Tarina örkistä, joka ei ollut paha
Lähetetty: To 27.02.2003 08:52
Grotsnakin tarina
Grotsnak joi tuoppinsa tyhjäksi ja nosti haarniskansa hyllylle. Ikkunasta tulleen auringon valon johdosta hänen ulkonäkönsä tuli hyvin ilmi. Useimpien katse kiinnittyi ensimmäisenä hänen hiuksiinsa. Ne olivat mustemmat kuin yön pimeys ja ne ulottuivat hänen tummanvihreitä, lihaksikkaita käsiään pitkin lähes vyötärölle saakka. Osa hiuksista oli värjätty verenpunaisiksi, kuvastaakseen hänen julmuuttaan taisteluissa.
Grotsnak oli myös todella pitkä, mikä pelotti monia vastuksia sodissa. Välillä, kun hän heilautti hiukset pois kasvoiltansa, hänen suuri hopeinen nenärenkaansa välähteli auringonvalossa.
Hänen asuinpaikkansa oli sangen erityinen. Grotsnak ei asunut muiden örkkien kanssa, vaan ihmisten. Hän oli jo pienestä pitäen asunut ihmisten keskuudessa ja oli oppinut näiden tavoille. Ihmiset eivät silti olleet hyväksyneet Grotsnakia keskuuteensa. He hyljeksivät tätä, mutta olivat silti riippuvaisia tästä, koska ilman Grotsnakia heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä taisteluista. Syy ihmisten hyljeksintään oli se, että kylässä kierteli huhuja Grotsnakista. Tavallinen kyläläinen sai hänestä helposti väärän kuvan huhujen takia. Useimmat luulivat, että hän olisi yhtä paha tavallisessa elämässä, kuin sodissa.
Mutta totuus oli toinen. Hän ei olut ollenkaan paha. Itseasiassa hän oli erittäin hyvä. Grotsnak oli usein pelastanut eläimiä ansoista ja loukuista, joskus jopa ihmisiä, jotka eivät kylläkään silti uskoneet hänen hyvänsuopaisuuteensa. Grotsnak oli yrittänyt kaikkensa maineensa pelastaakseen, mutta turhaan, koska heti, jos sattui jonkinlainen rikos, häntä syytettiin.
Grotsnak harrasti monia asioita työnsä ja sotimisen ohella. Hän oli taitava käsittelemään suurta miekkaansa. Miekan nimi oli Murhe, joka oli jo monen vihollisen kaatumisen syy. Grotsnak kalasti myös usein. Järvi oli ainoa paikka, jossa hän sai olla rauhassa. Kalastus oli myös pakollista, koska hän ja hänen kotieläimensä saivat siitä lähes ainoan ravintonsa.
Ainoa asia elämänhalukkuuteen lemmikkiensä lisäksi oli tieto siitä, että jonain päivänä hänellä olisi varaa muuttaa pois kylästä. Hänellä oli ollut jo vuosia unelma mökistä vuorilla, paossa sotia, paossa ihmisiä.
Uskomatonta kylläkin, mutta Grotsnakilla oli eräs ystävä. Tämä oli pieni tyttö. Tytön vanhemmat olivat kylää kertoneet tälle kuinka "paha" Grotsnak on, mutta se sai tytön vain kiinnostumaan enemmän hänestä. Ihmiset olivat usein katsoneet peloissaan, kun tyttö oli mennyt kyselemään kaikenlaista Grotsnakilta. Joskus hänen oli jopa nähty naurahtavan tytön kyselyille. Tyttö oli usein Grotsnakin mukana, joskus jopa kalastamassa. Grotsnak oli todella kiintynyt tyttöön ja tyttö Grotsnakiin.
Eräänä aamuna, kun tyttä oli tullut katsomaan, oliko Grotsnak kotona, niin hän huomasi jotain kauhukseen. Grotsnak makasi maassa elottomana. Tyttö juoksi katsomaan tarkemmin ja huomasi, että tätä oli pistetty miekalla. Tyttö ei voinut tehdä enään mitään pelastaakseen tätä. Murhaajaa ei koskaan saataisi selville.
Oli kulunut parikymmentä vuotta ja Grotsnakin talon, joka oli vieläkin pystyssä, viereen oli pystytetty monumentti. Monumentin edessä itki nuori neito. Hän oli se samainen tyttö, joka oli hyväksynyt Grotsnakin ystäväkseen. Kukaan muu ei koskaan saanut tietää Grotsnakin oikeata tarinaa, paitsi neidon lapset, joiden mukana tarina tulee kulkemaan suvussa.
Monumentissä oli eräs omituinen puoli. Sen edessä kasvoi suuri tammi. Tammea kutsuttiin Murheeksi. Murhe oli siitä omituinen, että sen jokainen siemen kasvatti uuden tammen. Tuuli ja eläimet kuljettivat siemeniä kauas pois. Järvelle, jossa Grotsnak oli kalastanut, jopa vuorille, johon Grotsnakin oli tarkoitus muuttaa. Uusilla tammilla oli selvä tarkoitus. Ne viestittivät kasveille ja eläimille Grotsnakin tarinaa.
...noh? Mitä mieltä olette?
