Sotavasara.net

Hisoriikkia tarinaani keskittyvään Eliitti 15 luomiseen, tarinata odotellessa
Keisarikunta oli jatkuvien hyökkäyksien kohteena. Jossain päin imperiumia käytiin koko ajan taisteluja milloin mitäkin rotua vastaan. Tämän jatkuvan sodankäynnin takia perustettin erikoisjoukot, Eliitti 15. Näiden sotilaiden tarkoitus oli tehdä tarkasti suunniteltuja iskuja strategisesti tärkeisiin kohteisiin ja aiheuttaa vihollisille mahdollisimman paljon vahinkoa minimaalisin tappioin. Tähän uuteen yksikköön valittiin vain kaikkeista parhaimmat sotilaat jotka olivat useiden taisteluiden kovettamia veteraaneja, ja heidät koulutettiin paljon monipuolisemmin ja toimimaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä vihollista kuin vihollista vastaan, ainoana päämääränä palvella keisaria ja Hänen valtakuntaansa vieläkin paremmin.
Itse tarinan ensimmäisen osan laitan viikonloppuna. Tämä tuli tänne vahingossa kun painoin väärää nappia *facepalm*

Prologi
Kuuluimme Enfornin 52 rykmenttiin, jonka tarkoitus oli viivyttää pesälaivue Behemothia eturintamalla lukemattomien muiden rykmenttien kanssa, kunnes evakuointi saataisiin valkiiksi. Taistelut eivät kuitenkaan sujuneet niinkuin oli suunniteltu.

Olimme linnoittautuneet hylättyyn bunkkeriin, toivoen saavamme sieltä tarpeeksi suojaa kestääksemme tässä helvetissä. Meitä oli jäljellä enään kolmekymmentä nuorta, tavallista rivimiestä ilman komentajia.
"Ne tulevat!" kuulin korvissani taisteluparini kauhistuneen huudon
"Ne kaivautuvat seinistä läpi!". Ja tosiaan, ensimmäiset raatelukynnet ilmestyivät betoniseinän läpi kuin se olisi ollut ohutta pergamenttia, ja syntyneestä reiästä syöksyi esiin geenirepijä surmaten samalla läheisen sotilaan. Tuo mies ei epäonnekseen kuollut välittömästi, vaan jäi vääntelehtimään maahan tuskissaan. Laseraseiden, autogunien ja karbiinien jatkuva pauke säesti tyranidien kuolin kiljaisuja.
Mutta ammuimmepa kuinka monta tahansa, tuntui kuin niitä saastaisia olentoja tulisi aina vain enemmän ja enemmän. Kun ainakin viisikymmentä geenirepijää oli kuollut, huomasin paniikissa olevan sotilaan liekinheittimen kanssa.
"Tule tänne sen aseesi kanssa" huusin hänelle, mutta tuo kauhun kangistama mies ei tuntunut kuulevan huutoani. Mieshän näytti pyörtyvän hetkenä minä hyvänsä! Juoksin miehen luokse ja otin hänen aseensa, antaen hänelle oman karbinini ja juoksin takaisin kohti seinässä olevaa reikää ase tanassa. Kun olin suoraan aukon edessä, huusin toisille
"Väistäkää!", eikä tuota tarvinnut toistaa kahdesti. Kun ketään ei ollut enään tiellä, painoin liipaisimen pohjaan, ja tunsin polttavan kuumuuden joka lähti tuosta palavasta hyytelöä sylkevästä aseesta. Kuulin joukkuetovereiden hurraa huudot ja petojen entistäkin karmivammat tuskanhuudot. Palavien raatojen löyhkä oli tukahduttava.
Viimeisten kiljahduksien vaimennettua oli aivan hiljaista. Kuulimme ainoastaan toistemme hengityksen ja liekkien rätinän. Vakavasti haavoittunut mies oli vaiennut, liekkö tuo ollut enään elossakaan. Kukaan meistä ei uskaltanut liikahtaakkaan tai laskea asettaan, pelkäsimme kaikki uutta hyökkäystä hetkenä minä hyvänsä.

