Maultierin kohtalo
Lähetetty: Ke 22.07.2009 21:46
Barganin joukot olivat jälleen olleet voitokkaat. Bretonnialaiset eivät edes olleet huomanneet mitään, kun he saapuivat Maultierin tyhjiin raunioihin. He olivat juuri laukanneet ratsuillaan porttien läpi, kun Skaveneiden tarkka-ampujat ampuivat ensimmäiset luotinsa. Tätä iskua varten he olivat varta-vasten teettäneet erityisiä räjähtäviä luoteja, jotka kovasta vauhdista osuessaan räjähtivät, tappaen suurimman osan Bretonnialaisista. Sen jälkeen loput joukoista rynnistivät linnan länsimuurin alle tehdystä tunnelista suoraan kentälle viimeistelemään kituvat sotilaat. Se oli ollut murskavoitto jonka jokainen Skaven muistaisi vielä vuosia. Bretonnialaisia kuoli noin 500, Skaveneita 3.
Nyt Maultier oli tyhjennetty ruumiista. Kuolleilta oli poistettu haarniskat, ja kaikki arvokas oli otettu hyvään talteen. Ruumiit paloivat suuressa kokossa. Savy ja käryävän lihan haju levisi Maultierista taivaalle. Skavenit olivat riemuissaan.
"Savupilvi Maultierista, Kenraali" Huusi eräs Bretonnian sotilaista. He olivat nyt matkanneet 40 kilometriä vuoristoa pitkin, ja toiset 40 kilometriä oli edessä. He olivat viemässä viestiä kuningas Saurfangiin, ja lyhin tie linnakkeeseen oli vuoriston kautta.
"Skaveneita..." Kenraali Keli sanoi hiljaa. "Meidän miehemme eivät ikinä polttaisi ruumiita noin."
"Mutta..Entäpä jos he vain..?"
"Ei" Kenraali keskeytti. "Tunnistan tuon käryn. Se on ihmislihan käry."
Eräs miehistä oksensi pahoinvoinniltaan, ihmislihan käry oli tunkeutunut hänen sieraimiinsa. Linnalle oli noin 4 kilometriä, ja se oli helposti ratsastettavissa.
"Parasta käydä tarkistamassa asia, ja antaa Skaveneille opetus." Keli sanoi. Hän ei ollut yhtään varma Skaveneiden, eikä kuolleiden miehien lukumäärästä. Hän ei näet tiennyt, että toinenkin Bretonnialainen joukko oli matkalla kohti Saurfangin linnaketta. Auringon paahde aiheutti huonovointisuutta ja ärtymystä monille hänen miehistään. Heidän pitäisi löytää lepopaikka ja ruokaa ennenkuin miehet alkavat kapinoida tai kuolla.
Smerk käveli Maultierin katuja pitkin. Hän oli vielä nuori Skaven, eikä ollut edes osallistunut taisteluun. Hän oli maannut tunnelissa. Maultierissä tuoksui ihmislihan käry, ja Smerk piti siitä. Voitto oli kuulemma ollut mahtava. Smerk poimi maasta kiven, joka oli lohjennut läheisestä muurista. Hän etsiskeli sopivaa heittokohdetta. Hänen silmänsä eivät olleet kunnolla tottuneet auringonvaloon, joten hänen oli vaikea havainnollistaa kohdetta, joka nyt läheni häntä. Smerk siristeli silmiään hetken, ja tarkensi katseensa lähestyvään kohteeseen, ja huomasi että se oli hänen ystävänsä Hepi. Hänelle tuli yllättäen hieman ilkeä olo, ja hän heitti Hepiä kivellä.
"Mit..!" Hepi huusi, kun kivi osui häntä suoraan kasvoihin.
"Hepi, vanha veikko!" Smerk huusi ja juoksi Hepiä kohden, loikkasi hieman ja tönäisi Hepin maahan. He painivat jonkin aikaa, ja nousivat ylös.
"Smerk, tule äkkiä katsomaa!" Hepi sanoi samalla, kun puhdisteli pölyjä räsyisistä vaatteistaan.
"Katsomaan mitä?" Smerk kysyi.
"Hirttäjäisiä! Kuulemma saivat pari vankia, ja nyt ne hirtetään!" Hepi kiljui innosta.
He juoksivat nopeasti kohti hirttopuuta. He ehtivät juuri ajoissa. Vankeja alettiin tuoda kohti hirttopuuta. Yksi mies, yksi nainen.
