Hive Mind
Lähetetty: Ma 14.09.2009 15:38
Minäkin laitan lusikkani huumoritarinoiden soppaan. Ekaa hiukankaan huomoristista kirjoittamista, sanokaa mikä on hauskaa ja mikä ei niin osaan tehdä parempia jatkossa. :)
Hive Mind
Gauntti käyskenteli viidakossa. Se oli aivan yksin. Mikään ääni ei puhunut sen päässä niin kuin yleensä, mutta se kuuli… Ajatuksia? Omia ajatuksia? Paskaa. Gauntti ravisti päätään. Jopas oli älykäs ensimmäinen oma ajatus. Paskaa. Tuossa noin. Polulla. Älä astu päälle. Läts.
”No voi helvetin helvetti!” Gauntti huusi ja tajusi osaavansa puhua. Nyt sen kaunis luunvalkea iho oli jalasta ihan paskassa. ”Haloo? Onko täällä joku? Tule esiin, käsken sinua alusmaailma Ulthvén nimessä!” Joku toinen huusi viidakosta. Gauntti katsoi käsiään. Niistä kasvoi pitkät, kaarevat terät. Uu, kiiltävää. Mutta varman nämä on tarkoitettu johonkin muuhun kun peilailemiseen.
Se lähti kulkemaan ääntä kohti. Auringon valo siivilöityi lehtien ja oksien välistä ja Gauntti siristeli silmiään. Samassa jotain hyppäsi puusta sen niskaan valtavalla ryminällä. ”WAAAAGH! Kuole petturi! Keisarin sylikoira!” Gauntti heitti takiaisen selästään pienellä heilahdusliikkeellä ja asetti kyntensä otuksen kaulalle.
”Yksi: WAAAAGH! on örkkien sotahuuto, kaksi: petturit taas ovat Kaaoksen jääkäreitä ja kolme: Keisarin sylikoirat lojalistijääkäreitä. Ja sinähän olet vielä ’Nidi, onko sinulla joku identiteettikriisi käynnissä vai..?” Gauntti selitti rauhallisesti ja ihmetteli samalla mistä se oikein tiesi tämän kaiken. ”Ööh, kyllä varmaan. Kato nyt, mulla on vielä jääkärin olkasuojus, tää rintapanssari on örkiltä ja tää juttu mikä kasvaa mun kädestä yrittää olla count as –laskivääri.”
Ja tosiaan, hoikka otus näytti naurettavalta päällään panssareita eri lähteistä. Kirkkaan sininen olkasuojus oli valtavan kokoinen ja rintapanssari oli örkkimäisen sekalainen kasa romua hitsattuna yhteen. Lisäksi Tyranidin kädestä kasvavaan lihanrepijään oli yritetty piirtää mudalla Imperiumin kotka. ”Ainiin, mun nimi on Shas’la T’au Kais” toinen gauntti selitti maasta hymyillen. Tai niin Gauntti ainakin tulkitsi hampaitten väläyttämisen.
Samassa ryteiköstä kuului lisää kahinaa, ihan kuin joku juoksisi heitä kohti mahdotonta vauhtia. Gauntti hyppäsi valmiusasentoon, ja Kais nousi myös ylös kun pään menettämisen uhka katosi. Ääni kuitenkin loppui ja mitään ei kuulunut. ”Ei se varmaan ollut mitään. Mitäs sitten?” Gauntti kysyi ja vilkaisi vieressään hiljaa huojuvaa Kaissia.
”Mennään tänne. Pitäis kai päästä hittoon täältä viidakosta” se huikkasi ja lähti ravaamaan heistä katsoen oikealle, panssarit kilisivät toisiaan vasten. Kumma kyllä Kais puhui järkeä. Myös Gauntilla oli kutkuttava tunne, että viidakosta olisi päästävä pois. Ja tuossa suunnassa metsän reuna olisi. Se lähti Kaisin perään ja viipaloi mennessään muutaman kasvin.
Puolen tunnin juoksun jälkeen viidakko ei ollut muuttunut miksikään, jos nyt valon määrä oli hiukan vähentynyt. Hiukan edellä juokseva Kais pysähtyi ja sanoi: ”Katos vaa, ihmisiä. Terve toverit!” Gauntti oli jo valmiina tappamaan sekä ihmiset että Kaisin, jos ihmiset eivät tekisi sitä ensin, kunnes hän huomasi että maassa aukiolla oli kasa jotain mikä näytti… Siltä kuin joku olisi heittänyt epämääräisen kasan suolenpätkiä, irtonaisia raajoja, erinäisiä sisäelimiä yhteen läjään ja sen jälkeen kuorruttanut sen säiliöautollisella verta ja kymmenellä kuutiometrillä kärpäsiä.
”Eiku ne onki kuolleita. Iha perseestä, mää olisin halunnu kunnon aseen tän lelun tilalle” Kais marisi ja laukaisi lihanrepijänsä kuin vahvistukseksi kohti lähintä puuta. Pikkuinen hyönteinen ampaisi piipusta ja lähti järsimään tietään puun läpi uskomattomalla vauhdilla. Yhtä nopeasti rouskunta loppui, ja puun sisältä kaikui valtava röyhtäys.