Hiljaisuutta kesti vajaan puoli tuntia ennen kuin rytinä alkoi uudelleen, tällä kertaa entistä kovempana. Jostain kauempaa kuului raskaiden askelien kumu, jotka olivat selvästi tulossa meitä kohti. Kun askeleet olivat ihan lähellä, kuulimme verenseisauttavan kiljunnan, ja vain hetkeä myöhemmin bunkkerin katon puhkaisi valtava viikatemainen kynsi. Tuo kynsi voisi kuulua vain yhdelle olennolle.
"Carnifex!", me kaikki huusimme yhteen ääneen, tietäen olevamme tuhoon tuomitut. Tuo kauhea otus repi suojamme katon kokonaan irti, surmaten samalla kolme miestä. Kun kattoa ei enään ollut, pääsivät geenirepijät hyppimään vapaasti meidän kimppuumme ylhäältä päin, teurastaen monta urheaa sotilasta jotka kävivät hyökkääjiensä kimppuun aseillaan lyöden ja jopa pelkin nyrkein. Pian meitä oli jäljellä enään kymmenen, selkä seinää vasten, nurkassa jonka päällä oli vielä kattoa jäljellä. Juoksimme kaikki lähellä olevalle ovelle joka johtaisi alempiin käytäviin ja toivottavasti turvaan. Jotenkin onnistuimme pääsemään sinne ja rynnimme sisään pieneen huoneeseen, kaikki paitsi viimeinen jonka Carnifex sai kiinni viime hetkellä. Paiskasimme oven kiini ja telkesimme sen muutamilla irtonaisilla betoni lohkareilla, mutta se ei juurikaan pidätellyt suurta olentoa. Lähdimme juoksemaan kapeaa käytävää pitkin niin lujaa kuin pääsimme, rukoillen etteivät Tyranidit lähtisi seuraamaan meitä. Rukoiluistamme huolimatta kuulimme pian kynsien raapivan betonia takanamme, ja sekös lisäsi vauhtiamme. Pian huomasimme sortuman alun, ja minua edellä juokseva sotilas käski meitä suojaamaan, kun hän asettaisi siihen kohtaan räjähteen ja tukkisi käytävän. Teimme kuten mies oli pyytänyt, ja kohta ensimmäiset oliot ilmestyivätkin mutkan takaa. Avasimme tulen ja useita geenirepijöitä kaatui maahan. Aikaa oli kulunut ehkä puoli minuuttia, kun räjähdettä asettanut mies nousi pystyyn ja hoputti meitä juoksemaan niin lujaa kuin pääsimme. Hetkeä myöhemmin välähti, jota seurasi räjähdys ja kovaa ryminää. Jatkoimme juoksemista vilkuilematta taakse, sillä tiesimme että käytävä oli sortunut, eivätkä tyranidit pytyisi seuraamaan meitä enään.

Olimme juosseet ehkä kaksi kilometriä, vaitonaisina ja uppoutuneina omiin ajatuksiimme, kun huomasimme vasemmmalla puolella käytävää raollaan olevan oven josta pilkisti valoa. Ensimmäisenä jonossa kulkeva mies kurkisti varovasti sisään ja viittoi meitä tulemaan sitten perässään. Tämäkin oli bunkkeri, samanlainen mistä me olimme lähteneet, tosin paremmassa kunnossa. Seinissä oli vain muutamia reikiä, juuri miehen kuljettavia. Vilkuilimme kaikki ympärillemme ja varovasti myös aukoista.
Maasto oli mitään sanomaton, lähinnä kraatereita, tuhoutuneita sotakoneita ja ruumiita. Mutta yksi seikka kiinnitti huomiomme. Näimme melko lähellä meitä Kimairan, ja vieläpä ehjän näköinen. Varmistettuamme huolella ettei vihollisia ollut näkyvissä, lähdimme matalina hiipimään kohti mahdollista pelastustamme. Päästyämme koneen luokse huomasimme kuskien olevan kuolleita, ja mieleeni nousi masentava ajatus. Kukaan meistä ei varmastikkaan osannut ajaa tällä, ja jos osaisikin niin mihin suuntaan pitäisi lähteä. Pidimme neuvonpidon siitä, miten meidän tulisi toimia, ja sotilas nimeltä Kevin Pittman ehdotti että kokeilisimme suunnistaa itään seuraten bunkereiden rivistöä ja toivoa että osuisimme miehitetylle alueelle. Koska meillä ei ollut parempaakaan suunnitelmaa, kapusimme Kimairan sisään ja aloimme harjoitella ajamista, kohtuullisen hyvällä tuloksella. Pian olimmekin jo matkalla kohti itää.

