Kuinka analyyttisesti pelaat?

[zaruman89]

Eli siis. Rupesi vain kiinostamaan se kuinka analyyttisesti ihmiset harrastavat figuilla pelaamistansa.

Oletko siis sellainen että pelin jälkeen toteat vain että: "olis voinu mennä paremminki..." / "nyt meni hyvin!"

Analysoitko vastustajan taktiikkaa/pokerinaamaa pelin aikana?

Pelaatko psyykkaavaa peliä?

List goes on...

Kertokaa ihmiset! Kuinka analyyttisesti ja millaisia asioita konkreettisesti teette pelin aikana?

[Hukka]

Vinetän siinä kentän laidalla kaikille paikalla olijoille. Ts. enpä kauheasti pelaile.

Mutta joo. Silloin kun pelaan, pelaan tosissani ja pyrin miettimään prioriteetteja sekä taktiikkaa, mutta kun peli on ohi, se on ohi. Ens kerralla paremmin.

-Hukka

[camoflame]

Hävityn pelin jälkeen mietin mikä meni pieleen ja kokeilen toisenlaista armeijaa jos tuntui että häviäminen johtui yksikkö valinnasta. Pelin aikana koetan pitää pokerinaamaa ja olla jopa katselematta tiettyyn paikkaan kentällä ettei vaan vastustaja huomaa että mietin jotain tiettyä asiaa.

Nykyään olen ruvennut jopa miettimään vastustajan taktiikkaa jo hänen laittaessaan ensimmäisen yksikön pelipöydälle, yksiköitten oma sijoittelu kun on tärkeää pelissä.

Vastustajan kasvoista ei paljoakaan tietoa välttämättä saa. Kerrankin pelaaja oli vakuuttunut että hänen 400+ komentoryhmänsä oli lähes voittamaton ja sen huomasi käytöksestä. Tuhosin sen ryhmän 200pts 'ard boyz ryhmällä juurikaan kärsimättä tappioita.

Vastustajan psyykkaaminen siinä mielessä että hän ei pärjäisi ryhmällä X vastaan ryhmääni Y toimii vain jos pelaaja on kokematon armeijaani tai koko peliä kohtaan.

Ihmettelen kyllä mitenkä jotkut lähtevät turnaukseen, maksavat 12€ sisäänpääsyn ja eivät ole edes suunnitelleet armeijaa jolla tulevat turnaukseen. Ajan ja rahan haaskausta.

[Ihmiskilpi]

Ihmettelen kyllä mitenkä jotkut lähtevät turnaukseen, maksavat 12€ sisäänpääsyn ja eivät ole edes suunnitelleet armeijaa jolla tulevat turnaukseen. Ajan ja rahan haaskausta.

Kenties pelatakseen uusia ihmisiä vastaan, kun eivät kotikylänsä kolmen hengen peliporukassa saa oikein vaihtelua. Eivät kaikki lähde turnauksiin pelkkä voitto mielessä, katsos.

[The Captain]

Hei, kerrankin oikeasti kiinnostava keskustelunaihe.

Eli siis. Rupesi vain kiinostamaan se kuinka analyyttisesti ihmiset harrastavat figuilla pelaamistansa.

Oletko siis sellainen että pelin jälkeen toteat vain että: "olis voinu mennä paremminki..." / "nyt meni hyvin!"

Kyllä sitä usein tulee mietittyä pelin jälkeen, mikä meni pieleen. Tappioistahan sitä oppii. Esim. edellinen PKP:n turnaukseni, jossa jäin viimeiseksi, oli hyvin opettavainen kokemus - en ole ikinä pelannut Empirelläni niin huonosti. Mietin kovasti turneen jälkeen omia heikkouksiani, taktiikoitani ja sitä, kuinka en pitänyt kiinni suunnitelmistani ja tavoitteistani, ja korjasin peliäni näiltä osin Ropeconissa. Huonoa noppatuuria en voinut sielläkään välttää, mutta en sentään hävinnyt omaa tyhmyyttäni.