”Tämä on varmaankin kaaoksen työtä, meikäläiset olisivat syöneet nuo ja örkit tehneet jotain huomattavasti taiteellisempaa” Gauntti sanoi Kaisille ja meni tutkimaan ryhmän savuavaa Kimeeraa. ”Tai sit tosta tankin kylkeen verellä maalatusta kaheksansakarasta vois päätellä jotai?” ”No ehkäpä.”
Gauntti loikkasi Kimeeran päälle ja tutki lähemmin kattoluukkua. ”Harmi, että tämäkin on hajotettu. Olisimme voineet ajaa tällä eikä tarvitsisi kävellä” se sanoi. Kais oli istahtanut takamukselleen ja piti sylissään kaartilaisen kypärää ja yritti piirtää tikulla samanlaista tunnusta aseeseensa kuin kypärässä oli. ”Ai sää meinasit et osaisit muka ajaa tolla?” ”No ei kai se kovin vaikeaa voi olla” Gauntti vastasi ja hyppäsi alas. ”Tule, jatketaan matkaa.”
Samassa metsästä tanssahteli ryminän säestyksellä iso lauma terminaattoreita. Helyt kilisivät, kallot kalisivat ja pari kantoi mukanaan Tyranidin päätä. Punaiseen panssariin pukeutuneet soturimunkit vaikuttivat olevan kaatumaisillaan koko ajan, mutta pysyivät kuitenkin pystyssä. Gauntti hyppäsi Kimeeran taakse ja Kais oli heti hänen kannoillaan.
”Kersantti, Kaaoksen toimia” jylisi raskasta liekinheitintä kantava sotilas. ”Niin, veli Zeal, niin” kersantti vastasi ja katseli karmivaa ilmestystä aukealla. ”Yrittäkää nyt sitten olla saamatta musta viha-kohtausta?” Saman tien yksi terminaattori alkoi täristä ja öristä kypäränsä sisällä. ”Raakaa lihaa!” Verinen kirves! ROOAAAR!” ”Veli Deino!”
Örinä loppui heti ja Deino alkoi hekottaa. ”Ei hemmetti, kessu sinä olet helposti vedätettävissä” hän sanoi. Muutkin alkoivat nauraa ja hokea erinäisiä vereen liittyviä hokemia. "Roikutetaan! Pimeässä reiässä! MURRRRRR!" ”Hah hah, tosi hauskaa” kersantti mutisi ja kääntyi katsomaan hiukan syrjemmällä seisovaa soturia. ”Ööh, veli Claudio, salamakynsillä ei ehkä kannattaisi…” RÄTS. ”AIJEEEEE!” ”…kaivaa nenää.”
Hive Mind
Gauntti käyskenteli viidakossa. Se oli aivan yksin. Mikään ääni ei puhunut sen päässä niin kuin yleensä, mutta se kuuli… Ajatuksia? Omia ajatuksia? Paskaa. Gauntti ravisti päätään. Jopas oli älykäs ensimmäinen oma ajatus. Paskaa. Tuossa noin. Polulla. Älä astu päälle. Läts.
”No voi helvetin helvetti!” Gauntti huusi ja tajusi osaavansa puhua. Nyt sen kaunis luunvalkea iho oli jalasta ihan paskassa. ”Haloo? Onko täällä joku? Tule esiin, käsken sinua alusmaailma Ulthvén nimessä!” Joku toinen huusi viidakosta. Gauntti katsoi käsiään. Niistä kasvoi pitkät, kaarevat terät. Uu, kiiltävää. Mutta varman nämä on tarkoitettu johonkin muuhun kun peilailemiseen.
Se lähti kulkemaan ääntä kohti. Auringon valo siivilöityi lehtien ja oksien välistä ja Gauntti siristeli silmiään. Samassa jotain hyppäsi puusta sen niskaan valtavalla ryminällä. ”WAAAAGH! Kuole petturi! Keisarin sylikoira!” Gauntti heitti takiaisen selästään pienellä heilahdusliikkeellä ja asetti kyntensä otuksen kaulalle.
”Yksi: WAAAAGH! on örkkien sotahuuto, kaksi: petturit taas ovat Kaaoksen jääkäreitä ja kolme: Keisarin sylikoirat lojalistijääkäreitä. Ja sinähän olet vielä ’Nidi, onko sinulla joku identiteettikriisi käynnissä vai..?” Gauntti selitti rauhallisesti ja ihmetteli samalla mistä se oikein tiesi tämän kaiken. ”Ööh, kyllä varmaan. Kato nyt, mulla on vielä jääkärin olkasuojus, tää rintapanssari on örkiltä ja tää juttu mikä kasvaa mun kädestä yrittää olla count as –laskivääri.”
Ja tosiaan, hoikka otus näytti naurettavalta päällään panssareita eri lähteistä. Kirkkaan sininen olkasuojus oli valtavan kokoinen ja rintapanssari oli örkkimäisen sekalainen kasa romua hitsattuna yhteen. Lisäksi Tyranidin kädestä kasvavaan lihanrepijään oli yritetty piirtää mudalla Imperiumin kotka. ”Ainiin, mun nimi on Shas’la T’au Kais” toinen gauntti selitti maasta hymyillen. Tai niin Gauntti ainakin tulkitsi hampaitten väläyttämisen.