Rakentavaa kritiikkiä otetaan vastaan, ja jos ei keksi mitään muuta kuin silkkaa haukkumista ja vi***ilua, voi olla hiljaa. Jatkoa tulee varmaankin tässä viikon sisään, toivottavasti luistaisi paremmin :)

Chaos edit: Prologi laitettu uuteen uskoon

tl;dr: lopun kommentointiohjeet aiheutti kummastusta.

Lord of chaos kirjoitti:jos ei keksi mitään muuta kuin silkkaa haukkumista ja vi***ilua, voi olla hiljaa

Pitääkö tuo lukea niin, että vain päänsilitykset ovat sallittuja ja kommentointi kieliasuun ja tarinaan itseensä ovat kiellettyjä?






Kokeillaan:

Vuorosanaviivan käyttöä kannattaa opetella. Vuorosana vuorosanaviivalla alkaa _aina_ rivin alusta. Lisää matskua tässä: http://www.tkukoulu.fi/~sylisuva/vuorosana.htm. Itse suosittelisin lainausmerkkejä vuorosanaviivan sijaan ainakin pidemmissä teksteissä ja yksinpuheluissa.

Pilkkuja puuttui, joissakin yhdyssanoissa ongelmia. Turhan pitkiä virkkeitä joissakin paikoissa, lyhyemmilläkin tulee toimeen.

Enpä kyllä saanut ihan selvää vastausta seuraaviin: "Mitä", "Missä", "Kuka", "Miksi" ja "Milloin". Joku dude jossain oletettavasti tyrkkyjen hyökkäyksen kohteena tai jotain vissiin? Miten fexi ei pääse ovesta läpi? Mitä ovat "geenivorot" ja "geenirepijät"? Samoja asioita vissiin? Vähän sama tapaus, kuin "Kalle", "Ville", "Hannu", "Lissu" ja "Lasse" ovat saman henkilön eri nimiä, joita käytetään ristiin silleen söpösti. Eikä kukaan saa mitään selvää.

Siinäpä. Korjaile noita, niin elämä hymyilee.

Kaapelikala kirjoitti:tl;dr: lopun kommentointiohjeet aiheutti kummastusta.

Lord of chaos kirjoitti:jos ei keksi mitään muuta kuin silkkaa haukkumista ja vi***ilua, voi olla hiljaa

Pitääkö tuo lukea niin, että vain päänsilitykset ovat sallittuja ja kommentointi kieliasuun ja tarinaan itseensä ovat kiellettyjä?

Ei ei ei, tuolla vaan tarkoitin sitä kun on muutamia "Ihan surkea" yms. esiintynyt melkein jokaisella foorumilla, pelkästä haukkumisen ilosta.
Kaikki raipaniskutkin ovat tervetullutta, niin kauan kunhan siinä on jotain informatiivista arvoa, missä meni vikaan ja/tai miten voisi parantaa asiaa.

Kaapelikala kirjoitti:Enpä kyllä saanut ihan selvää vastausta seuraaviin: "Mitä", "Missä", "Kuka", "Miksi" ja "Milloin". Joku dude jossain oletettavasti tyrkkyjen hyökkäyksen kohteena tai jotain vissiin? Miten fexi ei pääse ovesta läpi? Mitä ovat "geenivorot" ja "geenirepijät"? Samoja asioita vissiin? Vähän sama tapaus, kuin "Kalle", "Ville", "Hannu", "Lissu" ja "Lasse" ovat saman henkilön eri nimiä, joita käytetään ristiin silleen söpösti. Eikä kukaan saa mitään selvää.

Täytyypä alkaa kiinnittämään entistä enemmän huomiota kirjoituksiini, eikä vain suoltaa suoraan päästä. Tuo on sitä kehittävää kritiikkiä jollaista kaipaan.

Minusta todella mallikasta tekstiä. Okei, muutamia kirjoitusvirheitä taisi silmääni pistää, sen lisäksi tekstissä oli muutama hassulla järjestyksellä varustettu lause.

Plussaa, teksti ei pätkässyt oikeastaan kertaakaan, tosin esitekstissä Eliitti 15 erikoisjoukko wuuhuuu me pystytään mihinvain, verraten itse tekstiin, jossa oli vain jengi rivimiehiä..? E-eeei... pistän yv:tä

Prologia korjailtu, ja uutta lisätty