Vaikka jotkut sanovatkin, että turha miettiä noita "olisi pitänyt..." -juttuja, niin on muistettava, että vaikka tämä peli olikin jo ohi, seuraava peli on edessä, ja siinä sitten "pitäisi".

Analysoitko vastustajan taktiikkaa/pokerinaamaa pelin aikana?

Lähinnä sitä "mitä helv... tuo tekee?", kun vastustaja tekee jotain kummaa. Melko usein kyllä kuulee tuota "kokeillaan nyt tota", eli ei hirveän moni edes mieti seuraavaa vuoroa pitemmälle, mitä tekee.

Pelaatko psyykkaavaa peliä?

Aina silloin tällöin. Etenkin jos teen omituisia siirtoja, yritän näyttää itsevarmalta ja virnuilen, ikään kuin olisin tehnyt jotain tosi ovelaa. Tosin teen samoin silloinkin kun teen jotain tosi ovelaa, joten tästä ei voi juuri mitään päätellä. Ja tietenkin muistan aina muistuttaa vastustajiani omien joukkojeni pätevyydestä, mikä usein saa vastapuolen tekemään jotain tyhmää.

C: "Älä chargaa niillä plaguebearereilläsi, mun BA scoutit vetää niitä turpaan niin että lätisee."

V: "Höpö höpö, kyllähän plaguebearerit ne hoitaa."

*Muutamaa plaguebeareria myöhemmin*

V: "Ei noi scoutit voi olla noin kovia!"

C: "Minähän varoitin, Mitäs et uskonut."

*Seuraavassa pelissä*

V: "Ei taas noi hullut scoutit!"

[Lok'har]

älkää nyt vaan muuttako hyvin alkanutta keskustelua väittelyksi

Itse tulee hävityn pelin jälkeen mietittyä sitä kriittistä pistettä, IMO vähän samanlainen kun shakissa, josta peli lähti menemään päin mäntyä ja luonnollisesti miksi se päätyi lopulta sellutehtaalle. Oliko se aukko armeijassani, en ollut valmistautunut johonkin, kenties jokin vihollisen kikka josta en ennen tiennyt vai oliko vastustajani tällä kertaa yksinkertaisesti niin älykäs(tai onnekas) etten voinut asialle mitään.

Mitä pelin jälkeiseen vitutukseen tulee niin enemmän on yleensä vituttanut kun on voittanut ja kaverilla on ollut semmoinen ei-oo-kivaa ilme naamallaan eli se tehnyt jonkun tyhmän mokan ja minä mennyt sitä käyttämään hyväksi eli voitolla ei ole ollut mitään tekemistä taidon kanssa, kaveri vaan on unohtanut jotain tärkeää.

[Day]

Loanheitto sikseen, siivosin asiattomat viestit ketjusta. Jos haluatte tapella tai inttää, tehkää se IRL, älkää sotavasaran keskusteluissa.

[Silveri]

Vaikka harvoin pelejä voitankaan, niin kyllä vastustajan mielialan seuraaminen vaikuttaa "pelin onnistumisen" tunnelmaan. Toisin sanottuna mikäli vastustaja voittaa asiallisesti hyvällä taktikoinnilla combojuustopartalistan ja/tai hyvän noppatuurin sijaan, niin pidän peliä onnistuneena ja voin väittää saaneeni siitä jotain irti. Mikäli taas itse heitän noppia infernaalisen hyvin, niin ei se oma voittokaan tunnu erityisen hyvältä.

Vielä hammeriaikoihini en erityisesti panostanut oman taktiikkani miettimiseen (tai en lähinnä sitä hallinnut), mutta Confrontationissa sitä on tullut harrastettua huomattavan paljon enemmän ja oman armeijan vahvuuksien ja heikkouksien tunteminen alkaa jo sujua. Kyllä sitä tulee analysoitua eri hahmojen toimivuutta ja käyttötarkoitusta pelin jälkeen, mikäli eivät täyttäneet tehtäväänsä tai täyttivät sen erityisen hyvin.