Samassa ryteiköstä kuului lisää kahinaa, ihan kuin joku juoksisi heitä kohti mahdotonta vauhtia. Gauntti hyppäsi valmiusasentoon, ja Kais nousi myös ylös kun pään menettämisen uhka katosi. Ääni kuitenkin loppui ja mitään ei kuulunut. ”Ei se varmaan ollut mitään. Mitäs sitten?” Gauntti kysyi ja vilkaisi vieressään hiljaa huojuvaa Kaissia.
”Mennään tänne. Pitäis kai päästä hittoon täältä viidakosta” se huikkasi ja lähti ravaamaan heistä katsoen oikealle, panssarit kilisivät toisiaan vasten. Kumma kyllä Kais puhui järkeä. Myös Gauntilla oli kutkuttava tunne, että viidakosta olisi päästävä pois. Ja tuossa suunnassa metsän reuna olisi. Se lähti Kaisin perään ja viipaloi mennessään muutaman kasvin.
Puolen tunnin juoksun jälkeen viidakko ei ollut muuttunut miksikään, jos nyt valon määrä oli hiukan vähentynyt. Hiukan edellä juokseva Kais pysähtyi ja sanoi: ”Katos vaa, ihmisiä. Terve toverit!” Gauntti oli jo valmiina tappamaan sekä ihmiset että Kaisin, jos ihmiset eivät tekisi sitä ensin, kunnes hän huomasi että maassa aukiolla oli kasa jotain mikä näytti… Siltä kuin joku olisi heittänyt epämääräisen kasan suolenpätkiä, irtonaisia raajoja, erinäisiä sisäelimiä yhteen läjään ja sen jälkeen kuorruttanut sen säiliöautollisella verta ja kymmenellä kuutiometrillä kärpäsiä.
”Eiku ne onki kuolleita. Iha perseestä, mää olisin halunnu kunnon aseen tän lelun tilalle” Kais marisi ja laukaisi lihanrepijänsä kuin vahvistukseksi kohti lähintä puuta. Pikkuinen hyönteinen ampaisi piipusta ja lähti järsimään tietään puun läpi uskomattomalla vauhdilla. Yhtä nopeasti rouskunta loppui, ja puun sisältä kaikui valtava röyhtäys.
”Tämä on varmaankin kaaoksen työtä, meikäläiset olisivat syöneet nuo ja örkit tehneet jotain huomattavasti taiteellisempaa” Gauntti sanoi Kaisille ja meni tutkimaan ryhmän savuavaa Kimeeraa. ”Tai sit tosta tankin kylkeen verellä maalatusta kaheksansakarasta vois päätellä jotai?” ”No ehkäpä.”
Gauntti loikkasi Kimeeran päälle ja tutki lähemmin kattoluukkua. ”Harmi, että tämäkin on hajotettu. Olisimme voineet ajaa tällä eikä tarvitsisi kävellä” se sanoi. Kais oli istahtanut takamukselleen ja piti sylissään kaartilaisen kypärää ja yritti piirtää tikulla samanlaista tunnusta aseeseensa kuin kypärässä oli. ”Ai sää meinasit et osaisit muka ajaa tolla?” ”No ei kai se kovin vaikeaa voi olla” Gauntti vastasi ja hyppäsi alas. ”Tule, jatketaan matkaa.”
Samassa metsästä tanssahteli ryminän säestyksellä iso lauma terminaattoreita. Helyt kilisivät, kallot kalisivat ja pari kantoi mukanaan Tyranidin päätä. Punaiseen panssariin pukeutuneet soturimunkit vaikuttivat olevan kaatumaisillaan koko ajan, mutta pysyivät kuitenkin pystyssä. Gauntti hyppäsi Kimeeran taakse ja Kais oli heti hänen kannoillaan.
”Kersantti, Kaaoksen toimia” jylisi raskasta liekinheitintä kantava sotilas. ”Niin, veli Zeal, niin” kersantti vastasi ja katseli karmivaa ilmestystä aukealla. ”Yrittäkää nyt sitten olla saamatta musta viha-kohtausta?” Saman tien yksi terminaattori alkoi täristä ja öristä kypäränsä sisällä. ”Raakaa lihaa!” Verinen kirves! ROOAAAR!” ”Veli Deino!”
Örinä loppui heti ja Deino alkoi hekottaa. ”Ei hemmetti, kessu sinä olet helposti vedätettävissä” hän sanoi. Muutkin alkoivat nauraa ja hokea erinäisiä vereen liittyviä hokemia. "Roikutetaan! Pimeässä reiässä! MURRRRRR!" ”Hah hah, tosi hauskaa” kersantti mutisi ja kääntyi katsomaan hiukan syrjemmällä seisovaa soturia. ”Ööh, veli Claudio, salamakynsillä ei ehkä kannattaisi…” RÄTS. ”AIJEEEEE!” ”…kaivaa nenää.”