Sotavasara.net

To be sotun Tarinakisa-tarina fantasia kategoriaan 2010, mutta tuomari ei pitänyt ajatuksesta mahdollisesta kaksoisvoitosta. Postailen sitten tämän tänne. Kirjoitettu elokuvan mainoskatkoilla neljä tuntia ennen deadlinea eli mitään turhan hienoa ja mullistavaa on turha odottaa. Risut, ruusut, tack so mycket.



Tuuli nousi etelästä. Se puhalsi läpi Kuolleiden maan, ujeltaen laaksoissa ja kanjoneissa, pyöristäen kiviä ja rakennuksia mukanaan kantamalla hiekalla. Se rakensi dyynejä, kaatoi ne ja rakensi uudestaan. Se kulutti luita, joita paljastui hiekan alta tuulen puhaltaessa raivokkaasti. Jotkut luukasoista liikahtivat ja nousivat ylös surullinen katse tyhjissä silmäkuopissaan.

Tuuli jatkoi yli Pahamaiden, yli huutavan, tappelevan ja ryöstelevän vihreän massan. Huuto ja karjunta kulkivat tuulen mukana kukkuloilla metsästävän laihan ja surkean suden korviin. Se luimisti korviaan ja jolkotti häntä koipiensa välissä kohti pohjoista. Lauma nälkäisiä hiisiä näki sen toiselta kukkulalta, ja ne lähtivät suden perään hiljaa hiipien.

Ylitettyään Mustan lahden, tuuli saapui taistelukentän ylle. Viima sai korppikotkat, varikset ja muut haaskalinnut nousemaan siivilleen rääkyen ja räpytellen siipiään pitääkseen paisuneet ruumiinsa ilmassa. Maassa makasi niin ihmisiä kuin vihernahkojakin, ja kalmanhaju kulkisi tuulen mukana vielä pitkään.

Mustien vuorten välissä tuuli mutkitteli myrskypilvien ja vuortenhuippujen seassa. Tummat hahmot luolissaan nostivat neniään kohti kuolemanhajua, mutta jatkoivat pian uniaan. Kääpiöiden valtavien kaupunkien uumenista kaikui vasaran ja alasimen pauke ylös vuorten rinteille, ja tuuli nappasi sen mukaansa.

Keisarikunta. Tuuli jatkoi pitkän matkan tämän maan vaihtelevan kamaran yllä. Yli piskuisten kylien, yli valtavien ja synkkien metsien, yli vuorien, yli suurien kaupunkien, yli sota-joukkojen, yli leveiden jokien, yli syvien järvien, yli petomiehien joukkioiden. Sylvaniassa vampyyrit pitivät lähialueitaan rautaisessa otteessa pelon avulla. Pimeät linnat, hautausmaat ja autioituneet kylät täplittivät kukkuloita.

Kislevissä tuuli muuttui hyytäväksi. Naiset, miehet ja lapset ulkosalla pyrkivät nopeasti sisälle pakkasen pureutuessa entistä pahemmin luuhun asti. Veteraanit aavistelivat pahinta sen lähestyessä pohjoista. Sodan uhkaa ei voi pelkästään tuntea; sen voi myös haistaa. Tuuli kantoi vartijoiden hengittämät höyrypilvet heti pois.

Asutus jäi taakse, tuuli kulki paljaan maan läpi, jota täplitti siellä täällä kitukasvuinen piikkipuska tai kuollut puunrunko. Tasanko ei kuitenkaan ollut tyhjä elämästä. Hirviöt, peikot, ja kaameat mutantit kulkivat ympäriinsä, etsien tapettavaa pohjattomaan nälkäänsä.

Mutta jopa hirviöt tuntuivat välttävän paikkaa joka näkyi horisontissa. Suuri kuilu, täynnä tulta, ja mitä raivoisinta kiljuntaa ja karjuntaa. Moulderin klaanin jalostajat suorittivat kokeitaan ja tekivät täydellistä olentoa.

Tuuli jatkoi eteenpäin. Kohti routaista tundraa, kohti taistelevia heimoja. Kohti suuria johtajia ja suuria voimia. Tuuli lähestyi määränpäätänsä. Ilma alkoi tuntua raskaalta, ja tuuli alkoi kuljettaa mukanaan pieniä, värikkäitä hiukkasia. Valon määrä kasvoi ja kasvoi, kunnes kaikki oli pelkkää valkoista eikä maata eikä taivasta enää erottanut toisistaan. Valo nielaisi kaiken.

Tuuli nousi etelästä. Se puhalsi läpi…

Jees. Jospa nyt kommentoisinkin tätä tällä kertaa, viimeksi sen verran tiiviillä aikataululla olin liikkeellä, etten ehtinyt kuin nopeasti lukaista.

Kokonaisuus on ihan mukavaa luettavaa. Kuvailu on sujuvaa, joskin ehkä vähän yksinkertaista tämäntyyliseen novelliin. Tarina pysyy hyvin koossa alusta loppuun ja kuvaa melko onnistuneesti FaBan vanhaa maailmaa ulkopuolisin silmin. Mielellään tämän pätkän luki.

Risujakin voisi kuitenkin antaa, jotta kehittymisen varaa jäisi.
Suurin ongelma on varmaankin kulunut aihe. Tuulesta tarkkailemassa maailmaa on kirjoitettu ties kuinka monta runoa, novellia ja satua, eikä tämäkään tehnyt mitään kovin erikoista erottuakseen joukosta. Kun vielä 'hammerin maailman tunsi, oli lukijalle alusta asti selvää, mihin novelli päätyisi ja mistä se loppujen lopuksi kertoi. Jotain jännitettä ja yllättävyyttä olisi juonenkaari kaivannut. Tämä olisi toiminut hyvin pidemmän tarinan alkuna, jossa tuuli olisi päätynyt loppujen lopuksi 'tapaamaan' päähenkilön, mutta nyt lopetus oli ehkä vähän turhan ennalta-arvattava ja tylsä. Kuvailu oli kivaa, mutta jännite ja sen purkautuminen puuttui kokonaan.
Kuvailu kaipaisi hieman lisää syvyyttä. Nyt jokainen alue ohitettiin ainakin minun makuuni hieman liian suppealla kappaleella, johon olisi voinut hieman lisää tunnelmaa vielä ladata. Makuasia, mutta näin se ainakin minun makuuni menisi.
Selviä virheitä oli muutamia. Mutaatiot eivät kulje ympäriinsä, mutantit lienevät se, mitä hait. Hämmentäviä lauseitakin löytyi yksi:

Mutta jopa hirviöt tuntuivat välttävän joka näkyi horisontissa.

Tuolta puuttunee jokin pikku sana välistä. Huomaat varmaan virheen itsekin nyt, mutta oikolukemalla tästäkin olisi selvitty, pienellä vaivalla vieläpä näin lyhyessä novellissa.

Ei mitään syvällisempää analyysia tällä kertaa, kunhan jotain pointteja heittelin aamuväsymyksessäni ilmoille. Toivottavasti tästä on jotain iloa. :)

Sitä oppii luottamaan Wordin kykyyn tunnistaa kirjoitusvirheet, eikä lue enää niin tarkasti tarinaa lopussa läpi... Kiitoksia palautteesta ja tarkasta analyysistä. :)