Kikkailen paljon myös hyvin erityyppisillä armeijoilla, sillä kun oma armeija antaa mahdollisuudet tehdä mm. magiapainotteisen, ampumispainotteisen, lähitaistelupainotteisen tai swarmipainotteisen (400 AP 20 figun dirz-swarmi on muuten ihan hirvittävä) listan ja vielä lisätä siihen erilaisia ominaisuuksia oman kikkailun mukaan, niin eri lähestymistapojen tutkiminen avaa aivan uusia taktiikoita, joita voi sitten esim. turnauksissa pistää varsinaiseen koitokseen - mieluiten sellaisessa muodossa mitä kukaan muu samalla armeijalla pelaava ei ole aikaisemmin nähnyt. Luovuus ja varianssi ennen kaikkea.

Tämä siis on kivaa niin kauan, kun jättää itse nillitysasenteen ja powerplayaamisen naulakkoon ja toivoo että vastustaja tekee samoin. Taktinen voittaminen ei saisi olla parista nopanheitosta ja sääntöjen porsaanreikien tuntemisesta kiinni.

[Nostra]

Joo.

Yleensä teen listan muutaman pikkutempun ympärille. Varsinkin Conffin viime edikassa, kun pelattiin 100AP sideboardia, niin sai noita temppuja vielä muutaman lisää, nyt kun on kiinteät 400AP listat, niin vaihtoehtoja ei yhtälailla saa rakenneltua. Listassa on joitain temppuja, joilla siis PITÄISI pärjätä vastustajan joukkoja vastaan.

Oli pelin tulos sitten mikä vaan, kyllähän tuota aina tulee pohdittua. Enemmän olen oppunut virheistäni - kaikkea tehdään, paitsi sitä, mikä on todettu huonoksi. Pelin jälkeen yleensä on aina niitä "Näin en AINAKAAN tee enää ensi pelissä" ja taas "Tää temppu on kyl ihan POP"-fiiliksiä. Näistä sitten taas saa uudenlaisia ideoita uusiin listoihin, ja peliin taas jotain jännitystä.

Noppatuuri nyt on mitä on - Conffissa tuplakutoset tappaa, ja täytyy se myöntää, on varsin ikävä katsoa pöydän alle valuvaa vastustajaa. Tosin pidemmällä aikavälillä olen jo tullut siihen tulokseen, ettei nopilla pelata. Joskus ehkä voi heitot mennä paremmin, tai se paras heitto osuu juuri kriittiseen kohtaan, mutta loppuviimein yhtälailla niitä huonojakin heittoja tulee.

[TietoPredator]

Minä en kauheasti analysoi omaa peliäni tai vastustajaa pelin aikana, sitäkin enemmän sitten pelin jälkeen.

Voittoja en juurikaan pohdi - kaikkihan meni juuri niinkuin suunnittelin eli muutoksen tarvetta ei ole, korkeintaan kirjaa ylös mitä teki todella hyvin niin muistaa vielä ensi kerrallakin. Tappiot sen sijaan pistävät miettimään syntyjä syviä, tosin vasta hetkellisen murjottamisen jälkeen...

Otetaan esimerkki ajatuksenjuoksustani heti örkeillä kääpiöille kärsityn murskatappion jälkeen:
1. "Armeijakirjoissa on oltava jotain vikaa, erikoissäännöt kuten animosity ja hatred ovat epäreiluja ja/tai huonosti toteutettuja."
2. "Sotavasarassa kyllä sanoivat että kääpiöillä ei voi koskaan voittaa... vika on siis jossain muualla..."
3. Syytän noppia.
4. Otan pelinjälkeisen oluen ja alan kunnolla miettiä tekemisiäni pelissä, mahdollisesti ihan pelikaverin kanssa ääneen.
5. Huomaan monta virhettä tai unohdusta jotka vannon anoppini ennenaikaisen haudan nimeen tekeväni ensi kerralla toisin.
6. "Armeijakirjoissa on silti varmasti jotain vikaa."

