuli kertomaan että kääpiöt olivat jo häipyneet johtajansa kaaduttua. ”Te senkin @#%&½§! Ette hoksanneet varmaan että teidän tarkoitus oli pitää muut kääpiöt kiireisinä kun minä ja muut kävisimme kierosti iskemässä selkään?” Karl karjui ritarille, joka raahasi kääpiöiden riimuseppää, joka vielä kiroili ja huusi. ”Te senkin @$%#&! Me kääpiöt emme luovuta! Tämä kostetaan!” riimuseppä karjui, välittämättä peitsestä, joka oli lävistänyt hänen ruumiinsa. ”Turpa kiinni!” velho joka saapui paikalle sanoi, ja löi sauvallaan kääpiötä otsaan. Kääpiö pökertyi heti. Katsoen velhon sauvaa Karl päätti että vaihtaisi miekkansa joku päivä nuijaan. Ja niin ihmiset rosmosivat kääpiöiden karavaanin, samalla kun vihaiset kääpiönsilmät tuijottivat pimeydestä, vannoen päivää jolloin he tulisivat kostamaan...
Jatkoa seuraa riippuen palautteesta, ja innostuksesta kirjoitukseen.
Edit: Tämän olisi tarkoitus olla prologi tarinaani, jonka varsinaisen ykkösosan kirjoitan lähiaikoina
Jatkapa vaan
- eli hyvä.