"Varmaan mies ensin" Smerk kuiskasi jännittyneenä. Miestä raahattiin kohti hirttopuuta. Mies ei juurikaan rimpuillut, sillä hänen kätensä olivat sidotut. Skaven-joukko, joka oli seuraamassa hirttähäisiä, alkoi ulvoa riemusta, kun mies hiljaa käveli portaita jotka veivät hirttoköydelle. Miehen kasvot eivät osoittaneet erityisemmin pelkoa, kun teloittaja asetti silmukan tämän kaulan ympärille. Tuntui kuin kaikki olisivat pidättäneet hegitystään. Silloin teloittaja vetäisi vierellään olevasta vivusta, ja luukku miehen alla aukesi. Skavenit kiljuivat hilpeinä, kun mies rimpuili. He tykkäsivät katsella kituvaa Bretonnialaista, ja he olivat tyytyväisi kun hänen niskansa eivät murtuneet. Hetken ajan mies vielä rimpuili. Sitten hänen silmänsä laajentuivat, ja hän päästi viimeisen henkäyksensä. Nyt oli naisen vuoro. Hän käveli kohti puuta pelokas ilme kasvoillaan. Eräs Skaven kamppasi hänet maahan, ja hänen vaatteensa ja kasvonsa joutuivat aivan mutaan. Hänen nenästään alkoi vuotaa verta. Nainen nousi, ja sylkäisi kamppaajaa naamaan. Siitäpä tämä ei pitänyt yhtään, vaan kaivoi pienen neulan taskustaan.
"Tuleppas tänne, typerä nainen!" Skaven sanoi, pakotti naisen polvilleen, ja tunki neulan suoraan tämän niskassa sijaitsevaan hermoon. Nainen kiljui, ja se kiljuminen kaikui kauas. Kiljui kiljumistaan. Skavenit tuijottivat aivan hiljaa, hämillään. Sillon neulan tunkenut Skaven nappasi sen nopeasti pois. Nainen lopetti kiljumisen kuin seinään.
"Jatkakaa toki, teloittaja" Neula-mies sanoi, ja potkaisi vielä naista mahaan. Teloittaja raahasi naisen hirttopuulle, asetti silmukan naisen kaulaan, ja vetäisi vivusta. Kuului outo napsahdus kun naisen niskat murtuivat. Jäykkä ruumis liehui tuulessa. Kaikki olivat juuri lähdössä, kun naisen ruumis alkoi nykiä. Sen kädet ja jalat nykivät, aivan kun se olisi ollut vielä elossa. Suurin osa Skaveneista pysähtyi peloissaan, osa taas nauroi ja sanoi, että lihakset ne vain temppuilee.
Jatkoa tulee jos pyydetään.
Nyt Maultier oli tyhjennetty ruumiista. Kuolleilta oli poistettu haarniskat, ja kaikki arvokas oli otettu hyvään talteen. Ruumiit paloivat suuressa kokossa. Savy ja käryävän lihan haju levisi Maultierista taivaalle. Skavenit olivat riemuissaan.
"Savupilvi Maultierista, Kenraali" Huusi eräs Bretonnian sotilaista. He olivat nyt matkanneet 40 kilometriä vuoristoa pitkin, ja toiset 40 kilometriä oli edessä. He olivat viemässä viestiä kuningas Saurfangiin, ja lyhin tie linnakkeeseen oli vuoriston kautta.
"Skaveneita..." Kenraali Keli sanoi hiljaa. "Meidän miehemme eivät ikinä polttaisi ruumiita noin."
"Mutta..Entäpä jos he vain..?"
"Ei" Kenraali keskeytti. "Tunnistan tuon käryn. Se on ihmislihan käry."
Eräs miehistä oksensi pahoinvoinniltaan, ihmislihan käry oli tunkeutunut hänen sieraimiinsa. Linnalle oli noin 4 kilometriä, ja se oli helposti ratsastettavissa.
"Parasta käydä tarkistamassa asia, ja antaa Skaveneille opetus." Keli sanoi. Hän ei ollut yhtään varma Skaveneiden, eikä kuolleiden miehien lukumäärästä. Hän ei näet tiennyt, että toinenkin Bretonnialainen joukko oli matkalla kohti Saurfangin linnaketta. Auringon paahde aiheutti huonovointisuutta ja ärtymystä monille hänen miehistään. Heidän pitäisi löytää lepopaikka ja ruokaa ennenkuin miehet alkavat kapinoida tai kuolla.