Lähden hyvin pitkälti samasta lähtökohdasta kuin Lok'Har eli siitä hetkestä milloin se armeijaa selässään kantavan kamelin selkä taittui. Vaikka kyse olisikin "vain" jostain yksittäisestä epäonnistuneesta nopanheitosta pyrin silti keksimään siihen jonkin ratkaisun ettei minun edes tarvitse seuraavassa pelissä ottaa sitä samaa testiä ollenkaan, siitäkin huolimatta että onnistumistodennäköisyys olisi jotain 90% luokkaa - menihän se nytkin reisille. Esimerkiksi ensi kerralla en laita edes sitä LD10 stubborn jättiä niin huonoon taisteluun että se joutuu testaamaan pakoonlähtöä joka vuorolla - tai ainakaan niin lähelle kenraalin yksikköä että jätti vie paetessaan senkin mukanaan.

Jos taas armeija kaatui vastustajan ampumiseen jo käytännössä vuorolla kaksi ilman että vastustajan tarvitsi heittää mitään kummempia tuuriheittoja, oli ainakin armeijani sijoittelussa jotain vikaa, mahdollisesti listassanikin. Tällöin pyrin analysoimaan nopeasti onko jotain tehtävissä pienillä muutoksilla listaan ja paremmalla alkusijoittelulla, vai oliko koko konsepti niin haitarista ettei kannata tuhlata aikaa näpertelyyn vaan aloittaa koko homma ihan eri ajatuksella alusta.

Pientä psyykkausta harrastan ajoittain, mutta rajoitan sen lähinnä mutinaan samalla kun siirtelen omia joukkojani. Joskus toimii, joskus ei.

"Jees, siirrän nämä tuohon niin ovat sitten valmiina sivustahyökkäykseen ensi vuorolla..."
* siirtää samalla 20 gobboa noin 12 tuuman päähän vihollisista vastustajan katsellessa huolestuneena *

"No pitihän se arvata ettei ne kestä noiden hyökkäystä..."
* hykertelee itsekseen kun vastustajan eliitit juoksevat parin susipoikayksikön perässä ympäri lautaa *

"Kokeillaan nyt tätäkin..."
* huippuunsa tuunattu mustaörkkilauma siirtyy täydelliseen hyökkäyspaikkaan suunnitelman 12b mukaisesti *

[archon]

Jonkun verran sitä fundeeraa.

Ehkä tärkein asia mitä mietin on:

1) millainen lista ja mitä se yrittää tehdä
2) pelin aikana mitä yritetään tehdä
3) pelin jälkeen, tehtiinkö nyt se mitä yritettiin vai jotain ihan muuta.

Yleensä tappiollisimmat pelini kuuluvat kohtaan 3, kun alkuperäisestä suunnitelmasta jokainen yksikkö lähtee sooloilemaan, hakemaan "helppoja" pisteitä.

Yleensä tykkään vain taistelun tapahtumista niin paljon että en juurikaan mieti mitä vuorolla 4 muka pitäisi vielä tapahtua. Sinnehän on vielä niin paljon aikaa.

Poikkeuksiakin on, joskus tulee laskettua pelin tiimellyksissä todennäköisyyksiä assaultin ja rapid firen väliltä, ja siinä meneekin sitten kuula sekaisin lopullisesti.

Itse en lainkaan mieti sitä onko lista rikki vai ei. Kaikilla armeijoilla on joku oma juustonsa eli vahvuutensa. Ja itsekin voisin pelata sillä porukalla jos haluaisin. Se että joku juustotus tuntuu yleisemmältä on lähinnä logiikkaa, kamppailussa aina tulee hyödyntää vahvuuksiansa ja minimoida heikkouksia.

[Henri Ketonen]

Jaksan miettiä pelin jälkeen mitään vain jos ei ole ollut hauskaa. Useimmiten siihenkin kyllä liittyy pelin ulkopuolisia asioita, kuten tinapaskafigujen hajoaminen ja maalien irtoaminen ennen peliä, valmiiksi huono fiilis, pelipaikan turha meteli tai jotain muuta sellaista. Yleensä kuitenkin hauskaa on.