Grotsnak joi tuoppinsa tyhjäksi ja nosti haarniskansa hyllylle. Ikkunasta tulleen auringon valon johdosta hänen ulkonäkönsä tuli hyvin ilmi. Useimpien katse kiinnittyi ensimmäisenä hänen hiuksiinsa. Ne olivat mustemmat kuin yön pimeys ja ne ulottuivat hänen tummanvihreitä, lihaksikkaita käsiään pitkin lähes vyötärölle saakka. Osa hiuksista oli värjätty verenpunaisiksi, kuvastaakseen hänen julmuuttaan taisteluissa.
Grotsnak oli myös todella pitkä, mikä pelotti monia vastuksia sodissa. Välillä, kun hän heilautti hiukset pois kasvoiltansa, hänen suuri hopeinen nenärenkaansa välähteli auringonvalossa.
Hänen asuinpaikkansa oli sangen erityinen. Grotsnak ei asunut muiden örkkien kanssa, vaan ihmisten. Hän oli jo pienestä pitäen asunut ihmisten keskuudessa ja oli oppinut näiden tavoille. Ihmiset eivät silti olleet hyväksyneet Grotsnakia keskuuteensa. He hyljeksivät tätä, mutta olivat silti riippuvaisia tästä, koska ilman Grotsnakia heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä taisteluista. Syy ihmisten hyljeksintään oli se, että kylässä kierteli huhuja Grotsnakista. Tavallinen kyläläinen sai hänestä helposti väärän kuvan huhujen takia. Useimmat luulivat, että hän olisi yhtä paha tavallisessa elämässä, kuin sodissa.
Mutta totuus oli toinen. Hän ei olut ollenkaan paha. Itseasiassa hän oli erittäin hyvä. Grotsnak oli usein pelastanut eläimiä ansoista ja loukuista, joskus jopa ihmisiä, jotka eivät kylläkään silti uskoneet hänen hyvänsuopaisuuteensa. Grotsnak oli yrittänyt kaikkensa maineensa pelastaakseen, mutta turhaan, koska heti, jos sattui jonkinlainen rikos, häntä syytettiin.
Grotsnak harrasti monia asioita työnsä ja sotimisen ohella. Hän oli taitava käsittelemään suurta miekkaansa. Miekan nimi oli Murhe, joka oli jo monen vihollisen kaatumisen syy. Grotsnak kalasti myös usein. Järvi oli ainoa paikka, jossa hän sai olla rauhassa. Kalastus oli myös pakollista, koska hän ja hänen kotieläimensä saivat siitä lähes ainoan ravintonsa.
Ainoa asia elämänhalukkuuteen lemmikkiensä lisäksi oli tieto siitä, että jonain päivänä hänellä olisi varaa muuttaa pois kylästä. Hänellä oli ollut jo vuosia unelma mökistä vuorilla, paossa sotia, paossa ihmisiä.
Uskomatonta kylläkin, mutta Grotsnakilla oli eräs ystävä. Tämä oli pieni tyttö. Tytön vanhemmat olivat kylää kertoneet tälle kuinka "paha" Grotsnak on, mutta se sai tytön vain kiinnostumaan enemmän hänestä. Ihmiset olivat usein katsoneet peloissaan, kun tyttö oli mennyt kyselemään kaikenlaista Grotsnakilta. Joskus hänen oli jopa nähty naurahtavan tytön kyselyille. Tyttö oli usein Grotsnakin mukana, joskus jopa kalastamassa. Grotsnak oli todella kiintynyt tyttöön ja tyttö Grotsnakiin.
Eräänä aamuna, kun tyttä oli tullut katsomaan, oliko Grotsnak kotona, niin hän huomasi jotain kauhukseen. Grotsnak makasi maassa elottomana. Tyttö juoksi katsomaan tarkemmin ja huomasi, että tätä oli pistetty miekalla. Tyttö ei voinut tehdä enään mitään pelastaakseen tätä. Murhaajaa ei koskaan saataisi selville.
Oli kulunut parikymmentä vuotta ja Grotsnakin talon, joka oli vieläkin pystyssä, viereen oli pystytetty monumentti. Monumentin edessä itki nuori neito. Hän oli se samainen tyttö, joka oli hyväksynyt Grotsnakin ystäväkseen. Kukaan muu ei koskaan saanut tietää Grotsnakin oikeata tarinaa, paitsi neidon lapset, joiden mukana tarina tulee kulkemaan suvussa.
Monumentissä oli eräs omituinen puoli. Sen edessä kasvoi suuri tammi. Tammea kutsuttiin Murheeksi. Murhe oli siitä omituinen, että sen jokainen siemen kasvatti uuden tammen. Tuuli ja eläimet kuljettivat siemeniä kauas pois. Järvelle, jossa Grotsnak oli kalastanut, jopa vuorille, johon Grotsnakin oli tarkoitus muuttaa. Uusilla tammilla oli selvä tarkoitus. Ne viestittivät kasveille ja eläimille Grotsnakin tarinaa.
...noh? Mitä mieltä olette?
Olisi ollut potentiaalia pidemmäksikin novelliksi, mutta toisaalta aina ei ole aikaa/tarmoa kirjoittaa pitkiä "eepoksia"...
ku luki tuosta somasta pikku örkistä:)
mutta et kai usko että joku ottaisi tämän vakavasti? :?