Smerk käveli Maultierin katuja pitkin. Hän oli vielä nuori Skaven, eikä ollut edes osallistunut taisteluun. Hän oli maannut tunnelissa. Maultierissä tuoksui ihmislihan käry, ja Smerk piti siitä. Voitto oli kuulemma ollut mahtava. Smerk poimi maasta kiven, joka oli lohjennut läheisestä muurista. Hän etsiskeli sopivaa heittokohdetta. Hänen silmänsä eivät olleet kunnolla tottuneet auringonvaloon, joten hänen oli vaikea havainnollistaa kohdetta, joka nyt läheni häntä. Smerk siristeli silmiään hetken, ja tarkensi katseensa lähestyvään kohteeseen, ja huomasi että se oli hänen ystävänsä Hepi. Hänelle tuli yllättäen hieman ilkeä olo, ja hän heitti Hepiä kivellä.
"Mit..!" Hepi huusi, kun kivi osui häntä suoraan kasvoihin.
"Hepi, vanha veikko!" Smerk huusi ja juoksi Hepiä kohden, loikkasi hieman ja tönäisi Hepin maahan. He painivat jonkin aikaa, ja nousivat ylös.
"Smerk, tule äkkiä katsomaa!" Hepi sanoi samalla, kun puhdisteli pölyjä räsyisistä vaatteistaan.
"Katsomaan mitä?" Smerk kysyi.
"Hirttäjäisiä! Kuulemma saivat pari vankia, ja nyt ne hirtetään!" Hepi kiljui innosta.
He juoksivat nopeasti kohti hirttopuuta. He ehtivät juuri ajoissa. Vankeja alettiin tuoda kohti hirttopuuta. Yksi mies, yksi nainen.
"Varmaan mies ensin" Smerk kuiskasi jännittyneenä. Miestä raahattiin kohti hirttopuuta. Mies ei juurikaan rimpuillut, sillä hänen kätensä olivat sidotut. Skaven-joukko, joka oli seuraamassa hirttähäisiä, alkoi ulvoa riemusta, kun mies hiljaa käveli portaita jotka veivät hirttoköydelle. Miehen kasvot eivät osoittaneet erityisemmin pelkoa, kun teloittaja asetti silmukan tämän kaulan ympärille. Tuntui kuin kaikki olisivat pidättäneet hegitystään. Silloin teloittaja vetäisi vierellään olevasta vivusta, ja luukku miehen alla aukesi. Skavenit kiljuivat hilpeinä, kun mies rimpuili. He tykkäsivät katsella kituvaa Bretonnialaista, ja he olivat tyytyväisi kun hänen niskansa eivät murtuneet. Hetken ajan mies vielä rimpuili. Sitten hänen silmänsä laajentuivat, ja hän päästi viimeisen henkäyksensä. Nyt oli naisen vuoro. Hän käveli kohti puuta pelokas ilme kasvoillaan. Eräs Skaven kamppasi hänet maahan, ja hänen vaatteensa ja kasvonsa joutuivat aivan mutaan. Hänen nenästään alkoi vuotaa verta. Nainen nousi, ja sylkäisi kamppaajaa naamaan. Siitäpä tämä ei pitänyt yhtään, vaan kaivoi pienen neulan taskustaan.
"Tuleppas tänne, typerä nainen!" Skaven sanoi, pakotti naisen polvilleen, ja tunki neulan suoraan tämän niskassa sijaitsevaan hermoon. Nainen kiljui, ja se kiljuminen kaikui kauas. Kiljui kiljumistaan. Skavenit tuijottivat aivan hiljaa, hämillään. Sillon neulan tunkenut Skaven nappasi sen nopeasti pois. Nainen lopetti kiljumisen kuin seinään.
"Jatkakaa toki, teloittaja" Neula-mies sanoi, ja potkaisi vielä naista mahaan. Teloittaja raahasi naisen hirttopuulle, asetti silmukan naisen kaulaan, ja vetäisi vivusta. Kuului outo napsahdus kun naisen niskat murtuivat. Jäykkä ruumis liehui tuulessa. Kaikki olivat juuri lähdössä, kun naisen ruumis alkoi nykiä. Sen kädet ja jalat nykivät, aivan kun se olisi ollut vielä elossa. Suurin osa Skaveneista pysähtyi peloissaan, osa taas nauroi ja sanoi, että lihakset ne vain temppuilee.
Jatkoa tulee jos pyydetään.