Omia ja vastustajan taktiikoita sitten mietitäänkin pelin aikana. Ennen peliä mietitty taktiikka saa olla todella yksinkertainen jos sen pitäisi kestää vastustajan näkeminen, esimerkiksi päälle ja turpaan on taktiikka joka kestää monenlaista kikkaa ja tilannetta pelipöydällä, ja sitä voi varioida melko monella tavalla. Peleissä kuitenkin näkee kaiken mitä tapahtuu, ja siitä voi päätellä mitä tulee tapahtumaan, joten mitään kummempaa ketkuilua on vaikea yrittää. 40k - kaaoksella on sentään Demonit ja Deep Strike, joilla voi oikeasti yrittää jotain velmua.

Usein eniten pieleen mennyt asia on ollut joku muutos normaaliin listaan tai taktiikkaan. Esimerkiksi Defileristä ei ole tähän mennessä ollut kuin haittaa, mutta toisaalta sen nyt näkee jo paperiltakin.

Eipä sillä, että pelisilmäni olisi muuta kuin mätä.

[N.Hirvelä]

Mää ainakin mietin pelin jälkeen mitä olisin voinut tehdä toiste ja mitä vastustaja teki.
Sillain saan kokemusta, ja opin varomaan tiettyjä vastustajien stradegioita ja käyttämään itse joitakin taktiikoita.
Tietysti, ei liikaa saa jäädä miettimään, se vie osan hauskuudesta pois, jos peli muuttuu liian vakavaksi.
Kuitenkaan en ala etsimään mitään pienellä präntättyä tekstiä kirjoista jossa sanotaan etten voisi hävitä, sillä en pidä power pelaamisesta.
Ja silloin kun voitan, katson mikä taktiikka toimi ja luultavasti kokeilen sitä myös muulloinkin, jos se toimii useammin, niin voin alkaa käyttää sitä useasti.

[Jeijo]

Yleensä olen melko neutraali voittaessani ja hävitessäni ihme kyllä neutraali. Mutta hävitessäni pelin syy on useimmiten joku näistä:

Deployment:
Kuvittelen jonkun yksikön hoitavan jonkun tietyn homman kotiin enkä ota huomioon että vastustajan muutkin yksiköt ovat olemassa.
Virheet:
Unohdan vuorollani jotakin(tapahtuu isommissa peleissä aivan liian usein, ainakin minulle) tai teen tyhmän rohkeita yrityksiä.
¨sooloilu¨ tähän lankean aivan liian helposti, varsinkin kun peli ei kulje toivotulla tavalla tai Deep Strike yksiköt sekoittavat pääni täydellisesti.

Psyykkisestä sodankäynnistä sen verran että kuvailen kaverille mitä tapahtuu ryhmä A:n chargatessa mihinkin jne.

[DJ_Silverpig]

Jotenkin näin se minun kohdallani menee:

1) Yritän selvittää vastustajan armeijan, kokoonpanon, taktiikan, pelitaidot ja lempivärin esittämällä tälle perättömiä kysymyksiä seuraavan viikon sään suhteesta edelliseen viikkoon (kohde möläyttää aina jotain ratkaisevaa) vuorokauden ympäri otan tuloksesta kuutiojuuren (hämmästyttävän tarkka tulos).
2) Valvon koko seuraavan yön miettiessä ilkeitä taktiikoita vastustajan pään menoksi. Yleensä mietin, mikä on vastustajan taktiikka ja yritän sitten muodostaa oman taktiikkani vastustajan taktiikkaan sopivaksi.
3) Teen listan ja valvon koko seuraavan yön, kun en pääse hyväksymääni lopputulokseen armeijan kokoonpanon kanssa.
4) Tässä vaiheessa on jo valvottu kolme yötä, joten olisi hyvä paikata tätä. Nukun pari tuntia tietokoneen ääressä. Herättyäni huomaan, että pääni on rojahtanut näppäimistölle ja kone kaatunut. Kiroan koneeni syvimpään bittihelvettiin, lämmitän mikropitsan ja käyn uudelleen listani suunnittelun kimppuun.
5) Huomaan, että figuja puuttuu/maalaamatta armeijassani. Joudun taas valvomaan yön niitä kasatessa/konvertoidessa/maalatessa.
6) Seuraava päivä menee hyväntuulisesti naureskellen vastustajalle: "Ei sulla oo mitään mahiksia, mulla on taas uusi voittamaton lista"
7)Saan selville jotain uutta vastustajastani ja luon uuden listan. Analysoin listani idean vielä kertaalleen (yleensä joku sairas temppu, jonka takia olen valvonut koko edellisen yön).
8) Annan figuilleni ja nopilleni briefingin peliä edeltävänä päivänä (jota suunnitellen olen todennäköisesti taas valvonut yön tai kaksi).
9) Kun pelipäivä koittaa, nostan pöydälle ensin parhaiten maalatut figuni ja uskolliset noppani, jotka lamauttavat vastustajan. Sitten kätken maaston taakse muut figuni ja kun deployment alkaa, vastustaja hämmästelee armeijani suurta kokoa.
10) Annan viimeisen tsemppipuheeni ukoilleni ja jätän ne oman onnensa nojaan.
11) Pelaamme pelin... Lukuisten hurraahuutojen, "näytähän sitä noppaa"-kommenttien, tuplaykkösten, alennettujen ja joskus jopa bännättyjen noppien jälkeen peli on ohi.
12) Analysoin pelin alusta aina loppuun saakka ja selitän, mikä meni vikaan ja minkä takia jokin onnistui. (Todennäköisesti ainakaan se häijy suunnitelma ei onnistunut)
13) Mietin koko seuraavan yön pelin tapahtumia ja otan niistä opikseni.



ps. Valvoin koko yön suunnitellessani tätä viestiä.

[asaura]

Jälkikäteen on usein löydettävissä ainakin yksi oma pelin aikana tehty päätös, joka osoittautui vääräksi. Esimerkiksi Kaartin vaunukomppanian käsky tuhota sinänsä vaaraton maahanlaskuosasto heti pelin alkaessa johti siihen, että aloite menetettiin, eivätkä vaunut ehtineet tukemaan hyökkäystä omalle tavoitteelle vähän myöhemmin. Pyrin analysoimaan tällaiset omat virheet siltä ilmeiseltä oppimiseen tähtäävältä näkökulmalta, että "miten vältän saman virheen tulevaisuudessa? Miksi tein niin, vaikka tiesin silloinkin jo sen ja sen seikan?"

Käytännössä homma tietenkin kantaa hedelmää verraten harvoin ja hitaasti -- seuraavan pelin jälkeen voi toisinaan vain nauraen todeta toistaneensa saman virheen. Sitä seuraavassa pelissä ehkä oma taktinen ajattelu on kehittynyt, eikä koko asiaan enää kiinnitä huomiota, koska saman virheen sijasta tekeekin jo uuden...

[N.Hirvelä]

Tuosta psyykkisestä sodankäynnistä, veljeni ja varsinkin serkkuni kanssa on pientä kilpavarustelua (kuten neuvostoliitto ja usa kylmän sodan aikana).
Aina kun toinen hankkii uuden yksikön, pitää alkaa luetella kaikki mahtavat ominaisuudet ja muut hyvät puolet ja kuvailla "elikkä mää tarvin vain 2+ ja 4+ ja sun hahmo kuolee, jotenka mää voitan sut neljässä kierroksessa kokonaan".
Ja sitten on myös sitä, että uhataan mitä aiotaan ostaa "Lueskelin tossa deamonhunters codexii, ja aattelin ostaa muutaman deamonhostin IG armeijaani, niillä on mm. 4 woundia ja 6 strena, erittäin halpoja ja sitten löytyy hyviä taikoja...."
Sitten tietysti pelikentälläkin molemmat vielä uhkailee, kuinka seuraavalla vuorolla oma lascannon posauttaa vihollisen dredin rikki, taikka kehuu omia saavutuksiaan "nää neljä grenade launcherii tuhos yhessä pelissä dredin etupellistä heti ekalla vuorolla" (tuo otos oli suoraan omasta propagandasta).
Ja tuommoisia löytyy niin paljon etteb viitsi edes alkaa luettelee kaikkea, mutta täytyy myöntää, että en ole varma kuka tällä hetkellä johtaa kilpavarustelua.

[archon]

Tuosta psyykkisestä sodankäynnistä, veljeni ja varsinkin serkkuni kanssa on pientä kilpavarustelua (kuten neuvostoliitto ja usa kylmän sodan aikana).

Kuulostaa tutulta. Lukioaikoina kaverin kanssa käyty kilpavarustelu piti kummankin lompakot hyvin hoikassa kondiksessa. Jokaisella pelikerrallamme oli aina jotakin uutta kamaa pöydällä. Lukemattomia äikän/historian tunteja käytetty miettimällä sääntökombinaatioita kaverin yksiköiden päänmenoksi. Rogue Traderin aikaan eräänlainen sikailu juustoisia sääntöjä yhdistelemällä oli todellista taidetta.

[Amazing Slug]

En ajattele mitään erityistä. Jos oikeat ratkaisut eivät tule selkäytimestä niin ei niitä voi tyhjästäkään tuottaa. Pelaan pääosin passiivista peliä, jossa yritän useimmien hitaampana osapuolena reagoida siihen mitä vastustaja tekee sen sijaan että loisin itse tilanteita.

[Tallaaja]

Noh, itse(SM) en ole muita vastaan pelannutkaan, kuin broidia(IG)...

Taktiikkaa tulee mietittyä jatkuvalla syötöllä... Aina kun toinen ostaa jotain, on toisen pakko uhota ostavansa yksikön jolla kaataisi sen(Esim. velipoika osti Leman Russin/minä uhosin hakevani kaksisataakolmekymmentäkuusi lascia lähikaupasta)...

Peleissä molemmat luottaa taktiikkaansa ja onneensa(ehkä liikaa)...
Esim. Pistän Scoutit aina aika kauas omasta päädystäni(tietäen, että ne jurppivat broidia ihan kelesti, vaikkeivat paljon vahinkoa aiheuttaisikaan)...

P:n jauhaminen/Uhoaminen on aina iso osa taistelua...
--> Puolet broidin jäljellä jääneistä jässeistä ampuivat libuani 2 vuoron ajan...
-->Pitkän kivien takaa ampumisen jälkeen kyllästyin ja päätin tehdä kaartista lopun... Rupesin marssittamaan jääkäreitä suorinta reittiä kaartin kimppuun(häröillen ja soittaen Links-2-3-4:ää)
-->-->--> 2/5 selvisi perille, mutta ajoi laudalta/tuhosi kaartilaiset...

Säännöistä kinastelu kuuluu keskinäisissä peleissä asiaan...
Vähintään kerran pelissä on pakko jauhaa jostain "ihmesäännöstä"
- Ai jaa... Niin varmaan joo...
- Niin se on... Mä en muista sitä sivua, mutta kyllä se niin on...
- Ai, on vai?
- On!
- Ai, on vai?
- Saletisti!
- Katotaanko?
- Katotaan...
--> sitten plärätään sääntöjä(3. ja 4.ed) [operaatio vie vartin]
- peli jatkuu... fluffi häröily kovenee...

Näin meillä.. Ja ikää on molemmilla 18 vuotta, mutta häröily on pakollista...
Melkein samalla lailla shakissakin, esim:
- ei mitään kiirettä(kaadan kahvia itselleni)
- onhan meillä aikaa(käärin sätkän)
- Katohan... Mikäs se tuolla on...
- 3 vuoroa jälellä...
- Kuten Muhammed Ali sanoi: Ei ole helppo olla vaatimaton, kun vaan on NIIN hyvä.
- Voittajan on helppo hymyillä...
- Eli se on nyt sun tiskivuoro(panos)


Mutta on se hauska pelata silti... Lähden pelaamaan muualla vasta kun saan seuraavien 12-17 figun jälkeen...